Olet täällä

Kuuleeko kukaan?

Vilpola on keskustelualue huumeiden käyttäjien läheisille. Huoli läheisestä on suuri kun epäilys tai tieto huumeiden käytöstä tulee ilmi. Tule vilvoittelemaan tunteitasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Vilpolassa kaikki tunteet ovat sallittuja.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja Lisbeth » 10.11.2018 18:10:33

Hei.

Kirjoitan elämäni vaikeimmasta tilanteesta, syvimmästä haavasta, rakkaudesta joka satuttaa.

Tapasimme vuosi sitten. Oli älyttömän helppo olla. Niin että ei koskaan aiemmin. Tässä se nyt on, me ollaan aina yhdessä. Mennään naimisiin joku päivä. Niin ihanaa oli. Näin me puhuttiin toiselle.

Mä kyllä tiesin miehen taustan. Puukotuksia, vankilaa, hampaat lähtenyt, joo mä vedin joskus, piri oli sellanen johon mä taisin vähän rakastuakin. Näin hän sanoi. Mutta nyt oli ollut vuoden kuivilla.

Menikö edes viikkoa meidän tapaamisesta, kun myönsi että oli taas vetänyt, en jotenkin osannut huolestua. Mun rakkaalla oli niin paljon muita juttuja, meillä oli suunnitelmia, kesällä tehdään kaikkea. Sitten tuli eka raivari puhelimessa. Mies oli tällöin reissussa, veti sielläkin ties mitä. Huusi mulle, haukkui mua. Olin tosi maassa. Miehellä adhd, selitti sitä kaikkea sillä. Ei kuulemma osaa olla erilainen.

Reissun jälkeen mä pyysin häntä saunaan. Ei tullut. Teki oharit. Näitä ohareita oli aina silloin tällöin. Mä tietenkin itkin ja olin vihanen, et miks sä teet mulle tällasta? Mies suuttu siitä mun reaktiosta. Et älä ota kaikkee niin vakavasti. Jo silloin tunsin itteni aika mitättömäks. Kuitenkin aina joka ikinen päivä puhuttiin whatsapissa, mitä teet kulta? Onko kiire töissä? Sä oot mun rakas, ikävä sua. Kuvia, videoita. Nää sai mulle olon että oon rakastettu.

Sitten tuli eka katoaminen. En kuullut hänestä mitään neljään päivään. Anteeks rakas, tuli radotettuu tähän asti, kauheet porelaskut ja tappodarra. Sit kauheita raivareita kun olin hänen luonaan, heitteli asioita, oli tosi sekava. Ja mä ihan kummissani ja sekaisin. Raivosi usein. Haukkui mua, ämmäks, lehmäks. You name it.

Milloin voi sanoa, että toinen on huumeongelmainen? On narkkari?

Mä tajusin, et koko suhteen ajan mies on juonut viikoittain, suuria määriä, usein. Polttaa hittiä joka päivä. Piriäkin melkein joka viikko. Usein kun nähdään alkaa raivota mulle. Ihan mistä vaan. Mä itken, sanon sille et et sä saa haukkua mua ja raivota. Mies on usein tosi itsekäs. Mä oon joku koiranpentu et niin tehdään kun herra haluaa. Ei mun tarpeilla tai haluilla ole tilaa. Mistä se sit johtuu?

Nyt elokuusta asti on ollut tilanne, että ollaan muka erottu. Kuitenkin usein mies laittaa nyyhkyviestejä, mä tietenkin itken jatkuvasti ja ikävöin. Sitä mitä joskus oli.

Me ei voida olla yhdessä, koska etkö ymmärrä et mä en voi olla sellasessa suhteessa, jossa mua syyllistetään koko ajan. Näin hän sanoo. Hän jätti mut silloin. Kuitenkin aina tulee takaisin. Laittaa viestejä, sanoo että rakastaa.

Eli kun sanon, rauhallisesti, että ei oo oikein et huudat mulle, haukut mua, vedät kamaa, et koskaan halua tehdä mun kanssa mitään. Niin tää on se ongelma vai?

Tuntuu tosiaan et vika on mussa.

Ei olla koskaan käyty missään. Ei halua/pysty lähteä mun kanssa. En tiedä miksi.

Itkee mulle, kirjoittaa runoja, kertoo pahasta olostaan. Kuitenkaan ei koskaan tee mitään sen eteen että asiat muuttuisi.

Onko se narkkari? Onko vika mussa? Meidän suhteessa? Miks se sit aina juo ja polttaa. Ei käy töissä. Kavereiden kanssa ei tee mitään muuta kun kuosaa.

Jos mä olisin ollut sille erilainen, vielä ymmärtäväisempi, en olisi valittanut, niin ehkä hän ei olis jättänyt mua. Sellanen ajatus on.

Miten mä löydän itestäni sen voiman, että tästä on pakko päästä pois? Musta tuntuu että kadun kun nyt lähden. Satuttaa, oksettaa, en kestä tätä. Kuuleeko kukaan?
Lisbeth
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 10.11.2018 17:31:44

Re: Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja narsissi » 12.11.2018 16:00:34

Kuulee. :|
Sataprosenttisen varmoja vastauksia tuskin osaa kukaan antaa toisten tilannetta tuntematta, mutta kyllähän tuo siltä kuulostaa että hän on riippuvainen.
Se miten hän sua kohtaan käyttäytyy ei kuitenkaan ole oikein, oli sitten narkkari tai ei.
Mietit, olisiko asiat menneet toisin jos olisit ollut ymmärtäväisempi. Minusta kuulostaa siltä että olet jaksanut jo vähän liiankin kauan. Onko mikään suhde, olipa se miten hyvä tahansa, sen arvoinen että sen takia kannattaisi tukahduttaa omat tunteensa, niellä pettymys ja unohtaa omat tarpeet ja toiveet? Sitähän mies vaikutti sulta odottavan. On niin paljon helpompaa syyttää toista ja lakaista omat virheensä maton alle, kuin kohdata totuus.
Addikti toimii aina oma etu edellä, heille ei ole koskaan ketään huumeita parempaa. Ei se johdu "kilpailijan" huonommuudesta, vaan sairauden luonteesta.
Hän ei luultavasti ole vielä valmis kohtaamaan ongelmaannsa ja myöntämään tekemiään virheitä. Saattaa olla ettei hän edes ymmärrä niitä. Se ei kuitenkaan ole sinun tehtäväsi saada häntä tajuamaan tai parantumaan, kenenkään ei tarvitse ottaa kaikkea p***aa vastaan, mitä jollain on tarjottavanaan.

En ehdi tällä kertaa kirjoittamaan pidempään, mutta toivottavasti palaat tänne vielä kirjoittamaan omat kuulumisesi. Teitkö päätöksen?
Voimia, tiedän kokemuksesta kuinka vaikeaa tuo on.
Avatar
narsissi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 10
Liittynyt: 9.11.2017 02:37:07

Re: Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja Lisbeth » 12.11.2018 19:45:40

Hei Narsissi. Ja kiitos viestistäsi.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että oli mies narkkari tai ei, hänen käytöksensä on väärin. Tämän hetkistä tilannetta on hyvin vaikea selittää mutta yritän.

Loppukesästä lähtien mies oli mulle hyvin etäinen. Tai se oli sellaista että aina ne kaverit, joka päivä heilu niiden kanssa. Usein mulle tuli tunne, että kelpaan vaan silloin kun hänelle sopii että tuun käymään, jään yöksi, katsotaan leffoja (hänen päättämiään) ja harrastetaan seksiä ja hellitään toisiamme. Se niinkuin riitti hänelle täysin. Oikeastaan sitähän meidän suhde pääsääntöisesti oli. Poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä on ollut se vaikein juttu ymmärtää. Mä kuitenkin halusin tutustua häneen syvemmin, tehdä asioita yhdessä, siis helkkari halusin normaalin parisuhteen. Siitähän mieskin mulle puhui? Että nyt joku päivä sitä ja tätä. Kyllä mä näen, että mies kuitenkin yritti. Tai mun on hankala nähdä tilanne niin, että vika olisi ollut ”minussa” taikka siinä, että mies ei oikeasti haluaisi tehdä mun kanssa mitään.

Mies siis touhusi kavereidensa kanssa kaiken näköistä, aina tosin päihtyneenä. Mun kanssa ei mitään. Tajusin nyt, että en ole tainnut koskaan nähdä miestä täysin selvinpäin. Kerran yritettiin käydä kävelemässä tosi kauniina kesäpäivänä yhdellä kartanolla, sieltä piti hirveen nopeasti lähteä kun ei miestä huvittanut ja joku taas hiersi kenkää.

Mies usein joutu viemään pulloja kauppaan että sai jotain ruokaa. Jotain halvinta se sieltä aina osti. Nukku rikkinäisellä sohvalla. Makkari niin täynnä tavaraa eikä siellä sänkyä, joten olkkarin rikkinäisellä sohvalla. Hampaita ei osannut pestä ainakaan päivittäin. :cry:

V*ttu miten surkeeta.

No mä tietysti laitoin aina ihan jäätävät itkuvirret sille viestein. Et miks tää on tällasta. Miks sun elämä on tollasta? Sun pitää tehdä asioille jotain, ymmärrätkö miten huonosti voit? Mä oon huolissaan susta. Ethän sä voi jatkaa noin. Olin usein melko hysteerinen ja sen myönnän, hyvin tunteellinen kun olen.

Sitten kerran, taas oli dokannu yön ja aamulla jotkut kauheet viestit mulle;
Just haukuin mutsin pystyyn, nyt te ette enää mua vittu syyllistä!!!!
Tappakaa ittenne tai mä tapan teidät!!!
Hyvästi!! Te hajotitte mut, sinä äiti ja poika!

Ja puhelin kiinni.

Mitä muuta mä pystyin tekemään, kun soittamaan hänen äidilleen? Luulin että tekee itelleen jotain. Puhuimme pitkään hänen äidin kanssa puhelimessa. Aivan ihana ihminen. Olimme siis nähneet aiemmin muutamia kertoja ja kerran mies sai jäätävät raivarit äitinsä luona. Äiti puhui myös samaa että sun pitää hyvä ihminen hakea apua.

Mikä katkaisi kamelin selän oli se, kun kävin hänen äidin luona juttelemassa tilanteesta. En tiedä oliko se huono veto minulta, mutta siinä vaiheessa mä olin tosi toivoton ja se auttoi mua paljon että sain kertoa tilannetta auki ja kysyä neuvoa. Miehen äiti luuli, että mies on lopettanut juomisen. Ehkä oli väärin kun kerroin totuuden. En osaa sanoa.

Tästä mies siis suuttui niin pahasti, että jätti mut. Siitä se lopullinen alamäki sitten alkoi. Silloin loppukesästä alkoi mun mielestä vielä enemmän juomaan, käyttämään piriä ja esim bentsoja, tramaleita tiedän sen ottaneen. Mua kohtaan muuttu etäiseksi. Ollaan siis elokuusta lähtien nähty n. 10 kertaa. On laihtunut sitten kesän.

Usein mies siis hermostuu helposti. Ihan mistä vaan. Menettää maltin ties mistä. Johtuuko adhd:sta, niinkuin mies väittää. Mun on vaan vaikeeta nähdä miehen raivoavan, jos olisi raitis, urheilisi, kävisi töissä. Jne.

Kaksi viikkoa sitten taas lähennyimme. Voi luoja miten ihanaa oli. Itkimme, halailimme, kehuimme toisiamme, nukuimme ihan kiinni ja yöllä heräsin kun mies suutelee poskeani ja kertoo miten rakas olen. Niin on hänkin mulle.

Aamulla taas raivostui, ei mulle mutta omaa elämäänsä. Miten kaikki on paskaa. Miten on pilannut kaiken. Kämppä lähtemässä alta, ei työtä. Ja mäkin aina valitan miten mies loukkaa mua. Sitten taas lähti juomaan, muutama selvä päivä oli mutta sain todella sekavia viestejä vklp. Nyt ei ole vastannut mulle puhelimeen eikä muutamaan viestiin minkä laitoin.

Vikassa viestissäni pyysin omaa syyttelyä anteeksi, sanoin, että voidaanko oikeasti lopettaa tämä kamala riitely (sitäkin ehti olla miehen selvinä päivinä, mä olen oikeasti välillä tosi dramaattinen ja hysteerinen ja riivaan häntä näillä kamalilla ja vaikeilla asioilla) ja että voitaisiinko nyt viimein yrittää ymmärtää toisiamme ja jutella töstä tilanteesta, ilman riitaa. Sanoin että rakastan häntä.

Mä en Narsissi voi oikeasti sanoa, että olisin jotenkin puhdas pulmunen tässä. Usein riivaan miestä samoilla asioilla aika syyttävästikin, ja saan hänet voimaan entistä huonommin. :cry: Mä olen itse myös niin ahdistunut tilanteeseen, että se purkautuu noin.

Ehkä näet jotenkin nyt, millainen tilanne on. Välillä mies on niin selväpäinen. Selkeät suunnitelmat tulevaisuudelle. Haluaa töihin, urheilemaan, hyvän elämän.

Välillä oikeasti koen, että ongelma ei ole ne päihteet. Tai en mä tiedä. Mies usein osaa puhua niin hyvin järkevänä hetkenään, siis on oikeasti tosi selkeä ja järkevä.


Mun on hirveän vaikea antaa kuvaa tästä tilanteesta. Jumissa ollaan.

Mä itse haluaisin nyt jonkun selkeän päätöksen tälle. Että nyt vihdoin istuisimme alas, puhuisimme ilman riitaa tästä elämäntilanteesta ja ehkä eniten siitä, että mitä mies todella haluaa ja mihin kykenee. Kun ei voi syödä kahta kakkua samaa aikaa.

Ei ole mitään järkeä kummallekaan olla tällaisessa suhteessa, jossa voidaan kuitenkin näin huonosti. Rakkaudesta huolimatta.

En osaa myöskään sanoa, että onko oma käytökseni normaalia, vai olenko itse sairas läheisriippuvainen.
Mä olen kuitenkin ihmisenä tosi myötätuntoinen, älyttömän empaattinen ja kiltti. Olen ollut ihan pienestä.
Usein tosiaan soimaan itseäni kun ”äiteilen”. Mutta mitä rakkautta se olisi, jos en välittäisi.

Mä toivon että mies vastaisi mulle heti kun kykenee. Tämäkin mua satuttaa ja musta on väärin, että pitää mykkäkoulua. Se on kamalaa. Näin tämä ei voi mitenkään enää jatkua. On pakko saada edes joku solmu nyt auki.


Millainen tilanne sulla on narsissi? Luinkin vanhemman ketjusi vähän aikaa sitten.
Lisbeth
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 10.11.2018 17:31:44

Re: Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja Lisbeth » 12.11.2018 23:02:37

Soitin miehelle..

Hän hyvin vaitonaisena vastasi puhelimeen, aloin itkemään en tiedä miksi. Ikävä, suru.. samalla hänkin alkoi itkemään.

On kuulemma flunssassa. Miksi minusta tuntuu, että piristä johtuen. Eikö vieroitusoireissa tule kipeäksi. En tiedä.

Sanoi että meidän pitää tosiaan puhua ja että on kamala olo.

Voikun nyt tästä pääsisimme jotenkin eteenpäin. Jokin ratkaisu. Tämä kamala tilanne on jatkunut liian kauan.
Lisbeth
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 10.11.2018 17:31:44

Re: Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 13.11.2018 23:57:54

Hei. Luin tämän ketjun ja kysynkin minkä ikäinen olet? Vaikutat aika nuorelta? Siksi vain että mitä jos miettisit mitä itse haluat elämältä ja jätät miehen asioiden pohtimisen kertakaikkiaan pois. Älä mieti miestä ja hänen tekemisiään ja niistä kirjoita, vaan sitä mitä sinä itse teet, olet ja ajattelet. Ja sitten luet sen mitä olet kirjoittanut. Usein asiat selkenee kun kirjoittaa ja lukee ne itselle. Ihan kuin olisi sivusta seuraajana.
Tee unelmakartta, sekin auttaa selkeyttämään ajatuksiasi. tai jos olet vähänkään uskonnollinen niin pyydä Korkeimmalta Voimalta apua ja suojelua ja oikeaa teitä. Ja pysy sillä tiellä äläkä enää haahuile muualle ja päämäärättömästi etene. Jos eroat miehestä niin ei enää puheluja, viestejä, ei mitään. Muuten erosta ei tule mitään ja tuska vain jatkuu.
Mistäkö tiedän? Olenpahan kokenut. Ja tajusin viimein että on pysyttävä päätöksissään niin hermotkin paranee ja mieliala.
Voimia sinulle pysyä päätöksissäsi :)
Vieraammaksi54
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 197
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 14.11.2018 09:50:06

Huomenta. Tulipahan mieleen aamulla, huonosti nukutun yön jälkeen, että oikeasti meitä läheisiä tarvitaan, annamme edes jotain toivoa näille ihmisille että heistä välitetään. MUTTA on pidettävä itsestä huoli ensimmäisenä. Eikä saa mennä mukaan toisen oikkuihin, juomiseen tai aineisiin. Niistä pitää pysyä kaukana.
Pidä itsestä huolta.
Vieraammaksi54
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 197
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja narsissi » 14.11.2018 14:06:17

Hei taas Lisbeth.
Halusin tulla vielä kirjoittamaan sinulle, tilanteesi kuulostaa vaikealta. :(

Tulkitsin kertomasi niin, että haluaisit irrottautua miehestä, mutta toivot kuitenkin, että olisi jokin mahdollisuus, jokin keino saada tuo toimimaan, kaikesta huolimatta. Jos olet sisimmässäsi jo tehnyt päätöksen, toivon että löydät vahvuutta pitää siitä kiinni.
Edellinen kommentoija antoi hyvän neuvon sanoessaan, että keskity itseesi. Mutta ei se ole niin helposti sanottu kuin tehty. Ei tietenkään. Murehdit tilannetta ja hänen hyvinvointiaan varmasti paljon. Toivon kuitenkin, että ennen kuin keskustelet miehen kanssa, teet itsellesi selkeäksi mitä ovat omat rajasi.
On ihan ymmärrettävää että toivot, että voisitte yhdessä keskustella asian selväksi ja olla tilanteesta yhtä mieltä, mutta kun päihteet ohjaavat suhteen toista osapuolta noin, ei sellainen keskustelu ole välttämättä mahdollinen. Kaikki saattaa jo seuraavana päivänä olla toisin, eikä välttämällä ole realistista ajatella, että mies kykenisi normaaliin parisuhteeseen. Addiktio kuitenkin hallitsee koko elämää, sen kaikkia osa-alueita. Sen takia on tärkeä tiedostaa itse mitä haluaa, mihin on valmis, ja ennen kaikkea miksi.
Itseäni on helpottanut vaikeiden päätösten äärellä ja niistä kiinni pitämisessä se, että tiedän miksi teen ne. Miksi olen päättänyt toimia niinkuin toimin. Mitkä ovat ne arvot, ja ajatukset joiden takia olen tehnyt jonkin valinnan.
Niitä kysyn usein itseltäni.

Kun kuvailit miehen käytöstä, siinä oli paljon addikteille tuttuja toimintamalleja. Tietynlainen joustamattomuus, vastavuoroisuuden puute, muiden syyllistäminen, valehtelu..
Minusta teit oikein kertoessasi miehen äidille että mies ei ole lopettanut käyttöä. Valheilta täytyy katkaista siivet. Se on sekä yleismoraalisesti oikein, myös tässä tilanteessa tärkeää, koska kaikenlainen salailu ja valhtelu ruokkii kehää, jossa hän jo valmiiksi on.
Se miten hän käyttäytyi jäädessään kiinni, on suorastaan malliesimerkki siitä, miten päihderiippuvainen mieli toimii. Tottakai kaikki on muiden syytä, tottakai hän on se uhri, ja saadaan siitä vielä syy sillekin, miksi nyt on oikeutettua vetää kaksinkäsin lisää.
Tällaisessa tilanteessa, kun oma syyllisyydentunto meinaa saada yliotteen, muistuttaisin itseäni siitä, miksi tein näin. Tietäisin toimineeni oikein. Et sinäkään halunnut mitään pahaa.
Vaikka se on vaikeaa, kun toinen niin kovasti väittää että syy on minussa. Siihen alkaa melkein itsekin uskoa. :cry:
Ja joskus tulee tehtyä virhearviointeja, ei kukaan meistä ole pyhimys. Joskus tuleekin hankaloittaneeksi asioita, vaikka tarkoittaakin hyvää. Mutta se että toimii niin hyvin kuin osaa, se riittää. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin vastuu omasta toiminnastaan. Vaikka sä olisitkin mokannut, hän saa ihan itse päättää, käyttääkö päihteitä vai ei. Ei se ole mikään syy.
Mutta se syy haetaan sieltäkin, missä sitä ei edes ole.

Toinen asia mistä olen saanut apua on kirjallisuus. Olen lukenut siitä, miten addiktin mieli toimii, ja mistä millainenkin käytös johtuu. Erityisesti pidin Ulla Korhosen kirjoista.
Jos kuitenkin haluat tehdä selkeän eron mieheen ja mennä elämässä eteenpäin, ei addiktioiden taudinkuvan tutkiminen ole varmasti millään lailla tarpeellista, ettei mieheen liittyviin asioihin jää vellomaan.
Myös läheisriippuvuutesta on saatavilla tietoa ja tukea, jos koet, että voisit täyttää sen piirteitä.

-------------

Oma tilanteeni on tasaisen harmaa. Olen päässyt itseni syyttelyn ja jatkuvan pahan olon niskan päälle, ja yritän ajatella ensimmäisenä itseäni ja omaa hyvinvointiani.
Ennen jokainen riita, valhe ja vastoinkäyminen tuntui maailmanlopulta, mutta siihen kipuun on turtunut. Olen edelleen mieheni kanssa. Silloin tällöin olen käynyt lukemassa palstaa, mutta enimmäkseen koittanut keskittyä muihin asioihin.
Kun tulee takapakkia, usein Vilpola tulee ensimmäisenä mieleen. Tulin tänne pitkästä aikaa nyt, kun mies varasti minulta melko suuren summan rahaa. Tuntuu pahalta, että luottamus mureni taas. En ole vielä päässyt puhumaan asiasta hänen kanssaan. Viimeksi kun soitin, hän oli ihan sekaisin. Ajattelin, ettei siinä tilanteessa ollut järkevää alkaa ruotia tapahtunutta. Sen jälkeen lyönyt luuria korvaan.
Mielessä kävi sekin, milloinhan saan tarpeekseni. Milloin en enää jaksa antaa anteeksi.
Keksin hänen puolestaan tekosyitä ja selityksiä. Ei hän tarkoittanut, hän ei vaan voi itselleen mitään.
Voi hyvänen aika sentään. :roll:


Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista tilanteeseesi. Muista että olet kuitenkin itse oman elämäsi tärkein henkilö! ♥️
Avatar
narsissi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 10
Liittynyt: 9.11.2017 02:37:07

Re: Kuuleeko kukaan?

ViestiKirjoittaja aaaaaaa » 1.2.2022 23:32:34

Lisbeth miehesi on aika todennäköisesti narkimaani. vieläkö olette yhdessä?
aaaaaaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 80
Liittynyt: 4.10.2021 13:59:27


Paluu Vilpola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa