Olet täällä

pakko purkaa päätä

Lataamossa keskustellaan mielenterveyden pulmista ja päihteiden yhteydestä mielenterveyteen. Tervetuloa lataamaan akkusi vertaisten tuella! Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja inkemar (poistunut käyttäjä) » 6.10.2018 20:44:47

En tiedä mikä mua vaivaa. Näennäisesti kaiken pitäs olla hyvin, on työ ja opiskelupaikka, on perhe ja ystäviä, talous voisi olla paremmalla tolalla mutta sekin järjestyy kyllä tai no niin mä oon ajatellut viimeset 3 vuotta mut aina onnistun senkin kusemaan huolella. Mut sekään ei oikeestaan kiinnosta, mua ei kiinnosta muu kun se, ettei ihmiset joutuis pettymään muhun taas kerran, ettei kenenkään tarvis huolehtia musta.

Mul on liian hyvä perhe, äiti ja isä jotka rakastaa ja huolehtii, veli joka on mulle rakkaampi kun osaan ees kertoa. Niiden takii tää onkin niin vitun vaikeeta. Yritän aina miettiä, että kun jaksan x päivään asti niin kyllä kaikki järjestyy. Mut tuhoon ite omaa elämääni enkä ymmärrä miks.

Niin mä oon aina tehny, teininä (lapsena vois melkein sanoa) tein kaikkea helvetin tyhmää, lyöttäydyin aina siihen huonoimpaan seuraan - varastelin, ryyppäsin, poltin, viiltelin ja varmasti oisin huumeitakin käyttäny jos sellasia ois ollu saatavilla. Kai niitä jotain tramaleita tuli vedeltyä koska, no en tosiaan tiedä. Panin tuplasti itteeni vanhempia miehiä ja halusin niiltä huomiota, olin kirjaimellisesti jokasen vanhemman pahin painajaislapsi.

No, siitä selvittiin, vaikka oliki jatkuvasti paska mieli kun vanhemmat oli pettyneitä muhun, rakasti ne silti, tiesin kyllä sen. Mietin jo sillon aina kun tuli tehtyä jotain tyhmää, et mikä vittu mua vaivaa, miks oon tämmönen? Enkö vois olla normaali? Mut laitoin sen vaa nuoruuden kokeilunhalun piikkii, mitä se saatto ollakin. Nyt kuitenkin kun ajattelen mun toimintaa, niin ei se ihan normaalia ollu, koska en vieläkään ymmärrä miks oon toiminu niin, en vaan käsitä.

Nuoresta (oon toki vieläkin nuori) asti oon syöny ahdistukseeni ja siitähän on seurannu vaan lisää ahdistusta. Oon toivonu että oisin anorektikko tai edes sairastaisin bulimiaa, oon toivonu sitä niin useesti. Mut nyt vähän iän viisastamana LUOJAN KIITOS EI OLE kumpaakaan noista. Äiti ja isäkin on lapsuudesta asti vihjaillu et pitäs liikkua enemmän ja vieny mua ravitsemusterapeutille koska kouluterveydenhuolto. Oon aivan satavarma siitä, et jos mulle ei ois iskostettu aivoihin 10-vuotiaana ajatusta et oon läski ja huono sen takia, olisin aivan normaalipainonen tällä hetkellä. Tottakai tajuan, et vanhemmat on halunnu mulle vaan hyvää ja haluaa edelleen, mut come on, 10v kasvava tyttö jolle sanotaan et sun pitäis laihtua vittu ois ollu vaan hiljaa sillon. Olin ehkä pyöree ja toki sillä haluttiin varmaan ennaltaehkästä sitä, etten liho lisää mut kappas kepposta päinvastoin kävi. 13-vuotiaana olin painoindeksin mukaan lievästi ylipainonen, mut oikeesti olin vaan skidisti isokokosempi kun mun tositosi laihat kaverit. Harrastin futista ja olin hyvässä kunnossa. Mut ei, kun piti toitottaa siitä painosta, minkä takia tunsin itteni ihan paskaks ihmiseks. Sit lopetin harrastukset ja aloin ryyppäämään ja harrastamaan muita järkeviä teinitouhuja. Nyt kun katon taaksepäin, olin ehkä vähän liian herkkänahkanen porukoiden kommenteille: sun pitäs liikkua ja syödä terveellisesti. Koin sen henkilökohtasena hyökkäyksenä, se ois ollu sama kun ne ois huutanu päin naamaa vitun läski mee lenkille et oo minkää arvonen tollasena. Nykyään omaan jo vähän paksumman nahkan ja ymmärrän että pitäishän se liikkua ja yrittää syyä terveellisesti, tiiän et tulis parempi olo kaikin puolin.

Mut edellämainitut asiat on viimesenä mun mielessä just nyt. Reilu vuos sitte mun ystävä tappo ittensä. Se rikko jotain mussa. En oo menettäny ketään aiemmin ja toi iski vitun kovaa. Ei edes oltu tunnettu kauaa, mut koin sen niin epäreiluna, et niin ihana ja valosa ihminen vietiin täältä vaikka toki se oli hänen oma päätös ja sinänsä ymmärrän, ei hänellä ollu hyvä olla. Mut hän oli vaan niin ihana ihminen. Olisin halunnu ehtiä tutustua paremmin. Ajattelin, et miksen mä voinu kuolla ennemmin. Sit koitin selvitä sen surun ja kaiken paskan kanssa, must tuntu ettei kukaan osaa lohduttaa. Olisin halunnu halata mun iskää, mut se oli sillon matkalla. Olin viimenen kenen kanssa tää mun ystävä vietti aikaa, viimenen kuka sen näki ja sitä halas, ennen kun hän päätti että hänen matka maan päällä päättyy. Ymmärrän kyllä hänen päätöksen. Mut sit jouduin seuraamaan sivusta muiden tuskaa siitä päätöksestä. Puhuin tän mun ystävän äidin kanssa seuraavana päivänä tapahtuneesta, koska hän halus kysyä multa, oliko tää mun ystävä erilainen sillon illalla kun oltiin nähty, ei mun mielestä.

Mut kun kuulin sen lohduttoman surun ja tuskan tän äidin äänessä, mietin, et en vois koskaan tehdä niin mun vanhemmille. Tai ystäville. Ja se onkin ainoo syy miksen oo tappanu itteeni vielä. Odotan, et mun perhe kuolee, et voin itse kuolla. Se kuulostaa vitun sairaalta, mut toisinaan toivon, et kaikki mun läheiset kuolis niin mun ei tarvis elää niitä varten. Koska se on ainoo asia miks sinnittelen, pidän kynsin hampain kiinni mun elämästä, vaan jotta muilla ois hyvä olla. Ja se tekee myös mun elämästä tuskaa, koska en voi luovuttaa vaikka haluisin.

Ai saatana kuinka paljon haluisin. Oon alkanu fantasioimaan siitä, et viillän mun ranteet auki ja se veri vaan vuotaa musta ulos, pikkuhiljaa vaivun tiedottomuuteen ja sit mua ei enää oo. Mut sit toisaalta ajattelen myös, et ehkä täl kaikella toivottomuudella on tarkotuksensa. Ehkä mä saavutan viel jotain elämässä, joten oon kiitollinen et mulla on ne läheiset, jotka pakottaa mut pitämään elämästä kiinni. Ehkä oon joskus oikeesti onnellinen? En vaan ees tiedä miltä se tuntuu. En muista millon oisin ollu onnellinen mun elämästä. Oon onnellinen muiden puolesta, niinkun kesällä mun veli meni naimisiin, olin super onnellinen. Mut ennen niitä häitä aattelin et haluun kuolla, olin tosi pohjalla. Sit ajattelin, et en voi tappaa itteeni ennen niitä häitä, sit ne menis kaikilta ihan pilalle. NIINKU MITÄ VITTUA.

En tiiä miks ees kirjotin tänne, halusin vaan saada nää asiat mun mielestä hetkeks pois, ehkä aattelen selkeemmin kun oon kirjottanu. Mul on niin paljon asiaa, että näistä sais kirjan. Tällä hetkellä musta vaan tuntuu et muserrun kaiken alle. Suutuin tai no surustuin tänään, kun mun kaverit ei ollu pyytäny mua kattomaan niiden kanssa telkkaa. Aattelin, et ne ei välitä musta eikä haluu olla mun kanssa.

Kieltämättä oon ollu ankeeta seuraa viime aikoina, kun en vaan jaksa. Mua pelottaa et ne hylkää mut, koska en oo niin sosiaalinen ku muut. Kukaan ei oikeestaan tiedä mun ajatuksista mitään, kukaan ei tunne mua kunnolla. Koska en haluu päästää ketään lähelle, oon vaan niin yksinäinen vaikka mun ympärillä on paljon ihmisiä kenen tiiän rakastavan mua. Ja mä rakastan niitä. Mut en haluu enkä uskalla kellekään koskaan tunteitani avata. Edellinen on quote mun kirjottamasta (toivottavasti tulevasta biisistä) ''runosta''.

Oon alkanu nyt kirjottaa enemmän, koska se ehkä auttaa vähän. Mut nyt just mun voimat on niin vitun finaalissa, et sängystä nouseminenki on saavutus. Kuljen sumussa kaikki päivät ja pelkään vaa sitä hetkee kun mitään aattelematta hyppään extemporee auton alle. Siin on toinen juttu, nykyään kun ajan autoa, mietin kuinka ihanaa ois ajaa se johonkin tolppaan. Hyväl säkäl kuolisin. Kun luen tätä kirjottamaani ni kuulostaa vitun koomiselta, tai surkuhupaisalta ois ehkä se oikee sana. Mut todellisuudessa, mul on vitun paha olla.
inkemar (poistunut käyttäjä)
 

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja inkemar (poistunut käyttäjä) » 7.10.2018 11:04:00

Uskomatonta miten paljon asioiden kirjottaminen auttaa. Olin eilen niin helvetin ahistunu et oisin vaan halunnu mitä tahansa kamaa et olo ois helpottunu - mut päätin kirjottaa, joka osottautu erittäin hyödylliseks.

Ja tosiaan siis oon laittanu kouluterveydenhoitajalle sähköpostia, jos sitä kautta saisin apua, mut hän palaa vasta ylihuomenna töihin joten toivonmukaan vastaa mulle heti tiistaina. Seki on jännä kuinka iso kynnys siihen avun hakemiseen on. Oon kuluneen vuoden aikana miettiny monesti, et mun on päästävä puhumaan jolleki, mut nää ajatukset on tullu lähinnä sillon ku oon uinu tosi syvissä vesissä. Sit on taas ollu vähän parempia päiviä ja oon todennu et nääh, emmä mitää apua tarvi. Ja mus pelottaa mennä puhumaan asioista, ku oon varma et itken vaan enkä saa sanaa suustani - ja loppujen lopuks huomaan aattelevani et eihän mun ongelmat niin isoja oo. Muilla on asiat huonommin. Mut nyt oon ottanu ensimmäisen askeleen avun hakemisessa ja toivon, että se on oikee päätös.

Ja ihanku ei ois tarpeeks päänsisäsiä ongelmia, nii kela lähetti opintojen etenemisen selvityspyynnön, koska opintopisteitä ei oo tullu tarpeeks kasaan. No, sen luulis selviivän helpolla, koska pari tehtävää kun teen - saan puuttuvat opt kasaan. Tän lisäks oon jo viime vuodesta miettiny tätä valitsemaani sosiaali- ja terveysalaa, et ei musta oo tähän hommaan. Mun voimavarat ei riitä. Ainakaan nyt. Kaikki asiat on kasaantunu pikkuhiljaa ja nyt tarttis tehä jotain ennen ku oon niin syvällä suossa etten pääse sieltä pois.

Oon miettiny että oonko masentunu. Mut sit toisaalta en oo kuitenkaan koko ajan ”masentunu”. Tai et on niitä hyviiki päivii. Et oonko mä vaan laiska, kun en jaksa siivota, suihkus käyminen on vitun raskasta, laskujen maksaminen tuntuu urheilusuoritukselta enkä jaksa oikeen nähä ihmisiäkään. Mul on myös tullu viimesen vuoden aikana ahistusta julkisilla paikoilla kävelemisestä/olemisesta. Tuntuu etten voi hengittää kunnolla ja välil tulee ihan tuskanhiki otsalle ihan vaan kaupas käymisestä. Siin on toinen asia mikä tuntuu maratonin juoksemiselta, kaupaskäynti. Oon eläny viimesen kuukauden ilman vessapaperia koska en jaksa ostaa sitä. Pitäs pestä pyykkiä, siivota, tehä koulujuttuja - mut en jostain syystä jaksa. Oon ihan vitun motissa nyt kaikkien asioiden kaa.

Toivottavasti se terkka vastaa et saisin mahollisimman äkkiä ajan, et pääsisin puhumaan kaikesta ja saisin ehkä jotain helpotusta/apua.
inkemar (poistunut käyttäjä)
 

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja lonkero93 » 7.10.2018 11:39:32

Moikkavaan itseäni on hurjasti auttanut tämä plinkki ja kirjoittelu blogiin. Omaa ajatuksenvirtaa suoltaa ulos vaikkei sitä kukaan edes lukisi, mutta saa sen jäsennettyä ulos. Itselläni mielenterveys ja päihdeongelmaa ja sössinyt asiani. Haluaisin normaalia elämää, mutta eipä taida heti onnistua. 13 vuotiaasta asti syöny mielialalääkkeitä ja niihin ihan tyytyväinen paitsi, kun juon viinaa ne ei tietenkään toimi yhtä hyvin.
Itsekkin joskus viillellyt krapula/känniahdistuksissa, mutta nyt olen sitä viimeksi talvella tehnyt (edelleen käsivarsissa jäljet, mutta vaalenneet)...Olen siis miespuoleinen ja kohta täytän 25.
Joskus pössyttelin pilveä ja käytin lsdtä ja bentsoja. Nyt ne on takana ja viina virtaa vaan, mutta pakottamalla pieniin asioihin jokapäivä ja käymällä vaikka kirjastossa tai kävelyllä olen saanu oltua juomatta.

Suurin apu kumminkin ollu vertaistuki. Käyn kuntoutusryhmässä nyt 2x viikossa (tosin aina välillä lipsuu)...Olen myös kerännyt netistä kavereita itselleni kellä on samat ongelmat ja joiden kanssa voi viestitellä ja soitellakkin, jos tilanne sitä vaatii. Esim kerron kavereille heti jos alkaa tekemää mieli viinaa tai alkaa pahasti masentaa...

Myös chattailusta on ollut apua jo 3 vuoden ajan jutellut päivittäin ihan arkisista asioista https://randomi.fi/chatroom/Yleinen.html

En tiedä. Koitin vaan vastata jotain. Hauskaa sunnuntaita sulle!
Avatar
lonkero93
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 157
Liittynyt: 23.5.2018 14:20:30

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja Päihdelinkin moderaattori » 8.10.2018 09:08:03

inkemar kirjoitti:
Oon miettiny että oonko masentunu. Mut sit toisaalta en oo kuitenkaan koko ajan ”masentunu”. Tai et on niitä hyviiki päivii. Et oonko mä vaan laiska, kun en jaksa siivota, suihkus käyminen on vitun raskasta, laskujen maksaminen tuntuu urheilusuoritukselta enkä jaksa oikeen nähä ihmisiäkään. Mul on myös tullu viimesen vuoden aikana ahistusta julkisilla paikoilla kävelemisestä/olemisesta. Tuntuu etten voi hengittää kunnolla ja välil tulee ihan tuskanhiki otsalle ihan vaan kaupas käymisestä. Siin on toinen asia mikä tuntuu maratonin juoksemiselta, kaupaskäynti. Oon eläny viimesen kuukauden ilman vessapaperia koska en jaksa ostaa sitä. Pitäs pestä pyykkiä, siivota, tehä koulujuttuja - mut en jostain syystä jaksa. Oon ihan vitun motissa nyt kaikkien asioiden kaa.

Toivottavasti se terkka vastaa et saisin mahollisimman äkkiä ajan, et pääsisin puhumaan kaikesta ja saisin ehkä jotain helpotusta/apua.


Moikka!

muistathan että voit aina ottaa yhteyttä esim. Suomen mielenterveysseuraan tai voit tarvittaessa saada nopeastikin keskusteluapua "sekasin-chatista". Apua on tarjolla ja siitä todella on hyötyä kun saa purkaa tunteensa jonkun toisen ihmisen avulla!

-Päihdelinkin moderaattori
Avatar
Päihdelinkin moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 270
Liittynyt: 12.4.2011 13:04:03

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja inkemar (poistunut käyttäjä) » 8.10.2018 09:57:43

Kiitos vastauksesta lonkero93, oon ihan samaa mieltä et ei sillä oo oikeestaan väliä vaikkei kukaan näitä lukiskaan tai vastais niin se auttaa kun saa ajatukset hetkeks pois päästä kun kirjottaa ne ylös. Mainitsit tosta kannabiksesta, noh sitähän on nyt tullu viime aikoina polteltua enemmän ja vähemmän, koska rakastan sitä oloa kun ei ressaa mikään. Siitä tulee hetkellisesti vaan niin kevyt ja rento olo. Ennen join kans paljon, mut nyt en oo juonu hetkeen eikä oikeestaan tee yhtään mielikään. Mut eihän sitä pilvee kannattas polttaa eikä se mitää ratkase, mut kyl se ahdistukseen hetkellisesti tosiaan auttaa ainaki itsellä.

Ja niin mä oon tosiaan 22-vuotias nainen, en vissiin muistanu mainita. Eikä sillä et sil mitään väliä varsinaisesti ois. Vituttaa kun oon ehtiny jo tässä lyhyen elämäni aikana kusemaan melkein kaikki asiat, ainoo mikä mulla on vielä hyvin on mun ystävät ja perhe. Ja pelkään että jos en saa pian sitä apua nii kohta ei oo niitäkään. Oon ihan super hyvä pitämään kulisseja yllä, ei kukaan tiiä mun oikeesta tilanteesta mitään. Haluisin puhua iskälle ja äitille mut oon niin kauan kertonu kuinka kaikki on hyvin ja elämä on kivaa eikä mitää ongelmia oo, et must tuntuu et ne ei usko mua vaikka kertoisin. Enkä haluu et ne joutuu huolehtimaan. Parille ystävälle oon kertonu oon kertonu vähän jotain, mut en koko totuutta. En vaan osaa.

Mutta nyt mä oon päättäny että haluun apua ja haluun yrittää tosissaan saada mun elämän kasaan. En oo yhtään luovuttajatyyppiä, mut tällä hetkellä tuntuu ettei oo voimia tällaseen et kaikki asiat tuntuu hirveeltä ponnistelulta ja täytyy tyyliin taistella et pysyn hengissä. Veikkaan että se ensimmäinen askel on vaikein ja toivonkin et saan kouluterkan kautta apua. We’ll see.

Nyt täytyy lähteä töihin ja oon asettanu tavotteekseni et saan yhden koulutehtävän tehtyä myös tänään. Saa nähä kuinka poikki oon työpäivän (4h) jälkeen, et toteutuuko mun tavote.

Tsemppiä sullekin lonkero93 ja täytyy käydä tsekkaamassa toi chattihomma!
inkemar (poistunut käyttäjä)
 

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja inkemar (poistunut käyttäjä) » 9.10.2018 17:03:12

Maanantai oli ja meni. Duunipäivä vaihtu iltavuoroo joten enhän mä saanu mitää koulujuttuja tehtyä. Näin iskää ja äitiä tänään, ja tuntuu niin paskalta valehella niille et juu kaikki on helvetin hienosti. Huomasin itekki kuinka monee äitin kysymyksee vastasin ”en oo jaksanu”. Ja sit aloin miettimään et oonko oikeesti vaan vitun laiska? Etinkö vaa tekosyytä mun jaksamattomuudelle sillä et on paha olla. Minkään tekeminen tai oikeestaan alottaminen tuntuu ihan mahottomalta. Jos saisin päättää, makaisin sängyssä kaikki päivät. Äiti sai sentää raahattua mut kauppaan, et sain ruokaa kotii. Sanoin ensin et emmä tarvi oikee mitään, ettei tarvis mennä kauppaan. Mut sit aattelin et vittu oikeesti mul ei oo jääkaapis muuta ku valo ja sit sielt kaupast tarttuki mukaa kaikenlaista. Äitiki vähän ihmetteli et no tarvithan sä näköjää kaikkee, mihin sanoin et en oo jaksanu käydä kaupassa. Toivoisin et se huomais et mul ei oo kaikki hyvin, mut toisaalta ku multa kysytään miten menee, vastaus on aina ihan jees. En tajuu mikä siin on niin saatanan vaikeeta sanoa mitkä oikeesti on fiilikset? Ja nyt äiti aattelee et oon vaan laiska, mut en koe et mitä hyödyttäis kertoa mun olotilasta kun sen ratkasu siihen ois ulkoilemaan lähtö ja ruokavalion kuntoon laittaminen. Mut ku ei se tajuu et mun kaikki mun jälel oleva energia menee siihen et jaksan nousta aamulla ja vetää sen neljän tunnin työpäivän. Ja töissä on vaan pakko käydä, koska muuten mulla ei oo rahaa penniäkään, eli toisinsanoen en pysyis hengissä. Haluisin pyyhkii koko tän kirjotuksen koska täs ei oikeestaan oo mitään pointtia mut ehkä antaa mennä vaan ku näinki paljon jaksoin kirjottaa. Haluisin kirjottaa lisää mut en jaksa ajatella.
inkemar (poistunut käyttäjä)
 

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja inkemar (poistunut käyttäjä) » 10.10.2018 21:39:23

No tänään sit aattelin aamulla et okei nyt ehkä täst päiväst tulee parempi. Väsytti helvetisti ja ahisti ajatus et pitää lähteä ulos kämpästä. Menin kumminki urheesti töihin ja poltin röökiä työpaikan eessä ku työkaveri, kenen kanssa en oo ikinä jutellu ku se on vast alottanu, tulee siihen polttaa kans. Sit se jotain siin yrittää jutella mut ei huvittanu yhtää keskustella sen kaa, kyl mä vastailin sen kysymyksii mut se koko tilanne oli vitun kiusallinen, niin väkinäistä keskusteluu. Sit se kysyy ihan puskista et ahistaaks sua vai onks toi vaan sun perusolemus? Mietin hetken et mitä vittua, vastasin sit et no vähän on vaikeet hetket elämäs just nyt. Ja hän sanoo et no, sellasia tulee elämäs vastaa - kävelet vaa niitten läpi. Sit se lähti ja mä jäin pidättelee kyyneleitä. Mietin jo et emmä voi mennä töihin et hajoon ihan just siihen paikkaa. No hammasta purren menin sisälle ja siitä suoraa jokapäiväsee ”kokouksee” minkä aikana olin kokoajan purskahtamassa itkuu ja aattelin jo et rupeen itkee hysteerisesti siin kaikkien edessä. Niinku oikeesti tollasist sanoista tulee ihan helvetin paska fiilis tai siis ei se mitään pahaa varmasti tarkottanu mut noi meni niin syvälle ihon alle. Ihan ku en haluais vaa mennä sen kaiken paskan läpi mut se on vähän vaikeeta ku oon kaulaa myöten siel paskassa.

No joo, se siitä. Kaverit sai mulle paremman mielen tosta koko jutusta ku niille avauduin. Ja sain pestyä pyykkiä tänää! En oo pessy vaatteita varmaa kuukautee mut nyt oli pakko ku alko olla niin likanen olo ja vaatteet rupes loppumaan. Kaikenkaikkiaan siis ihan jees päivä.
inkemar (poistunut käyttäjä)
 

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja inkemar (poistunut käyttäjä) » 11.10.2018 19:47:41

Käyn ihan vitun hitaalla. Päiväl taas meinas töissä tulla itku parii otteesee ja ahisti ihan helvetisti, nypin kynsillä sitte kättäni siinä pahimpaa ahistuksee ja se kyl vähän autto mut vittu ei mitää järkee. Must tuntuu etten tunne mitää enkä mieti mitää, kirjaimellisesti pääs ei liiku mitää. Sit ku alan miettii ni alkaa ahistaa vaa enemmän kaikki maholliset asiat. Tää päivä on ainaki menny ihan sumussa, kirjaimellisesti ku en ois mun ruumiissa vaa meen autopilotil eteepäin.

Toivoisin et pääsen mahd pian sinne terveydenhoitajalle, se vissiin laitto mut psykologin jonoon nyt mut siitä nyt ei tiiä kauan sitä joutuu venailee. Toisaalt tuntuu myös et sit ku se hetki tulee et pääsis jollekki puhuu ni joko jänistän tai sit ns pahimmat hetket on jo väistyny ja koen etten tarvii mitää apuu. En tiiä halusin jotain kirjottaa ku en oo puhunu tänää oikee kenenkää kaa paitsi töissä työjuttuja.
inkemar (poistunut käyttäjä)
 

Re: pakko purkaa päätä

ViestiKirjoittaja inkemar (poistunut käyttäjä) » 4.11.2018 02:25:44

Terveydenhoitajalla kävin alkuviikosta ja se olikin mun viikon kohokohta. Toinen oli et saatiin iskän kans siivottua mun kämppä ja nyt siel voi jopa olla. Nyt oon kännissä ja on vaan niin vitun paska olo siitä etten halunnu lähteä baariin ku tiedän et ois ahistanu vaan ja sit alko ahistaa ku jään paitsi kaikesta ku ystävät lähtee ja mä en pysty. Tuntuu vaan et tuotan kaikille pettymyksen ihan sama mitä teen. Ens viikolla ois psykologille aika ja toivon et se auttaa. Toivon vaan et tää paska fiilis lähtis pois ja voisin olla onnellinen.
inkemar (poistunut käyttäjä)
 


Paluu Lataamo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa