[Tyhmä ja itsekäs avopuoliso]

Heippa,

viime yön tätä palstaa lukeneena ja sen herättämien oivallusten myötä haluan kirjoittaa myös omasta tilanteestani, jos joku tunnistaisi siitä itsensä ja haluaisi kertoa vinkkejä ja näkökulmia.

Olen asunut pian kaksi vuotta avoliitossa miehen kanssa. Olemme molemmat hieman yli kolmekymppisiä eikä meillä (onneksi) ole lapsia. Suhteemme on ollut sangen riitaisa alusta saakka, olemme molemmat aika herkkiä ja impulsiivisia persoonia, mutta vastapainona olemme myös todella rakastuneita ja onnellisia. Meillä on hyvä puheyhteys ja olemme saaneet joka riidan jälkeen asiat puitua läpi ja tehneet todella paljon töitä suhteen eteen. On kuitenkin yksi asia, jota on ehkä tupattu lakaisemaan maton alle, eli miehen juominen.

Mies tekee rankahkoa vuorotyötä, ja ensimmäisenä vapaapäivänään vetää kunnon lärvit. Monesti suunnittelee ja hekumoi tätä vapaapäivää jo etukäteen. On vuoden aikana esimerkiksi sammunut lattialle useammin kuin kolme kertaa, josta olen hänet aamulla töihin herätessäni löytänyt. Määrät on myös ihan tolkuttomia, helposti menee viinipullo useine oluineen tai jopa kokonainen rommipullo. Krapulaa hän ei pode (tai ei myönnä potevansa).

Muina päivinä (lukuunottamatta yövuoroja ja aamuvuoroja edeltäviä iltoja) juo 2-6 olutta "rentoutuakseen". Nämäkin määrät ovat lisääntyneet, ja usein puhuu "selkärangan katkeamisesta" raahatessaan taas muutaman oluen työpäivän jälkeen kotiin, eli jollain tasolla tiedostaa itsekin heikkoutensa mutta pitää sitä ainakin päällepäin huvittavana ja vaarattomana tapana. Juhlissa ja illanvietoissa vetää poikkeuksetta kunnon kännin ja olen joutunut häpeämään häntä monesti.

Meillä ei voi olla esimeriksi viiniä tai vaikka leivontaan tarkoitettuja liköörejä kaapissa, ne häviävät kyllä viimeistään kahden viikon kuluessa, oli kyseessä sitten tuliaisina saatu hyvä viini tai ällöttävän makea likööri, kaikki kelpaa. Jos olen ostanut itselleni huvikseni punaviinin myöhemmin nautittavaksi, on se juotu ennenkuin ehdin edes huomata. Olen etukäteen erikseen pyytänyt ettei koske niihin, ei vaikutusta. "Juotavaksihan ne on tarkoitettu". Olen alkanut piilotella näitä lahjaksi saatuja tai "minun" pullojani, ja tämän miehelle kertonutkin suoraan. Joskus on mielinkielin udellut jemmoista, kun omat pari kaljaa on jo juotu, ja lisää olisi saatava.

Molemmat hänen vanhemmistaan ovat alkoholisteja, eli geeneistä löytyy alttius. Mies on kuitenkin aina korostanut päämäärätietoisuuttaan ja mielenlujuuttaan, ei esimerkiksi usko terapiaan tai lääkkeisiin vakavienkaan mielenterveysongelmien, kuten skitsofrenian, hoidossa, vaan kuvittelee olevansa niin kaikkivoipa että selviäisi mistä tahansa tilanteesta vain oman ajatuksensa voimalla, ilman kenenkään ulkopuolisen apua. Kokee ylipäätään olevansa keskivertoa älykkäämpi, taitavampi ja parempi. Itse olen kuullut saavani olevan tyhmä ja itsekäs, ja vaikka tiedän etteivät nämä pidä paikkaansa, on itsetuntoni ottanut kolauksia tämän suhteen aikana. Hän jaksaa aina paasata, miten kiittämätön olen "kaikesta hänen tarjoamastaan". Kuinka ONNEKAS olen kun olen tällaisena löytänyt noin upean miehen. Elämme ihan normaalia alemman keskiluokan arkea, maksamme kaiken puoliksi ja olemme muutenkin tasa-arvoisia. Hän kuitenkin aina muistuttaa miten poikkeuksellisen hyvä kumppani hän on, minä en vain arvosta mitään. Hän ajattelee negatiivisesti lähes kaikesta ja kaikista, etenkin kaikki mikä ei liity hänen mielenkiinnon kohteisiinsa, on turhaa ja idioottimaista.

Epävarmuuden takia olen katsonut ryyppäämistä läpi sormien. Tästä on kyllä ohimennen riitojen yhteydessä puhuttu, ja mies sanoo "voivansa lopettaa koska tahansa", hän vain haluaa juoda, se on hänen rentoutumiskeinonsa, hänen "omaa aikaansa vailla murheita ja huolia". Hän ei puhu näistä murheistaan tai huolistaan ja on ylipäätänsä huono avaamaan sydäntään ja sanoittamaan tunteitaan, mutta arki ja työ on kuulemma niin "paskaa", että tarvitsee kunnon nollausta vapaa-ajallaan. Väittää silti samalla että on tyytyväinen elämäänsä ja häneltä ei puuttu mitään. Ristiriitaista.

Tajusin eilen tätä palstaa lukiessani, että en aio tai halua jäädä alkoholistin rinnalle. Olin 8 vuotta suhteessa rahapeliriippuvaisen kanssa, ja se oli niin hirveää aikaa ja tein kaiken voitavani toista auttaakseni, tietenkin turhaan. En halua altistaa itseäni tälle uudestaan. Olenko kuitenkin kylmä ja empatiakyvytön kusipää, kun suhtaudun nyt jo pessimistisesti tulevaisuuteen? Enkö rakasta tai ole tarpeeksi sitoutunut, kun pieni ääni päässä käskee lähteä jo nyt?

Tiedän 100 % varmuudella että mies ei tule ainakaan vielä kohtaamaan ongelmansa vakavuutta, eli kuinka kauan on kohtuullista odottaa muutosta? Voinko lyödä faktat heti tiskiin, eli että en aio jäädä odottelemaan mikäli vähentäminen ei onnistu tai hän ei hae ulkopuolista apua?

Rakastan miestä, mutta tuntuu että juominen tekee hänestä myös selvinpäin ilkeän, tuomitsevan ja väsyneen. Yhteinen tekeminen on jäänyt vähille, ja minulle annetaan vain ne hetket kun ei voi juoda. Huomaan myös, että hän hakee jatkuvasti syitä ryypätä ja joskus epäilen että hän aiheuttaa riitaa vain saadakseen juoda vitutukseen. Kännissä hän on hauska, lupsakka ja hellä, ja joudun myöntämään että tästä syystä en ole suhtautunut juomiseen tarpeeksi vakavasti, koska on minua kohtaan niin "ihana".

Olen aika alistuva ja miellyttämishaluinen puoliso, mies voimakastahtoinen jyrääjä, joten keskustelu aiheesta tulee olemaan rankkaa. Normaaleissa riidoissakin olen lähes joka kerta se joka päätyy pyytelemään anteeksi ja ottamaan syyt niskoille kaikesta. Saan jatkuvasti epäilyä pienistä ja mitättömistä asioista, ja yleisesti mies kokee että kaikki hänen ympärillään haluavat hänelle vain pahaa tai yrittävät jotenkin hyötyä hänestä.

Jos olisit minä, miten toimisit?

Kiitos sinulle, joka jaksat lukea viestin loppuun.

[Vieras]

Tajusin eilen tätä palstaa lukiessani, että en aio tai halua jäädä alkoholistin rinnalle. Olin 8 vuotta suhteessa rahapeliriippuvaisen kanssa, ja se oli niin hirveää aikaa ja tein kaiken voitavani toista auttaakseni, tietenkin turhaan. En halua altistaa itseäni tälle uudestaan. Olenko kuitenkin kylmä ja empatiakyvytön kusipää, kun suhtaudun nyt jo pessimistisesti tulevaisuuteen? Enkö rakasta tai ole tarpeeksi sitoutunut, kun pieni ääni päässä käskee lähteä jo nyt?



Jos olisit minä, miten toimisit?

Minusta sisäistä ääntäsi kannattaa kuunnella. Siihen on syynsä ja varsinkin kun tiedät jo entuudestaan, millaista riippuvaisen ihmisen kanssa eläminen on. Osaat hyvin analysoidaj akuvta tilannettasi ja luonteidenne piirteitä.

Varsinkin kun nyt kysyt asiaa, kerron mitä minä tämänhetkisellä kokemuksellani tekisin. Minun on ollut todella vaikeaa päästä henkisesti irti exästäni ja avioeron jälkeenkin oli vuosia venkoilua ja jonkinlaista yrittämistä. Ehkä en vaan uskonut.. kallooni ei millään uponnut ajatus, että mies ei tule minun vuokseni raitistumaan, eikä hänen juodessaan löydy järkevää tapaa olla yhdessä (monenmoista siinäkin on kokeiltu, eri asunnot ja kaikenlaisia sopimuksia onko hän nähdessä selvä vaiko muutaman ottanut..) Hän oikeasti mieluummin luopuu minusta ja yhteisestä historiastamme kuin alkoholista.

Jos teillä ei ole yhteistä omaisuutta juurikaan ja asut mahdollisesti miehen omistamassa asunnossa/talossa, hän voi olla aika häijykin eroprosessin aikana. Jos olet pehmeä luonne, voit olla manipuloitavissa aina uudelleen jatkamaan suhdetta.
Tilanteessasi etsisin tarvittaessa uuden työpaikan ja asunnon riittävän välimatkan päästä, jopa ihan toiselta paikkakunnalta, ja kertosiin lähdöstä juuri ennen sitä. Mies jos on varakkaampi hän kyllä selviää taloudellisesti. Jos hän on jyrä tai omaa narsistisia piirteitä käytös voi muuttua varsi ikäväksi, jopa vaaralliseksi, kun ennen myötäillyt puoliso tekeekin omia päätöksiä. Se voi olla hänelle nöyryytys. Välttämättä yhteistä eropäätöstä ei saa millään aikaan.

Oletko testannut miten hän suhtautuu eropuheisiin? Jos se ei hänestä tule kyyseeseen ja sävy on kovin jyräävä, niin nimenomaan silloin on parempi toimia ominpäin, jotta mahdollisesti hankala aika samassa kämpässä jää lyhyeksi.
Joskus asioiden valmistelu ja jopa itse muutto on turvallsiinta tehdä salassa ja katkaista yhteydenpito kokonaan tai huolehtia, että paikalla on muitakin ihmisiä esim tavaroidenhakupäivänä, ettei tilanne mene vaikeaksi tai vaaraliseksi.

Oma puolisoni oli varsin sävyisä ja järkevä, mutta eron aikaan hänestä kuoriutui kiusaava ja yhteistyökyvytön piru, mikä oli mulle vähän yllätys.. Mitä sitten mahtaa tapahtua, jos ihminen on jo valmiiksi aikamoinen jyrä ja mahdollisesti kokee jotenkin omistavansa puolisonsa..

[Dave2]

Minulla on pitkä ja laaja kokemus alkoholismista mutta myös ihmisistä, joilla on persoonallisuushäiriöitä.

Paitsi alkoholismi miehen todellinen ongelma on paha narsismi jossei suorastaan sosiopatia.

Hän käyttää sinua hyväkseen. Tarvitset ulkopuolista apua ja edellinen vastaaja on jo neuvonut miten ero hoidetaan.

Olet vielä nuori joten hyvään tulevaisuuteen on kaikki mahdollisuudet.

[Vieras156]

Moi
Tämä pätkä kiinnitti huomioni:” Hän ajattelee negatiivisesti lähes kaikesta ja kaikista, etenkin kaikki mikä ei liity hänen mielenkiinnon kohteisiinsa, on turhaa ja idioottimaista. ”

Todellakin. Ota uusi suunta elämällesi. Älä tuudittaudu siihen että mies muuttuisi. Kaikki vähitellen huononee. Toimi fiksusti kuten muut vinkanneet. Miten miehen edelliset parisuhteet päättyneet? Rauhallisesti vai riidoissa

[marimari1]

Olen vähän samassa tilanteessa, mutta emme onneksi asu yhdessä (luojan kiitos).
Olemme myös noin kolmekymppisiä, molemmat töissäkäyviä ja asiat päällisin puolin erittäin hyvin. Ainoa joka varjostaa elämää on miehen alkoholinkäyttö, joka on ilmeisesti jatkunut jo vuosia... Emme ole olleet yhdessä kuin muutaman vuoden, mutta kiinnitin jo alussa huomiota hänen juomiseensa. Ylilyöntejä on tapahtunut säännöllisesti ja asetin häelle rajat jo alkumetreillä. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin lyönyt pelin poikki heti, vaan suljin silmäni varoitusmerkeiltä.

Kirjoituksessasi on todella paljon samaa. Oma mieheni on negatiiivinen, kateellinen ja katkera. Omasta mielestään ei tietenkään ole ja tämä on vain hänen luonne. Ennen häi joi rankan työn vuoksi, nyt tekosyyksi on muodostunut parisuhde, joka on hänen mielestään huono. Olen ehdottanut eroa ja todennut, että se varmaan sitten ratkaisisi hänen ongelmat. Hän kuitenkin jollakin tasolla myöntää, että juominen varmaan vain lisääntyisi. En tiedä paljonko alkoa kuluu arkisin, koska emme näe päivittäin, mutta ilmeisesti jonkin verran kuluu. Viikonloput yleensä umpihumalassa. Hän ei jaksa sosiaalisiatilanteita selvänä, siksi on otettava, välillä on otettava, koska muuten olisi tylsää ja toisinaan on otettava, koska se piristää. Juominen korvaa hänellä syömisen. Jos verensokerit ovat alhalla, hän ottaa ison lonkeron yhdellä kulauksella alas.

En pysty hänen kanssaan keskustelemaan omista tavoitteista tai unelmista. Hänen mielestään ne ovat joko naurettavia, ylimitoitettuja tai jotakin muuta. Hän vaikuttaa kateelliselta minun suunnitelmista. Hänellä itsellään ei tunnu olevan mitään suunnitelmia tulevaisuudelle. En enää jaksa jakaa asioita hänen kanssaan, koska en jaksa vähättelyä ja ei hän yksinkertaisesti osaa keskustella. Hänen harrastukset ovat toki paljon parempia ja niitä hän harrastaa toki kännissä. Hän ei pysty tekemään mitään aktiviteettia selvänä. Lomat ovat pelkkää juomista, koska rentoutua pitää. Minä en kuulemma osaa nauttia elämästä eikä minua voi enää pyytää mihinkään sosiaalisiin rientoihin, koska minä olen se ongelma, koska en halua olla umpikännissä. Todellisuudessa en jaksa lähteä hänen kanssaan mihinkään, kun ikinä ei tiedä miten ilta päättyy. Usein se on päättynyt hänen aggressiiviseen käytökseen, jota en jaksa tippaakaan. Itsesääliä hän tykkää myös humalassa harrastaa. Seuraavana päivänä hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hänen kännisekoilujaan saisi hävetä, vaan en jaksa hävetä. Yleensä lähden vain menemään ja hän saa sekoilla rauhassa.

Hoitoa hän ei halua hakea, koska ei myönnä ongelman olevan sillä tasolla, että apua pitäisi saada. Kukaan ei kuulemma häntä ymmärrä ja lääkärit ovat heikkoja varten. Hän on omasta mielestään myös luonteeltaan niin vahva, että pärjää yksikseen.

Hänen edelliset suhteet ovat käsittääkseni päättyneet ainakin osittain viinan vuoksi. Hän on aika katkera näistä eikä suostu avoimeen keskusteluun, joten tarkkaan en tiedä.

Pahinta on se, että välillä epäilen itseäni. Kuvittelenko vain kaiken, ehkä hänellä ei olekaan niin pahaa ongelmaa mitä uskon. Tällä hetkellä suhde on hyvin epävarmalla pohjalla ja harkitsen sen lopettamista. Viimeinen niitti on oikeastaan ollut se, että hän on alkanut syyttämään meidän parisuhdetta ongelmistaan. Juomisesta se ei tietenkään johdu. Hän on viime kuukaudet täyttänyt kaikki vapaa-ajat juomisella, emmekä ole pahemmin nähneet. Itse olen keskittynyt omaan elämääni missä on tiedossa isoja muutoksia. Häntä ei minun elämä tunnu kiinnostavan. Harmittaa vietävästi, koska olemme saman tyyppisiä ja luulin löytäneeni hyvän miehen. Hänellä olisi kaikki edellytykset hyvään elämään, mutta viina pilaa kaiken.

[Vieras156]

Hyvin sanoitat tilannettasi. Nyt jätät miehen itsekseen, keskityt omaan elämääsi ja etsit uuden miehen. Tuosta ei tule yhtään mitään jos unelmia ei ole ja mies on negatiivinen. Tietty jos raskaan elämän itsellesi haluat niin jäät ihmettä odottamaan. Ihme-mies muuttuisi.

[Nyt saa riittää vai saako]

Tilanteesi kuulostaa todella tutulta.. ikävä kyllä. Pahinta on juuri se että kun on päättänyt että tämän putken jälkeen saa riittää niin kun yrität keskustella asiasta toisen ollessa selvä niin silloin saat tuntea olevasi yliherkkä. Mieheni katsoo minua koiranpentu-ilmeellä ja pyytää antamaan vielä (sadannen kerran) mahdollisuuden. Ja silloin tunnet itse olevasi armoton ja säälimätön.
Ja pitäisihän minun ymmärtää että ei toinen voi sanoa että ei koskaan enään juo, koska eihän sellaista voi luvata…. Aina hän saa minut jäämään ja jotenkin ihmeesti vielä annan aina jopa sen uuden mahdollisuuden näyttää että tällä kertaa voi juoda sivistyneesti yhtenä iltana. Ja eihän se onnistu ikinä.

Vaikeaksi eron tekee myös se että itse en haluaisi lähteä omasta kodistani. Tuntuu niin epäreilulta se että minä olen se jonka pitäisi aloittaa kaikki alusta. Enkö minä ole kärsinyt jo aivan tarpeeksi. Mutta kun toinen ei suostu lähtemään.
Eikä toista voi taivasalle jättää…..

[Vieras]

Vaikeaksi eron tekee myös se että itse en haluaisi lähteä omasta kodistani. Tuntuu niin epäreilulta se että minä olen se jonka pitäisi aloittaa kaikki alusta. Enkö minä ole kärsinyt jo aivan tarpeeksi. Mutta kun toinen ei suostu lähtemään.
Eikä toista voi taivasalle jättää…..

Vuokra-asuntoko teillä on? Onko sopimus molempien nimissä?

Meillä minä halusin erota ja pistin asian vireille. Exä juntturoi ja teki asiat vaikeaksi, mutta ihan vaan siksi että asia etenisi, autoin häntä hommaamaan asunnon, muuttoauton ja siivoustarvikkeita ja porkkanaksi kaljalaatikon uuden asunon jääkaappiin muuttopäiväksi.
Useimmiten alkoholisoituneet ihmiset vastustavat kovastikin eroa. Onhan heilläkin ristiriitainen olo, jos juominen on hallitsematonta ja toisaalta puolisostakaan ei haluttaisi luopua. Oli sitten syynä jonkinlainen rakkas tai pelkästään saavutetut edut (helppo seksi, siivous- ja ruokapalvelut ym)

Sanoin aikanaan, että yhteiselo ei jatku, joko hän lähtee tai minä lähden, että onko hön laskenut pärjääkö siinä asunnossa taloudellisesti yksin vai ajautuuko tilanteeseen, jossa kamat mätetään vuokranantajan toimesta roskalavalle. Yritin saada hänet pohtimaan, missä haluaa asua ja lähdin mukaan asuntoasiaa hoitamaan. Toki silläki reisslulla ukko oliis halunnut ensin kurvata parille kaljalle.

Useinhan sitä pohtii, miten toinne selviää. Mun exä on pärjännyt ihan hyvin, vaikka juominen on toki rajua ja pelkään hänen menehtyvän johonkin alkoholisairauteen. Hän maksaa vuokransa, pesee pyykkinsä ja hoitaa työkkärijuttunsa ihan ok ja omalla tavallaan. Aikuinne ihminenhän hän on. Tietty se voi olla jollekin ihmistyypille vähän pettymyskin tajuta, ettei toinen tosiasiassa ole niin avuton ja tarvitse äippä-tyylistä huolenpitoa, jos oma arvo on perustunut hyysäämiselle ja toisen pelastamiselle. Itse olen tyytyväinen, että erosin ajossa ja autoin alkuvaiheessa miestä. Aina vaikeampaa se on jos juomisesta on tullut jo pahempia sairauksia on ongelmia. Me olemme auttanee toisiamme puolin ja toisen myöhemminkin.

Eri kämpät auttavat kuitenkin, vaikka sortuisi venkoilemaan jonkinlaisessa suhetessa senkin jälkeen (mitä itse tein). saa kuitenkin jonkinlaisen levon ja rauhan ja vertailukohdan, miten huonosti voi altistuttuaan juopolle ja juomiselle verrattuna niinä aikoina kun on kämpällään ihan omassa rauhassaan.

[Nyt saa riittää vai saako]

Useimmiten alkoholisoituneet ihmiset vastustavat kovastikin eroa. Onhan heilläkin ristiriitainen olo, jos juominen on hallitsematonta ja toisaalta puolisostakaan ei haluttaisi luopua. Oli sitten syynä jonkinlainen rakkas tai pelkästään saavutetut edut (helppo seksi, siivous- ja ruokapalvelut ym)

Meillä on ollut hyvä avioliitto kunnes alkoholismi nosti päänsä. Hyvin tasa-arvoinen ja olen aina tehnyt selväksi sen että äidiksi en kenellekkään ala. Mies meillä pääsääntöisesti kaikki ruoat tekeekin. Ongelma tässä on että minä taidan olla ainut joka saa mieheni kuitenkin yrittämään olla juomatta.
Mutta minähän siinä kärsin kun olen vain pelastusrengas miehelleni, joudun samassa aallokossa/myrskyssä olemaan eikä toinen tee itse mitään konkreettista uidakseen.
Tätä mieheni ei ymmärrä kuinka lujilla minä olen kun katson vierestä hänen juomistaan. Mutta ei se sekään ole suurin syy miksi olen vakavasti miettinyt erille muuttoa. Siihen on ajanut rahallinen menetys. Meillä on yhteiset rahat ja se on ongelma. Viinaan löytyy aina rahaa mutta muusta sitten pihistellään ja taistellaan.

Meillä on molempien nimissä vuokra-asunto, eli siinä on pienoinen ongelma. Toinen on se että alkoholisti puoli on alkanut ottaa miehestäni ylivallan jolloin kaikenlainen järkevä keskustelu ei ole mahdollista. Syitä juomiseen aina löytyy ja toisaalta myös vakuutteluja siitä että en enää koskaan juo liikaa. Haluaisin olla se jonka takia mies lopettaa juomisen kokonaan mutta alkaa usko siihen olla jo mennyt.
Mutta myös mietin sitä että osaanko silti irrottautua miehestäni vaikka asuisin eri osoitteessa.

[marimari1]

Ero tuli ja varmasti molempien kannalta hyvä näin.

Hän tunnustaa välillä kärsivänsä alkoholiongelmasta, mutta päivän kahden päästä saattaakin olla taas eri ääni kellossa. Selvästi asian myöntäminen on hankalaa eikä oikein hoitoakaa haluaisi vastaanottaa. Juomista ei halua missään nimessä lopettaa, kuulemma vähentää yrittää, mutta mahtaako siitä mitään tulla. En usko. Ei pysty olemaan täysin tipattomalla edes yhtä viikkoa tai viikonloppua, joten riippuvuuden on oltava vahva. Kärsii paljon henkisistäongelmista kuten masennuksesta ja ahdituksesta, jotka todennäköisesti johtuvat juomisesta. On arka ja hiljainen selvänä, mutta kännissä hänestä kuoriutuu täysin toinen ihminen. Hän on hyvin klassinen alkoholisti moneltakin ominaisuudeltaan. Lisäksi sukurasitteena alkoholismia.

Perusohje alkoholistien kanssa on ohjata hoitoon ja jos ei suostu PITÄÄ YMMÄRTÄÄ ITSE LÄHTEÄ. Ei pidä toimia mahdollistajana. Hän alkoi etsimään minusta syitä juomiselle. Jos vain olisin häntä kohtaan ollut mukavempi, niin ei kuulemma joisi. Minun kanssa ei kuulemma voi myös tehdä mitään, koska en halua ryypiskellä kaikkea vapaa-aikaani, jonka vuoksi kuulemma parisuhteemme on huono. Hän siis halusi itsekkin eroon minusta, joten eroaminen oli sikäli helppoa. Nyt hän saa rauhassa juoda, kun en ole aiheuttamassa hänelle syyllisyttä. Hän myös uskoo pahan olonsa johtuvan huonosta suhteesta... ei alkoholista.

Hänen ongelmat olivat esillä jo ihan suhteemme alkumetreillä. Kontrollinmenetyksiä ja minun eristämistä pois kaikista tilaisuuksista missä hän etukäteen tiesi juovansa paljon. Suljin vain kiltisti silmäni niiltä. Suhteen edetessä hänen alkoholinkäyttönsä alkoi jatkuvasti vain ärsyttää enemmän ja enemmän. Kun kaikki pyörii juomisen ympärillä ja juominen on hänelle tärkeintä elämässä. Ei sellaisen ihmisen kanssa normaalia arkea voi elää.

[marimari1]

Useimmiten alkoholisoituneet ihmiset vastustavat kovastikin eroa. Onhan heilläkin ristiriitainen olo, jos juominen on hallitsematonta ja toisaalta puolisostakaan ei haluttaisi luopua. Oli sitten syynä jonkinlainen rakkas tai pelkästään saavutetut edut (helppo seksi, siivous- ja ruokapalvelut ym)

Meillä on ollut hyvä avioliitto kunnes alkoholismi nosti päänsä. Hyvin tasa-arvoinen ja olen aina tehnyt selväksi sen että äidiksi en kenellekkään ala. Mies meillä pääsääntöisesti kaikki ruoat tekeekin. Ongelma tässä on että minä taidan olla ainut joka saa mieheni kuitenkin yrittämään olla juomatta.
Mutta minähän siinä kärsin kun olen vain pelastusrengas miehelleni, joudun samassa aallokossa/myrskyssä olemaan eikä toinen tee itse mitään konkreettista uidakseen.
Tätä mieheni ei ymmärrä kuinka lujilla minä olen kun katson vierestä hänen juomistaan. Mutta ei se sekään ole suurin syy miksi olen vakavasti miettinyt erille muuttoa. Siihen on ajanut rahallinen menetys. Meillä on yhteiset rahat ja se on ongelma. Viinaan löytyy aina rahaa mutta muusta sitten pihistellään ja taistellaan.

Meillä on molempien nimissä vuokra-asunto, eli siinä on pienoinen ongelma. Toinen on se että alkoholisti puoli on alkanut ottaa miehestäni ylivallan jolloin kaikenlainen järkevä keskustelu ei ole mahdollista. Syitä juomiseen aina löytyy ja toisaalta myös vakuutteluja siitä että en enää koskaan juo liikaa. Haluaisin olla se jonka takia mies lopettaa juomisen kokonaan mutta alkaa usko siihen olla jo mennyt.
Mutta myös mietin sitä että osaanko silti irrottautua miehestäni vaikka asuisin eri osoitteessa.

Vuokra-asunnosta on paljon helpompi häipyä, kuin omistusasunnosta. Suosittelen, että etsit itsellesi oman asunnon. Miehen pitää lopettaa juominen itsensä takia ei sinun takiasi. Alkoholismiin kuuluvat loputtomat lupaukset, mutta ei niitä kukaan loputtomiin usko. Ei varmaan edes juoppo itse. Harva pääsee irti riippuvuudesta ominavuin, vaan se vaatii hoitoa, jota tässä maassa on vaikea saada. Minnesota hoito on tehokasta, mutta kallista. Hukkaat oman elämäsi, jos jäät tilanteeseen. Näin se vain on. Helppoa eroaminen ei todellakaan ole. Joudun itse muistuttamaan itselleni päivittäin miksi tämä on järkevä päätös, etten alkaisi haikailemaan häntä takaisin.