[SylviaPlaa]

Nätsy, todellinen sissi tosiaan tuo sun äijäsi. samoin sinä. en osaa kuvitellakaan millaista olisi vakavasti sairastavan syöpäsairaan läheisen rooli, huh.
yks konkurssi sinne tänne. sanotaan ettei rahalla ole mitään väliä, mutta talousahdingot vakavan sairauden ohessa - jumalauta, aivan järkky yhdistelmä. onneksi sä jaksoit, ja onneksi sulla on vissiin hyväpalkkainen työ.
omasta ketjustasi luin yhtenä päivänä, että loman jälkeen vastassa oli tuhat sähköpostia
meikäläinen ei voi ymmärtää tuosta yhtikäs mitään!

Varjis ja Ulpukka, kiitos tsempeistä. ja Korkinkadottaja! tuolla Saunan puolella seikkailin joku aika sitten, ja siellä on semmoinen ketju että kenet saunalaisen haluaisit tavata IRL. törkeetä, että unohdin mainita sut! panin vaan Nnaanan ja Winstonin. Winston nimittäin avasi mulle kerran yhtä opparijuttua, sain tosi hyvää tietoa häneltä.
mutta Korkkis, joku sun lause jää välillä pyörimään päähäni ja saatan vaikka tiskatessa pärskähtää nauramaan. kesällä kirjoitit jotenkin näin minua tarkoittaen että akkaa ei oo näkyny viikkoon.
entä se, kun ideoin sitä virtuaalista yhteistä naurujoogaa, kun meininki oli täällä vähän vaisu ja monella alakuloa, niin Korkkis vastasi: "Tähän kampanjaan minä en osallistu, mutta..."
ihan kuin puhe olisi ollut jostain asiallisemmastakin kuviosta. tyyliin pelastetaan lastensairaala.

heräsin neljältä. kutinayskää, mikä aiheutti yrjörefleksin. ei mitään limaa eikä nuhaa ole, ja tuota kutinayskääkin on vain hetkittäin.
ei myöskään kuumetta eikä vissiin edes lämpöä. en kylläkään mitannut... okei, vois tehdä sen nyt.

äh, 37,4. eli pientä lämpöä. luotan että antibiootit alkaa wörkkiä pian.
jos lämpö nousee kolmekasiin, se on taas soitto sairaalaan.

tuo mun uusi lukulamppu on sittenkin vähän rujon näköinen. se on kuin joku teollisuushallin kohdevalaisin.
mutta eilen keksin sitoa sen kuvun ympärille lapunsävyisen ohuen huivin. en osaa selostaa tarkemmin. palovaaraa ei ole.
meinaan kun aina ihmettelen kun monessa elokuvassa jenkit harrastaa noita huiveja lamppujensa ympärillä saadakseen tunnelmaa. mietin että eikö ne sifonkiset huivit syty lampun kuumentuessa.
leffoissa on aina muuten näitä vakiojuttuja.
kuten se, että seksin jälkeen nainen on pukeutunut miehen ylisuureen kauluspaitaan.
ja aina ne tekee munakasta. paitsi aamiaiseksi niin yöpalaksi. sitten kuvataan sitä munien vatkaamista ja seoksen kaatoa pannulle.

eilen sain jumpattua kyykkyjä ja vähän niska-hartia-seutua. ei siihen mennyt kuin 10 min. katsoin oikein kellosta.

ensimmäinen mielipide-ero syttyi siskon miehen A:n kanssa.
hänen mielestä nainen ja mies ei voi olla ystäviä. olin vähän täh. mitä me sitten olemme? ei verisukulaisiakaan, mutta jos tyyppi on ikään kuin kuulunut perheeseen 42 vuotta niin siinä mielessä me ollaan saman perheen jäseniä, vai miten sen muotoilisi.
onko siskon miehelle jokin sana? lanko? kuka on lanko?
oho, tsekkasin oikein Wikistä niin kyllä sisaren miestä voi kutsua langoksi.
Lanko - puolison veli, sisaren mies tai puolison sisaren mies. Kansanomainen langon nimitys on suoveri.
tuosta suoverista en ole koskaan kuullutkaan.

nyt aloin oikein miettiä asiaa. onko mulla enää yhtäkään miespuolista ystävää? eipä taida muuten olla. ei ainakaan siis semmoista, että olisi luontevaa kahvitella kaksin. paitsi juuri siskon mies ja veli.
nuorempana oli niitä ryyppykavereita. siis todellakin vain kavereita. samoin ystäväni S:n puolisoa voin toki kutsua ystäväksi, mutta eihän me koskaan tavata ilman S:n läsnäoloa. sekin on siis eri asia.
ei, ei niitä tosiaan ole. naapurit taas on naapureita. miespuoliselle seinänaapurilleni voisin toki soittaa että tuu kahville, tai voisitko tulla siirtämään painavaa kaappia, mutten sittenkään kutsuisi häntäkään ystäväkseni tai edes kamukseni, en vaikka joskus ollaan jaettu ihan henkilökohtaisiakin asioita. rupateltu molempien elämästä kuten parisuhteistamme jne.

joopa joo, tsekkaan vielä ton lämmön. en aina luota tuohon mittariini.

myös kahvikulhoni vaatii santsausta.
vesikeli ilmeisesti, mutta tiedotteiden mukaan jo huomenna pakkasta.
tietää liukkautta. olkaa varovaisia autolla liikkujat! ja kaduilla käppäilijät.
vaatii ystävänne Syltty

[SylviaPlaa]

hei tää on ihan pakko vielä lisätä.

Omakannasta sanatarkka kopio mt-hoitajan tekstistä kokonaisuudessaan. kaveri kirjoittaa näin:

Edellisestä tapaamisesta kuukausi. Tässä välissä sisko yllättäen kuollut. Hautajaiset huomenna. Ollut tukena siskonmiehelle.
Omaan kuolemaan valmistautuminen etenee. Kävimme keskustelua siitä.
Omaa joustavan mielen ja vastoinkäymisistä selviytymisen kykyä.
Sanoo yrittävänsä ottaa rennosti.
Kasvain kasvanut.
Tammikuussa alkamassa sytostaattihoidot.


"Omaan kuolemaan valmistautuminen etenee". "Sanoo yrittävänsä ottaa rennosti".
en tiedä, naurattaa jotenkin ihan sikana

[juhanikari]

Sylvia,

En ole ehtinyt ketjuasi kuten muidenkaan ketjuja lukea kuin pintaraapaisuna, kun on nämä anopin hautajaisten järjestelyt. Sen vaan sanon että olet aikamoinen taistelija sairautesi kanssa!

t. Juhani

[vilmasto]

Eilen luinkin tuosta sun sairaalakeikasta, mutta enpä kerennyt kommentoimaan vaikka vapaalla olinkin.
Mutta oikein hyvä kun noin nopealla keikalla selvisit sieltä. Jospa ne lääkkeet puree pöpöihin nii selviäisit tällä kertaa näin. Onko tuo osasto/sairaala nyt se minne saat soittaa suoraan jatkossakin? Ja hyvä kun pääsit aluksi edes siihen tietsikkahuoneeseen etkä joutunut käytävälle sermien taakse odottelemaan. Se paikkaongelma on välillä aikamoinen. Ja sitähän voi joutua ihan minkä vaan terveyskeskuksen vuodeosaston potilaaksi jatkohoitoon jos siinä lähellä ei ole tilaan :/ joskus erästä vanhaa tätiäni olen saanut aika kaukaakin "saalistella" kun ovat yöllä vieneet päivystyksestä muualle.

Eilen illalla oli kova tuuli niin ihana huurteinen winter wonderland on mennyttä. Pöh. Oli kyllä niin satumaisen kaunista.
Keittiön ikkunasta näkyy lintujen ruokintapaikalle ja eilenkin istuin pitkään seuraamassa tinttien touhuja. Yks varpunen oli kamalan töykeä muille ja hääti kavereita siitä kupilta pois. Meinasin jo mennä väliin erotuomariksi. Aivan mieletön kuhina kävi vilmaston baarissa varpuset nakkelee ja erottelee niitä siemeniä rehvakkaasti ja nakkelee niitä lumelle ja sitten keltasirkut pomppii pitkin poikin niitä noukkimassa eli ne on vähän kuin siivoojia. Minä en hirveästi noita lintuja nimeltä tiedä vaan nuo tiedän. Ja talitintin ja punatulkun ja harakan ja variksen ja mitä näitä tavallisia nyt on.
Oli jo vähän olo, että sekoankohan kokonaan kun noille välillä höpötinkin ikkunan läpi onneks talviloma on reilun viikon päästä ja pääsee vähän muihin maisemiin.

Tsemppiä nyt Sylvia ja toivotaan ettei lämmöt nouse <3

[Nätsy]

Sairastaminen ja rahattomuus on karmeaa. Kun pitäisi maksaa kaikki laksut ja syödä terveellisetsi ja sen hetken, kun voi paremmin, olisi kiva tehdä "jotain". No, on palkka ihna ok sote-alalle, mutta kyllä siitä käteen jää ykkösellä alkava summa. Se tässä vituttaakin eniten, joutuu kuuntelemana paskaa kaiket päivät (on ihan älytöntä mistä ihmiset ilkeävät tulla valittaa maan esimiehelle/sen esimiehelle), työtä on ihan törkeästi ja palkkaneuvottelut päättyvät "kyllä me saadaan joku muukin tätä omaa hoitamaan".

No se minusta. Oletko ajatellut tavata pappia? meillä mies koki ne käynnit paremmiksi kuin mt. Oltiin kuitenkin jo siinä pisteessä, että oli hautajaiset suunniteltu, luotetut miehet katsottu lapsille jne. i ole mikään superuskonnollinen, mutta sanoi, että pystyi paremmin keskustelemaan miksi-asioista ja mitä tämän jälkeen-asioista.

[Pecorino]

Sylvia, mun silmään näyttää siltä kuin se sun mt-hoitaja "typistää" sun olemisen ja ajattelun vaan kuolemaan valmistautumiseksi. Ihan kuin kaikki sun pohdinnat ja tekemiset olisi vain sitä. Vaikka eihän se niin ole.

Mun täytyy sanoa sulle rehellisesti, että sun ketjusi ja mietintäsi on avannut mun silmäni sille, että syövän - parantumattomankin - kanssa voi elää. Mä olen jo pitkään pelännyt syöpää sellaisena ultimate-tapahtumana. Mutta eihän se välttämättä niin ole. Tai vaikka olisikin niin elämän ei silti tarvii olla vain pelkkää syöpää. Ja ennen kaikkea: syöpää sairastavan ei tarvitse olla vain "kuolemansairas" vaan voi olla kuten olisi muutenkin, paitsi että noudattaa hoitoja ja ohjeita. Jokainen tarina on erilainen. Voisi ehkä sanoa, että sun asenteesi ja ajatukseksi lisäävät luottamusta elämään

[Myy]

Just näin peco, mun silmät on myös avautunut! Syöpä jo sanana on ollut mitä karsein tähän saakka, kaiken loppu. Vaan eihän se näköjään aina olekaan. Toki joillekin, mutta kyllä mä oon saanut ihan toisenlaisen katsantokannan oikeestaan koko elämään suhtautumiseen Sylvian kautta. Ihan huikea tunne, kiitos siitä!

[Vilma1966]

Komppaan edellisiä. Se on tosi tervettä kuulla suoraan ilman välikäsiä millaista sairastaminen on. Toivottavasti kuullaan siitä vielä pitkään ja pitkään .

Tuo kutina yskä taitaa kuulua tämän talven flunssa kuvioon. Minulla ja miehellä oli sama kuvio joulun alus flunssassa ja naapurin rouvakin sanoi, että hänellä se alkoi sillä. Myös töissä olen kuullut samaa valitusta. Se on tosi inhottavaa kun ei lopu millään ja tulee melkein ykä. Kävi kerran niin työpaikan ruokalassa, just kun olin aikeissa ottaa ruokaa. Oli pakko jättää tarjotin siihen ja lähteä vessaan yskimään.

Toivottavasti sinun flunssa menee nopeasti ohi.

Vilmasto, mihin päin maailmaa olette lomalla suuntaamassa? Älä pelkää, en ole tulossa sinne päinkää joten en yritä tunnistaa .

[SylviaPlaa]

kiitos ystävät.
tuohan kuulostaa todella huikealta että suhtautumisenne syöpäsairauksiin on muuttunut seuratessanne tätä minun sairausvuottani.
voiko isompaa kiitosta saada? ja jos tämä sairauspäiväkirjani vielä hälventää pelkoja - mikä itselleni ei ole tullut mieleenkään - niin juttuhan on iso asia. voi valtavaa, taisin mennä vähän hiljaiseksi.

moni sairaus vie prosentuaalisesti nopeammin sekä varmemmin hautaan, mutta totta on että syövällä on se kaikista säikäyttävin rooli, kuten Myy toteaa ja Peco myös.
esim sydämenvajaatoiminta on todella, todella vaarallinen sairaus, mutta minäkin aina välillä jopa unohdan että siskonikin sairasti sitä, samoin ystäväni M. siskollani se oli vähän "lievempänä" versiona, mutta M:llä on tautiin tukku lääkkeitä, joiden yhteensopivuudessa on ollut aina omat säätämisensä.

Peco, juuri tuo minua naurattikin mt-hoitajan tekstissä, että ei voi olla totta. Omaan kuolemaan valmistautuminen etenee.
sehän on tilanteessani ihan hullusti sanottu. ja joku voisi masentua tuosta oikein vaan kunnolla.
ihan kuin en muuta tekisikään, ja minusta tuo lause sopisi paremmin tilanteeseen jossa olisin jo saattohoitovaiheessa.
mutta jos mä menen lenkkikamppeissani mt-hoitajan luokse, ja kerron hänelle Tallinnan suunnitelmistani, ja muistakin lähitulevaisuuden suunitelmista, niin onhan toi aikamoinen lohkaisu
täytyy kuitenkin todeta, että juuri tapaamisissa hän on monta kertaa todennut, että mehän emme voi tietää tulevaisuudestasi mitään, kuten emme kenenkään tulevaisuudesta. voit vielä kirjoittaa kirjan, saada parisuhteen (mitä en todellakaan toivo!) ja elää vuosia hyvää elämää.
hyvät keskustelut sen kanssa olen saanut käydä, mutta kieltämättä olen ennenkin huomannut että hänen ulosanti kirjoittamisessa on vähän töks töks.

Nätsy, pappi ois ok jos - kuten aina - kemiat kohtaisivat. just mietin siskoni hautajaisissa, jossa oli hyvä naispappi hoitamassa homman, että tuon ihmisen kanssa olisi mukavaa jutella enemmänkin.

toihan on muuten ennenkuulumatonta! mitä siis Nätsy kertoo palkkaneuvotteluista. hyytävää on meininki. itse olen niin ulkona kuvioista kuin olla ja voi ettei mitään hajua mitä te kiireisissä ja vaativissa töissänne joudutte "sivutuotteena" kokemaan.

totta Vilmasto, ei ole yhtään tavatonta että HUS:n osastot ovat niin täynnä että jengiä asutetaan varasto- ja instrumenttikopeissa.
nythän tänne on rakenteilla lisärakennuksia, en vaan tiedä koska valmistuvat. siihen asti tilanne tulee olemaan varsin huono.
Silta-sairaala. se tänne on rakenteilla.
oli kiva lukea sun tintti-kertomus mitä se yksikin omi sun baarin kokonaan, höh.
kuten Vilmakin tuossa kysyy, minne tosiaan olette lähdössä? haluu tietää! kerro sitten ainakin jälkeenpäin.

Juhani, kiitos myös sulle sanoistasi. muistan ja tiedän että teilläkin on ollut sairauksia, kuten vaimosi syöpä. voimia muuten anoppisi hautajaisjärjestelyihin. ei mitään kivaa hommaa, tiedän sen vastakokeneena. mutta ehkä vaimosi juuri kokee sen, ainakin jälkikäteen, tärkeäksi vaiheeksi suruprosessissaan? monelle käy niin. itsellänikin kävi niin osittain. hautaamisen jälkeen mieleen laskeutui jonkinmoinen rauha. vaikka niin narisin että hautajaisiin meno on ikävää ja ahistavaakin. kovasti tsemppiä teille molemmille jaksamiseen.

no eihän mulla tänään labra ollut, vaan maanantaina. kävin paikan päällä pyörähtämässä turhaan, toisaalta pieni rauhallinen kävelylenkki teki hyvää. olin pukeutunut asiallisesti.
nukuin koko päivän, 10-17. olin taas hikoillut ja kuumekin oli ensimittauksella 38, mutta laski äkkiä 37,3.
tuo 38 selittyy ehkä siten, että törkkäsin mittarin kainaloon kun olin ollut tunteja peiton alla villasukkineni. en sitten tiedä. täytyy nyt vaan seurata tilannetta. illalla mittaan taas ja aamulla heti kun herään. juuri nyt olo on ok.

olen jo päättänyt, että jos tästä lähtö tulisi, esittäisin varmaan toiveen että vähintään soittaisitte mulle vaikka tuntemattomasta numerosta. vai onko ihan hullu ajatus? oikeastaan toiveeni olisi että saisin halata kaikkia. vaikken edes ole halailijatyyppiä. mutta niin tärkeiksi koen teidät ja tämän paikan.
onneksi siihen on vielä aikaa vuosia. joten ei tarvitse vielä ahistua tästä kyseisestä toiveestani

oi miten kirkas valo on taivaalla! se etenee eli siis pieni lentokone yms. mutta aivan hiljaisesti. mitään ääntä ei kuulu.
perjantai, mutten saanut tehtyä perjantaisiivoustani. huomenna sitten.

kaunista iltaa kaikille. ja rentouttavaa viikonloppua!

[SylviaPlaa]

taas ylös ties mihin aikaan aamuyöstä. join lasillisen vettä. pesin hampaat. kahvia tulemaan, kone auki ja klikkaus Plinkkiin.
sitten touhuilen mitä touhuilen. samalla kun Plinkin ruutu on auki saatan syödä hedelmiä ja ehkä puuroa. otan lääkkeet.
yhdeksän kymmenen aikaan taas nukkumaan.
tätä ennen uutiset ja ehkä joku dokumentti Areenalta.
näin.
tässä rutiinit.

olo on hyvä. ei kuumetta. tai mittaan lämmön taas... ei pahus, se oli jälleen 37.4. miten mä en tunnista pientä lämpöä? olisin voinut vannoa ettei lämpöä ole. illalla ainakin se oli 36 jotain.
Vilmasto muuten taisi kysyä, että tiedänkö nyt minne mennä jos kuume nousee taas 39 tai vastaavaa, niin se on kuulemma Meilahden päivystys. ja sieltä sitten ohjaavat osastolle missä tilaa. entä muut pääkaupunkiseudulla asuvat? onko teille selvää mihin menette jos tarvitsette äkillisesti sairaalahoitoa? moni ei tiedä. se on aina rasittava puhelinrumba ennen kuin asia selviää

ei taaskaan mitään kirjoitettavaa. mutta siis nämä rutiinit, nämä rutiinit.
tai joo, pari sanaa siskon miehestä. on nimittäin ilmaantunut eräänlainen ongelma.

siskon mies on rasittava. eilen se sanoi puhelimessa, kun kerroin puhelumme päätyttyä että soittelen vielä veljelle, että sulla on siis kaksi poikaystävää keitä informoit. mitä hittoa? en tykkää tämmöisestä vihjailevasta vitsailusta, mitä hän on viime aikoina harrastanut muutaman kerran. en lähtenyt vitsiin mukaan vaan sanoin että ei, vaan perheeseeni kuuluu kaksi miespuolista jäsentä, veli ja lanko, tarkoittaen jälkimmäisellä tietysti häntä. sitten näiden vitsien jälkeen hän hohottelee urpolla tavalla.

en ole välttynyt ajatukselta että hänen mietteissään olen vaimon pikkusisko, sinkkunainen, ja vähän niin kuin vapaata riistaa. todella loukkaavaa. minusta varsin sopimatontakin. koska hän on ikään kuin kuulunut perheeseen 42 vuotta, hän tietää kyllä menneisyyteni.
että niitä poika- ja miesystäviä on ollut enemmän kuin lääkäri määrää. olenko hänestä siis edelleen joku villi ja vapaa hepsankeikka.
aivan kuin eläisimme 50-lukua kun yksinelävä nainen oli uhka lähipiirille, jopa sukulaisille, ja koko maailmalle.

alkkisjutuista.
kun kerroin hänelle a-ongelmastani, hän ei uskonut sanaakaan. siskohan ei halunnut kuullakaan koko asiasta. kuten olen kertonut, että jos joskus mainitsin hänelle että juon liikaa ja se on ihan oikea ongelmani, hän kuittasi asian älä sitten juo enää, ja siirtyi hajamielisen tuntuisena toisiin puheenaiheisiin. tällä tavoin onkin selitettävissä miksi siskon mies ei uskonut puheitani.
enivei, jotenkin hän kaavailee jotain yhteistä illanviettoa kera viinin, mistä en pidä. toi tänne punaviinipullonkin. mutta ehkä tässä kohdassa minä olin se joka tulkitsi eleen väärin, en tiedä.
toinen siskon miehen vitsailu koskee ensi kesää. että mehän lähdemme yhdessä eurooppaan autolla, kaksin. siis onko hän aivan hullu!
kolmas oli se hänen tapansa sanoa, että mies ja nainen eivät koskaan voi olla keskenään ystäviä. korostan tapaa, miten hän sen sanoi.
se ei ollut pelkkä mielipiteen esille tuomista vaan siinä oli viheliäinen sävy.

olen jotenkin pettynyt, loukkaantunut ja ärsyyntynyt. tarkoittaa sitä, että jos tällaista vitsailua vielä esiintyy, mun täytyy ottaa ohjat käsiini.
sanoa erittäin selkeästi etten pidä moisista puheista ja että ne ovat muun muassa harvinaisen sopimattomia.
vai onko hän menettänyt surusta järkensä? sellaistakin tapahtuu.
onko suru hänelle liian raskas kantaa, joten hän siirtää sen syrjään ja kahmii tilalle naurettavia kuvitelmia.
hän ei ole koskaan asunut yksin jos ei pientä pätkää opiskeluajoilta lasketa mukaan, sisko ja mies kun opiskelivat eri kaupungeissa.
joten toki tämä uusi elämänvaihe, kun hän joutuu yli kuusikymppisenä asumaan ensimmäisen kerran yksin, on jo itsessään kriisin paikka.

enpä olisi kuuna päivänä uskonut että joutuisin törmäämään tämmöiseen ongelmaan. en tietenkään.
tekisi mieli katkeransävyisesti hutaista, että tämän siitä sitten saa kun lähdet auttamaan toista. minkä olen tehnyt täysin vilpittömästi.
olen toiminut näin, koska hänellä ei tosiaan ole ketään, ei siis ketään. veljensäkin kanssa välit ovat rapakunnossa eikä ystäviä ole, mistä hän on puhunutkin paljon että kärsii tilanteestaan. hän kertoi katuvansa menneisyydestään eniten sitä, ettei ole osannut pitää huolta ystävyyssuhteistaan - ja tässä sitä ollaan. kuten hän itse totesi.

tämä on taas jo toinen asia, mutta olen kurkkuani myöten täynnä kaksilahkeisia (tsiisus muuten mikä sana tuo kaksilahkeinen ).
ehkä siskon mies on oikeassa, naisen ja miehen välistä ystävyyttä ei ole. olen joskus auttanut pariakin hankalassa elämäntilanteessa olevaa miespuolista tuttuani - ja pieleen meni.
toinen tapaus asui samassa lähiössä sekä naapurustossa kuin minä vuosia sitten. alkoholisti. oletettavasti jotain narkkaamista myös.
kaveri oli ollut päiväkausia ilman rahaa ja ruokaa. hänen tilanteestaan tietäen soitin hänelle että voisinko tulla käymään. ostin kassillisen perusruokaa, röökiaskin ja lisäksi annoin pari kymppiä rahaa, millä hän voisi hoitaa vippinsä toiselle naapurilleen, kuten tapahtuikin.
hän oli tietysti todella kiitollinen. sai aivan vedet silmiinsä kun herkistyi saatuaan pientä apua.
ja mitä siitäkin seurasi? vähän myöhemmin alkoi senpäiväinen rinkuttelu ja vihjailu että treffeillehän meidän pitäisi päästä.
se ei ollut mikään pikkujuttu vaan ajan myötä minusta tuli hänen pakkomielteensä. olin täysin helisemässä tilanteen kanssa ja pohdin vakavissani että pitääkö mun nyt vaihtaa puhelinnumero ja panna se samalla salaiseksi.
toinen tapaus lähti liikkeelle siitä, että eräs työttömyydestä kärsivä teki dogisitteri-keikkaa. hänen tutustuin koirapuistossa.
hän oli selvästikin erittäin, erittäin koirarakas ja asenne koiriin juuri oikea. semmoinen joka tykkäsi patikoida koirien kanssa ja kaikin puolin hän oli varsin pidetty "koirapiireissä", myös luotettava.
tietenkin pyysin hänen numeroaan. kuka tahansa koiraihminen tietää, että hyvä koirahoitaja on kullan arvoinen.
no siinä kävi tietysti tismalleen samoin kuin tuon edellä kertomani kaverin kanssa.
ensin ärsyttäviä, tumpeloita lähentymisyrityksiä, ja ennen kuin hänestä tuli riesa jouduin sanomaan sillekin suorat sanat.

entä miehet, jotka kuvittelevat iskevänsä kaksikymmentä vuotta nuoremman naisen ihan tuosta noin vaan?
tai juopot, jotka ovat suunnilleen kusseet housuihinsa, ja jotka lähestyvät suoraan sanottuna koulutettua naista joka elää ihan eri maailmassa kuin he itse, ja mikä näkyy myös ulospäin. mitä näiden päässä liikkuu? ja auta tosiaan armias jos osoitat heille ystävällisyyttä, niin se tulkitaan heti siten... no, miten tomppelit nyt tulkitsevat asioita.
muistan kun Icetea kertoi jokin aika sitten päätyneensä johonkin kapakkaan jossa joku torvelo oli ehdottanut hänelle kossulle lähtöä kotiinsa.

no joo, se siitä.
heh, huomaan muuten ärsytyskäyräni nousseen huippulukemiin.
uskon että Suomessa on vielä iisi meininki jos vertaa muihin kulttuureihin. kuten nuoruuden ystäväni sanoi aivan tosissaan, hyvin kaunis blondi, että jos matkaat etelän maihin, pakkaa mukaasi haulikko.

ammattiliitoltani tuli lasku jäsenmaksuista tammi- touko- ja elokuulle.
mietin, että haluanko vielä kuulua liittoon vaikka olen eläkeläinen. pienistä varoistani summille olisi muutakin käyttöä.
mutta ehkä mä haluan ole edelleen jäsen. tuntuisi liian haikealta erota liitosta.

ei ole totta! enkö mä eilen illalla kirjoittanut tänne, että taivaalla liikkuu kirkas valo. nyt se on taas tuolla!
eikä ääntäkään kuulu. purjelentokone? vai mikä ihme se on?

hyvää lauantaipäivää kaikille

[Pecorino]

Kun lukee nuo kaikki eli kommentit että mies ja nainen eivät voi olla ystäviä (kyllä muuten voi, mulla on aviomiehen lisäksi kaksi miesystävää), punaviinitouhut ja tuo poikaystävävitsi niin joo, kyllä se minustakin kuulostaa siltä että äijällä on nyt jotain mielessä. Ymmärrän täysin, että sua loukkaa ja turhauttaa. Siitä tulee sellainen olo, että vaikka mitä järkevää tekisit niin silti asiat typistyy siihen että sinä olet nainen, seksuaalisen/romanttisen kiinnostuksen kohde. Vaikka et itse mitenkään ilmaise samaa. Se on kyllä merkillistä miten miehet (ainakaan vähänkään vanhemmat miehet) eivät kykene asioimaan "normaalisti" naisen kanssa pidemmän päälle. Muistan nuorempana työelämässä miten aina ajattelin, että minussa on vika kun työpaikan miehet eivät kuuntele tai ota vakavasti mitä sanon, tai jotkut lähes välttelee. Nyt kun ikää on sen 40+ niin tässä on tapahtunut muutosta. Ehkä ikä ja vielä naimisissa oleminen/äitiys tekee sen, että miehetkin kykenevät käyttäytymään ja asioimaan kanssasi siten kuin työelämässä odotetaan. On se sääli. Toivottavasti nuorempien miesten sukupolvi on fiksumpi. Mielestäni jo minun ikäisissä miehissä on tätä järkevämpää ajattelua. Ehkä polvi pojasta paranee?

Niin, kyllä mäkin joskus mietin miten hienoa olisi tavata sinut Sylvia ja monia muitakin. Tai puhua. Skypellä näkisi kasvotkin kun puhuu tällä porukalla on ollut iso rooli siinä, että olen saanut alkoholinkäytön parempaan hallintaan, mutta myös muuhun elämiseen ja olemiseen. Ei täällä nyt niin hirveästi juomisesta koko aikaa puhuta.

Täytynee nousta ja mennä suihkuun. Pojalla on kaveri yökylässä, täytynee kohta herätellä "katrasta".

[Ulpukka]

Huomenia,
Toivotaan, että flunssasi pian antautuu, onneksi sulla on antibiootit. Kuiva yskä on kamalaa. Itsekin uuden vuoden aikaan jouduin yrjöilemään, kun sain niin hirveitä yskänpuuskia. Vieläkään yskä ei ole kokonaan loppunut, mutta yöt saa sen puoleen kuitenkin nukutuksi.

Pieni flunssa on hyvä syy ottaa rennosti. Mua vaivaa usein huono omatunto, jos vain oleilen. Ja sitähän minäkin teen enimmäkseen. Tuntuu vain, että pitäisi koko ajan saada jotain aikaiseksi. Niinpä pitää edes se sukan kudin olla aina käsillä. Äitini perua. Hän istahti varttitunniksi, hyppäsi pystyyn ja sanoi, että jopa sitä tulikin lehmäiltyä

Kyllä minustakin vaikuttaa sanomasi perusteella, että siskon mies rakentelee tuulenpesiä. Ehkä hänen yksinäisyytensä saa hänet toivomaan sinusta itselleen kumppania. Onhan se outoa, että ystävällisistä eleistä pitää heti tehdä johtopäätöksiä. Onneksi voin sanoa, että pojasta polvi paranee. Omilla nuorilla (nyt jo yli kolmekymppisiä) on aina ollut kavereita molemmista sukupuolista. Edelleenkin, vaikka elävät parisuhteissa, heillä on naispuolisia ystäviä. Alkuun se tuntui minustakin oudolta, mutta sitten tajusin,että tietenkin sen pitää näin olla. Ehkä se ajatus, että nainen ja mies ei voi olla ystäviä, kuuluu vielä meidän sukupolven ajatusmaailmaan. Vai vaiko vaan miesten maailmaan. Kyllä minusta se on mahdollista.

Pikaista paranemista Sylvia

[vilmasto]

Huomenta. hyvä kun nyt on selvillä se Meilahti ja hyvä kuitenkin kun ei tuon enempää lämpöä. Jospa se jäis nyt siihen eikä nousis enempää.

Illalla mietin tätä sinun sairautta ja tätä taivalta. Mulla kulkee tässä samalla se mun serkun kanssa eletty matka mukana. Ei pahalla tavalla kuitenkaan. Ekaa vuottahan mä elän tässä samalla ilman häntä. Mä usein ajattelin serkkuni puheistakin kuinka klaaristi voikaan joku ajatella tästä asiasta. Samoin mä ajattelen samaa sinusta. Mutta kerran kysyit jotenkin, että mitä se mun serkku ajatteli. Koskaan en vastannut siihen koska enhän minä sitä voinut kuitenkaan tietää. Mutta en koskaan voi unohtaa niitä katseita. Tai sitä kun vaan katsottiin toisiamme silmiin. Surua ja pelkoa jota en voi selittää. Varsinkaan sitä katsetta kun tuli tieto ettei mitään ole enää tehtävissä muuta kuin odottaa.
Tuossa sitten just päätin, että vähintään soittaisitte mulle vaikka tuntemattomasta numerosta. vai onko ihan hullu ajatus? . Ei kuule kyllä mä siinä vaiheessa hyppään junaan/lentokoneeseen (enkä edes saalista säästölippuja..) ja tulen käymään antamaan ihan oikean halauksen. Ihan extempore idea just nyt.
Vaikka sitä suodattelee omia juttujaan ettei olis ihan tunnistettava tyyppi niin en mä osaa ajatella, että se koskis "spesiaalitilanteita". En mä nyt osaa mitään järkevää sanaa asialle keksiä. Mutta ymmärrätte te sen mitä tarkoitan.
Aikamoista taivaltahan tässä käydään koko ajan läpi. Kyllä kyse on muustakin jo kuin viinapirun turpaan tinttaamisesta.

Ja olishan se mahtavaa kun pystyis kaiken tarkkaan kertomaan vaikka nyt lomasuunnitelmistaan. Mutta siis melkein pari viikkoa raahaan matkalaukkua (niin ja miestäni tietysti vaikkei se nyt kyllä valitakkaan vaan kuvaannollisesti siis) kotikylän ulkopuolella. Joo on taas nippu VRn säästölippuja taskussa ja on halvat lentoliputkin ja on airbnbtä varattuna. Mulla olis kamala hinku lentää jonnekin aurinkoon, mutta toisaalta nälkä nähdä Eurooppaakin on kasvanut eli kyllä tämä on ollut oikea tuskien taival kun olen pohtinut mitä tekisin ja viime tippaan kyllä on kaikki jäänytkin tällä kertaa. Jotain on muuttunut tälläkin saralla. Viime kesän roadtrip oli se mitä olin pitkään haaveillut ja nyt tuntuu, että enemmän vois matkustaa toisella tavalla kuin aikaisemmin. Olen siis muutamat tunnit istunut koneella surffailemassa lippuja ja majoituksia eihän tämä talvi nyt mukavinta matkustusaikaa keski-Eurooppaan ole, mutta eipä ainakaan ole muista turisteista vaivaa.
Niin voitte vaikka pariinkin otteeseen mut bongata siellä pääkaupunkiseudulla. Mennen tullen yövymme siellä ja treffataan muutamat tutut. Eli kun jossakin joku blondi nauraa ja höpöttää kamalasti niin se voin olla vaikka minä Mutta vasta viikon päästä

[SylviaPlaa]

Vilmasto oli kirjoittanut samaan aikaan. paan tämän lähtemään ja luen sitten

tuommoinen tuulepesien rakentelu on paitsi sukupolvikysymys, totta, mutta minusta kysymys on myös yksilön hoksottimista sekä elämäntavasta sekä -katsomuksesta tällä saralla.
ei oteta nyt lukuun sitä, että mahdollisesti suru on saanut lankoni tolaltaan, ja siksi nuo kuvitelmat.
selailin viestienvaihtoamme niin sieltä löytyy esimerkiksi viesti joka koski tulevaa tapaamista, ja lopussa luki kiva nähdä, halaillaan.
halaillaan? kuulostan nipolta, mutten ole sitä. hän taas kuulostaa tuolla sanallaan öklöltä.
minusta siis miehen ja naisen ystävyys on täysin mahdollista, vaikka olen 57, tai näin olen ainakin suhtautunut asiaan; itselläni ei vaan tällä hetkellä heitä ole eli miespuolisia ystäviä.
olen elänyt koko ikäni "kulttuurissa" jossa asiaa ei vierasteta ei pätkän vertaa. lanko on muistaakseni 63.
ajattelemme muutoinkin lukemattomista asioista erillä tavalla. hän on mm kovasti maahanmuuttokielteinen, tiukka oikeistolainen, tiukasti ikivanhoja perinteitä noudattava, ei tajua eläimistä mitään, ei kirjallisuudesta. minä taas en ole koskaan tajunnut heidän elämäänsä.
kovin erilaisia siis olemme.
tämä ei sinänsä haittaisi. olen jo vuosikymmeniä sitten todennut (veljeni kanssa) että sisko ja sen mies vaan ovat toisenlaisia kuin me.
mutta jos langon ja minun väleihin tunkee tämä epämiellyttävä elementti - hänen osalta - niin haloo, se "ystävyys" oli sitten siinä.
olen välillä niin helvetin naivi.

vein pyykit tupaan ja siivoilin. kun hommat oli pulkassa tapahtui seuraavaa mietteissäni: kuohuviini jääkaapissa. joululahja veljeltäni. ihana, helmeilevä semi seco ecologica codornue. lauantai. entä missä antibioottipakkaus? äkkiä tuoteseloste käteen mutta printti oli niin pientä että googletin lääkkeen. saa nauttia alkoholia kohtuullisesti. eikä teho lievene.
siis teki niin älyttömästi mieli tätä kuoharia ettei mitään rajaa. söin ja päätin, että jos illalla on samat tunnelmat niin siittä vaan.

ei muuta tällä erää.
nyt parit puhelut ja sitten päikkärit jo kutsuu

[SylviaPlaa]

Vilmatson, no mehän nähdään viimeistään sitten saattolassa nauruhymiö koska yritän keventää tunnelmaa.
mutta en muuten unohda sun tuota ex temporee-mietettä että sinne tulisit.
asia on minusta erittäin sovittu.

tarkoitin, että mitähän serkkusi ajatteli - mistä et tietenkään voi tietää kuin rajallisen määrän - tai paremminkin miltä kenestä tahansa tuntuu kohdata se elämän viimeinen tapahtuma, kuolema, millaisia mietteitä se tuo tullessaan kun tietää. siis tietää ihan varmasti kuolevansa.
isäni kuoli merionnettomuudessa. olen kovasti pyörittänyt päässäni juuri tuota. siinä nimittäin kului aikaa. aikaa niin paljon, että siinä kyllä ehti ajattelemaan ja tuntemaan vaikka mitä. puhumattakaan serkkusi tilanteesta.
kukapa meistä ei toivoisi itselleen salamannopeaa lähtöä. toisaalta eikö sekuntikin ole tarpeeksi ehtiä miettimään sekä tuntemaan?
sitten taas, toiset toivovat itselleen ns hidasta kuolemaa juuri sen takia, että ehtii jättää hyvästit läheisille.
omalla kohdallani en vieläkään tiedä kumpi olisi parempi.