[suru_purerossa]

Nyt täällä kaivattaisiin kipeästi apua. Jäin vauvan kanssa kahdestaan kun mieheni lähti katkolle tänä aamuna ja niin kovasti haluaisin hänen parantuvan riippuvuudestaan ja palaavan kotiin ja että meidän elämä olisi taas joskus normaalia. Ongelmani on että olen niin peloissani ja vihainen miehelleni että en ole osannut tukea häntä. Kaiken päälle painaa lastensuojeluasiakkuus ja pelko perheen hajoamisesta, kodin menettäminen, että menetän mieheni kokonaan tuolle subutexille.. itse en ole kyseiseen aineeseen koskaan koskenut enkä koske.. pilvenpolton jätin kun tulin raskaaksi. Miehelleni se oli vaikeampaa ja lopulta se vaihtui tuohon subuun. Aluksi oli satunnaiskäyttöä, sitten kerran vk, kerran 2vk ja nyt ehkä useamminkin. Meiltä puuttui keskusteluyhteys. En osannut olla omalta tuskaololta tukena vaan aina huusin ja mesusin kun tuli varmistusseulojen tuloksia joista ei siis itse edes koskaan kertonut, no en ihmettelekkään. Vaan sossut aina soitti. Useimmiten huuto meni siihen että huusin että painuu hemmettiin ja menee vetämään sitä ettei me vauvan kanssa sitä täällä tarvita kun siitä on vaan harmia. Ja mitä hän teki sitten. Tiedän että päihteidenkäyttäjä on päihteidenkäyttäjä mutta oisin ehkä silti voinut jättää ainakin osan sanomatta.

Kertokaa joku minulle onko tämä vain lopun alku niinkuin pelkään vai onko miehelläni mahdollisuuksia parantua ja kuinka voisin häntä tukea. KKäyttöä ei ole ollut vielä päivittäin ja tietääkseni jotain pientä määrää kerralla.

Tällä hetkellä tunnen olon niin vihaiseksi. Että meidät jätti yksin kun hankki elämänsä tuohon pisteesen. Olen siis myös yksin näiden asioiden parissa viranomaisia lukuunottamatta..kun ei näistä vaan kenellekkään pysty kertomaan enkä usko osakseni savani tukea esimerkiksi omalta perheeltäni.

Kyllä nyt on pelko puserossa ja suru puristaa rintaa.

[A:n äiti]

Sinä olet äiti, jätä se mies NYT! Muuten joudut tekemisiin lastensuojelun kanssa ja lapsesi on vaarassa. Muuta erilleen ja ota mies takaisin vasta, jos on antanut 6 kk puhtaita seuloja. Älä uhraa lastasi! Tee kipeä ratkaisu ja se voi olla miehellesikin se "herätys", jota hän kaipaa...

[Dahlia]

Ei ole muuta "oikeaa" tapaa tukea, kuin se että hankit itsellesi oman elämän ja oman tukiverkoston. Miehesi saa kyllä kaikein tarvitsemansa tuen ja avun hoidosta, jos hän on niihin motivoitunut. Sinun ei tule ottaa siitä mitään vastuuta itsellesi.

Hätä on suuri saada läheinen äkkiä kuntoon, mutta kannattaa katsoa asiaoita pidemmällä tähtäimellä. Toipuva narkomaani-->retkahdukset--->henkisen puolen hidas korjaantuminen. Hyvällä motivaatiolla kaikki korjaantuu aikanaan, mutta se lähtee ainostaaan käyttäjästä itsestään. On oltava se vittuuntuminen aineeseen ja sen perässä juoksemiseen.

Jos itse voisin kääntää aikaa taaksepäin, niin en olisi koskaan alkanut seurustelemaan ko. tyypin kanssa. En, vaikka hänessä on paljon sellaista, mistä pidän. Elämästä on mennyt liian monta vuotta murehtimiseen ja se ei näy lopuvan koskaan. Tai ainakaan niin pitkään, kun lapset ovat pieniä ja tapaamisia järjestetään. Te joilla on vielä mahdollisuus. Save your selfs! Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi negatiivisten, elämässä epäonnistuneiden looseri miesten paapomiseen.

-D

[mamamama]

Ainoa neuvo jonka annan on: lähde pois kun vielä voit... Itse olen monet vuodet soudannut ja huovannut pääsääntösen subunarkkarin kanssa ja takana on katkot, korvaushoidot ym. ja niistä ei ole ollut apua. Kun olisin itse tajunnut 3 vuotta sitten yhtäkirkkaasti kuin nyt tilanteen niin olisin tehnyt toisin.

Toki aina on poikkeuksia, jotka oikeasti saavat elämän raiteilleen mutta aina on pelko mitä jos... Ja kun kuviossa on lapsi en voi suositella muuta kuin elämää lapsen kanssa kaksin. Itselläni on 4 vuotias lapsi, joka on saanut kärsiä tilanteesta ja näkyy käytöksessä

[suru_purerossa]

Kyllä mä tiedän mihin tämä johtaa jos ei tuosta hoidosta ole apua, mutta ei jättäminen ole tukemista. 8 vuoden yhdessäoloa ei yks kaks vaan lopeteta varsinkin kun toisella on motivaatiota hoitaa itseään vaan tähän asti ei avohoito riittänyt. Miehellä traumaattinen menneisyys ja päihteet ollu hänellä keino lääkitä itseä, kun ei ole osannut hakea apua vuosien mittaan.kannabista käyttänyt vaan nyt viimeaikoina tuota subua kokeillut.sen oisin halunnut vaan tietää toivonko turhaan paranemista kun on päässyt hoitoon näin heti vai onko tuo subu niin paha että siihen jää heti nalkkiin.hoitoon nyt on onneksi päässyt varmasti ajoissa.itse miellän tuon pilven ihan eri sarjaan kun ton subun josta nyt olen huolissani.on meillä lastensuojeluasiakkuus kyllä jo ja auttamassa he ovat, ei tuomitsemassa.

[mamamama]

Kukaan meistä ei voi sanoa onko hoidosta apua vaiko ei, valitettavasti. Tottakai sitä haluaa uskoa että olisi mutta elämää kun ei voi käsikirjoittaa. Omalla kokemuksellani voin sanoa että välttämättä edes todella kova motivaatio ei välttämättä auta pääsemään eroon. Ymmärrän tilannettasi ja sitä että menneisyyttä ei voi noin vain pyyhkäistä eikä niin ole tarkoituskaan. Voisitko miettiä että ottaisitte jonkinlaisen aikalisän? Sinä keskittyisit itseesi ja lapseesi ja miehesi saisi keskittyä hoitoonsa? Tottakai jos itse niin vain haluat olet tukena niin paljon kuin jaksat. Mutta muista että sinulla on nyt pieni lapsi joka tarvitsee jaksavan ja hyvin voivan äidin, joten huolehdi itsestäsi <3

[ohjaaja Saara]

Heippa Suru Puserossa!
Kuulostaa siltä, että haluat olla miehesi tukena. Kuulostaa myös siltä, että olet turhan ankara itsellesi ja mietit, oletko käyttäytynyt väärin miestä kohtaan.
Jos jaksat tukea miestäsi, se on ok. Mutta kuten aiemmin täällä sanottiin, muista että olet äiti. Lapsesi tarvitsee sinua enemmän kuin miehesi. Älä anna huolen miehestä mennä yli huolen lapsesta. Lapsi ei ole valinnut osaansa, miehesi on. Jos miehesi haluaa olla käyttämättä päihteitä ja olla perheensä kanssa, hän kyllä voi toimia niin. Voit tukea miestäsi, mutta et pakottaa häntä. Hän itse tekee valinnan, ja jos hän valitsee päihteet, on sinun lapsesi kanssa jatkettava elämää erillään hänestä, mikäli haluat lapselle tasapainoisen kodin. Tuosta valinnasta kertovat muuten miehesi teot, eivät hänen sanansa.

Ohjaaja Saara

[Tiikeri75]

Ainakaan mun pikkuveli ei päässy Subutexista eläessään eroon. Hän lopetti elämänsä nyt pitkänä perjantaina. Mä kans neuvon sua ajattelemaan ennen kaikkea lastasi.

[Dahlia]

Muutama ajatus tuli mieleen. Tuo on kyllä älyttömän monimutkainen juttu tuo lapsen ajatteleminen. Tietysti lapselle kaikkein parasta on terveet ja hyvinvoivat vanhemmat. Monesti tuppaa käymään niin, että molemmat vanhemmat sairastuvat, mutta vain toista yritetään vimmatusti kunnostaa sillä ajatuksella, että sitten on kaikki hyvin.

Riippuvuus toisesta ihmisestä on hankalaa siinä, missä aineestakin. "Kyllähän sä paranet, kun vaan et ota päihteitä", sanotaan narkomaanille. Yksinkertainen juttu, eikö? Vai onko sittenkään? "Kyllähän kaikki kääntyy hyväksi, kun vaan unohdat koko narkomaanin", sanotaan läheiselle. Yksinkertaista, mutta silti niin monimutkaista. Itse sanoisin, että kukaan ei ole riittävän vahva tekemään sellaisia muutoksia yksin ja kenenkään ei pitäisi yrittää olla niin vahva. Tarvitaan apua. Ammatti-ihmistä, vertaistukea, hyviä ystäviä, perhettä, verkostoitumista. Älkää jääkö yksin, älkää vähätelkö omaa avuntarvetta. Se helposti jää toisen varjoon, sillä niin voimakkaasti narkomaanin oma toipumisprosessi vaikuttaa ympäristöön. Paras apu on kuitenkin olla laittamatta omaa onneaan toisen varaan. Uskoa parempaan saa ja pitää olla, mutta se ei saa mennä kaiken muun edelle.

Lämmintä kevään jatkoa ja kesän odotusta ja voimia oman hyvinvoinnin löytämiseen!

-D

[Dahlia]

Ainakaan mun pikkuveli ei päässy Subutexista eläessään eroon. Hän lopetti elämänsä nyt pitkänä perjantaina. Mä kans neuvon sua ajattelemaan ennen kaikkea lastasi.

Osanottoni Liian moni on vieroitusoireissa riistänyt hengen itseltään.

-D

[suru_purerossa]

Osanottoni täältäkin! :C

Olin aivan unohtanut tämän ketjun..
Haluan nyt nostaa tämän taas kertoakseni mitä meille kuuluu.

Silloin kun mieheni meni katkolle aavistelin että olen raskaana. Meillä on 3 ja 1,5v ihanat tyttöset.

No kaikki oli hyvin!
Hoidosta oli apua! Ei palannut enää edes pilviveikoksi kun lasu loppui viime vuonna jne. Vaikka se ennen oli hänelle niin henki ja elämä...

No mutta nyt jonkin aikaa minulla oli jo olo että kaikki ei ole ok..laskuja jäi aina maksamatta...rahat meni hetkessä...mies on ollut tosi apeamielinen ja vetäytynyt ja enemmän kärttyisä taas...eilen sitten selvisi että kaikki laskut oli maksamatta...

Kysyin että mihin huumeisiin ne rahat taas menee niin itkien sanoi että hän on koskenut siihen paskaan taas eikä edes itse saanut sitä sanottua että mihin, subuun, ja sanoi että muutaman kerran tässä mutta en tiedä mikä on muutama sanoi että ei muutenkaan aina jaksa vaan mitään ja että ei hän halua mitään masennuslääkkeitä (määrättiin jo vuosia sitten ja ei halunnut syödä) ja että hän haluaa minun vain auttavan. En tiedä mitä ajatella. Olen vaan itkenyt välillä ja ollut tosi surullinen

En tiedä miten voin auttaa. Ostamalla käsiraudat ja lukita hänet kotiin patteriin. Huono vitsi.

Muuttamalla toiseen kaupunkiin.

Ei ehditty oikeen puhumaan kun oli vieraita myös ja olivat tuolloin lasten kanssa ulkona ja piti lähteä vklp reissuun ja on nyt oltu eilisestä erillään. Myöhemmin taas nähdään..

En tiedä mitä sanoa. Mikä auttaisi tai tukisi tai olisi hänen parhaaksi. Oki kuulemma vissiin viimeksi viikko sitten ottanut. Onko nyt jotku vieroitusoireet.

En halua että tämä on totta :'''c

[pilkkasiipi]

Hei!

Itse olen subun käyttäjä ollut monta vuotta. Puolisoni kanssa muutimme juuri erillemme koska hän ei jaksa tätä touhua. Olin tavatessamme kuivilla ja olin siihen saakka kunnes retkahdin tämän vuoden alussa. Olen nyt pääsemässä korvaushoitoon. Puoliso ei ole koskaan käyttänyt.

Bupre aiheuttaa kovan riippuvuuden, erityisesti psyykkisen. Itse en ole onnistunut kokonaan lopettamaan vaikka olen äiti yhdelle lapselle. Olen kyllä ollut vuosiakin kuivilla mutta henkinen kärsimys on koko ajan kova. Joillakin opiaattien käyttäjillä aivokemiat eivät enää käytön jälkeen palaudu ennalleen, eivätkä he pysty elämään normaalisti ilman opiaatteja. Tällöin korvaushoito voi olla ainoa mahdollisuus. Jos aivokemiat ovat pilalla, minkäänlainen syyllistäminen tai uhkailu ei tehoa.

Toki näin ei ole kaikilla ja jotkut onnistuvat lopettamaan. Miehesi ei ole kovinkaan kauaa käyttänyt subua varmaankaan. Tosin itsekin onnistuin pitämään asian puoli vuotta salassa enkä tiedä olisinko paljastunut jos lastensuojelu ei olisi kertonut puolisolleni.

Tee miehellesi selväksi että et hyväksy subun käyttöä, mutta olet tukena jos hän haluaa hoitoon. Siis jos haluat olla. Nyt hänen pitää päästä katkolle mahdollisimman pian jos ei itse onnistu katkaisemaan käyttöä ja avohoitoon sen jälkeen. Joillakin paikkakunnilla on vaikeaa päästä korvaushoitoon ja pitää olla kunnolla näyttöä siitä että vierottautuminen ei onnistu. Oikein motivoituneelle ja aineista todella eroon pyrkivälle korvaushoito on todella toimiva hoitomuoto.

[Zeus76]

Moi suru_puserossa!

En oo koskaan tälle puolen kirjoitellu, tuolla saunan puolella kyllä jo vuosia.
Ihan ensiks, onnea lapsista, ne on parhaita "terapeutteja" maailmassa omalla tavallaan, niinku varmaan tiedätkin..
Ja heti perään pahoittelut puolisosi retkahtamisesta takas tän prkleellisen aineen piiriin, eli bupren.!! (eli subun)

Mä oon itte yli kymmenen vuotta jo käyttäny tätä paskaa, ja se on sellainen viha/rakkaus-suhde joka siihen on vuosien aikana tullu.
Oon korvaushoidossa ollu jo vuosia, onneks, koska muuten olis mun maailma ns. kaatunu, ja olis menny perhe, eli puoliso ja lapsi, duuni, talot ja autot ym.
Mullakin alkoi ihan kokeilulla viikonloppu iltaisin ja meni useita viikkoja niin. Sit se siirtyi siihen muutama kerta viikossa, "kun miks ei viikollakin vois ottaa" ajattelin...
Siinä kohtaa tuli se "käänne" josta ei ollu enää paluuta mun tapauksessa, eli kun ei älynny lopettaa...
Ja lopun sit kaikki käyttäneet tietääkin, eli käyttö meni päivittäiseksi ja sit oli ns. opiaatti-koukku tehty, ja vähentäminen ei yllättäen enää onnistunutkaan ilman paskaa oloa ym.

Toi bupre on oikeasti sellainen salakavala käärme, joka pikkuhiljaa kietoutuu ympärille yhä tiukemmin ja tiukemmin, ja lopulta varmistaa sen et se sanelee sun elämän järjestyksen... Niin paskalta ja surulliselta kuin se kuullostaakin...

Eli pointtina täs on se sun puolisos käyttämä aika ja annos, ja ennenkaikkea, onko käyttö OIKEASTI päivittäistä/säännöllistä vai sillointällöin.?
Hän ei varmasti häpeä helpolla kyllä myöntää jos se on menny säännölliseksi, tai vaik sillontällöin, mut yrittäkää jutella ja puhua asia auki.
Jos hän on koko ajan täs parin vuoden ajan sillointällöin ottanu, ja nyt viimeaikoina muuttunu säännölliseksi,(mistä se rahan häviäminen kertois) niin sit on taas oikeasti pitkä laitoskatko edessä, ja ennenkaikkea hänellä on oltava itsellään halu OIKEASTI lopettaa.!! Muuten se ei onnistu ja ei mee kauaa katkon jälkeen, kun tää "käärme" alkaa palailla mieleen ja taas pikku hiljaa hivuttautua mukaan kuvioon...

Se on koukkuun joutuneelle nimittäin niin suuri psyykkinen mieliteko, vaik fyysiset vier.oireet olis jo kärsitty aikoja sit, että jos sitä tahtoa irti pysymiseen ei ole riittävästi, niin hän tekee sen oman valinnan ja käytännössä pettää rakkaimpansa tän paskan takia... So sad, but true...

Eli käykää vaik yhdessä ammattiauttajan juttusilla, tai jutelkaa kahdestaan, mihin vaan saat hänet taipumaan ja oikeasti puhumaan totta.
Ja mikäli sinusta yhtään tuntuu ettei hänen tahtotila ole oikein vakuuttava, niin tee sit se ratkaisu mitä sun lapsies takia kannattaa tehdä.
Tai kestätkö ajatusta et hän pääsis korv.hoitoon ja olisitte yhdessä.?
Eli hän sais lääkkeet ihan ilmaiseksi alussa ja päivittäin haettuna, ja kun tarpeeks kauan asiat hoitaa hyvin, niin voi hakee apteekista viikoittain ja maksaa ne itte, niinku normi tavan lääkkeetkin.
Itelläni on ollu jo muutamia vuosia apteekki sopimus, eli maksan itse lääkkeeni ja haen ne apteekista kerran viikossa kuin tavan ihmisetkin.

Mut noi on niitä mietittäviä asioita, ja se korv.hoitoon pääsykin on tietty pitkän tien takana, riippuen vähän paikkakunnasta. Mut teillä lapset painaa isona syynä et vois onnistua nopeammalla tahdillakin.

Mut tää oli tällanen yhden bupre-orjan sepostus, miten ainaki omalla kohdalla toi kuvio meni alusta alkaen, jos jotain positiivista tästä löydät, tai ohjetta miten toimia tai ajatella asiaa, niin hyvä juttu.
Ja jos haluat kysyä jotain tms. niin mielelläni kerron mitä itte asiasta tiedän ja miten omalla kohdalla on asiat menny.

Tsemppiä pirusti!!! Sitä sä ainaki tarviit ja myös puolisos sitä tarttee.

[suru_purerossa]

Asiat alko selviimään pari päivää sitte...
Tai siis ei todellakaan selviimään tästähän tää vasta alkaa mutta siis syy miksi mun mies ei jaksa tehä mitään, kiukuttelee, puhuu tosi rumasti joskus lapsillekkin, nukkuu, valvoo, ei syö juuri mitään paitsi jotain pizzaa ja suklaata illalla, oon sanonu hänelle että ihan ku hän eläis jotain muuta elämää ku tätä meidän kanssa ja nyt se onki ollu ihan totista totta.

Kävin kysyyn sossussa mikä siellä kestää ku ei oo kirjettäkään takasi tullu 2kk ja sain siitä infosta ne päätökset ja mun maailma mureni.. me elettiin monta kk siinä käsityksessä että miehen tuet on selvityksessä kelalla opiskelun vuoksi ja koko tän ajan ne oliki ollu selvityksessä vissiin 9pv miltä ajalta ne ekat rahat oli saanu ja sit taas normaalisti ja mulle koko ajan sanonut että ei oo saanu rahaa eikä tiiä millon saa. Tottakai heti tiesin mitä täs on käyny. oon hakenu viimesillä euroilla lapsille maitoa kaupasta..autoki on ollu rikki monta kk..pyöräilly lasten kans koko syksyn siihen saakka että melkeen itkien pyöräilin loskassa toinen tarakalla penkissä ja toinen takana peräkärryssä. Kaikki se vaivannäkö kaikki se että annan vaan ylipäätänsä itestäni kaiken mun perheelle ja miten toinen on koko ajan eläny mun selän takana..

Tulin niin surulliseksi nuista vastauksista. Nyt tää elämä on ollu tämmöstä vuoristorataa että on hetkiä millon elää ihan normaalisti ja koittaa nauttia pienistä hetkistä niinkuin eilen tehtiin piparitaikinaa..ja sit näitä hetkiä ku tuntuu että lamaantuu täysin tästä "miten asiat oikeesti onkaan..."

En kestä tuota ajatusta jos puoliso ei palaudu enää ennalleen.. aivokemiat siis.. :'(

Jatkan tätä myöhemmin koska koko tähän tarinaan menis vaikka päivä kirjoittaa.

[mufinssi]

Voi suru_puserossa Tuli ihan raskas ja paha mieli, kun luin sun kirjoituksen Minkä ikäisiä teidän kaksi lastanne tällä hetkellä on? On varmasti tosi raskasta huolehtia kahdesta lapsesta ja samalla seurata puolin päihteidenkäyttöä ;( Millasia ajatuksia puolisollasi on avun hakemisessa? Onko hänellä minkäänlaista halua lopettaa (tai edes vähentää)? Millä mielin hän siis itse on?

Voin niin uskoa, kuinka oot tuolla loskassa itkeny ja pyörällä yrittäny kuljettaa lapsia :`( Onko teillä millasta tukiverkostoa? Esim. teidän vanhemmat? perhetyö? ystävät? Kuinka he tietävät teidän tilanteesta? Löytyisikö sieltä jotakin, joka osaisi esim. hieman korjata autoa tai jollain muulla tavalla auttaa?