Valtava hylätyksi ja petetyksi tulemisen pelko
Arvioi asteikolla 1-10, kuinka voimakkaasti tämä näyttäytyy elämässäsi.
(1= ei ollenkaan, 10 = koko ajan).
On selvää, ettei kukaan pidä hylätyksi tai petetyksi tulemisen tunteesta. Läheisriippuvaisella nämä pelot ovat normaalia voimakkaampia ja hallitsevampia. Voisi puhua jopa hylätyksi tulon kauhusta. Läheisriippuvainen on usein kokenut elämänkaarellaan joko ihan konkreettisen tai emotionaalisen hylätyksi tai petetyksi tulon. Hän tietää kivun, ja koska hän on kokenut sen jo lapsuudessa, kokemus on usein sisäistynyt omaksi syyksi. ”Minut hylättiin, koska en ole rakkauden arvoinen.” Vaikka oikeassa elämässä ei olisi kyse siitä, että vika olisi millään tavoin ollut läheisriippuvaisen, se kuitenkin tuntuu juuri siltä. Läheisriippuvaisessa elää syvä uskomus, että hän ei kestä hylkäämistä. Tästä syystä hän pysyy pitkiä aikoja huonossa suhteessa hieman paradoksaalisesti hyläten jatkuvasti itse itseään.