Olet täällä

Pirteämpiä Päiviä

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja Myskimalva » 17.1.2019 09:22:46

Voi ihana kamala lapsuus.
Tuntuu että itse kullekkin on jäänyt jonkin asteisia traumoja lapsuudesta.
Mulla on todella harvoja kivoja muistoja lapsuudestani, ne liittyvät käsillä tekemiseen.
Olin pahasti kiusattu koko peruskoulu ajan, itsetunto nollassa. Lähdin opiskelemaan kauas pois, ettei tarvinnut niitä #%@&#päitä katsella.
Ja kas. Itsetuntoni on tällä hetkellä ihan mukavalla tasolla, olen ammattikunnassani korkealle arvostettu, elämä hyvin.
En halua vieläkään olla kiusaajieni kanssa tekemisissä ja tulee satuttavia muistoja mieleen.
Täytyy tätä puolta ilmeisesti kaivella, jos saisi vastauksia.
Sen minkä voimme tehdä, voimme myös jättää tekemättä.
-Aristoteles-
Myskimalva
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 174
Liittynyt: 13.12.2018 13:58:28

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja venkku » 17.1.2019 09:58:07

Parkkeeraan itseni tähän ketjuun. Pirteämpiä päiviä odotellessa. Tänään on taas niin masis olo. Miks ulkona on noin pimeää. Kylmyys ei haittaa, eikä lumi, mutta tuo pimeys. En ole koskaan ollut aamuvirkku eikä minusta sellaista tule. :?

Tuo lapsuus, tuttua itsellekin. Äiti ei välittänyt, kylmä ihminen..Tunteet vaihtelee äitiä kohtaan koko ajan. Välillä vihasta jopa iloon. Onhan se kuitenkin mun äiti...Joojoo mutta äidit välittää, miksi mun äiti ei välittäny. No ehkä se ei osannu.ja plaaplaa, ajatukset on pyöriny tätä samaa rataa jo vuosia. Milloin pääsen yli tästä? Ehkä tää kirjoittaminen auttaa. :!:
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 195
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 17.1.2019 11:29:08

Aihe täällä on mielenkiintoinen.

Onko kuitenkin hyvä, että voi syyttää ikävistä asioista tai epäonnistumisista lapsuuttaan? Muutenhan niistä voisi joutua syyttämään vaikka itseään?

Oliko liian provosoiva näkökulma? Heitin ajatuksen tuohon ihan vaan herättämään keskustelua eri näkökulmista.
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1498
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: Pirteämpiä Päivi

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 17.1.2019 18:24:13

Nää lapsuusasiat ei ole todellakaan mustavalkoisia. Mä olen vuosien mittaan tullut siihen tulokseen, että ehkä se LIIKA syyttely, mihinkä se sitten kohdistukaan: itseensä, äitiin, perheeseen, kiusaajan ei tuota tulosta eli tasapainoa omaan elämään. Kaikki mitä tässä tulen kirjoittamaan on vaan ajatuksen tasoa, toteutus on joskus niin vaikeaa...

Mitä tunteita lapsuudessa koetut, itseensä kohdistuneet ”väärät teot”, kiusaaminen, hylätyksi jättämisen tunteet jne. aiheuttavat? Alemmuutta, huonommuutta, alakuloa, surua, vihaa, epätietoisuutta, koston halua, katkeruutta. Paljon voimakkaita tuntemuksia. Tunteita, ettei ole toivottu, ettei ole kuunneltu, ei arvostettu, ei rakastettu, ei hyväksytty. Itse olen saanut onneksi kokea olevani toivottu ja rakastettu. Se ehkä on lapselle se tärkein asia.

Mistä alemmuus sitten voi johtua? Itselläni samanikäisen koulutoverini päivittäinen minuun kohdistuva lytistäminen ja ikävät sanat yhdistettynä siihen, etteivät vanhempani tehneet mitään. Kyllä kiusaaminen voi jättää elämänmittaiset jäljet. Oma kiusaamisena ei ollut pahinta luokkaa lainkaan, mutta henkisesti se oli raskasta. Se ei ollut näkyvää eikä suoraa, vaan lauseisiin puettua ilkeyttä, alentavaa puhetta. Kaikki mitä olin saanut aikaiseksi, oli muka toisten, aikuisten edesauttamaa.

Tästä minun on ollut hyvin vaikeaa antaa periksi tai antaa anteeksi. Kiusaajani toimi näin vuosia ihan lukioon asti. Hän purki siis omaa pahaa oloaan minuun. Minä pärjäsin hyvin koulussa ja olin kaikin puolin ihan Ok tyyppi. Hän halusi aina vertailla itseään minuun ja tästä seurasi kilpailutilanne. Minä aloin enemmän ja enemmän pingottaa ja pyrin täydellisyyteen. Kotona sanottiin, että hellitä jo. Vähempikin riittää. Mutta olin kierteessä. Lopulta uuvuin kädessäni 10n todistus.

Oliko sitten niin, että 10 arvosanoilla ajattelin pääseväni hänen niskansa päälle. Luutavasti näin toimin, jo alakouluikästä lähtien. Minun olisi pitänyt osata lopettaa. Antaa hänen puheidensa valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kohauttaa olkapäitä ja naurahtaa päin kasvoja. En osannut. Minut kasvatettiin toisin. En osannut ja ymmärrän näin vanhempana miksi omat vanhempani toimivat kuten toimivat. Kyseessä oli hankala kuvio.

Vanhempieni toiminnan siis ymmärrän nyt, ainakin järjellisesti. Toki olisin toivonut ihan konkreettista väliintuloa. He eivät ehkä koskaan ymmärtäneet asian vakavuutta. Siitä olen hieman pettynyt.

Kiusaajaa kohtaan tunteeni ovat menneet alakulosta ja masennuksesta suruun, vihaan ja raivoon. Sanotaan, että anteeksianto helpottaa, mutta sitä en vaan jaksa niellä. Olen edelleen vihainen ja en hyväksy sitä mitä hän teki. Se oli väärin. Piste. Toki hän oli myös lapsi ja oireili, mutta en vaan pysty unohtamaan sitä mitä hän sai minut tuntemaan ja millä tavoin.

Vanhempani sanovat: mikset jo luovuta, olet aikuinen ja asiasta on kauan. Se saa minut edelleen puolustuskannalle. Ja jos oma lapseni kohtaisi moista, nousisin puolustamaan häntä. (Toki tilanne on nykyään toinen).

Paljon olen miettinyt sitä millaiseksi me synnymme. Meillä on geeneissä tietyt luonteenpiirteet ja taipumus tiettyihin asioihin. Ympäristö ja kasvatus muovaa meitä. Luulen, että olen syntynyt hyvin herkäksi ja aistin ihmisten sanomisia ja tekemisiä. Hieman ”omapäisempänä” olisin osannut nousta vastaan, olla taipumatta. Se millaiseksi synnyin, ei ole kenenkään ”syy tai vika”.

Minun kohdallani ei siis ole tapahtunut mitään ”kauheaa” eikä lapsuuteni ole ollut huono. Tämän olen kirjoittanut aiemmin, että lapsuus on mielestäni todella tärkeä ja kun itse päätin, että yritän saada lapsen, tärkein asia on ollut luoda hänelle sellainen lapsuus, että hän saa kokea olevansa rakastettu ja tärkeä. insetuntoon olen tietoisesti kiinnittänyt huomiota. Paljon puhunut siitä lapseni kanssa. Kertonut omasta lapsuudestani ja ollut avoin. Yritän myös katkaista sitä sukupolvien ketjua, jossa asioista vaietaan ja niitä salataan ja hyssytellään.

Kaikessa pitää kuitenkin suhteuttaa asiat siihen aikaan, ihmisten omiin henkisiin voimiin ja elämäntilanteisiin, millaiset eväät he ovat saaneet elämäänsä ja kuinka heidät on kasvatettu. Kun olen tehnyt näin, olen ymmärtänyt paremmin esimerkiksi sitä kuinka vanhempani ovat toimineet. Asioilla on pitkät juuret.

Olen todella surullinen niiden puolesta, jotka eivät ole saaneet lapsena olla lapsia tai heillä on tunne ettei rakkautta ole ollut. Mitä siihen osaa oikein sanoa. Asiaa on varmasti käsiteltävä, ettei siitä tule taakkaa, joka kuormittaa koko elämää. Jos rakkautta tai hyväksyntää ei ollut silloin, niin voisiko sen saada kuitenkin elämäänsä nyt? Lähtisikö se siitä ajatuksesta, että alkaisi ajatella sitä pientä lasta, eli itseään vuosia vuosia sitten. Sanoisi sille, ettei ole mitään hätää. Minä huolehdin sinusta. Ansaitset parempaa. Olet rakas ja ihana. Olet tärkeä ja hyvä. Piirtäisi mielessään mielikuvan siitä lapsesta. Antaisi lahjaksi sen asian mistä hän unelmoi kauan sitten. Itkisi hänen puolestaan ja ottaisi kainaloon.

Sillä tuo lapsi on meidän sisällämme. Siinä ihan ajatuksen päässä. Ei se minnekään mennyt vuosien vieriessä.

Omalla lapselleni on asiat hyvin. On ystäviä. Omaa hyvän itsetunnon. Pitää itsestään. Välistä minulla tulee melkein itku kun katson hänen kauttaan itseäni pienenä vastaavan ikäisenä. Lapseni on opettanut minulle paljon. Heijastelee itseäni ja tuntemuksiani. Puolustaessani häntä puolustan hieman lapsi-itseäni. Kun kerron rakastavani omaa lastani, kerron sen myös sisällepäin itselleni.

Asiat eivät tapahdu hetkessä.
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 497
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 17.1.2019 19:01:46

Aihe täällä on mielenkiintoinen.
Onko kuitenkin hyvä, että voi syyttää ikävistä asioista tai epäonnistumisista lapsuuttaan? Muutenhan niistä voisi joutua syyttämään vaikka itseään?
Oliko liian provosoiva näkökulma? Heitin ajatuksen tuohon ihan vaan herättämään keskustelua eri näkökulmista.


minusta kysymys ei ole siitä, että syyttääkö ikävistä asioista taikka epäonnistumisista lapsuuttaan. kysymys on tunteesta, minkälaiset tunnejäljet rakkaudeton lapsuus jättää. koska koen, että oma juomiseni on lähtenyt liikkeelle tunnevammastani, niin kyllä, tässä kohdassa siirrän syyttävän katseeni äitiini. mutten tokikaan mistään varsinaisesta konkreettisista epäonnistumisistani. tuota en tunnista alkuunkaan, että syyttää muita kun muutoinhan joutuisi syyttämään itseään. höh. sori vaan Vilma, mutta toi oli kuin kuustonnisen lohkaisu. itsepetosta kaikki tyynni! :lol:
mutta kuten kirjoitit, heitit ajatuksen vain herättämään keskustelua.

niitä on kohdallani paljonkin, epäonnistumisia, mutta silti katselen itseäni siitäKIN kulmasta että vau, sinä teit sen.
eli kyllä mulla on nyt vanhempana itseni arvostaminen käynnistynyt, erityisesti nyt sairauteni aikana, olen huomaavinani.
se oli mm kateissa silloin, kun olin ilmiselvässä burn outissa - tai ihan sama miksi sitä nimittäisin - kun paahdoin töitä niska limassa enkä pystynyt lopettamaan sitä älyvapaata toimintaa. tee paremmin, tee paremmin, tee paremmin. sairasta. sitä paitsi, minä olin JO tehnyt paremmin. suodattimen takia en viitsi mainita mitkä menestykseni ovat olleet itselleni kaikista merkittävämpiä, ja oli siis aikoja, kun en osannut arvostaa saavutuksia. aikaa se vei. tämä ei tietystikään tarkoita sitä, ettenkö vajoaisi itsetuntopulaan nykyisinkin, mutta tatsi on tosiaan ihan toinen.
mutta se tunne. tunnistan sen hädän, minkä koin lapsena, vieläkin silloin tällöin. silloin ajattelen, tai pikemminkin totean, ja muistan, että tämä on SE TUNNE mitä koin läpi lapsuusvuosieni. minä yksiselitteisesti muistan sen.
se kokemus teki minusta vuosiksi varsin onnettoman ihmisen. surullisen ja hädissään olevan. niin, tauottomassa hätätilassa elävän, ja sittemmin selviytyjän.
oih, ilon päivä muuten. tänään voin kirjoittaa silmät kirkkaina että minähän olen selviytyjä. sittenkin.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2123
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja venkku » 17.1.2019 20:40:15

Kyllä se vähän käsi kädessä kulkee,lapsuuden traumat ,vaikea äitisuhde ja nykyaika. Kun ei ole osannut käsitellä tätä aihetta, niin se heijastuu elämääni vielä tänäkin päivänä. Omista virheistäni en syytä äitiä, mutta usein tulee mieleen että kyllä elämä olisi helpompaa jos olisi ollut parempi lapsuus jne jne. ja siitä ajatukset alkaa kiertää tuttua kehää. Mutta kuten Sylvia sanoi, kyse on tunteesta. Itse vahvana tunneihmisenä nämä tunteet ovat todella vaikeita. Kyse on siitä mitä minä tunnen, kyse on minun elämästäni.
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 195
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 18.1.2019 00:05:52

Minulla on käynyt kuten Sylviakin kirjoitit, että nyt viime vuosina olen alkanut saada jonkinlaista tasapainoa ja rauhaa näihin erilaisiin tunteisiin. Olen toki niitä työstänytkin. Asiat ovat alkaneet vihdoin asettua paikoilleen. Ymmärrän syyt ja seuraukset ja eivätkä asiat enää kierrä kehää.

Itsetuntoa pitää saada vielä paremmaksi ja uskoa omiin taitoihin. Olen saavuttanut paljon ja osaan.

Mulla on sellainen olo, että jos saan elämästäni liian läträämisen pois, mieliala ja itsetunto kyllä nousevat. Onhan sitä jo tapahtunut!! Paljonkin. Ei enää sitä jatkuvaa itseinhon ja häpeän tunnetta. Itseään kiertävää kehää.

Totuus on, että minulla ei ole ollut noin hyvää syksyä- ties milloin! Aivan ihania tuntemuksia kirkkaana loistamassa siellä pelon ja epäuskon seassa.

Kannustan kaikkia kokeilemaan, jos tuntuu, että alkoholi aiheuttaa huonoa omaatuntoa ja henkistä pahoinvointia. Jos jotain jättää pois, voikin saada paljon enemmän takaisin.
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 497
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja Pecorino » 18.1.2019 06:38:46

Minulla on käynyt kuten Sylviakin kirjoitit, että nyt viime vuosina olen alkanut saada jonkinlaista tasapainoa ja rauhaa näihin erilaisiin tunteisiin. Olen toki niitä työstänytkin. Asiat ovat alkaneet vihdoin asettua paikoilleen. Ymmärrän syyt ja seuraukset ja eivätkä asiat enää kierrä kehää


Voisi sanoa, että sama täällä. Ja samalla on myös tuo vähentämisen tarve noussut pintaan kun ei enää jaksaisi sellaista läträämistä.

Mehän olemme kaikki oman historiamme summia. Meidän ajattelutapamme ja luonteemme muokkautuu lapsuudessa jonkinlaiseksi, käsitys itsestä ja omista kyvyistä jne. Onneksi sitä pystyy kuitenkin muokkaamaan itse niin halutessaan ja kyetessään. Se toki vaatii sitä henkistä kapasiteettia mitä kaikilla ei ole, syystä tai toisesta. Ylipäänsä minkään/kenenkään "pitkän linjan" syyttäminen ei ole hyväksi. Täytyisi päästää irti ja kyetä keskittymään jäljellä olevaan elämään. Usein kuitenkin tähän päästäkseen täytyy tunnistaa ja ymmärtää miksi jokin asia tai pinttynyt ajatus tai käsitys on sellainen kuin on. Ikävän useinhan ne juontavat juurensa sinne lapsuuteen ja mitä silloin olemme oppineet itsestämme ja muista. Näiden asioiden tunnistamisen jälkeen voi - olosuhteiden niin salliessa - kehittyä.
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1025
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 18.1.2019 10:25:23

Peco, hienosti kiteytetty.
Keskittyä eteenpäin. Päästää menneestä irti. Juuri niin.

Ikä tuo mukanaan tietynlaista varmuutta. Alkaa pohtia myös, mitä oikeasti elämällään haluaa tehdä. Asioiden kanssa kipuilu ja niiden pohdinta tuottaa jonkinlaista tulosta, pikkuhiljaa ja sen huomaaminen on vapauttavaa.
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 497
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja venkku » 18.1.2019 10:32:31

Tämähän onkin hyvä terapia foorumi. En ajatellut ollenkaan tämmöistä, kun kirjauduin plinkkiin ekan kerran. Ajattelin kirjoittavani vähän tipattomasta tammikuusta ja edistymisestäni siinä. Mahtava huomata, että täällä saa avautua ja lukea niistä SYISTÄ juomisen takana. Kiitos teille kaikille kirjoittajille! Olen jo nyt oppinut teiltä paljon. :)
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 195
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 18.1.2019 16:14:01

ja minä taas olen niin iloinen kun sä venkku päädyit tänne. vaikutat valtavan mukavalta ja oivaltavalta.
uskon, että moni uusi tulokas hämmästelee samaa. että oho, noi tyypit juttelee kaikesta maan ja taivaan välillä. uskon että se on useimmille positiivinen havainto kuten sullekin. toki jokainen omalla tyylillään. jos haluaa pidättäytyä näistä esim terapiakeskusteluista, jollaisia silloin tällöin säännöllisin väliajoin pöllähtää tontille, niin sehän on vallan ok.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2123
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja vilmasto » 18.1.2019 19:48:20

venkku kirjoitti:Tämähän onkin hyvä terapia foorumi. En ajatellut ollenkaan tämmöistä, kun kirjauduin plinkkiin ekan kerran. Ajattelin kirjoittavani vähän tipattomasta tammikuusta ja edistymisestäni siinä. Mahtava huomata, että täällä saa avautua ja lukea niistä SYISTÄ juomisen takana. Kiitos teille kaikille kirjoittajille! Olen jo nyt oppinut teiltä paljon. :)

Niin minäkin luulin vähän juttelevani hetkisen täällä ja vaikka välillä väsähdän tähän niin aina vaan palaana tänne! tämä on just se paikka missä saa asiasta kuin asiasta avautua! usein se oma paska fiilis jää tänne kun käy vähän möykkäämässä ajatuksiaan ulos.
Ja sitten se kun löytää muitten kirjoituksia ahaa-elämyksiä! että noinhan minäkin olen ajatellut, en vain ole osannut pukea sitä sanoiksi. Tai jonkun jutusta alkaa itselle avautuun joku juttu. Jne jne jne. Ei ole pakko puhua mitään jos ei halua. On paljon aiheita joihin minulla ei ole oikein mitään sanomista. Tai voisi olla vaan en jaksa ja sekin on ok.
Nimimerkeistä tulee pikkuhiljaa tässä jutellessa oikeita ihmisiä ja ne ihmiset kulkee jo ajatuksissa mukana siviilissäkin. Kuten mä olen naureskellut niin mullakin on ihan oma salainen maailma täällä :shock: siis kyllä mun mies kaikki mun asiat tietää vaan plinkin kavereitapa se ei tiedä :lol:
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1410
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja venkku » 18.1.2019 21:36:17

Kiitos Sylvia kauniista sanoistasi. :)

Tämä on kyllä hyvä piilopaikka, ja helppo kirjoittaa kun tavallaan kirjoittaa itseään varten, mutta tietää että muut on samassa tilanteessa. Helpompaa kuin päiväkirjan pito ja samalla saa kommentteja muilta. Hassua että kirjoitan tänne tuntemuksiani perjantai-iltana. :mrgreen: Mutta on ollut jotenkin tosi tylsää tänään, onpahan jotain tekemistä. :roll:
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 195
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 20.1.2019 16:25:34

Kivaa keskustelua !
Kävin Sylvian ketjussa lukemassa myös aiheeseen liittyviä tunnelmia. Rankkoja kokemuksia teillä osalla ollut. En voi ymmärtää kuinka lapselleen voi sanoa, ettei rakasta häntä. Sehän on osittain kuin sanoisi ettei rakasta itseään.

Mutta näinhän asia saattaakin juuri olla. Äiti oireilee ja siirtää ongelmansa lapsen harteille. Äiti lapsi suhde ei ole mitenkään ongelmaton. Lapsen tulisin saada äidiltään sekä rakkautta että rajoja ja lopulta osata luopua äidistään, irtautua. Ja sama koskee äitiä. Suhde on hyvinkin symbioottinen. Paitsi silloin kun asiat eivät mene niinkuin oppikirjoissa kirjoitetaan.

Pecoäitisi toiminta kuulostaa hyvin ristiriitaiselta. Ikäänkuin hän ei osaisi ottaa äidin ”roolia”, mutta masentuneisuudellaan osoittaa olevan sinusta kuitenkin riippuvainen. Vähän kuin uhkailisi oireillaan: älä jätä minua.

Olette kyllä kaikesta huolimatta pärjänneet hyvin, sillä tuollainen saattaisi jättää sellaiset arvet, ettei itse pystyisi antamaan tai vastaanottamaan rakkautta. Voimakkaita olette ja varmasti työtä sen eteen tehneet. Itse uskon siihen, että kun asiaa on työstänyt kunnolla, usealta kantilta, voi juuri käydä niin kuten Sylvia kerroit tuntemuksistasi. Että viha, suru ja kauna, voivat lopulta väistyä. Aika ja alitajunta. Niihin itse uskon. Nämä omat teidän ongelmiin verrattuna pienet ”traumani’ ovat vuosi vuodelta alkaneet vähentyä ja kutistua. Tiedostan ne, mutta ne eivät vie enää niin voimia ja tunnu tukahduttavilta.

Mä mietin, miten olisin itse kestänyt lapsena tuollaista kohtelua. En ehkä olisi kestänytkään... vai onko niin, että ihmisellä on voimia enemmän kuin uskookaan. Pakon edessä on vaan mentävä eteenpäin. Silti ihan sieluun sattuu kun ajattelen tuollaisia sanoja.
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 497
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteämpiä Päiviä

ViestiKirjoittaja venkku » 22.1.2019 14:59:08

Totta, pakon edessä oli mentävä eteenpäin lapsena ja elettävä elämää. Eihän sitä silloin ymmärtänyt miksi äiti ei osaa välittää. Mutta varomaan opin jo lapsena, kun ei halunnut kuulla moitteita. Ja luotto meni ihmisiin, kun ei omaan äitiinkään voinut luottaa. Vasta nyt kolmikymppisenä olen alkanut oppia näitä taitoja ja sitä kuka minä olen ja mitä minä haluan. En ole hyvä avautumaan edelleenkään, en verbaalisesti enkä kirjaimellisesti. Siksi nää mun tekstitkin on aika simppeleitä ja lyhyitä. Jotkut teistä osaa kirjoittaa todella pitkiä tekstejä. Itsellä ei riitä sanat. Tai ehkä kännissä alkaisi vuodatus tulemaan, mutta siinä saattaisi ajatus hukkua matkalla ja tekstistä tulisi sekava. :shock:
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 195
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa