Olet täällä

Fixattu fajanssi

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 10.3.2019 09:13:59

Kuva

Meille on jo ensimmäinen elukka tulossa. Se on kaksivuotias kissa. Se lahjoitetaan maalaistalopaikkaan, koska se asustelee taajamassa vilkasliikenteisessä paikassa, eikä sitä voi laskea ulos, jonne se haikailee ylenaikaa. Valokuvia olen hänestä nähnyt, sekä kuullut tuttavalta kertomuksen kissasta, kun se oli hänellä viikon hoidossa. Yksi nimi taisi olla Monni. - No niin, Monni on sellainen pidempiturkkinen, pääasiassa musta, valkoisin tassuin.

Siis nytten meidän lisäksemme myös kissa odottelee, koska pankkitoimihenkilö saa näin tietokoneaikana rusnattua paperit valmiiksi. Taitaapi olla siinä hommassa ruuhka-aika tähän aikaan vuodesta, kun asunnot on laitettu myyntiin.

Raittiina myös tänään pysytellään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 10.3.2019 12:13:43

Onnittelut ensimmäisestä uudesta perheenjäsenestä :D
Monnille hyviä hiirestyshetkiä ja auringonpaistetta omassa pihapiirissä.
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 974
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 11.3.2019 16:50:15

Huomenta vaan kaikille!

Mul olt männä yön ja ny päivänokosten ajan lasta tossa kipeessä kädessä. Lastana toimi puinen paistolasta ja pehmusteena oli iskemätön pehmeä keittiörätti ja pakettia piti koossa ideaaliside. Apteekissa katsastin noiden tukien hintoja ja olivat kyllä kalliita vempeleitä, eivätkä yhtä tukevan näköisiä, sillä peukalo niissä sojotti täysin vapaasti ulos puketista. - Apteekista hain toisenlaista särkymömmöä, joka on tarkoitettu nimenomaa tällattiisiin vaivoihin. Ei se muuten ole auttanut, mutta suoli on huuhtoutunut kunnolla.

Pankkitoimihenkilöä on ahdisteltu puhelimessa tänään homman vauhdittamiseksi.

Nyt tarvii saada kahvia käyntiinlähtemiseksi, ryyppyä ei tarvita.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 12.3.2019 08:16:30

Kuva

Vietnamilaisen kuvaajan upea kuva nimeltään pehmeä valo.

Eilen alkoi vihdoin asiat edistymään. Pankista soitettiin illalla puoli kahdeksan aikoihin (pitkää päivää tekeevät), jotta paapperit on tänään kondiksessa. Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!!!!

Asiasta riehaantuneina joku känä meille tuli ja mä hakkasin Jr:ää pahvilaatikolla päähän kun hän istui selin minuun. No siittä ei hyvää seurannut, yritin paeta vessaan ja lukita oven, mutta en sit kerinnyt, Jr syöksyi pahvilaatikon kanssa perässä ja ulvoi, että jumalauta akka, kuten tiedät hän on tasa-arvon kannattaja tässäkin suhteessa ja hakkas sillä laatikolla mua niin prkeleesti. Sattui aivan helkutisti muuten. Tälle päivälle olen suunnittelemassa kostoa.

Käsi muuten voi aamulla hyvin kun se oli taas lastoitettu yöksi sillä paistinlastavirityksellä.

Raittiinna myös tänään!
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 12.3.2019 11:04:47

Haley kirjoitti:Käsi muuten voi aamulla hyvin kun se oli taas lastoitettu yöksi sillä paistinlastavirityksellä.

Raittiinna myös tänään!



Oma apu paras apu. :lol:
On niitä olemassa "oikeitakin" peukalotukia, mutta miksi ihmeessä maksaa maltaita kun pienellä mielikuvituksella kaikki löytyy kotoa.

Minulla oli ongelmana pakeneva jalkajakkara. Puiset jalat olivat liukkaat ja istuessani jalat sille nostettuna se liukui aina kauemmas ja kauemmas ja sitä piti nousta siirtämään lähemmäs. Ensimmäisen idean sain kävelysauvoista; jakkaran jalkoihin voisi laittaa kävelykepeissäkin käytettävät kumiset tupit. Olin jo tilaamassa niitä netistä , mutta päätin sittenkin vielä miettiä. Seuraavana päivänä kurkistin lähikaupan alennuslaariin, olisiko siellä jotain kiinnostavaa. Siellähän oli punaisia säilykepulloissa käytettäviä kumikorkkeja. Jeah!
Nyt jakkarani jaloissa on punaiset kumiset pullonkorkit eikä enää luista. Eikä maksanut kuin euron yhteensä ja varatuppojakin on kaapissa runsaasti.
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 974
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 13.3.2019 08:37:50

Kuva

Donetskilainen Vidov rakentelee upeita suurrealistisia kuvia ja huolella sittenkin. Tää kuva kyl pääsee oikeuksiinsa isompana versiona.

Ens viikon loppupuolella on kauppojen teko. Jee je jee! - Tänä odotteluaikana on kevät sentään edennyt vauhdilla, ettei umpihangessa tarvitse muuttoa tehdä ja talon lämmittelykin käy helpommin.

Kissaa ei tule kuulemma vielä ja se on sit aikanaan otettava pentuna, sanoi Jr. Siinä on kyllä järkeä sano. Koiran puutteesta tässä on kärsitty jo vuosikymmenen verran ainaskin, joten koiruus hommataan ehdottomasti ensimmäisenä.

Ulkona on -15 pakkasta. Seuraavan 28 vuorokauden ennusteen mukaan oliskin sangen keväistä. Nyt kyl lähtee hommat etenemään ja lakkaa tää ihmettely näiden tavaroiden suhteen.

Raittiina myös tänään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 13.3.2019 11:12:24

Nyt protestoin Monni-kissan puolesta. :x :x
Vanhemmista kissoista tulee oikein hyviä kotikissoja, niille riittää että niitä hoidetaan ja rakastetaan. Voitte aivan hyvin ottaa koiran samaan aikaan, silloinhan ne tutustuvat toisiinsa kun kummallakaan ei vielä ole reviirin herruutta. Ja pennun voitte ottaa myöhemmin tai samaan aikaan senkin. Pennussa on enemmän työtä (toki hauskuuttakin) kuin vanhemmassa kissassa.

Sitä paitsi kaksivuotias kissa on vielä aika pentumainen ja hyvin oppimiskykyinen. Minut kattini ovat 5 ja 6-vuotiaita ja vauhtia riittää joskus liiaksi asti. Muista toki että pitkäkarvaisen kissan turkki vaatii säännöllistä harjaamista. Varsinkin jos se liikkuu ulkona, karvat takkuuntuvat helposti jos pääsevät kastumaan.

MONNILLE KOTI!
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 974
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 13.3.2019 15:48:33

Kyl minä Monnin oisin ottanut. Mutta torpan omistaja sanoo sen vimosen sanan. Uhkas tekevänsä siitä ravunsyöttejä, mikäli katti ilmaantuu taloon ilman hänen lupaansa. Jr:llä kärsii niin pahasta koiranpuutoksesta, että on paras uskoa nyt tällä kertaa.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 14.3.2019 11:25:53

Siellä maalla kun teillä on navetta ja kaikki, siellä on kuitenkin hiiriä hurumykky, Monnille on töitä 24/7. Yritä saada jr ymmärtämään. Monni kaveraa navetassa kanien ja kanojen kanssa. Kyllä se koirakin sinne (torppaan) mahtuu, eivät ne pois sulje toisiaan.


Kas-kas, minussahan heräsi oikein kissa-asianajaja. Kerkesin jo yhdestä postauksestasi rakastua Monniin. :lol:
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 974
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 14.3.2019 16:54:05

Kuva

Eilisehtoonna ilmoitin sille "kissavälittäjälle", että ilmoittaa omistajalle, ettei laske enää meidän varaan Monnin sijoitusta. Kun Jr on tolle linjalle lähtenyt, niin on aivan turhaa yrittää muuttaa sen mieltä.

"Kissavälittäjä" muutoin välitää kaikenlaista muutakin, mm. miehiäkin puutteessa eläjille. Silloin taannoin kauan sitten eron aikoihin välitti mullekkin yhden miehen. Nytkin olis yks sopivan tuntuinen kaveri välityksessä, mutta kun mä en enää miehiin sekoo ikuna, on ne lopulta niin rasittavia tapauksia. - Ja piruuttaan "välittäjä" kauppaa milloin minkäkinlaisia turjakkeita sekä muistaa väritellä nuiden ominaisuuksia sangen positiivisesti.

Lunta on sadellut koko päivän. Huomenissa ollaan maaliskuun puolessa välissä. Eikös sitä silloin olla jo vihdoinkin vahvasti kevään puolella. Laiskotellen on päivä kulunut. Nyt juon kahvia, jotta hieman edes piristyisi, raittiinna kummiskin.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 15.3.2019 09:21:04

Kuva

Maaliskuun puoliväli vihdoinnii!

Kauhee nälkä het aamusta lähtien. No on sekin huomattavasti parempi olotila kuin herätä väsyneenä edellisehtoisen tissuttelun vuoksi. Kyllä ne oli vaikeita aamuja nousta ylös ja kiiruhtaa töihin. Kyllä se oli elämää joka vie ihmisestä mehut lopulta kokonaan. Ensin sitä aloittaa tissuttelun saadakseen lisää buustia hommiin, toimiikin vähän aikaa, mutta sitten vaikutus kääntyy täysin vastakkaiseksi, itse ei sitä vain huomaa. Ja moiselle olotilalle täytyy löytää selityksiä ja selityksen selityksiä, mutta aina väistellen totuutta tissuttelun ryöstäytymisestä.

Mut raittiina tänään muuttoa odotellen.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 15.3.2019 10:14:21

Kuva

Pillipiipari kaipaa maalle takaisin.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 15.3.2019 11:22:11

Kauhea eläin rasisti se Jr! Jos tietäisin mistä jätkän löytää niin kävisin kyllä höykyttämässä moisesta :twisted:
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1347
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 15.3.2019 16:51:46

Kuva

Istuntosalisarja jatkuu pitkän tauon jälkeen.

Kyllähän me pääasias ollaan koiraimmeisiä.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 16.3.2019 10:17:28

Kuva

On niin nätti kuva et oli pakko laittaa se vähän isompana näytille.

Männä viikolla moni immeinen on joutunut sairaslomille liukastelun vuoksi. Heihin lukeutuu myös Jr, joka yks kamala yö lensi komeasti katuun, oli työtapaturma eikä yötapaturma. Nää liukastelijat, joista juttua olen kuullut, ovat nuoria ihmisiä. Se on se kiire ja nuoruuden suoma ylimielisyys, joka vielä on hetillä riesana. Minust tulikin varovainen tuon yhden kamalan liukastumisen seurauksena oli polvi vuoden verran aivan pskana. - Yks henkilö sai kaatuessaan hiurmurtuman lonkaan. Sängystä ei kuulemma saa nousta ylös ennekuin murtuma on parantunut. Kaveri kyllä kerkeää täihin kasvamaan tuona aikana.

Ens viikon lopulla kirjoitetaan kauppakirjat ja mäkin pääsen vihdoin käymään itse Jr:n "tiluksilla" ja pääsee paikanpäällä jonkinlaiseen käsitykseen itse muuttosta. Sinne on sen verran matkaa, että minkäänlainen omalla autolla edestakaisin rilluttelu ei tule kysymykseen. Tänä odottelun pitkänä aikana on kuitenkin käsi toipunut parempaan kondikseen, joka on erinomaisen hyvä asia.

Joo, krapulatta ja ilman ahistusta ja masista jatketaan tänään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

EdellinenSeuraava

Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa