[Q313]

Aloittelenpas tässä vaikka uuden oman ketjun, kun välillä tulee ajatuksia joita haluaisi jakaa, mutta saattavat jäädä kirjoittelematta kun ei oikein keksi soveliasta paikkaa.

Rahapelaaminen - pelaaminen - ehkä addiktiot yleensä. Pakenemista. Näin omalta kohdaltani pohdin. Minulla on enää muisto jälkellä elämän suuresta kokemisesta. Ei jonkin asian tekemistä, vaan olemista siinä hetkessä. Kuuntelemisesta, liikuttumisesta niin että kyynel tulee silmään. Katselemisesta, hetkestä kun maailma näyttää niin kauniilta. Onnesta. Sain tänään muistutuksen siitä. Tiedän että voisin pelata jotain harmitonta peliä. Se toisi jännitystä - saisi sukeltaa siihen maailmaan - tuntisin olevani elossa. Mutta mitä eloa se olisi. Se olisi helppoa, halpaa elämää. Elämää kovin pienessä pallossa. Eloa joka veisi minua entistä etäämmälle noista kauniista muistoista. Olen tyytynyt siihen niin monesti. En tiedä miksi. Miksi minulla on tämä olo, kuin päässä olisi huutokuoro joka vaatisi minua pelaamaan - pois tästä hetkestä. Onko se maailma joka tuntuu niin pahalta - tai onko se itse joka tuntuu niin huonolta. Onko se Jumala joka tuntuu niin pahalta - tai onko se pelko ettei moista edes ole. Jotain pelkoja joka tapauksessa. Lueskelin tuossa joku aika sitten kun Krishnamurti puhui pelosta, ja totesi että pelko syntyy ajattelusta. (http://www.jkrishnamurti.org/krishnamur ... &chid=1311)

Voin siis sukeltaa tuohon peli-maailman rajattuun, kontrolloituun ajatuskulkuun mikä on niin helppoa ja turvallista. Siis paeta tuota pelkoa. Tai koittaa jotain haastavampaa - koittaa sukeltaa tuonne ajatuksen taakse tähän hetkeen, tähän olemiseen. Näin kun sen itselleni asettelen, tunnen että haluan haastaa itseäni, en mennä tällä kertaa sieltä mistä aita matalin. Joten taidanpa tässä keitellä teen ja pistää jotain rauhallista musiikkia soimaan, ja katsoa mitä siitä syntyy.

Hyvää ja elämänmakuista uutta vuotta kaikille!

- Q

[riuku]

Moikka,

Ajatuksesi kolahtivat lukiessani palstaasi.

Olemassaolosta: Tekeekö pelaaminen meistä olevia? Kyllä. Fyysisesti ihmisenä olemme suorittaneet rahojemme sijoittamisen. Konkreettisesti olemisemme näkyy tilin saldon pienenimisenä. Entäs psyykkinen olemassaolo? Vastaan ei. Rationaalinen osa menettää vähitellen kontrollin pelaamisen muuttuessa addiktiiviseksi ja mieihalu/mielihyvä eli tunne, nautinto ottaa järjestä ylivallan. Jo Descartes sanoi "Ajattelen siis olen". Ajattelu on rationaalista eli järjen toimintaa. Siis, addiktioksi muuttunut pelaaminen ei ole olemassaoloa Descartesinkaan mukaan.

Paosta pelaamiseen. Kuten edellä logiikassani päädyin, tunne hallitsee pelaamista. Elämä, arki on vaativaa. Haluaa siitä irti edes hetkeksi. Pelaaminen on tehty helpoksi, ympäristömme on täynnä mahdollisuuksia. Jospa kokeilen...prosessi lähtee liikkeelle...tunne ottaa ylivallan ja aluksi on kivaa, kunnes muu elämä alkaa yskiä...rahat loppuu jne eli on noidankehässä.

Paljon muutakin mielenkiintoista oli kirjoituksessasi. Kirjoitellaan, Q313.

[Q313]

Heippa taas!

Ensiksi kiitos riukulle vastauksesta! Näinhän se on - mitä syvemmälle addiktioon sukeltaa sitä vähemmän tilaa/halua ajatukselle on. Tavoitteena puhdas tunneaalloilla ratsastelu, ja tähän tietysti nopeatempoiset kasinopelit ovat omiaan.

Kirjoittelin jo tuossa jokunen päivä sitten tähän aika pitkästikkin, mutta pääni alkoi tulla vähän kipeäksi ja tuntui ettei kirjoitukseni johda oikeen mihinkään, joten se jäi julkaisematta.

Tänään on kaunis päivä, ulkona puut kauniisti huurteisena, auringonsädekin vilahti tuossa kirkkaasti - toi vähän piristystä vähän masentuneeseen olooni.

Eilen oli vaikea olo. Elämälläni ei ole selkeää päämäärää. Haluan kauniita ja hyviä asioita elämääni, mutta ei ole mitään selkeää tai konkreettista. Tai on jotain, mutta niistäkin olen niin epävarma. Uskon henkisiin asioihin ja uskon siihen että mikään ei tapahdu sattumalta. Joskus näitä tapahtumia katsellessa ja niille merkityksiä antaessani saatan mennä liian pitkälle. Melko pieniltä vaikuttavat asiat saattavat jäädä vaivaamaan - mietin mitä tein väärin, mitä jätin tekemättä tai mitä pitäisi tehdä. Jään paikoilleni enkä elä elämääni. Tässäpä sitten ahdistus kasvaa, ja tuo tietämäni helppo pakokeino alkaa houkutella suuresti. "Se menee ohi". Tässä viisaus jonka äitini minulle sanoi. Vaikka olisi kuinka vaikeaa, lopulta se helpottaa. Joskus voi tuon vaikeuden keskeltä syntyä suuria oivalluksia, löytää rakkauden itseensä - maailmaan. Joskus ei. Tällä kertaa 'lääkitsin' itseäni pienemmillä addiktioilla - sellaisilla jotka eivät aiheuta samanlaista pakonomaisuutta kun pelaaminen. Ne eivät kyllä lääkitsekkään yhtä tehokkaasti, vaikea olo kyllä pysyy taustalla mutta hieman ehkä lievittyy. Vähän niinkuin kovassa fyysisessä kivussa ottaisi buranan eikä morfiinipistosta.

Ehkä minulla ei tällä kertaa tämän enempää. Voimia ja valoa kaikille kanssamatkaajille!

-Q

[Q313]

Noniin päivitystä vähän tähänkin ketjuun.

Valitettavasti nyt negatiivisemman laatuista pelaamisen suhteen.

Tilanne tuntuu olevan että jos vaan jossain vaiheessa on vähän ylimääräistä rahaa niin pelaan sen. Aivan välttämättömimmät rahat jätän pelaamatta. Tänään meni x00e, viime kuukauden olin kitkutellut hyvin vähällä rahalla että olisi varaa tehdä vähän ostoksia, mutta taas mennään äärirajoilla.

Jonkinlainen elämänhallinnan menetys tapahtui tuossa 3kk sitten. En ole löytänyt oikeen otetta mistään, mikään ei ole tuntunut kovin merkitykselliseltä. Siinä sitten niin helposti ajautuu peleihin ja rahapeleihin.

Elämä. Pidän kaikesta huolimatta positiivisen otteen. Löysin vähän valoa ystäväni kanssa puhelimessa jutellessa. En syyllistä itseäni tuosta repsahduksesta, enkä muistakaan negatiivisuuteen lasketteluista. En hakkaa itseäni siitä että olen niin paska. Tämä on tilanne nyt, enkä sille muuta voi. Tämäkin piti vielä käydä hakemassa. Elämä jatkuu, toivoa vaan voi että suurimmat möröt olisi jo käyty hakemassa ja saisi vapauduttua. Jatkaa eteenpäin katsoen elämää silmästä silmään, ravistella liat niskasta ja avata uusia ovia ennakkoluulottomasti. Mörkö voi tulla kulman takana, ehkä se vie, ehkä se voitetaan. Ei sillä loppujen lopuksi ole väliä. Tärkeintä on tehdä parhaansa ja hyväksyä itsensä myös silloin kun on heikoilla.

Luin tuossa puuh:n mainioita kirjoituksia. Kaveri menee kaidalla tiellä ja ahdistaa. En nyt viitsi mennä sinne ketjuun häiriköimään, mutta jos sattuu kaveri lukemaan tätä, niin tsemiä. Se voi tapahtua yhtäkkiä, silloin kun vähiten odottaa. Huomaa että elämä on mahtavaa. Tilanne tulee eteen ja onkin valmis ottamaan sen.
Itse oon nyt lähinnä koomaillut viimeset 3kk, ja jos joku tilanne ois tullu siinä eteen, niin ohi ois mennyt.
Eli siis en suosittele niitten addiktioiden ihanuuteen palaamista, ellei sitten satu oleen jotain mikä piti vielä sieltä käydä katteleen.

Itte taidan nyt heittää heippa rahapeleille - ja kun tässä hyvästejä jätellään niin vois kai nuo tietokone ja kännypelit mennä siinä samal. Vaikka perjaatteessa en tykkää siinä tilanteessa ku tuli isosti hävittyä alkaa heitellä hyvästejä, koska se voi olla vaan helpotuksen hakemista siihen häviön tuottamaan sietämättömään oloon. Mutta ehkäpä tuo ei oo enää tässä kohdassa motiivina mulla - tavallaan ei niin paljo pakene sitä piruu, ku se koittaa tökkii sil hiilihangollansa perseeseen, vaan näkee vähän valooki siel minne vois mennä. Ah sitä ihanaa ahdistusta, tyhjää, energiatonta oloa. No ei. Epäilemättä tuotakin eessä, mut eipä jäädä siihenkää jumittamaan. Vaan tehään niitä elämää edistäviä juttuja vaikka väkisten puurtaen. Onhan mulla siitäki kokemusta, voi olla kivistä tietä ja ottaa oman aikansa, mut loppupelis se oli sen arvosta. Ja tää paskahan on kun ois jossain vanhassa tunkkasessa kellarissa, okei välil kävis ulkona mut aina palais sinne koska siellä on turvas. Siel kellaris on ystävä, tosi vanha rakas ystävä, joka houkuttelee sua sinne kaikel hienol. Ne sen jutut näyttää tosi upeilta, mut sitten ku sä taivut ja meet sinne ja kosket niihin ni ne lahoo käsiin. Tulee sääli sitä jättää se sinne, mut loppupelis se on aika inha tyyppi, se kusettaa koko ajan. Se saa nautintoo siitä et se vie sua 10-0. Eikä se oikeesti usko että sen oon jättämäs, ihan varma on että takas tuun. Mut mitäpäs siitä mitä se tuumii. Kyl sekin varmaan jossain vaihees kuolee kun vaan tarpeeks pitkään on ruokkimatta oli se sit vuos, 10 vuotta, elämä tai 2. Ja ehkäpä suolautuu vähän positiivisempiin energiohin. Yhtäkkii mun ympärillä on enemmän tilaa. Wow, oikeestikko. Eikö mun tarvikkaan enää pelaa, sitähän on vaikka mitä voi tehä - eikä moneenkaan tarvi rahaa. Sanontahan on että parhaat asiat elämässä saa ilmaseks.

Jos kelaan asiaa kokemuksen kantilta, niin salettihan se on että palaan sen luokse jossain vaihees. Mut vittujako kokemuksesta, jos palaan ni palaan, tärkeintä on tarkotus olla palaamatta. Ja jostain syystä nyt tuntus oleen vähän sellanen meininki, vaikka onkin klassisesti repsahduksen jälkeinen. Mut sitä vartenhan sitä repsahtelee, jonkin näkösii herätyskellojahan ne varmaan on.

Joskohan tää ois jo tässä. Vähän väsyneenä tuli tarinoitua, mut ihan jees fiilis tuli kirjotellessa. Mukavia loppukesän päiviä porukalle.

-Q

[Q313]

Mä tajustin tänään että huumeet voi olla hyvä asia.

(Kirjotan nyt tän tähän ihan että siis riippuu täysin tilanteesta - ei varmasti lähestkään aina)

Mä en oo huumeiden käyttäjä, oon juonut alkoholiakin viimesen kahen vuoden aikana pari kolme kertaa. (Alkoholi siis on huume). Mut mä oon rimpuillut ajatusteni verkossa - enkä oo päässyt irti - oon meditoinut tms. Mutta aina oon palannut tähän epä-elämään. Tänään oli kaapissa tosi pahaa pastillishot viinaa - onneks oli yks hyvä olut ennen sitä. Mutta jonkinlaisessa toivottomuuden tilassa join vaan Ja huomasin että siinä on positiivinen vaikutus - join vaan pakosti sitä pahaa juomaa. Ja nyt itken. Mitä paskaa. Mitä paskaa mun elämä on ollut. Enkä mä oo kunnolla tajunnut sitä - tai toki oon tiennut että vittu mitä paskaa - mutta sen jälkeen oon ollut ihan ulapalla. Nyt mä näen - tai siis en näe mitään harhaa. Ei mulla oo kykyjä hiljentyä - nähdä totuutta. Mä tarvin nyt tän alkoholin - voisi se olla muukin pilvi toimis erilailla mut ehkä jokseenkin vastaanva lopputulos. Ehkä jos vaan osaisin vois toimia meditaatiokin tms, mut en vaan osaa.

Niin ja sanotaan - että luin tätä palstaa viime aikoina vaan sen vuoks et Puuh kirjotteli tänne. Se oli niin iso asia että hän lähti pois. Niin kauniita ihmisiä... Niin oikeita ihmisiä - tässä koko valheverkostossa. Se oli iso pala mulle.

Kelle kasvottomille ihmisille tänkin kirjotan. En mä osaa muuta enää sanoa deine lakaien - sometimes ja the game. Mitkä tässä soi. Ehkä erityisesti toi The Game. En tajua siitä sanomaa mutta se vaan iskee.

En oo ihan varma tieteellisesti mitä tää alkoholi lamaannuttaa, mutta tuntuu että se kyl blokkaa jotain aika vitukseen. Vittu suomalaiset ihmise - kaikki alkoholistit - miten kaunista - miten surullista.

[Q313]

"Voisitko ajatella että tuo kaikki onkin ollut tarpeen? Että tuolla kaikella 'elämän tuhlaamisella' onkin ollut jokin tarkoitus. Ehkä olet halunnut oppia jotain, jotain mikä vaatii tuollaista vähän hitaampaa oppimista, ehkä halusit tuon kokemuksen että osaisit arvostaa ja nähdä kuinka kaunis ihminen se risupartaukkokin siellä rannalla voi olla. Ehkä ei kannata välittää siitä pystytkö tulevaisuudessa olemaan pelaamatta heikkona hetkenä - mitä jos ajattelisit sitä heikkoa hetkeä tilaisuutena oppia. Eläkä vertaa omaa tilannettasi muihin tai siihen mitä voisi olla - tämä on sinun polkusi joka on aivan yhtä tärkeä kuin kenen vaan. Ja sitten jos menikin kaikki menemään, niin sitten oot vaan siinä. Halusit oppia viä jotain siltä polulta. Ei se mitään, se oli varmasti tärkeää. Eläkä syytä itseäsi - ajattele että joku jota rakastat olis tehnyt saman ja tulis itkien kertomaan - mitä sanoisit hänelle. Sano sama itsellesi - rakasta itseäsi - rakasta elämää sellaisena kun se on."

Näin mä kirjoitin 2½ vuotta sitten Puuh:lle. Nyt mä voisin kirjoittaa tän saman itselleni. Mutta en mä enää koe tätä näin. Mä oon menettänyt uskoni elämän tarkoituksellisuuteen. Kun tätä elämää katsoo raakana, ilman uskoa mistään paremmasta, se on kovin julmaa. Ei kaikki selviä, ei kaikki löydä tietä ulos omasta helvetistään. Miksi minä selviäisin sen paremmin? Mulla ei ole rakkautta elämään, mulla on väsymys. Mä en enää jaksa tätä elämää. En jaksa ainaista epäonnistumista. En jaksa mun mielen sairautta. En jaksa kirjoittella sen kummempia taustaa, kirjoitan vaan että tänään alkaa päivä numero 1 ilman addiktioita. Se on kovin hatara johtolanka, mutta ainoa joka mulla tällä hetkellä on.

-Q

[Vieras]

Hei
Kylläpä osaat kirjoittaa, joillakin on tuo lahja, käytä sitä.
En nyt kuitenkaan ihan kärryillä tilanteestasi ole mutta älä aseta itsellesi liian kovia vaatimuksia, ihan pieni askel kerrallaan.
Minäkin lukisin niitä Puuhin kirjoituksia mutta kun ne on kaikki poistettu, enkä niihin aikoihin tiennyt tällaisesta palstasta, tosin en tiennyt peliongelmastakaan yhtikäs mittään, tänään valitettavasti tiedän
Käyhän valaisemassa tilannettasi tarkemmin, kirjoittaminen helpottaa ja sinun tekstiäsi lukee mielellään.
Voimia!

[Vieras]

Miten menee Q313 ?

[Q313]

Hei,

Kiitos vastauksesta ja huomioimisestasi Vieras. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sullekin.

Olen pysynyt 'kuivilla'. Nyt taitaa olla päivä numero 5. Oon kanavoinut addiktioitani vähemmän haitalliseen, osittain hyödylliseenkin tekemiseen vaikka onhan siinäkin addiktiivisuutta havaittavissa. Oon tässä jotain pientä saanut aikaseksikin, vaikka oma mieli tahtookin huutaa taustalla, että pitäisi tehdä kaikkea enemmän, pitäisi saada enemmän aikaiseksi. Ehkä kuitenkin hiukan pienemmällä äänenpaineella kuin joskus aikaisemmin. Oon enemmän tietoinen, että jos sitä liikaa alkaa vaatia itseltään, niin kasvaa riski siihen, että sitä yhtäkkiä sitten heittääkin kaiken kaivoon. Mun olo on ihan ok. Ei suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Vähän levoton, ja vaikeeta ollut ryhtyä eri asioihin - aika normaalia. Flunssakin alkaa hellittää, kun elimistö saa keskittyä paremmin sen parantelemiseen, pään sisäisen taistelun ja epäonnistumisten tuskien käsittelyn sijasta.

Rahaakin tulossa sen verran tilille, että pääsee vuokran maksamaan. Kaikin puolin tässä vaikuttas että on vielä mahdollisuus saada elämä hanskaan. Sellaisia mahdollisuuksia oon tuhlannut yllin kyllin. Pitäisiköhän tässä oppia jotain menneistä. Viimeksi alkoi kauhea alamäki pienestä lipsahduksesta. Vaikka se tuntuu ainoalta mahdollisuudelta nyt, että mennään vaan lipsumisitta, niin kyllä tässä täytyy jotenkin varautua tuohon lipsahtamiseenkin. Niin että se jäisi vaan lipsahtamiseksi, eikä antaa sen epäonnistumisen kokemuksen tuhota kaikkea mitä on siihen mennessä saanut rakennettua. En vaan oikein osaa, oon niin mustavalkonen tyyppi. Mullon nyt tavote - 1kk irti kaikista mun addiktioista. En nyt lue sentään 'uusia' semi-addiktiivisia toimintoja tähän. Mutta niistä vanhoista. Se on vaan irrallinen aika - sinällään ilman mitään suurempaa merkitystä. Elämä jatkuu sen jälkeen, enkä halua tuhoon senkään jälkeen. Mutta sillä on nyt iso merkitys mun itseluottamuksen kannalta. Haluun saada sen onnistumisen kokemuksen, haluun näyttää itselleni että pystyn siihen. Tää on jokseenkin vaarallista, tiedän sen. Jos mä taas feilaan, niin en halua edes ajatella sitä. Ei voi muutakun rukoilla - Jumala anna mulle voimaa kestää kaikki kiusaukset, anna mulle kestävyyttä kulkea valoa kohti, löytää taas rakkaus elämään. Oon kai jo vähän mennyt tähän suuntaan taas, vaikka olo monesti vähän tympee. Mutta se on vain hyvä, jos tässä tulis jotain isoi hyvän olon kokemuksia, niin tulis vaikeus kestää sellaset, ja addiktiot kutsus helpommin.

Ja joo, kai se oman kokemuksen jakaminen, kirjoittaminen, puhuminen auttaa myös. Vaikka jostain syystä mä vastustankin sitä jollain tasolla - pitäs selvitä itse. Ehkä siinä on pelko, joka syntyy varmaan ainakin osittain lapsuuden kouluhelvetistä, että ihmiset pettää. Tai onhan mulla kokemusta siitä, miten ihmiset pettää sut. Miksi ne ei pettäs nyt? Jos sä oot niin heikko, ettet pärjää ilman ystävällisyyttä, tukea toisilta ihmisiltä, eihän sulla ole oikeutta elää. Siltä se on monesti vaikuttanut. Mutta onko tässä siinäkään muuta mahdollisuutta. Ottaa riski, tulee sitten pataan tai ei. Onko siinä sitten joku tarkotus, että toiset saa pataan ja toiset ei. Tai onko se sattumaa. Mä haluaisin uskoa että sillä on tarkotus. Puuh halusi käsittääkseni kanssa, mutta viimeisessä viestissään oli karistanut moiset utopiat. Jos tämä elämä on vaan sattumaa, miksi koittaa elää hyvin. Pidän haasteista, vaikka usein feilaankin ne. Ehkä tässä on yksi sellainen. Antaa maailman pyörittää mua miten se nyt sattuu pyörittämään, mutta siitä huolimatta yrittää parhaansa, ilman uskoa että sillä on joku suurempi tarkoitus, tai että se olisi reilua.

- Q

[pelinainen]

Nyt kolahti kovaa sun ajatukset, oon pyöritelly samoja asioita mielessä.

Voi kun pystyis tuohon samaan jonka sinä toteat viimesessä lauseessa.

[Q313]

Oon löytänyt jotain positiivista tuosta ajatuksesta että elämä on vaan sattumaa, ilman suurempaa merkitystä.

Jos vaikka autat jotain toista ihmistä tuollaisessa epäreilussa sattumanvaraisessa maailmassa, elät hyvän päivän, olet hyvä ihmisille, maailmalle. Ja seuraavana päivänä jäät rekan alle tai sairastut syöpään. Se sun toiminta on paljon merkityksellisempää kuin merkityksellisessä maailmassa. Silloin sää itse luot merkitystä siihen.

Ehkä tää on joogankin sanoma. Älä anna ulkoisen maailman vaikuttaa sisäiseen todellisuuteesi. Maailma saa olla vaikka satunnainen. Satunnaisessa maailmassa sää olet myös vapaa. Ei ole Jumalaa joka rankaisee sua jos teet jotain pahaa, tai Paholaista joka rankaisee sua jos teet jotain hyvää. Sä luot itse oman todellisuuden. Ja se satunnainen maailma on loppupelissä vaan harhaa, ja se sun todellisuus on vaan todellista.

-Q

[Q313]

Noniin, taitaa olla päivä numero 8.

Viime päivinä sisälläni on ollut vihaa/ärtymystä ihmisiin ja vähän kaikkeen. Tässä vaiheessa olen kovin altis addiktioille - viha helposti kohdistuu itseeni, kadotan oman voiman, ja annan periksi. Tuomitsen helposti itseni siitä että olen vihainen toisiin ihmisiin. Mutta en nyt ainakaan tänään. Mullakin on oikeus olla vihanen. En sitä sen kummemmin esille tuo tekoihin, vaan annan sen fiiliksen olla - koitan kestää sen. Korkeintaan käännän sen positiiviseksi aggresioksi. Yksinhän tässä on hyvä tarkastella fiiliksiä rauhassa. Opetella elämään niitten kanssa.

Kirjoitan positiivisesti. Ajattelen positiivisesti. Ehkä näin ei tule tapahtumaan, mitä kirjoitan, mitä ajattelen. Mutta yritän. Jälleen se on ainoa mitä voin. Ja tämän toteamisessa koen jonkinlaista rauhaa. Se riittää.

- Q

[Q313]

Joko sulle, Pelinainen, on löytynyt yhtään valoa tuolta tunnelin päästä? Näin satunnaisessa maailmassa, mää nostin pakasta kortin sulle, se oli sama jonka sain itsekin. Faith.

- Q

[pelinainen]

Aika pimeähköä vielä on. Kummasti helpotti taas hetkeksi kun pääsi GA-ryhmäläisten kans jutteloimaan. Mutta mulla taitaa yksinäisyys olla se, joka on vaikein kestettävä.

Faith. Usko. Luottamus.

Ihan ensin pitäis varmaan löytyä uskoa itseensä

[Q313]

*Antaa kynttilän sinne tunnelissa kulkevalle hiukan valoa tuomaan*