kiitos Juulia ja Wisefool.
Juulian kysymykseen, niin kyllä lanko muistaa kysyä joka puhelussa vointiani ja myös sitä että olisiko
mitään sellaisia käytännön asioita, mitä hän voisi tehdä puolestani kuten kauppa-apua, autokyydin tarvetta tai muuta. toisinaan hän haluaa varmistaa, että minulla aivan varmasti on tarpeeksi rahaa kustantaa tarvittaessa Kela-taksi. mutta vaikkei olisikaan, tai tarvitsisin jotain häneltä mitä en toisaalta nyt keksi mitä se muka voisi olla, niin tuskin ottaisin (enää) häneltä "ystävänapua vastaan". koska suhde ei ole enää kyseisen meneen tapahtuman jälkeen täysin rela ja kitkaton. alue on vielä liian herkkä. siihen ei nyt kuulu avunpyynnöt. pitää totuttautua liian tiiviiksi menneen kanssakäymisen purkuun. pikkuhiljaa, askel kerrallaan ottaa välimatkaa. jos hän ei olisi lankoni, eikä tuossa murskaavassa tilanteessa, toimisin toisella tavalla.
Wisefool, en löydä tilanteesta mitään psykologista analysoitavaa. joku yliti törkeästi hyvän käytöksen rajat vain kuukauden kuluttua siskoni kuolemasta. siltikin uskon jaksavani tukea lankoa jatkossakin
rajatusti, ja se jatkukoot ainakin toistaiseksi.
tuosta
totuttamisesta. olen totuttanut hänet nyt pikkuhiljaa siihen, etten soita enää joka ilta. ilta illalta se alkaa tuntua hänestä luontevammalta. viitteitä tuosta "kehityksestä" huomasin tänään.
on enemmän kuin totta tuo, että hänen on rakennettava oma elämänsä. työkalut siihen ovat vielä tässä vaiheessa täysin kateissa mutta se aika - kyllä se useimmiten tekee tehtävänsä.
nuo langon alatyyliset vihjailut olivat ällöttäviä, joten puhun nyt eri asiasta, mutta olen muutoinkin aina ollut allerginen ripustautuviin ihmisiin. siitä taas ehkä löytyisikin paljon analysoitavaa miksi näin, sillä vastenmielisyyden tunne on voimakas.
kun koen, että elämääni on "tunkeutunut" joku ulkopuolinen, ahdistuin aivan valtavasti. nyt vanhempana osaan jo estää tällaisten "vierailevien tähtien" pöllähtämistä elämääni, mutta nuorempana olin liian kiltti ja miellyttämisenhaluinen. lisäksi olin aina kännissä joten ote lipsui. tarkoitan näillä takertuvilla ihmisillä sekä miehiä että naisia.
kuten eräällä läheisellä ystävälläni on tapana sanoa (nainen) silloin tällöin että
olet elämäni tärkein ihminen - ja myönnettäköön että ahdistun siitäkin jonkin verran. toinenkin esimerkki. toisella läheisellä ystävälläni (nainen hänkin) oli joku vuosi sitten henkilökohtaisia ongelmia myös suhteessaan minuun, mistä hän avautuikin.
olen liian riippuvainen sinusta, hän pohdiskeli alakuloisena. hän kärsi jatkuvasti jätetyksi tulemisen peloista ennakkoon, ikään kuin "varmuuden vuoksi"; että minä en enää haluaisi olla hänen ystävänsä. nämä tällaiset asiat eivät mielestäni kuulu ystävyyteen. aloin varoa sanojani ja tarkkailin käytöstäni.
ajatus, että
ystävyys on ikuista, on vanhahtava. ei se välttämättä ole eikä sen pidäkään olla. on ihan ok, että jos ystävyyssuhde kasaa kerta toisensa jälkeen ongelmia, mitä ei saa ratkottua, sen suhteen aika on päättyä. voikin sanoa, että toisinaan ystävyyttä glorifioidaan. mainittakoon, että edellä mainitut ystävät ovat edelleen rakkaita ystäviäni koska ongelmat saatiin selvitettyä, mutta toisinkin olisi voinut käydä hänen kanssa, joka koki voimakasta riippuvuutta minuun ja sitä kesti sentään aika pitkään. puhutaan vuodesta ja ylikin kun ongelma oli tontilla.
ystävyys on parhaimmillaan (ja pohjimmiltaan
pitäisikin olla) vapaa, luottamuksellinen, rentoa. molemmille iloa tuova ihmissuhde. eikä siinä saisi olla parisuhteeseen perinteisesti liittyviä ongelmia kuten mustasukkaisuutta ja takertumista.
huonoja uutisia syöpikseltä. soittiva iltapäivällä että uudet labrat pitää ottaa vielä tuntia ennen sytohoidon aloittamista.
eli syto alkaisi 9.30 mutta käskettiin mennä puoli kahdeksaksi talon omaan labraan ja sitten lääkäri päättää voiko myrkkyä tykittää.
miten ne nyt vuorokaudessa voisivat muuttua oleellisesti? sitä ihmettelen. soitto perustui siis tämän aamun labra-tuloksiin.
huono päivä kaikin puolin. heiveröinen olo. paino on taas pudonnut kilon, se oli tänä aamuna
64,1.
sain väkisin syötyä ison lasillisen mustikkakeittoa, maissihiutaleita ja banaanin, ja kaksi täytekeksiä. tässä kaikki. väkisin ei vaan voi syödä; sehän tulee ylös heti, mitä tosin ei juuri tänään tapahtunut. labran jälkeen menin markettiin ja keksin, että ehkä tomaatti-mozzarella-basilika salaatti voisi toimia. siihen keittäisin lisukkeeksi vähän pastaa. mutta turha toive. ostin myös suosikkileipääni Porkkanakakkoa, mutta tuolla se pussi lojuu avaamattomana.
olin isossa marketissa, mikä sijaitsee kotilabran lähellä, ja ostoksia kerätessä piti taas vaan huilata pariinkin otteeseen. jouduin menemään bussilla ees taas, vaikka talvinen aamu oli niin kaunis. tyyni eikä kovin kylmä. on selvää, että tämä syömättömyyskin aiheuttaa omat ongelmansa jaksamattomuuteeni.
huvikseni muuten selasin netistä näitä ateria-palvelu mahdollisuuksia. mietin, että mitä maksaisi kokeilla systeemiä vaikka vain viikon.
olen kuullut, että kokeilujaksoja on mahdollista saada. mietin, että jos se annos tuotaisiin valmiina eteeni, niin hepottaisiko se tilannetta.
yksityisten firmojen sivustoilla ei tietenkään mainittu hintoja. kai sieltä saisi tilata jonkinmoisen tarjouksen.
kokeilematta on vielä se "kauppakassi kotiin"-systeemi. Vilma mainitsi, että ainakin K-kaupan juttu toimii todella hyvin.
suurin osa rahoistani meneekin ruokaan, varsinkin, kun laskee hävikit. ne ovat törkeissä määrissä. mitä mieltä olette, kehtaisinko joskus panna naapurien kanssa perustettun fb-sivustolle annetaan/lainataan/hae pois-sivulle että haluaako joku hakea sen ja sen tuotteen? itse on hakisi, oon niin epäileväinen keittiöhygieenin suhteen. toisaalta dyykkaavathan jotkut ruokaa roskiksestakin, ei tosin vissiin meidän talosta kukaan, tai mistä minä tiedän. olisi ihana ajatus, että joku rahaton saisi apua.
ai niin, tärkeää. näin äidistäni ja siskostani unta. olimme ruotsinlaivalla menossa Tukholmaan. siskoni oli nuori, kaunis ja vapautunut, hymyilevä. hänellä oli vaaleissa hiuksissaan punainen panta. mukana oli joku vieras nainen. hän oli häijy. pinnallinen paskapää. puhui koko ajan laihtumisesta ja vaatteista ja meikeistä. tunsin yhteenkuuluvuuden tunnetta siskooni ja äitiini. pöyrittelimme silmiämme; kuka toi hempukka meidän seurassa on? sitten hän sanoi minulle, että sinäkin oot niin hoikka nykyisin - saat kiittää syöpääsi. menetin hermoni. viha pääsi valloilleen. kiljuin ja riehuin, aivan tärisin. siskoni ja äitini eivät puolustaneet minua, mutta jotenkin vain tyydyin toteamaan mielessäni että sellaisia he vaan ovat, ovat olleet koko elämänsä.
sitten äitini tuli sanomaan minulle, että aikoo jäädä Tukholmaan asumaan. "minä jätän sinut rauhaan". näin hän sanoi. ajattelin, että saanko vihdoinkin vapauden, mitä äitini sanoillaan tarkoittikin. siskoni se vaan hymyili taustalla, ystävällisesti. se punainen nauha tukassaan. äitikin oli äiti, ei se vihainen nainen. jotenkin sympaattinen.
uni oli tärkeä, heräsin helpottuneena.
nyt hyvää yötä.
ps. toi on hauska Waisseri:
olinhan nyt varmasti tarpeeksi suvaitsematon ja mustavalkoinen mielipiteissäni?
ps. sait näköjään uuden lempinimenkin.