Toinen esimerkkitapaus

Jukka on 45-vuotias diplomi-insinööri, jolla on takanaan rankka juomishistoria ja siihen liittyviä ongelmia 20 vuoden ajalta. Hän on ollut kolme kertaa katkaisuhoidossa ja kaksi kertaa päihdekuntoutuksessa. Hän on osallistunut avohoitoon ja AA-ryhmiin satunnaisesti viimeisen yhdeksän vuoden aikana. Tarkasteltaessa hänen edellistä retkahdustaan, Jukka kertoi, että retkahdusta edeltänyt tapahtumasarja kesti noin viisi kuukautta. Retkahdusta edeltäviä vihjeitä olivat:

• Vähenevä mielenkiinto ravinnon suhteen, aamiainen jää väliin, lämmin ruoka syödään silloin tällöin (pikaruoan lisääntynyt käyttö, kiireiset syömiset)
•  Lisääntyvä juomisen ajattelu, kuten ”Kukaan ei saa tietää, jos otan muutaman oluen” tai ”Mitä sen oikeastaan on väliä, juon tai en”
• Kyllästyminen AA-palavereihin: ”en jaksa kuunnella niitä samoja juttuja”.
• Pistäytyminen kantakapakassa katsomassa kavereita
• Vaikeus sietää avuttomuuden tunteita. Jukka liitti niihin helposti häpeää. Hänen oli vaikea hyväksyä, että toipumisen alkuvaiheessa hän ei aina tiennyt mitä tehdä tai mitä sanoa.

Jukka laati seuraavanlaisen retkahduksen ehkäisysuunnitelman:

• Kun huomaan, että ruokailutavat muuttuvat, kysyn itseltäni: ”Miksi tämä tapahtuu nyt, ja vaivaako minua jokin asia, joka tarvitsee välitöntä huomiota?”
• Etsin itselleni miespuolisen AA -kummin, tarkastellakseni hänen kanssaan mitä elämässäni parhaillaan tapahtuu (myös: miten käyttäydyn ja miten se vaikuttaa itseeni ja muihin ihmisiin).
• Kun tunnen itseni avuttomaksi, muistutan itseäni, että olen oppimassa uusi asioita. Uuden oppimiseen kuuluu toistuvat avuttomuuden kokemukset. Hyväksyn, että on OK sanoa välillä ”En tiedä”, ”En muista” tai ”Minulla ei ole mielipidettä tuosta asiasta”.
• Käyn muissakin pääkaupunkiseudun palavereissa, katson mikä tuntuu ”natsaavan” (en käy pakonomaisesti vain yhdessä)
• Kun minulle tulee mielihalu pistäytyä pubissa tai kapakassa, annan mielihalun vaan olla, en toimi sen pohjalta. Sen jälkeen ryhdyn mielihalua vähentävään toimintaan. Teen asioita, jotka eivät lisää mielihalujani. Lähden uimaan (Jukka oli ollut intohimoinen uimari nuorena), otan yhteyttä raittiiseen kaveriin (eli soitan ja kysyn mitä kuuluu). Suunnittelen tekeväni jotain, mikä ei uhkaa raittiuttani tai katson ryhmäluettelosta, missä on tänään palavereita.
• Tarkastelen päihteettömän elämäntavan etuja, joita olen kirjannut muistiin
• Muistutan itseäni edellisen juomaputken sisällöstä ja seurauksista, miten heräsin oksennukseen, miten yritin pitää lasia kädessä, miten lopussa vain join ja miten inhosin itseäni katkolla.

Jukalle oli uusi kokemus, että hänellä oli oikeus olla ihmissuhteissa tietämätön ja/tai harkitseva. Kun alkoholia käyttävä tyttöystävä kysyi ”Ei kai se häiritse, että minä juon”, Jukan ensireaktio oli sanoa ”Eipä tietenkään”, mutta hän sanoikin ”En vielä tiedä. Katsotaan, miten se vaikuttaa”, jolloin hän antoi itselleen mahdollisuuden tunnustella, miten läheisen ihmisen juominen vaikutti häneen toipumisen alkuvaiheessa.