Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko etsiä keinoja vähentää alkoholin kulutusta? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta niille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen. Etsitään yhdessä uutta vaihdetta. Kaveria ei jätetä!

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja marillion » 7.11.2018 12:21:58

Ihailtava asenne sinulle Sylvia, kertakaikkiaan. Lueskelin tätä ketjua viime viikonlopun, sieltä täältä kun en kokonaan kerennyt, ja hatunnoston paikka. Itse oisin lamaantunut vastaavassa aikapäiviä sitten. Mukavia päiviä tästä eteenkinpäin.
Tervehdys myös kaikille muille.
marillion
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 13
Liittynyt: 30.10.2018 19:51:45

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 8.11.2018 05:17:10

Mä kanssa nyt odotan jotain musertavaa onnettomuutta joka lopettaa tämän hyvän kauden. Just yöllä heräsin ihmeelliseen selkäkipuun ja heti ajattelin että no niin, tää on nyt merkki jostain vakavasta ja ei päästä lähteen sinne reissuun.

Muistan kun Sylvia joskus sanoit, että jos selviät jouluun niin olet tyytyväinen. No erittäin lupaavalta näyttää :) mun mielestä sitä pitäisi juhlistaa jollain itsehemmottelulla tms.
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 671
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 8.11.2018 05:46:46

Peco oli kirjoittanut samaan aikaan... luen sen myöhemmin :D

kiitos marillon, ja hyvää varhaisaamua kaikille
itsestäni taas tuntuu siltä, että elämänasenteeni on pohjamudissa. mutta jätän marinat tällä kertaa väliin.
sairastumisestani pari sanaa, sillä otaksun että marillon tarkoitti juuri sitä.

kyselin vain pari päivää sitten eräältä syöpissivustolta löytyykö ketään toista, joka ei ihan mahdottomasti pelkäisi tätä sairautta.
muotoilin kysymykseni mahdollisimman hienotunteisesti etten loukkaisi ketään. siellä kun ihmiset ovat, ymmärrettävästi, aika lailla paniikissa. kärsimys huokuu ihmisten teksteistä, ja siitä puhutaan toki myös aivan suoraan, kuten kuuluukin.
jopa sellaiset potilaat, jotka ovat saaneet jo aikapäiviä sitten terveen paperit, kirjoittelevat edelleen peloistaan sekä tuskistaan liki päivittäin. minä siis ymmärrän heitä, en vaan itse ole samanlainen.
kehtaako vertailla että se olisi vähän sama kuin olisi ihka ainoa vähentäjä lopettajien keskuudessa. eli olo on orpo. kun ei kerta kaikkiaan koe kuuluvansa porukkaan. kun ajattelee asioista, ja ennen kaikkea kokee tilanteensa/koko sairautensa niin toisenlaisella tavalla kuin kukaan muu.
näin ollen kirjoitin, että joskus tuntuu aika yksinäiseltä kun itse en panikoi. enkä siis pysty oikein samaistumaan toisiin, eli tunnen olevani kuin mikäkin kummajainen. odotin viestini ylle laskeutuvan syvän hiljaisuuden, muttei niin käynytkään. ilahduin, kun yksi vastasi että sama täällä. hän kirjoitti, ettei ole koskaan kehdannut kysyä samaa, juuri edellä mainituista syistä. ettei missään tapauksessa pahoittaisi kenenkään mieltä.
tietenkin tämän vuoden aikana on ollut kaikenlaisia vaiheita, myös niitä pelonsekaisia ahdistuspäiviä. siltikin koen, että sopeutuminen sairauteeni tapahtui a) ripeästi b) sittenkin varsin kivuttomasti.
eli jo pelkkä tieto siitä, etten olekaan mietteideni kanssa aivan totaaliyksin, tuntuu ihan mahdottoman hyvältä.

vielä noista syistä miksen ole aiemmin ottanut asiaa esille näin selväsanaisesti syöpäsivustoilla.
se johtuu enimmäkseen siitä, että edes pikkuisen tämänsuuntaiset puheet tulkitaan helposti torjunnaksi.
että ihminen, joka ei panikoi syövän takia, eikä edes kuoleman, on rakentanut mielensä ympärille murtumattoman suojamuurin.
jälleen vähän sama kuin se, että alkoholinkulutuksensa vähentäjää kutsutaan itsensä kusettajaksi ja ties miksi.
että defenssistähän siinä on kysymys. poikkeuksellisen sitkeästä ja kaiken alleen jyräävästä puolustusmekanismista. ei muka myönnetä tosiasioita, vaan viimeiseen hengenvetoon asti hoetaan uhma edellä että minähän se en pelkää mitään.
tällaiset vastargumentit, oletukset taikka asenteet, ovat paitsi näköalattomia niin myös loukkaavia. ne tuovat selkeän viestin siitä, että valtavirrasta poikkeavaa ei haluta hyväksyä, ei edes kuunnella.
joten mielenkiinnolla, ja huojentuneena, odottelen siis josko saisin tästä syövästään samoin kokevasta kaverista itselleni juttuseuraa.
en vielä edes tiedä mikä hänen syöpänsä laji on, en mitään. mutta eiköhän se selviä.

eilinen oli mukava päivä. meidän kirpparikierros ystäväni P:n kanssa rajoittui kuitenkin yhteen pikakäyntiin Uffin myymälään.
tihkusateessa ei huvittanut rampata kaupungilla. sitten menimme syömään ja P:n luokse leivoskahveille.
P halusi välttämättä näyttää kotinsa jouluvalaistuksen, mikä tosin oli (kuten aina) kaikkea muuta kuin joulumainen.
voisin itsekin hankkia parvekkeelle jonkin pienen valorykelmän.
vaikka sellaisia valkoisia led-"lumipalloja".
Ikeasta niitä vissiin löytyisi.

nyt meen aamupiikille.
se pirun kutina jatkuu muuten vatsan seudulla :(

hyvää päivää kaikille!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1141
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 8.11.2018 07:16:40

Eikös kutinat helposti liitetä maksan toimintaan? Koska sulla olisi lääkäri?
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 671
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 8.11.2018 11:40:36

Valosarjojen takia ei välttämättä tarvitse lähteä Ikeaan asti. Myös Claes Ohlsonilla on aika iso valikoima. Ja sellainenhan löytyy esim Kampista. Ja varmaan Itiksestäkin. Jos ei sitten muuten huvita Ikea retkeä tehdä. Meneekö sinne muuten vielä se ilmainen bussi keskustasta?

Onkos muuten marisematon marraskuu sujunut? Itse joudun kyllä vähän muistuttamaan itseäni kun meinaa väkisin suusta päästä välillä etenkin liikenteeseen ja tietöihin liittyvää sapekasta tekstiä. Eilen muistin kolleegalle kyllä sanoa, kun hän valitti ruuhkista, että yritän ottaa zen asenteella ja ajatella, että se on sitten sitä mun omaa aikaa kun voin vaan istua yksin omine ajatuksineni ja kuunella radiota. Toimii jos ei ole kiire, silloin kyllä meinaa päästä sitä marinaakin suusta.

Vaikea eläytyä tuohon syöpäsivuston keskusteluun. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että suhtautumistapoja voi olla niin paljon kuin ihmisiä. Mutta se miten itse sitten suhtautuisi tietoon syövästä onkin ihan toinen tarina. Toivottavasti en joudu sitä ikinä miettimään, mutta jos joudun niin toivoisin, että myös osaisin elää ilman päivittäistä pelkoa.
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 972
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja marillion » 8.11.2018 20:28:01

Ihan varmasti Sylvia teitä muitakin samoin ajattelevia siellä syöpäryhmässä on, kerro ihmeessä miltä susta tuntuu. Oot tässäkin ryhmässä luonut valonpilkahduksia sinnesuntänne.
marillion
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 13
Liittynyt: 30.10.2018 19:51:45

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 9.11.2018 06:41:43

tällä kertaa vaihteeksi överinukkumista. eilen nukuin liki koko päivän, sitten vielä iltaysistä aamukolmeen.
näillä nyt mennään, en saa veivattua rytmiä mitenkään järkeväksi, ja entuudestaan tiedän että tämä hullu kaamosrytmi jatkuu tammikuun loppuun saakka. matka sinne tuntuu loputtoman pitkältä.

marisemisesta. olen yrittänyt välttää sitä. joka päivä käyn dialogia päässäni että kaikkihan on ihan hyvin. se pitää sanoa ääneen, muuten toteamus jää ikään kuin puolitiehen. eilen kirjoitin sanat kalenteriinikin.
se kutina, se ei ole pahentunut, ei tosin loppunutkaan. Peco, kyllä vain, maksan sairaudet aiheuttavat kutinaa, samoin ihon keltaisuutta, mitä onneksi ei ole näkynyt. mullahan oli ennen diagnoosia silmien valkuaisetkin aivan kellertävät, mikä olikin silloin vuosi sitten sysäys päivystykseen lähtemiselle. itse en ollut sitä huomannut, mutta kun ukko tuli eräänä perjanti-iltana luokseni hän sanoi lähes heti, mitä helkkaria sun silmille on tapahtunut. sitten se rupesi tiirailemaan silmiäni semmoisella pienellä taskulampulla, kun minä taas vaikeroin sappivedet suussani että yrjöän ihan justiinsa. huonovointisuutta oli kestänyt jo jonkin aikaa. ilta oli niin myöhäinen että päätimme lähteä päivystykseen vasta seuraavana aamuna, ja siitähän kaikki alkoi. päivystyksestä suoraan Meilahteen jne.
seuraava TT-kuvaus on 27. päivä, eli jos oireet eivät pahene niin en edes yritä aikaistaa kuvauspäivää.
kutinaa ei siis ole muualla kuin vatsan piikitysten kohdilla. aamupiikit ovat aiheuttaneet veren "hyytymäkasautumia", ne ovat sellaisia ikäviä pahkuroita. kesällähän ne olivat välillä pesäpallon kokoisia ja kipeitäkin, mutta siis vaarattomia.

no sinne Claes Ohlsonillehan pitää tehdä koukkaus vaikka lenkin yhteydessä, myymälä on aika lähellä. tässä kun istun ja kirjoittelen niin lasioven takana parvekkeen pöytä on suoraan edessäni, joten jokin valo ois kiva. tosin olen päättänyt että mitään roinaa en hanki.
enkä esimerkiksi vaatteita. en tarvitse oikeastaan mitään.
mites tuo marillion noin kivasti sanookin että "valonpilkahduksia". kiitos kovasti.
eikä sitä muuten ihminen voi tietää etukäteen miten suhtautuisi asiaan jos toiseenkin ennen kuin ne osuvat kohdalle.
en tiedä, mutta olettaisin että minäkin olisin panikoinut jos olisin etukäteen kuullut että vuoden tai kahden kuluttua saat vakavan syöpädiagnoosin. kuten sanotaan, ihmisen yksilöllistä kykyä vastaanottaa ankariakin vastoinkäymisiä ei voi ennakoida. joku vahvempi sortuu kun taas persoonaltaan pelokas löytääkin itsestään valmiuksia vaikka mihin. viittaan siis tuohon Vilman kirjoittamaan, että suhtautumistapoja on yhtä monta kuin ihmisiäkin. sitten on niitä, jotka menevät sekaisin kun edes pientä taikka pikkuisenkin vakavampaa tapahtuu. kuten ex-ukkoni. sehän meni aivan tolaltaan kun sairastui alkukesällä kylkiluumurtumasta johtuvaan tulehdukseen ja joutui joksikin aikaa sairaalahoitoon. herranen aika sitä kitinää ja kiukuttelua! dramatiikkaa löytyi. olen tajunnut kuolevaisuuteni, nyyh nyyh. ja se veetuilun määrä minulle, samoin omalle pojalleen. sanoinkin sille silloin, että luojan kiitos se oli meistä kahdesta minä joka sairastui vakavasti, sillä hän on vellihousu. heikko.
huomaan, että olen sille vieläkin harvinaisen äkäinen. ainakin välillä. kuten juuri nyt kun muistin tuon sairasteluepisodin.
se oli muuten rinkutellutkin eilen, vastauksena erääseen tekstariini koskien veljeni velkaa hänelle, mikä on vaivannut mieltäni.
emme kerta kaikkiaan voi maksaa velkaa ennen kuin veljen talo on saatu myytyä. nyt onkin ilmaantunut pitkästä aikaa kaksikin kiinnostunutta ostajakandidaattia. summa ei ole ukolle suuri, mutta meille se on. rahastahan sillä ei ole minkäänlaista puutetta.
asia on viheliäinen joka tapauksessa. on jotenkin nöyryyttävää olla velkaa hänelle. tietenkin veli on sopinut asiasta ukon kanssa itsekin, mutten minäkään saa rauhaa ennen kuin asia on kunnossa.

viikonlopun puuhalistassa on jatkaa paperipäiväkirjojeni tuhoamis-projektiani.
aloitin sen jo aikoja sitten mutta vieläkin homma on kesken.
listassa myös yleistä siivoilua ja pyykinpesua.
samoin pitäisi jatkaa ainaista kaappien konmaritusta; ylimääräiset roinat veks.
mutta sohvan vetovoima on suuri. sen houkutteleva kutsu sinne vaan löhöilemään. tai paremminkin sängyn.
eilen ostin suppilovahveroita ja tänään teen kastikkeen aitoon kuohukermaan :P
ei ahistuksia.
ei alkon mielitekoja.
kuten eilen kirjasin kalenteriini: kaikki on oikein hyvin.

mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1141
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 10.11.2018 06:47:05

ei mitään kirjoitettavaa, kunhan jälleen avasin Plinkin aamuyön tunnelmiini.
ystäväni P purskahti nauruun kun kerroin aamurutiineistani. kylppärihommat, kahvinkeitto, Plinkki auki, rustailua. sitten aamiainen, mikä on aina sama, eli pari kolme mandariinia. aamupiikki ja lääkkeet. voiko kukaan olla enemmän mummo? parit virsien hoilaamiset vielä tuohon päälle niin mummoilu olisi täydellistä.
sain eilen konmaritettua vaatekaappini mutta päiväkirjojen tuhoamisprojektiini en koskenutkaan.
ukko oli rinkutellut heti aamupäivästä kun olin jo päiväunilla. soitin takaisin. puhelun jälkitunnelma oli ok. ei siis suurempia tunnekuohuja.
kai sä kirjoittelet vielä nettiin, se kysyi tapani tuntien ja tajusin samassa että herranen aika, sehän tietää mun Plinkki-nimmarini ja kaikki.
joten terveisiä vaan äijäpahanen jos luet tätä :P
se velka-asia on ok, kuten arvelinkin. halusin silti varmistuksen asiaan. mies oli ehtinyt soittelemaan jo veljellenikin kun ei ollut saanut minua kiinni. nyt olen taas sillä mielellä, että ihana tyyppi.

ei minkäänlaisia alkon mielitekoja. se viime viikonlopun viinipullon loput joutaa viemäriin. Vilman idea pakastaa (Vilmastonko ketjussa vai missä tästä oli puhetta) viini ruuanlaittoa varten ei toimi. jos yritän maustaa ruokaa alkoholipitoisella, se menee aina pieleen. yritetty on ja joka kerta alkoholin maku korostuu liiaksi. eli pilaisin vaan koko ruuan.
eilen kun oli perjantai mietin tätä juttua. kun juominen ei kiehdo ei sitten tippaakaan. viimeksi olen ollut humalassa kesällä.
siitä seuraava kerta oli syyskuussa kun ystäväni tuli yökylään; juotiin kaksi pulloa viiniä ja lähibaarissa parit siiderit.
sitten oli se siideri-ilta kotioloissa yksikseni sen päivän päätteeksi kun ukko oli hakenut täältä kamansa. siitäkin on jo aikaa.
tarkoitus ei ole kehuskella, tai heko, tuskin täällä kukaan niin olettaisikaan.
erokipuilun alkutaipaleella piti skarpata ettei retkahtelisi suunnittelemattomasti, mistä selvisin oikein hyvin.
mutta. eilen kun juteltiin ukon kanssa mietin puhelun jälkijunassa sitä, että jos päätyisin syystä taikka toisesta äijän kanssa saman katon alle yhdeksi ainokaiseksi illaksi (varsinkin yhdeksi ainoaksi illaksi), korkki aukeaisi varmasti pitelemättömän mieliteon aikaansaamana.
samoin kaikki olisi monin verroin monimutkaisempaa juomiseni suhteen jos palaisimme yhteen.
ensiksikin jo sen takia että toinen juo. toinen syy olisi luonnollisestikin se, että parisuhteessa mieli kuohuu vaikkei mitään varsinaista riitaakaan olisi. näin ainakin minun kohdalla.
tässä siis oivallinen esimerkki siitä, että vaikka juominen ei kuulu arkeeni oikeastaan ollenkaan, niin "lopullisesti" riippuvuuteni ei ole kadonnut eikä tule katoamaan minnekään. kuten olen ennenkin todennut täällä. eri asia on se, että vaivaako asia mieltäni. ei vaivaa. tämä on niitä perusjuttuja jotka kuuluvat toteamukset itsestäni-kansioon, mitkä eivät vaadi (enää) minkäänmoisia käsittelyjä taikka työstämisiä. asia on niin sanotusti loppuun kaluttu. se on myös niin vesiselvää ettei se "unohdu". niin tiedostettu sekä sisäistetty juttu kuin olla ja voi. vähän sama kuin että tiedän vaikka unissani että mulla on kaksi kättä tai pitkät hiukset. selviö.

entä muita syitä? mitä sellaista voisi tapahtua, mikä suistaisi mieleni näiden pitelemättömien mielitekojen pyörteisiin eli riippuvuuteni aktivoitumiseen?
negatiivisista asioista merkittävin on se tuttu juttu eli jos veljelleni tapahtuisi jotain todella ikävää.
positiivisista voisi olla vaikkapa lottovoitto :roll: joka ehkä tarkoittaisi muuttoa Espanjaan viinisammioiden ääreen.
entä parantuminen syöpäsairaudesta? ei, ei se vaikuttaisi. en ainakaan tällä haavaa saa sellaisesta ajatuksesta kiinni ollenkaan.
en tiedä... tässä olen nyt istunut jonkin aikaa miettiessäni asiaa, ja olenko täysin mielikuvitukseton (vai peräti tolloista tolloin) kosken keksi muita mahdollisia syitä - en negatiivisia enkä positiivisia - jotka vaikuttaisivat niin paljon "mieleni päälle" että ne olisivat samalla ratkaisevia tekijöitä alkon mieliteoilleni.
vai onko tämä peräti vaarallista itseriittoisuutta?
eli juuri tuota tollon ihmisen tolloa kuvitelmaa?
vai sitä kuuluisaa addiktin kyhäämää harhaa että kaikki on muka hyvin ja hallinnassa?
siltä tämä ainakin saattaa kuulostaa, selvähän se.

no enhän minä mitään led-valoja partsille hanki, vaan tänäänkin panin heti herättyäni parvekkeen pöydälle kauniin lyhtyni.
sitä vaan ei tietenkään voi jättää sinne yksikseen oleilemaan, vaikka onkin turvallinen kapine jo korkeutensakin takia.
kauniisti se palaa säkkipimeydessä.
ei nimittäin edes pihan valot hohda näin ylös.

nyt piikille ja lääkkeille.
sitten on vuorossa hedelmäaamiainen.
mummoilu jatkuu.
tunnelmallista kaamoslauantaita kaikille! :D

muokkaus: näin se juopon muisti toimii. Onnelin ketjussa silmiini sattui, että olihan mulla alkoilta myös 5. lokakuuta :oops:
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1141
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 10.11.2018 10:23:43

vai onko tämä peräti vaarallista itseriittoisuutta?
eli juuri tuota tollon ihmisen tolloa kuvitelmaa?
vai sitä kuuluisaa addiktin kyhäämää harhaa että kaikki on muka hyvin ja hallinnassa?
siltä tämä ainakin saattaa kuulostaa, selvähän se.

Ootkos Sylvia käynyt lukemassa mun ajatuksia mun pääkopasta :shock: mä ajattelin tässä aamulla, että kun se halu siitä krapulattomasta aamusta on vahvempi kuin siitä viinin juomisesta niin onko se todellista vai harhaa? ihan kuin olisin viime päivät hihhuloinut jossakin ihmeellisessä kuplassa asian suhteen! juopunut ilosta, että osaa olla ilman viiniä? viime viikonlopun viinit ja siiderit oli oikeastaan yhdentekeviä. Okei oli kiva ruoan kanssa juoda viiniä, mutta sitten se kun istuin sohvalla niin mua väsytti vaan en ihan ehti halunnutkaan nukkumaan koska jos mä yhden lasillisen vielä. Sitten mä niitten pullon loppujeni kanssa pähkäilin kun en halunnut niitä juoda vaan kun ne oli olemassa.
Sitten mä päätin, että nautin tästä tunteesta, mutta pikkusen olen varpaillani ettei se joku ilkimys sieltä nurkan takaa pääse valloille.

Ja tervehdys multakin jos ukkeli käyt täällä lukemassa näitä :lol:
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 882
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 11.11.2018 05:53:11

niinpä, halu krapulattomasta aamusta on voimakas, mutta on tullut vastaan myös silkkaa viitsimättömyyttä kiskoa sitä viiniä. ei jaksa eikä viitsi. voisi sanoa peräti että laiskottaa juoda :shock:
en sanoisi että harhaa mutta onko tämä esim väliaikaista? siinäpä kysymys. koska ainakin mun juomishistoria on ollut vaiheittainen aina. on ollut jaksoja kun juomaa on kulunut enempi ja samoin jaksoja kun tahti on ollut rauhallisempi. kuten vissiin kaikilla, eikö.
aika harvalla se kaiketi menee niin että tahti sen kuin kiihtyy kiihtymistään. tai ei, onhan toki heitäkin.
just toi sana yhdentekevä. oluthyllyn ohittaminen ei tuota minkäänlaisia oloja, tai paremminkin en edes huomaa koko osastoa. ohitan sen kyllä lähes päivittäin kun olen alkanut taas raahaamaan kotiin vissyä, kun vein jo tarpeeksi kauan palvelleen kuplakoneeni kellariin "heitä ongelmajätteeseen"-laatikkoon.
koska tämä matka tähän pisteeseen on ollut niin pitkä, tai miten sen nyt ottaa, niin en ehkä sittenkään oikein oivalla miten ison muutoksen kanssa on tekemisissä. tarkoitan, että mulle ei ole syntynyt edes mitään ikimuistettavaa riemua tästä. tai ehkä ilo tästä on vain hukkunut muun alakuloni alle, mikä on sääli, sillä tämä jos mikä ansaitsisi tuuletusta.
eli kyllä Vilmasto sinä ja me molemmat ja moni moni muu vähentäjä ansaitsee kunnon hihhuloinnit :D varsinkin, kun pienikin edistys on minusta suuren ilon paikka. itse vaan oon nykyisin tämmöinen mörökölli.

ai niin, eilen kirjoitin siitä että jos päätyisin lottovoittajana asumaan osan vuodesta Espanjaan.
jäin oikein pyörittelemään mielikuvaa.
muistan kun ystävämme Tyräkki lähti raittiutensa alkuaikoina etelänreissulle päämääränään klaarata koko matka tipattomana ja onnistuikin siinä upeasti. ajattelin silloin (jolloin itse olin siis vähentämiseni alkutaipaleella) että moinen temppu ei kuuna päivänä onnistuisi itseltäni. ei sitten millään.
eilisten mielikuvaleikkien päätteeksi kuitenkin totesin, että tuskinpa vain sittenkään päätyisin niiden viinisammioiden ääreen pää kolmantena jalkana kuten eilisessä tekstissäni ennakoin ikään kuin vanhasta tottumuksesta.
en minä siellä tipattomana olisi muttei se mopo tosiaankaan karkaisi. en mitenkään voi uskoa sitä. en enää siis näe itseäni palmupuun juurella taikka terassiravintolassa humaltuneena about joka toinen päivä taikka ilta. paino tolla humala-sanalla.
tai todennäköisimmin kekkuloisin Espanjan kodissani. tarkoitan, ettei tämän ikäisenä enää nyt muutoinkaan löydy halukkuutta roikkua kännissä yleisillä paikoilla vaikka illat olisivat kuinka samettisia.
pointti tässä on enemminkin siinä, että on hyväksi aina silloin tällöin päivittää ajatuksiaan itsestään, myös niitä positiivisia puolia, eikä nimen omaan vanhasta tottumuksesta usko/kuvittele/luule itsestään asioita jotka olivat joskus erittäin faktaa, mutta eivät enää sitä ole.
mutta se eilinen ajatusleikkini taas siitä, että mitä tapahtuisi jos palaisimme yhteen ukon kanssa, pitää edelleen kutinsa.
eli olen varma että alkoholinkäyttöni lisääntyisi.
sellaista elämänmuutosta ei tosin ole onneksi näköpiirissä.

okei, tuli vissiin taas toistoa toiston perään.
panin tänäkin aamuna lyhdyn palamaan parvekkeelle.
sysipimeää, vettä sataa ja tuuli humisee.
tällaisilla keleillä mieleeni tulee usein kodittomat.
eli että miten hyväosainen sitä onkaan kun täällä lämpimässä saa oleilla, omassa turvallisessa kolossaan.

voi tätä mun makoilun määrää! kroppakin jo kertoo että saisi muuten riittää. kohta saan kimppuuni jonkun todellisen selkä/kylkisairauden liiallisesta loikoilustani. hitto tämmöistä ihmisen laiskuutta. oon vihainen itselleni. liikkeelle akka!

leppoisaa sunnuntaita kaikille! :D
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1141
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 12.11.2018 08:57:39

toivottavasti en ole pahoittanut kenenkään mieltä viimepäivien puheillani.
meinaan kirjoitelmiani siitä kun vähentäminen sujuu kohdallani nykyisin verrattain helposti ja kun alkoholi ei kiehdo.
en puhu teistä vakkareista, mutta joku uusi tulokas, joka ei ole ehkä vielä esittäytynytkään, ja joka ei sitä kenties aio tehdäkään vaan plinkkailee pelkästään lueskelemalla toisten tekstejä, saattaa ajatella että mitä helkkaria toi yks täällä tekee kun kehuskelee ettei ongelmaa ole.
tähän sanoisin kuitenkin, että matka on ollut pitkä ja kuoppainen. eikä siitä tulevaisuudesta loppujen lopuksi vaan voi tietää.

mikä luksusaamu, sillä heräsin vasta kuudelta. tosin taas piti ottaa yökolmelta Tenoxia että sain uudestaan unen päästä kiinni.
pitää tarkistaa Omakannasta milloin olen viimeksi hakenut apteekista 30 kipaleen purkin eli koska kehtaan hakea seuraavan satsin.
paitsi että mikä juttu toi kehtaaminen on?
olen nimittäin pannut merkille, vai liekö pelkkää mielikuvitustani, että kun haen apteekista syöpään liittyviä troppeja, yrmeinkin apteekkityöntekijä on mielin kielin sydämellinen, vaan jos ostokseni on pelkästään Tenoxia, niin pikkuisen on havaittavissa hapanta naamaa kera epäilevien kuulusteluiden onko tämä varmasti tuttu lääke, ja onpa joku heistä retkahtanut muistuttamaan että näissä bentsoissahan on sitten sitä riippuvuutta aiheuttavaa ongelmaa. sattumaako vain, en tiedä.
ehkä omakin käytökseni on erilaista. olen jotenkin nöyristelevä. että ei kai noi luule että tässä aivan koukussa ollaan.
sitä(kin) muuten ihmettelen, että vaikka lääkekattoni on täynnä, eli saan kaikki muut lääkkeeni parilla eurolla, niin tätä Tenoxia en.
ei se ny mitään haittaa mutta outoa minusta joka tapauksessa.
ihan kuin bentsot eivät olisi lääkärin määräämiä ollenkaan, vaan joitain huvittelunappeja.

siis niin tylsä viikonloppu kuin olla ja voi! tai eihän tämä viikonloppu ollut mitenkään eroava toisista viikonlopuista, mutta jotenkin taas mielessä pyöri että eikö ihminen keksi mitään mielekästä tekemistä. makoilun ja löhöilyn määrä on mittakaavaltaan törkeä.
olen lintsaillut lenkkeilystä. eilenkin oli muka niin kurja sää. siis mitä tuommoinen on, sillä sehän on silkka pukeutumiskysymys.
syytän tätä kamalaa vuorokausirytmiäni, mutta tekosyyn puolelle sekin menee. pirteä olen oikeastaan vain aamuyöllä, muutoin tämä akkapaha laahustelee yöpaita päällään ja haukottelee. eilen mielessä kävi että eikö tämmöinen jatkuva haukottelu käy raskaaksi jo sydämellekin :shock: mitä ylenmäärinen lötköily aiheuttaa. silkkaa hapenpuutetta kaiketi.
tupakointi. sehän kiihtyi erokipuilun aikana mahdottomiin lukemiin, mutta on onneksi nyt palautunut normiksi. olen kummallinen tupakoitsija; mieliteko tupakkaan syntyy vain aamukahvin aikana, loppupäivän tai illan aikana röökaaminen tulee harvoin mieleen jos ollenkaan.
ruokapäiväkirjaa:
viikonloppuna söin lihaa. haudutin uunissa lihapataa viitisen tuntia pienellä lämmöllä. itse pataan paljon porkkanaa ja sipulia. sitten oli perunoita ja vihreitä papuja. makeat Conferenssi-päärynät ovat taas saapuneet kauppoihin. niitä söin ja varmasti kilon mandariineja, tai satsumia ne vissiin olivat. varsinaiset sokeriherkut: litra suklaajäätelöä. jaettuna kolmelle illalle. ei paha.
varasin viikonloppulukemiseksi yhden Murakamin ja sen ruottalaisen August-palkinnon saaneen Khemirin mutta aloittamatta jäi kumpikin teos, tai tuota Murakamia vähän selailin.

yks entinen heila ahdistelee. vai olenko jo kirjoittanut siitä. tyyppi on kuullut että olen vastikään eronnut ja lähettelee pönttöjä meilejä.
repii aina nämä tämmöiset entiset jotka kirjoittelevat "ihan ystävänä vaan" ja rivien välistä voi nähdä jotain ihan muuta motiivia.
hän rustaili että oli kuulemma polttanut takassaan yhden kirjani kiukuspäissään (joskus sata vuotta sitten siis tapailumme päätteeksi), mutta nyt pummaili uutta kirjaa koska haluaisi maalata siitä taulun. anna mun kaikki kestää. ajatteliko kaveri että minä ajattelisin vau miten hohdokasta, jos ei peräti kiehtovan syvällistä. toi tuli on nimittäin yks keskeinen "teema" siinä kirjassa. tai se mikään teema ole, kunhan vaan on yks vaivainen juttu siinä.
myös miehet kuuluvat ei voisi vähempää kiinnostaa-lokeroon.
ne ovat niiiiiiiin mennyttä elämässäni kuin olla ja voi.
myös naapurustossa on tapaus joka hänkin erostani tietoisena ehdottelee kahvittelua, tai kuten viimeksi hississä: Eikö me voitaisi jonain iltana tuhota yhdessä pullollinen viiniä? no ei voitaisi.
en tiedä, meinaavatko nämä äijät että toi syöpäsairas on varmaankin niin epätoivoinen, että se on helppo saalis.

tuosta jätetyksi tulemisesta muuten. kyllä se sitä kuuluisaa häpeääkin aiheuttaa. tunnistan sen pinnan alta kun vähäsen kaivelen.
no mites parisuhde, on aika tyypillinen lausahdus tutuilta taikka naapureilta. ja sitten on ikävä todeta ettei sitä enää ole.
no mitä ihmettä tapahtui, kyselyt jatkuvat, ja tällöin on todettava tuo ettei mies halunnut jatkaa. olen ottanut tavakseni sanoa näin suoraan koska koen että se on ihmisistä se kiinnostavin kohta. kumpi ei halunnut jatkaa. ja sitten koen häpeää. niin se vaan valitettavasti menee. sitten on jaksettava kuunnella lohduttavia sanoja. tyyliin teidän tilannehan oli alusta alkaen kamala kun on toi sun sairaus.
tai sitten tämä: miehet ovat kusipäitä, ei niistä ota selvää. jne.
ystäväni M kysyi jo aikoja sitten, että voisitko ajatella niin että sait menneestä parisuhteestasi myös niitä hyviä muistoja?
ei, en ajattele niin. en ainakaan vielä. koen sen pelkäksi lisäkuormakseni, ja kaiken lisäksi turhaksi sellaiseksi. tosin, vasta joku päivä sitten mietin, että suhteen anti on se että sain nähdä, sekä kokea, että klaarasin eron. etten aivan romahtanut. enkä sortunut ryyppäämään.
että minusta löytyi semmoista voimaa. varsin tärkeä huomio, eikö vain. tai paremminkin kokemus.

tänään mt-hoitajalle.
sitten pitää mennä ostoksille.
maitoa, tupakkaa, ruokaa, pesuaineita, vissyä, wc-paperia sun muuta perussettiä.
ajattelin lähteä mt-hoitajalle niin ajoissa että teen lenkin menomatkan yhteydessä, eli kierrän metsäpolkujen kautta.
takaisin pitää tulla vissiin bussilla koska ostokset painavat.

hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1141
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 12.11.2018 09:45:03

Niin onhan siinä vaaransa jos joku uus ilmaantuu lukemaan jotain kohtaa meidän älyvapaasta keskustelusta hiekkalaatikolla. Ja mitä kaikkia näitä hirnumisen kohteita välillä on ollut? niin kuin se sun margarita-kohtaus sai mut räjähtämään nauruun niin on kait siinä joku ulkopuolinen ajatellut, että kamala ihminen kun toiselle noin nauraa.
Mä muistan kun jo vuuuuosia sitten eksyin plinkkiin vahingossa ja joku lopettajien juttu tuli vastaan ja olin ihan kauhussani minkälainen taistelu siellä oli menossa jossain ketjussa. Vuosien aikana useamman kerran kuitenkin sinne vilkaisin ja rohkenin lukemaan lisää. Ja luonnollisesti sitten vastaan tulikin niitä "parempia" juttuja eikä sanaharkkoja. Vähentäjistä joitakin ketjuja siinä ennen loppiaista luin ja loppu onkin sitten tuttu juttu.
Jokaisella täällä on omanlaisensa tilanne asian suhteen ja voihan se olla vähän sattuman kauppaakin se mihin ketjuun eksyt ensin. Säikähdötkö vai et. En minäkään kovin luottavainen ollut tämän olinkin suhteen aluksi vaan kun en muutakaan apua keksinyt niin kokeiltavahan se oli.
Saa kait sitä iloitakin jos on onnistunut tekemään ongelmalleen jotain?! eihän kukaan turhan takia tänne tule? vai mistä mniä tiedän jos joku ihan huviksensa näitä lukee :shock: no ei kait sentään!
Niin että jos välillä iloitseekin niin ei se poista sitä faktaa ettei tämä nyt ole aina helppoa ollut ja mistä me tiedetään kuinka tässä vielä käy.

Hyvä aasinsilta tuo nauraminen sitten siihen, että mulle tuli heti mielikuva kuinka Sylvia hiippailee yöpuku päällä aamusta iltaan hedelmäkasojensa kanssa :lol: valuu pitkin lattioita jääkaapin ja sängyn väliä. Hetken piipahtaa jossakin pöydän ääressä lusikoimassa lihapataa. Suokaa anteeksi mun mielikuvitus, mutta mun mielikuvitus on välillä mitä nyt on :lol:

että minusta löytyi semmoista voimaa tuolle Sylvia oikein iso etupyllytys <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 882
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 13.11.2018 07:42:17

samat muistot, Vilmasto. tuosta kauhistumisesta siis.
minäkin kävin jo silloin ihan alussa loppareiden puolella ja muistan kun ikiaikaiset riitapukarit fernetti ja vadelmamunkki väänsi oikein perusteellisesti puukkoa toistensa selkään. ei se mikään salaisuus ole, että nämä kaksi sai aikaansa senpäiväset sivalluskonsertot että pois tieltä. kirjoitin ujona että mites te nyt tollai, jolloin varmasti molemmat räjähtivät nauruun tahollaan että mikäs kukkahattutäti se ny tänne pöllähti :lol: minä taas ajattelin etten ikinä enää tule tälle puolelle (lopettamoon siis). ja vasta paljon myöhemmin tajusin että onhan siellä paljon mukaviakin tyyppejä, suurin osa siis. mutta mun plinkkailu olisi jäänyt siihen jos ei tätä vähentäjät-palstaa olisi ollut, mikä on alunperinkin ollut myös tarkoitukseni, eli vähentää ja saada tolkkua siihen mun jatkuvaan ryystäämiseeni.

Vilmasto, just on oikea mielikuva sulla mun tuohuista täällä.
pyjama tai semmoinen Tallinnasta ostamani mummon nilkkoihin asti pitkä yöpaita päällä ja villasukat jalassa touhuan täällä omiani. näitä mummon yöpaitoja on peräti kaksi samanlaista. vaaleansinisiä kaiken kukkuraksi. nuhruisia ja elottomia. ja ahh, niin mukavia. jotain pehmoista pumpulimaista kangasta. niitä ei saa kuin Tallinnan paikallisesta "Tokmannilta", minne pääsee ratikalla 2.
sieltä saa kaikkea muutakin aitoa itäblokki-mummokamaa :P mutta siis todella oikeaan osuva mielikuvitus Sulla Vilmatson!

eilen juteltiin mt-hoitajan kanssa tästä mun elämäntavasta. läksyksi sain tämän: jotta voisin säilyttää mukavuusalueeni tuoman ilon, sieltä on välillä poistuttava. ikiaikainen, yksinkertainen - ja aina unohtuva vinkki.
sovimme, että joka päiväksi mun on yritettävä keksiä jokin pieni haasteellinen "tehtävä". sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä.
esim tänään tuo tehtävä on pestä peilikaapin taakse osittain jäävä, hankalassa paikassa oleva nurkkaikkuna. touhu on veemäinen, koska kaappia pitää siirtää, mutta ikkunan lika häiritsee. näin pimeällä likaa ei edes näy, mutta pelkkä tieto siitä riittää. todennäköisesti homma on pulkassa kymmenessä minuutissa.
olen samaa mieltä kuin mt-hoitaja: onnellinen/hyvä elämä koostuu suurimmaksi osaksi pienistä tyydytystä tuovista asioista.
lisäksi mt-hoitaja osui erittäin nappiin todetessaan, että vähän kuulostaa siltä että olet jo pakannut laukkusi saattohoitoa varten.
toisaalta taas sairauteni huomioon ottaen ei voi olettaa, puhumattakaan vaatia, että "eläisit niin kuin terveet" vaikkei fyysisiä oireita olekaan. eli sain myös lupalapun olla vain, koska olen ihminen enkä robotti.
kymmenen pojoa sain tästä aamurustailustani kun kerroin tämän olevan jokapäiväinen rutiinini. hän piti tätä erityisen tärkeänä. ja kun kerroin, että suurimmaksi osaksi kysymys on varsin pintapuolisesta pulputuksesta, toisaalta joskus taas samojen asioiden veivaamisesta, hän sanoi että miltä muulta se voisikaan tuntua. ethän sinä sitä työksesi tee. ja tätä hän aivan alleviivasi: käsitän sen niin, että eniten kirjoitat itsellesi. ja just niinhän se meneekin.
koen, että tuo mt-hoitajan tapaaminen on kuin paja, mistä noudan jo tietämilleni asioille varmistusta. kuin tekemilleni tauluille kehykset.
tai kuin olisin kirjoittanut ruutupaperille jonkin mietteeni tussikynällä, joka on vähän nuhruinen kokonaisuus, mutta kun ruutupaperin päälle asettaa lasin, tussikynän jälki selkiytyy.
harvemmin tuon sieltä mukanani mitään suuuuuuria ahaa-elämyksiä, muttei sen niin tarvitse mennäkään. on tosin sitäkin tapahtunut.
enivei, oikein hyvä tapaaminen jälleen.

tänään pitää kirjoittaa pari rästissä olevaa meiliä kollegaystäville, samoin soitella pari puhelua. nekin vähäsen rästissä olevia.
kustantajalta saapui kutsu pikkujouluihin, minne en aio - yllätys yllätys - tänäkään vuonna osallistua.
se ärsyttävä kutina on pikkuisen laantunut, tai ei ainakaan pahentunut.
ai niin, tärkeää: pitää käydä huolella lääkkeet läpi, uusia tarvittavat reseptit ja hamstrata kaikkea mahdollista troppia joulukuun aikana koska tammikuussa alkaa uusi "lääkekausi".

nyt taas olen sillä tuulella että tykkään tästä pimeydestä. mistähän moinen fiilis :shock: yllättävää, sanoisin.
iloa tuottaa myös se kun eräs ystäväni tulee yökylään 24. päivä, tämä varmistui eilen. sama ystävä joka oli syyskuussakin yövieraanani.
ei siis ole ollenkaan semmoinen olo että "rauhani rikkoutuu, rytmini häiriytyy". hyvä merkki.
Yle Areenalla on muuten dokumentti moderaattoreiden työstä, vink vink. salaperäistä ja rankkaa hommaa. terveisiä vaan meidänkin Plinkki-modeille :D

oikein rattoisaa kaamostiistaita kaikille!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1141
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ulpukka » 13.11.2018 08:23:59

Huomenta Plinkkiin, ja Sylvia.

Kylläpä tulen aina niin hyvälle tuulelle, kun luen sun tekstiä. Sulla tuntuu tämä päivä alkaneen varsin mallikkaasti. Olen tosi iloinen puolestasi. Mt-hoitajasikin kuulostaa ihan jees tyypiltä. Ensimmäisenä aamulla vielä sängyssä loikollessa täytyy kurkata, mitä sinulle kuuluu. Toivottavasti et tunne kehossasi, kuinka ammennan sinun aurastasi itselleni pienen siivun.

Huonosti taas nukuin ja valvoinkin kolme tuntia. Mulla on jänniä toistuvaisunia aina, kun nukun huonosti. Mulla on hoidettavana puoli tusinaa pieniä lapsia, joita yritän saada nukkumaan. Eikä siitä tule yhtikäs mitään, tuskastun suorastaan. Onkohan mulle jäänyt jokin piilotrauma omistani, kun olivat pieninä niin onnettomia nukkujia.


"SylviaPlaa" kirjoitti: mun plinkkailu olisi jäänyt siihen jos ei tätä vähentäjät-palstaa olisi ollut, mikä on alunperinkin ollut myös tarkoitukseni, eli vähentää.
Tähän kyllä yhdyn täysin. Edelleen käyn siellä vilkuilemassa, mutta muutamat tyypit jätän jo suosiolla omaan arvoonsa. Kommentoin täällä yksikseni. Voi aikoja, voi tapoja.

Tämä marraskuun jatkuva veden tihhuutus saa kyllä tämän laiskaksi muuttuneen lenkkeilijän entistä laiskemmaksi. Saa muka hyvällä omallatunnolla vettää villasukat jalakaa ja kietoutua sohovalle vällyjen välliin. Lunta jo kaipaisi, nyt luontokin itkee pimeyttä ja märkyyttä.

Tälle päivälle ihka entiset kuviot, eli vanhuksen luona vierailua. Tosin itsekin saan vieraan iltapäivällä. Tulipa nyt mieleen tuolta loppareiden puolelta nimeltä mainitsematon nimimerkki, joka kommentoi, että täällä Plinkissä on paljon sellaisia, jotka kirjoittavat, mutta eivät sano mitään. Todettakoon, että kukin tyylillään. Minusta on kyllä kiva, kun ei tarvitse yrittää olla viisaampi kuin on. Eikähän ainakaan pahoita kenenkään mieltä, väittelyt sitten tutumpien kesken nokatusten, jos siihen on tarvista.

Mukavaa tiistaita, varmoin ottein talsitaan eteenpäin.
Valoa ei olisi, jos ei olisi pimeää, johon sen voi laittaa.
Ulpukka
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 31.10.2018 15:59:26

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 14.11.2018 05:40:34

huomenta Ulpukka ja muut,
täällä taas aamuyöstä. sama laulu: heräsin kolmen jälkeen, ei sen jälkeen enää unta.
jos mun elämässä tapahtuisi jokin muutos, tämä konekin varmasti yllättyisi niin että posahtaisi ilmaan :lol: tyyliin no jo pomppasi.
oih, Ulpukan lapset ovat olleet huonounisia. lapsettomana ja nukkumista niin tärkeänä pitävänä olen aina ihmetellyt miten pienten lasten äidit jaksavat ylipäätään, mutta erityisesti ne äidit joiden penskat valvovat :shock: tosi on, tätä olen kunnioituksensekaisella hämmennyksellä miettinyt.
viime yönä minä olin vaihteeksi Pohjois-Koreassa vankilassa. olen ennenkin uneksinut P-Koreasta. maa kiehtoo minua ällistyttävyydellään ja jos olisin matkustelevaa sorttia, haluaisin lähteä siellä käymään. tiedän, varsin erikoinen matkakohdehan se olisi. mutta kiinnostavaa olisi nähdä miten tavallinen pohjoiskorealainen elää arkeaan. mikä olisi sula mahdottomuus koska turistit ovat käsittääkseni edelleen tarkan valvonnan alaisia. no joo, ei siellä vankilassa ihan järkky meininki ollut, siis tunnelmaltaan, mutta muistan ajatelleeni unessani että koska jenkit tulevat ja vapauttavat meidät. todella vaikea hahmottaa mitä tämäkin uni muka viestitti.
tai joo, nyt muistan ajatelleeni siinä unessa myös näin, että mikäs täällä vankilassa on oleilla jos ne ny ruokaa tarjoavat ja juomavettä, mikä taasen johdatti ajatukseen että en minä tästäkään taida olla moksiskaan. että oon outo tyyppi.

eilinen oli tosiaan hyvä päivä. paitsi että heti lintsasin mt-hoitajan vinkistä tehdä jokin haasteellinen pikkujuttu. se nurkkaikkuna jäi nimittäin pesemättä :( yritän tänään uudelleen. lenkille sain lähdettyä. lenkkiin pitää aina yhdistää jokin piipahdus kaupassa tms.
pitää keksiä jokin kohde missä käy. eilen kalpin pitemmän mutkan kautta isoon markettiin ja hain Nivean puhdistusveden. se on muuten kätevä tuote ja hintalaatusuhde erinomainen. varsinkin jos ei ole päivällä meikannut se riittää putsariksi. mitä teenkin nykyisin harvemmin, meikkaan. pisara meikkivoidetta ja hutaisu kevyttä huulipunaa riittää, mitään ripsiväriä en jaksa laittaa.
lisäksi ostin iltapalaksi kaksi tuorekurkkua. laadukkaita tuorekurkkuja saa vain K-ryhmän kaupoista. ne pitää olla tummanvihreitä, hoikkia ja sormituntumalla napakoita, siitä tietää että ne ovat hyviä. vaaleanvihreät ja pulleat eivät käy. sitten paloittelen kokonaisen kurkun lautaselle ja rouskuttelen menemään.

no mikähän kommentti tuo taas oli että "jotkut kirjoittavat, mutta eivät sano mitään". viittaan tuohon Ulpukan kertomaan.
pitäisikö tänne kirjoittaessaan olla joku filosofi, vai politikko, vai mikä? en tajunnu. olen muuten päässyt täysin eroon siitä, että lueskelen loppareita taikka saunaa, kuten muutama viikko sitten päätinkin että se saa loppua. toisinaan huomasin nimittäin istuskelleeni koneen ääressä monta tuntia pelkästään lueskelemassa mikä oli uuvuttavaa. samoin olen rajoittanut syöpissivustoilla pyörimistä. fb ei sekään mieltä kohenna, kuten olen vissiin todennut sataan kertaan. siihenkin jäin nimittäin vähän koukkuun koska yks syöpisporukka kokoontuu fb:n "alaisena" ryhmänä. eli kun menin sinne, jäin selailemaan myös fb:n normipuolta.
Ylen sivut luen aina ja toisinaan myös iltapäivälehtien otsikot. iltapäivälehdetkin ovat siinä ja siinä koska joka kerta kun klikkaa sivut auki saa pelätä että joku "koiralta irtosi pää"-juttu syöksyy kimppuun. olen yliherkkä eritoten eläimistä kertovien artikkelien suhteen.
se on mennyt vähäsen överiksikin. jos esim elokuvan päähenkilöllä on koira, se leffa jää katsomatta. pois vaan, saman tien. koska mitä todennäköisimmin koiruli on käsikirjoitettu tarinaan sisään sen takia että sille tapahtuu jotakin ikävää.
ja tv-uutiset. max kerta päivässä riittää.

muistan kun mun oma rakas koirani, toinen niistä, katsoi aina poliisikoira Rexin. :!:
pää kallistui puolelta toiselle kun se tuijotti telkkaria, vaikka väitetään ettei koira muka näe tv-kuvaa. no, ainakin äänet se kuulee. lajitoverinsa haukunnan. siinä se sitten sohvalla lötkötteli ja katteli Rexin seikkailuja samalla kun minä tein vaikkapa ruokaa. itsehän en seurannut kyseistä sarjaa juuri sen takia, että vaikka Rex selvityy tilanteesta kuin tilanteesta, niin en kestä nähdä tätä sankaria edes hetkittäisessä pinteessä.
"Rex alkaa!", minä huusin, ja samassa rekku-rakkaani otti hyvän asennon tv-tuokionsa alkajaiseksi. suloinen, vai mitä :lol:

kuten liiallinen Plinkissä pyöriminen, niin se hiton parisuhde- ja erokirjojen ahmintakin on loppunut tyystin.
niiden parissa menikin koko alkusyksy. luin itseni piippuun. ja sitten helkkarinmoiset analyysit niiden päälle. se on sitä että just noin meillekin kävi, tai just tollai meidänkin olisi pitänyt toimia. ja pää menee entistä sekavammaksi. ohi on, voinkin huokaista nyt.

joulusta. mt-hoitajan kanssa ehdimme vaihtaa pari sanaa siitäkin. mietin, että kivat sitten heräillä jouluyönä kello kolme jossain Tallinnan hotellihuoneessa yksin kun edes kahvia ei saa mistään. mielikuva on ankea. tai sitten varaan matkaan mukaan termarin :roll: , minkä lataan jo illalla valmiiksi ja ei muuta ku kahvittelun jälkeen käyskentelemään aamutuimaan Tallinnan katuja. joo niin varmaan. tai mistä sitä tietää.
oli niin tai näin, en tiedä miks säikyn tota joulua niin paljon että sitä on pakko lähteä pakoon.

nyt pitää lopettaa.
oikein erityisen hyvää päivää kaikille!
työssäkäyville hurjasti energiaa ja kotioloissa oleville mahdollisimman leppoisaa meininkiä :D
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1141
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa