[unbelebt]

En kestä tätä tylsyyttä ja mua ärsyttää että tunnen tätä jatkuvasti. Olen jo pienenä ollut tylsistynyt todella usein. Aina kun olen juomatta, huomaan että tylsyys oikein korostuu. Vaikka urheilen, siivoan, käyn ryhmissä ja teen vaikka mitä niin en saa tätä tylsyyden tunnetta pois. Koko ajan pitäisi olla jotain. Vertaistukea?

[Hippuli73]

Ymmärrän sua. Mulla on vähän sama, mutta en ole ajatellut sitä niinkään tylsyyden tunteena, vaan etten osaa rauhoittua. Selvänä on pakko suorittaa ja touhuta. En pysty vain olemaan paikoillani. Kun fyysisesti olen loppu, voin pysähtyä lukemaan tai katsomaan telkkaa. Mutta en silloinkaan pystyisi vain olemaan. Kun juon, voin lukea tai katsoa televisiota, vaikka en ole urheillut itseäni väsyksiin tai voin aivan hyvin vain istua ja tuijottaa tyhjyyteen ajatuksissani tai ikkunasta ulos.

[Lämpömittari]

Itse ajattelen niin, että juomalla on totuttanut itsensä luonnottoman tiheisiin ja korkeisiin dopamiinipiikkeihin. Kroppa on adaptoitunut tilanteeseen ja siitä on tullut uusi normaali. Eli päästäkseen tuosta eroon, pitää sietää tylsyyttä kunnes kroppa on sopeutunut uusiin olosuhteisiin ja pienistäkin asioista saa taas enemmän iloa.

Kärjistetty esimerkki: Normaalielämässä kaikkien somejen, netlixin, alkoholin ja muiden dopamiinipiikkien kyllästämässä elämässä tavallisen päiväpostin tuleminen on ehkä päivän tylsin tapahtuma. Mutta jos sulkee kaikki muut tapahtumat pois ja elämä on vain tyhjässä huoneessa olemista ilman puhelinta tai muita virikkeitä paitsi päiväposti, niin jonkin ajan kuluttua siitä päiväpostin saapumisesta saa suht samat "kiksit" kuin siinä aikaisemmassa elämässä alkoholista, sometykkäyksistä yms.

Sopeutumiskykynsä ansiosta homo sapiens on noussut ravintoketjun huipulle: Se on fyysisesti sopeutunut elämään autiomaasta jäätiköihin. Se pystyy käyttämään ravinnokseen lähes mitä tahansa riittävän energiapitoista. Se sopeutuu lähes kaikkeen, kunhan sille antaa aikaa sopeutumiseen. Hyödynnä sitä.

Itse olen juomisen lopettamisen myötä myös pikkuhiljaa kiristänyt ruuvia muussakin dopamiinipaastossa. Altistan itseäni yhä vähemmän someille yms. "keinotekoisille iloille" ja enemmän tavallisille elämän pienille jutuille. Niistä saan enemmän, aidompaa ja pitkäaikaisempaa iloa. Aina on jotain tavallista ja pientä tehtävänä: narisevan oven saranan rasvaus, vanhan romun myynti-ilmoituksen teko toriin, kirja luettavana. yms. Aina on jotain "oikeaa" tekemistä. Maailma ei ole koskaan valmis.