[JuuriSellainen]

Olin tuurijuoppo kerran avokatkolle mennessä lääkäri sen lausui. Tilanne meni eteenpäin, ja sit psykiatri totesi, että sulla on klassinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siitä eteenpäin olen miettinyt, että kuinka moni tuurijuoppo sairastaa tietämättään kaksisuuntaisuutta, kun sitä on vaikea havaita.

[Mepi]

Vielä vähän jaksan uskoa muutokseen... Olen jo useamman kerran suhteemme aikana ajatellut, että ei enää hetkeäkään tätä toiveiden ja pettymysten vuoristorataa. Kyttäämistä, epäluottamusta. Onko mies juonut vai ei? Kuulostaako normaalilta? Onko liian hyväntuulinen? Kertooko samaa juttua turhan usein? Tätä on nyt jatkunut yli 5 vuotta.
Pari yötä sitten luulin, että mies on saanut sairauskohtauksen. Tajusin, että hän on ottanut antabusta aamulla ja juopotellut illalla ja aamuyöllä sitten alkoi kesken unien puhumaan sekavia, ei ollut tasapainoaisti kunnossa, hoippui pitkin seiniä. Vein puolison aamulla työterveyshuollon lääkärille. Vannotin, että kertoo lääkärille totuuden. Mitä on juonut, minkä verran, miksi olen huolissani. Mies viipyi lääkärillä 3 minuuttia ja sai flunssan perusteella 3 pv sairauslomaa.
Aloin itkemään. Seinä vastassa - mies ei kykene myöntämään ongelmaansa. Olisin vienyt katkolle, päihdekuntoutukseen, mihin vain. Olin valmis nostamaan säästöt asuntolainatililtä ja omalta säästötililtä. 6000 euroa, jos sillä saadaan mies raittiiksi ja liitto pelastettua.
Ei tarvitse. Ei hoitoon. Ei. Ryhmään lupasi mennä ensi viikolla.
Minulle tuli mitta täyteen; käskin soittamaan kiinteistövälittäjälle ja sopimaan arviointikäynnin ok-taloomme sillä aikaa kun olen töissä. Talo myyntiin ja ero vireille - mitä muuta voin enää tehdä?
Tänään oli välittäjä käynyt. Tulee kallis ero. Ei saada omiamme takaisin. Enkä halua elää ilman tätä miestä, jonka kanssa olen uskonut elävän loppuikäni.
Vieläkö jaksaisin? Hyvä mies. Tehnyt remonttia, saanut työelämässä hommat nyt kuntoon. Juuri suunniteltiin yhteistä lomareissua jne.
Mutta kun mies ei kestä olla onnellinen. Traumatisoitunut lapsena päihdeperheessä ja kasvanut väkivallan keskellä. Vähän kerrallaan on solmuja availtu. Molempien kipeitä kohtia on kuorittu esille ja puhuttu
itseämme ehjemmiksi. Mutta silti... Ei minusta ole viinalle vastustajaksi.
Tänään vietin mukavaa iltaa ystävien kanssa meillä kotona. Kahvia, takkatulta, naurun hyrskettä, keskustelua kirjoista. Mies oli yläkerrassa vetäytyneenä. Flunssapotilaana nukkumassa.
Kun vieraat lähtivät, menin yläkertaan. Herätin täysipukeisen miehen, jotta hän siirtyisi yöunille peiton alle. Mies puhui aivan sekavia. Pelästyin. Voiko olla antabusreaktio, myrkytystila, onko vaarallista... Mitä teen? Soitin päivystykseen. Neuvoivat soittamaan hätäkeskukseen, jotta ensihoitajat voivat tarkistaa tilanteen.
Ambulanssimiehet saapuivat.
Nyt on tilanne selvitetty. 1,35 promillen humala ja nukahtamislääkkeitä. Semmoinen hätätilanne. Nukkukoon itsensä selväksi. Minä piilotin lääkkeet ja juomat, joita talosta löytyi.
En ikinä ikinä ikinä ole edes kuvitellut, että mies ottaisi jotain lääkkeitä viinan kanssa. Kun ensihoitajat kysyivät lääkkeistä, näytin vähäisen lääkevalikoimamme. Minulla on varmuuden vuoksi nukahtamislääkkeitä, koska joskus kärsin unettomuudesta työpaineissa. En käytä lääkkeitä; ne ovat varmuuden vuoksi hätätilanteita varten. Nyt avasin paketin ja tajusin, että mies on niitä salaa napsinut. Tänään on ottanut 2-6. En tiedä muuta kuin että paketista oli 6 tablettia otettu.
Oliko tämä pohjanoteeraus? Viimeinen luottamuksen rikkominen?
Vajaa 2 viikkoa sitten mies ajoi promilleissa. Arki-iltana, moottoritiellä. Minä kyydissä. Tajusin vasta kotona, että mieshän ei ollut selvinpäin. Silloin piti olla se viimeinen kerta.
Tiedän paljon päihdeongelmista, läheisten häpeästä, hoidoista jne. Olen sosiaalialan ammattilainen. Ei auta yhtään!
Minulla on vaativa työ. Ystäviä. Ja kulissit kunnossa.
Ei se mun mitta ole vieläkään täynnä. Tunnen itseni. Vielä vähän jaksan. Mutta enää en usko ihmeisiin. Ennuste on huono. Elän tuurijuopon kanssa. Hän todennäköisesti menettää työpaikkansa ennen pitkää. Hän ei tule työllistymään ainakaan vastaaviin hommiin, koska jutut kiirivät nopeasti pienissä ammattimiesten piireissä. Jää sitten enemmän aikaa juoda. Minä lähden kai sitten vasta. Nyt on selvää kautta niin paljon, että annan paskat hetket anteeksi.
Salailu on raskasta. Valheessa eläminen. Vielä vähän jaksan ja jaksan.

[Vieraammaksi54]

Huomenta. Luin tuon viimeisen kirjoittajan kirjoituksen. Itse tänä aamuna, vuosia vuosia sitten alkoholistista eronnenna tajusin kuinka olin jälleen vaipunut samaan olotilaan kuin edellisessä avioliitossa. Mutta onneksi sen huomasin, ymmärsin, jotenkin vain heräsin että "hei, tämähän kuulostaa ja tuntuu tutulta". Ärisin ja kiukuttelin ja en tiennyt oikein miksi kimpaannuin aivan vähästä. Olin sitten mieheni kainalossa (joka on raitis) ja juteltiin tästä minun olotilasta joka vaikuttaa koko asunnon tilaan, joka soppea myöten. On kuin en pääsisi irti jostain pahasta olosta joka vain paisuu ja paisuu. Lisää vain keksin marmatuksen aihetta, oikeita tai ylireagointia. Siinä kun juteltiin niin aloin itkeä sitä, että kun jatkuvasti yritän hakea itselle apua, kuuntelen luentoja ja youtubestakin kaikenlaista keinoa, että muuttuisin. Kun tunnen, että minun on muututtava, yritettävä. Ja kun pyytelen anteeksi muilta sitä, kun olen pahalla tuulella, sanon hankalasti yms. ja sitten huonolla omalla tunnolla yritän muuttua ja pyydellä anteeksi ilkeitä sanoja. Tässä on kierre joka minun on katkaistava huom! Jälleen tuo: minun on ratkaistava asia.
Siis olenko niin vaativa persoona että vaadin aivan kohtuuttomuuskia itseltä ja muilta? Ja kun huomaan etten muutu, muut ei muutu niin suutun, loukkaannun, vihaan itseäni yms.
Tuosta edellisestäkin vaistosin sen että joku nyt vaatii liikaa itseltään ja ehkä muiltakin ja siihen ei kyetä.
Kyllähän pari tuntia jaksaisin jos pääsisin sitten pois kaikesta.
Liiallinen analysointi ja yrittäminen ei ole tervettä. ja toisten arvosteleminen ja kyttääminen. Jokaisen pitää saada elää rauhassa.
Nyt alan opetella elämään ihan rauhassa, vaikka maailma ympärillä kuohuisi en korvaani enää lotkauta ja teen vain sitä mitä haluan ja mihin kykenen? Jokainen aikuinen tehköön myös oman osuutensa? Mitä luulette, onnisuuko tuollainen elämäntyyli? Ja jos kaikki tekisi kuin itseä huvittaa välittämättä muista? Onko se vain että meitä huolehtijoita tarvitaan ja me ammennetaan voimaa jostain muualta että jaksamme? Uskonnosta, ystävistä, taiteesta jne.

[Carola]

että kun jatkuvasti yritän hakea itselle apua, kuuntelen luentoja ja youtubestakin kaikenlaista keinoa, että muuttuisin. Kun tunnen, että minun on muututtava, yritettävä. Ja kun pyytelen anteeksi muilta sitä, kun olen pahalla tuulella, sanon hankalasti yms. ja sitten huonolla omalla tunnolla yritän muuttua ja pyydellä anteeksi ilkeitä sanoja. Tässä on kierre joka minun on katkaistava huom! Jälleen tuo: minun on ratkaistava asia.
Siis olenko niin vaativa persoona että vaadin aivan kohtuuttomuuskia itseltä ja muilta? Ja kun huomaan etten muutu, muut ei muutu niin suutun, loukkaannun, vihaan itseäni yms.
Tuosta edellisestäkin vaistosin sen että joku nyt vaatii liikaa itseltään ja ehkä muiltakin ja siihen ei kyetä

Hei! Koen että sinussa on voimaa kun olet näin hyvin järjestänyt sanoiksi miten koet tilanteen. Etenkin kun huomaa että vaatimukset jonka itselleen asettaa ei ihan tahdo toimia. Kun pystyy antamaan itselleen aikaa, kärsivällisyyttä ja huolenpitoa ainakin vähän niin voimaantuu ihmeellisesti. Mennään päivä kerrallaan

[Mepi]

Edellisen kirjoittajan lainaus ei ollut Mepin kirjoituksesta vaan vasta seuraavan kirjoittajan.
tämä vertaisryhmän palstalle kirjoittaminen auttoi minua todella paljon. Laitoin linkin muuatmille ystävälleni ja samoin puolisolleni. Salat julki! Helpotti.

[Carola]

Hei! Pahoittelen, pientä harjottelun puutetta.

[xyzxyz]

Jälleen Pettynyt jos ex-miehesi on myöntänyt ongelman ja käynyt jopa AA:ssa voi olla, että hän joku päivä löytää oman pohjan ja raitistuu

teit varmaan oikein, kun et jäänyt sitä odottamaan. siihen voi mennä vuosi, kaksi tai sitten 10

[Mepi]

Päivä numero kaksi. Puoliso päihdekuntoutuksessa.
Ja minä pelkään edelleen, että tämä "salaisuus" paljastuu.
Olen ottanut puolisokseni tuurijuopon. Mikä häpeä!
Ja kuitenkin se iso ilo ja helpotus siitä, että rakastettuni viimein tajusi tulleensa jonkin tien päähän ja valitsi kuntoutuksen.