Olet täällä

Foorumin nykyinen tilanne

Saunassa keskustellaan huumeista haittojen vähentämisen näkökulmasta. Luethan Saunan säännöt. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen. Viuhahda paikalle!

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Helio Jacques » 19.8.2019 18:46:18

Helou kaikille! :D

Tuli tässä mieleen sellainen asia, että missä porukka on täältä saunan foorumilta?

Nykyisin mitä olen seurannut, niin tuntuu olevan aika autiota. Eli harvinaisen hiljaiselta ja kuolleelta keskustelu paikalta tämä tuntuu. Tälläinen fiilis vaan tällä hetkellä.

Toivoisin jengin ilmoittelevan tähän topiciin mikä meininki ja mitä kuuluu!?

Heliolle, eli minulle kuuluu ihan hyvää. Kuivilla kaikesta, paitsi vielä loppu rutistus, niin olen voittanut buprenorfiinin. Noin 3 vuotta päivittäin mennyt kipuun ja useita lopetuksia ollut ja välillä päässyt irti, mutta sitten tullut tyhmänä aloitettua uudestaan ja kivut loppunut, mutta vaikea fyysinen/henkinen riippuvuus jäänyt. Vihdoin ja viimein olen saanut kuitenkin asian melkein kuntoon.

Perhe-elämää vietän ja duunia keikka töinä teen. Kärsin jonkin asteisesta GAD häiriöstä, mutta osaan hallita aika hyvin kyllä sitä ja pahimmat ahdistus tilat korjailen bentsoilla.

Bodailen ja urheilen joka päivä jotain. Harrastan meditaatiota ja joogaa. Teen laajasti monenlaista konemusiikkia ohjelmilla. Tutkin psykedeelisiä substansseja. Tykkään käydä klubeilla ja reiveissä. Rakastan trancea. Teen asioita joilla saan hyvän fiiliksen ja endorfiinia pitää saada joka päivä. Seksi on kivaa ja ihanaa elämän suolaa. Naiset ovat ihania. Psykologia ja filosofia sekä avaruus & maailmankaikkeus kiinnostavat ja tekevät elämästä mielenkiintoista.

Pukeudun tyylikkäästi ja käytän kalliita, mutta laadukkaita parfyymeja.

Anyway mitäs sulle kuuluu? Everybody!
heliotropicum@luukku.com
Avatar
Helio Jacques
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 405
Liittynyt: 10.5.2014 08:17:44

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Nnaana » 20.8.2019 08:30:19

Hei vaan. Allekirjoittanut ei oikein jaksa raskaassa neuroleptilääkityksessä seurata juttua. (Serenase 6mg + Abilify 25 mg) Plus tuo iänikuinen mekastava trolli; hajottaa päätä vaan. :roll:

Sairastuin alkuvuodesta taas psykoosiin isovanhempani mentyä loppuvuodesta 2018. Jouduin pakkohoitoon, josta pääsin toukokuussa ja kolme viikkoa ehdin olla kotona, kunnes mut suostuteltiin takaisin sairaalaan vapaaehtoisena. Koitin tappaa kuitenkin itseni Azonalla taannoin, joten pakkohoitoa napsahti taas.

Minä en ole kuivilla ja sairaalassakin olen salaa doupannut. :? Essot ja LSD on vaan liian mukavaa kamaa. Trance ja tekno tosiaan on kivoja siinä sivussa. :D

Minäkin olen tilaillut merkkikamaa tänne sairaalaan, Ralph Laurenin oloasun ja syyskengät. Chanelin Chance eau Tendre-parfyymi on loppumaisillaan, mutta no, syksyn tullen siirryn muutenkin Pradaan.
Nnaana
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3841
Liittynyt: 20.1.2014 13:43:10

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 20.8.2019 10:38:54

Nnaana kirjoitti:Hei vaan. Allekirjoittanut ei oikein jaksa raskaassa neuroleptilääkityksessä seurata juttua. (Serenase 6mg + Abilify 25 mg) Plus tuo iänikuinen mekastava trolli; hajottaa päätä vaan. :roll:

Sairastuin alkuvuodesta taas psykoosiin isovanhempani mentyä loppuvuodesta 2018. Jouduin pakkohoitoon, josta pääsin toukokuussa ja kolme viikkoa ehdin olla kotona, kunnes mut suostuteltiin takaisin sairaalaan vapaaehtoisena. Koitin tappaa kuitenkin itseni Azonalla taannoin, joten pakkohoitoa napsahti taas.

Minä en ole kuivilla ja sairaalassakin olen salaa doupannut. :? Essot ja LSD on vaan liian mukavaa kamaa. Trance ja tekno tosiaan on kivoja siinä sivussa. :D

Minäkin olen tilaillut merkkikamaa tänne sairaalaan, Ralph Laurenin oloasun ja syyskengät. Chanelin Chance eau Tendre-parfyymi on loppumaisillaan, mutta no, syksyn tullen siirryn muutenkin Pradaan.


Tuo on aivan selvä viittaus minun persoonaa kohtaan. Mutta kuka on seissyt rinnallasi kaikki nämä vuodet jos en minä? Älä matki Winstonin lähestymistapaa.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 20.8.2019 10:53:09

Minä olen aina yrittänyt auttaa sinua, mutta jos vetelet happoa lomilla et voi myöskään odottaa että aivosi parantuisi ja ääniharhat loppuisivat.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 20.8.2019 11:09:41

[Poistettu asiatonta - Päihdelinkin moderaattori]
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 20.8.2019 11:22:03

OIen aina sanonut että pysytelkää hyvät ihmiset oppareissa ja bentsoissa. Tämä uusi trance/dance/flow festival meininki ja hipsteri meno ei ole mun juttu. Ja elektro musa on myös paskaa...IMO.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 20.8.2019 11:37:59

[Poistettu asiatonta - Päihdelinkin moderaattori]
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 20.8.2019 12:11:21

Ei psykoottinen-masennus parannu sillä että vedetään stimulanttia ja psykedeeliä laitoksen käymälässä. Ja sitten vedetään Azona överit koska elämä on niin vittumaista.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Helio Jacques » 20.8.2019 15:01:51

Tota nyt täytyy todeta, että oma mielenterveyteni hyvä tila on enimmäkseen varmasti psykedeelien, kuten DMT ja LSD kaltaisten substanssien ansioita. Psykedeeli terapia on tätä päivää ja todettu erittäin toimivaksi hoitomuodoksi. Pitää vaan tietää mitä tekee ja miksi.

Toisekseen trance musiikkia olen tehnyt 20 vuotta ja se on myös elämäni suola ollut aina. Eikä siihen liity huumeet millään tavalla, paitsi Psykedeeli tosin ovat varmasti auttaneet visioita.

Ja nämä ovat minun mielipiteeni asioihin, enkä myöskään ole hippi :lol:
heliotropicum@luukku.com
Avatar
Helio Jacques
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 405
Liittynyt: 10.5.2014 08:17:44

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 21.8.2019 09:33:59

Mietin että voisikohan "psykedeeli terapiaan" liitää myös muutama voltti klassista sähköhoitoa?
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Helio Jacques » 21.8.2019 09:37:16

Matilda-Täti kirjoitti:OIen aina sanonut että pysytelkää hyvät ihmiset oppareissa ja bentsoissa. Tämä uusi trance/dance/flow festival meininki ja hipsteri meno ei ole mun juttu. Ja elektro musa on myös paskaa...IMO.

Juuri bentsoista ja oppareista ihmisten juuri kannattaisi pysyä poissa. Ne kun pitää ihmistä semi turrutettuina, eikä onnistu kohtaamaan sitä jotain asiaa mikä juuri pitäisi kohdata.

Konemusiikki skene on ihan muuta kuin hipsteröintiä. Toki jokaiseen skeneen voi lokeroida hipsteröinnin, mutta mitäköhän se hyödyttää?

Toki mielipiteitä voi olla ja näkemyksiä.
heliotropicum@luukku.com
Avatar
Helio Jacques
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 405
Liittynyt: 10.5.2014 08:17:44

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Helio Jacques » 21.8.2019 09:44:34

Matilda-Täti kirjoitti:Mietin että voisikohan "psykedeeli terapiaan" liitää myös muutama voltti klassista sähköhoitoa?

Et taida juuri tietää psykedeeli terapiasta? Mm. Saksassa on laillistettu tämä hoitomuoto tehokkain tuloksin. Monien kohdalla yksi käynti kerta LSD tai psilosybiini terapiassa on arvioitu tieteellisesti vastaavan n. kolmen vuoden masennuslääke rallia. Tietenkin se on yksilöllistä, mutta näin se lääketiede vaan kehittyy.
heliotropicum@luukku.com
Avatar
Helio Jacques
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 405
Liittynyt: 10.5.2014 08:17:44

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 21.8.2019 10:01:42

En. Olen ehkä liian vanha sellaiseen mutta ennen ikäviä happotrippejä katkaistiin larkulla eli samantapaisella lääkityksellä mitä Nnaana parhaillaan syö.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 21.8.2019 11:09:47

Helio Jacques kirjoitti:
Matilda-Täti kirjoitti:OIen aina sanonut että pysytelkää hyvät ihmiset oppareissa ja bentsoissa. Tämä uusi trance/dance/flow festival meininki ja hipsteri meno ei ole mun juttu. Ja elektro musa on myös paskaa...IMO.

Juuri bentsoista ja oppareista ihmisten juuri kannattaisi pysyä poissa. Ne kun pitää ihmistä semi turrutettuina, eikä onnistu kohtaamaan sitä jotain asiaa mikä juuri pitäisi kohdata.

Konemusiikki skene on ihan muuta kuin hipsteröintiä. Toki jokaiseen skeneen voi lokeroida hipsteröinnin, mutta mitäköhän se hyödyttää?

Toki mielipiteitä voi olla ja näkemyksiä.


Aito konemusiikki meininki on enemmän itä-Helsinkiläistä ja Tampereen Hervanta gansta tyyliä? Tuliko käytyä Block-festareilla mansessa?
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Foorumin nykyinen tilanne

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 21.8.2019 11:43:20

Tämä on sitä hyvää vanhaa konemusaa:

Grandmaster Flash & The Furious Five - The Message (Official Video)

https://www.youtube.com/watch?v=PobrSpMwKk4
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Seuraava

Paluu Sauna

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa