[Tyräkki]

Keittiön lisäks siivosin myös vessaa ja kitkeminenkään ei suivinut aivan ylimaallisesti. Olen tällä hetkellä jopa vähän tyytyväinen suorituskykyyni, aikaansaaminen rauhottaa mua.

[Enkä mä vieläkään itteäni esmes niin tiukille laita, etten ehtis päivittäin esmes selata nettiä läpi.]

Eilen kun muistelin menneistä, tulin ajatelleeks myös paria tyyppiä/kaverinkaveria, joita en ole nähnyt sitten känniaikojen. Niitten molempien kanssa mulla kuitenkin oli jotenkin erityinen yhteys, osittain varmasti siks, että ne kans dokas vähän liikaa. Tai siis ongelmallisesti.

Jos mä niihin joskus vielä törmään ja mun raitistelu käy ilmi, on ne varmasti niitä ainoita/harvoja, jotka eivät ylläty ja saattavat ihan arvata mitä mun yllättävän täyskäännöksen takana on ollut.

Olis ihan jännä joskus kohdata, tosin voi olla ettei koskaan enää osuta samaan paikkaan, kännissä kun vaan aina joskus törmäiltiin.

[Tyräkki]

Maanantai.

Vanhuksille tänään, oi voi. Onko pakko jossei halua, noh, käytännössä joo. Muutaman tunnin lykkäyksen onnistuin järjestämään ystäväistapaamisella.

Eipä noi mitään hyvän mielen keikkoja oikein koskaan ole, välillä ahdistaa paljon ja välillä enemmän. Iloinen asia tässä on se, että en todennäköisesti ehdi märehtiä jälkeenpäin montaa päivää, koska loppuviikolla on edessä muuta hässäkkää. Ja tasan viikon päästä meiän pitäiskin sitten jo lähestyä Helsinki-Vantaata.

Mutta sitä ennen pitäis nyt noin 48-72 tuntia kärvistellä. Ilon kautta ja hyvällä asenteellahan mun tietty pitäis yrittää, mutta kun olen elänyt tän jo niin monta kertaa. Mä en vaan kestä lähimmäissukulaisissani niitten ääliömäistä jästipäisyyttä ja ratkaisu- ja sopeutumiskyvyttömyyttä ja sitä että kaikesta tehdään niin vaikeeta eikä mistään päästä yli. Ehkä mä en sittenkään ole vaihtunut synnytyssairaalassa..

[Ginger2]

Jaksamista sulle Tyräkki, kirjoitit juuri kuin itsekin olisin kirjoittanut (jos olisin osannut) tuosta lähisukulaisvierailusta. Vaikka mä oon niin paljon sua vanhempi, koen samoin - lienee kypsymättömyyttä.

Mun äitivierailut maalla 48-72h ovat juuri tuollaisia, onneksi pääsen kiertämään sitä pikkukaupunkia välillä ja tuulettamaan ajatuksiani. Seurustelu lähes 86v: n kanssa 24/7 saa kyllä hajoamaan. Ilmankos tekee mielii juhlia ja skumppaa.
Voimia, onneksi on muita kuvioita tiedossa.

[Tyräkki]

Vielä hetken viivytän välttämätöntä, tai no, kaverin aikatauluista tää nyt on kiinni.

Kiits Ginger, on raskasta olla kiittämätön kakara! Lähimettässä tullee rämmittyä, jotta aika kuluu ja hermot säästyy. Ja naapurikaupungin ostarilla

Ehkä jos mul tai edes veljellä olis lapsia, kuvio olis jotenki toisenlainen. Tai jos sitä tai jos tätä, loppumatonta jossittelua, tällä nyt kuitenkin mennään kohti katkeraa loppua. Mitenkään kovin kaunis mun tunnekirjo ei ole, olen hävenny, halveksinu ja sääliny, ja pyöritelly silmiäni. Pelänny pahinta, mitä se sitten oliskaan: surua, murhetta, kuolemaa. Kahta ekaa noilla on riittäny. Ja kolmas sit taas
on aika väistämätöntä.

En tiiä, en vaan jotenkin saa asian suhteen itteni kanssa rauhaa.

[Tyräkki]

Olishan se kiva, jos olis jostain ihan tavallisesta mukavasta perheestä. Toki ne on ymmärtääkseni sekä harvassa että usein harhaa. Mutta silti.

Olis kyllä tosi kuluttavaa, jos tarttis jatkuvasti elää tälläsessä "valmiustilassa". Haistella ilmaa tai väistellä ja vältellä tai yrittää keventää tunnelmaa tai leikkiä, että mikäs tässä. Oletan, että monet esmes väkivaltaisen tai päihteilevän lähimmäisen takia joutuvat just niin toimimaan.

Ja ei, mua ei ole lyöty tai pidetty nälässä tai kylmässä, tai muutenkaan tarkotuksellisesti kaltoinkohdeltu. Ja kaikesta paskasta mitä on ollut, mä olen päässyt eroon. Toisin ku nää muut.

Hyvällä tahdolla tän vois tulkita velvollisuudentunteeks. Ehkä jopa välittämiseks Oikeasti kuitenkin taitaa vastuuvapaus olla se mitä haluaisin.

[Ginger2]

Olishan se kivaa jos olis...... niin mulle tuli mieleen ne lukemani nuorisokirjat, missä oli aina mukavia perheitä. Kaikki kaverit sai tulla käymään, ruokaakin oli tarjota ja vanhemmilla ei ollut päihdeongelmaa, läheisriippuvuutta tai työttömyyttä. Tai psyykkisiä ongelmia.

No perustarpeet munkin lapsuudessa tyydytettiin ihan mallikkaasti. Mietin sitten myöhäisessä keski-iässäni miksi on niin vaikea päästä lapsuuden traumoista irti. Tai olisko pitäny vaan alistua kemian vaikutukseen, kun siihen terapiaan ei ollutkaan rahaa. Päädyin vaan itse terapioimaan itseäni, joten tähän on sit tyytyminen.

Sulle; millaisen kuvan olen sinusta saanut, niin sanoisin että olet hyvä tyyppi. Olet taistellut irti alkoholista, käyt töissä, opiskelet, harrastat liikuntaa, sulla on parisuhde, asiat kunnossa. Tää maailma kun ei vaan ole enää sellainen lintukoto, mitä se oli 70-luvulla kun itse olin nuori. Nykyisin on paljon paljon vaikeampaa. Se mua syö vanhuksissa ja välillä itsessänikin, kun me ei oikein tunnuta ymmärtävän sitä, millainen tämä nykyelämä on. Ja aina vaan arvostellaa ja vertaillaan sitä miten asiat olivat joskus.

Joten ihanaa tulevaa lomaa kun pääset sieltä!

[Tyräkki]

Tiistai.

Kohta kuskihommia.

Ginger, tälläi Kekkosen aikaa kokemattomana aattelen jotenki, että hirveän moni asia on nykyään kovin näennäishelppoa. Kaikki on mahdollista ja vaihtoehdot on rajattomat. Ja siinähän se ongelma sitten onkin, kun on liikaa teoreettisia mahdollisuuksia, joista mikään ei sitten kuitenkaan takaa mitään. Oletan, että 1900-luvulla aina seuraava sukupolvi yleensä ylitti edellisen noin niinku taloudellisesti ja "hyvinvointi" kasvo ihan eksponentiaalisesti. Kunnes sitten kasvun rajat alko ottaan vastaan.

Mullehan ei toistaseks ole käynyt mitenkään kovin huonosti, mutta tässä mä silti olen pätkätyöttömänä/uraputkesta pudonneena, vaikka olen aina ihan tunnollisesti ja kunnollisesti ekaks korkeekouluttautunu ja sitten ihan kiltisti ja kivasti duunannu, tehny ihan just niinku on pitäny ja pelannu kirjan mukaan.

Elämän tarkotus vähän hämärtyny siinä samalla. Kun se kivan pitäminen viinan kanssa ei sit sekään ollu pitemmän päälle niin kivaa.

[Tyräkki]

Tiistai puoliks lusittuna.

Ihan olen tuntenut oloni kotoisaksi, kukkapenkkien ruokkousta kun riittää täälläkin, vieläpä ihan vit..sisti. Noh, näytänpä siltä että osallistun ja ahkeroin..

Olin myös äiteen kuskina lekurissa. Äiteelle on kovasti haettu diagnoosia koko kevät, mutta ei sitten löytynyt tänäänkään. Ei leukemiaa, lisää magneettikuvia.

[Ginger2]

Tsemppii sinne, mä totesin että pärjään paremmin kotikulmilla, kun pidän itseni " puuhakkaana". Silloin ei niin mieti menneitä ja paluumatka alkaa jo siintää silmissä.

[Fullmoonn]

Mites porukka meinaa viettää juhannusta ? Itse suunnittelin meneväni uuden järjestelmäkameran kanssa kuvailemaan paikallista luonnonsuojelualuetta, kun siellä on niin nätti luonto, sen jälkeen syömään ja haen illaksi ison karkkipussin kotia ja lauantaina sitten porukoille nauttimaan grilliruokia. Hirveä pelko että ratkean juomaan enkä todellakaan haluaisi. Olen siis nyt viikko sitten tehnyt päätöksen elämänmuutoksesta ja raittiudesta. Varmaankin ihan normaalia alkuvaiheessa pelätä Koko vuoden olen siis miettinyt mahdollista raittiutta ja nyt sen toteutan. Uskon että viime viikon ryyppyilta vielä vaikuttaa aivoissa ja on epävarma fiilis.

Kun päätin että suhde alkoholin kanssa loppuu nyt niin tilasin sitten tuon kameran, mitä olen myös kauan miettinyt mutta en sitä juomisen takia ole viitsinyt toteuttaa ku niin paljon tuhlaantuu rahaa juomiseen. Olen aina tykännyt valokuvata, josko siitä kehkeytyisi uusi lemppari harrastus

[Tyräkki]

Heih Fullmoonn, onnea ja menestystä, tai siis kärsivällisyyttä ja kovaa päätä raitisteluun! En muista kuinka kauan mulla itelläni meni, ennenku aloin oikeesti uskoa, että pysyisin erossa viinasta, mutta olihan se alku nimenomaan tosi epävarmaa.

Raitis suomalainen juhannus on multa vielä kokematta. 2017 vedin vielä sitä viimeistä ränniä, ja viime vuonna oltiin ulkomailla. Ja muille maille ollaan lähössä nytkin. Luontoretki, karkkipussi ja valmis grilliruokaa notkuva pöytä dokausturvallisessa ympäristössä kuulostaa kyl hyvältä suunnitelmalta.

Oma versioni ekan raitisteluviikon luontokuvasta oli näköjään tämmönen:

[Tyräkki]

Huh, oma hima. Aika tasan 48 h, sisältäen ajomatkat.

Tunneskaala taas laaja. Helpotusta, huonoa omaatuntoa, huolta, hälläväliä. Ymmärrystä ja ymmärryksen puutetta. Ja ihan kohta taas sitä mulle luontaisinta toimintatapaa, puoliaktiivista ajattelematta jättämistä. Yleensä onnistun aika nopeesti harhauttamaan itteni uskomaan, etten voi vaikuttaa asioihin. Sehän tietty on sekä piittamattoman puolustelua, että välinpitämättömän välttelyä. Oman mukavuuden maksimointia ja vaivannäön minimointia.

Toisaalta oletan, että sillä pidän itteni näinkin kasassa.

[Tyräkki]

Torstai.

Vähän niinku välipäivä. Kävin kylillä ja seuraavaks olis ohjelmassa pyykkäystä ja pakkausta.

Vähän jänskähertsanen olo, täytynee hakea tehtävälistastani tyynnytystä. En ole matkajännittäjä, mutta lauantain urheilujuhlan takia pitää vähän multitaskata epämukavuusalueella.

[Tyräkki]

Paria pyykkikoneellista ja puolikasta matkalaukkua myöhäisempi torstai.

Äijä juo (ekaa) kaljaa ja duunaa. Sillä on teoriassa lomaan TJ 1, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, kyllä se viimesiä hommia vääntää hermot hyvin kireellä ja iso tatti otsassa vielä ainakin lauantaina. Olen jo sen verran monta kertaa elänyt tämän(kin), että osaan olla härkkimättä ja häiritsemättä herkässä tilassa olevaa työmiestä.

Maalaiset murheeni alan olla unohtanut, siis sen että mulla muka on jossain muualla jotain lähimmäisiä, joita en itse ole valinnut.

[Tyräkki]

Kas, perjantaiehtoo.

Puolitehoista puuhastelua, yritän muistaa tsekata/pakata/hoitaa/varmistaa/järjestää kaiken tarpeellisen. Tai ainakin välttämättömät.