Olet täällä

Ahdistusta ja toivoa

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Maissi » 5.5.2012 12:58:31

Päätin sitten avata minäkin sanaisen arkkuni. Pitkään olen täällä jo taustalla lueskellut toisten kokemuksista, ja kyllä on ollut helpottavaa huomata, että en ole yksin.

Mieheni on alkoholisti, tämä on minun mielipiteeni. Omasta mielestään hänellä ei ole ongelmaa, korkeintaan nalkuttava ja pihtaava akka. Juomisen voisi lopettaa milloin tahansa, jos tahtoisi, vaan kun ei tahdo... Miehellä on hyvä työpaikka ja arvostettu ammatti, menestyy hyvin työssään ja on pidetty asiakkaiden ja työkavereiden keskuudessa. Hän on fiksu, hauska ja mukava mies. valitettavasti minä en ole tuosta ihanasta ihmisestä nähnyt kuin pieniä vilauksia viimeisen vuoden-parin aikana. Se ihana ihminen on jossain muualla, kotona on vain örisevä, raivoava, vainoharhainen juoppo.

En muista, milloin mieheni olisi viimeksi ollut vapaaehtoisesti edes yhden päivän juomatta. Arkisin menee 6-12 tölkkiä kaljaa joka ilta, viikonloppuisin ja lomilla sitten kaljan lisäksi viinaa, tavallinen annos on litra - puolitoista kirkasta päivässä ja kaljaa lisäksi. En käsitä, miten tuollaisilla määrillä voi olla enää edes hengissä! :shock:

Kun miehen alkoholiongelman vakavuus ja suuruus paljastui minulle todenteolla, olimme olleet naimisissa muutaman vuoden. Alkuun yritin puhua, saada miestä muuttamaan juomiskäyttäytymistään, kiristin, uhkailin, peittelin ongelmaa muilta, pidin kulisseja yllä. Mies on taitava puhumaan ja saamaan kaikki näyttämään siltä, että joku muu on syypää. Nykyään se syypää olen tietysti minä ja alkuun todella uskoinkin, että jos minä vain olisin parempi ja mukavampi ja käyttäytyisin jotenkin toisin, miehen ei tarvitsisi juoda. Minulla ei ole aiemmilta ajoiltani mitään kokemusta alkoholismista, lapsuudenkodissani ei alkoholia käytetty eikä aiemmissa miessuhteissakaan ole ollut ongelmia alkoholin vuoksi.

Olen ollut aina hyvin itsenäinen ja vahva ihminen, elänyt pitkään yksin ja nauttinut elämästäni silloin. Jotenkin tuo mieheni kuitenkin on saanut minut nujerrettua ja alistettua kynnysmatokseen. Monta vuotta meni niin, että en voinut tavata omia ystäviäni ilman miestä, en käydä harrastuksissa enkä edes sukulaisten luona kylässä ilman miestä. Hän on hyvin mustasukkainen, jopa vainoharhainen epäilyksissään, ja tuntui helpommalta luopua menoistani kuin joutua aina syyttelyn ja ristikuulustelun kohteeksi, jos jossain olin ollut ilman miestä. Välillä tilanne oli niin hankala, että en olisi saanut käydä edes töissä. Jossain vaiheessa sisuunnuin kuitenkin sen verran, että päätin elää omaa elämääni ja pitää kiinni omista ystävistäni ja harrastuksistani miehestä huolimatta, ja nyt tilanne onkin siltä osin parantunut huomattavasti.

Täältä Plinkistä olen saanut valtavasti voimaa ja rohkeutta, kun olen lukenut toisten kirjoituksia. En ole vielä ihan valmis ottamaan eroa miehestäni, vaikka en uskokaan, että hän tuosta koskaan raitistuisi. Oma halu raitistumiseen puuttuu täysin, eikä mihinkään hoitoihin hän todellakaan suostu lähtemään. Asiasta on kyllä keskusteltu, mutta jos toinen haluaa juoda, niin en voi mitään. Yritän nyt elää omaa, omannäköistäni elämää välittämättä alkoholistin toilauksista. Vaikeaahan se on, varsinkin kun mies on ja ryyppää koko ajan kotona, kulkee perässä, vaatii palvelua ja jäpättää. On todella rasittavaa kuunnella päivästä toiseen samoja asioita ja jankutusta, vastailla jatkuvasti samoihin kysymyksiin ja yrittää säilyttää malttinsa. Riitelemisestä ei ole mitään hyötyä, kun toinen on humalassa, ei se silloin ymmärrä puhetta. Miehelläni on myös pakkomielle soitella ihmisille kännissä ollessaan, hän saattaa puhua (=huutaa kovaäänisesti) puhelimessa koko päivän, eri ihmisten kanssa. Ihmettelen, että kukaan enää viitsii vastata, kun ne samat asiat sieltä aina vaan toistuu kuitenkin.

Oma irtiottoni on käynnissä. Olen ymmärtänyt, että mitään en voi mieheni hyväksi tehdä enkä ole hänestä vastuussa. Onneksi nykyään hän ei ole käyttäytynyt väkivaltaisesti eikä pitkään aikaan ole tarvinnut pelätä varsinaisesti, ainakaan fyysistä väkivaltaa. Henkiselle väkivallalle olen jo tullut immuuniksi, aikansa mies minua itketti, ja sitten vain turruin. Minulla on omat, rakkaat harrastukseni ja ihania ystäviä, joista osa on tietoisia tilanteestani, ja osa ei. Pikkuhiljaa olen rakentanut uudestaan omaa turvaverkkoani ja sisältöä elämääni ilman miestä. Ihmeen vaikeaa se vain on, lähteminen. Vaikka tiedän, että kukaan muu ei minun elämääni voi parantaa, niin silti sitä vaan ajattelee, että jospa ne asiat sittenkin järjestyisi jotenkin itsestään. Jotenkin olen niin lamaantunut ja kertakaikkisen väsynyt.

Tulipas tästä jo romaani. Näköjään on aika paljon sisälle padottua paskaa, kun se alkaa purkautumaan niin ei tahdo tulla loppua ollenkaan. Harmittaa niin kovasti, kun hieno, älykäs ihminen juo itsensä idiootiksi, kun ennen niin urheilullinen ja siisti mieheni rötköttää sohvalla sammuneena haisten ja kuorsaten läskit tursuten. Harmittaa, että en osaa lähteä, mutta en osaa ollakaan. Harmittaa olla pelkuri! :?
Maissi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 32
Liittynyt: 5.5.2012 10:56:03

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Rinalda » 5.5.2012 15:04:23

Maissi kirjoitti:En muista, milloin mieheni olisi viimeksi ollut vapaaehtoisesti edes yhden päivän juomatta. Arkisin menee 6-12 tölkkiä kaljaa joka ilta, viikonloppuisin ja lomilla sitten kaljan lisäksi viinaa, tavallinen annos on litra - puolitoista kirkasta päivässä ja kaljaa lisäksi. En käsitä, miten tuollaisilla määrillä voi olla enää edes hengissä! :shock:
---
Pikkuhiljaa olen rakentanut uudestaan omaa turvaverkkoani ja sisältöä elämääni ilman miestä. Ihmeen vaikeaa se vain on, lähteminen. Vaikka tiedän, että kukaan muu ei minun elämääni voi parantaa, niin silti sitä vaan ajattelee, että jospa ne asiat sittenkin järjestyisi jotenkin itsestään. Jotenkin olen niin lamaantunut ja kertakaikkisen väsynyt.
---
Harmittaa, että en osaa lähteä, mutta en osaa ollakaan. Harmittaa olla pelkuri! :?


Hei Maissi, täällä yksi kohtalotoveri ilmoittautuu! Hyvä, että olet tullut tänne palstoille, vertaistuesta on apua, ja muiden kokemusten lukeminen sekä muiden kommentit usein selkiyttävät ajatuksia. No välillä sekoittavatkin, mutta ainakin todistavat, että samojen asioiden kanssa painivia on, emme ole yksin.

Minunkin mieheni juo kotona, ja suuria määriä. Hän on pari vuotta sitten jäänyt eläkeputkeen, ja nyt kun työ ei rajoita, juo päivittäin ja paljon. Työnsä hoiti myös hyvin ja oli arvostettu työpaikallaan, kotona sen sijaan täysin passiivinen otus. Ainoa aktiviteetti on juomien litkiminen :mrgreen: Ei ole mustasukkainen, eikä agressiivinen, mutta tosi rasittava, juovuksissa puhuu kans tauotta ja jauhaa samoja asioita, mutta keskustelemaan ei hänen kanssaan oikein järjellisesti pysty.

Lähteminen ei ole helppoa, minäkin olen juuttunut tähän jo neljännesvuosisadaksi :lol: Vaikka tilanteeseen on tosi väsynyt, on kuitenkin jotenkin kasvanut kiinni. En silti pidä iseäni pelkurina, enkä usko että sinäkään olet. Ero ei ole mikään automaatti, jonka pystyisi toteuttamaan tuosta vaan. Se ei ole vain tekninen asia, kun tunteitakin on ainakin joskus ollut. Se on jokaisen oma ratkaisu, eikä toinen voi sanoa, pitäisikö erota vai ei. Vaikka järkisyyt sanoisivat mitä, ei ihminen voi tehdä vastoin luontoaan, ennen kuin on siihen valmis. Asia pitää ainakin saada itse tiedostettua ja työstettyä. Mutta on hienoa, että olet alkanut vahvistaa tukiverkkoasi ja irtautua henkisesti. Yritetään ajatella omaa hyvinvointiamme, vain omaan toimintaamme voimme vaikuttaa, toista ei voi muuttaa (olen oppinut täällä palstoilla viisaammilta :D )

Pidä huolta itsestäsi!
En kadu mennyttä, en häpeä tätä päivää;
pelotta katson huomiseen.
Rinalda
Rinalda
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1065
Liittynyt: 13.3.2012 11:03:50

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Kultakala » 6.5.2012 12:28:53

Maissi kirjoitti:Oma irtiottoni on käynnissä. Olen ymmärtänyt, että mitään en voi mieheni hyväksi tehdä enkä ole hänestä vastuussa. Onneksi nykyään hän ei ole käyttäytynyt väkivaltaisesti eikä pitkään aikaan ole tarvinnut pelätä varsinaisesti, ainakaan fyysistä väkivaltaa. Henkiselle väkivallalle olen jo tullut immuuniksi, aikansa mies minua itketti, ja sitten vain turruin. Minulla on omat, rakkaat harrastukseni ja ihania ystäviä, joista osa on tietoisia tilanteestani, ja osa ei. Pikkuhiljaa olen rakentanut uudestaan omaa turvaverkkoani ja sisältöä elämääni ilman miestä. Ihmeen vaikeaa se vain on, lähteminen.


Hei Maissi.

Ihan samaa polkua kuljet kuin minäkin. Ei se alkoholistin rinnalla eläminen pelkkää kurjuutta ole, tai ei se taivas siitä aukea vaikka toinen kokisi 'äkkiparanemisen' ja jättäisi viinan taakseen kerralla.

Sulla on hyvä elämä, osittain. Ja hirveää, osaksi.

Jatka kirjoittelua, sillä sitä purkaa auki kaiken sen mikä on tarve käsitellä. Päiväkirjakin on hyvä, mutta tämmöinen keskustelupalsta vielä parempi, saattaa saada oikeaa vuorovaikutusta :D tai sitten ihania ystäviä, kuten minulle kävi.
"Sattuuhan sitä."
Sanovat ne, joille ei ole sattunut.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja parveke » 6.5.2012 15:44:34

Heippa kaikille...en ole pohdiskellut täällä vähään aikaan. En ole kuullut eksästäni mitään niin mitään tunteiden ristiaallokkoa ei ole ollut.
Olen ajatellut kahta asiaa:
-elämäni on älyttömän tylsää! Aloittaisin milloin tahansa uuden vääntämisen alkkikseni kanssa, koska silloin tunsin kuitenkin eläväni (toisaalta muistan edellisiltä vuosilta ajatelleeni samoin ja heti sen ensimmäisen yhteydenoton jälkeen huomasin -aivan samantien- että joku istuu taas rintani päällä enkä pysty kunnolla hengittämään)
-jos alkkikseni on rauhoittunut eikä juo enää päivittäin aamuyöhön, en halua edes tavata häntä, huomaan olleeni rakastunut nimenomaa siihen epävakauteen ja säälintunteeseen. Jos hän olisi vahva ja tavallinen, minulla olisi yhtä tylsää kuin nyt yksinäni. Juuri tätä en halua - siivoskella kotona sunnuntaisin.
Olen ollut melkoisen masentunut siitä, että aika kuluu koko ajan ja posket valuvat kohti maata hitaasti mutta äärettömän varmasti....(alkkiksella on minua ja häntä 25v nuorempi tyttöystävä mikä tässäkin yhteydessä mainittakoon koska se on se, mikä sattuu kaikkein eniten. Vittu ja paska!)
....
parveke
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja kultakala mobiilisti » 6.5.2012 16:26:45

Jäin Parveke pohtimaan tuota ikäeroa. Jos olet 75, kuten miehesi, niin 50 on ihan reipas omaishoitaja. Jos taas 40 ja neito 15 niin poliisijuttu. Parikymppinen nainen taas... Sääliksi käy.

Siis toisaalta ikä on vain numero, mutta. Tytöt ja pojat kuuluu yhteen ja nainen tarvitsee Miehen.

Täältä katsottuna tuo on noloa. Eikä sitten mikään meriitti.
kultakala mobiilisti
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja kultakala mobiilisti » 6.5.2012 16:34:45

Maissi, sitä mun piti vielä... Kirjoitat tuossa alussa, että mies on hyvä seuramies ja sitten loppupuolella ihmettelet miten kukaan jaksaa sen puheluita.

Just niinkuin meiltä. :)

pikkuhiljaa ne on vaienneet ne puhelut. Kaverit ei tule kylään, tai jos käyvät niin eivät jää iltaa istumaan (=juomaan)

Pidä kiinni omasta elämästäsi. Koska sitten sulla ainakin on se. Ja mitä viinansietokykyyn tulee, niin ihmiskeho on ihmeellinen. Mä olen odottanut 10v noutajaa saapuvaksi, niin eikö se hae työterveyshuollosta paperit joissa arvot on kuin nuorella miehellä.

Myös maksa. Vaikka juominen on ollut päivittäistä viimeiset kolme vuotta, viikottaista viimeiset 20. Ja kaljan jätti pois ajat sitten, nyt menee vain kirkkaita.
kultakala mobiilisti
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja parveke » 6.5.2012 18:01:19

kultakala mobiilisti kirjoitti:Jäin Parveke pohtimaan tuota ikäeroa. Jos olet 75, kuten miehesi, niin 50 on ihan reipas omaishoitaja. Jos taas 40 ja neito 15 niin poliisijuttu. Parikymppinen nainen taas... Sääliksi käy.

Kiitos Kultakala!!! Voisin tehdä tapetin noista sanoistasi.
Mua niin ärsyttää että elämään ei voi ollenkaan luottaa, miksi paha ei saa palkkaansa? Sen piti kuolla, jos me joskus erotaan mutta nyt se vaan porskuttaa ja hymyilee kuvissa kaunis nuori nainen vierellään, kertoi minulle ettei koskaan 5v aikana nauttinut seksistä kanssani yms. Auttajasta, tsemppaajasta, hengissä pitelijästä tuli katkera noita-akka. Ei elämässä kuulunut käydä niin!!!!!!!
parveke
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Vieraana » 6.5.2012 18:25:59

parveke kirjoitti:Heippa kaikille...en ole pohdiskellut täällä vähään aikaan. En ole kuullut eksästäni mitään niin mitään tunteiden ristiaallokkoa ei ole ollut.
Olen ajatellut kahta asiaa:
-elämäni on älyttömän tylsää! Aloittaisin milloin tahansa uuden vääntämisen alkkikseni kanssa, koska silloin tunsin kuitenkin eläväni (toisaalta muistan edellisiltä vuosilta ajatelleeni samoin ja heti sen ensimmäisen yhteydenoton jälkeen huomasin -aivan samantien- että joku istuu taas rintani päällä enkä pysty kunnolla hengittämään)
-jos alkkikseni on rauhoittunut eikä juo enää päivittäin aamuyöhön, en halua edes tavata häntä, huomaan olleeni rakastunut nimenomaa siihen epävakauteen ja säälintunteeseen. Jos hän olisi vahva ja tavallinen, minulla olisi yhtä tylsää kuin nyt yksinäni. Juuri tätä en halua - siivoskella kotona sunnuntaisin.
Olen ollut melkoisen masentunut siitä, että aika kuluu koko ajan ja posket valuvat kohti maata hitaasti mutta äärettömän varmasti....(alkkiksella on minua ja häntä 25v nuorempi tyttöystävä mikä tässäkin yhteydessä mainittakoon koska se on se, mikä sattuu kaikkein eniten. Vittu ja paska!)
....


Olin yhdessä koulutuksessa missä kävi myös n. 45-vuotias alkoholisoitunut mies joka kertoi että hänellä on aikuinen poika mutta myös aivan pieni lapsi toisesta avioliitosta. Se toinenkin avioliitto oli päättynyt eroon ja hän kertoi itkien miten oli joutunut taistelemaan tapaamisoikeudesta. Että ei se onni välttämättä jatku exälläsi, ja hyvin todennäköisesti ei tule jatkumaan. Ja uskotko että se sattuu keski-ikäistä miestä kun nuori kaunis nainen jättää. Tsemiä! t. Samojen fiiliksien kanssa kärvitelevä.
Vieraana
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja parveke » 6.5.2012 20:02:12

Vieraana kirjoitti:Tsemiä! t. Samojen fiiliksien kanssa kärvitelevä.


Kiitos Vieraana! Täällä palstalla on niin ihana käydä, aina ymmärretään, kiitos.
Se on oikeasti erittäin tärkeää, että tuntee jonkun olevan elämässä minunkin puolellani. :D
parveke
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Maissi » 6.5.2012 21:29:17

Ihanaa, miten paljon keskustelua tänne oli ehtinyt jo tulla! Kiitos kaikille. Pelkästään se, että yleensä uskaltauduin kirjoittamaan tänne, on jo helpottanut omaa oloani. Eikä tarvitse jatkuvasti ystäviä kuormittaa näillä omilla ongelmilla.

Ihan samaa polkua kuljet kuin minäkin. Ei se alkoholistin rinnalla eläminen pelkkää kurjuutta ole, tai ei se taivas siitä aukea vaikka toinen kokisi 'äkkiparanemisen' ja jättäisi viinan taakseen kerralla.


Niin totta. Hyviäkin hetkiä on, myös miehen kanssa. Silloin kun se on "selvin päin" (=juo vain kaljaa), meillä on yleisesti ottaen ihan hauskaa keskenämme. Sen takia kai siihen alunperin ihastuinkin, kun löytyi vihdoin mies, jonka kanssa voi puhua asiasta kuin asiasta ja joka viihtyy metsässä koirien kanssa rämpimässä vaikka koko päivän. Se on vaan surullista, kun huonoja hetkiä on yhä enemmän ja hyviä yhä vähemmän. Aika usein saan yksinäni siellä metsälenkeillä tallata ja keskusteleminen miehen kanssa on sama kuin yrittäisi saada aidanseipäästä irti järkeviä lauseita. :roll: Toisaalta välillä on tuntunut, että miehen koko persoona on muuttunut, että se ei edes selvänä ole enää sama ihminen kuin ennen. Vaan kiukkuinen ja ärtyisä, äkkipikainen ja pienetkin vastoinkäymiset saa usein aivan järjettömät mittasuhteet. Itsellä on vähän sekaiset ajatukset, välillä tuntuu, että ehkä tämä elämä näinkin menee ihan hyvin, ja kaikillahan meillä on omat heikkoutemme. Joskus tuntuu, että lähden heti huomenna tästä torpasta menemään enkä takaisin katso. Välillä ajattelen, että miehen raitistuminen olisi ainoa keino, miten tämä liitto voisi vielä pelastua, toisinaan taas tuntuu, että ei sekään muuttaisi mitään.

No, toivottavasti ajatukset tästä alkaa selkiytymään, kun alan niitä tänne purkamaan ja saan myös toisten näkökantoja asioihin. Monesti sitä itse on niin sokea omille asioilleen, että toiset kauempaa näkee paljon tarkemmin, ja sitten joku pienikin kommentti voi olla oikeasti tosi merkittävä juttu.
Maissi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 32
Liittynyt: 5.5.2012 10:56:03

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Kultakala » 7.5.2012 16:52:42

Vieraana kirjoitti: Että ei se onni välttämättä jatku exälläsi, ja hyvin todennäköisesti ei tule jatkumaan. Ja uskotko että se sattuu keski-ikäistä miestä kun nuori kaunis nainen jättää. Tsemiä! t. Samojen fiiliksien kanssa kärvitelevä.


Vieläkin tässä aiheessa pysyäkseni, niin siskot rakkaat, meillä kaikilla on kokemusta että ulospäin on pitänyt näyttää hyvältä. Ihan oikeasti, jos sattui entinen miesystävä, tai menestynyt koulukaveri tai se oma äiti, niin ihan oikeastiko mentiin sanomaan "joo, ei tässä kurjuutta kummempaa, mies on nyt juonut viisi vuotta putkeen" - ei. Mulla oli tuossa vuodenvaihteessa tilanne, että melkein itkua väänsin kun kerroin entiselle työkaverille miten hyvä mies mulla on.

Enkä minä valehdellut. Ihan hyvä mies tuo on. Harmi vaan, kun se jää sinne juomisen alle.

Ja mä uskon kanssa tuohon, että tuollainen ikäero ei ole mikään yhteen liimaava tekijä. Mietin sen nuoremman motiiveja; en usko että hän vain hyvän seksin takia on yhdessä. Saako mieheltä lahjoja, rahaa? Vai maksaako se viinat? Vai odottaako siinä jälleen yksi hyväuskoinen, että pääsee pian perimään sen mahtavan pankkitilin, mistä on vihjailtu.

En tiedä. Mutta aito rakkaus on kyllä epätodennäköisin selitys tuollaisessa suhteessa.

Maissi, jos jaksat, ja jollet ole vielä lukenut, niin kaiva esiin Mallun "Tukea"-ketju. Siellä on naurettu ja itketty yhdessä ja käännetty mustimmat ajatukset ympäri. Tai ehkä ne keskustelut eivät ole enää samat, millaisena ne muistan...
"Sattuuhan sitä."
Sanovat ne, joille ei ole sattunut.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja parveke » 7.5.2012 18:06:52

Kultakala kirjoitti:Ja mä uskon kanssa tuohon, että tuollainen ikäero ei ole mikään yhteen liimaava tekijä. Mietin sen nuoremman motiiveja; en usko että hän vain hyvän seksin takia on yhdessä. Saako mieheltä lahjoja, rahaa? Vai maksaako se viinat? Vai odottaako siinä jälleen yksi hyväuskoinen, että pääsee pian perimään sen mahtavan pankkitilin, mistä on vihjailtu.

En tiedä. Mutta aito rakkaus on kyllä epätodennäköisin selitys tuollaisessa suhteessa.


kiitos kun jaksat pohtia tätä hetken kanssani... NIINPÄ, ei eksälläni ole rahaa, velkaa joka suuntaan, en tiedä siitä seksistäkään vaikka kyllähän se mua (4-kymppistä) tyydytti... hän on vain ja ainoastaan hyvin hurmaava. Ja hyvä manipuloimaan, enhän minäkään päässyt hänestä eroon silloin kun olisin itse halunnut vaan vasta silloin kun hänellä oli uusia rahoittajia ja lohduttajia. Voihan se olla, että hän tälläkin hetkellä kuiskailee nuorikkonsa korvaan että ethän rakkaani jätä mua nyt kun mulla on vaikeaa.
parveke
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Maissi » 8.5.2012 09:20:26

Onko siis, Parveke, exäsi 40-kymppinen ja hänellä itseään 25 vuotta nuorempi tyttöystävä, vai tajusinko nyt ihan väärin? Jos noin on, niin eihän se tyttö ole kuin alle parikymppinen! :shock: Joo, en usko minäkään, että rakkaudella olisi mitään tekemistä tuollaisen suhteen kanssa. Toki voihan sitä nuori ihminen kuvitella olevansa hyvinkin rakastunut ja varsinkin jos toinen kokeneempana osaa hurmata ja pyörittää. Tuskinpa tuo pitkään kestää, olipa syyt mitkä hyvänsä.

Minulla on ollut taas sellainen puoli vuorokautta, että ei tiedä itkiskö vai naurais. Eilen kävin kampaajalla ja otin vähän uuttaa väriä ja piristystä kesää vasten. Siellä jo ajattelin, että eipä mahda olla miehelle mieleen tämä uusi look, ja niinhän siinä kävikin, että herneet veti ukko nenäänsä kun kotiin tultua näki armaan vaimonsa uudet hiukset. Eikä siinä kaikki. Uusista hiuksista innostuneena päätin vielä pitkästä aikaa laittaa vähän kestoväriä kulmiinkin. Ei todellakaan ensimmäinen kerta, mutta pitkään aikaan en ole jaksanut panostaa sen vertaa itseeni. No, nyt jaksoin. Siitähän se elämä nousi! Mies on lähdössä viikonloppuna reissuun (kerrankin!) ja nythän se laski tietysti yhteen yksi+yksi=kolme. Alkoi ristikuulustelu, että mikähän peli minulla on meneillään ja kenen kanssa ja kuka on viikonloppuna tulossa tänne minua hoitelemaan, kun on pitänyt ottaa tuommoinen väri hiuksiin ja sitten vielä muutenkin laittaudun. Joo-o, eihän sitä omaksi ilokseen voi nainen tietystikään ulkonäöstään huolehtia... :lol: Sitäpä mökötystä sitten kesti vielä tämän aamunkin, saa nähdä joko on illalla palautunut. Kuulemma sitten ihan sama on kaljaa juoda, kun eukkokin on tuommoinen huora. Just, muutenhan se ei varmaan joisikaan...

Samantyyppinen tilanne oli joku aika sitten, kun jouduin käymään hammaslääkärissä ja lääkäri oli mies. Kotona alkoi tenttaaminen, harrastinko seksiä hammaslääkärin kanssa. Sanoin, että tottakai, ei kai sen kiihottavampaa paikkaa olekaan kuin hammaslääkärin tuoli, puudutusaineet suussa siinä sekstailtiin porauksen välillä... 8)

Rasittaa tuo sairaalloinen mustasukkaisuus. Se aikaansaa välillä niin absurdeja tilanteita, että oikeasti ei pysty käsittämään, että joku voi olla tosissaan niin idioottimaisten väitteiden kanssa. Nykyään en jaksa niin vakavasti ottaa, mutta kyllähän se silti ärsyttää kun joka asiasta tulee hirmuiset syytökset. Ja kaikista maailman miehistä piti sitten juuri tuo mennä valitsemaan! :lol:
Maissi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 32
Liittynyt: 5.5.2012 10:56:03

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja parveke » 8.5.2012 12:11:56

Hei Maissi!
Kyllähän tuollainen mustasukkaisuus ulkopuolista naurattaa mutta pystyn hyvin eläytymään tunteeseesi. Joillakin on koko ajan epäilys käynnissä ja se voi kasvaa ihan ihme mittoihin. Mä olen valitettavasti itsekin mustasukkainen eikä sekään mikään kiva olotilla ole! Sanasi saivat mut muistamaan erään talvisen päivän kun joku oli peruuttanut meidän parkkipaikalle ja ajanut pois. Eksäni tuli meille raamit kaulassa et hän tietää kaiken, lapseni isää on käynyt mua nussimassa. Olin niin kauhuissani myötähäpeästä että miten tällaista joutuu nyt purkamaan. Siinä sitten tutkittiin jälkiä ja huomattiin että tulo ja lähtöjäljet oli samanikäiset. Hohhoijaa. Mutta itse mustasukkaisena tiedän että pakko selittää ja rauhoitella. Nyt kun mietin, miten vähän hän koskaan sanoi olleensa musta läskikasasta kiinnostunut ja oli kuitenkin niin mustasukkainen niin mitenhän hän siihen pikkutyttöön suhtautuukaan? Joo silloin oli 40v ja nyt sitten vuosia päälle. Mutta näin muistot auttoivat taas ikävän tunteeseen :) sinulle jaksamista!
parveke
 

Re: Ahdistusta ja toivoa

ViestiKirjoittaja Maissi » 8.5.2012 15:11:09

Kyllä se tosiaan on väsyttävää. Muistanpa sellaisenkin ajan, kun mies soitti työpaikalle minulle viiden minuutin välein koko päivän, ja jos en joka kerta vastannut, niin sehän tarkoitti sitä, että olin vehtaamassa jonkun miehen kanssa. Samoin koulupäivinä (opiskelen töiden ohella) saattoi soitella taukoamatta, ja kun kesken oppitunnin on aika vaikea vastata, niin yhtälö oli sillä selvä miehen päässä. Mitähän lienee työkaveritkin ajatelleet, kun yhdellä ukko pommittaa 8 tuntia taukoamatta puhelimella... Nyt teenkin töitä kotona, niin ei enää tarvitse niistä työkavereista vauhkoilla. :roll:

Itse en ole mitenkään mustasukkaista tyyppiä ja tiedän, että miestä se vähän ärsyttää. Se yrittää joskus oikein vihjailla kaikenmaailman säädöistä toisten naisten kanssa, mutta iskee kyllä kirveensä kiveen kun yrittää minua saada mustasukkaiseksi. Jos joku tuon huolii, niin siitä vaan ja onnea tulevaan! Minun mielestä kuitenkin parisuhteen perusta pitäisi olla luottamus, ja mustasukkaisuus on nimenomaan luottamuksen puutetta. Mutta kai sekin on sitten sellainen tunne, mille ei vaan voi mitään. Humala sitä tunnetta tuntuu kovasti ruokkivan.
Maissi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 32
Liittynyt: 5.5.2012 10:56:03

Seuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa