[SangredeToro]

Mistä saisin sen voimapuuskan, jolla pystyisin vaatimaan, haluamaan itselleni pelkästään hyvää? Ei enää sairaalloisia juomisia, ei pelkoa, että keho pettää, ei pelkoa, että perhe jättää vaan omalle itselleni hyvää oloa, hyvää, terveellistä vointia?
Liian monta kertaa tännekin olen kirjoitukset aloittanut, itkenyt sitä samaa virttä. Miksi minä juon, miksen minä pysty lopettamaan. Lopetan hetkeksi ja kun aika kultaa muistot tai muistamattomuudet, mustelmat haalenevat ja elämä näyttää menevän hyvin, tulee ajatus..voinhan minä nyt nauttia yhden huikan. Niin hyvin on mennyt. Jos ihan vähän vaan ottaa. Kyllä sen hallitsee.
Ei sitä hallitse.

Pohjalla ollaan. Juomia on juotu liikaa ja häpeä on jäätävä, mokailtu työyhteisön edessä.
Sentään löydän tästä tilanteesta muutaman hyvän toivonkipinän:
* koti, missä olla
* työ, missä käydä
* perhe vielä kestää minua
* terveys ei ihan paskana

Miksi en ymmärrä, että jos jatkan juomista, noista jutuista yksi kerrallaan häviää taivaan tuuliin.
Mistä saan sen terveen itsekkyyden olla hyvä itselleni?

[helise]

elämä näyttää menevän hyvin, tulee ajatus..voinhan minä nyt nauttia yhden huikan. Niin hyvin on mennyt. Jos ihan vähän vaan ottaa. Kyllä sen hallitsee.
Ei sitä hallitse.

Siinäpä se onkin tuo ydinkysymys.

Se on niin kovin vaikea ymmärtää, että viinatta olo vatii ylläpitotoimia!

Taudin kuvaan kuuluu juuri tuo, että kun elämä lähtee menemään hyvin, unohtaa koko juoppouden kurimuksen kauheuden ja alkaa pohtimaan tuota yhtä huikkaa. Eihän tässä nyt enää mitään ongelmaa tuon suhteen voi olla, kyllähän minä tuon yhden kerran voin ottaa.

Toiset käy palavereissa, toiset terapiassa ja jotkut kirjoittelee tänne plinkkiin muutamia noista raittiuden ylläpitotoimista mainitakseni.

[SangredeToro]

Mieli on keventynyt osittain, kun olen saanut tänne purkaa totuuden niin kuin se on. Kotona on vaikeaa puhua, työssä en varmasti puhu. Ystävillekin hävettää tunnustaa totuus.
Kävin kirjastossa ja lainasin Riitta Castrenin Läpivalaisun, olen jo puolivälissä.
Hetki kerrallaan, tämäkin päivä on jo kohta illassa, kiitos.

[lomapuisto]

Sangrede Toro kirjoitti

Pohjalla ollaan. Juomia on juotu liikaa ja häpeä on jäätävä, mokailtu työyhteisön edessä.
Sentään löydän tästä tilanteesta muutaman hyvän toivonkipinän:
* koti, missä olla
* työ, missä käydä
* perhe vielä kestää minua
* terveys ei ihan paskana

Hei, ja toivottavasti olet pohjalla. On monesti todettu, että alkoholisti saa pysyvän raittiuden halutessaan olla raittiina itsensä, ja vain itsensä vuoksi. Hän voi olla raittiina pitkiäkin aikoja perheensä, työnsä tai terveytensä tähden, mutta ne eivät ole riittävä syy, jos juomisen pakko valtaa mielen.

Ensimmäiset asiat ensiksi

[SangredeToro]

Kyllä tämä itseinho, psyykkinen pahoinvointi, häpeän tunne ovat niin musertavia fiiliksiä, että tämänlaista en ole koskaan kokenut. Vaikka fyysinen olotila on jo aivan ok, henkinen puoli on niin vereslihalla ja hapero, että olen itseni kanssa melko hämmentynyt. Olen aina ollut se ylisuorittaja ja huumorilla eteenpäin menijä ja erilaisten roolien vetäjä, että nyt
kun olen aivan "paljaana" , olen aivan paniikissa.

[Toivoton]

Itseinho, psyykkinen pahoinvointi ja häpeän tunne ovat todellakin musertavia fiiliksiä meillä molemmilla. Tähän päälle tulee vielä kanssaihmisten syytökset ja kuittailut. Tukea on turha odottaa miltään suunnalta (paitsi plinkistä) enkä uskalla sitä kyllä mistään vaatiakaan, koska minähän se olen "töllön työn" tekijä.

Minäkin olen kovasti itsekriittinen ihminen ja vaadin itseltäni paljon. Lisäksi koetan aina tehdä kanssaihmisten elämästä helpompaa oman jaksamisen kustannuksella. Mutta sitten jossain vaiheessa voimat loppuu, tulee välinpitämätön olo ja on pakko paeta aivomatkalle viinan avulla.

Minullakin on (kai) myös nuo mainitsemasi toivonkipinät jäljellä, mutta jostain syystä ne eivät tässä tapauksessa hirveästi lohduta, koska mieli on niin pohjalla kuin se vain voi olla. Sitten kun ei ole ketään fyysistä ihmistä, joka tukisi ja vaikka silittäisi päätä, niin tuntuu siltä, että on yksin koko maailmaa vastaan ja on yksin syyllinen kaikesta pahuudesta. Tämä on vähän kärkkäästi ilmaistu, mutta kun tunteet vain sattuvat olemaan nyt niin vereslihalla. Kaikki paha tunne on sitä aitoa tunnetta, jota koen juuri nyt.

Mistä tosiaan sinä, minä ja moni muu tämän ongelman kanssa kamppaileva saisi sen voimanpuuskan, että voisi hellittää otteen pullosta ja huomaisi juomattomuuden olevan pidemmän päälle se paras ratkaisu oman elämänlaadun parantamiseksi? Minä ainakin petän itseäni sillä joka kerta, että uskottelen pystyväni ottavani pari rentouttavaa. Kyllä minun järki sanoo, että "et muuten pysty". Mutta näissä tapauksissa ei enää ole järki mukana tai sen ääni tukahdutetaan. Olen itseasiassa sillä parin huikan ottamisen hyväksymisellä jo pedannut itselleni luvan ryypätä ja halu päästä humalaan on niin kova, että harhakuva juomisen hallinnasta on vain itseni hämäystä ja pettämistä.

Sinä haluat pitää toivonkipinäsi ja saada ne leiskumaan. Niin minäkin. Meidän täytyy haluta tätä päivittäin niin paljon, että emme hämää mieltämme ottamaan tippaakaan rentouttavaa juomaa. Meidän on valittava: hyvä elämä vai helvetti. Nimenomaan terve itsekkyys viinanhimoa vastaan voisi olla aseemme. Olkaamme siis itsekkäitä ja halutkaamme itsellemme vain hyvää ja kun tiedämme, ettei viina tähän kuvioon mahdu, niin meidän täytyy hylätä viina elämästämme. Ja tämä päätös pitää varmaankin tehdä jokaisena päivänä.

Oikein paljon voimia sinulle ja jaksamista! Olen hengessä mukana!

[lomapuisto]

Toivoton kirjoittaa

Itseinho, psyykkinen pahoinvointi ja häpeän tunne ovat todellakin musertavia fiiliksiä meillä molemmilla. Tähän päälle tulee vielä kanssaihmisten syytökset ja kuittailut. Tukea on turha odottaa miltään suunnalta (paitsi plinkistä) enkä uskalla sitä kyllä mistään vaatiakaan, koska minähän se olen "töllön työn" tekijä.

Olen vakuuttunut, että tukea saat lähes jokaiselta ihmiseltä, jolle kerrot silmästä silmään, mitä konkreettista olet tehnyt tai rupeat tekemään vapautuaksesi viinanjuonnin ikeestä.

Sitten kun ei ole ketään fyysistä ihmistä, joka tukisi ja vaikka silittäisi päätä, niin tuntuu siltä, että on yksin koko maailmaa vastaan ja on yksin syyllinen kaikesta pahuudesta.

Päänsilittäjää en sinulle lupaa, mutta meitä on suuri joukko raitistuneita alkoholisteja, jotka ovat valmiit tukemaan sinunkin raittiuttasi, ihan kasvotusten ja ilman mitään vaatimuksia. Toiminta on taikasana.

Mistä tosiaan sinä, minä ja moni muu tämän ongelman kanssa kamppaileva saisi sen voimanpuuskan, että voisi hellittää otteen pullosta ja huomaisi juomattomuuden olevan pidemmän päälle se paras ratkaisu oman elämänlaadun parantamiseksi?

Kun omat voimat eivät riitä, on kerrottava avuntarpeensa itseä suuremmalle voimalle, ja ilman hintalappua. Ja sellaisen voiman saa jokainen käsittää ihan niin kuin itse haluaa tai mihin kykenee.

Päivä kerrallaan vastuu on sinun.

