Äitienpäivä sai jotenki ajatukset liikkeelle. Osin tietenki siksi, että lapsen syntymästä asti on tuntunut, että syyllisyys on olennainen osa äitinä olemista

Toki kääntöpuolena on suurin rakkaus, mitä voi tuntea.
Mutta se syyllisyys. Kun poika oli vauva, se liittyi lähinnä siihen, että hän syntyi keskosena ja oli kk:n keskososastolla (minun pelaaminen alkoi kiihtyä noihin aikoihin). Olisinko voinut raskausaikana tehdä jotain toisin, olisiko minun pitänyt viettää enemmän aikaa keskososastolla, olisiko pitänyt yrittää enemmän imettämistä? Jne jne. Kaikenmaailman Facebook-ryhmät ei auttaneet asiaa.. Nyt kun poika on isompi, syyllisyydentunteet liittyvät eri asioihin, mutta ovat toki yhtä läsnä.
Siitä asti, kun tein päätöksen lopettaa pelaamisen, yksi syy on ollut se, etten halua minun lapsen kasvavan kodissa, jossa toisella (tai molemmilla) vanhemmista on joku riippuvuus, niin kuin itse tein. Tunnen edelleen syyllisyyttä siitä, että pelaamisen seuraukset vaikuttavat minun lapsen elämään, vaikka itse pelaamista hän ei varmaankaan muista/tiedosta.. Olen yrittänyt antaa itselleni anteeksi, koska tavallaan tiedostan, että nämä asiat on olleet ainoita selviytymismekanismeja, mitä olen osannut käyttää.
Huomasin tässä, että isälleni anteeksi antaminen lapsuuden tapahtumista on jotenkin helpompaa, koska hän ottaa asiasta vastuun (AA:n myötä) ja voidaan puhua asioista suoraan. Äitini ei edes myönnä, että mitään ongelmaa onkaan (niin kuin juovat alkoholistit yleensä) ja asiasta keskustelu ja asian saattaminen päätökseen eivät siis onnistu.
Olen lukenut jonkin verran AAL:n (alkoholistien aikuiset lapset) materiaalia ja yhdessä kirjassa puhuttiin sukupolvien ketjusta ja siitä, miten riippuvuudet tavallaan kulkee siinä. Alkoholistien lapsesta ei välttämättä tule alkoholistia, vaan hän saattaa kärsiä jotain muusta ongelmasta, esim. peliongelmasta, kun taas hänen lapsestaan voi tulla alkoholisti jne. Toki joku saattaa tuossa välissä katkaista ketjun..
Mutta tajusin vasta nyt kunnolla, että äiti on myös alkoholistikodista (ukki oli alkoholisti, sodassa oleminen varmasti vaikutti tähän) ja mummo oli aika hallitseva persoona niin kuin äitikin. Isän isä taas kuoli, kun isä oli 7-vuotias ja vahva uskonnollisuus vaikutti ilmapiiriin. Ehkä minun vanhemmat käytti ainoita selviytymismekanismeja, mitä heillä oli. Ja jos haluan oikeasti toipua riippuvuudesta, minun pitää antaa anteeksi myös minun vanhemmille sekä oikeasti myös itselleni.
Armollisuus itseäni ja toisia kohtaan on varmaan vaikein asia saavuttaa ja näin äitienpäivänä tulee aina punnittua tehtyjä valintoja ja omaa vanhemmuutta. Sitä tavoitetta kohti tässä mennään, vaikkakin hyvin pienin askelin. Ihanaa äitienpäivää äidit! ❤