Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 9.1.2019 08:37:10

Kyllä siellä meillä maalla (40 km pääkaupungista :D ) tosiaan on kuin satumetsässä. Etenkin tänä aamuna. Lyhtyjä meillä ei ihan kauheasti ole pihalla. 2 portinpielessä ja 1 terassin kulmalla vaan. Molemmissa ajastimilla toimivat led kynttilät. Me ollaan tosi hysteerisiä oikean tulen kanssa ja näissä on se etu, että ne palavat jo kun tulen töistä kotiin. Elävän tulenhan joutuisin sytyttämään vasta kun olen kotona enkä siitä silloin pääsisi iloitsemaan. Lyhtyjen lisäksi on ulkovaloja puissa ja pensaissa. Ne olen ajastanut niin, että palavat pidempään kuin varsinaiset ulkovalot. On kivaa jos herää yöllä vaikka juomaan niin näkee ne kauniit valot ulkona. Etenkin nyt, kun palavat sieltä lumen joukosta.

On tuossa kauniissa lumessa kääntöpuolensakin. Sinne jäi mieheni auraamaan pihaa kun lähdin. Ja jos varsinainen aura ei käy tietä putsaamassa niin voi olla, että illalla kotiin meno voi olla hankalaa. Illalla tuli pieni sähkökatkokin, mahtoikohan lumi taittaa jossain puun langoille? Lisäksi tietysti tuo liikenne on aika tukkoista näillä keleillä. Mutta näistä pikku häiriöistä huolimatta minä kyllä iloitsen lumesta. Voi kun pysyisi tuolla tavalla puissa viikonloppuun asti!

Hyvä, että kuume hieman laskenut. Toivottavasti pääset heti ysiltä läpi sinne syöpikselle ja saat ohjeet. Odotteleminen on aina niin rasittavaa.
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1536
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Icetea_for_change » 9.1.2019 19:19:03

En pysy kaikissa keskusteluissa päivittäin vauhdissa mukana niin muutamia kommentteja siihen sun tähän aiheeseen:

Sylvia kylläpä sulla nousi melkoisen korkeaksikin toi kuume, huh! :shock: Onneksi ehti jo laskea. Voiskohan tuollaisessa tilanteessa lähteä ihan päivystykseen jos oman osaston hoitohenkilökuntaa ei saa kiinni? Mä sanoisin että menisit päivystykseen jos noin käy vielä.

Ja niistä tuista - hyvä että Nätsy vinkkasi. Selvitä ihmeessä ne! Vähän väliä saa lehdestä lukea että ihmiset ei tajua hakea niitä tukia mihin olisivat oikeutettuja. Sinäkin olet varmasti oman osasi veroja maksanut niin ne kuuluu sulle.

Some-asioissa olen varmasti just sitä pahinta laatua... :lol:
"Controlled use is not fatal and abstinence is not immortality." (Uusi Sherlock)
Avatar
Icetea_for_change
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 259
Liittynyt: 14.10.2018 13:05:44

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 10.1.2019 08:20:02

Kyllähän nuo tuet ja päivystysasiat pitää selvittää hyvissä ajoin. Ja toisaalta jos yhtäkkiä menet tosi huonoon kuntoon niin et sinä itsekseen yhtikäs mihinkään päivystykseen lähde hortoilemaan julkisilla/taksilla vaan soitat 112 ja sieltä sitten laittavat apua.
Mutta pitää se tosiaan tietää mihin lähtee muutenkin jos tulee ongelmia. Sulla kuitenkin on syöpä niin se ei ole sama kuin perusterveen tilanne. Se syöpäkortti on käytettävä välillä.

Ihana Sylvia kun olte muistanut esittää niitä kitoksia! itsekin yritän muistaa kiittää, mutta siinä olis vielä paljonkin petrattavaa näköjään!
Kun kyllähän asiakkaitten kiitokset aina lämmittää mieltä :)

Toivottavasti sun kuume on pysynyt pois ja asiat selviää <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1525
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 10.1.2019 10:35:50

Terveisiä osastolta, pöh. Soittivat eilen labrojen jälkeen että hopi hopi sairaalaan. Tulehdusarvot 150, eli ei kuitenkaan ihan paha mutta antibiootit parempi tipan kautta. Toivon että tänään jo kotiin, pieni mahdollisuus kuulemma. Kirjoitan tätä puhelimella ja vähän työlästä. Palaillaan taas! Tsemppiä kaverit :D
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 10.1.2019 11:03:37

Tsemppiä sulle!

Tosi kypsää, mutta hyvä että saat nyt hoidon. Toivottavasti arvot pian kohdallaan ja pääset kotiin. Täällä pidän peukkuja ja varpaita pystyssä. Siihen asti nauti huolenpidosta. Voit vertailla niitä hoitsuja meidän omaan Vilmastoon :P .
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1536
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 10.1.2019 12:40:39

vieltä osastolta, päivää.
sain läppärini vihdoin kaapista, jonka lukko oli hajonnut eikä kaapin ovea saatu millään auki. hoitajan piti tilata lukkoseppä, talosta löytyi siis semmoinenkin osaaja. lukkoseppä sanoi että ainahan täällä joku asia prakaa. kiva kaveri, ja lukko oli auki alta aikayksikön. törkeen komeekin, muuten, just semmoinen miehekäs Leatherman-tapaus :P

mahtavaa, äsken lääkäri kävi ja kertoi että yks tippapussi vielä jonka jälkeen voin lähteä kotiin. tilaan Kela-taksin. kotimatkalla apteekista pitää hakea antibiootit. oon niin onnellinen kun kaikki on ok!!!

Ginger, ai sulle on tammikuu pahaa aikaa. itselleni joulukuu. kuule, kun seuraavan kerran joudut valvomaan yön ja harmit pyörivät päässä niin siivoa vaikka vain yksi kaapin hylly. turhat kamat roskiin. meinaan kun kirjoitit siitä mun hellan pesemisestä.
pieni puuha yössä helpottaa. ja pientä lohdutusta: tammikuusta on lusittu tänään jo kolmasosa. kovasti voimia. eikä anneta periksi!

täällä on koko talo buukattu täyteen. todella ahdasta. hoitajat on helisemässä kun sakkia olisi tulossa vaikka kuinka. eilen vietin iltapäivän semmoisessa huoneessa missä hoitajat käyttivät tietokoneita ja kuulin heidän tuskailevan. soita sinne, mä soitan tuonne, ne yrittivät metsästää sänkypaikkoja sieltä täältä.

tulehdusarvot oli/on siis koholla vain jonkun flunssapöpön takia, mutta ihan täsmällistä syytähän ei voi käsittääkseni tämmöisissä tapauksissa tietää koskaan. joku lekureista väläytti että pitää tarkastaa ettei siellä sappitiehyeissä ole omaa pöpötohinaa, mitä ei sitten kaiketi ollut koska sain kotiutuksen. maanantaina uusiin labroihin, keskiviikkona lääkäriin.
tästä se taas lähtee, asia kerrallaan.

P soitti, en tiedä oliko vielä krapulassa/humalassa. masentuneelta hän ainakin kuulosti. tuntuu pahalta kun itsellä mieli on virkeä ja hyvä ja toinen on täysin down. jos hän onnistuu saamaan sen prkl korkin kiinni, niin toipuu yleensä nopeasti. toipuu, tai palautuu on ehkä parempii sana.

nyt soitan vielä pari puhelua, tippapullokin on jo puolivälissä ja sitten aaah - kotimatkalle!
hyvää mieltä kaikille :D
Viimeksi muokannut SylviaPlaa päivämäärä 10.1.2019 12:43:52, muokattu yhteensä 1 kerran
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Nätsy » 10.1.2019 12:41:30

Tervehtymisiä Sylvia. olen viestiketjua lukenut, mutta ihan en ole varma, ja ilkeän nyt kysyä, että miten sairauttasi hoidettiin? Mitäon vielä edessä. Miehen tilanteessa, kun lääkäri jo arpoi, että obn varmaan uusinut, mutta jo tässä kolmessa vuodessa on tullut kolme uutta lääkettä millä voidaan hoitaa. siis sitten kevään 2016 jälkeen!
Nätsy
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 88
Liittynyt: 28.12.2018 12:10:47

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 10.1.2019 14:14:47

Voi Sylvia, toipumisia! Sairaalassakin muistat kommentoida valituksiani talvesta. Hävettää.
Aamuisin aina tsekkaan kertomuksesi ja alkaa ahdistaa ellei sitä löydy. No onneksi olet hyvissä käsissä.

Yritän tsempata tämän CT:n värisen taivaan ja runsaan lumen. Kevättä kohti kuitenkin mennään ja valoisuus lisääntyy päivittäin. Tsempataan toisiamme, aina on toivoa!
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 250
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Onneli47 » 10.1.2019 17:20:53

Hyvää toipumista Sylvia. Sulla on kyllä asenne niin kohdallaan, että opiksi otan. Nyt tulehdus talttukoon antibiooteilla, mieli pysyköön hyvänä ja kaikkea hyvää ja kaunista muutenkin.
Onneli47
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 435
Liittynyt: 6.6.2018 17:14:46
Ollut juomatta

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 10.1.2019 18:12:49

kiitos Onneli! olit kirjoittanut samaan aikaan. ja sun raitisteluputki on loistavaa!

Hävettää, Ginger kirjoitti :lol:
eipä oo muuten pitkä aika kun rustailin ettei me täällä viihdyttäisi näin hyvin ollenkaan jos ei ongelmia jaettaisiin. minä en ainakaan jaksaisi jos kaikki vaan hehkuttaisi aina että hienoo hienoo. ja se, että täällä keskustellaan koko elämän kirjosta, eikä pelkästään juomisesta tai juomattomuudesta, koen senkin merkittäväksi asiaksi. sitä paitsi, juomisongelmaan liittyy aina tunteita ja muuta. juttu on laajempi kuin vain se että juoko vai eikö juo, kuten hyvin tiedämme. toisaalta kaikki voi tehdä kukin omalla tyylillään ja tavallaan. netissä kun ollaan, vaikkakin anonyymeinä, niin rajansa tulee vastaan jokaisella, että mistä haluaa tai ei halua kirjoittaa. eli eläköön jokikisen ikioma tapa!

Nätsy, hyvin voi kysyä sairaudestani. sairastan sappitiehyen syöpää josta sain diagnoosin runsas vuosi sitten.
viime talven kävin säännöllisesti sytostaattihoidoissa n. 1 krt viikossa. tautia ei voi parantaa mutta sytojen tarkoitus on jarruttaa taudin etenemistä, kuten on tapahtunutkin. kesällä sairaus meni ikään kuin remissioon mutta tilannetta seurattiin säännöllisesti. nyt joulukuussa havaittiin pientä etenemistä, ei kuitenkaan mitään katastrofia.
tarkoitus oli aloittaa nyt tammikuun loppupuolella sytot uudelleen, mutta nyt kun jouduin perumaan kuumeen takia menon TT-kuvaukseen, en tarkalleen tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. ens keskiviikkona selviää kun menen tapamaan lääkäriä.
nuo kuvat nyt ainakin pitää ottaa ensimmäiseksi. käsitin, että saan keskiviikkona kuviin uuden ajan.

mulla on ollut koko matkan aikana yks epäpesäke rintalastassa mutta se on "koteloitunut". ei puhu eikä pukahda, mikä on tietty hyvä asia.
oireita on huonovointisuus, toisinaan kutinaa kuten nyt joulun tienoilla, muttei ollenkaan kipuja, mistä olen valtavan kiitollinen.
oon sopeutunut tähän sairauteen hyvin. en ahdistele sen kanssa kuin yllättävän harvoin. silloin kirjoittelen siitä tänne. toimii yleensä kuin taika. myös se, että saan täältä niin valtavasti tukea teiltä kaikilta ihanilta ihmisiltä, kuten myös veljeltani tietty ja läheisiltä ystäviltä.
pääsin/jouduin sairauseläkkeelle joulukuun alussa. kroonikko kun olen loppuelämäni enkä muutoinkaan ole ollut koko sairausvuoteni aikana työkuntoinen. jotkut pärjää töissä, miten sun ukkosi? olet ehkä maininnut siitä mutten muista että käykö hän töissä?

toi on niiiiiiin upeaa että uusia lääkkeitä kehitellään koko ajan.
kiitos kun kirjoitit tuosta. tänään sain kuulla huonetoveriltanikin, vähän mua vanhempi rouva, että on sairastanut koko kehoon levinnyttä rintasyöpää peräti 7 vuotta ja vitsit miten hyvinvoivalta hän näytti.
olivat tulleet vasta kolmen viikon Espanhan-reissultaan puolisonsa kanssa. oli hänelläkin kuumeilua, siksi osastolla kuten minäkin.

olen tietysti kysynyt ties kuinka monelta lekurilta että sairastuinko syöpään kun olen lätrännyt alkoholilla koko aikuiselämäni.
tarkoitan, että sappitiehyeethän menevät maksan "kautta". en osaa selittää tarkemmin eikä mua kiinnosta ottaa siitä edes selvää :roll:
enää en olekaan kysellyt koska lääkärit sanovat aina, siis ihan aina, että sitä ei vaan voi tietää. se kun kerta kaikkiaan menee niin, että toinen sairastuu, toinen ei. varsinaista maksasairautta mulla ei ole koskaan ollut, rasvamaksaa tai kirroosia tms.
kysy vaan lisää jos jotain tulee mieleen? entä tosiaan se sun ukko, mikä syövän lajike hänellä oli? siis oli, eikö niin? vai olenko käsittänyt väärin.

vihdoin siis kotona! tai vihdoin ja vihdoin koska ihmeen vähällä pääsin, vain yksi yö hospitaalissa.
on tää niin luksusta. home sweet home.
tulin sittenkin yleisillä. sairaalan aulassa oli pitkä jono jo Kelataksi-luuriin. siellä kun on semmoinen suora linja taksikeskukseen.
ollaan me suomalaiset kyllä senpäiväisiä tuppisuita että terveisiä peestä!
kun menin tiedustelemaan jengiltä, jotka siis jo odottelivat omaa taksiaan, että saiko joku tietää kauanko tilaus kestää - ei vastauksen vastausta kuulunut. mmm. mmmm. mmmm :shock:
porukan määrästä arvelin että pitkään se vie, joten lähdin vetolaukku perässäni ratikkapysäkille. apteekissa kävin ydinkeskustassa missä ei taas ollut jonoa lainkaan ja pääsin varmasti nopeammin kotiin kuin jos olisin jäänyt odottelemaan taksia.

huomenna siis labraan, keskiviikkona syöpiksen lekurille, enempää en tiedä mitä sitten tapahtuu.

ai niin! nyt vasta tulla tupsahti mieleen että antibiooteista tulee viikon automaattinen lisäraitistelu, vaikkei tarkoitus ollutkaan mitään läträillä. meinaan, että ennen vanhaan tämäkin asia olisi juolahtanut päähän samantien. että ai ai ny ei sitten oluen olutta. olisi se sitten ollut kaihoisa miete tai mikä tahansa miete, tai jopa välinpitämätön miete, niin miete joka tapauksessa.

se mulle saapunut Kotiliesi, minkä takakannessa luki kestotilaus, ja mitä ihmettelin kovasti, selvisi.
A kertoi että oli saanut jotenkin selville että siskoni oli tilannut sen mulle joululahjaksi. voi sentään, koskettavaa.
onhan meillä aina ollut tapana antaa toisillemme syntymäpäivä- ja joululahjat. olemme molemmat syntyneet loppuvuodesta. synttärinä sain häneltä kosmetiikkaa, itse ostin hänelle lämpöisen shaalimaisen hartijahuivin, sisko kun oli vilukissa. tykkäsi siitä kovin.

nyt pitää saada jotain ruokaa.
kaunista talvi-iltaa kaikille!

PS. Vilma, teitin pihapiiri kuulostaa unelmalta. ne ledit terassilla ja portilla, oih ja voih :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ulpukka » 10.1.2019 18:28:05

Sylvia, olipa ihana uutinen, että pääsit kotipuoleen näin pian. Kyllä se koti on maailman paras paikka. Olkoonkin, että sielläkin on joskus tosi tylsää. Kuten nyt. Ei mitään erityistä, ihan niin kuin Wisefoolkin kirjoitti. Joskus vain tulee näitä alakulon fiiliksiä. Onneksi ne menee myös :D

Mua ei aikanaan edes antibiootit hidastanut. Kunhan vain muisti ottaa määrätyn annostuksen.
Nyt on Tipaton sujunut melko kivuttomasti, enpä olekaan viiteentoista vuoteen ollut näin monta päivää ilman viiniä. Pari kertaa on käynyt mielessä, mutta onneksi vain käynyt.

Lepäile ja hoida itsesi kuntoon. Olet ajatuksissani.
Valoa ei olisi, jos ei olisi pimeää, johon sen voi laittaa.
Ulpukka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 319
Liittynyt: 31.10.2018 15:59:26

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 10.1.2019 18:35:38

Iltaa. Hyvä kun sun vointi tsekattiin sairaalassa mutta kuitenkin jo nyt pääsit kotiin. Mäkin olen antibioottikuurilla täällä kotona :) Toivon, että tämä katkaisisi sairastelukierteen.
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1081
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Korkinkadottaja » 10.1.2019 20:00:14

Mitä olen tätä topicia alusta alkaen seurannut, niin päähenkilön diagnoosi on huono. :?

Ihailen silti aina vaan Syltyn positiivista asennetta, jonka sivussa akka jaksaa vielä muitakin tsemata. :o
- 23/7 -

Avatar
Korkinkadottaja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1067
Liittynyt: 22.6.2013 12:56:51

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Nätsy » 10.1.2019 20:33:07

Sylvia, tyypillä oli non-hodkin hoddkinin piirtein ja siitä hyvin harvinainen alalaji, joita todetaan n. 1 vuosikymmenessä ja sekin pikkupojilla... oli vaikeinta lajia (tuo jaetaan, että pallean ylä- ja alapuoli, ja oikea ja vasen puoli vartalosta ja viides luuydin.) Luuydintä myöden. Sytoja sai kolmen viikon välein ja sitten 6 viikkoa päivittäin sädehoitoa. Yritti käydä töissä, mutta silloin oli firma ja asiakkaita.. ja äääh. Konkurssi tuli. Mutta sanoi, että lähes koko ajan olisi voinut olla töissä, paitsi muutama viikko loppuhoidoista. Nyt on siis alkanut yöhikoilu uudestaan (tuttua sulle). Sitä oli aikoinaan lähes 10 vuotta muttei me tajuttu... ja kaula turvoksissa. Toivob, että on stressistä. Pyöritti siis firman kanssa myös insinööriopinnot, josta valmistui 21.12 kurssin ekana lähes 2v etuajassa. Nyt on kokopäivätyössä, projektihommissa. Aika sissi tuo on. Ja mie. Ei joka akka olis tuota kaikkea katsonut.

Voimia!
Nätsy
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 88
Liittynyt: 28.12.2018 12:10:47

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 10.1.2019 22:28:36

Aikamoisia sissejä täällä!
Ihan hengästyttää pelkkä ajatuskin!
Sylvia, kiva kun pääsit omaan kotiin ja tsemppiä testeihin ja lääkäriin!
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 561
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Pecorino ja 9 vierailijaa