[SangredeToro]

Kiitos viesteistänne Toivoton ja lomapuisto, on jotenkin niin helpottavaa saada vastakaikua sellaiselta, joka ymmärtää. Toivottoman viestistä ihan liikutuin Menee kyllä hetki, ennenkuin uskallan avautua muualla kuin täällä. Miehelleni osittain kyllä, mutta en ihan kaikkea hänellekään. Ehkä piankin.
Luin eilen loppuun Riitta Castrenin Läpivalaisun, jossa hän kuvaa pitkiä jäähyväisiä alkoholille. Kirjassa oli pari kysymystä: Miksi juon? Ja miksi jatkan juomista, vaikka kärsin siitä? Näitä kahta kysymystä aion pohtia tämän ensimmäisen raittiin viikonlopun aikana. Mukavaa raitista perjantaita kaikille, erityistsempit Toivottomalle!

[SangredeToro]

Aika erilainen lauantai kuin viikko sitten...silloin naama turvoksissa, silmät tomaattina, muisti hukassa, oksennus tulossa.
Nyt olen nukkunut hyvin, kädet ei tärise, uunista on tulossa taatelikakku ulos.
Mutta...olo on hauras edelleen. Kun kävin kaupassa ja kirjastossa, olo on sellainen, että otsassa on polttomerkitty iso A. Ja tuntuu, että kaikki katsovat halveksien: Tuossa menee tuo säälittävä juoppo. Kehtaan hädin tuskin katsoa silmiin muita. Oppia varmaan tämäkin.

[Toivoton]

Meillä kun on sattunut kanssasi aika identtinen katastrofi viikko sitten, niin näin vertaistukena täytyy sanoa, että kuulostaa hyvältä tuo sinun lauantain meininkisi. Joko muuten on perheessä rauha ?

Tuo polttomerkki on minullakin. Pihalla tulee liikuttua anteeksipyydellen ja häveten. Viikko sitten taisin tulla aika näyttävästi römeltäen taksilla asuntoalueellemme. Kai. En ihan muista. Luulen vanhastaan, että ainostaan aika auttaa meitä häpeässä.

Tsemppiä kovasti!

[SangredeToro]

Sunnuntai. Kirkas sellainen, muutamatkin sunnuntait taaksepäin eivät ole tällaisia olleet. Pikemminkin aivan kauheita, minuuttien laskemista ja odotusta, että olotila korjaantuisi.
Nyt sen sijaan on omituista, että voin ottaa uimakamat kasaan ja ajaa uimahallille...tästä on hyvä jatkaa sunnuntaita. Aiempien viikonloppujen jälkeen ja etenkin viime viikonlopun jälkeen töihin lähtö on ollut kamalaa. Arkenahan olen pystynyt olemaan juomatta, mutta viimeistään perjantaina korkki on auennut. Ja sitä ryystämistä on jatkunut sunnuntaile.
Kiitos, että tämä viikonloppu on ollut erilanen.
Olen silti iloinen, että huomenna on työreissu enkä joudu kohtaamaan ketään töistä, vieläkin kuvottaa kohdata sellainen henkilö, jonka tiedän olleen samoissa juhlissa.

[Toivoton]

Minäkin häpeän kovasti töihin menoa, mutta ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin kohdata mahdolliset tulevat haastavat tilanteet mahdollisimman rauhallisenviileästi. Sisäisen ahdistuksen ja häpeän pois menoon menee aikansa, mutta kai tästäkin selvitään, jos vain tästä eteenpäin ollaan selvänä.

[SangredeToro]

Viikonloppu vetelee viimeisiään, hyvä. Ja hyvin on mennyt. Mies kysyi äsken, onko ollut vaikeaa olla ilman. Menin heti jotenkin puolustusmoodiin..ja ihmettelen, miksi. Vieläkään tästä ei ole helppo puhua, näköjään.
Sanoin kuitenkin, että nyt on ollut helppoa, mutta vaikeaa tulee olemaan jossain vaiheessa. Huomaan, että hänkin on ollut todella vähäisellä alkoholin kulutuksella tämän viikonlopun. Kerrottakoon, että jääkaapissa on koko ajan ollut olutta ja siideriä, mutta eivät ole sieltä minua huudelleet. Nyt kiitän tästä sunnuntaista.

[SangredeToro]

Maanantai, hiukan erilainen tämäkin kukn viikko sitten. Viikko sitten kyyristelin seinän vieruksilla, toivoen, etten kohtaa ketään. Edellinen yö valvottu kauhukuvia muistellen. Sydän hakkasi niin kovin, että pelkäsin kuolevani siihen paikkaan..
Aika kultaa toki muistot ja paniikki laantuu, mutta onneksi oppi on edelleen hyvässä muistissa.
Mukavaa viikkoa kaikille

[Toivoton]

Mukava kuulla, että sinulla alkaa paniikki laantua. Oli tosiaan erilainen maanantai kuin viikko sitten. Yllättävästi löytyi ryhtiä päivään, vaikka aamulla suoraan sanottuna pelotti.

Päivän Positiivisin yllätys oli se, että minullekin oli aamulla katettu kahvikuppi...

Rentoutta viikkoon!