Olet täällä

AAn ongelmat

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Nalle » 23.1.2020 12:30:01

lomapuisto kirjoitti:Nalle kirjoitti
AAhan ohjelmaan osallistuvien onnistumis prosentti on noin 8% tutkimusten mukaan, siis yli yhdeksän kymmenestä lähtee takaisin juomaan

Kiinnostava luku tuo 8%. Miltä ajalta se on?Minkä kokoiseen ihmismäärään se perustuu? Suomessa AA on toiminut 70 vuotta. Ja kuka on selvittänyt kokouksissa käymiset lopettaneiden kymmenien tuhansien kohtalon? Tunnen tai tiedän muutamia, jotka ovat raitistuneet ja jättäneet palaverit ja yhteisön, mutta elävät raittiina vuodesta toiseen, vuosikymmenestäkin toiseen. Täällä kirjoittava helistin on yksi heistä. Mutta olen tuntenut myös niitä, jotka ovat jättäneet palaverit ja lähteneet juomaan. En tietenkään tiedä, rupesivatko juomaan siksi, että tutustuivat AA:n ohjelmaan ja totesivat, että "ei sovi mulle".

Päivä kerrallaan

Ihan amerikassa on tutkineet, jos kuuntelen paikallisia aa-jermuja, niin 1-2 sadasta.
Tuo ei nyt ole mitenkään luotettavasti tutkittavissa anonyymissä ryhmässä, mutta hyvin pieni onnistumis prosentti tulee ihan kotimaisissa tutkimuksissa esiin. Kysy vaikka A-klinikan mielipidettä.

Jos on valmiiksi usko jumalaan, niin ehdottomasti suosittelen!!!
Jos mitään ei tee, niin mitään ei satukkaa.
Nalle
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 151
Liittynyt: 9.9.2018 08:35:47
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Nalle » 23.1.2020 12:30:37

Oikeastaan hyvä että kirjoitin tänne asiasta ja monesti kirjoittaessa ajatukset ne selkenevät.
Juu tuosta oli aikansa apua ja ”harhauduin” syvemmin ajattelemaan koko juttua.
Tarkemmin ajatellen, en ole saanut törmännyt yhteenkään henkilöön tuolla, joka kokemuksien kuunteleminen olisi auttanut minua pätkääkään selvänä pysymisessä. Ei +kymmennen vuotta sitten lopettanut henkilö joka on pysynyt ohjelman avulla selvänä, voikkaan antaa muuta neuvoa, kuin että elä elämääsi, äläkä juo viinaa koska se ei sinulle selvästi sovi.
Olen pelkästään kuullut, miten hirveää oli juoda, jonka omakohtaisesti olen kokenut ja miten hyvä tämä ohjelma on.
Itse haluan elää elämäni loppuun selvin päin, viettää mahdollisimman paljon laatuaikaa ja unohtaa koko viina juominen. Olen nuorempana polttanut pilveä muutaman vuoden, totesin pilvi Heikkien seurassa istumisen pilveä poltellen tyhjäksi, hankin itselleni elämän kumppani ja lapset. En myöskään tykännyt olla tekemisissä heppujen kanssa joilta pilvi piti ostaa, enkä tykännyt flekmaatisuudesta joka tuli kun poltteli.
Joten pienen taistelun jälkeen lopetin. Tuosta on yli 30v, enkä joka päivä toistele että taas on päivä ilman pilveä plakkarissa. Tai että olen narkkari.
Jospa ihan sama kävisi viinan kanssa?
Päädyin lopettamaan AA tähän, toki senkin koukutus vaatii vierotuksen. Jos vaikka lämmittäisin saunan illan kokouksen aikaan ja rentoutuisin siellä?
En halua samansisältöisiä kokouksia kerta toisensa jälkeen ajankäyttööni, varsinkin kun suuri aika niistä menee miettiessä, miksi hitossa ei ole mitään muuta ryhmäterapiaa. Jotain sellaista joka ei yrittäisi saada minua kultiinsa.
Jos mitään ei tee, niin mitään ei satukkaa.
Nalle
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 151
Liittynyt: 9.9.2018 08:35:47
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Nalle » 23.1.2020 12:38:23

Jos nyt oikein hakemalla hakee huonoja juttuja aa:sta.
Niin kolmastoista askel ja mahdollisuus muunkinlaisen epäilyttävien henkilöiden mahdolliseen ujutautumiseen mestoille. En siis sano, että näin on, mutta se on ihan mahdillista ja ainakin netissä on paljonkin ihmisiä joille on käynyt ohraisesti.
Jos mitään ei tee, niin mitään ei satukkaa.
Nalle
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 151
Liittynyt: 9.9.2018 08:35:47
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja lomapuisto » 23.1.2020 12:46:25

Nalle kirjoitti
55.v hän on istunut kuuntelemassa jotain kahdestatoista askeleesta ja aika samankaltaisia elämän tarinoita ja vakuuttanut itselleen olevansa alkoholisti päivän kerrallaan juomatta.
Takana +- 50 000 kokousta ja edelleen alkoholisti joka voi mielestään repsahtaa seuraavana päivänä jos ei ole tarkkana?

Elon laskuopin mukaan luvustasi voi poistaa viimeisen nollan. Tuhatkunta kokousta vuodessa edellyttäisi paria-kolmea kokousta joka päivä.
Se on nykytietämyksen mukaan totta, että alkoholismi on krooninen sairaus, mutta saattaapa mies kuolla vasta melko vanhana, toivottavasti raittiina. Sillä tavalla jokaisen alkoholistin kannattaa aina ollakin tarkkana, että ei lähde ensimmäiselle kaljalle.

Olet näemmä ollut jossain avopalaverissa, ellei myös tuo lampsijapuolisko ollut alkoholisti. Vajavaisesti on hän kyllä omaksunut sietämään omasta käsityksestään poikkeavaa puhetta. Kovin harvoin olen kuullut palavereissa raamatun tekstejä, joku kyllä on joskus sanonut, että tehkää toisille niin kuin haluatte teille tehtävän.
Jos käytte samoissa palavereissa, saatatte nähdä piankin, mutta en lähetä terviisiä.
Oli miten oli, raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen paikka.

Tänään et ole yksin
lomapuisto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3429
Liittynyt: 12.12.2014 12:04:04

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja lomapuisto » 23.1.2020 13:57:56

miksi hitossa ei ole mitään muuta ryhmäterapiaa. Jotain sellaista joka ei yrittäisi saada minua kultiinsa.
Jos mitään ei tee, niin mitään ei satukkaa.
lomapuisto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3429
Liittynyt: 12.12.2014 12:04:04

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja mies metsänreunasta » 23.1.2020 14:00:11

Nalle kirjoitti:Itse haluan elää elämäni loppuun selvin päin, viettää mahdollisimman paljon laatuaikaa ja unohtaa koko viina juominen. Olen nuorempana polttanut pilveä muutaman vuoden, totesin pilvi Heikkien seurassa istumisen pilveä poltellen tyhjäksi, hankin itselleni elämän kumppani ja lapset. En myöskään tykännyt olla tekemisissä heppujen kanssa joilta pilvi piti ostaa, enkä tykännyt flekmaatisuudesta joka tuli kun poltteli.
Joten pienen taistelun jälkeen lopetin. Tuosta on yli 30v, enkä joka päivä toistele että taas on päivä ilman pilveä plakkarissa. Tai että olen narkkari.
Jospa ihan sama kävisi viinan kanssa?


Käyhän se noin, jos sen vakavissasi tavoitteeksi asetat.
Kokeilin minäkin nuorena pilveä, ja samoin sen jätin -enkä tosiaan asiaa enää mielessäni vatvo.
Tupakanpoltonkin lopetin, ihan samin, en semmoista enää mieti
Ja niinpä se loppui juopottelukin kohta kymmenen vuotta sitten.
Avatar
mies metsänreunasta
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 7592
Liittynyt: 16.7.2010 09:49:34

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Nalle » 24.1.2020 10:03:11

On totta että +- 8 sadasta saa raittiuden AA:n kautta.
Jos sitä haluaa koittaa, niin minun mielipiteeni asiasta on seuraava.
Ole tietoinen että kyseessä on uskonnollinen ohjelma, osa kävijöistä ei ole uskonnollisia vaikka ovat käyneet kokouksissa kymmeniä vuosia. Uskonnollisuus ei ole pakollista.
Hyväksy se että joka kokouksen alussa tulee useita kertoja jumala, jumalasta puhuminen ei käännytä sinua lahkolaiseksi väkisin. Voit vain ohittaa tuon ja keskittyä sanoihin jumalan välissä.
Kirjasta luetut kertomukset, on hyvin vanhan aikaisia ja niiden esimerkit vanhaa aikaa.
Muista kokoajan että kyseessä on ihan samanlaiset ihmiset kuin lähes missä tahansa, heidät erottaa muista vain se että ovat juoneen ja lopettaneet juomisen. Siellä on hyviä ihmisiä ja kusipäitä ihan kuin keskimääräisessä otoksessa S-marketin asiakkaista. Ole varovainen mitä kerrot, äläkä luota ihmisiin vain siksi että paikan henki sellaisen illuusion antaisi. Älä lainaa rahaa, älä oleta että kukaan välttämättä olisi vain hyvällä asialla.
Mahdollinen sponsori ei välttämättä ymmärrä muuta kuin että haluaa olla sponsori, vaikka on itse lopettanut juomisen, niin ei tule automaattisesti alkoholismihoidonerikoisosaajaksi. Neuvot voi olla hyviä tai aivan idioottimaisia, aivan samoin kuin kysyisit S-marketin kassan jonossa mielipidettä jonkun ruuan terveellisyydestä. Se että käy kaupassa ja ostaa ja juo maitoa, ei anna mitään osaamista kertoa maidon terveellisyydestä.
Jos ainakin edellä olevat muistat ja tiedostat, niin AA voi hyvin auttaa sinua tervehtymään.
Erittäin tärkeää!!! Jos et koe että AA ei ole sun juttu, tai ratkeat juomaan kokouksista huolimatta, MUISTA ETTÄ ET OLE LUUSERI JA ON MUITAKIN TAPOJA RAITISTUA.
Sitten vielä, jos menen johonkin kokoukseen missä et tunne oloasi hyväksi, niin muista että on kyse vain sattunaisesti valiintuneista yksilöistä ja lähellä voi olla sinulle sopivampi ihmisten kirjo.
Jos mitään ei tee, niin mitään ei satukkaa.
Nalle
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 151
Liittynyt: 9.9.2018 08:35:47
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Abelline » 24.1.2020 11:01:40

Oi, minä ymmärrän sinua Nalle hyvin!

Olen tutustunut AA:han parin kuukauden ajan ja aika selkeästi on tuo toiminnan malli tullut esiin - kuten kai kuuluukin.
Olen uskonnoton, en ateisti, ja melko hyvin osaan suodattaa uskontoon liittyvät suorat viittaukset. Ne eivät juurikaan häiritse minua.

Mutta oma ajatukseni on, että kun katson olevani riittävän toipunut vuosikymmenten ryyppäämisestä ja saatuani tarpeeksi etäisyyttä viina-asioihin, aion aktiivisesti alkaa siirtämään alkoholiongelmaa muistojen arkistokaappiin ja unohtaa sen sinne. Haluan myös tulevilta vuosiltani aivan muuta kuin vanhan, selätetyn ongelman alituista vatvomista.

Nyt juuri koen AA:n itselleni tärkeäksi kolmesta syystä:
1) Minulla on ikään kuin harrastus, jossa kahdesti viikossa (noin) käyn. Muita harrastuksia ei (ainakaan vielä) ole motivaation puuttumisen/väsymyksen/laiskuuden tms. takia
2) Kotonani on viikonloppupainotteisesti kimurantteja tilanteita, joten mieluusti karkaan AA:han aikaa viettämään.
3) Minulla ei ole kavereita eikä ystäviä. AA:ssa tapaan ihmisiä, hyvän päivän tuttuja. Osa omituisia, osa ärsyttäviä, osa mukavia - sellaisia, joiden jutut kiinnostavat. Kuten Sinun, Nalle. Me olemme tavanneet :)

Mitä parhainta viikonloppua Nalle!
Toivottavasti tavataan vielä vastakin.

- Abelline
Selvänä 11.11.2019 klo 17:30 lähtien.
Abelline
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 61
Liittynyt: 10.9.2013 13:19:26
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Lempeä kettu » 24.1.2020 13:18:24

Nalle: "Tuosta on yli 30v, enkä joka päivä toistele että taas on päivä ilman pilveä plakkarissa."

Niinpä. Hyvä oivallus, Nalle. Kyllä alkokin jäänee sinulla samaan arvoon kuin polttamasi pilvi.

Jokainen selättää tyylillään himot juoda. Voihan joku himoita juomista 10 vuoden jälkeenkin, jolloin asian unohtaminen ei auta pysymään raittiina vaan se voi olla riski entiseen elämäntyyliin. Olemme niin erilaisia.

Itse palasin vanhaan just silloin kun lakkasin muistamasta, että minulla on ollut aiheeseen liittyvä vakava ongelma.
Viimeksi muokannut Lempeä kettu päivämäärä 24.1.2020 13:19:20, muokattu yhteensä 1 kerran
Lempeä kettu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 236
Liittynyt: 16.1.2020 16:45:17
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Nalle » 24.1.2020 13:19:04

Hei, Abelline
Jos tunnistit, niin arvostaisin että et kerro kokouksissa mitä tänne kirjoittelen.
Ei en ole ainakaan toistaiseksi tulossa AA kokouksiin, jotta emme varmaankaan näe.
Koko AA systeemi on alkanut tökkimään ja olen sen verran periaatteen mies että koska en näe aa:ta tuollaisenaan hyvänä, niin en myöskään itse sitä käytä omiin tarkoituksiini. Haen mahdolliset sosiaaliset ihmiskontaktini mahdollisesti jostain muusta kerhosta. Epäselvyyksien välttämiseksi, kerron että ne omat tarkoitukseni on puhua ajatuksiani ja olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Ikäväkseni en ole onnistunut tuomaan ajatuksiani esiin kokouksissa, siis niitä mistä oli päättänyt puhua. Kun puhekierros tulee kohdalleni, on pää niin täynnä muiden sanomisia että tulee vain sekaista änkytystä ja niin naurettavaa kun se onkin niin jälkeen päin harmittaa että en pysynyt kasassa. Samoin en jaksa pelätä sanomisiani uskonnosta ja mahdollisuudesta loukata jonkun vakaumusta, enkä halua olla person non grata esittäen mielipiteitäni homman järkevyydestä. Vaikka pääni sisällä ääni huutaa sano jotain perkele.
Siis ravistin AA pölyt ainakin toistaiseksi, jos niin käy että en onnistu ja palaa omaan helvettiini, niin juon itseni nöyräksi ja omatoimettomaksi ja tulen sitten uudestaan.
Jos mitään ei tee, niin mitään ei satukkaa.
Nalle
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 151
Liittynyt: 9.9.2018 08:35:47
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Sirkkeli » 26.1.2020 16:38:41

Sain aikoinaan raittiuden syrjästä kiinni ja kävin AA-ryhmissä. Olin nuori mies ja huolissani itsestäni. Mitkään asiat eivät onnistuneet kunolin aina jurrissa. Urheilu oli jäänyt, avioero takana, ryyppäämistä päivittäin, elämä kaikinpuolin mollivoittoista . Sain kuitenkin melko nopeasti asiat kuntoon kun pysyin vaan viinasta ja huumeista erossa. Ylennys töissä, työsuhde mersu ja mallityttöystävä, en enää samaistunut juuri keneenkään AA:ssa ja puheet jumalasta ne vasta tuntui typeriltä. Lopuksi istuin vaan röökihuoneessa ja juttelin "menestyjien" kanssa. Ajauduin pian ulos ryhmistä ja omin voimin kuivilla olemiseen. Ehdin olla noin vuoden kuivilla kun tuli mahdollisuus lähteä Espanjaan palkintomatkalle, jonne pomo antoi mukaan "toimintatonnin" Se tonni ja muutama muukin oli käytetty huumeiden ostoon ennenkuin päivääkään oli ehtinyt kulua kohteessa. Matkaan lähdin ajatuksella että selvänä reissataan. Jo lentokentällä olin niin jurrissa että vasta kolmannella kuulutuksella tajusin mennä koneeseen, Lontoon lentokentällä vaihtoa odotellessa olin vetäny Capoeiraa ja koneessa laulanut täysiä varpunen jouluaamuna, sinänsä kaunista kappaletta .
Reissun jälkeen muistan ajatelleeni, että eihän se pidäkään paikkaansa että AA pilaa viinan maun....no vähämpä tiesin.
8 vuotta ryyppäämistä, huumeita ja kaikenlaista ulkoisen menestyksen tavoittelua, sai mut unohtamaan koko AA:n. En varsinaisesti haistattanut vittua sille mutten sitä oikeastaan ajatellutkaan koskaan. Mutsi kuoli viinaan ja lääkkkeisiin 14v. sitten samoin kun isoisäni aikanaan, yksiöön tukehtuen omaan yrjöönsä paskat housussa. Ei se mua raitistanut, päin vastoin, silloin aloitin tolkuttoman dokaamisen, olin töissä jurrissa ja maksimoin kaiken ajan juoda viinaa. Sammuin milloin minnekin, ajelin kännissä autoa ja tein kaikki temput joilla elämä saadaan tuhottua kokonaan.
En onnistunut tappamaan itsenäni viinalla enkä huumeilla. Lokakuun 2. 2006 heräsin hevoslaitumelta kovan putken päätteeksi. Ymmärsin että en voi enää lopettaa käyttämistä mutten voi enää jatkaakaan. Silloin soitin AA:n auttavaan puhelimeen kuin se olisi ollut viimeinen oljenkorsi, ja niin se olikin.
Jumala, askelet tai naamaongemat ryhmäkavereiden suhteen ei ole enää vaivanneet. Olin niin loppu etten voinut kuin itkeä kahvikuppi kädessä täristen. Raittiina sitten lähti perhe, firma, autot, hevoset ja kaikki muu mitä olin tavoitellut. En jaksanut enää taistella, nyt elämäni oli vain selviämistä päivästä päivään. Ongelmat alkoivat ollessani noin vuoden raittiina ja niitä todella tarvitsin säilyttääkseni raittiuteni. Olen saanut matkan varrella kokea paljon upeita juttuja, olen löytänyt rakkauden ja lapsillani on kaikki todella hyvin. Pelkoja olen kohdannut vaikka mitä, ja ne kokemukset on vieneet tosi paljon eteenpäin. Enää en kanna kaunaa menneisyydestä, enkä itkeskele itsesäälin vallassa. Käyn AA:ssa edelleen säännöllisesti, uskoen että joskus tulee tulokas jolle minun kokemuksestani saattaa olla hyötyä ja silloin olen valmis auttamaan. Vaikkei enää ahdista juurikaan mikään, on useimminten AA palaverin jälkeen huomattavasti rauhallisempi olo. Olen iloinen että selvisin hengissä juoma-ajasta ensimmäisen ja toisen AA taipaleen välillä. Se kenttäkokemus tarvittiin että pääsin jumalaonglmastani ja siitä ajatuksesta että AA on etupäässä paikka jossa maalliset asiat tulevat kuntoon.

Ymmärrän hyvin miksi niin harva onnistuu saavuttamaan pysyvän raittiuden. Mulle sanoi yksi vanha ruuna ekassa palaverissani seuraavasti: Tämä raitistumismatka on niin vittumainen ja kova varsinkin alkuun että vain yksi sadasta saa pysyvän raittiuden, toivottavasti se olet sinä! Samat sanat sanon nykyään tulokkaalle, koska vilpittömästi haluan että jokainen saa kokea sen muutoksen tuoman vapauden jonka itse olen saanut kokea.
Sirkkeli
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 30
Liittynyt: 7.7.2008 09:04:34
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Jorg.Buttgreit » 27.1.2020 23:51:29

Ongelma ei ole OLLENKAAN siinä, että "Jumala ON AA:ssa" vaan siinä, että Jumalaa EI OLE AA:ssa!! mun mielestä aivan hyvin höpinät Jumalasta AA:ssa voidaan jättää pois ja deglameerata ne sinne missä asiasta OIKEASTI tiedetään! ENSINNÄKIN, se mitä AA:ssa sanotaan nimellä "hengellisyys" ei ole hengellisyyttä ollenkaan vaan sielullisuutta,filosofiaa,oppia..miksi sitä haluaa kutsuakin.. MINKÄÄNLAINEN suoritus tai oppien omaksuminen EI SAA aikaan sitä mitä HENGELLISYYDEKSI kutsutaan , koska IHMINEN EI VOI luonnostaan omata mitään siitä mitä Totisesti Hengellisyydeksi kutsutaan!! Se tulee ihmiseen TÄYSIN itsensä ulkopuolelta, siitä TOTISESTA ELÄVÄSTÄ Jumalasta joka Totisesti on JUMALA!

Vaikka osaisi koko ohjelman ulkoa,Sinisen kirjan ulkoa,kaikki kliseet ja korulauseet AA:ssa ulkoa ja suorittaisi ohjelmaa valtiomiesten todistamana 10+ arvosanoin.. se EI OLE Hengellisyyttä! sitä ei ihminen noin vain voikaan omaksua ja valita ja ottaa itselleen minkäänlaisena suorituksena!..

1.Kor 2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. >> Jakeen lisätiedot
2:15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
2:16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

Joh 14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
14:17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
14:18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
14:19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
14:20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
14:21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." >> Jakeen lisätiedot
14:22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
14:24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
14:25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Olen EX-ALKOHOLISTI kuulit OIKEIN.. EX..
Avatar
Jorg.Buttgreit
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 232
Liittynyt: 19.11.2018 18:31:45
Ollut raittiina

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Rahvas1 » 28.1.2020 08:12:48

Nalle kirjoitti:Jokunen kuukausi raittiutta takana, AAskin käyty. ..... Ei ymmärtänyt ohjelmaa.


Ohjelma ei todellakaan ole se, että käy vain ryhmissä ja käy lisää ryhmissä ja ryhmistä pois jääminen koituu kuolemaksi.
On totta, että monille jo pitkäänkin raittiina olleelle AAlaiselle se ohjelma on se, käydä kuuntelemassa jotakin luettua ja siihen sitten siihen joku oma oletettu kokemus päälle, joka useimmiten on kuitenkin joku päivänpolttavan ongelman esittely.
Olisi kyllä ensiarvoisen tärkeää löytää joku AAn piiristä, joka olisi oikeasti raitistunut, jonka kanssa voi asioista puhua oikeasti.
Kyllä AAn piiristä löytyy ihmisiä, joilla on henkilökohtainen kokemus raitistumisests ja toipumisesta. Kuulee puheista, kaikki kun ei käy kaatamassa vain ongelmiaan ryhmään, vaan kertovat tarinaa siitä omasta menneestä alkoholistisesta helvetistä, mitä teki jotta pääsi pois sieltä ja miltä tuntuu tänään.
Rahvas1
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 270
Liittynyt: 13.4.2014 06:18:02

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja lomapuisto » 28.1.2020 10:47:11

Sirkkeli kirjoitti
Ymmärrän hyvin miksi niin harva onnistuu saavuttamaan pysyvän raittiuden. Mulle sanoi yksi vanha ruuna ekassa palaverissani seuraavasti: Tämä raitistumismatka on niin vittumainen ja kova varsinkin alkuun että vain yksi sadasta saa pysyvän raittiuden, toivottavasti se olet sinä! Samat sanat sanon nykyään tulokkaalle, koska vilpittömästi haluan että jokainen saa kokea sen muutoksen tuoman vapauden jonka itse olen saanut kokea.


Kiitos kirjoituksestasi!
Tuohon tapaan minullekin sanottiin. Puutteistani ja vajavuuksistani huolimatta, tai ehkä voimattomuuteni vuoksi, olen saanut olla raittiina ensimmäisestä palaveristani asti. Oman pohjani löytäminen oli karmeudessaan ihme, mutta sen kautta olin valmis hakemaan apua.
Menneisyydessä on se lähde, jonka tuella olen saanut halun pysyä tässä voiman ja toivon toveripiirissä.

Yhdessä olemme enemmän
lomapuisto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3429
Liittynyt: 12.12.2014 12:04:04

Re: AAn ongelmat

ViestiKirjoittaja Jorg.Buttgreit » 28.1.2020 20:32:53

ManipulointiKIKKOJA AA:ssa..

1.Ohjelmalla uhoaminen ja omalla "kokemuksella" tehostaminen.. --> sanotaan kaikenmaailman alistamistermein kuinka "niskataittui,polvet meni lattiaan,hakattiin liiskaks jne..jne kunnes SITTEN ALAKO MULLE OHOJELMA KELEVATA:.!!" tätä käytetään yleensä tulokaspalavereissa ja 1-askeleen ryhmissä..

Myöhemmin..

2.Valaistuneet Gurut.. Jos retkahdat AA:sta ja palaat takaisin juomasta , he ovat "huomanneet jo viikkoja ,kuukausia ennen retkahtamistasi jostain mystisistä merkeistä sinun alkavan kohta juoda.." tällä tavalla he tekeytyvät Suuriksi Viisaiksi.. nämä tyypit ovat suosituimpia kummisetiä nuoremmille AA:laisille..

Oisko ehkä kannattanut ilmoittaa ENNEN retkahtamista ,jotta suuntaa ois korjattu mahdollisesti, (tai sitten todellisuudessa ei mitään huomattukaan,vaan tällä tavalla tekeydytään GURU:ksi) :D :D :D
Olen EX-ALKOHOLISTI kuulit OIKEIN.. EX..
Avatar
Jorg.Buttgreit
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 232
Liittynyt: 19.11.2018 18:31:45
Ollut raittiina

EdellinenSeuraava

Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa