Olet täällä

alkoholistin vaimo

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja kellokalle » 21.9.2014 11:20:54

Heippa!
Olen ollut naimisissa 35- vuotta alkoholistin kanssa.
alussa oli kiva mies, hän käytti alkoholia jo aivan alussa. Mutta uskoin, että tilanne muuttuu paremmaksi.
Saimme viisi lasta, jotka ovat jo aikuisia. Viimeisen 15-vuoden aikana mieheni juominen on lisääntynty hälyttävästi. Sairaalareissuja on ainakin 5, haimatulehduksen takia.Päihdelääkärin kanssa tapaamisesta ja keskustelusta huolimatta, päihteet eivät jääneet.
Olen yrittänyt puhua miehelleni, mutta silloin kun hän on selvinpäin ainakin jossainmäärin, aamuisin. Hän välttelee minua, kunhan on käynyt kaupassa ja saanut alkoa sisäänsä.
tätä jatkuu työpäivinäkin illat pitkät ja toleranssi on noussut huomatttavasti.
Ihmettelen, kuinka hän on onnistunut kulkemaan työmatkat, kärähtämättä ratista, sillä pienet määrät eivät enää vaikuta mieheni vointiin millään lailla.
Joa yritän keskustella, mieheni kehottaa käyttämään masennuslääkkeitä, jotta olisin rauhallisempi, enkä vaivaisi häntä hermoheikon akan höpinöillä.
Totuus on kuitenkin se, että haluan laittaa tilanteelle pisteen ja erota miehestäni.
Oman mielenterveyteni takia ero on paras ratkaisu, koska tätä menoa oma elämäni kärsii huomattavasti.
Teen itse raskasta komivuorotyötä hoito-alalla, joten kotitilanne on vaikuttanut jo osin työhöni, lisääntyneinä poissaoloina.
Taloudellinen tilanne on huono, koska huolehdin talouden menoista yksin. :(
kellokalle
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 1
Liittynyt: 21.9.2014 10:59:42

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja She 1974 » 21.9.2014 17:24:18

Hei!

Hyvä kun löysit palstalle, täällä meitä on ikävä kyllä enemmän kuin tarpeeksi painimassa näiden kipeiden ja vaikeiden asioiden parissa.

Itselläni samankaltainen tilanne varmaankin kuin sinulla, aloitin viestiketjun kirjoittamisen tuossa alkutalvesta tänne, kirjoittelen ketjua: Mistä apua alkoholistin läheiselle.

Alkuun en uskonut lainkaan täältä saavani mitään apua, mutta kyllä pikkuhiljaa on mieleni muuttunut, oloa helpottaa jo hieman se kun voi tänne mieltänsä purkaa ja huomaa, että ei ole ainut näiden asioiden kanssa.

Tilanteesi ei kuulosta hyvältä lainkaan, alkoholistin kanssa asuminen ja kolmivuorotyö on raskas yhdistelmä ja miehesi juominen on ilmeisesti vakavalla tasolla.
Avioero olisi varmasti yksi helpottava asia, jota kannattaa todellakin vakavasti miettiä.
Itselläni myös ero aikeita ollut tässä, mutta mies ei halua luovuttaa millään!

Itselleenkin kannattaa hakea apua, oman olonsa helpottamiseksi.

Paljon voimia sinulle raskaaseen tilanteeseesi!
She 1974
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 29
Liittynyt: 4.2.2014 13:49:08

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja alistettu » 5.1.2015 12:56:22

Hei! Luin tarinasi joka on tuttua ,minulla tämä on kestänyt 49 vuotta. Juomista on ollut koko ajan ja väkivaltaa yli 20 vuotta mies on ollut eläkkeellä ja päiväpäivältä tilanne on pahentunut mitään kontrollia ei enää ole kaikki menee alle ynnä muut sotkut.Yli kymmenen vuotta sitten itselläni totaalinen loppuun palaminen jäin sairaslomalle ja siitä sitten sairaseläkkeelle.Eroa olen pyytänyt ,mutta ei halua keskustella mistään syyttää minua kaikesta vaikka vuosikymmeniä olen siivonut ja pessyt kaikki sotkut.En saa voimia mistään että lopullisesti lähtisin ei ole valoa tunnelin päässä,en tiedä mikä neuvoksi
alistettu
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja jellonatar » 5.1.2015 15:48:57

Hei alistettu! Pitkään olet jaksanut alkoholistin vierellä kulkea...Oma elämä kuitenkin valuu hukkaan koko ajan ,kun joutuu elämään alkoholistisen ilmapiirin vallitessa.Ei alkoholisti suostu eroon,se on toisen osapuolen tehtävä.Sinä voit laittaa eron vireille,eikä hän edes tarvii sitä allekirjoittaa jos ei halua.Ero astuu voimaan kuitenkin .Toivoisin että rupeat elämään myös itse ja tekemään niitä asioita mitkä tuntuu hyvältä,olet tärkeä ihminen .Väkivaltaa ei tarvitse sietää missään muodossa...Al-anon ryhmästä voisit saada apua,niitä on hyvin monella paikkakunnalla.Voimia sinulle ja hyvää talven jatkoa T:Jellonatar.
Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis.
jellonatar
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 189
Liittynyt: 13.2.2014 10:16:57

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Epävireinen sointu » 11.2.2015 16:41:55

Olen myöskin samanlainen reppana alkoholistin kanssa 40 vuotta naimisissa ollut, 3 lasta ja aina itsekin töissä kulkenut sairaanhoitaja , tyytyväinen että kohta eläke on kasassa ja toivottavasti pysyn terveenä. Joskus kävin al-annoin kokouksissa, silloin e kokenut saavani hyötyä mutta Rohkeus muuttua- kirjan ajatukset ovat ohjanneet viimeistä yli kymmentä vuotta, psykologilla olen käynyt selvittämässä lapsuuden hylkäys kokemuksia, siitä tämä riippuvuus vissiin johtuu.

Olen raivokkaasti raivannut tietä omien asioiden tekemiseen , opiskellut lisää omaa alaani, kirjoittanut vanhana ylioppilaaksi, matkustanut tyttökavereiden ja sukulaisten kanssa yksin. Hankin hiljattain puolisolle sairaseläkkeen, neuropsykologian lausunto ratkaisi, pää pehmenee, pikkuaivot rappeutuneet, jalat ei toimi enää kunnolla ja alle menee. Silti hän jaksaa komentaa ja omistaa, vähätellä ja anella, sääliksi käy kun häntä ei voi jättää aikuisten lasten kontolle, vaikka he sanovatkin että lähde pois, velvollisuuden tunne hoitaa, on varmaan sairasta läheisriippuvaisuutta. Mutta omaa kotia, paikkaa, maisemaa ja puutarhaa on myös vaikea jättää, pelkään sitä muutosta ja tyhjiötä vaikka toivon rauhaa ja hiljaisuutta, puhtautta. Pois viinan tuomasta tunnekolkkoudesta. Eettiset kysymykset vaivaa, onko minulla oikeus tehdä omia asioita, voinko hankkia itselleni lämpöisen sylin jättämättä sairasta miestäni, siis ulkopuolisen suhteen , jos itse kestän sen tuoman paineen enkä satuta ketään. Toivoa on.
Epävireinen sointu
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Paistaa se aurinko... » 11.2.2015 22:50:37

Hei! Elin 19,5 vuotta alkoholisoituneen ja väkivaltaisen miehen kans avoliitossa. Meille syntyi kaksi poikaa ja poikien kasvaessa miehen juominen vain lisääntyi. Mukaan tulivat vieraat naiset, kortin menettäminen ja ainainen riiteleminen. Mietin eroa useita kertoja ja aina kun yritin asiasta keskutella niin mies sanoi että tuossa on ovi, voin lähteä mutta mitään en saa mukaan, en siis poikiakaan. Lisäksi mies sanoi että tekee elämäni helvetiksi ja jos löydän uuden miehen niin hän tappaa meidät molemmat. Yhtenä päivänä ajelin poikien kans kotiin ja tiesin että kotona meitä odottaa humalainen ja kiukkuinen mies. Vastaan tuli suoralla tukkirekka ja pienen hetken kävi mielessä ajatus että käännän ratista auton rekan eteen. Rekka huristeli vastaan ja minulle tuli sellainen ihmeellinen, rauhallinen olo, tiesin tarkalleen mitä tulisin tekemään. Vein pojat veljen luokse ja ajelin takaisin kaupunkiin yksityiseen asunnonvuokraustoimistoon. Siellä kerroin rehellisesti miksi tarvitsen asunnon mahdollisimman pian ja parin tunnin kuluttua mulla oli uuden kotimme avaimet taskussa. Hain poijat ja ajelimma kotiin, missä mies oli sammuneena vessan lattialle. Aamulla mies lähti hirviporukan mukana toisella paikkakunnalle ja mie soitin ystäväni pakettiautin kans muuttoapuun. Miehelle soitin jahtiin että olen muuttanut pois ja hän vastasi että odotahan vain kun nähdään. Kolme kuukautta mies soitteli, rukkoili ja uhkaili, mutta sanoin että en muuta mieltäni. Erosta tulee ensi kuussa 10v, ja mies joi itsensä hautaan kaksi vuotta sitten, 46 vuotiaana. Kaikille voimia ja vielä lisää voimia kun mietitte eroa puolisoistanne.
Paistaa se aurinko...
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja torpanäijä55 » 11.2.2015 23:23:22

En pysty edes kuvittelemaan miltä siipasta tuntuu elää ja katsella kun toinen dokaa ja vaikka en
mielestäni pitkiä jaksoja juonut vain ajoittain joku ilta överiksi, kun oli stressiä (töissä, taloudellisesti, terveydellisesti)
väsymystä ja riitoja, olimme jopa asumuserossa jonkin aikaa. Myös tytär reakoi juomisiini kuten myös asmuseroomme eli palautetta sain, mutta ei vain haukkumisia.

En puolustele, tein väärin, kun kuvittelin pääseväni pulloon piiloon tai että pullon sisältö jotenkin
ratkaisisi ongelmia ja ei tietenkään niin käynyt. Jotenkin muistelen niitä aikoja että ongelmia oli iso kasa
ja niistä ei oikein osattu keskustella (kävimme parisuhdeterapiassakin ja ei auttanut?!) joten kumpikin pakeni minne pakeni (minä siis juomaan, siippa ei juonut vaan "pakeni" harrastuksiin tms).

Jonkin aikaa meni kunnes jokin asia koheni ja stressi helpotti, sain käyntiin liikunnan, treenit, kun nuorempana
oikein kilpaurheilin (siis liikunta alkoi poistaa stressiä) ja ykskaks koko perhe molemmat lapsetkin aloimme yhdessä pelaan tennistä ja näin dokaaminen jäi ja stressit helpotti, fiilikset nousi riittävästi ja yhteiselämä alkoi sujumaan paremmin.

Tää siis oli joskus liki 10 v sitten. Lapset jo maailmalla, tyttärellä oma lapsi ja olemme jopa pystyneet kun aikaa jo
kulunut riittävästi, niin avoimesti keskusteleen ainakin osttain noita aikoja, syitä ja seuraamuksia, eritoten tunteitamme.

Mutta siis todella läheltä piti ja näin pystyn edes myötäelämään, kalpea aavistus, mistä alkoholistin vaimoilla elämässä on ollut kyse?
torpanäijä55
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 708
Liittynyt: 24.1.2015 16:23:12
Paikkakunta: keski-suomi

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Exä » 13.2.2015 16:45:20

Minä sain viimeinen itseni sinniteltyä irti liitosta alkoholistin kanssa jota kesti noin 15 vuotta. Monta kertaa aiemmin yritin erota mutta mies lupasi vähentää juomista, jos oikein tiukka paikka niin lupasi lopettaa kokonaan juomisen. Ja minähän uskoin ja toivoin..ja petyin kerta toisensa jälkeen. Hän oli muutama vuosi sitten juomatta noin puolivuotta ja sitten retkahti ja homma lähti täysin käsistä. Joka päivä kaljaa kului, oli töitä tai ei, arkisin ehkä noin 10 tölkkiä päivä, viikonloppuna menikin sitten pari kolme 24packia + siiderit ym. Aamulla saatoin nähdä hänet selvänä, mutta jo töistä tullessa oli "muutaman" ottanut, kuten hän itse totesi:ihan vaan muutama, enhän mä kännejä vedä.

Häpesin miestäni, en mielelläni kutsunut ketään meille kotiin kyläilemään, en halunnut liikkua hänen seurassaa esim ostoksilla, kun mietin mitä muut ihmiset miettivät että keskellä päivää ja humalassa. Minun sosiaalinen elämä hävisi oikeastaan kokonaan. Jos yksin lähdin kyläilemään niin yleensä alkoi tekstiviestejä tulla, missä olet, kenen kanssa, onko hyvä pano, pidä hauskaa lumppu ym. Pelkäsin myös jättää häntä yksin kotiin jos alkaa vaikka ruokaa tekemään ja sammuu kesken kaiken ja liesi/uuni jää päälle tai päättää viritellä grillit pihalle.

Vielä syksyllä jaksoin "mäkättää" juomisesta, mutta sitten vaan tuli mitta täyteen kun illasta toiseen katsoin sohvalle sammunutta miestä ja aloin olla niin ahdistunut että en saanut enää nukuttua ja tuntui että jokainen päivä saman katon alla on täyttä tuskaa. Niinpä hommasin itselleni asunnon ja ilmoitin että muutan. Tällä kertaa hän ei edes yrittänyt luvata tai vakuutella mitään vaan erottiin oikeastaan ystävinä. Täytyy myöntää että olen hänestä edelleen huolissani, miten hän pärjää mm taloudellisesti koska juominen vie häneltä noin 400-500e/kk, mutta ehkä ajan kanssa tuostakin tavasta pääsen eroon. Vielä ei ole iskenyt ikävä häntä kohtaan, vaikka mielessä hän pyörii joka päivä ja olo on ehkä hieman alakuloinen ja pettynyt. Tai ehkä kaipaan sellaista mitä ei ikinä ollutkaan loppujenlopuksi.
Exä
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja 34 vuotta täynnä » 12.6.2016 16:49:44

Hupsista, näin vain huomasin tulleeni tälle foorumille. Ja huomaan, että meitä on muitakin. Meillä alkoi tämä prosessi noin 20 vuotta sitten, kun mies pääsi eräälle panimoyritykselle töihin- ja kas, sitä kaljaa sitten tuli ikäänkuin matkassa kotiin. Nyt kolme vuotta sitten meni työ, kun sai varoituksen jos toisenkin, eikä katkolle mennyt. Isä ja äiti kumpikin ovat suurkäyttäjiä, äitinsä kuolikin siihen. Poika on geeninsä perinyt. Joka kuukausi mietin, miten ihminen voi juoda tulonsa, eli 2600 euroa jäi puhtaana töistä käteen, nyt ei lähes mitään. Mieliala aaltoilee, neuropsykologin lausunto oli aika karua luettavaa. Eikä edes häpeä sitä, että ehdoin tahdoin menetti työnsä ja antaa muijansa kulkea töissä. Tosin ei tuossa kondiksessa kukaan sitä töihin ottaisikaan, lihakset surkastuneet -arvatenkin pikkuaivotkin. Välillä tuntuu, että on pakko lähteä kävelemään koiran kanssa, että jaksaa. Jepulis, 35 vuotta yhdessäoloa eivät edesauta eroamista. Eikä se yksin pärjäisikään. Kuitenkin aika on niin pitkä, että vastuu jossain mielessä on minulla, olkoon se sitten plussana Karmassani :D . En vain vieläkään osaa mieltää sitä sairaudeksi, omassa perheessä kun ei alkon kanssa läträtty ja en osaa ajatella, että henkilö ei tunne häpeää omasta itsestään. Minä ainakin häpeäisin silmät päästäni, jos olisin tuossa jamassa. :evil:
34 vuotta täynnä
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Vieras » 30.9.2016 20:59:27

34 vuotta täynnä kirjoitti:Hupsista, näin vain huomasin tulleeni tälle foorumille. Ja huomaan, että meitä on muitakin. Meillä alkoi tämä prosessi noin 20 vuotta sitten, kun mies pääsi eräälle panimoyritykselle töihin- ja kas, sitä kaljaa sitten tuli ikäänkuin matkassa kotiin. Nyt kolme vuotta sitten meni työ, kun sai varoituksen jos toisenkin, eikä katkolle mennyt. Isä ja äiti kumpikin ovat suurkäyttäjiä, äitinsä kuolikin siihen. Poika on geeninsä perinyt. Joka kuukausi mietin, miten ihminen voi juoda tulonsa, eli 2600 euroa jäi puhtaana töistä käteen, nyt ei lähes mitään. Mieliala aaltoilee, neuropsykologin lausunto oli aika karua luettavaa. Eikä edes häpeä sitä, että ehdoin tahdoin menetti työnsä ja antaa muijansa kulkea töissä. Tosin ei tuossa kondiksessa kukaan sitä töihin ottaisikaan, lihakset surkastuneet -arvatenkin pikkuaivotkin. Välillä tuntuu, että on pakko lähteä kävelemään koiran kanssa, että jaksaa. Jepulis, 35 vuotta yhdessäoloa eivät edesauta eroamista. Eikä se yksin pärjäisikään. Kuitenkin aika on niin pitkä, että vastuu jossain mielessä on minulla, olkoon se sitten plussana Karmassani :D . En vain vieläkään osaa mieltää sitä sairaudeksi, omassa perheessä kun ei alkon kanssa läträtty ja en osaa ajatella, että henkilö ei tunne häpeää omasta itsestään. Minä ainakin häpeäisin silmät päästäni, jos olisin tuossa jamassa. :evil:
Vieras
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Minä vain » 24.2.2018 06:59:45

Meitä on liikaa☹️. Yhdessä 25 vuotta, juo monena päivänä viikossa, vähintään puoli litraa viinaa menee kerralla..töitten jälkeen heti ja vapaalla heti ku herää.. minä syyllinen kaikkeen, välillä juo mun takia, välillä kipujen, syy vain vaihtuu. Mää juon vaan tämän loppuun ja uutta ei haeta..nii vissiin. Uhkailua, riehumista, särkemistä, hakkaamista..mun elämä.
Minä vain
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Dvitamiini » 25.2.2018 21:53:14

L.Ä.H.D.E
Dvitamiini
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 26.2.2018 10:01:03

Asiansa kannataa järjestää siten, että on riippumaton (juoposta) puolisostaan ja mieluummin tosiaan lähteä ajoissa. Muuten käy juurikin niin, että oma itse unohtuu, katoaa. Ajatuksissa pyörii vain se alkoholisti ja sen touhut. Yhteys omiin tunteisiin katkeaa ja onko enää oikein olemassakaan vaan pelkästään juopon lisäke, kun kaikki oma toiminta riippuu siitä mitä juoppo tekee ja millä päällä se on. Ei siinä enää itse päätä tai ole aktiinen toimija vaan enempi reagoi juopon puolison mielentiloihin ja touhuihin, menettää oman minuutensa. Monesti sen kuulee jo siinä, kun jonkun kanssa juttelee, kun ei hän puhu mitään itsestään.. Kun kysyy mitä kuuluu, vastaus on litania alkoholistin tekemisiä, ei mitä itse on tehnyt tai mitä suunnittelee.. Tämä kehitys tapahtuu niin vaivihkaa, ettei sitä oikein itse huomaa.. Mitä kauemmin altistuu väkivallalle ja haukkumiselle, sen enemmän pienenee ja tuntee huonommuutta.

Tietyllä tapaa tämä jääminen on ymmärrettävää. Isoäidin aikaiset naiset eivät voineet lähteä, koska ei ollut sosiaaliturvaa ja asenneilmapiiri oli hankala. Eronnut nainen oli arveluttava, saati yksinhuoltaja. Oma mummoni ei millään olisi pärjännyt kuuden lapsen kanssa yksin ja pirullista oli, että häntä lyttäämässä oli myös hänen omat vanhempansa, äitikin. Ei puhettakaan avusta. Minun äitini teoriassa olisi voinut lähteä huonoksi kokemastaa avioliitosta, koska hänellä oli omaa rahaa ja työkin. Sisäinen kokemus oli silti avuttomuus ."kenen luo minä olisin voinut mennä?" eli jotenkin se oman äitinsä antama malli ja mitätöinti kahlitsi oman mielen vaikka käytännön mahdollisuuksia olisi ollutkin. Että pitäisi olla joku, jonka luo menisi sen sijaan, että etsisi asunnon ja alkaisi itse hoitaa omat asiansa.

Äitini puolestaan keskittyi sitten lyttäämään ja mitätöimään minua, mutta näin parissa sukupolvessa oli kumminkin tapahtunut se muutos, että minä pystyin juovan miehen jättämään. Ehkä avain pärjäämiseen olisi se, että äiti ja isäkin antaisi lapsilleen, tyttärilleen varsinkin, rakkautta periaatteella,että kasvatan omista tyttäristäni vahvoja naisia, koska terveen itseluottamuksen turvin luottaa pärjäämiseensä ja uskaltaa elää omannäköistään elämää helpommin.. Silti usein ketju jatkuu ja oman äidin henkinen väkivalta jotenkin kostetaan omalle tyttärelle. Tai se jotenkin vaan automaattisena toimintamallina on takaraivossa.. Kuulin lukemattomia kertoja moitteet ja tyyli oli aina "tyttöpentu ja tekee tuota ja tuota ja on tuommonen" :mrgreen: eli sukupuolen mukaan minua juntattiin tiettyyn muottiin, sopivan alistuvaksi nimenomaan "juopon vaimoksi", tuntemaan itseni huonoksi, että olin iloinen, että kelpaan jollekin ja ehkä valitsinkin huvittavalla tavalla sen mikä on tuttua.. hoivaajan roolin.

Näitä on ihan hyvä miettiä. Molemmat mummoni ovat kuolleet, äitini on n.70v ja minä 45v. Asiat ja asenteet muuttuvat, joskin hitaasti. Oliko ja onko vieläkin uhrautumisen roolimalli aika tiukassa? Moni on aika katkera ja vihainen vanhana elämättömästä elämästä. Nykyään onneksi saa apua, jos pystyy sitä hakemaan, ettei esim häpeä tms ole esteenä. Mennyttä ei voi muuttaa, tänään voi jotakin tehdä tämän päivän ja tulevan eteen, jotain omaa, joitakin omia hyviä hetkiä. Jos siirtää palapelissä palaa kerrallaan, kuvio muuttuu hitaasti. Jos toimii eri tavoin kuin ennen, läheiset voi hämmentyä ja toimia hekin eri tavalla. Kukaan ei tiedä jäljellä olevaa aikaansa täällä, miksi siis jättää oma elämä elämättä tai odottaa jotain sitkun-tyyliin.

Jos toinen ei ole reilu, kyllä siinä lakkaa semmonen reiluuden sitoumus toiseltakin. Kaikkea ei ole pakko kertoa, voi salaa pedata uutta elämää ja tehdä järjestelyjä pikkuhiljaa. Jos jää, alkaa vaikka ottaa omaa tilaa siinä, mutta vaikeaa se on. Miettiikö juoppo, miten puoliso pärjää , tuskin. Miksi sitten loputtomiin pitäisi miettiä, miten se juoppo pärjää? Voiko marttyyrin roolista saada kuitenkin jotain tyydytystä? Joskus tuntuu, että äitini saa ja tietyllä tapaa hakee sitä kaikissa ihmissuhteissa. Tasaveroisuus ja vastavuoroisuus ei käy, vaan ensin annetaan joku uhraus ja sitten syyllistetään siitä tämä vastaanottaja.. Vai onko niin, että jos ihminen ei osaa rakastaa itseään lainkaan, ei osaa rakastaa muitakaan ja jotenkin hakeekin kärsimystä jonkinlaiseksi rangaistukseksi itselleen..

Olen itsekin kiusannut itseäni eri tavoin, kunnes mietin, ettei siinä ole mitään mieltä. Itselleen voi olla hyväkin ja itsensä ystävä. Asettuu edes itse itsensä puolelle, jos muut ei sitä tee. Pikkuhiljaa voi vahvistua ja päästä irti, jos haluaa. Toivon, että kaikki ikävässä tilanteessa olevat antaisivat joka päivä rakkautta ja hyviä asioita sille oman elämänne päähenkilölle. <3 Elämä on lahja, ei sitä kannata työtää kaapin perälle, vaan avata piru vie se lahjapaketti ja katsoa mitä siellä on ja mitä voisi olla.
pohdiskelija_
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Parempi tulevaisuus » 26.2.2018 21:26:44

Pohdiskelija, olen samaa ikäluokkaa kuin sinäkin. Äitini täytti juuri 70 vuotta. Isäni oli alkoholisti. Olen äidilleni erittäin kiitollinen siitä, että hän pystyi eroamaan miehestään jo 70- luvulla, mikä ei tosiaankaan tuolloin ollut helppoa. Oli ollut kotiäitinä, mutta opiskeli heti erottuaan itselleen ammatin, ja pystyi pitämään meistä lapsista huolta. Taloudellisesti oli tiukkaa, mutta pärjättiin. Jos eroa ei olisi tullut, olisi varmaan kaikken sisarusten elämä mennyt ihan eri suuntaan. Nyt kaikilla menee hyvin, kuten myös eläköityneellä äidilläni.

Onneksi tänä päivänä eroaminen on paljon helpompaa kuin tuolloin, kun vaimo saattoi tosissaan olla täysin riippuvainen miehestä ja miehen tuloista. Nykyään on turvakoteja, toimeentulotukia, auttavia puhelimia, vertaistukea ja sosiaalihuoltoa saatavilla ihan toisella tavalla kuin ennen (70-luvulla). Toivoisin, että mahdollisimman moni alkoholistista kärsivä puoliso tarttuisi rohkeasti ja itsekkäästikin näihin kaikkiin mahdollisuuksiin. Etenkin, jos perheessä on lapsia. Jokainen ansaitsee onnellisen ja tasapainoisen elämän ilman juoppoa perheessä.
Parempi tulevaisuus
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 27.2.2018 13:17:41

Parempi tulevaisuus kirjoitti:Toivoisin, että mahdollisimman moni alkoholistista kärsivä puoliso tarttuisi rohkeasti ja itsekkäästikin näihin kaikkiin mahdollisuuksiin. Etenkin, jos perheessä on lapsia. Jokainen ansaitsee onnellisen ja tasapainoisen elämän ilman juoppoa perheessä.


Minäkin ajattelen näin ja onnittelen sinua, kun äitisi rohkeni lähteä. Alkoholisti- tai muuten ongelmaisessa perheessä taitaa lapset nimittäinmenettää molemmat vanhempansa, koska raittiin/terveemmänkin aika ja voimat menee selviytymiseen ja sen ongelmapuolison tukemiseen, sotkujen selvittelyyn ja henkinen kuormitus syö voimat muutenkin. Miksi ihmeessä siis puhutaan, ettei perhettä pidä rikkoa ja lapsi ansaitsee ehjän perheen, koska ongelmainen perhe ei ole ehjä. Jos edes juova asuu erillään ja siinä tuetaan hänen vanhemmuuttaan, ongelmat eivät ole sitten lapsille ja heidän toiselle vanhemmalleen jokapäiväisiä ja rauhallinen elämä ja kasvu tasapainoiseksi aikuiseksi mahdollistuu paljon paremmin.


34 vuotta täynnä kirjoitti: Eikä edes häpeä sitä, että ehdoin tahdoin menetti työnsä ja antaa muijansa kulkea töissä.

en osaa ajatella, että henkilö ei tunne häpeää omasta itsestään. Minä ainakin häpeäisin silmät päästäni, jos olisin tuossa jamassa. :evil:



Exä kirjoitti:
Häpesin miestäni, en mielelläni kutsunut ketään meille kotiin kyläilemään, en halunnut liikkua hänen seurassaa esim ostoksilla, kun mietin mitä muut ihmiset miettivät että keskellä päivää ja humalassa.

Vielä syksyllä jaksoin "mäkättää" juomisesta, mutta sitten vaan tuli mitta täyteen kun illasta toiseen katsoin sohvalle sammunutta miestä ja aloin olla niin ahdistunut että en saanut enää nukuttua ja tuntui että jokainen päivä saman katon alla on täyttä tuskaa. Niinpä hommasin itselleni asunnon ja ilmoitin että muutan.


Näihin häpeä juttuihin tartun, koska suomalaisessa kulttuurissa häpeällä kasvattaminen oli aiemmin todella yleistä ja äitini puhuu alituiseen "sekään ei osaa edes hävetä" "kyllä hävettää".. jne
Koulukiusaamisen aikoihin tunsin häpeää, tosin myös vihaa. En oikein pysty ymmärtämään tuota häpeän tematiikkaa enää. Miksi pitää hävetä? Varsinkaan toisen ihmisen tekoja. Hänhän vastaa itsestään ihan itse. Ja tekosistaan, ja jos ei itse tunne katumusta tai häpeää, miksi sitä muutkaan pohtii?
Minä halusin muuttaa omaa elämääni, kun tajusin, että olen muuttunut ihmiseksi, jollainen en halua olla. Juurikin tuo mäkättäminen tai toisen vahtiminen tai ruma puhe. Omaa käytöstä ja elämää voi muuttaa ja en voinut oikein hyvin, kun sorruin itse olemaan rähisevä piru. :mrgreen: Ei se oikein kunniakasta ole sekään tai hyvää käytöstä, ketään kohtaan ja miksi ihmeessä kukaan haluaa elää semmosen ihmisen kanssa, jossa ei nää mitään hyvää?
Mikä ajaa siihen? Syyllisyys? Häpeä? Ei voi erota, ettei paljastu oma hölmöys puolison valinnassa? Luulen, että omaan toimintaa löytyy syy omista tunteista ja ajatusmalleista ja siksipä niitä kannattaa tutkia vähän tarkemmin. Kenelle sitä avioliitossa sinnittelyä suorittaa, omalle äidillekö vai ettei "kylillä puhuttaisi" vai kelle?

Samoin kuin juomisesta irtautuminen tapahtuu omasta halusta ja oivalluksesta, läheisriippuvuudestakin pääsee irti omien oivallusten kautta, kirjoja löytyy mm. Ben Maliselta. Mistä ne lähtöä estävät tunteet kumpuaa ja mitä ne ovat? Miksi joku lähtee vaikka saa tappouhkauksia ja hakkaamista ja toinen ei saa itseään irti vaikka on vain huonekalu, johon puoliso ei kiinnitä negatiivista, eikä positiivista huomiota..

Ehkä noin yleisesti joku päätös saattaa olla hyvä tehdä, eikä roikkua välitilassa. Jään tähän puoleksi vuodeksi ja katson mitä tapahtuu. Tai alan järjestellä lähtöäni. Jos toinen ei halua tehdä mitään parisuhteen korjaamiseksi, siis ihan konkreettisia asioita, eikö se ole jo selvä merkki, ettei se ole hänelle niin tärkeä? Kaljan ja viinan hakemisen eteen taas nähdään aikamoistakin vaivaa.. Teot puhuvat puolestaan. Moni onkirjoittanut pienistä irtiotoista ja opettelusta tehdä yksin omia suunnitelmia ja toteuttaa ne, teki juoppo mitä teki. Lähtee uimahalliin, teatteriin. Pieniä pyrähdyksiä ulkomaailmaan, niin niistä saa voimaa ja muuta ajattelemista. Ehkä tapaa muita ihmisiäkin ja virkistyy, kun tulee kohdelluksi ihan ihmisenä.

Ei oikein ole ketään ylituomaria, joka jostain tulisi sanomaan, ettei tälle saa näin tehdä, soo soo. Ei tule ketään, joka hakee pois ja pelastaa ilman että itse laittaa asiaa vähän vireille. Sitten jotain apua irtaantumiseen jo saakin. Jos semmoinen ihme sitten tapahtuukin, että juova herää, katuu ja raitistuu, ei kai mikään estä miettimästä asiaa uudelleen?

Tuota häpeä juttua saattaa olla hyvä pohtia, eihän se "huonous" toisesta hyppykupan lailla itseen pomppaa, vaikka istuu bussissa rantojen miehen vieressä.. Itse ihminen on oma käyntikorttinsa, omat teot ja puheet kertovat enemmän kuin puolison tai jonkun muun teot tai vaikka juominen. Miksi on ylevää auttaa jonkun yhdistyksen kautta alkoholisteja/kodittomia, mutta oman humalaisen puolison vieressä tuntee huonommuutta.. Miksi sen läheisen ja oman persoonan väli ja raja jotenkin katoaa ja saattaa ottaa toisen ongelmia omaksi poltinmerkikseen.. :shock:
pohdiskelija_
 

Seuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa