[Maikki85]

Vieras

No meillä tuo ukko in molemmissa työpaikoissa ollu ja toisessa on edelleen on parhaimpia työmiehiä. Eli työt sujuu hyvin ja kun jotain tehdään niin tehdään kunnolla eikä perseillä. Oli kyse töistä tai puusavotasta tms..
Mutta sinänsä eri tilanne meillä että me tehdään ja touhutaan yhdessäkin. Kovin on kurjan kuuloista

Tänään oltiin pentukoulussa. On hienoa nähdä kuinka nopeasti pentu oppii iusia juttuja.
Ensi viikolla yhteinen talviloma ja sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Loma! Vähän jo suunnitelmia, pennulle rokotuksia, mulla hierontaa, yhdessä leffaan ja ravintolaan syömään. Pentu pääsee siksi aikaa isovanhemmilleni hoitoon. Se tykkää niin paljon isovanhemmistani. Ja huomaa heistäkin kuinka virkistyy kun tuollainen sosiaalinen tapaus on hoidokkina.
Nyt lauantaina ensin kummitytön 4v synttärit, perjantaina lahjaostoksille. Ja sit saa hengähtää ja aloittaa loman. Yhdessäoloa ja mies ja pentu pääsee enemmän taas touhuumaan yhdessä. Pentu on päivät kanssani töissä joten on hienoa että siinä on toinen mun kanssa hoitamassa ja ulkoiluttamassa jne.

Mutta lomaa odotellessa!

[Maikki85]

Oikein hyvää ja aurikoista maanantaita kaikille!

Tää valo ja aurinko ja kaikki tuntuu niin hyvältä, sisäpuolelta on oikein kutkuttava onnellisuuden tunne.
Viime kevät ja kesä, jotka olivat aurinkoisia ja lämpimiä, meni sängyssä maatessa, mikään ei tuntunut miltään. Tiesin että nautin kyllä lämmöstä ja auringosta, mutta kilpparivika teki sen ettei mikään tuntunut miltään.
Tämä talvi sitten on ollut lumeton, pimeä, märkä. Mutta nyt vihdoinkin, aurinko paistaa! Jo lauantaina mut vallitsi valtava ilon ja valin tunne. Aurinko paistoi todella lämpimästi. Olin pennun kanssa lenkillä, siinä sitten sorapolulla seisahdettiin nuuskimaan ja ihmettelemään, molemmin puolin metsää. Jossain kaukana haukkuin toinen koira, vaimeat lasten äänet, linnut lauloi ja aurinko paistoi todella kuumasti. Jotenkin se lämpö ja rauha ja se että vihdoin saan tästä kaikesta nautintoa ja iloa. Kaiken kruunasi vielä se miten hienosti pentu on oppinut kulkemaan vierellä remmi löysällä. Toki vielä joutuu pysähtelmään kun remmi kiristyy, mutta edistys on jo hieno.

Tänä aamuna kun ajelin töihin, hieman sumetta, aurinkoa ei näkynyt mutta se läpäisi seb sumukerroksen, ikään kuin olisi kirkkaalta taivaalta paistanut. Ja iski taas hyvä fiilis, onnellisuuden tunne siitä että olen näkemässä tämän kaiken kauneuden. Näitä fiiliksiä tuli lähes aina kun moottoripyöräilin töihin tai muuten vaan. Se aamun lämpö, aurinko ja kuinka paljon paremmin maisesmista pystyy nauttimaan kun on vain kypärä päässä, jotenkin autoillessa kopperossa se kauneus häviää.

Mutta siis pitkästä aikaa voin sanoa että tervetuloa maanantai!
Eikä tämä johdu miehen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Tai mistään muistakaan ulkopuolisista jutuista, paitsi auringosta ja valosta

Loma oli ja meni, ekaa kertaa loma oli loma. Vaikka minulla oli asioita hoidettavana ja ravasin paikasta toiseen, niin silti sain levätä. Ennenhän meidän lomia on häirinnyt riidat, varsinkin heti loman alussa ja miehen juominen ja sen miettiminen.
Minä en miettinyt, me emme riidelleet. En kokenut ahdistuksen tunteita.
Ai niin ja ehdoton kohokohta oli leffailta. Käytiin ensin syömässä rauhassa ja siitä leffaan. Ihan autolla ja mies ajoi Olin tehnyt valmiiksi varasuunnitelman jottei mun tarvi tuntea kiukkua tai tulla surulliseksi jos hän haluaa juoda. Päätin ettei mikään estä mua nauttimasta illasta. Ja siitä että pitkästä aikaan ollaan kahdestaan ilman biletysmeininkiä. Varasuunnitelma oli siis, että minä ajan meidät kaupungilta kotiin illan päätteeksi. Mutta varasuunnitelma jäi käyttämättä.

Viikonloppuna, tai oikeastaan lauantaina sitten tuli takapakkia. Oman olon kanssa ja miehen juomisen kanssa. Mutta nousin sieltä lähes välittömästi. EN jäänyt itkemään, en hakenut surkealla olemuksella mieheltä lupauksia taas siihen tähän ja tohon.
Näinhän minä heti, tai tunsin heti, että oli jotain nauttinut, ja ruuan kanssa joi vielä oluen. Kysyin että oletko juonut jotain, katso mua ja kerro rehellisesti. Ei, ei hän ole juonut. Joten jätin asian sikseen, en jäänyt enempiä miettimään. Kunnes tunnin päästä tuli sanomaan että on hän juonut viinaakin. On asiakkaalta saanut pullon.
Hän on ilmeisesti jättänyt tuon pullon autotalliin tms, en siis ole autotallissa käynyt aikoihin joten en tiedä onko se ollut siellä, onko ollut jossain pöydällä vai onko piilotettu. En tiedä koska en käy enää nuuskimassa paikkoja.
Tuli hetkellinen olo että sinne karisi se luottamus, ja sanoin sen ääneenkin.
Ja siihen loppui murehtiminen. En itkenyt, en mököttänyt, totesin vain että luottamus juomiseen on pohjalukemissa. Mutta eihän se mua enempää hetkauttanut, kyse on juomisesta johon en voi vaikuttaa. Ihmettelin itse miten olen näin rauhallinen, miksi en tee kaikkea jotta mies tulisi taas antamaan lupauksia. En mä halua mitään lupauksia. Mies saa teoillaan näyttää miten haluaa elää. On todella outoa kun maailma ei murentunut, ei edes itkettänyt.
Siinä ilta jatkui töllöä katsellen, normaalisti, mies touhusi kovasti pennun kanssa.

Olen muuten huomannut miten me ollaan kasvettu tämän suhteen aikana. Ennen riidat, pienetkin oli maatakaatavia. Itekettiin, mökötettiin, lähdettiin ovet paiskoen.
Muutama vuosi sitten sovittiin että jos riidellään tai kinastellaan niin kumpikaan ei häivy paikalta vaan käydään asia loppuun ja sovitaan saman tien, ei kerrytetä hampaankoloon eikä mökötellä. No se samantien sopiminen välillä lipsui, mutta nyt olen muutamaan kertaan huomannut että vaikka ollaan ns riidelty, tai riidelty kovastikkin, niin emme yritä vältellä toistemme seuraa mököttämällä ja oleilemalla eri huoneissa. Me pystytään katsomaan samaa telkkaria tai häärätä samassa huoneessa, ilman tunnetta et mä en ees halua nähdä tota toista. Nytkin istuskeltiin vieräekkäin katsomassa avaraluontoa.

Tuota lauantain juomisen salaamista mietin. Vaikka hän ei myöntänyt asiaa vaan valehteli päin naamaa, niin hän tuli ihan itse tunnustamaan asian. Enkä aijo tästäkään huolimatta lähteä kaivelemaan kaappeja ja etsimään josko olisi lisää piilopulloja. Mä en aijo myrkyttää päätäni epäilyksillä tai keskittymällä toiseen. Aijon nyt täysillä nauttia keväästä, lämmöstä ja auriongosta. Ja edelleen juominen on sillä tasolla mikä ei minua häritse. Eli on selviä viikonloppuja, jos juo niin juo sen muutaman olusen. Juo vain sen yhden päivän ja sekin hillitysti joten lauantai sujuu normaalisti. Ei ole sängyssä krapuloissa makavaa miestä kotona. Nyt oli tämä piilojuominen, jonka tunsin heti, mutta valheteli. Tunnusti kuitenkin itse, eli on ainakin jotain oppinut ja haluaa muuttaa tapojaan, kaiketi.

Mutta siis takapakkia otti mies, minä en, minä kuljin monta askelta eteenpäin! Olen onnellinen elämästä, vaikka välillä potkii päähän niin elämä ei murene käsiin.
Nyt jos mies alkais piilojuomaan, niin tiedän varmasti mikä on oikearatkaisu. EN jää itsesääliin rypemään, en syyllistämään miestä jne. Koska minä aijon olla onnellinen ja nauttia elämästä vastakin. Muut tehköön mitä tekee.

Nyt lähden tuonne aurinkoon kävelyttämään pentua jolla yksi jalka paketissa. Eipä se tuolle tahtia haittaa, me vaan joudumme vahtimaan kokoajan ettei juoiksentele tai hyppele missään.

Mutta nyt ulos ja takaisin töihin.

[Hemmiina]

Hups, olen näköjään ollut sisäänkirjautuneena useamman tunnin, vaikka olen poistunut koneelta. No, eipähän tarvinnut nyt uudelleen kirjautua

On kyllä kiva taas kerran lukea, Maikki85, sinun fiiliksistäsi, siis positiivisuudesta, optimismista, elämänilosta ja "tässä ja nyt" hetken nauttimisesta Näen myös jonkin verran itseäni, siis omaa asennoitumistani, noissa sinun teksteissä. Viime aikoina on vain tuo oma tunnetila ollut vähän kehnompi ja olen miettinyt, että onko se sittenkin jonkinlaista teeskentelemistä, kun kuvittelen kykeneväni nauttimaan arjesta siitäkin huolimatta, että mies edelleen käytännössä joka viikonloppu (yleensä perjantaisin) juo.

Aina ei siis jaksa ylläpitää tunnelmaa ja jo nuo kuusi ensimmäistä sanaa kirjoitettuani tajuan, että eihän tämän elämän pitäisi edetä niin, että joutuu YLLÄPITÄMÄÄN jotakin, vaan asioiden pitäisi soljua ihan itsestään, ilman erityistä työstämistä, eikö vaan.

No mutta näillä asenteilla silti mennään keväässä eteenpäin, koska jos valittavissa on joko epätoivossa ja murheessa rämpiminen tai pää reippaasti ja iloisesti pystyssä kulkeminen, niin aivan varmasti valitsen mieluummin tuon jälkimmäisen

Äsken juuri työkavereiden kanssa juteltiin monen perhe-elämän ja parisuhteen "varjopuolista" ja siinä keskustelussa tuli jälleen kerran tunne, että ei ne asiat minulla kyllä huonosti ole

[Maikki85]

Varmasti se miehen muutos on auttanut jaksamaan mua. Jos mies ois jatkanut runsasta ja jatkuvaa ja piilossakin tapahtuvaa juomista, tuskin pystyisin nauttimaan omasta elämästä.
Se muutos auttoi mut pikkuhiljaa löytämään itseni ja että voin nuattia nyt elämästäni. Eikä pienen takapakit saa mua kuin heilauttamaan hartioita.

Jos nyt miehen piilojuominen jatkuisi, tai rupeasis tuomaan taas lavakaupalla kaljaa kotiin niin aika nopeasti iskisi ahdistus jne. Mutta jos nyt saan jatkaa eloani näin edes hetken vielä, nauttia elämästä, nauttia omista tekemisistä, niin uskon että pystyn ottamaan mahdolliset tulevat haasteet järkevämmin. Kun olen saanut kasattua itseni, ja huomaan aina uudestaan ja uudestaan ettei miehen tekmemisillä ole väliä oman onnenni kanssa, pystyn tekemään oikeat ratkaisut ilman että jään suremaan ja lahoamaan paikalleni. Koen jo nyt olevani vahvempi. Kun näitä tilanteita on tullut vastaan missä minä ennen olen kontrolloinut miehenni tekemisiä (kaikki eivät siis liity vain juomiseen), ja huomaan etten suutu, sydän ei hakkaa ulos rinnasta, en ahdistu, masennu tai rupea miettimään eroa,niin saan voimaa ja uskoa itseeni lisää. Uskoa siihen että minä selviän elämästä kyllä. Ja minä osaan tehdä päätökset kun ne tarpeet tulevat vastaan. Minun ei tarvitse nyt kauheasti miettiä että mitä jos, mitä kun, minä tiedän että tilanteet selviävät aikanaa.

Olen myös 100%varma että erostakin selviäisin kunnialla. Ennen pelkkä ajatuskin ahdisti ja ajatus etten minä selviä, varmaan hävittäisin itseni kun en jaksaisi sellaista. Mutta en enää elä mieheni kautta. Minä selviäisin siitä kyllä, aikaa se veisi varmasti, mutta luotan että selviän.

Oloen jotenkin tuon kilpparivajaatoiminnan jälkeen näkemään elämää eri silmin. Niin synkkää se aika oli, niinpaljon pahoja ajatuksia, toivottomuutta. Tiesin että nautin liikunnasta ja saan siitä hyvän olon, mutta en kyennyt lähtemään edes liikkeelle. Kroppa ei jaksanut, tärisi vain, eikä minua edes kiinnostanut. Kokoajan toivoin että saisin itseni takaisin, pääsisin nauttimaan auringosta, liikunnasta, siitä että jaksan tiskata jne.
Ja minä saavutin sen! Kokoajan eheydyn lisää ja lisää. Siksi minä nyt jaksan luottaa elämään ja että elämä kantaa ja auttaa näkemään oikean tien.
Takapakkeja varmasti saattaa minunkin olossa tulla, että miehen juominen saattaa ruveta ärsyttämään, mutta olen vain ihminen.

[Maikki85]

Mikä ihme siinä on, että just kun luulee että kaikki on kunnossa niin sitten tulee vaan lisää takapakkia.
Pentu oli loukannut jokunen aika sitten jalkansa tippumalla yli 1,5m korkeudesta,ontui hetken muttei pahempaa. Käytiin kuvauttamassa ja löytyi luun kasvulinjasta särö, joka tarkoitti et koiralle tuki jalkaan ja juoksukielto. Laskeskelin tuon jäleen et jesh enää jokunen päivä niin pentu pääsee taas juoksemaan ja päästään reenailee hihnakävelyä ja yksinoloa. Kun kilpparioireet on selätetty ja kropassa on tunne että jaksaa vähän lisää liikuntaa niin lähden kaverin kanssa salille ja tehdään saliohjelma jotta saan entisen kuntoni takaisin ja siihen lisää lihasta jne. Odotin jo innolla että muutama hassu päivä niin pääsen salille ja samalla pentua opeteAan yksin olemista vähän laajemmin. Ettei mun salikäynnit olis miehestä riippuvaisia ja mies pääsis esim moottoripyöräilemään kun itse olen salilla ja pentu jää kotiin.
Mutta sitten kävikin niin että kun pentu ei ole saanut juoksennella, niin halus lähteä ulkoa sisälle spurtin kanssa ja kompastui askelmassa ja se oli sitten siinä. Ei muuta kuin keskiviikkona 21.30 päivystykseen ja pennulla kyynärnivel murtunut. Tuolla ei leikattu vasn laiteytiin vain jalka pakettiin ja käskettiin yrittää saada leikkausta jo heti torstaille. No yö meni pennun huutaessa eikä nukkumisesta tullut mitään. Mies meni nukkumaan mun käskystä olohuoneeseen sillä jänellä oli aikanen herätys töihin, minä sain jäädä kotiin metsästämään leikkausaikaa. Torstaina väänsin jo itkua kun jokainen sanoo ettei ole leikkausaikoja kun vasta maanantaina. Ai että viikonlopun katson kipeää koiraa ja samalla saattaa jalka mennä piloille.
Onneksi maailmasta löytyy ihania ihmisiä, tuntematon ihminen joka soitti eräälle leikkaavalle lääkärille suoraan joka tätä kautta suostui leikkaamaan pennun perjantaina. Perjantain leikkaus oli pitkä ja haastava. Oli lähellä ettei pennusta olisi tullut kolmijalkainen, hieman vielä yritystä ja jalka saatiin paikalleen ja kuntoon. Kuulemani mukaan jalka ois saattanut olla entinen jos olis leikattu vasta maanantaina.

Tässä aitä on univelkaa kerrytetty 5pv, ja kovasti vaatii perään katsomista että saa pysymään levossa jalan kanssa kunnes tikit poistetaan. Eli on olleet todella raskaat päivät,molemmat väsyksissä tiuskitaan ja korotetaan ääntä toisillemme mutta kokoajan halaillaan jne koska molemmat tietää että ärets johtuu väsymyksestä ja saadaan tsempattu toisiamme jaksamaan vielä hetki.

Lauantaina meidän piti mennä yhdessä luennolle ja viedä pentu hoitoon siksi aikaa, mutta kun leikkaus vasta ollut niin mies jäi kotiin ja mä menin. Pentu oli lääke krapuloissa laiäuantaina, todella levoton, ei pahemmin lepäillyt jne. Hienosti se mies suoriutui koko päivästä yksin mahdottoman pennun kanssa ja sen lääkkeistä jne. Mä en itse olis yksin jaksanut sitä päivää.

Niin ja kaikki tämä stressi ja univaje on saanut kroppani tärisemään enkä ole jaksanut iloita liikunnasta tms. Pyörryttääkin taas paljon. Tungin väkisin kaverin kanssa salille ja tehtiin mulle ohjelma. Oli tosi rankka treeni eikä jäänyt yhtään hyvä olo. Paitsi seuraavana päivänä. Hieman paikat kipeinä mutta olo on hyvä. Nyt sitten täytyy saleilut ajoittaa iltaan kun mies kotona ja salilla vähräemmän ihmisiä. Ja viikon päästä otetaan tikit pois pennulta, joskos sit jo pystyis pidentöä yksin olo aikaa niin et pääsen salille aamullakin japentu ei pysty hirveästi loukkaamaan sinä aikana jalkaansa.

Nyt ei voi muuta toivoa kuin että jalka paranee nopeasti ja päästäb taS oppimaan uusia asioita ja päästään tästä stressistä.

[Rinalda]

Voi hitsi, Maikki, nämä karvalapset ovat kyllä niin tärkeitä perheenjäseniä, että kun niillä on jokin hullusti, on itsekin huolesta sekaisin. Minullakin kissat ovat auttaneet jaksamaan, ja eläimille voi myös puhua silloin, kun tuntuu että kukaan muu ei kuuntele Eläin ei petä luottamusta.

Varsinkin toinen nyt 14-vuotiaista kissasisaruksista on minulle todella tärkeä. Ja minä sille. Se oli n. 2-vuotias, kun oli kateissa pari päivää, lähtenyt mökiltä läheiseen kylään. Koko yön ramppasin ulkona etsimässä sitä, olin hetken pitkänään, ja menin taas. Viimein pari päivää myöhemmin se ontui kotiin kolmella jalalla, kaatui maahan heti pihaan päästyään. Joku eläin oli purrut sitä jalkaan. Oli lauantai eikä päästy eläinlääkäriin ennen maanantaita. Laitoin sen nojatuoliin, laitoin sille välillä vettä suuhun ettei kuivu, se huusi tuakissaan kun halusi kääntyä ja kävin kääntämässä sitä. Luin pöydän päässä lehteä niin että näin sen koko ajan, en avannut edes TV:tä ettei meteli häiritsisi sitä. Mitään ei onneksi ollut murtunut, haava oli vain tulehtunut ja parani antibiooteilla. Mutta tästä lähtien tämä kissa on luottanut minuun enemmän kuin mihinkään, ja minä olen luvannut sille, etten koskaan hylkää sitä.

Tähän 14 vuoteen mahtuu aikoja, jolloin en ole luottanut kehenkään ihmiseen. Olen istunut yöllä sohvan reunalla kun mies on umpipäissään kuorsannut sängyssä, olen itkenyt ja ollut aivan epätoivoinen. Silloin tämä kissa on katsonut minua mustilla silmillä pohjattoman huolestuneen näköisenä ja sanonut kysyvästi "vrää". Joka tarkoittanee "mikä sulla on". Ja minä olen ryhdistäytynyt ja ajatellut, etten voi huolestuttaa tuota karvaista ystävää, kun ei se ymmärrä mitä itken.

Viime syksynä, kun tämä kissa sai mökillä jonkun viruksen ja kulki mutkille päätään roikuttaen, pelkäsin, että se on saanut jonkun vanhuudenvaivan, jota ei käy hoitaa. Olin hädissäni, ajattelin, ottakaa minulta mitä tahansa muuta, mutta ei tätä kissaa. Ystävämme ehdotti, että lähdettäisiin veneilemään, mutta minä aloin itkeä. Onneksi hänkin on eläinihminen ja ymmärsi, sanoi: nyt lähdet eläinlääkärille. Kaikki tällainenhan sattuu tietysti viikonloppuna, käytiin päivystäjällä, joka ei pystynyt edes ottamaan kokeita, mutta pystyi kyllä poissulkemaan myrkytyksen mahdollisuuden ja oli sitä mieltä, että tilanne ei ole akuutti vaikka oli huolestuttavan näköistä. Onneksi päästiin heti maanantaina pätevälle eläinlääkärille, kyseessä oli jokin keskushermostoon vaikutava virus, tarkempaa ei saatu selville, mutta kissa parani ennalleen antibiotteilla ja kortisonilla.

Tämä sama kissa katsoo minua niin kysyvästi, kun lähden "evakkoon" omalle asunnolleni. Kissoja on kuitenkin kolme, enkä voi ottaa vain yhtä mukaani. On käytännön syitä miksi 3 kissan siirtäminen omalle puolellekin olisi hankalaa. Tämä kissa on kuitenkin ollut paras tukeni jo 14 vuotta. Myöskään minä en tule koskaan pettämään sitä.

[Rinalda]

Sori, yritin kopioida äskeisen tekstin myös omaan ketjuuni, mutta en osaa.. Tuli siis tuplana tänne, toivottavasti poisto onnistui. Anteeksi kun sählään

Unohdin äsken toivottaa pikaista paranemista pennullenne ja myös sinulle hyvää mieltä ja onnea kuntoiluun

[Maikki85]

Rinalda

Tuon on jännä että miksi vahingot ei kuunaan satu kun eläinlääkäri normisti auki, aina päivystyksen kautta. Vahinko ei kulje kellokaulassa. Niin se vain on.

Meillä on ton 5kk vanhan pennun lisäksi kohta 12,5-13,5v kissa. Kissa tuli meille n 2-3v ikäisenä suhteen alussa. Kissakin on tosi sosiaalinen tapaus ja tykkää maata sylissä ja kiehnätä jaloissa. Onneksi hänes ei ole tarvinnut kuin 3 kertaa olla huolissaan näinä 10v aikana. Kerran puri käärme takajalkaan, raukka huisi kuin pieni lapsi auton alla ja kun sen sieltä sain kaivettua, ei repoana syönyt tms ja oli kipeä. Eläinlääkärille soitettiin ja neuvos antamaan vain kyytabletin. Onneksi selvis siitä nopeasti. Tälläin mies oli menossa kaverin kanssa kalaan ja olis lähtenyt heti kotiin kutn tilanne oli tämä, mut sanoin pärjääväni. Toinen kerta sattui n 3v sitten, katilta lähti ensin jalat alta ja päästi alleen. Läähätti eikä liikkunut. Oli onneksi alkuviikko ja päiväs aika, soitin samantien lääkärille ja kissa otettiin sinne tutkittavakdi ja nesteytykseen. Taidettiin me 4pv käyttää sitä mesteytyksessä ja lääkittävä eläinklinikalla, vuorotellen kuskattiin ja haettiin. Oli jonkin sortin myrkytys, oletettiin että syönyt rotanmyrkkyä syöneitä hiiriä. Mutta selvis kuitenkin. Onneksi. Kyllä sydämet murtuu kun kisu kuolee. Se on niin tärkeä ja hauska tapaus. Samoin kuin tuo meidän koiranpentu. Kaikkien kaveri.
On todella kurjaa kun näkee kuinka paljon eläeenkim sattuu. Kissa ei valita kipuja, eikä pentu ulise vaikka sattuu kovemminkin, kuten silloin tiputtuaan korkealta. Ei ininää lainkaan. Siksi sitä tiesi etyä kun itkee ja ulisee että kipu on ihan hirveä.

Nuo eläinystävät on aitoja ja uskollisia. Meidän lemmikit on tärkeitä niin miehelle, mun vanhemmille ja isovanhemmille ja sisaruksillenikin. Ollaan niin paljon heidän kanssa tekemisissä ja huomaa kuinka huolissaan ovat kun näille jotain sattuu..

Itse en olis millään jaksanut ja kyennyt hoitamaan kumpienkaan sairausjuttuja yksin. Se huoli on jotain niin kovaa, kun mä itken ja murehdin niin mies obneksi toimii rauhallisesti ja lohduttaa. Tuohon yhtälöön ei millään mahdu juoba mies, oisin varmasti romahtanut ja kovaa jos äijä vielä kännissä ja koira pitäis kiikuttaa lääkäriin. Tai etten voisi jättää pentua miehen luo sairastamaan. Noista eläimistä tulee vain kovin rakkaita ja tärkeitä ja niiden menettäminen on todella kova paikka!

Huomenna pennun siteiden vaihto ja näkee vähän et miten haavat umpeutuu.. Kyllä se tästä. Illaksi laitetaan pennulle aivotyötä niin nukkuu yön kokonaan kun ei leniille pääse niin aivotyö väsyttää kovasti. Kyllä tää tästä. Ehkä mä pian taas saan jaksamisia takaisin ja rupean tosiaan siellä salilla käymään useammin.

[Rinalda]

Tuohon yhtälöön ei millään mahdu juoba mies, oisin varmasti romahtanut ja kovaa jos äijä vielä kännissä ja koira pitäis kiikuttaa lääkäriin.

Meillä tuosta on kokemusta! Vaikka miehellekin eläimet ovat kaikki kaikessa, menee juominen kyllä aina ohi. Edellinen kissamme, ennen näitä vanhoja sisaruksia, sai silloin tällöin astmakohtauksia muistuttavia kakomiskohtauksia. Sillä oli varmaan jokin synnynnäinen sairaus, mutta sitä ei vaan koskaan tullut vietyä lääkärille, kuvittelimme jonkin karvapallon kiusaavan tms. Se eli vain n. 9-vuotiaaksi, ja loppu oli traumaattinen. Mies oli taas juonut itsensä kaatokänniin, ja örisi makuuhuoneessa. Minä yritin nukkua sohvalla, mutta en saanut nukuttua, vaan itkin ja itkin. Olin tosi onneton ja muistan ajatelleeni: Kunpa selviäisin aamuun. Sitten se olikin kissa joka ei selvinnyt aamuun. Se alkoi kakoa ja kakoa, yritin hieroa sitä ja vaikka mitä, yht'äkkiä se meni tajuttomaksi. Juoksin makuuhuoneeseen, yritin herättää miestä ja sanoa, että kissa kuolee. Mies sen verran heräsikin, että sanoi: Kyllä se siitä herää. Sanoin, että ei taida herätä, nyt on tosi kyseessä. Mies kuitenkin rupesi vain kuorsaamaan uudelleen. Olisin tarvinnut toisen ihmisen, joka olisi yrittänyt elvyttää kissaa sillä aikaa, kun minä yritän etsiä eläinlääkärin numeroa, tai päin vastoin. Eläinlääkärille ei ollut tarvinnut ennen soittaa, joten oli hankala löytää nopeasti numeroa samalla kun yritti hieroa ja takoa kissaa. Viimein löysin päivystäjän numeron. Päivystäjä oli nuori ja kokematon, tökerösti käyttäytyvä tyttö. Olisin tietenkin halunnut viedä kissan nähtäväksi, ja oletin että sen olisi vielä pystynyt elvyttämään. Lääkäri ei halunnut kissaa sinne, pyysi vaan tarkastamaan, hengittääkö se. No ei hengitä! "No hyvä että sekin selvisi!" möläytti lääkäri. Sanoi, että voi kyllä toimittaa sen ruumiinavaukseen, jos haluan. No ei kiitos, kun en saanut apua sen eläessä, ei tarvitse enää paloitellakaan. Mies heräsi pikkuhiljaa, ja menihän sille viimein perille, että kissamme oli kuollut. Kissa haudattiin mökin metsikköön, omille metsästysmailleen.

Joskus, kun haluan oikein rypeä itsesäälissä, muistelen sitä, miten yritin saada apua kuolevalle kissalle, ja mies örisi juovuksissa viereisessä huoneessa, ja nauroi vaan: Kyllä se herää! Tuosta on siis aikaa viitisentoista vuotta, mutta se kuvaa miehen vastuunottokykyä edelleen. Asiaa ei myöskään mitenkään käsitelty jälkeen päin. Näitä asioita kun tulee mieleen kaukaa takaapäin, voin vain ihmetellä, miksi olen tähän jäänyt. Toivottavasti, Maikki, teillä säilyy tuo yhdessä tekeminen ja yhdessä vastuun ottaminen. Ne ovat tosi tärkeitä asioita!

[Maikki85]

Rinalda

Mulle iski niin paha mieli sun kirjoituksesta. Näin sieluni silmin kuinka pelottava kokemus on ollut. Se hätä, se täysin törkeä ja asiaton eläinlääkäri, sun miehes välinpitämättömänä kännin takia. Mä en tiedä miten tuollaisen antaisi anteeksi varsinkaan jos sitä kokemusta ja tilannetta ei pääse miehen kanssa käsittelemään! Mä varmaan jäisin toista syyttämään.

Tästä tulikin mieleen että puhelimeen täytyy tallentaa päivystävän lääkärin numero ja lukaista uusiksi koiran kotilääkärikirja.
Nykyään mies juo sen verran vähän kerralla että herää kyllä jos pentu herää kolistamaan tai jos itse herään esim
Painajaiseen ja mun tarvii samantien purkaa se uni pois.
Mies on onneksi herätettävissä. Mutta mistä sitä koskaan tietää. Tuollaista en kuunaan halua kokea, että joudun taistelemaan toisen hengestä yksin kun äijä niin kännissä ettei kykene heräämään.

Ikinä ei tiedä mihin elämä meitä kuljettaa.
Sinä Rinalda olet kokenut paljon surua, toivon että laivasi kääntyy pisn seilaamaan kohti auvoisempia vesiä!

[Rinalda]

toivon että laivasi kääntyy pisn seilaamaan kohti auvoisempia vesiä!

Kiitos Maikki, tuo oli tosi kauniisti sanottu Ja kyllä minä uskon siihen itsekin, että elämällä on minulle paljon hyvää annettavana.

Toimin vähän itsekkäästi, kun vuodatin nuo kaikki tapahtumat sinun ketjuusi.. Oikeastaan tarkoitus oli sanoa, että ymmärrän täysin, miten tärkeitä perheenjäseniä eläimet ovat - sitten nuo kaikki asiat vyöryivät taas mieleen.

Olen tosi iloinen puolestasi, kun pystyt keskustelemaan miehesi kanssa, hän ottaa vastuuta asioista yhdessä kansasi, ja tukee, kun on vaikeaa. Noin se pitää ollakin! Alkoholi pilaa monta hyvää ihmistä. Luonne muuttuu vähitellen, tärkeysjärjestys muuttuu. Sinä osaat hienosti olla myös varautunut siihen, että alkoholi uhkaisi hallita elämäänne liikaa: Sinulla on myös se suunnitelma B. Niin meidän läheisten pitäisi osata tehdäkin, keskittyä itseemme, varautua muutoksiin, samalla nauttia hyvistä hetkistä. Elää tässä hetkessä. Sinä olet aikas lailla hyvin oppinut asennoitumaan elämään!

Joo, on minullakin eläinlääkärin numero nykyään kännykän muistissa. Ja Kissan kotilääkäri-kirja hyllyssä. Lähdenkin tästä taas tervehtimään karvakuonoja. HAU vaan teidän pennulle Ja iloista mieltä sinulle

[Maikki85]

Täällä ollaan ja elämä tuntuu hyvältä. Jotenkin tuo pennun loukkaus ja leikkaus ja paraneminen aiheutti hirveät paineet minulle ja kyllä tolle miehellekkin, mutta nyt on taas helpompi hengittää ja olo on vapaampi. Huomenna on tikkien poisto jalasta ja katsotaan miten jatkossa edetään. Paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta jotenkin sai olla sydän syrjällään ettei vahingossakaan jalkaa loukkaa uudelleen, piti kantaa ulos tarpeille, korjailla valuvaa jalkasidettä kokoajan.
Toivottavasti huomenna tulee kevyempi side jalkaan, jota on helpompi vaikka korjailla ja hoitaa itse. Kovasti tuo pentukin odottaa että pääsee rihumaan. Ja me tietysti että päästään tekemään lenkkejä yhdessä.

Taas löysin uuden asian mikä tekee minut todella onnelliseksi. Aloitin salilla käynnin. Tein oikein ohjelman ja kaikki. Tarkoitus olisi saada lihasta ja voimaa tähän kroppaan. Olen aina salaa pitänyt siitä jos olen vähän vahvempi kuin normaalisti naiset. Ja ennen kilppari sairautta oli aika hyvässä kunnossa ja olin suht vahva jne. Edes kaikki miehet eivät kyenneet siihen mihin minä, oli jaksamista ja voimaa, puuhommissa repelyä yms fyysistä rääkkiä.
Mutta kun sairastuin, nukuin paljon, en paljoa jaksanut edes kotihommia hoitaa. Onneksi mies hoiti näitä kun itse en vaan pystynyt. No kuntohan meni ihan surkeksi. Nyt innolla kasvatan kuntoa ja lihasta.
Kun oikein on kiree olo, kaikki ärsyttää, niin on ihanaa lähtee salille ja tulla kotiin taas iloisin mielin. Yritän jos pääsisin 3kertaa viikossa salille ja ainakin kerran ohjattuun jumppaan. Miehen täytyy sitten luopua noina aikoina omista jutuista, kun pentua pitää vahtia. Omapahan on hölmöys kun ei alusta asti lähdetty totuttamaan yksinoloon. Mutta pikkuhiljaa sitten kun pentu tervehtyy, niin mies pääsee pyöräilemään ja minä salille.

Mutta tosiaan, olen intoa täynnä tästä kaikesta. Siitä miten minä olen parantunut, ja matkalla kohti tavoitteita. Sitten kun vielä saisin tuon moottoripyöräilyn sisällettyä tähän aikatauluun niin hyvä olisi. Jotain järjestelyjä pitää tehdä. Menee aikataulut aika tiukille, ja pitää meillä olla pennullekkin aikaa paljon! No katsotaan mitä järjestelyjä tässä keksii. Mistä luopuu hetkeksi..
Ja arvatkaa mikä fiilis on esim lauantai aamuna ennen 9.00, astella ulos salilta ja katsoa kuinka väsyneet ihmiset rientää kauppoihin. Mulla on hyvä fiilis, ryhti heti parempi, eikä minulla ole mikään kiire minnekkään. Koko lauantai päivä vielä edessä.

On todella tärkeää että ihmiset tekevät asioita joista nauttivat, saavat mielenrauhan, stressiä pois, hyvän mielen itselleen jne. Kyllä voin rehellisesti sanoa että liikunta tekee minut onnelliseksi!

Mies yllätti minut perjantaina. Hällä oli ollut vapaa päivä. Palasin töiden jälkeen puhtaaseen kotiin, mies oli imuroinut, vaihtanut lakanat, tehnyt ruoat jne. Parasta siinä oli se että mies soitatti mulle biisin. Ylensä tämäntyylinen musiikki ei ole kummankaan juttu, mutta mies soitti sen mulle koska ensimmäisen kerran juuri kuultuaan hänelle tuli heti minut mieleen. Siis biisi on tuo nopsajalan Lupaan olla biisi. Itselle tuli hirveä lämmön tunne ja tuntui että pakahdun.
Kyllähän mies sanoo rakastavansa, ja lähettelee päivittäin töihin teksitviestejä joissa toivottaa hyvää työpäivää, tai että olen rakas tms. Me halaillaan päivittäin jne. Tämä vaan tuli jotenkin niin yllätyksenä, että hän oikein kertoi mitä tämä biisi hälle tarkoitti. Oikein silmiin katsoen. Ja vielä ihan selvinpäin. Se vain tuntui jotenkin erillaiselta, tuli yllättäen ja oikeasti tuli tunne että mies tosissaan rakastaa minua.
Illalla sitten oli sauna, erikseen käytiin ja voi että kuinka mukavaa oli omassa rauhassa saunan lämmössä lillua. Ei huolta huomisesta..
Mitä miehen juomiseen tulee, hän tais juoda yhden oluen saunasta, ei ainakaan vaikuttanut että olisi paljoa enempää juopnut. Mistä sitä tietää. Jotenkin sitä keskittyy niin paljon omiin harrastuksiin.
Lauantaina puolilta päivin käytiin mun sukulaisten luona synttärikahveilla ja siellä se aika kului iltaan asti. Mieskin on ruvennut viihtymään noissa sukulaiskyläilyissä paremmin, kun ei ole enää kiire kotiin juomaan, tai ei krapulat paina.

Täällä siis hihkutaan intoa, tai siis minä hihkun intoa omasta jaksamisesta ja harrastuksista. Kelitkin on hienot ja aurinkoiset. Kesää kohti mennään ja lujaa.
Parisuhde voi hyvin, minä voin hyvin ja kokoajan paremmin, mies osoittaa kokoajan enemmän tunteita minua kohtaan. Pentu on piristänyt miehenkin mieltä, vaikka kuinka väsynyt mies olisi töiden jälkeen, jaksaa hän innoissaan ottaa pennun vastaan. Hän jaksaa touhuta ja leikkiä ja on selkeästi iloisempi ja rentoutuneempi. Vielä kun pentu saa lenkkeilyluvan niin pääsevät he ulkoilemaan yhdessä enemmän.

Mutta siis hyvää mieltä löytyy, pennulle parempia kuulumisia, parisuhde voi hyvin, alkoholi ei tuota ongelmia tällähetkellä, minä voin hyvin, mies voi hyvin.. kun raha asioihin vielä tulee tässä ensikuussa helpotusta niin sitten ei siitäkään tarvitse murehtia.

[Maikki85]

Kylläpäs viikonloppu lähestyy aurinkoisissa merkeissä, mahtavaa!
Pentu sai tikit ja siteet pois keskiviikkona, edelleen jatketaan rauhallisena liikkumista. Pieniä remmikävelyitä saa tehdä, aloittane 5min ja katsoo miten jalka kestää. Parin viikon päästä röntgen ja sitten toivonmukaan päästään elää normaalia elämää. Enskuun loppupuolella alkais taas pentukoulu. Mennään taas oppimaan uusia asioita.

Itse olen into piukassa käynyt salilla, nopeasti saa lisätä painojen määrää. Mikä on hyvä merkki, pääsee nopeasti takaisin vanhaan kuntoon.
En kyllä tiedä uskallanko huomen aamusta salille. Vasen silmä on kipeä ja päätä särkee. Ei se kyllä näytä eikä tunnu tulehtuneelta, on vain kipeä.

Sain vihdoin tilattua ajan lapsettomuusklinikalle. Hoidot olisi voitu aloittaa aikoja sitten. Olen halunnut välissä tervehtyä ja hengittää. Käynyt myös "mitä jos" kysymykset läpi. Mitä jos mies jatkaa joka viikonloppuista juomista? Muahan se ei haittaa, mutta tuolloin ajateltava lapsen etua ja miten hänet kasvattaa.. Samoin jos juominen runsastuu jne. Kaikkiin olen keksinyt vedenpitävän vastauksen.
Moni varmasti sanoo ettei päätös erosta ole niin helppoa eikä eroaminen ole niin helppoa. Minäkin joskus luulin niin. Luulin ettei minulla olisi tarpeeksi tukijoukkoja, en rahallisesti pärjäisi. Nyt tässä vuosien varrella kun olen välillä eroakin miettinyt, joutunut kohtaamaan niitä tunteita. Kun olen läheisteni kanssa jutellut ja kuulustellut, niin minulla on todella hyvä tukijoukko jotka auttavat niin käytännön järjestelyissä, rahatilanteissa jne. Eli mun ei tarvitse yksin pähkäillä ja pärjätä! Se on iso osa koko prosessia. Jos meille tulisi lapsi ja ero olisi väistämätön niin minun ei tarvitse yksin pärjätä lapsen kanssa. Saan kyllä kaiken mahdollisen avun ja tuen. Eli kun tämän asian ymmärsin, ettei minun tarvitse asioista yksin pärjätä ja selvitä, oli kuin taakka olisi heitetty niskastani.
Olen varmasti aijemminkin kertonut kuinka usein haaveilen että saisin asua ihan yksikseni kerrostalossa. Olen asunut ehkä vuoden omillani. Se jäi liian lyhyeksi. Minä pärjään hyvin arjen askareista, autonrenkaiden vaihtamisesta lähtien. Mutta haaveilen tosiaan välillä että saisin tehdä ihan mitä itse haluan, ilman että täytyy toista osapuolta ottaa millään lailla huomioon. En minä tässä suhteessa väkisin ole, ja kyllä sitä rakkautta on, mutta välillä iskee se vapauden kaipuu. Ei siis toisen miehen kaipuu, vaan että vaikka seurustelisin edelleen miehen kanssa niin voisin asustella omassa kämpässä. Ja näkis toisen kanssa aina silloin tällöin, tai sitten ei ollenkaan. Mutta nämä haaveet jäi sen yhden vuoden jälkeen päälle, ja ne aina välillä pompahtaa ilmoille. Siksi en kokisi mitään suuren suurta tuskaa erota miehestä ja muuttaa omilleni

No tämä oikeastaan siksi, ettei kukaan rupea syyllistämään että taas yksi lasinen lapsuus edessä. Sanotaanko että asia on minun käsissäni ja minä olen suunnitelmat tehnyt. Sitä ei lapsi tule kokemaan. Eikä taida kellään olla lasipalloa jolla voi katsoa millaista elämää mies haluaa/aikoo elää. Eli siksi on hyvä elää elämää, tehdä sitten varasuunnitelmia ja miettiä valmiiksi että "mitä jos".. En kuitenkaan tästä nuorru, lasta meille ei myöskään suoda ilman hoitoja, ehkei niidenkään avulla. Ompahan kaikki kivet käännetty.

Nyt yritän saada työt nopeasti loppuun jotta päästään pennun kanssa nuuskimaan aurinkoista ulkoilmaa.

[Sitruunapippuri]

On olemassa sanonta, että se mitä tapahtuu ympärillä kun keskittyy sunnittelemaan elämäänsä on elämä. Onnea matkaan Maikki lapsettomuushoitoihin!

[Maikki85]

Niinhän se on, jos kokoajan suunnittelee omaa elämää ja keskittyy siihen, liusuu elämä ohi suun..

Kovasti on elämästä tuhraanyunut kaikkeen surulliseen. Mä uskon että kun olen tehnyt nämä varasuunnitelmat että mitä jos.. Niin mun ei tarvitse enää kuin elää ja nauttia lisää.

Kiitos, onnea me tarvitaan. Ja jaksamista. Onneksi on liikunta, pysyy pää kasassa paremmin..