Olet täällä

* Voi poistaa *

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Itsekuriton nössö tässä päivää

ViestiKirjoittaja KarvanVerran » 30.5.2020 14:41:52

On se yksin juominen parasta. Illanistujaisistakin monesti olen miettinyt että voisi lähteä ajoissa pois että ehtii itse viiniä siemailemaan kotona hyvän ruuan parissa.

Ja vain vähän juomisesta tulen vain vihaiseksi, joten jos juon niin sitten silleen kunnolla.

Mutta joo, pakko se on itselläni myös yrittää saada joku järki tähän. Joten aattelin että jos kerran kahdessa viikossa sellaisen perjantain ja lauantain pituisen putken joisi. Ja sitten taas kahden viikon tauko. Tuntuu vaan siltä että kun alkaa se putki niin se ei ihan heti katkea, aina keksii jonkun tekosyyn että jatkuu vielä päivällä. Ja sitten hurahtaakin muutama viikko.

No, viikon päästä täyttyy kaksi viikkoa niin voisi kokeilla onnistuuko vai täytyykö joku uusi suunnitelma tehdä.

Tsemppiä sinne muille yksin juomisesta pitäville.
KarvanVerran
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 96
Liittynyt: 30.5.2020 14:29:13
Ollut raittiina

Re: Itsekuriton nössö tässä päivää

ViestiKirjoittaja Ryhtiliike (poistunut käyttäjä) » 3.7.2020 18:17:10

Sensuuri
Viimeksi muokannut Vieras päivämäärä 28.7.2020 21:52:09, muokattu yhteensä 1 kerran
Ryhtiliike (poistunut käyttäjä)
 

Re: Itsekuriton nössö tässä päivää

ViestiKirjoittaja Tiikeri » 3.7.2020 22:34:53

Hienoa että olet toipunut masennuksesta! Se on vaan niin et alkoholi lisää sitä vaik kun juo niin tuntuu et hetkellisesti ahdistusta ja masennusta helpottaa. Tsempit
Toivossa on hyvä elää.
Tiikeri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 207
Liittynyt: 16.3.2019 18:16:30

Edellinen

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa