[Winston-84]

^ Noinhan se monella on. On tässä elämän varrella tullut törmättyä moniin sellaisiin ihmiskohtaloihin, kun kaikki on mennyt päin helvettiä jo äidin maidosta imettynä.

Omalla kohdallani en voi kuitenkaan allekirjoittaa rakkaudettomuutta ja totaalista tunnetasolla vaillejäämistä syyksi siihen, että minusta tuli alkkis, narkki ja mielisairas. Toki olen traumatisoitunut pahasti siitä, tästä ja tuosta, mm. rankasta koulukiusaamisesta, joka kesti koko kouluaikani , mutta tahtoo sanoa, että lapsuuden perheessäni sain kyllä kokea rakkautta, myönteistä huomiota ja aitoa välittämistä yllinkyllin. Täysi rakkaudettomuus ei ole koskaan ollut vallitseva tunne elämässäni ja kun perusturvallisuuden tunne on vahva, on helpompaa selvitä hyvinkin paskoista kokemuksista. Jonkinsortin eskapismin kyllä tunnustan addiktioni taustalla, mutta mitä mä pakenen? Se ei ole selvinnyt mulle, vaikka olen pohtinut asiaa perinpohjin, niin itsekseni, kuin psyk. ammattilaisenkin kanssa.

Paljonhan niitä on hienoja teorioita, siis ihan pätevillä tutkijoillakin, siitä mikä aiheuttaa addiktoitumista. Puhtaasti maallikkona mun on kuitenkin vaikeaa uskoa, että mitään yleispätevää syytä addiktioille/addiktoitumiselle olisi. Luulen, että kyse on lopulta siitä, että joillakin vain on synnynnäisesti sellainen aivorakenne, että jäävät koukkuun johonkin. Tällä en tarkoita mitään kohtalonomaisesti ihmisen elonkulun määrittävää addiktiogeeniä. Liekö sellaista olemassakaan muualla, kuin AA:laisessa ajatusmallissa, joka ei perustu mihinkään tieteelliseen faktaan . Totta kai ympäristö ja ihmisen kokemukset vaikuttavat aina enemmän tai vähemmän. Vaikka geenit olisivatkin pohjimmainen syy, eivät ne tyhjiössä toimi.

No niin, meni vähän offiksi taas. Elämän tarkoitusta ei nyt hotsita pohtia.

[1970]

Ei se kyl mene ihan sapluunasta, että paetaan koko ikä jonnekin viunan höyryihin tai impataan kenkäblankkia heti aamusta ja
jatketaan lennokkiliimalla vanhainkodissa. Että tällasta tää vaan on. No, onhan se huominen samanlainen, kuin eilinen, kun mitään ei muuta. Tai että Ikäänkuin ei voisi tulla muutosta ja pysyvästi jäädä päälle vanha paska elämänvaihe. Emmäää ja emmäny täl kertaa.

Tämä palstahan ei ole taviksille, jotka hanskaavat tilanteen, kuin tilanteen. Hanskaako "tavikset" tilanteen kuin tilanteen.
Mikä on "tilanne kuin tilanne". Olen aikasta paljon ihan tavallisten, ei-päihdetaustaa tunnustavien tyyppien kanssa arkena.
Nillle on aika tuntematon alue koko sekaisinoleminen aamusta iltaan ja sen moninaiset lieveilmiöt.
Uskokaan ihmiset, että sellanen taviselämä ja normaali työssäkäyminen on oikeestaan ihan helppoa.

Sen sijaan vaikeeta ja tautisen rankkaa on sellanen sinällään pelkkää keijon itsesääliä tihkuva ja turhan elämän valitus, että
voih, kun mulla oli niin rankkaa ja voih, kun mua potkitaan päähän. Kun näin ei edes ole. Että kaikki on kulloisenkin hallituksen vika.

On miljoonia ihmisiä, jotka on hylätty ja koko lapsuus ja nuoruuskin kaadettu paskaa niskaan. Kukaan ei ole niitä rakastanut ja tukenut ja ottanut huomioon. Eihän se terveellistä ole, mutta miksi ne tyypit elää ihan tavallista ja onnellista ja tasapainoista, jopa tavallista parempaa elämää, kuin ns. sylin lämpöä heti synnytyslaitokselta tulon jälkeen kokeneet, rikkaat ja yltäkylläiset, korkeasti koulutetut ja "kaikesta hyvästä" kaiken parhaan saaneet, kultaisesta kasvatuksesta nauttineet sydänkäpyset ja isin ja äiskän pikkuonnettarat ja huomiota keränneet taivaslapset, joille ostetaan heti uudet legot ja uusin automalli ja saavat jatkuvasti lentää minne haluavat, hä.

Esim. minä en ole kokenut todellakaan mitään iloista ja turvallista lapsuutta, vaan nähnyt väkivaltaa heti pienestä pitäen,
enkä muista mitään myönteistä, ennenkuin muutimme Vaasaan ja meikän ollessa jo tokan luokan puolessa välissä.
Oisko siitä kokemastani pahuudesta pitänyt kääriytyä vilttiin ja jäädä komeroon itkemään surkeuttaan tms.
Kuunnella 20+ iässä vain Nirvanaa ja ampua ittensä koskarin ostarin kolmannen kerroksen parvekkeella.

No, mä en ehkä ole ihan lasia itsekään. Toiset tuntuu musertuvan helpommin, vaikkei näkyvää syytä edes ole.
Eksäni oli just sellanen hysteerikko ja herkästi kuormittuva hermoheikko. Tohtoristason nainen.
Moni hullujenhuoneasukki on terveempi ja kestää painetta enempi.

Tietenkin tässä on tullut koettua hiirenä olemiset ja sitä, ettei päässyt ovesta ulos ja kulku ulkomaailmassa oli hyvin rajattua selvänä.
Sellanen kokemus on aivan helvetillinen, kun paniikkihäiriöi vuodesta toiseen. Kemiallista laatua se silti vain on ja psyyke ja roppa ilmoittaa, että tämä ei voi jatkua ja ettei nuo komponentit voi kovin hyvin ja varmaan sielukin oli ihan vereslihalla, if possible.

Omat addiktioni ovat syväjäähteessä ja siellä ne saakin olla. Ihmiset ei tajua, miten kaikki muuttuu totaalisesti ilman lisäaineita.
Ei siihen tarvita muuta. Kysytään Alangon Ismolta. Sitten onkin erittäin suuressa määrin itsestä kiinni, miten sen oman käytöksensä
ja energiansa ja aikansa suuntaa ja käyttää elämänsä. Useimmat päihdevammaiset luulee, että heidän kohtalonsa on tällainen,
mutta sen todellisuuden arviointi alkaa vasta selvinpäin. Terapiantarve ainakin meikällä putosi nollaan.
Muut tarpeet tulee sitten enempi esiin, kuten halu kuntoilla, tehdä töitä ja naida.
Kaikkea säännölllisesti ja ennenkaikkea tunnollisesti.

Niillä keinoin jopa keijokkaat tokenee, tokeentuu ja tulee todeksi, tolkuttuu ja toikkaroi tolpilleen.

Himo päihdykkeisiin tulee himosta päihdykkeisiin. Ihan sama, oliko se osittain geneettistä ja isän perintöä.
Eniten mua kiinnostaa oma elämä ja sitten osaltaan se, ettei ole halua tehdä, niin kuin faijavainaa teki. Siinä sitä onkin.

Sellasia eläviä, hyviä esimerkkejä on ympärillä yleensä. Jos haluaa lähteä toiseen suuntaan, ottaa mallia sellasesta kestorosvosta,
vaimonhakkaajasta, seksityöläisestä, hjyymemuulista, sekakäytön taiteeksi muuttaneesta veijarista, aseman hampuusista, auto-varkaasta, velkoja perivästä jengiläisestä, myymälävarkaasta, vakuutuspetoshemmosta, vanhusten myrkyttäjästä, lastenraiskaajasta jne.


Siinä taas oli paatosta, mutta onneksi näitä ei ee kukaan lue, ah ah


=>

[NeuroKipu]

Vaasasta tätä luetaan ja Vaasa on hyvä paikka paitsi terveyden hoidon osalta, itse Odotan Tampereelle pääsyä en asumaan vaan kunnon lääkärille.

[1970]

^Morjesta. Vaasassa asuin sen reipas kymmenen vuotta ja brändöö on paras paikka ja hutski menetteli.
Molemmissa n. viisi vuotta. Ei silleen ole henk.koht. pahoi muistoja, mitä nyt tuli juopottelu-uraa aloiteltu jo siellä.
Påtkupalloa, mopoilua, sitarissa monta vuotta kärrypoikana, piikkkipyöräilyä, ihan riittävästi Paniken saaristossa käymistä,
orastavaa ja arkaa seurusteluharjoittelua, koulunkäyntiä, musakiinnostuksen syvenemistä ja kauppiksen kävin myös ja silleen.

Lapsuudenaika ja koko teiniyden herkkä ja koetteleva ajanjakso siellä west coastilla sujui ja vois olla huonompikin paikka varttua.
Pohojalaasuudessa on se sanan pitäminen tärkeetä ja hyvä oppi se onkin, todettiin just isäpuolen kaa puhelimessa.

=>

Ps. Itsepäisimmät ihmiset asuvat Pohjanmaalla. Tämä ei suinkaan haitannut mua silloinkaan kun siellä itse vaikutin. Se seikka itseasiassa oli vain mulle aivan normaali toimintamalli olla itsepäinen, sillä olen härkä ja oikeasssa oleminen ei ole koskaan ollut kynnyskysymys tai vaikeeaa tai minkään sortin ongelma allekirjoittaneelle.

[NeuroKipu]

Härkä kans olen ja Vaasata en muuta koskaan, prätöölla 20V ja nyt Gerbyssä.

[1970]

Siitä Elämän tarkoituksesta.

En minä vaan tiedä. Sehän siis vaihtelee vähän elämän aikana, niinkuin sen kuuluukin.

Tärkeintä ois ite tietää, missä menee ja minne haluaa mennä. Siitähän siinä on kysymys.

Ei se mitään mystistä ole, että mitä paremmin voi, sen todennäköisemmin on onnellinen.

Se kyllä sitten näkyy ja kuuluu, kuten onneton huonostivoiminen.

[1970]

Oppia ottamaan vastuu omasta elämästä ja sanoistaan ja tekemisistään.

Siitä se vasta alkaa, sen varsinaisen tarkoituksen hakeminen.

Jää suurella osalla tekemättä ja kokematta.

[Winston-84]

On miljoonia ihmisiä, jotka on hylätty ja koko lapsuus ja nuoruuskin kaadettu paskaa niskaan. Kukaan ei ole niitä rakastanut ja tukenut ja ottanut huomioon. Eihän se terveellistä ole, mutta miksi ne tyypit elää ihan tavallista ja onnellista ja tasapainoista, jopa tavallista parempaa elämää, kuin ns. sylin lämpöä heti synnytyslaitokselta tulon jälkeen kokeneet, rikkaat ja yltäkylläiset, korkeasti koulutetut ja "kaikesta hyvästä" kaiken parhaan saaneet, kultaisesta kasvatuksesta nauttineet sydänkäpyset ja isin ja äiskän pikkuonnettarat ja huomiota keränneet taivaslapset, joille ostetaan heti uudet legot ja uusin automalli ja saavat jatkuvasti lentää minne haluavat, hä.

Olen viimeaikoina mietiskellyt sellaista asiaa, kuin temperamentti ja vähän lueskellutkin aiheesta. Temperamenttihan on puhtaasti synnynnäinen ominaisuus, ei mitenkään ympäristön vaikutuksesta johtuva ja opittu asia. Näin ollen sille ei mitään voi tehdäkään. Lopulta varmaankin juuri ihmisen yksilöllisestä temperamentista johtuu se, miksi yksi jää kaaduttuaan maahan makaamaan ja toinen nousee ylös ja eiku menox taas. Pätee moniin muihinkin asioihin, kuin päihdeongelmiin/päihteiden kanssa sähläämiseen. Yksi luovuttaa kerrasta ja painuu koloonsa rypemään itsesäälissä, kun tulee vastoinkäyminen asiassa X. Toinen tuumaa, että sattuuhan näitä paremmissakin piireissä ja laittaa uutta matoa koukkuun.

Saman perheen lapsilla, joilla on geenit samoista vanhemmista, samat kotiolot+muutkin lähtökohdat elämässään, älykkyydessä ei ole suuria eroja jne., voivat elämät mennä täysin eri tavoin. Toinen syrjäytyy jo nuorena totaalisesti ja kuolee viimeistään nelikymppisenä vuokramurjussaan verensyöksykirroosiin, yliannostukseen tai puukon iskuun kierrettyään ensin parit kerrat vankilan kautta. Toinen sisarus puolestaan porskuttaa ja väittelee moninkertaiseksi tohtoriksi, minkä miljoonafirman pyörittämiseltään, luomutilan pitämiseltään ja triathlonin harrastamiseltaan ehtii ja on vielä niin hiton iloinen ja mukava ihminenkin. Onhan näitä asetelmia nähty ja aika vaikeaa niitä on selittää muutoin, kuin jollakin sisäsyntyisellä ominaisuudella.

Luin joskus artikkelin pessimismistä. Oikeastaan ko. artikkeli käsitteli sepelvaltimotautia ja pessimistisen elämänasenteen vaikutusta sitä lisäävänä tekijänä muiden riskien lisäksi. Siinä kerrottiin, että niin pessimismi, kuin optimismikin ovat ihmisellä sisäsyntyistä ja täten pessimismilleen ei voi mitään. Ei vaikka ajattele positiivisesti -oppaat olisivat kuinka muodissa. Pessimismi ei ole mikään sairaus, jonka voisi parantaa esim. terapialla.

Itse olen optimisti ja hyvä niin. Muuten en olisi enää edes tässä. Myönnän, että kovin pessimistisesti asioihin suhtautuvat ihmiset ärsyttävän mua monesti ja ajattelen, että yrittäisi nyt edes fiksata tuota paskaa asennettaan. Taitaa olla kuitenkin niin, että kyseessä ei ole mikään asennevamma- tai kysymys. Onneksi mulla on mahdollisuus melko pitkälti päättää kenen kanssa vietän aikaa, joten mikään pakko ei ole alvariinsa vittuuntua pessimistisiin valittajiin ja murjottajiin.

[Pjotr-77]

[Poistettu asiattomuuksia -Päihdelinkin moderaattori]

[madtrue]

Itse otsikkoon haluan vastata omalta osaltani. Että niin tyhmältä kun se ehkä kuulostaakin niin minun elämäni tarkoitus olisi muistaa se tärkein asia ja se on se että PITÄÄ PYSYÄ SELVINPÄIN. Minä olen tuon tiennyt jo nuorena eikä minun enää toinna tuota asiaa surra tai miettiä että jospa olisin ja jospa olisin koska en ole ollut. Olen ollut oikea suur idiootti reilun parin vuosikymmenen ajan. Sitä aikaa en saa takaisin en vaikka kuinka haluaisin.

Mutta nyt minulla on omat syyni olla selvinpäin pysyvästi tällä kertaa. On monta asiaa eikä voi enää pelkästään omaa napaa tuijottaa, koska itse en ole koskaan itsestäni välittänyt enkä ole pitänyt itseäni kummoisena eläjänä.

Mutta minulla ja minulle on tapahtunut niin monta hyvää asiaa sellaisia asioita joista voin pitää todellakin kiinni ja nimenomaan selvinpäin.

[NeuroKipu]

Mutta täällä on liikaa kotitohtoreita jotka luulee tietävänsä lääkkeiden yhteisvaikutuksista enemmän kui neurologit.

[NeuroKipu]

Mäkin olin kerran terkkarin psykolokilla, hitto se oli hullumpi kuin minä ja mua ei ole hulluksi diaknisoitu. Päin vastoin ku olin ihan oikean psykiatrin kanssa juttusilla se sanoi melkein heti että mun päässä ei ole mitään vikaa, kipupolilta sain lähetteen kun kipu voi vaikuttaa päähän ja kipupolilta lensin pihalle kun kallotohtori määräs mulle temgesigiä.

[Winston-84]

^^/^ Siinäpä taas tyypillinen Neuro-paradoksi: Haukut aina lääkärit ym. hoitoalan ammattilaiset(Kuten tuossa jälkimmäisessä viestissäsi), kun eivät tiedä mistään mitään. Yhtäkkiä lekurit ovatkin sitten niin fiksuja ja ammattitaitoisia, jos joku Plinkin "oman elämänsä tohtori" suosittaa tsekkauttamaan lääkityksen farmaseutilla .

[NeuroKipu]

Uskotko enemmän Neurologiin, kuin Wistoniin.. Mä uskon Neurologiin enemmän.

[NeuroKipu]

Ne terkkarin "psykolit" on ihan pihalla tästä mailmasta. Kuka niittenki palkat maksaa ja miksi.