[Winston-84]

Mä en todellakaan osta tuota puhkikulunutta selitystä, että kiusaaja kiusaa, koska sillä itsellään on niin pirun vaikeaa ja ongelmia siellä sun täällä . Totta maar niitä kiusaajia on, joilla on oikeasti ongelmia omassa elämässään ja purkavat pahaa oloaan kiusaamiseen, mutta niistä yleensä näkee heti päällepäin, että kyseessä on jonkin sortin reppana ja ongelmatapaus. Suurta osaa kiusaajista tuo ei kuitenkaan koske, vaan heillä menee kaikinpuolin hyvin, eivätkä ole mitenkään tyytymättömiä elämäänsä ja asioihinsa. Tietty siellä ns. kulissien takana saattaa jotakin pikkukriisiä olla, mutta aivan kaikilla ihmisillä on niitä pieniä ongelmia elämässään ja jos ne selittäisivät kiusaamisen tarpeen, niin kaikki kiusaisivat toisiaan kaiken aikaa, eikä yhtään kilttiä ja empaattista ihmistä olisi olemassakaan. Kyllä sen järjestelmällisen kiusaamishimon(Jossakin mittakaavassahan suurin osa ihmisistä joskus kiusaa, mutta on siinä hieman eroa, tekeekö joskus ilkeän ja harkitsemattoman tempun jollekulle siksi, että on vittuuntunut siihen syystä X vai kiusaako ihan kokopäivätyökseen heikompiaan vain sen vuoksi, että saa siitä kiksejä) taustalla lienee yleensä ihan vain vittupäinen luonne ja silkka ilkeys, ellei jopa sadismi, eikä sellaisia tyyppejä tarvitse mitenkään ymmärtää ja keksiä selityksiä ja oikeutuksia paskamaiselle käytökselleen. Ja vaikka kyseessä olisikin tapaus, joka purkaa omaa helvetin pahaa oloaan muiden kiusaamiseen, niin siltikään ei pitäisi lähteä siitä, että mietitään, mitä sille kiusaajaparalle voisi tehdä, kun onhan sillä niin paha olla ja nyt sitä pitää ymmärtää ja voi vitun kyynel, vaan keskittyä ensisijaisesti auttamaan uhria. Tuossa kun kiusaamisen uhri jää helposti tyystin oman onnensa nojaan, kun kiusaajaparkaa ymmärretään ja paijataan .

Edit: Toki kiusaamisjutuissa ja muussa rikollisuudessa(Joo, kiusaaminen on tyystin rikollista toimintaa, vaikka se vähätelläänkin vain ikäväksi ilmiöksi, jolle pitäs tehrä ehkä jotain . En mä henk.koht. ymmärrä, mikä vittu sen eron tekee, että jos potkaisen jotakuta välitunnilla, se on kiusaamista, mutta jos potkaisen jotakuta nakkikioskilla, se on pahoinpitely ) pitää kuulla myös tekijää, koska pitäähän hommasta saada laajempi kuva siksi, että päästäisiin edes vähän jyvälle siitä, miten moista toimintaa voisi yleisesti ehkäistä ja karsia, mutta se, että lähtökohtaisesti tekijästä tehdäänkin uhri ja ryhdytään miettimään, mikä sillä on huonosti, heittää kyllä aikamoista härän pyllyä. Ei sillä tekijällä mitään akuuttia hätää siinä ole. Uhrilla sen sijaan voi hyvinkin olla.

Ja vielä sellaista edittiä, että harvoin ihminen on täysin yksiselitteisesti hyvä tai paha(Noiden määritelmä nyt sitten on asia, josta voi keskustella ihan erikseen), eli vaikka olisi millainen himokiusaaja tai moninkertainen murhaaja, niin silti voi tuntea ehtaa rakkautta, empatiaa ym. lämpimiä tunteita joitain muita ihmisiä kohtaan, vaikkei edes erityisemmin katuisi tekemisiään. Tietty on sitten tyystin läpimätiä psykopaatteja, mutta melko harvassa sellaiset taitavat olla, jos koko ihmiskuntaa mietitään. Tämä ei ole edelleenkään mikään puolustuspuhe kiusaamisella tai muullekaan paskalle toiminnalle, ihan pohdiskelua vain, kun eipä se ihmisten jakaminen hyviin ja pahoihin kovin hedelmällistä ole, kun miettii ihan omaa ajatusmaailmaa. Tarkoitan tässä nyt sitä tyypillistä persoonallisuushäiriöisen raakaa jaottelua, mitä olen itsekin tehnyt ja varsin paljon ihan pärstäkertoimen perusteella. En tietenkään meinaa, että jostakin kiusaajastaan pitäisi väen vängällä yrittää kaivella hyviä puolia esiin, vaan aivan vapaasti saa olla katkera, vihainen ja kostonhimoinen ja antamatta anteeksi ja ymmärtämättä, jos joku tosissaan on kaltoinkohdellut.

[Chas]

.

[Nnaana]

Mä olen joskus kelaillut aihetta rikollisuuden muodossa ja tullut siihen tulokseen, että ei psyykeltään TÄYSIN normaali ihminen esimerkiksi ketään tapa. Tappaminen äkkipikaistuksissaankin kertoo mun mielestä siitä, että impulssikontrollissa on jotain aika pahasti vialla. Jos toki mäkin uskon, että osa kiusaajista on tietty vain kusipääluonteisia ja rikollisistakin. Kaikki tyynni, mun mielestä oli sitten kyseessä rikollinen taikka koulukiusaaja, niin tietysti ensin pitäisi keskittyä uhriin, MUTTA myös rikoksentekijään/kiusaajaan, sitten kun uhria on tuettu. Että jos siellä taustalla on mahdollisesti jotain pahempaakin häikkää, niin saavat hoitoa sitten siihen. Tietysti painotan, että pidän aina uhria ensisijaisena kärsijänä, mutta pitäis silti tarkastella molempiakin puolia.

Vastaan myöhemmin lisää esim. Luc, sun edelliseen viestiin. Keskittyminen on mitä on, kuten eilen kirjoitin tuolla.

[Winston-84]

Musta on kyllä mielenkiintoinen väite, että näet heti päällepäin, että joillain kiusaajilla on ongelmia ja toisilla ei. Kaikkihan yleensä kylläkin tekevät parhaansa, jotta piilottaisivat omat ongelmansa. Tuo on yhtä absurdi väite, kuin se että tunnistat kadulla ohi kävelevän ihmisen heti päällepäin massamurhaajaksi, tai naistenhakkaajaksi.

TIETENKÄÄN en näe jonkun randomin vastaantulijan naamasta, mikä se on miehiään/naisiaan, mitä tehnyt ja mitä sen päässä liikkuu. Kiusaaja kuitenkin harvemmin on kukaan tyystin ventovieras tyyppi, jota pitäisi tulkita pelkän naamavärkin perusteella, vaan sen kanssa voi joutua olemaan hyvinkin tiiviisti tekemisissä siinä yhteisössä(koulu, työpaikka...), jolloin tulee nähtyä kyllä sen kaikkinaista toimintaa ja käyttäytymistä(Kiusaamisen lisäksi siis) ja siitä voi jo päätellä melko paljonkin. Jos kyseessä on tällainen yleinen häirikkötapaus, jonka koulunkäynti menee perseelleen ja elämänhallinta on muutenkin vähän niin ja näin, niin taustalla lienee jotakin häikkää mielenterveydessä, kotioloissa tjtn. vs. tapaus, joka on varsin sosiaalisesti soljuva, menestyvä, suosittu ihan oikeastikin kavereidensa ja opettajien keskuudessa jne. Näitä ns. hymypoika ja -tyttökiusaajia riittää, eivätkä todellakaan ole mitään ongelmatapauksia. Toki ongelmaiset pyrkivät monesti salaamaan ongelmiaan, enkä mä suinkaan väitä, että voisin päästä perille tarkalleen jonkun häirikkötapauksen taustoista ja ongelmien koko kirjosta vain tarkkailemalla sen käytöstä esim. siellä koulussa, mutta sen voi havaita helpostikin, että jotakin on vialla, oli sitten, mitä oli. Ihan kärjistettynä esimerkkinä ja kiusaamiseen mitenkään liittymättä: Jos tuolla pihalla joku hyppii alasti foliohattu päässään, jodlaa ja tekee ristinmerkkejä, niin en voi nähdä päällepäin tapauksesta enempää tietämättä, mistä se johtuu; onko vetänyt alpha-pvp:tä, psykoosissa ihan luonnostaan vai lyönyt päänsä, MUTTA kyllä mä sen näen, ettei kaikki ihan kunnossa ole.

Edit: Tietenkin ihmisellä, joka innostuu ratkaisemaan jonkin sanallisen pikkuriidan huitaisemalla toisen osapuolen hengiltä, on pirunmoinen ongelma impulssikontrollinsa kanssa, mutta siitä on kuitenkin vielä paljon matkaa ehtaan syyntakeettomuuteen ja vakavaan mielisairauteen. Käytöstään pystyy kuitenkin suitsimaan melko pitkälle, jollei tosiaan umpipsykoosissa ole, mutta kyse onkin useimmiten siitä, että ei tahdo tehdä sitä, koska ainahan voi vaatia ymmärrystä sille, että mä nyt olen luonteeltani tällainen ja pääsee muka helpommalla, kun ei vaivaudu miettimään tekosiaan ja impulsejaan. Kaikkea paskakäytöstä ja pahoja tekoja ei mielestäni pidä lähestyä ensimmäisenä jostakin sairausnäkövinkkelistä, jollei siihen oikeaa syytä ole. En nyt väitä, että tarkoitit asiaa noin, Nnaana, mutta paljonhan tuohon vedotaan, siis muutenkin, kuin toki tekijän itsensä(Mikä sinällään onkin vielä ymmärrettävää) toimesta. Samaa settiä, kuin tämä kiusaaja kiusaa, koska sillä on paha olo. Tuo on tosiaan niin kyllästymiseen saakka kuultu juttu(Ei suinkaan sun keksintöäsi, Lucrezia) ja se ei läheskään kaikissa tapauksissa pidä paikkaansa.

[tiny]

.

[Bim Koskenkorva]

Mieliala ja toimintakyky on nyt olleet viikon verran maissa. :/ Mietin olenko palamassa loppuun. Jätin pois sellaisia kursseja joita ei ole pakko käydä Just nyt. Töihin en uskalla mennä, rahat on vähissä mutta sitten vasta oonkin kusessa jos opiskelukyky menee.

Tänään teki vähän mieli vetää kännit mutta en vedä, koska ahdistukseen se on huono lääke Ja ilman ahdistusta ei ryypyttäis. Mielihalu meni onneksi hetkessä ohi, samoin kuin viiltelyhimot. Jos en keskity niihin niin ne haihtuvat itsekseen. Ahdistus ei sitten haihdukaan :/

[Nnaana]

Luc,
Ai, teilläkin on suvussa romaneja, sitä mä itse olen ehtinyt myös hävetä elämäni aikana ihan yllin kyllin. Vaikken tosiaan ole läheistä sukua, ja suurin osa mun tän puolen sukulaisista on itseasiassa blondeja, ai että olin muuten kade siitä, kun mulla ei ole vaaleita hiuksia. Häpeä johtui varmaan siitä, että pelkäs tosta saavan jotain uusia hauskoja haukkumanimiä itselleen. En ole kyllä noista sukujuurista pahemmin ikinä huudellut. Että en mä siitä ole saanut kuulla, kun ei se mussa sinänsä näy, en mä "joudu" mitään hametta käyttämään, toki ehkä jos menisin jonkun luo kylään, voisin ehkä ihan kohteliaisuussyistä pistää pitemmän hameen päälle, koska sukulaissuhde, No, eipä kukaan ole niin läheistä sukua, että heidän luonaan juoksentelisi alituiseen kylässä muutenkaan.

Sen sijaan sen tietty sit huomasi, kun puhui suomen lisäksi jotain toista kieltä ja oli avoimesti myös muutakin kuin suomalaista, niin siitä toki koki kiusaamista. Ei edes, että olisin huudellut asiasta, että hei, mäpä en olekaan suomalainen, vaan osa tavoista oli sellaisia, jotka käsitin normaaleina ja suomalaiset taas ei. Niistä tietenkin huomasi, että ei kenties ole täysin suomalainen.

Romaneihin palatakseni, muistan kun mua nolotti ihan sairaasti, kun yks sukulainen tuli kommentoimaan Facessa johonkin julkisesti tosi mannehtavasti. (Koen saavani itse käyttää ko. sanaa) Sillon poistinkin ne kaikki jutut kiireen vilkkaa sieltä muiden silmien alta. Vaikka jälkikäteen ajateltuna, mistäs ne ois voineet tietää, oliko tyyppi mulle sukua vai ei. Nehän nyt kutsuvat kaiketi ystäviäänkin serkuiksi, siis romanit.

Tohon kun puhuit anteeksipyynnöstä, niin sen minäkin osaan onneksi. Ja pidän sitä etuna, etten ole pitkävihainenkaan, jos toki riippuu mikä asia on kyseessä, mut noin yleisestiottaen. Anteeksipyytämisen osaan ehkä vähän liiankin hyvin ja liian usein varmaan pyydän anteeksi sellaisia asioita, joita mun ei edes kuuluisi pyytää anteeksi. Meinaan siis sellaisia ihmisiä, jotka saavat manipuloitua anteeksipyytämisen yksinomaan toisen harteille.

Tykkäsin tosta sun runostasi, kiitos. <3 Ehkä saan itsekin kirjoitusinspiraatiota.

Mulla täällä levottomuus jatkuu. Ylimääräiset stressinaiheet on aina paha. Nimittäin stressaan niitä tammikuussa olevia allergia- ja ihotautipolin kokeita. Lueskelin tossa vähän tarkemmin, niin kuuluu antibioottitestauskin. Netistä katselin, niin ei kuulosta todellakaan mukavalta se antibioottitestiosuus.

Sit oon tietenkin miettinyt, että miksi ja miten mä voin olla se ihminen, joka kuuluu siihen 0.1%:n, joka sai esim. Parasetamolin vasta-aineesta, asetyylikysteiinistä allergisen reaktion. Kun noita vitun 0.1% todennäkösyyksiä on ollut monen muunkin lääkkeen kanssa. Tai yhden prosentin luokkaa "jopa" jotkut. Että miten voi olla niin paska tuuri, kun ei ole ton takia kunnollista lääkitystä koskaan löytynytkään.

Kyllähän mua vähän pelottaa, että taustalla on jotain vakavampaakin sairautta.

Mutta joo, se siitä. Lisäksi olen kilahdellut kavereille taas vähän tyhmistä asioista. Kaduttaa.

[Chas]

.

[Nnaana]

Joop, käsittääkseni noin, että 12 sukupolvea eteenpäin ja sieltä sit löytyy joku henkilö, joka omaa romanitaustan. Mulla on äitin pikkuserkuissa romaneja, jotka edelleen siis elää siinä kulttuurissa jokseenkin, et vaikea määritellä, mitä sukua ovat. Kaiketi yhteiset isoisoisovanhemmat vai?

Nykyään mä olen kyllä aikuisiällä ajatellut, että mulle on rikkaus ennemminkin osata useampaa kieltä. Tai ymmärtää kahden maan kulttuuria. Että vittuakos joskus dissasivat. Kielitaidosta sentään on hyötyä.

Joo, mäkin itseasiassa nyt sorruin pyytämään anteeksi yhdeltä tyypiltä, jolta mun EI olisi tarvinnut pyytää anteeksi. Mut niinpä, niinhän se on varmaan mullakin joku sisäinen alituiseen kalvava syyllisyydentunto, joka pakottaa pyytämään anteeksi. Joskus pitää katsoa peiliin, joo, mutta nyt koen sekavasta mielentilasta huolimatta antaneeni kritiikkiä ihan aiheesta, enkä edes ilkeästi "vittu sä oot perseestä"-tyylillä. Mut joo, en mä jaksa vatvoa täällä siviilielämäni riitoja. Tapahtuman selostamiseen menis henki ja terveys. Eikä se ole oleellista, vaan se, että pitäis opetella lopettamaan ihmisten turha kumartelu ja anteeksipyytely. Kai siellä takana on hylkäämisen pelko.

Tänään muuten on tullut itkettyä aika paljon. Oikeestaan samoja juttuja kuin aiemminkin tällä viikolla ja syömishäröilykin tuntuu elävän hyvissä voimissaan pienen hiljaiselon jälkeen. Koen sen nyt vastaavan jotain ortoreksian tyylistä, tosin siihen liittyy kyllä masokistista itsensä tahallaan vahingoittamista syömisen/syömättömyyden kautta. Mutta hirveän vaikea antaa anteeksi itselleen esimerkiksi lihapullien ja joulutorttujen syönti. Vegaaniset safkat on nyt niitä mun turvallisia vaihtoehtoja ja ns. sallittuja.

[Chas]

.

[Nnaana]

Ei siis mun luokkalaiset tienneet äidin suvusta, koska tosiaan, en mä kuuluttele sitä koskaan. Kun mun äiti ei ollut noiden pikkuserkkujensa kanssa niin tekemisissä koskaan itsekään, paitsi satunnaisesti. Mut niinhän se on, et harvan juuret ovat täysin Suomesta, äidin nyt on sikäli kuin tiedän. Mut sit taas isä nyt ei alkujaankaan oo, se se niiden dissaamisen aihe oli.

Musta noi sukujutut on mielenkiintoisia, ei mun isänkään suku ole täysin siellä pysynyt, mistä on kotoisin. Sitä kiinnostais selvittää lisääkin, että mitä hänen puolellaan on tapahtunut. Mulla ei juurikaan samanikäisiä pikkuserkkuja ole äidin puolelta, eli he ovat aina olleet pikkuserkkuja, no yksien kanssa olen paljon tekemisissä, joten saatan kutsua serkuiksikin. Isän puolelta mulla on yks samanikäinen pikuserkku sikäli kuin tiedän, mutta hänet olen tavannut vauvana, eli enpä muista ja tietenkin eri maissa asuminen vaikeuttaa hommaa.

Ei mulla koskaan nouse paino mitenkään hirvittävästi, olen hentorakenteinen ihan muutenkin, ja luonnostaan alipainoinen bmi-käyrän mukaan. Tai ei mun paino ole noussut ikinä 43 kg yläpuolelle. Tuskin nytkään, en oo käynyt vaa'alla. En osaa sanoa, miks tää nyt nosti päätänsä taas. Havahduin vaan yks päivä kaupassa, et ei vittu, mä syön "epäterveellisesti." Siis vaikka olin ostanut leipää ja kalkkunaa. Terveellisyyspakkomielle mulla nyt kai on meneillänsä. Tietty putoaa painokin, kun kevyitä vegaanisia vaihtoehtoja syö, kun ei mulla jaksaminen ja kiinnostus riitä tuhdimman aterian suunnitteluun.

Mä en muuten kans ole koskaan syönyt pahemmin lihaa. Siis kerran kesässä saatan tykätä grillata makkaraa jossain ihme mielenhäiriöissä tai darrassa vetää makkaraperunat. Toivottavasti toi kuuri helppaisi sen IBS:n kanssa!

[Chas]

.

[Nnaana]

Vittu mä vihaan tätä paskaa tautia. Iltaisin just kaikki paskakelat käy pyörimään päässä. Nyt tässä joulun alla on sellaisia tilaisuuksia, että pitäis näyttää mahdollisimman siistiltä, mutta musta tuntuu, että masennus oikeasti joko rumentaa tai sitten se saa mut näkemään ympäristön rumana. Todennäköisesti noiden kahden yhdistelmä. Kukapa järin hehkeä olisikaan, kun ei hymyilekään ja herkästi sitä masiksissa/ahdistuksissaan käpertyy itseensä. Ei sekään nyt varsinaisen hyvältä näytä. Toki myös on kausia, jolloin ei jaksa meikata tai ajatella pukeutumista muutenkaan. Mutta joka tapauksessa kai se masennus vääristää sitä näkymää muutenkin. Tavalliset vaatteet ovat rumia. Hiukset on rumat, vaikka mitä tekis. Naama on ruma. Koko helvatan kämppäkin on ruma.

Eniten tekis mieli uusia vaatekaappinsa sisältö, mutta maltan vielä. Ei Suomessa nyt oikeastaan ole sellainen muoti, joka muhun vetoais. Ne addun housut saa nyt ainakin näyttämään ilman muuta ehostusta nistiltä. Eli kyllä mä matkalla meinasin ostaa uusia kuteitakin, kun ulkomailta on helpompi löytää just oman tyylisiä vaateliikkeitä.

Harmittaa kyllä vähän, että ennen sitä jaksoi laittautua aina ja oli edustuskelpoinen aina. Ja tiesi, ettei esim. vastakkainen sukupuoli todellakaan ajatellut rumana. Olin jopa ihan suosittu. Toki mulla on aina ollut hieman itsetunto-ongelmia ja pidin itseäni silloinkin rumana. Jälkeenpäin olen katsellut kuvia 16-20v itsestäni ja miettinyt, että miten ihmeessä mä olen voinut luulla olevani ruma?

Masennus tuntuu vievän vaan niin paljon itse persoonaakin pois. En mä ole se nuori aikuinen enää. Nyt mä olen joku... Noh, varmaan mielenterveystapauksen näköinen. Ketäänhän ei velvoteta meikkaamaan tietenkään, mutta mulle se tuntuu siltä, että jotain olis viety multa pois, kun en jaksa sitä enää samalla tapaa kuin ennen.

Veisikin vaan ulkonäön, mutta sekin harmittaa mua kovasti, että esimerkiksi vanhojen tansseistani en muista paljoa. Niihin aikoihin aloin olla ihan burnoutin partaalla jo.

En mä tiedä, oliko pointtia. Otin Stilnoctia aiemmin ja se saa lievästi kadottamaan pointin ja poukkoilemaan aiheesta toiseen. Kai pointti oli, että haluais olla kuin muut. Pystyä edes näyttämään omiin silmiin nätiltä. Puhumattakaan siitä, että ois kiva muistaa oikeasti jotain tollasista isoista juhlista.

[Chas]

.

[Nnaana]

Sä olet Lucci ihana, kun aina vastaat. <3 Mulla sen sijaan kesti, kun tuli tissuteltua viiniä. Huoh.

Mutta olet sä varmaankin oikeassa, masennus saa tuntemaan itsensä rumaksi, vaikkei muiden silmään ruma olisikaan. No, sen verran tiedän, että näytän kuulemma pelokkaalta usein vieraiden ihmisten kanssa ja käpertyneeltä, kun on oikein paha olla. No jaa, eihän se rumuutta ole, mutta jos pystyisi kohtaamaan maailman itsevarmemmin, niin tuntisi näyttävänsä paremmalta ja kai se tunne välittyisi muillekin.

Niin, mun on muuten pirun hankala sanoa, että mikä mun oma persoona edes on. Pershäiriön takia minä olen monta persoonaa kaiketi. Masennus lamaa ne kaikki. Mutta sen mä tiedän, että se, joka lähimpänä mua itseäni on, on melankolinen ja pessimistinen, kuten sä sanoit sulla olevan. Toisaalta, mä tiedän myös tykänneeni ihmisten seurasta ja keskustelemisesta ennen kaikkein pahinta masennusta. Sen mä koen masennuksen vieneen multa ja sen meikkaamisen, kuten tossa mainitsin. Toki sitä vois harjoitella taas ehostautumaan vaikka vaan kauppaankin, jos vaan hittovie pääsisi sängystä ylös. Samaten hiustenpesu venyyyy ja venyy mulla nykyisin. Huoh. Siksi kai pelkään näyttäväni mt-tapaukselta.

Jep, ei kai meillä muuta pointtia olekaan, kuin että tuntee näistä asioista samankaltaisesti. Ja yleensä nää ongelmat hyökkäävät keskellä yötä kimppuun.