Olet täällä

Siinäpä tärkeimmät

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja vadelmamunkki » 5.10.2019 23:18:38

Olen ollut Päihdelinkissä vuodesta 2007. Vuodet siitä eteenpäin ovat olleet hyviä vuosia, ja tähän ajanjaksoon tammikuusta 2007 nykypäivään on liittynyt minulle erityinen kasvutarina. Sehän on vain 12 vuotta, pieni askel ihmiskunnalle, suuri askel jollekin yhdelle keijottarelle.

Vuonna 2007 olin alkoholiongelman kanssa rimpuileva siivooja, jolle teki tiukkaa olla yksi viikko selvinpäin. Jossain vaiheessa yritti kehittää itselleen jopa mielenterveyden höiriötä ja kävi psykiatrillakin, mutta kylmä totuus oli vain: juoppo mikä juoppo.

Jotkut kokemukset saivat korkin kietymään pienemmälle vuoden 2008 paikkeilla. Yksi niistä oli pohjakokemus lokakuussa 2007 Goalla, jolloin luulin oikeasti kuolevani tai sekoavani. Pääsin hengissä kotimaahan. Sen jälkeen opiskelin lähihoitajaksi, päihdetyöntekijäksi ja sosionomiksi. Sen kehtaa kertoa, koska en ole niissä töissä enää.

Elämä on joskus näyttänyt nurjaa puoltaan. mutta paljon onneakin on ollut. Vanhempia minulla ei ole käytännössä ollut, sen jälkeen kun olin 17. Ystäviä ja löheisiä sen sijaan on onneksi ollut. Juurikin ystävien, ja onnellisten sattumien kautta, minulla on ollut tsänssi.

Paljon on tapahtunut viime vuosina. Politiikka kiinnostaa, ja olen iloinen että tulin lähteneeksi siihen mukaan vuonna 2016.

Kirjoja aloin kirjoittaa vajaat kaksi vuotta sittetn. Nyt minun kirjani on julkaistu. Sitä on kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Olen onnellinen siitä, ja haluan kirjoittaa lisää.
Samalla minun on ehkä hyvästeltävä Päihdelinkki, koska en kuitenkaan pysty menemään niin pitkälle kuin ihailemani Kaaleppinen, joka valotti plinkkiläisille oikean nimensä ja kasvonsa noin vain, kutsuessaan ihmisiä katsomaan haastatteluaan Aamu-tv:ssä.
Minä sen sijaan en ehkä pysty Plinkissä kertomaan kirjojeni nimiä, koska samalla kertoisin oman nimeni.

Tunnustan eläneeni, ja elämäni on ollut monella tapaa ihmeellistä, joskin myös kovaa. Olen kiitollinen Päihdelinkille kaikista näistä vuosista, siis kaikille teille jotka luette tämän nyt.

Pahoittelen, jos olen jollenkin sanoillani tuottanut pahan mielen joskus.
I love you anyway.

Olen onnellinen, ja jatkan elämääni ilman Plinkkiä, vaikka haikeaa se onkin. Jatkan kirjojen kirjoittamista, kunnallispoliitikassa hääräämistä, musiikin kuuntelua ja ehkä sen soittamistakin. Minulla on hulluja unelmia, jotka kenties joskus toteutuvat. Niin ja onhan niitä jo toteutunutkin.

Tämä on ollut hyvä rupeama. Kiitos teille.
¤ Siitä on lähdettävä että tähän on tultu. ¤
Avatar
vadelmamunkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2607
Liittynyt: 14.8.2016 09:57:17

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja 0132 » 6.10.2019 06:46:45

Turvallista matkaa. :D


Putkis 0132
Rinkka, teltta ja kahvipannu!
Avatar
0132
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1376
Liittynyt: 7.1.2018 04:44:22
Ollut raittiina

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja 1970 » 6.10.2019 07:35:46

^^ Moi ja huomenta. Vähissä on ne tyypit, jotka ovat täältä omatoimisesti pois luovineet ja elossaolevissakin niitä on niukalti.
Lisäksi kehotan muistamaan, että olet kaksonen ja mielesi voi empiä bäkkiin.

Niin tai näin, niin siksihän Plinkillä on niin iso pää, ettei tarvii ressata, kun se hoitaa sen kelaamisen puolesta(mme).

Hyvää jatkoa meille kaikille - ja tätä päivää ihan jokaiselle !
Ja kannatan vahvasti, ettei kukaan tärvele selviä olojansa tänä sunnuntaina.
Huomenna voi sitten katsoa sen päivän sen hetkisen akuutin tai kroonisen tilanteen.

:arrow:
Aye, elefantti syödään pala kerrallaan, vierivä koira ei sammaloidu ja elämä on yksilöllistä, mutta ei keijomopolla mahottomia !
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 22222
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja mies metsänreunasta » 6.10.2019 07:57:11

Että niin on asiaa ajateltu.
Tekisi mieli yllyttää jättämään kuitenkin jonkunlaisen takaportin siltä varalta että meidänkin kanssamme joskus huvittaisi keskustella...

Olen joskus minäkin miettinyt tuota tuntemattomuuden merkitystä. Muutama plinkkiläinen toki nimeni ja muutakin minusta tietää, eikä siitä koskaan ole mitään harmia ollut.
Jos useampi tietäisi, nin olisiko sitten? Vaikea arvata. Ehkä ei, mutta toisaalta, yhdessä entisessä työssäni kyllä jouduin kokemaan "isänmaan asialla" olevien taholta ihan tappouhkauksiin asti joten kaikki on mahdollista. Ja minähän en ole minkäänlainen julkisuuden henkilö enkä sellaiseksi hakeutumassakaan, joten vertailu ei ehkä ihan kohdallaan ole.

Näissä keskusteluissa olen silti aina pyrkinyt keskustelemaan siten että samat asiat olisin voinut sanoa kasvotusten ja ihan omissa nimissäni. Ehkä en sitten olisi niin nimimerkkiyttä tarvinnutkaan.

Meillä on ollut, Vadelmamunkki, paljon hyviä keskusteluja, eri näkökantoja esiin tuovia, useimmiten aivan asiallisiakin, jopa olemme onnistuneet välttämään ne henkilökpohtaisuuksiin menevät tölvimiset joita niitäkin täällä plinkissä näkyy harrastettavan.
Jos keskustelumme nyt loppuvat, niin se on sitten vaan hyväksyttävä yhtenä elämän pienistä menetyksistä. Sellaista elämä on.

Muta, ehkä kuitenkin, joskus ja jonkun asian yhteydessä...

p.s.
Mielelläni olisin kyllä kirjasi lukenut... mutta ellei luottamus siihen että nimi ei näille palstoille sitten ilmesty, riitä, niin ehkäpä sitten ei.
Viimeksi muokannut mies metsänreunasta päivämäärä 6.10.2019 08:09:13, muokattu yhteensä 3 kertaa
Avatar
mies metsänreunasta
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 7287
Liittynyt: 16.7.2010 09:49:34

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja lomapuisto » 6.10.2019 08:03:57

vadelmamunkki kirjoitti
Kirjoja aloin kirjoittaa vajaat kaksi vuotta sittetn. Nyt minun kirjani on julkaistu. Sitä on kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Olen onnellinen siitä, ja haluan kirjoittaa lisää.

Hienoa, menestystä ja paljon lukijoita esikoisellesi!
Raittius, uudet elämäntavat ja uusi toveripiiri ovat tuoneet eteeni mahdolliuuden tutustua monen raitistuneen alkoholistin esikoisteoksiin. Jotkut heistä ovat jatkaneet kirjoittamista ihan leipätyökseen asti.
On upeaa ja tärkeätä, että politiikkaan tulee ihmisiä, jotka ovat nähneet ja kokeneet itsekin elämän nurjaa puolta.

Sinulle kaikkea hyvää ja siunasta toimillesi!

Yhdessä olemme enemmän
lomapuisto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3080
Liittynyt: 12.12.2014 12:04:04

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja tyhjänpyytäjä » 6.10.2019 09:04:51

Kirjoituksesi ovat olleet ihan mielenkiintoisimmasta päästä täällä lopettajissa. Ja varsin usein olen ollut samaa mieltäkin, ehkä 75% tapauksista, eli ne kirjoitukset ovat olleet paitsi mielenkiintoisia, myös oikein, hehe.

Minäkin ajattelin kokeilla josko osaisin kirjoittaa, mutta yleinen mielenkiinto kirjoituksiani kohtaan on ollut varsin laimeaa, ei jatkoon. Enkä olisi hyvä ottamaan vastaan edes asiallista kritiikkiä.

Kirjailijan ja poliitikon ammatit ovat julkisia molemmat, toivon että palaute on kauttaaltaan asiallista ja että osaat käsitellä sekä positiivisen että ns. korjaavan palautteen.
tyhjänpyytäjä
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 94
Liittynyt: 25.10.2017 14:37:05

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja Alkovi » 6.10.2019 10:06:19

Harkitse vielä. Voihan se olla niin, että vaikka sinä et kaipaa Plinkkiä, me kaipaamme sinua hyvässä ja pahassa :)
Alkovi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 37
Liittynyt: 13.8.2019 20:22:34

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 6.10.2019 16:11:06

voi Vadelmamunkki hyvä, tuntuu tosi ikävältä kun/jos harkintasi lopettaa kirjoittamista Plinkkiin toteutuu. menetys olisi valtava.
onko mahdollista, että menet nyt asioiden edelle?
käsitin että yksi syy Plinkkiin kirjoittamisen lopettamiselle olisi esikoiskirjailijan status, ja siitä syntyvä julkisuus, mitä ei välttämättä synny missään muualla kuin lähipiirissäsi. olen itse kokenut tämän. ensimmäisen kirjani julkaisin 92, toisen 98, kolmennen 2000, neljännen 2005, viidennen 2007, mikä onnistuttiin "myymään" myös ulkomaille kuten Unkariin, Ranskaan, Serbiaan ( :evil: ), Ranskaan ja Tanskaan. kuudes romaanini jäi keskeneräiseksi koneelleni ikuisiksi ajoiksi koneelleni pölyttymään, sillä menin sen tekstin parissa totaaliseen lukkoon, koska koin sen itselleni liian vaativaksi ja löin hanskat tiskiin. ja täysin omasta päätöksestäni, ei siis kustantajan. päinvastoin, tuon viimeiseni kanssa kustantaja kannusti minua julkaista myös tämä tekele sanoen että tätä sä et muuten kesken jätä; siirteli sopparin dead line-päiviä/vuosia vuosien ajan josko sittenkin päättäisin jatkaa, antoi ylimääräisen kustantajan apurahan jne. tässä välissä tein muitakin kirjoitushommia kuten kesäteatteria ja olin palkkaduunarina dialogi-kirjoittajana lastenleffassa.
näistä seikoista taikka "saavutuksista" huolimatta kukaan ei tunne minua. vain aniharvoin joku kysyy oleko sä "se".
pidän siis lähes mahdottomana asiana sitä, että minut tunnistettaisiin täällä Plinkissä (tai siis missän muuallakaan) julkaisemieni kirjojen takia, ja vaikka tunnistaisikin, en ymmärrä mitä haittaa siitä olisi.

esikoiskirjailijalle pamahtaa helposti epärealistisia kuvitelmia päähän. älä helvetissä tee sitä vaikka luonnollistakin se toki on.

toisaalta - ja tämä on tärkeää - kuka tietää vaikka räjäyttäisit kirjallasi pommin, ja nimesi olisi yhtäkkiä kaikkien huulilla ja takaan, että olisin siitä aidosti iloinen. eli en kirjoita tätä tekstiä ns. ammattikateudesta.

olisin juuri nyt kirjoittanut enemmänkin aiheesta mutta mun pitää soittaa ja tartuttava muihinkin arjen puuhiin.

älä jää täältä pois! toivoopi Sylvia
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2166
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja vadelmamunkki » 12.10.2019 12:12:50

^ Voi kiitoksia hyvät ihmiset sanoistanne. Olen ilahtunut ja liikuttunut. :)

En minä ehkä sitten ihan kokonaan poistukaan. Ehkä vaan vähennän. Viikon jaksoin olla kokonaan pois, koko Plinkkiä edes avaamatta, mutta nyt kävi viekkarit liian koviksi. Onhan tämä ainoa foorumi koko bittiavaruudessa, jossa saan kirjoittaa asioista ihan anonyymina.

SylviaPlaan kommentti oli oikein hyvä ja ajatuksia herättävä, ehkä myös maan pinnalle palauttava hyvällä tavalla. Arvostan kokeneemman kirjailijan näkemystä.

1970 osui myös hyvin. Minustakin ainoa hyvä tapa lopettaa Plinkkiin kirjoittaminen on omasta päätöksestä, ja vieläpä itse valituilla viimeisillä sanoilla, eikä millään moderaattorin antamalla lopullisella bannilla kesken kiihkeän viestittelyn. :D Luoja (!?) sellaiselta lopetukselta varjelkoon jatkossakin.

Kiitos kommenteista teille kaikille muillekin. Jatkeskellaan.
¤ Siitä on lähdettävä että tähän on tultu. ¤
Avatar
vadelmamunkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2607
Liittynyt: 14.8.2016 09:57:17

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja lomapuisto » 12.10.2019 13:54:10

Hei vadelmamunkki!

Hyvä päätös, tai ainakin minulle mieluisa, että pysyt mukana vaikka harvakseltaankin ja etäisyyttä ottaen.

Ensimmäiset asiat ensiksi
lomapuisto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3080
Liittynyt: 12.12.2014 12:04:04

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja metsänpeitto » 12.10.2019 13:58:08

vadelmamunkki kirjoitti:^ Onhan tämä ainoa foorumi koko bittiavaruudessa, jossa saan kirjoittaa asioista ihan anonyymina.



Tervetuloa takaisin!
Olen ehkä kuitekin hiukan varauksellinen minkään nettipalstan/toiminnan anonymiteetin suhteen. ihminen voi ihan hyvin paljastua ja nettipersoona osataan yhdistää oikeaan ihmiseen. Mahdollista on, että sanomisista koituu jonkinasteista mainehaittaa tai hankaluuksia ihmissuhteissa. Nykäs-Matti oli ilmeisesti julkisuudessa suht sama kuin yksityisesti, joten hänen touhuillaan revittelevät otsikot eivät niin isoa ryppyä julkisuuskuvaan tuoneet.

Jokainen meistä, sinäkin, on ripotellut tänne aikalailla johtolankoja elämästään ja henkilöllisyydestään. Saattaa olla että nimesi alkukirjaimet ovat V ja M, koska olet niin monta vm-nimimerkkiä käyttänyt ja paljon yksityiskohtia elämästäsoi, jos nyt et ole keksinyt ihan mielikuvitusihmistä ja sille elämää. Samoin moni muukin.

Nettiin työnnetty materiaali elää omaa elämäänsä ja leviää. En varauksetta niele ajatusta, että jossain netissä olisi elämästä erillinen saareke täydellä ja ikuisella anonymiteetillä.

Metsänreunanmies mainitsi oman kantansa, että yrittää kirjoittaa sillä tavoin, että kehtaisi sanoa niin päin naamaakin. Oikeastaan se on todella hyvä periaate ja omalla kohdalla yritän vähintäänkin tästä eteenpäin pyrkiä samaan. Eikä mulla ole sinuakaan kohtaan jäänyt mitään isompaa hampaankoloon. Ihan kiinnostavia keskusteluja on ollut.

(Muutenkin ihmiset on varsin huolettomia yksityisyytensä suhteen. Katsoin joku aika sitten ohjelman, jossa toimittajamies loi valeprofiilin facebookiin, keksi itselleen menestyjän kulissit ja laittoi profiiliinsa siihen sopivat kuvat ja alkoi lähetellä kaveripyyntöjä. yllättävän moni hyväksyi kaverikseen tämän menestyneen mielikuvitusihmisen. Ihan laillisin keinoin eri palveluista saatavia tietoja yhdistelemällä hän sai ihmisistä valtavasti tietoa puhelinnumeroista, osoitteista ja ystävistä. Osa järkyttyi syvästi toimittajan soittaessa ja sanoessa, että sopiiko tavata, olen kotikadullasi. Ihan nimellä oleviin tietoihin voi osata yhdistää muita tietoja vaikka henkilön ystävien seuraamistaja tykkäämistä sivustoista. Ja onko se niin vaikeaakaan, jos vaikka samoja asioita kirjoittaa toiseen paikkaan nimellä ja toiseen nimimerkillä? Eli summa summarum, ihminen voi luulla olevansa anonyymi ja silti paljastaa itsestään aivan tokuttoman paljon huomaamattaan.)
Viimeksi muokannut metsänpeitto päivämäärä 13.10.2019 03:30:30, muokattu yhteensä 1 kerran
metsänpeitto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 210
Liittynyt: 9.1.2018 13:08:20
Ollut raittiina

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja vadelmamunkki » 12.10.2019 16:37:21

^ Niiin, olen sanonut tämän ennen ja sanon uudelleen. Ei se ole niiin vaarallista. :) Useimmat meistä on sosiaalisessa mediassa ihan omalla naamallaan ja nimellään, ja kirjoittelee sinne ihan samanlaisia juttuja kuin Plinkkiinkiin. Jotkut jopa pahempia.
Minäkin paukutan Twitteriin aika tiukkoja kommentteja joskus, mutta sehän tuntuu olevan Twitterin henki. Teen sen kuitenkin ihan sillä omalla nimelläni ja naamallani, ja vieläpä niin että profiilitiedoissani on naamakuvan lisäksi asuinpaikka, puolue ja ammatti.

Jotkut ihan oikeat poliitikot päästelee kuitenkin paljon pahempia möläyksiä, ja eräs tietty äärilaita pitää niitä jopa meriittinä.

Plinkissä jotkut on paljastaneet oman henkilöllisyytensä, eikä siitä kai kenellekään ole ollut vahinkoa. Kaaleppinen on linkittänyt tänne blogejaan ja kertonut milloin on telkkarissa, jotkut puolestaan on tavanneet livenä.

Itse asiassa Plinkki taitaa olla niitä harvoja foorumeita, jolla ei ollut isompia live-tapaamisia, tai sitten minä en vaan ole niistä kuullut.

metsänpeitto kirjoitti:Jos joskus olet jonkun kansanedustajan erityisavustaja tai kansanedustajaehdokas, seiska tai joku muu laatulehti räväyttäsi otsikot, kuinka ehdokas x haukkui köyhiä luusereita pelkiksi laiskoiksi paskantekokoneiksi. :mrgreen:

Moista otsikkoa ei minusta kyllä saisi, koska olen itsekin köyhä. Tunnen myös paljon hyvin ahkeria köyhiä, ja joitain laiskoja rikkaita. Luuserius ei ole kiinni rahallisesta köyhyydestä, vaan asenteesta. Jos asenne on luuserin, siis uhriutujan ja tahallaan vetämättömäksi heittäytyjän, niin kyllähän sitä voi laiskuudeksikin sanoa riippumatta siitä, paljonko tällä luuserilla on rahaa.
¤ Siitä on lähdettävä että tähän on tultu. ¤
Avatar
vadelmamunkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2607
Liittynyt: 14.8.2016 09:57:17

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja Alkovi » 12.10.2019 17:18:58

Mistä tuo maisteri tuli? Eikö vadelmamunkki ole kertonut, ettei aikoinaan päässyt yliopistoon?
Alkovi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 37
Liittynyt: 13.8.2019 20:22:34

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja vadelmamunkki » 12.10.2019 18:14:34

Alkovi kirjoitti:Mistä tuo maisteri tuli? Eikö vadelmamunkki ole kertonut, ettei aikoinaan päässyt yliopistoon?


Totta. En päässyt. Viime vuonna hain. Korkein suorittamani koulutus on siis ammattikorkeakoulu. Alempi ammattikorkeakoulututkinto, huom. 8)
¤ Siitä on lähdettävä että tähän on tultu. ¤
Avatar
vadelmamunkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2607
Liittynyt: 14.8.2016 09:57:17

Re: Siinäpä tärkeimmät

ViestiKirjoittaja Alkovi » 12.10.2019 21:47:29

Ei se olekaan vaarallista. Minä tiedän henkilöllisyytesi, mutta en tule sitä koskaan paljastamaan. Politiikassa toimivat ihmiset ja kaikilla on tunteet, jotka joskus räiskyvät. Asiat voivat riidellä.
Alkovi
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 37
Liittynyt: 13.8.2019 20:22:34


Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa