Kuulostaa tutulta nämä "maailmanloppu" riidat. Poikaystävä on raitistuva alkoholisti, ja ennen katkoa alkoi huumeetkin ja oli alkoholipsykoosia ja mitä nöitä nyt on. Sanoisin että on kohtuullisen turhaa yrittää ymmärtää tai piristää tai mitään,jos on epävakaan kohtaus päällä. Se on silloin ihan sama mitä siinä sanoo. Jos itse suuttuu, se on kuin bensaa liekkeihin. Epävakaassa kyse on siitä ettei ihminen arvosta itseään tarpeeksi, ja kun syyllistää itseään kaikesta, ei silloin kestä kritiikkiä. Itse olen ottanut asiaa esille, etten voi kantaa vastuuta hänestä, itsestäni, ja suhteesta. Jos on taas helpompi vaihe kyllä hän ymmärtää minuakin,mutta kohtauksen ollessa päällä, on todella lapsellinen ja purkaa minuun pahaa oloaan. Sitä ei kannata hyväksyä alkuunkaan. Ehkä enemmän itselläni rassaa se,että vaikka kuinka ei juo tipan tippaa, eikä haluakaan, on jäänyt alkkis käytöstä, eli katoamisia, ja ei vastaa tms. Kannusta miestäsi menemään terapiaan.

Aloittajan voisi olla hyvä lukea rajatilapersoonallisuudesta. Elin todella pitkään henkilön kanssa joka tästä kärsi ja jälkikäteen kaduttaa moni hukkaan heitetty vuosi. Eron myötä elämänlaatuninparani ja sain uuden elämän, uuden mahdollisuuden tuntea iloa ja onnea. Tuo impulsiivisuua ja eristäytyminen viittaa juuri rajatilaan.

Huomaatko miten elät hyvissä alkuhuuman muistoissa? Ne tuskin palaa koska puolisosi on näyttänyt todellisen minänsä sinulle. Vaikka on hyvä ihminen ja rakastat häntä paljon, niin suosittelen olemaan myös itsekäs ja katsomaan tulevaisuuteen. Et voi elää elämää hänen puolesta etlä olla parisuhteessa tuolla tapaa yksin, ainakaan ilman että rikot itsesi.

Tervehdys Inari;

Erittelet hyvin parisuhdettasi. Ajattelen, että on hyvä kun olet päätynyt kirjoittamaan tänne Kotikanavalle. Ajatuksiasi sommittelemalla ja niitä sanoittamalla tulet samalla jäsentäneeksi omaa elämäntilannettasi.

Ei ole olemassa kahta samanlaista parisuhdetta, mutta siitä huolimatta löydän kirjoituksestasi monia yhtymäkohtia omaan elämääni ja pitkään suhteeseeni, jonka jatkuminen on ollut monta kertaa katkolla. Kuvittelin pitkään olevani ihmisenä vahva ja kestäväni mitä vain. Meistä jokaisella on kuitenkin olemassa raja, jonka jälkeen omat voimat uupuvat, ellemme pidä varaamme.

Kumppanini haastaa minua jatkuvasti ja kaipaa huomiotani. Hän sysää minulle parisuhteemme rakentajan ja ylläpitäjän roolin. Siitä selviytyäkseni joudun huolehtimaan omasta jaksamisestani. Aiemmin laiminlöin itseni, mutta kipeiden vaiheiden ja isojen menetysten jälkeen sekä saamani ammattiavun turvin olen selvinnyt ja olemme selvinneet jo kohta kaksikymmentä vuotta yhdessä.

Haluan muistuttaa sinua siitä, että kumppanistasi huolehtimisen ohella pidä huolta myös itsestäsi ja omasta jaksamisestasi!

Hyvän jatkon toivotuksin

Juhapetteri

Hei, Inari.

Kirjoitat hienosti ja viestistäsi välittyy suuri rakkaus miestäsi kohtaan. Ristiriitaiset tunteet ovat tavallisia, kun on kyse itselle rakkaasta ihmisestä. Omakohtaista kokemusta minulla ei ole epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, mutta kirjoituksesi herätti monia ajatuksia. Toivottavasti myös muut tämän palstan lukijat kommentoivat sinulle. Ei tarvitse olla täsmälleen samaa kokemusta, jotta voi kohdata toisen ja antaa tukeaan.

Epävakaa persoonallisuushäiriö -diagnoosi voi auttaa ymmärtämään paremmin toisen käytöstä. Se ei kuitenkaan oikeuta toimimaan väärin sinua kohtaan. Sinulla on oikeus määritellä, kuinka haluat tulla suhteessa kohdelluksi. Tekoja ei myöskään aina voi vertailla yksi yhteen, joskus huono käytös voi painaa tuhatkertaisesti hyviin puoliin verrattuna. Sinä itse määrittelet, minkä painoarvon annat millekin teolle.

Läheisenä sinun tehtäväsi ei ole pelastaa miestäsi eikä joka kerta vetää häntä syvistä vesistä selville. Voit olla rakastava kanssakulkija, mutta jokaisen onnellisuus on oman itsen varassa, ei kenenkään muun. Ei ole sinun vastuullasi vähentää hänen riittämättömyyden tunnettaan.

Jokainen parisuhde on aina ainutlaatuinen, eikä ulkopuoliset koskaan voi ymmärtää kaikkea, mitä siihen sisältyy. En siis tällä kirjoituksellani halua saada sinua tuntemaan, että mielestäni sinun ei pitäisi yrittää. Haluan sanoa, että jos valitset taistella suhteen puolesta ja olla rakkaasi rinnallakulkija ja tukija, älä kuitenkaan unohda itseäsi. Pidä myös itsestäsi huolta, ettet väsy taakan alle.

Toivon sinulle paljon voimia!

Ystävällisin terveisin,
Pinja/Plinkin tiimi

Epävakaa persoonallisuushäiriö. Miehelläni ei vielä on virallista diagnoosia, on kuitenkin tehnyt viime vuosien varrella vahvistunut hänen oma epäilyksenä täyttäen kaikki yleispiirteet, nettitestit ja ensitapaamisilla mielenterveyspalveluiden parissa ammattilaisten kommentit ovat olleet diagnoosia puoltavia.

Olemme olleet yhdessä vasta kaksi vuotta. Suhteen toinen vuosi on ollut yhtä alamäkeä. Valheet menneisyydestä ovat auenneet ja syyt seurauksiin alkaneet tulemaan vasten kasvoja.

Taustoja: ennen tapaamistamme miehelläni on takana vuosien päihdeongelma pilven kanssa, menetettyjä työpaikkoja ansaituin potkuin esimerkiksi töihin ilmaantumatta jättämisestä "katoamisesta, koska vituttaa ja ei kiinnosta". Sukulais- ja ystävyyssuhteita on poikki, ajokortti hyllyllä ja rikosrekisteriä löytynee huumausainerikoksista ja rattijuopumuksesta. Pettäminen ja prostituutio oli vuosien hupia, asunnon ja ansiokkaiden työvuosien säästöjen tuhlauksen jälkeen pikavipit ja lainat ylläpitivät elintasoa. Ulosotto, ero, luottotiedot, potkut, välirikot, pienimuotoinen alkoholiongelma, röökiä tahdilla aski päivässä,.. lista on loputon. Mies on sosiaalisesti lahjakas, ulosanniltaan itsevarma, paljon ystäviä, lahjakkuutta lukuisilla osa-alueilla ja kaikista ongelmistaan huolimatta kuivailisin häntä älykkääksi ja rationaaliseksi. Kun motivaatiota löytyy hän pystyy mihin vain.

Iso perhekriisi sai aikaan päihteiden kautta pakenemisen, josta alkoikin ongelmien kertyminen. Muutama vuosi pohjamudissa ja alkoi pieni jaloilleen pääsy. Vaikka velkatilanne syveni korkojen kera niin uusi työpaikka, uudet kaverit ja vanhat kaunat helpottivat. Sitten tutustuimme. Sain varsin valheellisen ja kiillotellun kuvan miehestä. Valehtelun en usko olleen harkittua tai edes kovin tietoista. Hän on kertonut, että näki minut "parempana" ihmisenä, josta ei voisi kun unelmoida ja esitteli ja tutustutti itsensä sellaisena kuin itse haluaisi olla ja uskoi pystyvänsä aloittamaan kaiken puhtaalta pöydältä. Itse yllätyksekseni löysin miehen, jonka kanssa riisuin omat epävarmuudet, kyllästyttävän sosiaalisen statuksen ja rehellisesti nautin yhdessä olemisesta ja asioiden kokemisesta yhdessä. Jaamme saman tyyppisen elämän janon ja uteliaisuuden kokemuksia kohtaan. Syviä yön yli keskusteluja elämästä, ötököiden pelastamista veden pinnasta, naku-uintia kesäyönä, genreä ymmärtämättä punkfestareille osallistumista, riippumatossa taivasalla yöpymistä, kokkailukisoja, savitöiden touhuamista päiväkausia, kauniiden kivien keräilyä rantavedestä, majavabongailua järvellä, pakettiauton tuunaaminen retkilukaaliksi, kirpparilöytöjen innokasta etsimistä.. Olkoonkin se mitä vain typerää, molemmat ovat täysillä mukana ja kaksin tehtynä millään muulla ei ole merkitystä kun jaetulla kokemuksella. Hölmöilyn ja uteliaisuuden lisäksi keskusteluyhteys on syvä, elämän perusarvolliset tavoitteet ja näkemys onnellisuudesta kohtaavat. Suhteemme toi miehelle ropinalla vuosia kadoksissa ollutta motivaatiota elämään ja tavoitteellista halua päästä ongelmista eroon. Molemmilla oli ensirakastuneiden tunne, että yhdessä olemme voittamattomat.

Koitti ensimmäinen riita pienestä kolauksesta luottamukseen ja mies katosi, lähetti perään pitkän viestin toivottaen hyvää loppuelämää, ansaitsen paljon parempaa. Hän poisti yhteystietoni. Olin yhtä kysymysmerkkiä. Riita tuntui pahalta, valhe sitäkin pahemmalta, mutta ei alkuunkaan riittänyt välien poikkilaittamiseen ja koin viestin äärimmäisen dramaattisena ja lapsellisena keinona toteuttaa ero. Itkin ja etsin miehen käsiini. Hän kertoi tulleensa järkiinsä, katui ja kertoi että ei ikinä halua särkeä sydäntäni tai nähdä minun itkevän. Jatkoimme suhdetta tuttuun seikkailevaan tapaan.

Ensimmäisen vuoden jälkeen menneisyyden valheet alkoivat paljastumaan ja pilvilinna rakoilemaan. Päihdeongelma oli alusta asti ollut puheissa, mutta en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Velat, pettämishistoria ja syyt työsuhteiden ja ihmissuhteiden päättymiseen tulivat esille. Minulle, tunnolliselle ja vahvan moraalin omaavalle naiville totuudet ovat olleet rankkoja sulattaa. Jos olisin nämä jo kättelyssä kuullut, en olisi varmastikaan antanut mahdollisuutta suhteen syvenemiselle. On inhimillistäkin, että ei niitä luurankoja kaapista tuoda esille uusien tuttavuuksien kanssa, mutta oloni oli petetty. Valheiden, tekojen ja moraalittomuuden taso järkytti. Annoin anteeksi, yritin ymmärtää, riitelin, taistelin, itkin.

Viimeinen puolivuotta on ollut yhtä kaaosta. Hän on räjähdysherkkä pienimmästäkin kritiikistä. Hän valehtelee, rikkoo sopimuksia, jättää velvollisuuksia hoitamatta, katoaa päiväkausiksi, retkahtaa pilven polttoon useammin ja useammin, jonka myötä ainoa ja ehkä viimeinen toivoni, terapiaan pääsy lykkääntyy ja lykkääntyy.

Riita saattoi alkaa arkisesta turhasta parisuhteeseen kuuluvasta keskustelusta, jonka hän kaiken järjen vastaisesti ottaa henkilökohtaisena kritiikkinä, pettymyksenä tai hyökkäyksenä suuttuen ja keräten kierroksia, kärjistyen ovet paukkuen pois lähtemiseen. Hän tulee pian takaisin ja kerää kierroksia lisää. Lähtee taas ilmottaen olevansa yönsä pois ja tulee pian takaisin. Käytökseen sisältyy impulsiivisia tekoja, ilkeyksiä ja ailahtelevaa käytöstä. Suhteellisuuden taso riidan aiheesta katoaa. Kun suutun olen ärsyttävä. Huudan ja jankkaan agendaani. Olen vihainen, mutta en koe vihaa. Kun hän suuttuu, keinot ovat likaisia, satuttavia ja henkilökohtaisuuksiin meneviä. Hän ottaa kaikki satuttavimmatkin keinot käyttöönsä ja tuntuu kun hän vihaisi minua enemmän, kun mitään. Lohduttomat kyyneleeni ovat merkityksettömiä, hiljaisuuteni on provosoivaa ja pyyntöni lopettaa on myrkkyä. Suuttuessaan erouhkailut on arkea ja hän vähättelee suhteemme tärkeitä ja hyviä asioita. Olen tottunut menemään kodissamme yksin nukkumaan tietämättä missä hän on. Olen tottunut, että hän ei vastaa puheluihini, nukkuu sohvalla, lähtee kesken arjen ryyppäämään tai jättää tulematta tärkeisiin tilaisuuksiin, perheen tapahtumiin, valehtelee menemisistään, teeskentelee olevansa töissä, jättää tärkeän velvollisuuden hoitamatta, jossa olen riippuvainen hänestä. Kun virhe tai huonovalinta on tehty, joka on epäoikeudenmukaista, epäkunnioittavaa ja loukkaavaa minua kohtaan, seuraa päiväkausien mykkäkoulu. Hän ilmaantuu kotiin, ei puhu minulle, makaa sohvalla pelaten, kulkee ohitseni sanomatta mitään ikään kuin minä olisin jotain väärää tehnyt. Jos koitan puhua kohtaan vihaisen, välinpitämättömän ja ilkeän miehen. Kolmannen päivän aikana puhun ja yritän saada selkoa, en jaksa odottaa oikeudenmukaisuutta vaan minulle on tärkeintä enää saada sovinto. Koen sääliä häntä kohtaan, kun huomaan hänen katkeruuden vievän syviin vesiin. Hän kertoo olevansa maailman paskin mies ja ansaitsen parempaa. Hän kertoo, että on jo mokannut niin paljon, eikä muu enää auta, ihan sama. Parempi erota. Hän on vähä sanainen ja kaikkeen mitä sanon, tulee lyhyt vastaus tyyppisesti hän ei ansaitse onnea, ei ansaitse minua, haluaa paeta tilannetta, pärjää yksin parhaiten loukkaamatta muita. Hän on lohduttoman itseinhon, katumuksen ja masennuksen vallassa, joka kulminoituu välinpitämättömänä ja ajoittain katkerana puheena.

Puhun ja puhun. Kerron hänen hyvistä piirteistään, kerron suhteemme tärkeistä asioista. Kerron uudelleen ja uudelleen miksi häntä rakastan ja miksi olen kykenevä itse päättämään haluanko olla suhteessa. Syvistä vesistä takaisin veto on hidasta ja minullekin raskasta. Se tuntuu tarpeellisesta ja otan sen velvollisuutena kumppanina. Samalla koen sen vääryytenä, että kerta toisensa jälkeen minua kohtaan tehdään vääryyttä ja silti minä olen se joka tilanteen korjaa ja selvittää. En halua olla itsekäs mutta taidan sitä olla.
Lopulta saan häneen lohtua. Lopulta löydän jonkin pienen piristävän arkeen palauttavan kommentin, vaikka lättyjen paistosta. Halaamme kovaa ja jatkamme iltaa. Katsomme telkkaria ja teemme ruokaa. Kaiken aikaa hänellä on tarve kertoa katumuksestaan, rakkaudestaan minua kohtaan. Hän kertoo kuinka ei halua minua erota koskaan ja ei haluaisi riidellä kanssani. Saatamme joistakin asioista puhua rakentavasti, molempien osuuksista ja teemme lupauksia yrittää kovemmin. Vietämme ihanan rakkauden täyteisen illan. Yhteinen aika tuntuu aidolta ja kaunattomalta. Hän kertoo, että ei ole ikinä kokenut yhtä suurta rakkautta ketään kohtaan ja haluaa kehittää suhdettamme ja haluaa saada apua pääkoppansa ongelmiin ja haluaa kohdella minua paremmin. Nukkumaan mennessä hän pyytää minua kainaloonsa ja selkävaivoistani johtuen sanon, että minun täytyy olla hetki selkä suorana. Hän loukkaantuu ja kääntää selkänsä minulle. Teen virheen ja sanon että älä suutu. Hän nousee sängystä tupakalle ja riita on valmis aloitettavaksi.

Suurin ongelma ja syvissä vesissä olemisen teema on ollut pidemmän aikaa riittämättömyyden tunne jota hän suuresti kokee perhesuhteissaan, työsuhteissaan ja parisuhteessaan. Koen että parisuhde aiheuttaa hänelle sen isoimman kuormituksen. Jo viestistäni näkyy, että olen syyttelevä ja vaativa. Yritän ymmärtää hänen käytöstään ja tunnetiloja, joita hän raukka kokee niin vahvoina ja yrittää niiden kanssa toimia mutta ei niitä kykene käsittelemään. Minä puolestani en pysty enempää alentamaan omia tunteitani ja oikeudentajuani hillitäkseni hänen tunteitaan. Pelkään että ajan häntä kasaan ja aiheutankin ehkä sittenkin itse sen mahdottoman riittämättömyyden tunteen hänelle. Vaikka hän olisi tehnyt minulle jotain todella julmaa koen suurta empatiaa ja sydämeni särkyy kun mietin, että mitä vuoristorataa hän välillä niin rationaalinen, lämmin ja rakastava käy päässään läpi kun tunteet saavat toimimaan näin.

Olen avuton ja ristiriitaisten tunteiden vallassa. Se joka maailmassani näyttäytyy dramaattisena ja lapsellisena käytöksenä ei sitä ole, vaan se on sen pienen ihmisen epätoivoista reagointia suuriin tunnetiloihin. Se käytös, joka minulle näyttäytyy välinpitämättömänä itsesäälinä on hänen aitoa arvottomuuden tunnetta ja ylitsepääsemätöntä katumusta ja itseinhoa. Vaikka hän on minulle ajoittain yksi hirviö ja koen taistelevani mahdottoman kanssa niin ansaitsee hän rakkautta, ymmärrystä ja mahdollisuuden. Olen ehkä ensimmäinen ihminen, joka on valmis hänen kanssaan tämä käymään läpi, taistelemaan ja kärsivällisesti tukea pyrkimään hoitoon. Haluan tukea ja ymmärtää, en tiedä pystynkö siihen. En tiedä mitä hän on valmis epätoivon hetkellä tekemään saadakseen ajettua minut pois. En tiedä onko terapiasta ja hoidoista tämän kaiken arvoista apua luvassa. En voi kuitenkaan luovuttaa kääntämättä joka ikistä kiveä.
Kaikista heikkouksistaan huolimatta, koen tässä miehessä valtavan upeuden ja potentiaalin. Edessänne on pitkä lista, joka kohdistuu varjopuoleen. Lista valoisasta puolesta on vähintään viisinkertainen. Jos hän vain saisi työkaluja oppia käsittelemään valtavia tunteitaan olisi hän ylivoimaisesti maailman ihanin mies minulle, olkoonkin mukana pieniä oikkuja.


Viestini on rasittavan pitkä ja kirjoitusvirheiden täyteinen näin yön epätoivoisten hetkien saattelemana.

Kaipaan kokemuksia ja vertaistukea. Miten voin toimia, miten voin vähentää hänen riittämättömyyden tunnetta? Miten tähän saa lohtua? Ystävällisesti kerron, että en tarvitse kannustusta eroon tai kehotuksia juosta pakoon. Olen epävarmuuksistani huolimatta vahva luonteinen ja itsenäinen, olen käynyt ja käyn kaiken aikaa eri vaihtoehtojani läpi. Nyt olen pisteessä, jossa haluan taistella ihanan ja rakkaan ihmisen ja suhteen puolesta. Apua kuitenkin tarvitsen ja vihdoin uskallan pyytää.