




Tämäkin viikonloppu meni selvänä, eilen käväisin erään ystäväni luona, joka vietti iltaansa viinillasin äärellä. Ennen sinne menoa ajattelin, että no jos ostaisin pari. Se oli sellainen hetken ajatus, joka meni ohi. Siellä ystäväni luona mulle sitten tarjottiin juotavaa kaapista, mutta sanoin että ei kiitos ja kaivoin oman energiajuomani esille. Loppujen lopuksi hän jatkoi matkaansa muiden juovien ihmisten seuraan ja minä lähdin kotiin tyytyväisenä. Kieltämättä sielläkin kävi mielessä, että no jos joisin yhden, mutta se ajatus meni ohi ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tavallaan kyllä tiesinkin jo sen ajatuksen ilmaantueessa päähäni, että en juo siltikään, vaikka sitä mietinkin. Kai se on vaan se tapa, mihin on tottunut? Toisaalta taas välillä havahdun ajatukseen, että enkö tosiaan enää ikinä tule kaatamaan viiniä lasiini ja siemailemaan sitä. Välillä kaipaan sitä, välillä kammoksun. Ja silloin kun kaipaan sitä, mietin sitä kamalaa oloa, mikä siitä tulee. En halua enää ikinä herätä krapula-ahdistukseen.
Kolme viikkoa takana. En voi uskoa, että tämä on totta. Niin monesti olen päättänyt olla juomatta ja silti olen juonut. Tuossa juuri laskeskelin, että sen jälkeen kun olen alkanut käyttää alkoholia, niin pisin ajanjakso minulla on ollut juomatta noin 5,5 viikkoa olosuhteiden pakosta. Jos oikein muistan, niin en tuona aikana juonut edes sitä yhtä tai kahta. On tämä vain ihmeellinen tunne.

Juttelitte tuosta "itsensä testaamisesta" esim. baarissa käymällä. Joillekin se ei varmaankaan sovi ollenkaan, joillekin taas sitten sopii. Mulla ei siellä baarissa tullut houkutusta juoda kyllä yhtään, mutta tiedän kyllä sen, että jos vaikkapa tänään menisin baariin selvinpäin, niin tilanne saattaisi olla aivan toinen. Tai sitten ei. Vaikea sanoa.

