[Tyräkki]

Kamalassa morkkiksessa kovin katuvaisena hirveissä pelkotiloissa.

Kuukausi tuolla vähentelijöissä meni hyvin, kunnes sitten ei enää mennytkään.

Ehkä elämäni pahin putki ja myös yks päivystyskeikka takana. Kulissit kaatuilee ja kammottaa, tosin vielä voisin paikata menemällä palauttamaan pullot ihan salaa.

Pelottaa ja hävettää, mutta kynnys jotenkin vieläkin liian korkeella tunnustaa mitään muualla kun täällä tai päivystyksen teinilääkärille.

Jotenkin rumastihan tää päättyy.

[thuja]

Ei pääty rumasti, kun otat asian nyt tosissaan! Muistan nuo kauheat krapulapäivät, kun tavasin plinkkiä ja olisin tehnyt mitä tahansa ,,,, .... nyt tunti kerrallaan ja sitten päivä kerrallaan .... kannattaa !!!

[Metsien mies]

Päättyy miten päättyy...mutta ainakin tää alkoi mallikkaasti kun tulit tänne kerroit ongelmasta ja harkitset jopa lääkärille menoa...

Käyt palauttaan pullot,ostat jaffaa tilalle ja käyt vaikka krapulakebabilla ja alat suunnittelemaan uutta suuntaa elämälle ja harrastuksille...

Siitä se lähtee....ja saapahan teinilääkärikin kokemusta alkavalle uralleen...

Tsemppiä ja tervetuloa.

[Tyräkki]

Kiitos kommenteista, thuja ja Metsien mies, arvostan kovasti tsempitystä

Olokin vähän tasasempi, sain käytyä kaupassa ja sopivasti suolaa ja sokeria. Ja rasvaa tietty, jota maksani varmasti oikein kaipaa.. Mutta jos nyt yks asia edes kerrallaan. Ja päivä tietty.

[Sointu_]

Voimia, toivottavasti mitään peruuttamatonta ei ole mennyt pieleen, ja suunta on ylöspäin!

Tervetuloa lopettajiin. Tämä on siitä helpompaa kuin vähentäminen, ettei tarvitse arpoa meneekö tänään 1 vai 10 annosta. Kunhan ei ota sitä ensimmäistä niin kaikki muu kyllä järjestyy.

[Tyräkki]

Voi että voi että voi että näitä oloja.

Illalla olin jo vähä tasasemmissa tiloissa, mutta nyt kyllä skitsottaa taas niin kauhiast. Leviää pää ja sisuskalut ihan samanaikasesti.

Kiitos Sointu_, ei kai tässä mitään lopullista, jos vaan älyisin olla dokaamatta enempiä.

Mutta silti on paniikki tapissa ja häpeä hirvee.

[kyntöhärkä]

Minulla on paha tapa yllyttää ihmisiä hakemaan hoitoa kun näen alkoholiriippuvuuden kehittyneen. Mutta teen sen taas silti koska sinulla on vielä paljon elämää elettävänä ja alat olla tienhaarassa milloin joutuu tekemään päätöksen mihin suuntaan olet menossa. Sen päätöksen jokainen alkoholista riippuvainen joutuu enenpitkään tekemään. Alkoholilla ei pysty enää leikkimään ja kohottamaan fiiliksiä sopivissa tilanteissa vaan se haluaa ottaa kaiken ajan, terveyden,puolison, perheen, yleensä kaiken mitä meillä on. Silloin joutuu tekemään päätöksen jatkanko alkoholin kanssa vai ilman. Seuraukset valinnasta ovat todella erilaiset toinen vie pitkitettyyn itsemurhaan ja toinen parempaan elämään.
Yksin ei alkoholistiriippuvainen tule selviämään ainakin aluksi hän tarvitsee päivittäistä tukea, tuke ja hoitoa on saatavilla jos vain on nöyryyttä ottaa sitä vastaan, mitä nopeammin tekee päätöksen lopettamisesta ja alkaa tehdä todella töitä sen eteen sen vähemmillä vahingoilla selviää. Toivon todella ettet arkaile avun hakemista, niillä rekistereillä ei ole mitään merkitystä. Tätä sairautta voi verrata vaarallisuudessaan syöpään ei siinäkään taudissa paljon rekistereitä mieti kun apua pitää saada.Voimia sinulle!

[Tyräkki]

Posket punaisina luen tekstiäsi, kyntöhärkä.

Eipä siihen mitään sen ihmeellisempää lisättävää. Eiköhän mun kohdalla ala olla jo kaikki mutta/jos ja muut lieventävät asianhaarat, joita saattaisin toki helposti keksiä, käytetty.

Tuola apilan(?) ketjussa taisitkin kyntohärkä sanoa jotain siihen suuntaan, että ongelmahan tässä taudissa on se, että kurjuus ja totuudet unohtuu niin helposti.

Tänään olen taas yrittäny leikkiä ihan tavista, mutta täriseväisenä ja sekopäisenä. Ei siis vielä huolta, että kuvittelisin ettei ongelmaa olekaan.

Rajoilla ollaan ja reuna pelottaa.

[Tyräkki]

Kas kas, vietän yötä kaikenmoisissa pelkotiloissa ja lisäks käyn kiivasta kauppaa itteni kanssa.

"Jos tai siis kun, ehdottomasti kun, mä en ikinä enää koskaan juo, on ongelma ratkastu, ei tässä nyt mitään muuta tarvi tehdä".

Jeps Kyntöhärkä ja kumppanit, voin arvata mitä ajattelette. Että eikö toi yks nyt muka yhtään huomaa hakkaavansa päätä seinään.

Huomaanhan mää. Tikka jos olisin, olis seinässä jo reikä poikineen.

Mikä tässä sitten muka on niin vaikeeta? No kun madonaivot sanoo, että älä tunnusta mitään, ettet menetä mitään. Älä keikuta venettä.

Ja taas valistunu arvio siitä, että ulkopuolisen silmin vene on niin upoksissa, että parempi se olis kaataa, jos pelastua meinaa.

Jopas olen vertauskuvauksellinen tähän aikaan vuorokaudesta. Tai siis itsesuojeluna en kykene kirjottaan asioista niiden oikeilla nimillä.

No okei: on aika varmaa, etten mä itekseni alkoholismistani selviä.

Sanottu. Mutta se tekeminen sit viel.

[kyntöhärkä]

Niin sorry kun olen niin suorapuheinen tai kirjoitan niin suoraan asiasta josta luulen jotain tietäväni.
Itse tein ensimmäisen päätöksen avun hakemisesta juuri sinun ikäisenä, menin katkolle ja sieltä sain A-klinikalta erittäin hyvän ohjaajan tsempparin itselleni. Olin menettämässä jo perheeni ja työpaikkani ja samalla kaikki. Kävin A-klinikalla yhden vuoden aluksi useammin sitten kerran kuukaudessa, minulla oli vielä antabus tukena sen vuoden. Sitten rupesin pärjäämään omillani ja sitä kesti noin 14 vuotta, vaimoni kuoleman jälkeen tutustuin uuteen puolisooni joka ei tiennyt aiemmasta ongelmastani mitään, sitten itsekkin luulin että voin silloin tällöin fiilistellä viinillä ja oluella mutta eihän se niin mennyt, jo puolessa vuodessa olin siinä missä olin ollut lopettaessa, tajusin pian että nyt pitää tehdä käännös muuten käy huonosti, no se havainto ei silloin paljon auttanut, olen taistellut viimeisen kymmenen vuotta alkoholin kanssa saaden vuoden , puolen vuoden, muutaman kuukauden raittiuksia. Nyt olen ollut reilun 10 kuukautta raittiina ja vasta nyt alan saada takaisin sen hyvän olon minkä menetin alettuani kymmenen vuotta sitten uudelleen juomaan.
Olen varma edelleen että alkoholista voi päästä eroon ja saada sen tuhoava vaikutus elämään loppumaan mutta työtä sen eteen pitää tehdä ja ehkä pitää saavuttaa myös se pohja jonka alemmaksi ei halua enää mennä, pitää vain toivoa että se pohja tulee tarpeeksi ajoissa, kaikille ja monelle sitä ei tule milloinkaan.
Paljon tsemppiä ja toivoa sinulle!

[Tyräkki]

Älä todellakaan oo ollenkaan pahoillas sanomisistas kyntöhärkä.

Eiköhän se ole vaan helvetin (saakohan täälä kiroilla..) hyvä, että huomaan että ns. alan ammattilaiset kyllä näkee aivan suoraan läpi mun venkoiluista ja sumutuksista.

Ittelleni olen kyllä tehny mustasta valkosta tai vähintään vaaleenharmaata. Ja in real life -elämäni ihmisille myös, ainakin hyvin pitkälti, ainaki niin luulen.

Aikamoista tarinaa kyntöhärkä toi sun vuoristorataraittius. Toivottavasti vihdoin maaliviivoilla!
Sinänsä tuttua myös tälläsen amatöörimäisen puuhastelijan kokemuspohjalta, olinhan mäkin jo tossa kuukauden nollailun jälkeen lähes varma, että hyvin voin taas ottaa..

Reunalla mä olen aivan varmasti, mutta kuinkahan syvää pohjaa oikein haen.

[kyntöhärkä]

Kyllä meidän silti pitää arvostaa itseämme vaikka meille tämä allergia onkin kehittynyt. On todella hyvä että olet pysähtynyt ajattelemaan asiaa.Minulla oli suurin ongelma ennen pitkälle raittiusjaksolle pääsemistäni se etten millään halunnut myöntää etten osaa ja pysty käyttämään alkoholia niin kuin muut se ei meinannut kertakaikkiaan mennä päähäni.
Ajattelin yhä uudelleen että minulla on aivan sama oikeus nauttia elämästä kuin muillakin, no olihan se mutta ongelmat olikin sitten eri luokkaa kuin muilla, juuri tuo putkijuominen oli kaikkein pahinta.Toisille raitistuminen on pitempi prosessi niin kuin minullekin kovapäiselle on ollut. Minulla on kuitenkin ollut parempaa onnea kuin veljelläni joka kuoli 42 vuotiaana pitkän ryyppyputken aiheuttamassa onnettemuudesssa kun ei ollut enää ymmärrystä mitä oli tekemässä.
Vielä tuohon raittiina olemiseen, kun saa välimatkaa juomiseen ja pystyy hyväksymään sen tosiasian ettei alkoholi sovi minulle tulee pian alkoholi tarpeettomaksi sen olen kokenut ja sellainen tilanne minulla on nytkin.

[Tyräkki]

Tota mäkin parhaillaan kiukuttelen, että miks muut saa, mutta mä en muka sais. Mutta kun mäkään en vaan osaa enkä opi.

Helppo tälläi jälkeenpäin sanoa, että alusta astihan mulla on alkon kanssa ollu jotenki holtitonta. Nuorempana se vaan oli holtitonta kertajuomista.

Olen pahoillani veljesi puolesta. Aina yhtä lailla kammottavasti yllättää, kun lukee tilastoista, että työikästen miesten yleisin tappaja Suomessa on viina. Oletettavasti naiset tulee kovaa perässä.

Alan vähitellen olla toipunu "juhannuksestani". Nyt pitää vaan olla hyvin varovasti, ettei henkilökohtanen mutapohja ala upottaa enempää, jos alkaa tuntua liian hyvältä.

[kyntöhärkä]

Kirjoittele tänne kuulumisiasi ehkä sekin antaa voimia selvitä ensimmäiset viikot kiusauksista. Voi olla että tarvitsisit jo nyt enemmän tukea jos ajattelet todella pääseväsi alkoholista eroon etkä yritä vain opetella sen "normaali" käyttöä.
Minä tein mielessäni tuhansia päätöksiä lopettamisesta mutta sitten vain tuli uusia tilanteita missä oma päätös ei vain pitänyt kun oli jo alun alkujaankin hyvin löysin perustein tehty.
Niin kuin olen aiemmin kertonut alkoholista mielestäni pystyy kaikki pääsemään eroon mutta työtä sen eteen täytyy tehdä jos riippuvuus siihen on jo tullut.
Tsemppiä sinulle ja mukavia kesäpäiviä!

[Tyräkki]

Mulla on just nyt vähän liikaakin luppoaikaa ainakin vielä muutaman päivän, joten plinkkaan sormet ruvella, koska tää mua selkeesti helpottaa.

Toi mun oma päiväkirjaketju jäi tosiaan tonne rajan taakse Vähentäjiin, kun tuskissani aloin huudella täälläkin, kun siellä oli niin hiljaista. Jatkanen kuitenkin varsinaista avautumista siellä jo rakkaaksi tulleessa kotipesässäni, mutta en halua määritellä itteäni muutenku että "tänään en juo".

Ja asiantuntijan tulkinta rivien välistä: pistetääs veto pystyyn kuinka kauan menee, ennenku on taas tällä tapauksella itku kurkussa.

Noh, en mä nyt sitä ihan noin tarkota, en yritä nyt pedata ittelleni sen enempää onnistumista kuin epäonnistumista. Yritän nyt vaan olla juomatta. Okei joo, ehkä haluaisinkin ns. viihdekäyttää, mutta ohan se nyt jo nähty. Eli ei.

Ulkopuolisen avun suhteen mulla on vieläkin rimakauhua. Ei niinkään enää itteni, mutta parisuhteen takia. Pelkään siis kuinka käy, jos tulen viinakaapistani ulos.