Olet täällä

Aika taas vähentää

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 28.5.2018 20:37:35

Huhhuh.. siitä on jokunen vuosi kun edellisen kerran olin vähentämässä. Ja taas on aika siihen. Alkaa sen verran pahasti vituttamaan koko viinan kanssa läträäminen.

Pari-kole vuotta sitten vähensin, ja onnistuinkin aika hyvin. Olin 3kk niin, että sinä aikana join 2 tai 3 kertaa. Mutta - mun sosiaalinen elämä pyörii liikaa baarin ja alkoholin ympärillä. Silloin vähentämisprojekti päättyi siihen, että meinasin seota yksinäisyydestä.

Tälläkin hetkellä alkoholi liittyy lähes poikkeuksetta juuri sosiaaliseen elämään. Keskellä viikkoa - tehnyt kotona duunia - ei ole lapsiviikko - ihmisiä nähdään baarissa. En ole vielä oppinut mitään muuta. Ja sitten mulla on vielä sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä ongelmia, joita setvitään terapeutin kanssa.

Kuinka paljon sitä tulee sitten kiskottua? Lapsivapaaviikoista (ma-ma) 1 tai maksimissaan 2 päivää on ilman alkoholia. Kevyt meno on 6 annosta, kunnon meno on sitten paljon yli 10... en enää edes viitsi laskea paljon.

Miksi nytten vähennän? No - alkanut ottamaan päähän rahanmeno. Samalla rahalla voisi mieluummin lähteä talvella jonnekin lämpimään nauttimaan auringosta. Sitten olen alkanut liikkumaan. Salia pari-kolme kertaa viikossa, juoksulenkkiä, uintia... Sen kanssa toi joka toinen viiko dokaaminen ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Valitettavasti vain kaikki liikunnatkin ovat yksilöjuttuja. Tai en tiedä, ketä pyytäisin mukaan. Salilla ei pahemmin tule kenekään kanssa puhuttua. Lenkkinopeus ja kestävyys on sen verran huono, että en kehtaa ketään aktiiviliikkujaa pyytää mukaan. Avovesiuintiakaan en jaksa yläkropan puolesta vielä niin paljoa, että kehtaisi pyytää ketään mukaan.

Terapeutin kanssakin näitä setvitään. Mietin että tarviiko vielä työterveyshuollon kanssa. Ja miten he voivat auttaa vähetämisessä. Absolutismi ei ole minun tavoitteeni ainakaan tällä hetkellä. Jos sihen sattuu lipsahtamaan, se ei myöskään haittaa. Mutta hyvä pihvi ja hyvä viini... Tai yksi-kaksi hyvää olutta silloin tällöin... tai siivu hyvää viskiä...

(Olin silloin joskus samalla nimimerkillä... mutta siitä on aikaa...)
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 28.5.2018 20:51:20

Mikä mahdollistaa mun juomisen? Krapulan puute. Aamulla kun herään, olo ei kysy:"Kuinka monta olet juonut eilen?" Se kysyy:"Oletko nukkunut vähintään 8 tuntia?" Töiden jälkeen baariin, klo 21 viimeistään himaan - seuraava aamu on helppo. Ei edes väsytä pahasti. Aamupalaksi vissyä pullo työmatkalla, ja perillä pari kuppia teetä ja jotain rasvaista pasteijaa. Ja se on siinä.

Tänään huomasi unenpuutteen. Viikonloppuna mennyt pitkään, sitten eilenkin tuli UFC:n matsi, joka päättyi aika myöhään. En juonut kuin 6 olutta, mutta väsymys oli tänään helvetillinen. Kotitöitä en jaksanut tehdä. Työt tein kuten pitikin.

Kunhan nukun, tolla rellestämisellä ei pahemmin ole ollut vaikutusta. Se mahdollistaa sellaisen menon, mitä moni muu ei pysty harrastamaan ja pitämään samaan aikaa työpaikan.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 29.5.2018 07:48:20

moikat, Romukasa.
tervetuloa mukaan (tai takaisin) tänne vähentäjiin.
et kertonut, oletko mies vai nainen? veikkaan että mies ja aika nuori vielä?
just kirjoitin Tomulle, että elämän tylsyyden sietokyvyn kehittäminen ois hyvä pointti. se edesauttaisi samalla sitä ettei heti ryntäisi baariin iltojaan viettämään. elämä on suurimmalta osalta arkea. tylsää ja tapahtumaköyhää, tai ainakin siltä tuntuvaa. välillä on sanottava itselleen, että nyt tuntuu taas puuduttavalta, mutta se olo tulee ja menee. siihen ei aina tarvitse reagoida mitenkään, kuten lähteä nopeasti baariin kavereita tapaamaan.
ja totta tuo, jos panisit jokaisen baarikeikan summan purkkiin, sulla olisi nopeasti kasassa lomaviikon matkarahat. miten sen toteuttaa? sitkeydellä, en keksi muuta. systemaattisella toiminnolla. kuulostaa heppoiselta, mutta nosta joka maanantai tietty summa rahaa ja sujauta se purkkiin. itse toimin vuosi sitten näin ja se synnytti valtavaa tyydytystä sitä mukaan kun summa purkin pohjalla kasvoi.
pysyhän linjoilla ja kerro itsestäsi lisää.
tsemppiä kovasti Sulle! :D
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 29.5.2018 09:45:40

Kiitos.

Kerronpa hieman historiaa, joka vaikuttaa paljon mun tilanteeseen. Olen reilu 40-v mies (eli melkein nuori :D ). Ennen kuin täytin 30-v, alkoholin käyttötilanteet voidaan laskea sormilla (saatetaan tarvita vielä varpaita avuksi). Pyörin silloin koonservatiivikristillisissä (vapaa- ja helluntaiseurakunnat) piireissä, johon pää hajosi tuolloin 30-v:nä.

Niin - alkoholi tuli tuon jälkeen sen takia, että ei ollut mitään muuta sosiaalista elämää kuin perhe ja työ. En ole keksinyt mitään muuta paikkaa tutustua ihmisiin kuin baari. Oikestaan mun sosiaaliset ongelmat ovat laajemmat kuin pelkästään "en tiedä, missä tutustua". Lapsuus oli jatkuvaa muuttamista ympäri Suomea, 3. luokasta alkanut koulukiusaaminen, joka päättyi vasta kun muutin lapsuudenkodista pois toiselle paikkakunnalle. 18-v:nä sotkeuduin uskontopaskaan. Olihan ne kivat bileet, mutta n 12-v sitä on tuottanut jo reilu 10 vuoden krapulan. Varsinkin ennen pään leviämistä sain niin paljon paskaa ja uhkailuja - siis vihapostia nykynimitykseltään - että siinä alkaa kyllä yhden sun toisen pää luistamaan. Pään leviämisen myötä katosivat kaikki sosiaaliset suhteet seurakunnassa olleisiin tuttuihin. Työkin oli sitä, että minä tein Espoossa duunia, projektin toinen teki Joensuussa ja kolmas Porissa. Eipä se kovin tiivis työyhteisö voinut olla. Baarista opin vähitellen tuntemaan ihmisiä... ja siihenhän koko sosiaalinen elämä on sitten pysähtynyt.

Mietin AA:han menoa. Mutta siinä on sitten omat historiani jäljet hieman ongelmana. AA vaikuttaa melko tiiviiltä sosiaaliselta yhteisöltä. Uskontopaskan seurauksena opin, että sellaiseen en halua enää. Korostetaan jumaluutta - en pidä siitäkään, koska niin uskottiin seurakunnassakin. Absolutismi (tai siis lopettaminen viittaa siihen hyvin voimakkaasti) - sellaiseen en ole menossa. Myöskin vaikea - tai siis suoraan sanoen helvetillisen ahdistavaa - mennä vieraaseen ryhmään. En pysty sitä oikeastaan edes kännissäkään tekemään. Tänään kuitenkin illalla moinen olisi puolen kilsan päässä. Harkitsen.

Uskonto ja alkoholi ovat samanlaisia. Molemmat voivat olla sopivissa annoksissa tuomassa positiivista elämää. Mutta överiksi mennessä molemmat ovat tappavia.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 29.5.2018 09:49:56

Ei hitto - enhän mä tällä nimellä ollutkaan aiemmin! :D Löysin mun vanhan ketjun. En taida uskaltaa katsoa läpi sitä enää... Ilmankos en saanut salasanaa resetoitua. :D
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 29.5.2018 12:51:17

Miksi nyt vähentämssä? Viime viikko meni viinan parissa aika totaalisesti. Olikohan yhtään selvää iltaa... Ei tainnut. Sen lisäksi... Viime viikolla yksi kaveri kuoli yllättäen. Viinaan luultavasti. Viikonloppuna meinasin saada turpaani kahteen kertaan. Miksi helvetissä käytän tuollaiseen paskaan koko aikaani? Ja rahaani huomattavia määriä? Olisi kivempi saada ensin velat pois ja sitten vain reissata puolet vuodesta...
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 29.5.2018 20:49:53

Kävin tänään katsomassa AA-ryhmässä. Hieman vieroksun sitä tyyliä, jolla siellä puhutaan. Viina - absoluuttinen pahuus. AA - pelastus. Ymmärrän kyllä, miksi näin tehdään. Mutta totesin, että siinä on kuitenkin sitä sosiaalisuutta mukana, jota haen baarista. Eli taidan käydä toisenkin kerran. Ehkä kokeilen myös jotain muuta ryhmää jos huomaan sellaisen tarpeeksi läheltä.

Katson siis tuota vielä. Mutta jos löydän jotain muuta sosiaalista elämää, jolla saan korvattua baareissa ravaamisen, se menee kyllä AA:n edelle ainakin tällä hetkellä. Voi olla, että ihastun enemmänkin AA:sta, mutta se on sitten sen hetken tilanne.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 30.5.2018 08:23:55

Yö oli aikaa pohtia (noh - oikeasti ei niin paljoa, koska nukahdin illalla kuin tukki) - yhä edelleen tuon eilisen AA:n "harmituksiin" kuuluu uskontotyylinen retoriikka. Se hankaluutta monen on vaikea tajuta jos pää ei ole hajonnut juuri uskonnon takia. Kaveri vinkkasi, että Helsingissä on myös uskonnottomien ryhmä (http://aahelsinki.fi/kokoukset/?id=141). Käyn kokelemassa sitä ensi viikolla. Se vain on kohtuu kaukana mun luota.

Ei tuo eilinenkään ahdistanut. Tulen käymään siinä ryhmässä vielä toisenkin kerran - luultavasti ensi viikolla. Käytän AA:ta sosiaalisen elämän opetteluun. Jos vaikka sitten löytäisin tai uskaltaisi etsiä jonkun järkevän ei-alkoholillisen harrastuksenkin.

Mun alkoholinkäyttö on ollut jonkin aikaa sellaista, että silloin kun lapset ovat, alkoholia ei viikolla lainkaan. Viikonloppuna ehkä muutama olut/vähän viiniä/viskiä, mutta ei mitään hirveää känniä. Sitten siitä päivästä kun lapet lähtee, alkoholimäärät ovat ihan käsittämättömän suuria. Ainakin siihen nähden, että pääsee vielä töihin seuraavana päivänä. Lapsivapaaviikonloppu on sitten omaa luokkaansa...

Nyt tätä vähentämisprojektia tukemaan lämäsin myös tosi kovat urheilutavoitteet. Niitä en pysty tavoittamaan pullo/tuoppi/tölkki/lasi toisessa kädessä. Viime viikon pari missattua harjoituskertaa harmittaa - ja ne oikeastaan käynnistivät lopullisesti koko prosessin. Lupasin itselleni: Jos missaan yhdenkin treenin alkoholin takia, silloin alkoholi on oikeasti ongelma, johon on saatava apua.

Nyt sitten jatkan: Jos vielä missaan yhdenkin alkoholin takia, sitten vahvennetaan avun hakua uusiin suuntiin. Tämä viikko on helppo kun on lapsi täällä. Ensi viikko sitten onkin se koetinkivi.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja Narkkis » 30.5.2018 11:25:09

Hienoa Romukasa! Kyllä se siitä vähenee kun tahdonvoimalla oikein urakalla vähennetään! :D
Avatar
Narkkis
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 620
Liittynyt: 18.5.2016 09:05:00

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 31.5.2018 07:29:12

Terapeuttini <3 Pidän asioiden analysoinnista. Kun juttelen terapeutille, hän nappaa sieltä jokusen sanan, ja alan niistä ymmärtämään paremmin itseäni. Hän myös kannustaa varsinkin kulkemaan kohti sosiaalisempaa elämää. Mun liikunta on lähinnä yksilöjuttuja, mutta kunhan saan kunnon vähän paremmaksi, voin mennä myös harjoitusryhmiin. Uinnin tekniikka, kuntopiiri.... jne. Aloin myös keräämään pöytäroolipeliporukkaa. Ensi viikolla pitää varata pelikertaan valmistautumiseen pari iltaa. Se on pakkososialisutmista. Ja sellaista renota, josta olen pitänyt ennenkin. Vähän työlästä vain. Olisi kiva pelata välillä, eikä olla aina pelinjohtaja.

Viime yönä oli aika vaikea nukahtaa. Mietin suhdettani AA:han pitkään. Onko teistinen-AA sellainen, jossa voin käydä? Tai onko AA yleensäkään oikea paikka? Jos pään ongelmat liittyvät uskontoon, silloin teistinen AA on lähes ahdistava kokemus. SItten - olen vähentäjissä, en lopettajissa. Olen täällä, koska en tiedä haluanko lopettaa vai en. Tuokaan ei ole oikein AA:n ajatusmallien mukaista.

Olen kuitenkin luvannut itselleni, että käyn toisen kerran vielä melkein naapurissa olevassa AA:ssa, ja käyn myös Helsingissä olevassa uskonnottomien AA:ssa. Sen jälkeen voi taas miettiä asiaa eteenpäin.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 1.6.2018 08:45:33

Terapeutin ja AA:n takia jouduin aloittamaan päiväikirjan pitämisen. Tai oikeastaan se on ajatuskirja. Yksi yö sängyssä maaten, ajatuksia vatvoen riitti. Ensi kerralla kirjoitan ne vihkoon ja jatkan aamulla. Aamulla vihkoon on myös hyvä kirjata tavotteet päivälle. Kun menen kotiin, avaan sen, näen heti mitä pitää tehdä. Nyt siellä on pyykit (laiminlyöty viime aikoina), tiskit (laiminlyöty viimeaikoina). Ja kait jotain muutakin, mutta en muista mitä.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 1.6.2018 09:05:48

Sulla on hyvä draivi päällä, Romukasa.
kuulostaa ja näyttää siltä, että haluat tosissasi muutosta elämääsi ja suhtaudut siihen hyvällä asenteella.
päiväkirjan pitäminen on yksi teko mikä raivaa tietä muutokseen. olen todella iloinen puolestasi! tsemppiä jatkoonkin.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja Pecorino » 2.6.2018 05:43:14

Moi Romukasa (ihana nimi :D )
Mulla ei ole kokemusta AA:sta mutta mitkään ehdottomat vouhkaamiset tai asioiden demonisoinnit tai uskonnon korostaminen tässä yhteydessä ei sovi mullekaan. Mä uskon realistiseen järjen käyttöön ja siihen, että se voima omien ongelmien selvittämiseen lähtee omasta oivalluksesta ja halusta tehdä niin, ei siitä että asiat vedetään mustavalkoisiksi, riippuvuudet korvataan toisilla (vaikka jälkimmäisiä ei sellaisiksi virallisesti kutsittaisikaan) tai elämän tyhjyyttä täytetään jollain keinotekoisella. Tämä on tietenkin vain minun kokemukseni.
Musta kuulostaa siltä, että kun olet niin vanhaksi elänyt ilman alkoholia /kohtuukäytöllä, et ole täysin ehdollistunut sille elämäntavalle kuten me jotka on biletetty 15-vuotiaasta. Sun elämäsi kuulostaa olevan isossa myllerryksessä jota lääkitset alkoholilla? Voisiko ihan terapia olla sulle hyvä vaihtoehto?
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1129
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 2.6.2018 09:53:05

Terapeutti on tässä projektissa mukana. Jo 3 kerran jälkeen ymmärrän paremmin itseäni, sekä uskontoon, että alkoholiin jotaneita syitä. Molemissa on oikeastaan sama pohjalla - vaihdoin koulua usein, ja jatkuva koulukiusaamisen kohteena oleminen. Mutta ei niistä enempää. :D

Tänään oltiin lenkkipolulla klo 6. 1,5h liikkumista siis takana jo tämän kirjoittamisvaiheessa. Iltapäivällä mereen uimaan ja tavoite vetäistä 1km siellä. (En usko, että toteutuu, mutta aina voi kokeilla... :D )

Tämän hetken tilanteessa eniten ottaa päähän se, että vielä ainakin lähes kaikki sosiaaliset suhteet liittyvät alkoholiin. Eilen kävin yksissä bileissä olutravintolassa. Oli kiusaus alkoholilliseen olueeseen, mutta otinkin alkoholittoman Easy-rider Bulldogin. Ihan juotava IPA, mutta ei niitä montaa illan aikana litkisi. Tämän päivän lenkki sitten oli sentään seurassa, joten siitä edes yksi sosiaalinen kohtaaminen lasten ja naisystävän ulkopuolelta, jossa alkoholi ei ole läsnä. Sitten tänä iltana pitäisi jaksaa lähteä vielä parin ihmisen kanssa ainakin hetkeksi istumaan. Se ei todellakaan ole alkoholiton. Onneksi naisystävänikin on tällä hetkellä alkoholittomalla linjalla niin tsempataan toisiamme. :) Ja tämän liikunnan jälkeen nukkumatti kutsuu kyllä erittäin ajoissa, vaikka nukkuisin päiväunetkin.

Eli siis tänä viikonlopun jutuist 2/3 on alkoholillisia. Nyt pitäisi jotenkin muuttaa tuo suhde sellaiseksi, että viikonlopun kutsuista suurin osa olisi alkoholitonta. Tai sitten vaikka olisi kiinteä harrastus yhtenä päivänä. Eilistä alkoholittomuutta kyllä toi klo 6 lenkki motivoi huomattavasti. Tiesin, että pitää olla klo 21 kotona ja melkein heti untenmailla.

Ja miten fiilikset muuten? Mulla ei hetkeen ole ollut täysin alkoholitonta perjantaita. Tämä taitaa myös kohta olla pitkään aikaan pisin alkoholiton jakso. (Ma-La...) Unet ovat vielä mitä sattuu. Niiden rauhoittumiseen menee noin viikko yhteensä. Terapiassa käydyt asiat kyllä heijastuvat myös uniin. Jaksaminen on alkanut parantumaan huomattavasti.

Eilen en saanut tehtyä listalla olleita hommia, joten ne ovat tänään listalla. Joten nyt niiden kimppuun. Tai päiväunille ja sitten tekemään enemmän.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Re: Aika taas vähentää

ViestiKirjoittaja romukasa » 2.6.2018 22:20:06

Lauantai lopussa, väsyneenä kotona, En ottanut alkoholia tänäänkään. Aloin taas miettimään, miksi ihmisiä ei voi nähdä kuin ryyppäämässä? Seura oli hyvää, fiksua periaatteessa, mutta kännissä. Ja kun itse en ollut - mitä helvettiä minä siellä sitten teen? En vain pääse siihen "juttuun" mukaan, jos en itse vedä (vähintään) samalla tahdilla. Ja sitä minä taas en halua.

Bläh. Ehkä pitää järkätä päivällinen tms, jossa voi ottaa lasin-pari viiniä ja olla tyytyväinen ja vaipua ruokakoomaan.

Noh - onneksi päivän liikuntatavoitteet toteutuivat suurinpiirtein. Nyt voi mennä tyytyväisenä niiden osalta nukkumaan.
romukasa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 212
Liittynyt: 28.5.2018 20:27:16

Seuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa