xyzxyz kirjoitti:toivottavasti sai raittiudesta kiinni :/

Ei saanut. Tein päätöksen erota jo ensimmäisen kerran viime vuoden syksyllä, ja erosinkin silloin ja muutin omilleni. Silloin hän joi kuukauden putkeen ja lähti sitten hoitoon, joka kesti useita kuukausia. Luulin, että jokin oli muuttunut hänessä sen hoidon aikana. Ja varmasti olikin, mutta ei tarpeeksi. Annoin siis hänelle vielä sen kuuluisan yhden ja viimeisen mahdollisuuden ja otin takaisin hoidon jälkeen. Saimme viettää mahtavat puoli vuotta yhdessä, kunnes hän otti aivan yhtäkkiä yliannostuksen ja olisi kuollut käsiini ilman ambulanssia. En vielä silloin lähtenyt pois, vaan jaksoin uskoa raittiuden ehkä kantavan vielä. Meni 2kk, hän oli aivan pillereissään eräänä perjantaina ja paljastui, että oli syönyt kipulääkkeitä salaa pari viikkoa. En vielä silloinkaan viheltänyt peliä poikki, ajattelin, että ei ole kuitenkaan alkoholia ottanut. Nyt sitten hänelle tuli oikeastaan ensimmäinen kunnon tilaisuus (olin yötä pois kotoa) ja ratkesi juomaan, joi viikon ja meni vielä pisteenä iin päälle toisen miehen kanssa sänkyyn.

Muutin jälleen omilleni ja läheisriippuvaisessa sairaassa mielessäni vielä ajattelen, että jos hän olisi nyt vuoden itsekseen täysin raittiina, ja en ole (tai hän ei ole) ketään toista siihen mennessä löytänyt, niin antaisin vielä yhden mahdollisuuden. Jos olisi vielä vuoden siitä raittiina niin voisin harkita yhteenmuuttoa. Tiedostan sen, että todennäköisyys pysyvälle raittiudelle on häviävän pieni ja pelko ratkeamisesta tulisi olemaan läsnä useita vuosia, ellei loppuelämän. Ja en tiedä miten pettämisen voi antaa anteeksi, tai voi ehkä antaa anteeksi, mutta voiko sitä unohtaa? Tai hyväksyä? Ei hän ikinä selvinpäin pettäisi, siitä olen varma. Pettäessään koki jo minut menettäneensä, niin ajatteli että ihan sama, kaikki on jo menetetty. Tavallaan ymmärrän sellaisen päihtyneen logiikan.

Mutta toisaalta, en olisi itsekään aikoinaan uskonut raitistuvani ja keväällä tulee 10 vuotta täyteen. Vaikeinta tässä on se, että meillä on tosi hyvä olla yhdessä ihan kaikin puolin ja raittiit jaksot kestävät yleensä useita kuukausia (nyt oli siis 10kk täysin raittiina ja yli vuoden ilman alkoholia) ja hän tekee todella paljon töitä raittiuden eteen, ei koskaan ole vähätellyt ongelmaa, ottaa kaiken saatavilla olevan avun vastaan ja oikeasti haluaa elää raitista elämää. Tiedostan myös sen, että jos nyt vaan menen rohkeasti eteenpäin, saan varmasti hyvän elämän myös ilman häntä ja löydän jonkun toisen, sitten kun olen joskus siihen valmis. Olen omaan elämääni enemmän kuin tyytyväinen, minulla on kaikki asiat hyvin. On tämä vaikeaa. Vaikeaa rakkautta.

miner kirjoitti:Hän ei koskaan pysty itse lopettamaan juomista, aina se loppuu vasta kun haen hänet jostain kotiin tai joutuu osastolle.

hän on alkoholisti, niin tää on ihan "normaalia"

toivottavasti sai raittiudesta kiinni :/

"Oma jaksaminen on kyllä parantunut todella paljon. Tuli nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa sellainen olo että ihan sama, tehkööt mitä tekee, elämä jatkuu silti. Ja mulla on hyvä elämä. Aloitin työn ohessa opiskelutkin uuteen ammattiin ja omaa raittiutta tulee kohta 7 vuotta täyteen. En ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa ja onnellinen. Olen lisännyt liikuntaa entisestään ja se on kyllä itsellä se asia mistä saan eniten voimaa ja jaksamista. Kohta lenkille koirien kanssa. Mukavaa viikonloppua kaikille! Kyllä se elämä voittaa kun pitää itsestään ja omasta jaksamisesta huolta![/quote]"

Hei,
juuri näin olet hienosti saanut palikat oikeisiin paikkoihin. Jaksa luottaa itseesi ja anna itsekkäästi itsellesi sitä hyvää aikaa, elämyksiä jne.
Jatka huolenpitoa itsestäsi! Hyvää viikonloppua sinne myös!

Ja osastolle se tämäkin ratkeaminen hänet johti, onneksi on kuitenkin fyysisesti kunnossa. Nyt lepäilee siellä viikonlopun ja tulee sit kotiin. Työreissun piti kestää vielä 1,5 viikkoa. On kyllä vaikea käsittää miten aina vaan tekee itselleen näin. En kyllä usko että työnantaja enää kauaa katsoo tätä, kuitenkin ollut vajaan vuoden aikana jo useasti pois juomisen takia. Varmaan tulee taas tältäkin työnantajalta kohta joku hoitoon ohjaus ja sit potkut jos ei lopeta kokonaan juomista. Joka ikinen kerta se juominen johtaa johonkin tällaiseen tilanteeseen. Hän ei koskaan pysty itse lopettamaan juomista, aina se loppuu vasta kun haen hänet jostain kotiin tai joutuu osastolle.

Oma jaksaminen on kyllä parantunut todella paljon. Tuli nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa sellainen olo että ihan sama, tehkööt mitä tekee, elämä jatkuu silti. Ja mulla on hyvä elämä. Aloitin työn ohessa opiskelutkin uuteen ammattiin ja omaa raittiutta tulee kohta 7 vuotta täyteen. En ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa ja onnellinen. Olen lisännyt liikuntaa entisestään ja se on kyllä itsellä se asia mistä saan eniten voimaa ja jaksamista. Kohta lenkille koirien kanssa. Mukavaa viikonloppua kaikille! Kyllä se elämä voittaa kun pitää itsestään ja omasta jaksamisesta huolta!

152 päivää kesti tällä kertaa raittius. Toisaalta pitkä aika, mutta toisaalta nyt näin että se raiskaus ei ollutkaan se pohjakosketus. Emäntä siis lähti pitemmälle työreissulle toiselle puolelle Suomea ja ensimmäinen vapaapäivä lauantaina niin ratkesi, nyt jatkaa kolmatta päivää ja tänään olisi työpäivä. Kaikki näytti todella hyvältä, hän oli onnellisemman oloinen kuin koskaan suhteemme aikana ja aloitti jopa kuntoilun. Vielä lähtiessään reilu viikko sitten otti antabusta ja oli todella luottavainen että pystyy olemaan juomatta.

Minun pitäisi mennä sinne ensi viikon perjantaina, mutta jätän kyllä menemättä jos siellä on vastassa se surullinen, säälittävä, vapiseva ihmisraunio, miksi hän aina muuttuu pidemmän putken jälkeen. Eipä tässä taas voi kuin toivoa että saa ajoissa putken poikki ettei satu mitään pahempaa. Huoh.. On tämä kyllä raskasta.

Viimeksi päätin että kun seuraavan kerran ratkeaa niin se on ero, jos ei lähde välittömästi myllyhoitoon. Nyt on mieli taas muuttunut ja olen päättänyt olla hänen tukenaan, enkä edes harkitse eroa. Kuitenkin pystyi nyt pitempään raittiuteen kuin koskaan suhteemme aikana ja meillä oli ihan älyttömän hyvät 5kk. Eli suunta on hyvä ja toivoa on niin kauan kun hän yrittää. Sitten jos suunta kääntyy ja juomiset alkavat lisääntymään eikä vähenemään niin on pakko alkaa tekemään vaikeita ratkaisuja. Kiitos taas kaikille jotka näitä viestejä jaksavat lukea.

Voi Miner, toivottavasti sun emäntäsi raittius pitää, ja jonain päivänä hän voi olla elämästään sinulle kiitollinen. Itse lukeudun noihin vuosikausia "uskoneisiin", eikä loppua näy. Tuon porttiteorian allekirjoitan myös meidän läheisten kohdalla täysin. Meillä kyllä aina mennyt huonot ja hyvät ajat kausittain, mutta oikein kun miettii, niin on niitä huonoja, ja paljon, joskin toki hyviäkin..eikai tässä muuten oltaisi. Meillä ei varsinaisia kuntoutusjaksoja ole takana kuin yksi, ja sekin naurettavan lyhyt, joten siihen sitä on kai jaksanut tuudittautua, että se viimeinen kortti on vielä olemassa. Tuohon jatkuvaan huoleen halusin omalta kohdalta sanoa vähän samoin kuin muillakin vastanneilla, että ei sitä saa kytkettyä pois, vaikka kuinka koittaisi ajatella, että en mahda tälle mitään. Enkä usko, että huoli poistuu, vaikka erottaisiinkin. Mietin tänään, että ehkä me päihderiippuvaisten puolisot ollaan jotenkin erityisen välittäviä ja huolehtivaisia, vai onko elämä vaan muokannut meidät niin..en tiedä. Ennen pelastin puolisoani jatkuvasti, hain milloin mistäkin, että vaan saisi putken poikki, enää en ole tehnyt sitä aikoihin ja aina se on routa porsaan kotiin lopulta ajanut. En oikeastaan enää jaksa estelläkkään lähtemästä, koska ei se sitä kuitenkaan estä, humalassahan se siinä vaiheessa jo on, vaikka onkin juonut vain pari kaljaa ja hyvä kun selvän saa..lennokkaista jutuista ainakaan. Valehtelu siis on hyvinkin tuttua, ja oma alkkikseni onkin joskus sanonut hyvin, että ajattelee että voi juoda vain vähän, kukaan ei huomaa ja se jää siihen, mutta myös pelkää, ettei vaan kukaan esim. veisi niitä juomia, jos kertoo totuuden. Näinhän se on, valehtelee läheisten lisäksi myös itselleen..että muka kykenisi kohtuukäyttöön, tai hiukan ottamaan rentoutuakseen. Ja kun ei myönnä, ei voi kellään olla mitään valittamista aiheesta. Olen kyllä lukuisia kertoja sanonut, että valehtelu asiaa vain pahentaa, mutta siinä vaiheessa himo on jo niin suuri, että ne suojelee rakkaintaan, alkoholia. Ja se raastavin vaihe, kun huomaat pienistä asioista, että jumaliste, taasko mennään, ja toinen silmät kirkkaina väittää, että ei, en ole juonut..alat jo hetken epäillä itseäsi, että ehkä se puhuukin totta, ja seuraavassa käänteessä ja täysin pleksit. Se loputon kissa-hiiri-leikki "ootko juonut" "no en oo", vähän varovasti kattelet ja tarkkailet.. ja tiedät kyllä miten asiat on, mutta et ehkä itsellesikään halua myöntää..se on se, mitä ei jää ikävä, jos joskus uskallan irti päästää! Meillä tilanne siinä mielessä ikävä, että talo on minun, puoliso työtön ja jos jotain asunto-asioita aletaan miettiä, niin tiedän, että se olen minä joka kaiken järjestää..eikä toista nyt vaan voi pihallekkaan heittää. Ois niin paljon helpompi itse lähteä, tai niin olen aina antanut itseni ajatella. Mutta ehkä ajan kanssa asiat järjestyy! Ja aina myös ajattelen ja tulen aina ajattelemaan, et kukaan ei pahuuttaan juo tai sairastu päihderiippuvuuteen! Voimia taisteluihin teille jokaiselle! Tänne kirjoittaminen todella auttaa! ♡

Itsellä kolme vuotta alkkiksesta erosta. Edelleen ollaan hänen kanssa yhteyksissä, viestitellen ja välillä jopa soitellen. Kiva täällä välillä lueskella miltä kaikelta säästyy kun ei näe, saati asu yhdessä hänen kanssaan. Kiitos kaikille kirjoittajille ❤️.

Hei!
Onpa hienoja kuulumisia nyt!
Jospa todella pohja oli tuo ja vuosi raittiina toteutuu ja sen jälkeenkin yhteiselo raittiina jatkuu!
Tuo pohja ja oman halun löytyminen on nyt avainasiat.

Pieni päivitys. 2 kuukautta mennyt ja emäntä on edelleen raittiina. Kertoi päättäneensä että kokeilee vuoden raittiutta ja katsoo sitten että tekeekö mieli vielä juoda. Itse kun raitistuin muistan tehneeni saman päätöksen. Ei tehnyt vuoden jälkeen mieli. Mulla on nyt varovaisen positiivinen mieliala tästä. Alkaa tuntua siltä että tuo raiskaus oli hönen pohjansa ja nyt on matkalla ylöspäin. Vielä ahdistaa usein, mutta ei ole ollut näin toiveikas olo pitkiin aikoihin.

Hei Miner,
harmillista kuulla puolisosi tilanteesta. Viimeisen vuoden aikana vaikken palstaa lukenut, mietin joskus miten sinulle ja puolisollesi kävi. Jäit mieleeni, koska olet ensinnäkin yksi harvoista miehistä täällä ja toiseksi koska olet itse selättänyt riippuvuuden. Varmaan katsot asiaa siksi vähän eri kantilta. Toivon, että tilanteeseesi löytyy ratkaisu. Jaksamista sinulle!

Eipä tullut vielä tänään kotiin. Oli sentään sen verran tolkuissaan että pystyimme puhumaan. On hänet raiskattu. Huomenna tulee kotiin kun on pakko (ei ole enää paikkaa missä juoda). Tuskin hän ilosta siellä juo. Varmasti ihan sairaan paha olo ja ei muuta keinoa sen helpottamiseen tiedä kuin juomisen. Alkuviikosta sitten käy poliisilaitoksella kuulusteluissa kun eivät ole voineet häntä humalan takia vielä kunnolla kuulla.

Nyt teen pyhän päätöksen että jos vielä kerrankin juo niin sitten on kaksi vaihtoehtoa: ero tai välittömästi myllyhoitoon. Tiedän että raittiutta hän haluaa. Ei muuten olisi käynyt 3 kertaa hoidossa. Ehkä tauti vaatii kovempia keinoja. Ehkä ei auta sekään hoito, mutta sen kortin vielä katson (jos siis suostuu sinne menemään). Jos se ei auta niin sitten minun on mentävä eteenpäin ja hyväksyä että hänen kanssaan en yhteistä elämää saanut.

Luultavasti hiljenen taas seuraavaan kriisiin asti. Voimia teille kaikille jotka kamppailette tämän asian parissa. Pitäkää huolta itsestänne! Voimia!

Kiitos taas vastauksista. Sehän tässä vaikeaa on kun se stressi ei ole jatkuvaa. Hän oli nyt kuukauden täysin juomatta, sitä ennen kaksi kuukautta. Se aika noiden ratkeamisten välillä on ihan älyttömän hyvää. En ole oikeasti koskaan ollut niin onnellinen kuin olen hänen kanssaan. Ihan kaikki on silloin hyvin. Tai ainahan se pieni pelko on läsnä että milloin ratkeaa, mutta sitä en kutsuisi todellakaan stressiksi.

Pelkään nyt huomista. Tuleeko hän humalassa? Tuleeko hän ollenkaan? Onko hän pettänyt vai onko hänet raiskattu? Miten suhtaudun?

Oliskin niin että joisi jatkuvasti. Silloin pystyisin lähtemään pois helpommin.

On ollut kyllä ehdottomasti vaikein päivä vuosikausiin. Mutta tästäkin on selvitty, kohta sänkyyn nukkumaan ja sitten koittaa päivä uus. Kiitos teille kaikille jotka viitsivät juttujani lukea ja kiitos varsinkin niille jotka viitsivät kommentoida. Saan paljon voimia täältä!

Alkoholismiin liittyy valehtelu ja jälkien peittely. Omassa suhteessani olin lopulta tulla hulluksi, kun en enää tiennyt mikä on totta ja mikä ei. Näet yhtä, toinen väittää ihan toista. Uskot, epäilet ja yrität uskoa. Mä en jaksanut.
Porttiteoriaani liittyen olen itse mennyt koko ajan pidemmälle, venyttänyt rajojani liki hulluuteen saakka, kunnes tajusin, että oikeasti hajoan ja sitten meitä tuhoutuu kaksi.

Valehtelu suututtaa eniten olkoon miten sairauden oire. Se luikurimainen yritys pelastautua ja vastuuta ei kanneta mistään. Aloin pelätä itseäni, että oikeasti lyön ex-miestäni.. että edes se valehtelu ei lopu ja olen kusetettava kynnysmatto. Onhan se rehellisyys järkevän ja toista kunnioittavan suhteen ensimmäinen edellytys. Jossei sitä ole, ei ole mitään.

Pidä huolta itsestäsi, pelkkä jatkuva stressi aiheuttaa terveysongelmia, eikä juoposta ole sitten auttajaksi. Hän häipyy ja juo jossain. Näin meillä kävi. Virheitään ei ole tarpeen murehtia tai itseään niistä suomia. Sinä olet luottanut, antanut mahdollisuuksia, toinen ei oikein ole osannut niitä arvostaa. Minä luulisin, että raiskattu tulisi kotiin ja olisi juomatta ainakin tovin, ei tuo toiminta mun näkökulmasta uskottavaa oikein ole, mutta mistä sen tietää. joka tapauksessa jatkuva kaaos on aika raskasta.

Voimia nyt mitä sitten päätätkin tehdä.

Hei Miner!

Tarinasi on mielenkiintoinen, vaikkakin surullinen. En halua antaa ohjeita, mutta ensimmäisenä tuli mieleen, että yritä päästää irti hänestä henkisesti, jotta saisit itse mielenrauhan. Tarjoa auttavaa kättä, jos hän ei tartu siihen, sille ei voi mitään. Niin kuin olet tehnytkin, ei tarvitse kääntää selkää, mutta ei tarvitse myöskään lähteä mukaan, vaan elää mahdollisimman paljon omaa elämää.

Itse olen raitistunut 2008, olin 20v. alkoholisti. Ero tuli 2011 ja olin kahdeksan vuotta yksin lasten kanssa. Keväällä tapasin miehen ja ensimmäistä kertaa vuosiin ihastuin/rakastuin. Kun taudin kuvan tiedän, jo kahden viikon päästä hän antoi tietämättään merkkejä olevansa holisti. Vaikkei sitä myönnäkkään itse.

Hän on tissutellut kaljaa koko kesän noin 5-6/7 päivää viikossa. Ei ole väkivaltainen, eikä muutenkaan aiheuta harmia humalassa. On jopa miellyttävämpi kännissä, kun selvinpäin on sitten hampaat irvessä ja pahantuulinen. Elämä on muutenkin hyvin negatiivistä, tuntuu, että joka asiasta tekee ongelman.

Ongelma on se, että hän ei ymmärrä normaalia puhetta, eikä muista mitään. Mitään ei voi sopia, kun ei tiedä, missä kunnossa hän on. On joko kännissä tai tärisee krapulassa. Olen sanonut, etten mahdu hänen ja kaljapurkin väliin. Hän ei näe asiaa niin. Mielestään saa putken poikki ja kehuu sillä, kun pystyy yhden päivän tärisemään ilman kaljaa.

Yhtenä päivänä tuli viesti "yritän selviytyä, juon kaljaa"

Voimia ja viisautta sinulle.

Vieras kirjoitti:"Josain vaiheessa on päätettävä menettääkö rakastettunsa vai mielenterveytensä, sillä vaikka kuinka rakastaa toista, häntä ei pysty pelastamaan itseltään".

Hyvin sanottu. Pitäs laittaa seinälle toi. Joo muuttihan se. Ei tainnut olla kovin viisas ratkaisu vaikka paljon hyviä viikkoja meillä nyt ollut. Kerran jo tullut tänne humalassa ja taas annoin mahdollisuuden vaikka olin päättänyt että ero tulee jos sen tekee. Porttiteoria. Totta.

Tää tilanne on muuttunut vielä sairaammaksi tänään. En edes enää tiedä onko häntä raiskattu vai onko vain pettänyt ja sitten keksinyt mahd. tautien ym. takia tuon raiskauksen. Niin oudolta tämä nyt tuntuu. On käynyt hotellissa (siis ei itse majoitu siellä) baarin jälkeen, vaikka väittää että ulkona baarin jälkeen raiskattu. Ja kiistää sen käynnin vaikka sen varmasti tiedän todeksi. Ja eikö luulisi että jos nainen raiskataan oudossa kaupungissa hän tulisi heti kotiin eikä jäisi sinne ryyppäämään vielä useaksi päiväksi? Uskaltaisiko hän siellä käydä ulkona syömässä? Niin on tehnyt.

On tämä sairasta. Nyt siis toivon täällä että oma rakas puolisoni on raiskattu ettei tarvitsisi jättää häntä? Huh huh. On tämä mennyt sairaaksi. No. Huomenna hänellä loppuu ainakin majoitus missä nyt on (työn puolesta) niin jos routa porsaan ajaisi kotiin ja totuus selviäisi. Näyttää kyllä pahalta. Ja tuntuu. Ei auta liikunta ei mikään. Kokoajan vaan mielessä tämä.