Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 15.4.2019 11:40:49

Hei Sylppy!
Minä olen kanssa luovalla alalla ja writers lock on tietyllä tapaa tosi tuttu.

Olen usein ajatellut kirjailijoita ja sitä millaiset fiilikset heillä on kun kirja on julkaistu. Uuden aloittaminen on varmasti hankala juttu. Edellinen kirja asettaa tietyt odotukset. Sekä lukijan että kustantajan odotukset sekä ne kaikkein pahimmat ja kriittisimmät eli itsensä odotukset.

Kyllä minulla taide syntyy hyvin paljon ahdistuksen kautta. Ja tekemiseen on viha-rakkaussuhde. Tekemättömyydestä saa aikaiseksi mm. ahdistusta ja kun se kasvaa tarpeeksi suureksi on pakotettava itsensä tekemään. Kuulostaa aivan kahelilta! Mutta toisilla asia menee vain näin. Taide on kutsumusammatti. Sillä se ei ole rahallisesti tuottavaa. Siitä saa aivan muunlaisia positiivisia asioita.

Paljonko sulla painaa ne edelliset julkaisut? Pohditko sinä niitä kirjoittaessasi? Voisiko ne aiheuttaa blokin? Taiteilijan on juuri niin hyvä kuin hänen uusin tekemisensä, sanotaan. Se on aika raakaa. Sillä sehän tarkoittaisi, ettei koskaan saisi ”erehtyä”, tehdä väärää valintaa, maalata taulua, veistää veistosta, joka olisi aiempaa tuotantoa ”huonompi” ( kuka senkin määrittää) . Taiteessa on kyse kuitenkin uusiutumisesta. Nykyään taiteilija pitäisi koko ajan uusiutua. Vanhan toistoa katsotaan vinosti. Taiteilijan kaari ja kehitys pitäisi tietysti olla nouseva käyrä. Tämä luo taiteilijalle kovat paineet. Useampi taiteilija tekee tietyllä tyylillä, koska se on luonnollista. Taiteilijuus on sisäsyntyistä ja silloin tekemisen tyyli ja muut seikat kumpuavat ensisijaisesti taiteilijan sisältä. Näin voisi äkkiseltään kuvitella. Vapaa taiteilija, johon muut seikat eivät vaikuta. Stressiä lisää kuitenkin minusta juuri tuo uusiutumisen ”vaatimus”.

Uutta ei voi luoda vain sormiaan napsauttamalla tai päättämällä. Se vaatii kokeiluja ja työstämistä. Riskinottoa ja paineen sietokykyä. Mihin suuntaan vien taidettani? Se on iso asia. Onko suunta oikea? Mitä yleisö, lukija, galleristi, kustantaja on tästä mieltä?

Voidakseen luoda, tarvitaan herkkyyttä ja herkkyys ja epävarmuus taitavat kulkea usein käsikkäin.

Välillä sitä menee lukkoon. Johonkin pisteeseen asti se on normaalia. Joskus ei vaan ole valmis työstämään asiaansa. Siihen auttaa pieni etäisyys. Antaa asian ja aivojen levätä. Vaikka luulisi, että aivot lepäävät, minä uskon, että alitajunta työstää asiaa ja etsii ratkaisua. Kun otamme ongelmakohdat myöhemmin esille, tuntuu kuin joku asia selkenisi. Itse ajattelen, että alitajunta on työstänyt asiaa ja olen valmis katsomaan ongelmaa eri näkökulmasta. Pieni tauko ja ”luovuttaminen” voi siksi olla ihan hyvästä.

Pakottamalla taidetta ei voi tehdä. Jos asia tuntuu väkinäiseltä, ei lopputulos ole hyvä. Mutta tähänkin on poikkeuksia, sillä joskus turhautuminenkin voin saada työn etenemisen aikaiseksi. Suuttuminen voi olla voimavara!

Toinen taideala voi auttaa. Ideat tulevat usein ryöppyinä. Tuntuu kuin aivojen tulppa aukeaisi ja mieli alkaisi tulvia mielikuvia, ideoita ja tekemiselle vihjauksista. Minulla musiikki on tärkeää. Esimerkiksi kun kirjoitan. Samoin teatteri ja tanssi. Eri taidemuodot. Joku yllättävä asia voikin ratkaista ongelman.

Alkoholi ja luovuus. Ne liitetään usein yhteen. Alkoholin alaisena usein ideat virtaavat, mutta kuinka moni niistä lopulta kestää päivänvalon? Pidemmän päälle ei hyvä yhdistelmä. Uskon, että moni taiteilija kärsii mm masennuksesta ja käyttää siksikin paljon alkoholia.

Onhan se tosi turhauttava tila, kun asia ei etene. Älä kuitenkaan heitä toivoa romukoppaan. Ratkaisu saattaa vaania ihan juuri siinä lähellä. Ymmärrän, ettet kaipaa sitä työaikasi aikaista stressiä. Tiedän mistä puhut. Minusta sinulla on hyvät ja mielenkiintoiset teemat. Asioita, jotka koskettavat ja heijastelevat monia. Luotatko itse niihin?

onko kyseessä rakenteellinen seikka? Siinä voisi ulkopuolinen apu olla hyväksi. Keskustelu. Lopulta kuitenkin taitelija valitsee sen minkä tuntee sisimmässään läheisimmäksi. Siinä mielessä olemme itsekkäitä, mutta hyvä niin. Toisten neuvojen kuunteleminen voi vahvistaa omia ajatuksia tyyliin: tuo mitä ehdotat kuulostaa ihan kamalalle. Noin en ainakaan tee. Yksi vaihtoehto on siis jo suljettu pois. 8)

Tästä mun kirjoituksesta tuli pikkasen sekava. Tajunnanvirtaa. Mutta nämä asiat eivät ole loogisia. On kyse tietystä mielentilaan virittäytymisestä. Häiriötekijöiden eliminoinnista. Kun aloittaa jotain projektia minusta on toisaalta ihan hyvä tehdä ainoastaan omilla ehdoillaan niin paljon kuin mahdollista. Että saa otteen omaan. Luovaa työtä kun ei vaan voi tehdä toisten ehdoilla. Se on ainoa tie. Epäonnistuminen ja sen läpikäynti on jossain vaiheessa pakollinen vaihe, ainakin minulla, sillä se osoittaa, että näin homma ei ainakaan onnistunut. Tottakai se masentaa ja vie mielen apeaksi. Hetken lepoa ja hengittelyä ja sitkeästi kohta uutta yritystä, onnistumista ja uutta epäonnistumista :D . Luovuus on tasapainottelua kaikkien näiden tunteiden keskellä. Epäonnistuminenkin on kaikessa ärsyttävyydessään opettavaista. Sitä liimaa ei suutari enää laita kenkiin, koska se on testattu ja huonoksi todettu... 8)
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 391
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 15.4.2019 12:43:45

hei kivaa... Varjolilja oli kirjoittanut samaan aikaan, luen sen myöhemmin ja paan tämän tekstin heti matkaan.

labrat ja lenkki hoidettu, mikä ihana kevätpäivä! nyt odottelen pyykkivuoron alkamista talon tuvassa.

eikö Vilma juuri nuo hermoreseptorit vaikuta myös ja nimen omaan alkonkäyttöön(kin)? meinaan kun kirjoitit että Toisin kuin alkoholi ja tämä: Nämä kaksi riippuvuutta (alkoholi / nikotiini) eroavat aika paljon toisistaan fysiologisten perusteiden osalta.

entä esim D2-reseptori? muistan joskus lukeneeni että se ainakin on tekemisissä alkoholismin kanssa. tutkimusten mukaan vaikeasta alkoholismista kärsivillä on aivoissa usein varsin vähän näitä "D2-reseptoreja" ja siinä yksi syy miksi aivot ikään kuin vaativat lisää ja lisää alkoa (mielihyväkeskuksen tyytyväisenä pitämiseen, jotenkin näin) toisin kuin heillä joilla kyseistä reseptoria on enemmän. mutta ehkä kysymyksessä on siis eri reseptori? onko näin?

todella runsaasta juomisestani huolimatta en ole koskaan ollut fyysisesti riippuvainen alkoholista. krapulassa en kaipaa alkoholia, en myöskään tupakkaa. tällöin aamuröökikin jää väliin. "tilanne-riippuvuus" taas on selvä peli. tietyt tilanteet laukaisevat käsittämättömän himon molempiin paheisiin, ja sitten ne iänikuiset tunteet jos suuntaan tai toiseen oikein heilahtavat.
jos mieli kuohahtaa niin tupakkaa ajattelen ensimmäiseksi, seuraavaksi alkoholia. arkitilanteessa ruuan jälkeen taas en tunne tippaakaan tupakanhimoa, mikä on tavallista tupakoitsijoille. mutta se aamukahvi! sen yhteydessä en voi välttää polttamista.
tai sitten tuo Venkun mainitsema party-tilanne ja ylipäätään juopotellessa poltan ketjussa jos en tietoisesti himmaa tahtia. eli aina käsi hapulee kohti tupakka-askia vaikka juuri olin polttanut edellisen.

toi on hyvä tieto, että nikotinistilla (siis tässä kohdassa myös fyysisesti riippuvaisella) jo 1,5-2 tunnin paussi aiheuttaa vieroitusoireita.
kamuni P on pyrkinyt vähentämään eli pidentämään tupakoimisen välejä ja jos tosiaan paussi on about 2 tuntia, hän kokee sanojensa mukaan huimausta, hikoilua jne. on arvellutkin kyseessä olevan vieroitusoireet.

Ginger, kiitos sanoistasi ja sama täällä. minustakin pääsiäinen on rento ja mukava kevään juhla toisin kuin joulu on sitä ahdinkoa, ei tietenkään kaikille. ystävämme Vilmatson esimerkiksi on aito jouluihminen. se hänelle sallittakoon. vai sallitaanko sittenkään? :lol:

labrojen jälkeen ennen lenkkiä käväisin Lindexillä ja sorruin ostamaan t-paidan ja siihen sopivan neuletakin, yhteensä 50 e. jotenkin oli niin keväinen olo ja ajattelin että siinäpä farkkuihin sopivat perustamineet kun pitää poistua kotoa. (minne? sytohoitoihin siis, siihenkö tarvitsin uudet kamppeet :lol: )
sitten mokasin. kotiin päästyäni yritin nimittäin kynsisaksilla leikata neuletakista veks kullanvärisen Holly-logon ja pam, siihen tuli pienen pieni reikä! äh. ei sitä huomaa mutta harmittaa kun menin hutiloimaan. tulikin mieleeni Gingerin kankaan leikkaamisen vaikeudet, josta vastikään oli puhetta, koska just sitä ennen kun ujutin saksia neuleeseen hoin itselleni että varokin tekemästä reikää! ja mites siinä sitten kävikään, pah. mulla ei ole tummansinistä lankaa jolla voisin korjata parilla pistolla mokani, mikä kaiketi pitäisi tehdä ettei reikä lähde purkautumaan, en tiedä.

todellakin kaunis päivä, aivan ihana. kunhan pyykit on hoidettu taidan lähteä saman tien ulkoilemaan jälleen. vaikka vain tuonne lähipuistoon ihailemaan maisemia ja katselemaan näkyisikö jossain jo vaikkapa krokuksia. tai leskenlehtiä!
ai niin, eihän mulla vielä huomenna tiistaina ole sytohoitoa vaan keskiviikkona.
labran tiedoissa oli virheellisesti että tämän päivän labrojen lisäksi huomennakin pitäisi ottaa veriarvot mutta soitto syöpikselle varmisti asian: ei pidä, ei oli sattunut virhe.

nyt sinne pyykille! :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1725
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 15.4.2019 15:19:11

ilmaisin itseäni jälleen epäselvästi kun kiireessä kirjoitan. En tarkoita sanoa, etteikö alkoholi ollenkaan aiheuttaisi fyysistä riippuvuutta, mutta se eroaa huomattavasti nikotiinista. Ihminen joka on kerran tullut nikotiinista riippuvaiseksi fyysisesti on sitä aina ja ikuisesti. Jo yksi savuke herättää samat hermojohtimet jotka silloin aikanaan addiktoituivat. Kun taas alkoholin fyysinen riippuvuus vaikuttaa vain niin kauan kuin ihminen on alkoholin vaikutukselle alttiina. Tai siis näin väittävät ammattilaiset, omaa kokemusta ei ole. Näin kirjoittaa esim tämä meidän Plinkkimme:
Fyysisen riippuvuuden kehittymiselle on olennaista, että yksilö on jatkuvasti altistettuna alkoholin vaikutukselle eli veressä on yhtäjaksoisesti alkoholia. Eräiden havaintojen mukaan päivittäiset juomakerrat, joiden seurauksena veren alkoholipitoisuus ei ylitä yhtä promillea, eivät johda fyysisen riippuvuuden kehittymiseen. Samoin juomisen katkeaminen päiviksi näyttää vähentävän fyysisen riippuvuuden kehittymisen todennäköisyyttä, koska taukojen aikana mahdollinen alkava riippuvuus voi purkautua.


Koko teksti löytyy täältä https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/alkoholi/alkoholiriippuvuus.
Näin myös eräs asiaan perehtynyt lääkäri kirjoitti, sitä tekstiä en vaan nyt löytänyt. Ovat sitä mieltä, että alkoholiriippuvuudessa on enemmän kyse psyykkisestä riippuvuudesta. Ja se on taas tosi kova alkoholilla. Tämä on mielenkiintoinen vertailu eri riippuvuuksista:
https://thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/ehkaiseva-paihdetyo/keskeiset-kasitteet/paihteiden-riippuvuus-vertailu

Joten siis minulla ei mielestäni tuota fyysistä riippuvuutta ole alkoholiin syntynyt kun taas nikotiiniin on.

Suosittele ystävällesi tupakasta vieroittumiseen lääkevalmistetta tai edes nikotiinikorvausta.
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1299
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 16.4.2019 06:39:18

Vilmari, mulle pitää näköjään vääntää rautalangasta.
tämä lause on avaava: Kun taas alkoholin fyysinen riippuvuus vaikuttaa vain niin kauan kuin ihminen on alkoholin vaikutukselle alttiina.
eli se kun alkoholisti jatkaa ja jatkaa juomistaan - sen kuuluisan ekan ryypyn jälkeen - on enemänkin psyykkisten tekijöiden sanelemaa.
putki ei katkea välttämättä tasoittavillakaan vaan psyyke vaatii aina lisää, myös ne reseptorit jotka huijaavat aivoja valheellisesti että uusi ja taas uusi alkoholiannos on suorastaan elinehto. tällöin tasureista lähtee liikkeelle uusi ryyppypäivä.
enivei, pitää lukea noi linkit koska vieläkin jäi mietityttämään. mun reseptorit menee helkkarin helposti solmuun :lol:

ystävälleni P:lle ei sovi ollenkaan nikotiinipurkat tai esim suihkeet vaan hänelle ne aiheuttaa vieroitusoireitakin hankalampia oireita sekä tuntemuksia mutta lääkevalmistetta hän ei ole tietääkseni kokeillut. S:lle, joka lähetti ne Marlboronsakin mulle, oli juuri lääkevalmiste aivan ratkaisevassa asemassa. kuuri jatkuu käsittääkseni edelleen vaikka 3 kk tupakoimattomuutta tuli jo täyteen. muistaakseni lääkettä pitää vähentää asteittain eikä missään tapauksessa lopettaa äkkiseltään. psyykkisesti hän kokee olevansa jo vahvoilla tupakoimattomuutensa kanssa, se on hienoa. hän kertoi että ilo röökaamattomuudessa ilmenee monellakin eri tavalla. ei vähiten kaupan kassalla kun ostosten lasku tuntuu lähes mitättömältä. köhä ja nuhaisuus on tiessään, hajuaisti parempi jne. isoja asioita.

Varjis, kirjoitit paljon asiaa taiteen tekemisestä. viha-rakkaus-suhde kuulostaa tutulta, ihan sama täällä päässä.
edelliset julkaisuni eivät mietitytä enää jos yritän kirjoittaa, paitsi juuri siinä kohdassa että nimenomaisesti vaadin itseltäni aina parempaa jälkeä ja juuri sitä uusiutumista.
en todellakaan selaile omia kirjojani vaan kaikki ne ovat porautuneet päähäni ikuisiksi ajoiksi selailemattakin. en muista minkä niminen se ja se henkilö oli mutta sisällön sekä tekniikan muistan vaikka unissani.
se, kykeneekö siihen uusiutumiseen on taas ihan toinen juttu eikä se ole välttämättä riippuvainen ulkopuolisten sanomisista vaan on sidottu omaan, henkilökohtaiseen totuuteen; toistanko itseäni, käytänkö taas sitä ikiomaa suosikkikeinoani rakenteessa, dialogissa, kaikessa.
se, mikä on oma "tyyli" ja mikä taasen itsensä toistamista, on hienojakoista.
toisinaan mulla on ollut vaikeuksia erottaa näitä kahta.
jos kustannustoimittaja lohduttaa että et toista itseäsi (hänen näkemys), vaan tämä on sun tapa kirjoittaa, kyseenalaistan tällaiset sanomiset ja lohduttelut helposti vaikka hän olisi oikeassakin.
jos on rehellinen (mikä on välttämätöntä kehittyäkseen sekä uusiutumisessaan) sen tietää kyllä. eli menikö sitä jälleen helpoimman kautta. tältä kantilta ajateltuna rehellisyydellä on valtava merkitys.
kirjoittamisen yhteydessä tavoiteltava rehellisyys sotketaan helposti siihen kirjoittaako kirjailija "totta". ei se suinkaan ole pelkästään sitä, vaan todellista miettimistä vaatii juuri se että lintsaako hän junnaamalla aina samojen "kikkojensa" kanssa minkä itse koen liki vilpilliseksi.
kaikki lukijat ovat tietysti erilaisia. ennen muinoin sain jonkin verran heiltä palautetta yksityisillä kirjeillä, meileillä, joskus puhelinsoitoillakin.
palautteiden(kin) perusteella tiedän millä keinolla saan tietynlaisen lukijan nauramaan tai koskettamaan häntä, liikauttamalla jotain hänen tunnettaan. sitten käytän sitä keinoa taikka kikkaa uudelleen - ja ei muuta kuin morkkishan siitä tulee joten deletointia kiitos.
muistaakseni T.S Elliotin erinomainen nyrkkisääntö on Kill Your Darling. tapa rakkaasi, eli unohda ne suosikkikeinosi sekä kikkasi ja uusiudu! älä siis lankea aina samaan tehokeinoon; se on tuhoavaa ja este mahdolliselle kehitykselle.
rankkaa, kuten sanot, mutta näin se vaan menee ja kas, kun näiden asioiden kanssa painiskelet se on lukoille oivallinen maaperä.

myös tuo mainitsemasi riskinottokyky on itselleni vaikeaa. en uskalla, mitä jos mokaan. tämä helkkarin simppeli juttu ei olekaan kovin simppeli, en osaa käsitellä sitä. nuorempana tämä murheenkryyni ei ollut niin voimakas kuin nykyisin. toki sen kanssa oli vaikea elää nuorempanakin, jokikisen kirjan kohdalla, mutta nyt tuntuu siltä (on tuntunut jo vuosia) että olen kokonaan jäänyt pelkoni vangiksi.
vannon, että kaikkea on kokeiltu lukkoni aukaisemiseksi. taukoja, etäisyyksiä, ulkopuolisen (kustannustoimittajan) apua, ja vaikka mitä.

on huomioitavaa, että lukkiudun ennen sairastumistani peräti 8 vuodeksi. kirjoitin kyllä mutta mielestäni en saanut parasta mahdollista (siis itselleni parasta mahdollista) aikaiseksi joten työnalla oleva käsikirjoitukseni jäi lukkojen taakse ikuisiksi ajoiksi sillä näin sairaana en voi edes yrittää ratkoa sitä vapaaksi. niin vaativaa se homma on itselleni.

ehkä olisin tarvinnut jotain työnohjausta, ammattitsempparia. sanalla sanoen jonkinlaista terapiaa. kustannustoimittajat ovat erinomainen apu muttei heidän työnkuvaansa kuulu kokonaisvaltainen psyykkaaminen. he pallottelevat eri ideoilla, antavat vaihtoehtoja, tarjoavat näkökulmia - mutta itse tekstiin, ei tekijän psyykkaamiseen.

tuossa(kin) olet oikeassa, suuttuminen on oivallinen moottori, sitäkin on tullut koettua. vihaakin.
ja tuossa että viettäisi aikaa oikeastaan minkä tahansa taidemuodon kanssa. oikein hyvä elokuva muun muassa herättääkin minut hetkeksi; tunnen kutkutusta, haluan koneelle ja kirjoittaa. itselleni juuri elokuvat tekevät tämän efektin, joskus myös veistokset, joita käyn kyllä katselemassa näyttelyissä harmillisen vähän. musiikki taas ruokkii enemmänkin haaveita, ei itse tekemistä. kuvataide ja teatteri, kyllä vain, nilläkin on merkitystä muttei samaa tehoa kuin elokuvalla. nykytanssista en tajua mitään. ja tietysti oikein hyvin tehty kirja. se innostaa lähes poikkeuksetta, kun taas huono kirjallisuus tuottaa suunnatonta ahdistusta.

entä kiinnyinkö lukkooni? että se olisi turvapaikkani. vähän sama kuin masennus. siitä toivuttuani tajusin tehneeni siitä eräänlaisen suojamuurin. vaikka se oli liki tappaa minut, niin depressiosairauden mustassa sylissä alkoi olla tuttua.

en tiedä. en tiedä mitään. kaikkea todellakin olen kokeillut. puhun siis siitä "oikeasta" työprojektistani, en tästä hurlum hei Plinkki-päivyrini julkaisemista mikä oli kaiketi kuolleena syntynyt idea ja sen parissa mun piti lähinnä viihtyä; sehän ei ole missään tekemisissä kaunokirjallisuuden kanssa vaan pyörii osastolla sairastuin syöpään.
syöpäkirja, siksi sitä voisikin kutsua ja tästä lähtien kutsunkin.
pohjat syöpäkirjaan löytyivät täältä Plinkistä. mutta senkin kanssa menin nyt sitten lukkoon. olisin niin mielelläni suonut sen ilon itselleni.
en vertaa taitojani Annika Idströmiin, sillä hän todellakin ON taitava, mutta kohtalomme on prikulleen vertailukelpoisia. Idström kärsi kirjoituslukosta 15 vuotta ja sitten hän kuoli. kuten olen surrut tätä asiaa täälläkin monen monta kertaa. se tuntuu täysin kestämättömältä! ihan hirveältä! miten helvetissä VOI KÄYDÄ NÄIN?

aamu on valjennut eli olen istunut tässä taas vaikka kuinka pitkään. välillä keittänyt kahvia, välillä vain tuijotellut partsille; tällä kertaa narsissin sijaan trullien tuomia koristeoksia. päässä ei pyöri sen kummempia asioita. aika tyyni olo, vaikka tuosta kirjoittamisesta kirjoittaminen aktivoikin pettymystäni. on kuitenkin hyvä purkaa sitä - ja koko vyyhtiä - ja siksi kiitänkin Varjista kun sinäkin kirjoitit daideen tekemisestä. olet varmasti erinomainen tekijä omalla alallasi. veikkaan kuvataidetta mutten utele enempää.
eikö valtion vuosiapurahat ollut taas haussa? vai oliko se jo tammikuussa? olen niin tipahtanut kelkasta etten tiedä enää niistäkään mitään.
auts, siitä olenkin kiitollinen ettei apis-hakemusten kanssa tarvitse enää vääntää. epämiellyttävää hommaa.

tänään pitää vahtia puhelinta jos HUS soittelee. ikinä ei tiedä pirahtaako puhelin labra-päivän jälkeen.
aamuyöllä herätessäni oli taas sitä sairauden tuntua, ei kuitenkaan pahoinvointia edelleenkään. otin silti Oxynormin, mistä olen pitänyt välillä taukoja.
luen Annina Holmbergin ja Eeva Litmasen kirjaa dramaturgi-ohjaaja Ritva Holmbergin sairastumisesta keuhkosyöpään.
A Holmberg on kirjoittanut joitakin hyviä juttuja mutta tästä syöpäkirjasta en tykkää yhtään, tosin olen siinä vasta alussa. siinä on ne tutut jutut. suorastaan tavanomaiset.
haukutaan kiivaalla rytmillä lääkäreiden tumpeloa käyttäytymistä (tuttua), Haartmanin kaaosta (tuttua), sytojen rankkuutta (tuttua) muttei itsestä anneta muuta kuin hokemista pelosta ja ahdistuksesta joita syöpäsairaan läheisen ikään kuin kuuluukin tuntea. lähtökohta on se että miks meille kävi näin. ai miksi ei? listamaista luettavaa, ainakin itselleni - niin, kaiketi siksi kun kaikki on niin tuttua.
panisin mieluusti veljeni kirjoittamaan syöpäkirjan (jos hän ylipäätään olisi kirjoittavaa sorttia) tyyliin paskaakos sitä ihmettelemään että tämä tällainen arpa sattui meitin perheeseen, elämä kun on.

nyt menen lukemaan noi Vilmarin linkit. nautitaan kevätpäivästä!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1725
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 16.4.2019 14:25:49

Heissan Sylvia ja voi sinnuu, täältä virtuaali reiän korjaus! Ne sakset ovat vähän vaaralliset kapineet, toivottavasti se reikä ei lähde purkautumaan.

Mukavaa oli lukea mietteesi pääsiäisestä. Käytit juurikin sanaa rento, mikä osuu ja uppoaa minuun. Ja jouluihmiset saavat olla sitä mitä suuremmassa määrin - suotakoon meille se erilaisuuden ilo. Mutta jaan nyt erään lähisukulaiseni fiilarit; en pysty/kykene rypemään Matteus passiota kuunnellen vuodesta toiseen menneitä surren. Vaikka musiikki onkin upeaa, mutta silti.

Teillä oli Vilman kanssa mielenkiintoinen keskustelu alkoholin fyysisestä/psyykkisestä riippuvuudesta - mitä nyt sen hätäisesti luin. Itse en ole ikinä ottanut krapularyyppyä, jos olen töpeksinyt, niin sitten olen kärsinyt. Tai siis oksennellut. Mutta tuo psyykkinen puoli kyllä kolahtaa. Mielestäni kommentoin Tyräkin ketjussa että alkoholismihan on tunne-elämän sairaus, ja siten on tiettyjä tilanteita jossa joutuu kyllä taistelemaan ottaako vai ei. Tai sitten se vaan napsahtaa miettimättä. Pitää lukea siitä lisää, on mielenkintoinen.

Huikean upea/lämmin/ihana sää. Nauttikaamme kaikki tästä hetkestä!
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 85
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 16.4.2019 15:56:08

Nikotiinipurkasta tuli mieleeni. Joskus kuvittelin olevani riippuvainen tupakasta. Otin yhden purkan. Jösses miten huono olo mulle tuli! Hyvä että en oksentanut. Totesin, että en ollutkaan ihan niin kova tupakoija kuin luulin olevani :)
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 887
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Icetea_for_change » 16.4.2019 16:47:56

Tuun vaan tänne sanomaan että moi! Olen ollut pitkään poissa, nyt joudun häntä koipien välissä ryömimään tänne takaisin. Hirvittävä ”olen huono ihminen” -fiilis taas vaivaa mua. Ihan liikaa lipsahtanut taas mulla keskellä viikkoa ryypiskelyn puolelle ja sellaiseen etten osaa lähteä baarista järkevään aikaan kotiin. Mitenkä tästä taas noustaan?!?
"Controlled use is not fatal and abstinence is not immortality." (Uusi Sherlock)
Avatar
Icetea_for_change
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 259
Liittynyt: 14.10.2018 13:05:44

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 17.4.2019 07:03:31

Icetea, sua on kaivattu täällä! ajattelin toiveikkaana että sulla olisi alkanut luistaa hyvin jot siksi ei ole kuulunut mitään.
ikävää jos tuo kuvaamasi olo eikä kaikki ole mennyt putkeen MUTTA kaikki on jälleen muutettavissa. mulla ei olisi ensimmäisen Plinkki-vuoden aikana tapahtunut muutosta ilman Plinkkiä. vastaus siis kysymykseesi: tästä noustaan YHDESSÄ.
pääasia että olet kunnossa huonoista fiilareistasi huolimatta. jossain vaiheessa kun tuli mieleen että ei kai mitään onnettomuuksia ole sattunut tms. muista, että tuo olen huono ihminen-olo on nyt mutta pääset sieltä taas ylös. niin me muutkin täällä kompastellaan ja tunnelmat vaihtelevat itse kullakin. joka tapauksessa: ihanaa kuulla susta, ja itsekkäistä syistä olen pelkästään iloinen jos/kun päätät jatkaa täällä. sata lämpöistä halausta Sulle, Icetea.

Peco, mulle tuli myöskin oksennusreaktio kun kerran otin nikotiinipurkkaa vahingossa tavallisena purkkana. hurja mitä tavaraa se on joten never again.
miten siellä Ameriikassa sujuu? ootkohan päivittänyt kuulumisiasi, menen tämän tekstin jälkeen katsomaan.

Ginger, olisin tosiaan tavinnut sua ja käteviä käsiäsi kun irrotin sen helkkarin logon neuleestani. menen joku päivä ostamaan lankaa ja yritän pelastaa tilanteen ennen kuin puen sen ensimmäistä kertaa päälleni.
tuosta että alkoholismi on tunne-elämän sairaus. tämän totuuden nim om tuntee omissa nahoissaan.
juominen on epätoivoinen korjausyritys pelastaa itsensä hankalilta tuntuvilta tunteilta. ei niitä ikäviä tunteita välttämättä edes huomaa kun korkki kirskahtaa vaan ovat jo aikoja sitten vaipuneet syviin sopukoihinsa, mutta siellä ne ovat.
koska juomisesta on tullut tapa itsessään nämä sopukoissaan piileskelevät tunteet eivät nouse pintaan kuin hetkittäin ja taas ne juodaan vielä syvemmälle piiloon. ei välttämättä saman tien mutta "ensi viikonloppuna sitten". mikään ei muutu, tapa jatkuu ja jatkuu.
morkkikset ovat ikään kuin eri juttu, ikävien tunteiden maasto sekin, mutta ne ovat vain "pintaa" ja usein niitä hoidetaankin vain pinnallisesti. se todellinen hätääntynyt sekä rikkinäinen minä on paljon syvemmälle hautautunut. sitä me yritimme korjata kun aloimme juomaan - ja tässä sitä ollaan. mutta hyvä kun ollaan edes tässä. vieläkin pahemmin, monin verroin pahemmin, olisi voinut ja voi käydä.
tämä on tunnepaja, tämä meitin Plinkki.
tunnepajalla puretaan osiksi viottuneita, särkyneitä mieliä ja nikkaroidaan niitä. välillä suutaroidaan taikka nikkaroidaan perustaan reikä mutta huh helpotus: saadaan apua kaverilta, kollegalta, ennen kuin reikä ehtii lähteä purkautumaan. tämä paja tässä ei ole pelkästään rupattelukerho vaikka siltä meitin jutut välillä kuulostaakin. myönnetään, joskus voisi tehdä rivakamminkin hommia, toisaalta tällä pajalla ei ole ennakkoon, kenellekään luvattua tulosvastuuta. täällä ei ole tarkoitus suorittaa priimaa jälkeä, eihän tämä mikään kauppa ole vaan paja. näin. jotenkin näin ajattelen. vai tuliko romanttis-öklösti ajateltua :roll:

eilen illalla tällä pajalaiselle ammotti sysimusta reikä päässä, kuilun taikka kaivon kokoinen. mietin että huomenna soitan ja perun hoidot kokonaan, niin koville otti taas.
näille tuntemuksille on "virallinen" nimikin: hoitoväsymys. ei jaksaisi enää, olo on turhautunut ja välinpitämätön.
se A Holmbergin kirja onkin parempi kuin eilen vielä väitin, nyt luen sitä jo ahmien. eli kantani kirjan suhteen on muuttunut.
mutten tiedä onko viisasta lukea sitä koska huonostihan siinä käy minkä tiesin jo etukäteen. Ritva Holmberg kuoli keuhkosyöpään parin vuoden sairastelunsa päätteeksi. en voi sanoa että tunsin tämän Ritvan mutta kerran olin mukana samassa teatteri-produktiossa käsikirjoittajan roolissa. Ritva Holmberg toimi siinä dramaturgina ja ohjasi sen. kävin heillä kotonakin viilaamassa käsistä. olin kokematon ja nuori ja hän oli vähäsen pelkoakin herättävä tyyppi mutta nyt tuo kirja avaa hänesä tietysti muitakin puolia.
kirjan mukaan hän jaksoi sairastaa urheasti. hyvinä aikoina (sairasteluvaiheissaan) hän oli aktiivinen; harrasti matkailua ja piristi mieltään uusilla meikeillä ja vaatteilla, jotenkin liikuttavaakin positiivisella tavalla kun tosiaan muistelen häntä aikamoisena tiukkiksena. onneksi ostin sen neuletakin, ajattelin minäkin. itse kun olen taipuvainen vähän semmoiseen että mitä tässä enää mitään tarvitsee kun kuolema korjaa. pah tämmöiselle.
mutta väsynyt olen. tähän syöpään, tähän pieneen uuvuttavaan kuplaelämääni. elämänhalu on kateissa.
hukkasin jälleen kerran kauniin kevätpäivän. kaupassa kävin mutten sitten lähtenytkään ulkoilemaan ja kaiken kukkuraksi tilasin hetken mielijohteesta pizzaa kotiin - mistä en saanut syötyä kuin reilusti alle puolet, ja koska pizzassa oli kinkkua koko lätty alkoi ahdistaa. aamulla oksensin. eli tökki aamullakin vielä. täysin turha parin kympin ostos siis, roskiin menee.
muistelisin lukeneeni haastattelun että Ritva Holmbergin mies Kalle Holmberg on ahkera AA:lainen. kirjassa kerrotaankin että hän on ollut raittiina (kokee että nimenomaisesti AA:n avulla) 30 vuotta. Ritva ei itse kärsinyt juoppoudesta mutta hurja tupakoitsija hän oli.
kirjaa lukiessa tunsin vähän kateuttakin koska äiti-tytär-suhde oli heillä niin lämmin. uskon, muuten, että kirjan alku ärsytti minua niin suunnattomasti juuri tuon takia sillä nuo rakkaudelliset välit tuotiin esille heti ensisivuilla. olen ennenkin puhunut tästä. kateus on kamalaa, tunteista kaikista vaikein. ei ole herkkua todeta ja myöntää itselleen olevansa kateellinen. onneksi sen edes myöntää. ensin toteaa, sitten myöntää. vain sillä keinolla sen saa jotenkuten kuriin.

mistä sitä elämänhalua taas saisi kasattua. ja miten tämän hoitoväsymyksen saisi balanssiin. onneksi ensi viikolla on mt-hoitaja, aion ottaa puheeksi juuri tämän hoitoväsymyksen. liian harvoin saan aikoja hoitajalta. välit ovat niin tavattoman pitkät että olen miettinyt onko niistä mitään todellista hyötyä. emme ehdi pureutua oikein mihinkään yksittäiseen asiaan vaan ne jäävät aina vaiheeseen kun aika loppuu ja seuraavaksi tapaan hänet kuukauden parin kuluttua.
yksi pääsiäissuunnitelma: menen yhdeksi päiväksi P:n luokse JOS hän ei juo. ehkä ensimmäisenä pääsiäispäivänä. jos P juo, voisin siinä tapauksessa lähteä veljelle yökylään. olisi kiva viettää veljen kanssa aikaa kaksin ja jos olisi lämmintä talon pihalla voisi vaikkapa grillailla. jos veljen naisystävä on siellä eikä heillä ole mitään erikoista niin mua ei ainakaan haittaisi naisystävän läsnäolo.
joskus pitää nöyrtyä eli tässä kohdassa myönnettävä että seura voisi tehdä hyvää. olen niin valtavan paljon yksikseni.
erakkona hoen etten kaipaa ketään.
olenko tästä muka ihan varma?

vielä kerran: voi Icetea, ihanaa että annoit kuulua itsestäsi ja paa mahdollisimman pian ajatuksiasi tänne!
olen todellakin kaivannut sua ja sun tekstejä sekä mietteitä.
halauksia kaikille muillekin.
olette tärkeitä.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1725
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Urtsi » 17.4.2019 07:30:58

Moi Sylvia ja kaikki,

mun mielestäni tuo paja-vertaus oli hyvä ja muutenkin sulla pointtia. Toivottavasti hoitajakontakteja saataisiin lisättyä, ja toivottavasti Pääsiäinen menee toivomallasi tavalla, vaikka eihän sitä voi toisen kupittamisesta päättää.

Onko kirjoitusjumi hellittämässä? Ehkä kevätaurinko voi sitä hissukseen verrytellä?

Hyvää päivänjatkoa!

Urz
Urtsi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 19.7.2018 11:41:51
Ollut juomatta

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 17.4.2019 07:41:42

Vaikka en ole koskaan ollut vakavasti sairas on minun jotenkin tosi helppo ymmärtää tuo hoitoväsymys käsite. Tai tuskin sitä samalla tavalla ymmärrän kuin miten sinä Sylvia sen koet, onhan kaikki yksilöllistä. Mutta jotenkin pystyn samaistumaan siihen ajatukseen, että vaikka kuinka haluaisi vielä voida paremmin tai jopa parantua niin se jatkuva hoidoissa ramppaaminen ja tilanteen seuraaminen, tulosten jännittäminen jne voi olla todella kuluttavaa. Enkä tiedä ollenkaan mitä siihen voisi muuta sanoa, kuin että jaksa taas hetki niin eiköhän tuokin tunne mene ohi. Yleensähän tunteet kuitenkin kerrallaan kestävät aika lyhyen aikaa. Sitä vaan ei muista sillä hetkellä kun ne ovat päällä.

Ja sitten on pakko taas olla vähän eri mieltä, jos ei muuta niin periaatteesta :P . Kirjoitit että "juominen on epätoivoinen korjausyritys pelastaa itsensä hankalilta tuntuvilta tunteilta". Ei tuo aina ole totta. Vaikka kuinka olen tätä asiaa miettinyt näiden viimeisen parin kolmen vuoden aikana niin en pysty tätä täysin allekirjoittamaan. Myönnän, että joskus juon siksi että esim vi...taa kun mies juo enkä jaksa katsoa sitä, eli pakenen sen aiheuttamaa tunnetta samaan koomaan hänen kanssaan. Mutta kyllä useimmiten juon ihan vaan siksi, että haluan tuntea sen ihanan virityksen ja samanaikaisen leppoisuuden mitä alkoholi minun aivoissa aiheuttaa. Eikä se peitä mitään tunnetta. Monesti päinvastoin mielestäni saattaa jopa niitä korostaa. Olen lukenut jopa sellaisia määritelmiä, että alkoholistit olisi epävarmoja itsestään ja heillä on huono itsetunto. Siis väitteenä, että ei jotkut tai monet vaan, että alkoholistit ovat. Inhoan yleistyksiä. Kyllä ihmisestä voi tulla alkoholisti ihan vaan sillä, että juo liikaa. No niin, se siitä. Tästä ollaan täällä ennenkin väitelty.

Onneksi täällä sentään saa kertoa näitä eriäviä mielipiteitäkin, ilman että syttyy sota. Kävin taas vilkaisemassa lopettajia ja siellä eräässä ketjussa keskustelu on sillä tasolla, että jos sinne joku uusi raukka eksyy niin ei iki päivänä uskalla lopettaa juomista siinä pelossa, että hänestä tulee samanlainen :roll:

Silloin kun lopetin tupakanpolttoa ja joskus jo aiemmin pitkillä lennoilla kokeilin eri nikotiinin korvaus juttuja enkä pystynyt käyttämään mitään niistä mitä piti laittaa suuhun. Tuntui, että kieli menisi rakoille ja suu oli ihan tulessa. Lopettaessa käytin lääkkeen tukena ekat pari viikkoa laastaria. Siitä ei tullut mitään pahoinvointia. En kyllä tiedä oliko siitä mitään hyötyäkään, mutta ainakin menttaalista sellaista.

Toivottavasti tänään aurinko taas piristää Sylviaa ja muitakin 8) . Itsellä alkoi päivä vähän heikosti kun lähdin töihin tuossa reilu tunti sitten. Pääsin noin kilometrin tai kaksi kun tajusin, että autosta oli takarengas aivan tyhjä! Ei muuta kuin nilkuttamaan kotiin takaisin sillä ja tähän keittiön pöydän ääreen hommiin. Onnistuu tämä työnteko tästäkin, mutta kun pitäisi iltapäivällä päästä ortopedille ja fyssarille keskustaan. Meiltä on siis bussille matkaa sellainen 2,5 km. Täytyy mennä kaivamaan fillari esiin. Ja ei, minun autossa ei ole vararengasta. On vain sellainen hätä korjaussarja enkä sitä viitsi tähän tuhlata. Menee se näinkin mutta harmittaa kun olin ajatellut sieltä keskustasta lähtiessä käydä eräässä vaateliikkeessä mikä ei ole bussireittini varressa. Mutta täytyy sitten jättää se huomiseen kun on kesäkumit alla.
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1299
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 18.4.2019 04:36:33

varhaisaamua kaikille,
tuosta juomisesta sekä korjausyrityksestä hankaliin tunteisiin.
olen samaa mieltä Vilman kanssa monessa kohdin, oikeastaan kaikessa.
asetin sanani huonosti siten, että ne painottavat sitä korjausyritystä jatkuvana korjausyrityksenä myös aikuisena, mitä en ihan tarkoittanut.
yritän nyt lyhyesti uudelleen.

uskon, tai ainakin itseni kohdalla olen varma siitä, että aloin juoda sen takia että nousu vei hankalat sekä kivuliaat tunteen mennessään, mitä en tietenkään silloin ihan nuorena tajunnut. luulin pitäväni vain hauskaa.
siitä jäikin unohtumaton sekä vertaansa vailla oleva muistijälki: tämähän toimii. ahdistus ja kipu piiloutuivat edes hetkeksi, sen nousun ajaksi.
useimmilla meillä juomareilla on tämä samainen muistijälki, ja lähtötilannetta juomiselle kuvataankin usein lauseella: tiesin heti, että tää on mun juttu. totta kai se oli The Juttu, koska se kipu ja esim huonommuuden tunne katosi, minkä sekoitimme sitten ihan vaan normaaliin iloon ja kavereiden kanssa lennokkaaseen bailaamiseen.
elämys olikin sitten niin suuri että jatkoimme juomista aikuisenakin. kuka jatkoi lähes siltä istumalta, kuka vähän myöhemmin, mutta muistijälki ekoista tai sitä seuraavista känneistä oli tosiaan se juttu.

aikuisena emme välttämättä juo sellaiseen kipuun, mikä olisi päällimmäisenä, mutta jossain se kipu luuraa, uskon.
se siis painettiin alas jo aikoja sitten. tämän takia jengi ramppaa terapiassa (myös sen takia, että terapiassa käyminen on aikoja sitten tuotu ihan normaaliksi avunsaannin muodoksi) koska on aikoinaan juonut hankalat tunteet kurkusta alas eikä missään määrin käsitellyt niitä, eikä niihin saanut korjaannuttavaa tukea eli esim rakkautta vanhemmilta.
kipu siis jäi. mutta meni piiloon juomisella.
uskon, että muitakin riippuvuuksia syntyy samalla kaavalla.

itsetunto taas on eri juttu. saamme koottua sitä työn kautta, sosiaalisilla taidoillamme, tai muilla lahjakkuuksillamme.
hyvä itsetunto ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä kipuakin olisi.
minusta varsinkin täällä Vähentäjissä on paljonkin itsetuntoista sakkia, mikä muuten onkin eräs syy miksei täällä puhkea riitoja siten kuin Lopettajissa... okei, ehkä tämä ajatus pikkuisen ontuu, en tiedä.
en varsinkaan haluaisi yleistää, mutta ainakin toisinaan Lopettajissa kirjoittavien tyyppien teksteistä paistaa se minän esille tuominen; vanha kansa sanoisi että pitävät meteliä itsestään. rivien välistä se on varsin helppo hahmottaa. huom eivät toki kaikki sitä harrasta!
tämä on niiiin totta: Kyllä ihmisestä voi tulla alkoholisti ihan vaan sillä, että juo liikaa. juuri näin. mutta MIKSI on alunperin tuntenut siitä niin suurta mielihyvää että se juominen on jatkunut ja jakuu yhä? ja pyörii mielessämme? siinä se kysymys.

siitä ei kahta sanaa, että kyllä sen itsetunnonkin saa romuksi liialla juomisella. moni ei vaan ole vielä juonut niin paljon täällä (vielä) tai on muutoin vain poikkeuksellisen kestävää lajia eli saa siitä enemmän hyötyä (kuten ihan aitoakin iloa) kuin haittaa.
Vähentäjissä ei läheskään kaikki ole alkoholisteja toisin kuin Loppareissa, tai siellä liki jokainen ainakin kokee olevansa sellainen.
vaan koska meilläkin on ongelma (ja myös täällä moni kokee olevansa alkoholisti, mikä on enemmän kuin sallittua!), niin on upeaa että Vähentäjät-puoli on meille järjestetty. paljon myöhemmin muuten kuin Loppareiden puoli, olen kuullut.
no, en nyt lähde jauhamaan tuota kuka on alkoholisti ja kuka ei, se on ihan asiatonta.
mutta, siis, samoilla linjoilla ollaan vaikka mielipiteissämme löytyykin eroavuuksia.
kiva vaan kun välillä meilläkin tuodaan esille eri näkemyksiä asioista jos toisistakin! peukutuksia sille.

Vilma, kiitos myös ymmärryksestä tuosta hoitoväsymyksestä.
arvatkaa nimittäin mitä eilen tapahtui?
vähän ikäviä uutisia.
lähdin hoitoväsymyksessäni sinne helkkarin sytoon, aivan kyllästyneenä. olin siis liki pettynyt kun veriarvot olivat näyttäneet vihreää valoa myös sille hankalalle Sisplatiini-myrkylle eikä HUS-puhelua saapunut.
no, kannattaa varoa mitä toivoo. sain nyt sitten ikuisen Sisplatiini lopetettu-merkin tietoihini. VAROITUS: ei saa antaa enää potilaalle!
tapahtui nimittäin allergiareaktio :shock:

kun Sisplaa oli tiputettu tunnin kestävän Gembitasiinin jälkeen noin 10 min, hengitykseni vaikeutui, kasvoni muuttuivat punaiseksi, ja olo muuttui kaikin puolin ihan oudoksi. myös toinen kämmen punehtui tulenpunaiseksi ja siihen ilmestyi turvotusta. soitin hoitajan hälyriä. hoitaja tuli paikalle ja hälytti heti kollegansakin apuun.
ei tämä nyt niin vakavaa ole, ihmettelin hoitajien totisuutta, mutta hoitajat olivat ihan täpinöissä ja tilasivat paikalle lääkärin.
piuhat irti Sisplasta ja äkkiä tilalle allergiatroppia suonen kautta.
vasta kun allergialääkkeet oli saanut piuhaan ja yleinen hälinä ympärilläni rauhoittui sain kuulla mistä oli kysymys.
mulle ei ole koskaan kerrottu, että Sispla voi allergisoida potilaan. lääkäri kertoi että monet sietävät myrkkyä parikin vuotta mutta kun allergiareaktio kerran syntyy se on siinä sitten. seuraava kerta olisi liian suuri riski sillä yleensä reaktio on tällöin mittavampi.
kohtaus meni ohi alle puolessa tunnissa mutta jouduin jäämään joksikin aikaa osastolle tarkkailtavaksi.
uusi aika lääkärille tulee postitse jolloin mietitään vaihtoehtoja; nyt jännitetään siis sitä mitä seuraavaksi, kuten tämän sairauden kanssa aina.
saanko Sisplan tilalle toisen lääkkeen, luultavasti. sitä mahdollisuuttahan on ennenkin väläytelty koska kestän Sisplaa muutoinkin niin huonosti.

ennen olisin mennyt tästäkin aivan romuksi mutta nyt olen (tämän hoitoväsymykseni takia?) aivan hällä väliä-tuulella. ihan sama.
se on ainakin varmaa että itse syöpään ei yhtä tehokasta myrkkyä Sisplan tilalle ole olemassakaan. jos jotain sytostaattia löytyy se on ok ja jos ei, niin sekin on ok. siirryn sitten siihen palliatiiviseen hoitopolkuun. katsotaan nyt.

joo, nyt muuten tunnistan. oikeastaan tunnen taas sitä ihme vapauden huumaa mitä koin myös diagnoosin kuultuani.
ei enää koskaan Sisplaa, lisäksi on mielenkiintoista katsoa mitä keksivät tilalle vai keksivätkö mitään. olen uuden edessä jälleen. tämä on lähes "piristävää".
onko tämä masentuneen ihmisen puhetta kun sanon että miksi ihmeessä ihminen haluaa väenväkisin elää. toisaalta se on myös filosofinen miete, en vaan osaa filosoida eli jatkaa mietettä käsitelläkseni sitä edes tyydyttävästi. eli Schoppenhaueria taas iltalukemiseksi! miksi koemme että juuri "minä" olen niin paljon että poistuminen täältä olisi sääli, uhka tai menetys?

eilen sain pääsiäisiloa täältä. innostuin esim Vilmatsonin tekstistä kun hän suunnittelee kaikenlaisia pääsiäisvalmisteluja ja on ne aloittanutkin jo. ajattelin että minäkin aion tehdä jotain pääsiäisjuttuja.
siivoan perusteellisemmin ja paan omistamani tasan kaksi pääsiäiskoristettani partsin pöydälle.
lammasta en tee sillä olen huono lammaskokki. pashakaan ei kiehdo tänä vuonna. mämmiä en ole syönyt koskaan.
tänään aion ostaa myös sitä tummansinistä lankaa jotta voisin yrittää korjata upouuden neuletakkini mihin sain jo reiän aikaiseksi. napitkin siitä voisi vaihtaa sillä kullan väriset eivät ole suosikkejani. haluan tummansiniset napitkin. sitten neule olisi juuri mieluinen.

matkalla sytoon oli niin keväistä että olisin pärjännyt kevättakilla. talvikamppeet tuntuivat niin nuhruisiltakin kirkkaassa auringonpaisteessa. opiskelijat pörräsivät keskustassa haalariasuineen, vapun merkki. saavat pörrätäkin kunhan eivät tule minua häiritsemään :lol: nehän ovat aivan kamalia tapauksia. maailmanvalloittajia. aivan kauheaa.
kankeiden talvihousujen sijaan panin sentään kukalliset farkkuni jalkaan. ne on aika kivat.

ai niin, sain potilastoveriltani (odotussalissa) eri mukavan arvauksen: hän veikkasi ikäni, kysymättä. hän uteli oletko 45? ihanaa! olen 57. hän itse oli 35. eli veikkasi minua vain kymmenen vuotta itseään vanhemmaksi.
voi miten nuori sairastamaan, mietin, mutten halunnut alkaa sitä asiaa surkuttelemaan hänen kuullensa.
hoitajaltakin sain mukavia "nuoruusarvioita" vaikka hän tiesi ikäni. kun sanoin hänelle hoitoväsymyksestäni keskusteltaessamme etten pelkää kuolemaa, hän sanoi että olisihan se sääli jos Sisplalle ei löytyisi korvaavaa hoitoa koska nuori ihminenhän sinä vielä olet.

jassoo, kello ei ole vielä puolta kuuttakaan.
tänään ei ole sitä sairauden tuntua, ei ainakaan vielä.
heräsin niin aikaisin että päiväunet ovat aivan pakolliset.
eilen illalla P oli humalassa joten tuskin siitä pääsiäisvierailustani tulee mitään. ei se kuitenkaan ole mikään pettymys.
toiseksi hän on valitellut kurkkukipuaan eli se tartuntavaarakin on olemassa joten siksikin ei vierailulle.
moni täälläkin on ollut flunssassa, enkä muuten tajua, etten itse ole sairastanut fluuta koko talvena, aika hyvin se!

iloa päiväänne ja leppoisaa pääsiäisenodotusta :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1725
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 18.4.2019 07:25:52

Ihan ymmärrettävää se on tuo hoitoväsymys ja kyllä se kuule on vakava paikka tuommonen allergiareaktio niin ihan oikein ne siellä täpinöissään touhusivat.
No mutta onneksi on vielä vaihtoehtoja. Mikä se sitten lieneekään tulee olemaan niin enää ei tarvi tuota sisplaa yrittää kestää.

Minä (kas kummaa) tuijotan puitten latvoja ja makustelen jälleen kerran sun tekstiä. Sinä olet niin sinut sairautesi kanssa minun mielestä. Kaikki tunteehan siihenkin kuuluu. Mutta se, että löydät just tipusista ja siivoamisesta sitä jotain. Etkä istu vain odottamassa kuolemaa.
Koska on vaan asioita joille et voi mitään, mutta ajattelullesi voit.

Ja nuorihan sinä olet :) vasta 57...ei se paljoa ole :D

Ei oikein voi antaa nyt aikaa puitten tuijottelulle kun pitäs töihinkin tästä suoriutua. Mutta muutamalle sanalle kahvimukin kera aina löytyy aikaa.

Iloa jälleen päiväänne jokaiselle!
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1225
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Icetea_for_change » 18.4.2019 15:13:07

Kiitos Sylppy Sylppynen lämpimistä tervetulotoivotuksista kun minä maan matonen taas ryömin tänne ruotuun :oops:

Kyllä mä aika mukavasti selviydyin siitä hirvittävästä tiistaipäivästäni - tai siis siitä selvisin nipinnapin hengissä mutta keskiviikkona olin jo ihan iloinen ja hyvävointinen. Oliko se Vilma vai kuka kun kirjoitteli omassa ketjussaan ettei halua unohtaa sitä kauheaa krapulaolotilaa ja ahdistusta, ja mulla on sama tunne. Melkein toivon että se nöyryys ja katuvaisuus olisi jatkunut edes yhden päivän pidempään mutta eipä vaan, eilen ja tänään olen tosi reippaana hoidellut töitäni ja järkkäillyt pääsiäisen ohjelmaa vaikka flunssa mua edelleen piinaa.

Anteeksi kun mä nyt vaan omista asioistani jauhan mutta tämmöistä ihme joka paikkaan säntäilyä tämä mun kevääni nyt on ollut...
"Controlled use is not fatal and abstinence is not immortality." (Uusi Sherlock)
Avatar
Icetea_for_change
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 259
Liittynyt: 14.10.2018 13:05:44

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 18.4.2019 16:00:25

Moi

Sylvia, tuo kun kirjoitat, että seuraat lähes kiinnostuneena / vapautuneena, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Ensinnäkin olen pahoillani, että joudut luopumaan siitä tehokkaimmasta lääkkeestä vaikkakin se on ollut vähän tuskaisaa välillä se sen käyttö. Sitten tästä herää muutama ajatus. Ensimmäinen on tietty se, että lukija ihmettelee miten pystyt ottamaan asian noin rennosti. Siitä mieleen tulee, että a) olet jo tehnyt ajatustyösi asian suhteen. Välillä ehkä huomaamattakin olet jo valmistautunut siihen, että näin voi käydä. b) se on jokin puolustusreaktio, ihmiselle luontainen missä ulkoistaa itsensä uhkaavista asioista. Se mitä sanot on kiinnostavaa luettavaa. Siis kun asia on pelottava mutta on lohduttavaa, että sen voi myös kokea noin kuten sinä kerrot.

Hyvää pääsiäistä!
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 887
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 19.4.2019 03:22:13

kiitos kaverit viesteistä.
täällä valvotaan yö sillä nukuin kuumeessa koko päivän. kuumetta oli 38.9. ensin menin normaaleille päikkäreille joskus aamupäivällä mutta pian heräsin kun palelin horkassa. mittasin kuumeen ja otin Panadolia. tuttu rumba. ystävät sanoi että heti sairaalaan sieltä mutta itse ajattelin että josko tämä on taas sellainen kuumepiikki vain ja laskee kun lepäilen ja niinhän siinä kävi. nyt normaali lämpö 36,7.
toivon että se pysyy aisoissa sillä en tod jaksaisi lähteä päivystyksen kautta osastolle. pelkkä ajatus puistattaa.

Peco, taitaa olla kysymys sekä a että b-kohdasta.
olen jo valmistautunut (mikä jatkuu tietty edelleen) kuolemaan, mutta kysymyksessä saattaa olla myös puolustusreaktio ja siksi tämä suhtautumistapa eri käänteisiin ilman panikoimista. siitä olen onneksi varma ettei tämä panikoimattomuus ole ainakaan teennäistä, antaisin kyllä palaa jos siltä tuntuisi.
mutten yhtään osaa arvella miten suhtaudun kun se tosipaikka tulee eteeni. koska romahdan, vai romahdanko ollenkaan? en oikein näe sitäkään mahdollisena ettei sitä isompaa romahdustakin tulisi. entä mitä se pitäisi sisällään? miten "romahdetaan"? ihan oikeasti.
juonko viinaa ja itken? vai miten se menisi? sitten kirjoittelisin tänne kännissä itkien ja soittelisin ystäville, vai.

mutta mutta, mitä tahansa voi vielä tapahtua. eilen lääkäri soitti että aika hänelle on maanantaina 29.4. Omakantaankin oli ilmestynyt maininta että lääkäritapaamisella pohditaan "uutta hoitolinjaa" joten tuskin ihan ekaksi ehdottavat sitä palliatiivista, tai voihan se niinkin mennä sillä hoitolinja se palliatiivinenkin on.
osastolekuri helmikuussa kylläkin sanoi että heillä on takataskussa toinen syto-vaihtoehto, mutta merkintää tästä ei ole missään.
tämän epätietoisuuden kanssa on vain elettävä. ei mitään herkkua tämä elämänvaihe, toisaalta en voi olla kuvaamatta tätä myös sanalla mielenkiintoinen.

eilen aamupäivällä ennen kun menin nukkumaan luulin kirjoittavani fb:n suljetulle syöpis-sivustolle tilanteestani mutta prkl teksti menikin sille yleiselle puolelle. ei siinä mitään dramaattista ollut; kunhan luulin kyseleväni syöpä-kollegoiltani onko muilla kokemusta Sispla-allergiasta. lisäksi kannustuksia alkoi ropista heti enkä sitten poistanut tekstiä vaan kopioin sen myös syöpispuolelle. joku kirjoitti tavalliselta puolelta että minulla saattaisi olla jotain mielenkiintoista sinulle, tarkoittikohan tyyppi jotain vaihtoehto-hoitoa? en tiedä, enkä vastannut hänelle vielä mitään. en tunne ihmistä. mulla kun on osa "kavereista" siellä tuntemattomia; olen joskus vaan hyväksynyt ne kavereikseni mikä onkin kaduttanut myöhemmin.

enivei, nyt olen vain helpottunut kun kuumetta ei ole enää joten siinä mielessä en valita mistään.
olisi ihanaa saada viettää pyhät kotioloissa, mutta alustavat suunnitelmani kyläilyistä P:n tai veljeni luokse on peruttu.

hoitoväsymys tai mikä tahansa väsymys, mutta olen taas kurkkuani myöten täynnä P:tä.
se tuntuu niin absurdilta kun aamupuhelussa hän sanoo (krapulassa, muistamatta mitään edellisen päivän puhelustamme) että tänään en juo missään tapauksessa, eikä kulu kuin tunti tai kaksi niin hän soittelee ja on taas jo kännissä.
hän oli tilannut kotiinsa myös seuraa; sen jonkun uuden ryyppykaverinsa (mies) ja dokaa kaikki rahansa. P kun ei osaa yhtään käyttää rahaa, hän on siinä aivan lapsen tasolla.
sitten hänellä on tällaisia lauseita: tietäisivätpä ihmiset miten yksinäinen minä olen. argh! en saisi arvostella mutta arvostenpa vain. ensin hän kutsuu minut pääsiäiskylään, sitten ryyppää ja kutsuukin tämän äijän sinne, ja ryyppää lisää.
P:lle vierailulle meneminen ei siis onnistu, enkä sittenkään uskalla lähteä maalle veljenkään luokse pyhinä, enkä ainakaan kotikonnuille pitkän matkan päähän S:n luokse (kutsui eilen että jos vain kuume laskee ja jaksaisin matkustaa) mutta ei tule mitään.
S oli kyllä sydämellinen. hän sanoi että saat makoilla ja levätä täällä, he palvelevat ja hoivaavat. siitä tuli hyvä olo.
paras nyt vaan jännittää kotioloissa miten tämä tämänkertainen kuume käyttäytyy, eli nouseeko se vai ei.

suloisia noi linnut. vielä jokin tovi sitten ne nukkuivat mutta jo alkoi konsertot. kello on nyt 04.03.

Icetea, arvaat varmasti miten monta kertaa minäkin olen miettinyt miten lyhyt on ihmisen muisti. miten ne krapulat aina unohtuu?
joskus olen kirjoittanut paperillekin KRAPULAN ILMENEMISMUODOT tai vastaavaa listaten epämiellyttäviä kohtia joista pahin on morkkis, morkkis ja vielä kerran morkkis, ja teipannut tai asettanut paperin magneetin alle jääkaapin oveen. vaan mitä vielä, aina ne morkkikset katoavat muistista.
juomarin muisti on lyhyttäkin lyhyempi. mutta, ehkä sun nyt vaan kannattaa roikkua täällä Plinkissä jo ihan muistinvirkistämisen vuoksi?
kun säännöllisesti lukee ja kirjoittaa juomisen kiroista niin ehkä siinä pysyy paremmin kärryillä mistä tässä on kyse.
pliisu neuvo taikka ehdotus, tiedän. lisäksi sulle toimi joulukuussa muistaakseni jo se listaaminen määristä, muistanko oikein? sulla oli tsemppi päällä ja harkitsit täysin raitista jouluakin. kirjoitit että sulla oli hyvä olo ja mieli oli parempi. jotenkin näin.

Vilmatson, tuo oli mullekin hyvää muistinvirkistystä että ajattelulleni voin tehdä jotain toisin kuin sairaustilanteelleni. simppeli juttu mikä unohtuu tämäkin usein. uskon pyhästi positiivisen ajattelun voimaan. toisaalta uskon pyhästi valittelunkin voimaan :lol:
kun oikein saa vaikertaa, kyllä sekin auttaa.
viime päivinä olen pohtinut sitä että katkeroitumista pelkään. joitakin merkkejä siitä on ollut mietteissäni. kavahdan aina kun huomaan sellaista tunnegalleriassani. en ole vieläkään onnistunut selättämään pettymystäni syöpä-kirjani kirjoittamisen mahdottomuudesta. se vaivaa mua. että näinkö tämänkin asian piti sitten mennä. että kaikki menee aina vaan pieleen, pieleen, pieleen.
vastoinkäymisten jonoa on helppo rakentaa mistä on sujuva matka synkkiin harhakäsityksiin tyyliin onko mun päällä tosiaan joku kirous.
muistankin muuten erään tekstin minkä muuten Icetea joskus kirjoitti hahmottaessaan elämän joksikin persoonaksi joka haluaa hänelle vain pahaa. tai sen oman kysymyslauseeni Miksi elämä vihaa minua? nämä ovat tosiaan niitä harhaisia virhepäätelmiä, eivät muuta.

Ginger, jos sattumalta luet tämän niin sain korjattua sen uuden neuletakkini reiän. kääntöpuolelle ompelin muutaman piston, eikä sitä todellakaan edes huomaa. nappeja en sittenkään vaihda koska sekin homma menisi vähän monimutkaiseksi ja pahimmassa tapauksessa saisin vain uusia reikiä neuleeseeni.

en keksi mitään kirjoitettavaa.
nautin tästä yön rauhasta.
kohta on taas jo uusi päivä.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1725
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa