Olet täällä

Onko syytä huolestua :(?

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Onko syytä huolestua :(?

ViestiKirjoittaja N80 » 1.8.2022 00:07:10

Hei,

Olo on hämmentynyt ja neuvoton mutta jokin sisälläni sanoo että kaikki ei ole kunnossa.
Olen ollut pitkään etäsuhteessa ja tapasin kumppanini vasta hiljattain toisen kerran, jolloin olin kerralla pitempään hänen luonaan.
Kävin hänen työpaikallaan jolloin ensimmäinen outo asia ilmeni. Havahduin siihen että hän kaatoi työpöytänsä takana piilossa jotakin juomamukiinsa. Naurahdin asialle että mitä hän siellä piilossa kaatelee ja vastasi lyhyesti että energiajuomaa vain.
Annoin asian olla mutta tilanne tuntui oudolta.
Seuraavana aamuna n. klo 11:30 teimme lähtöä reissuun, hän kuskina. Mieheni oli vessassa ja itse häärin keittiössä, otin lääkepillerini ja huomasin hänen juomamukinsa pöydällä. Nappasin siitä kätevästi huikan jotta saan pillerin alas. Säikähdin, sillä juoma oli melko vahvastikin terästetty viinalla. Energiajuomaa jonka seassa oli viinaa. En sanonut mitään mutta ihmettelin asiaa hiljaa mielessäni pitkään. Sama toistui seuraavana aamuna jolloin hänen ollessa aamusuihkussa, maistoin hänen juomamukistaan ja huomasin siellä jälleen olevan viinaa seassa.

Tänään uskaltauduin ottamaan asian viimein esille. Yritin puhua nätisti ja rauhallisesti, kertoen että olen hieman huolissaan hänestä mutta rakastan ja tuen olipa mitä hyvänsä. Tämän jälkeen kerroin hänelle edellä mainitun tapahtumakulun ja yritin tiedustella kuinka hän oikeasti voi. Vastaus oli että hän ei aio puhua tästä tämän enempää. Että keskustelu on tässä. Yritin lempeästi jatkaa keskustelua ja hän totesi että tuntuu kuin hyökkäisin häntä kohtaan ja että arvostelen häntä.
En todella mielestäni tehnyt kumpaakaan :(.
Lopulta puhelu loppui tylysti hänen melkeinpä lyödessä luurin korvaan. Laitoin lempeän ja rakastavan viestin perään johon en ole saanut minkäänlaista vastausta.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää :(?
Olisin enemmän kuin kiitollinen kaikista ajatuksista ja neuvoista.
N80
 

Re: Onko syytä huolestua :(?

ViestiKirjoittaja N80 » 1.8.2022 00:21:42

Tarkennan vielä että tuona aamuna kun lähdimme reissuun ja mies oli kuskina, tämä sama muki siis tuli mukaan autoon josta matkan aikana otti pieniä kulauksia silloin tällöin.
Ja seuraavan aamun tilanteessa miehen ollessa suihkussa, katsoin nopeasti myös hänen reppuunsa jossa huomasin olevan vodka pullon. Minulle tästä pullosta ei tehty drinkkejä vaikka mies tietää että jos jotakin joskus otan, se olisi karpalovodka tms. Eli tarkoitan että reissussa hän nimenomaan tuntui haluavan pitää pullon minulta piilossa vaikka hänen kotonaan kyseiset pullot olivat normaalisti esillä. En ymmärtänyt tätä käytöstä ollenkaan.
N80
 

Re: Onko syytä huolestua :(?

ViestiKirjoittaja Vieras » 1.8.2022 08:40:54

Alkoholisti harvoin haluaa puhua juomisestaan. Ja varsinkaan sen lopettamisesta, joten eihän hän siihen lopettamiseen mitään tukea edes tarvitse, kun ei aio lopettaa.. ns vähentäminen on taas useimmiten vaan tapa ostaa aikaa ja jatkaa juomista.

Haluatko jatkaa tuollaista suhdetta ja elää epävarmuudessa ja joutua pahimmillaan vaaratilanteisiin rattijuopon kyydissä? Ehkä voiist etsiä tietoa alkoholismista? Käytös ja oireet ovta kaikilla likimain samanlaisia, joten ehkä silmäsi avautuvat, kun mietit miehen toimintaa tiedon valossa.
Juha Kemppisellä on aiheesta hyviä kirjoituksia. Olisin taipuvainen ajattelemaan,että piilopullovaiheessa vaiva on jo melko pitkalle edennyt.

Minä en enää halua kumppanikseni ihmistä, jolla on minkäänlainen riippuvuussairaus. Se on niin raskasta valehteluineen ym ja lopulta omakin mielenterveys ja fyysinenkin alkaa rakoilla.

Meillä kävi exä tässä kylässä. ;) Sanoin, että tulisi selvinpäin tai ei ollenkaan. No tästä huolimatta mies vääntyi paikalle hirveässä kännissä, kaatui sohvalle ja makasi siinä pari tuntia, herättyään sanoi olevansa vain väsynyt, ei humalassa vaikka haisi kuin rankkitynnyri. Tarjosin kuitenkin kahvit. Perään mies laitteli viestejä, että oli kiva nähdä ja jutella. :D
Alkoholismi on hirveä vaiva niin siihen sairastuneelle kuin läheisille ja kokemuksesta voin sanoa, ettei se ole parannettavissa rakkaudella, järkipuheella, ei uhkailulla tai kiristämisellä, ei huutamisella. Entinen puolisoni kulkee omaa via dolorosaansa kohti tuhoaan, kärsii, ei halua apua. Olen tyytyväinen eropäätökseeni ja koska meillä on pitkä historia yhdessä, olen hänen kanssaa tekemisissä, mutta vain sen verran, ettei se vaikuta liikaa omaan hyvinvointiini.

Summa summarum, jo valmiiksi alkoholisoituneen puolisoksi ei ehkä kannata varta vasten ryhtyä. (Meillä mies alkoholisoitui yhteiselon aikana) Läheisen alkoholismiin liittyy niin monenlaisia ja ristiriitaisia tunteita ja se vääjäämättä vaikuttaa negatiivisesti omaankin elämään.
Vieras
 

Re: Onko syytä huolestua :(?

ViestiKirjoittaja Vieras » 10.8.2022 22:07:12

Toki on syytä huolestua. Tilanne vaikuttaa päivänselvältä. Itse, nyt alkoholismista paljon tietävänä, laittaisin kovan kovaa vastaan. Hän ei ole maailman ainoa ihana mies. Ja jos hän ei suostu tapojaan muuttamaan, hakemaan ammattiapua, ei hän sinusta kylliksi välitä. Noin jos jatkatte, tulee elämänne olemaan jatkuvaa valheessa elämistä ja riitelyä. Pitäisi olla päivänselvää, ettei ajaessa juoda. Eikä aamua aloiteta alkoholilla, ei sitten minkään järkevän verukkeen varjolla.
Vieras
 

Re: Onko syytä huolestua :(?

ViestiKirjoittaja Vieras » 16.8.2022 09:47:54

Minunkin mielestäni on syytä olla huolissaan. Jos teillä on etäsuhde, niin olet todennäköisesti oppinut elämään pääosin yksin, kuten mieskin. Kummallakin on omat tavat ja tottumuksensa. Ja jos tulisi ero, ei kummankaan elämä kai hirveästi muuttuisi. Koen, että on isohko riski jatkaa seurustelua kumppanin kanssa, joka ei uskalla myöntää juovansa, piilottelee pulloja, eikä välitä muista ihmisistä sen vertaa, että menisi rattiin selvinpäin.
Auton ajaminen juoneena on tietenkin kiellettyä, siinä ei pelkästään riskeeraa itseään ja kyydissäolijaa, vaan saattaa aiheuttaa sivullisille jopa kuoleman. Jos itse menee kyytin tietäen kuskin nauttineen alkoholia, voi jäädä ilman liikennevakuutuksen korvauksia jos sattuu kolari. Joten ensi kerralla jos/kun hän lähtee ajamaan juotuaan alkoholia, lienee ainoa oikea konsti jäädä pois kyydistä. Itse ilmoittaisin myös viranomaiselle.
Aika pieni määrä nostaa veren alkoholipitoisuuden yli sallitun: rattijuoppous on kyseessä, kun veren alkoholipitoisuus on 0,5 promillea tai enemmän. Sen aikaansaamiseksi riittää "keskimäärin kolme annosta alkoholia. Yksi annos on esim. pullo keskiolutta, 12 cl viiniä tai 4 cl viinaa." (Liikenneturva)
Vieras
 

Re: Onko syytä huolestua :(?

ViestiKirjoittaja Silkkiuikku » 25.9.2022 14:01:23

Moikka!
Usein päihdeongelmiin liittyy paljon häpeää ja sen myötä salailua, etenkin ennen kuin pystyy ongelmaa itselleen ääneen myöntämään. Itse päihdeongelmaisena tunnistan miehesi toiminnasta selkeitä piirteitä, jotka tulee ottaa vakavasti. Asian selvittelyä saattaa vaikeuttaa, että elätte vielä etäsuhteessa. Mielestäni huolesi on aiheellinen. Olisi myös hyvä tietää, että päihdeongelma voi todellakin olla niin ohjaava ja hallitseva, että tahtomattaan aiheuttaa mielipahaa omalla toiminnallaan juurikin niille läheisimmilleen ja rakkaimmilleen...
Toivottavasti tilanne alkaisi jotenkin avautua.
"She who dares, wins."
Avatar
Silkkiuikku
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 17
Liittynyt: 10.10.2021 08:09:30

Re: Onko syytä huolestua :(?

ViestiKirjoittaja aaaaaaa » 1.12.2022 21:59:18

Vieras kirjoitti:Aika pieni määrä nostaa veren alkoholipitoisuuden yli sallitun: rattijuoppous on kyseessä, kun veren alkoholipitoisuus on 0,5 promillea tai enemmän. Sen aikaansaamiseksi riittää "keskimäärin kolme annosta alkoholia. Yksi annos on esim. pullo keskiolutta, 12 cl viiniä tai 4 cl viinaa." (Liikenneturva)

no aika itsestään selvä asia, että jos on tapana hörppiä vodkaa kun ajaa niin kyllä se jossain vaiheessa yli menee, todennäköisesti jatkuvasti. ja tuskin holisti on selvinpäin edes ajoon lähtiessä
aaaaaaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 89
Liittynyt: 4.10.2021 13:59:27


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa