[vieras2]

Niin, ja eihän sitä aina ajattele joka hetki, että minäpäs tässä nyt uhraan elämäni alkoholistille.
Sitähän sillä hetkellä voi ajatella vaikkapa, että minä juuri haluan tuon miehen kanssa olla. lisäksi joskus alkoholistin jätettyään miettii alkoholistia niin paljon, että kokee että helpommala pääsee kun palaa takaisin. Ainakin joskus, joillakin.
Joskus on selkeää, että alkoholistia ei vain viitsi jättää, koska on tullut sillekin luvattua. Tai "kuinka se nyt pärjää vai juoko itsensä hengiltä". Alkoholisti korostaa näitä huolia, sitouttamalla ja sanomalla ummet ja lammet, tai sitten uhkaamalla epäsuorasti tai suoraan että hänen elämänsä tuhoutuu mikäli hänet jättää yksin. Tämän hän voi tehdä teoin tai sanoin.

[Vieras]

Niinpä. Elämään juopon kanssa mahtuu hyviäkin hetkiä. Ehkä siitä kuitenkin saa jotakin. Tuntee itsensä tarpeelliseksi. Tai se käesimys on pienempi paha kuin hassu syyllisyys "hylkäämisestä". Tosiasiassahan päihdeongelmainen itse on ensin hylännyt läheisensä keskittyen päihteeseensä. Kai ihminen pyrkii välttämään epämiellyttäviä tunteitaan, mitä ne kenelläkin lienee. Häpeä epäonnistumisesta parinvalinnassa, syyllisyys. Useimmilla lienee jotain tunnelukkoja. Mulla oli joskus olo, etten saa olla onnellinen, koska äitinikään ei ole, että jotenkin kärsimys on se juttu, varsinkin naisen osa.
Ihan hullua.

Samahan vähän on liiallinen työnteko. Pitää suorittaa ja jaksaa, kiusaa itsensä äärirajoille.. ja lopulta miksi ihmeessä niin tekee?

Joo, ihminen haluaa kaikenlaista. Jonkun tietyn ihmisenkin ja saadakseen taipuu vaikka mille mutkille. Ei sitä jaksa. Ja kunon "myynyt" itsensä toiselle vähän valheella, väärissä kääreissä, niin onko ihme jos se toinen on myös pettynyt ja vihainen, kun sitten lopulta haluaakin tasapuolisuutta, apua, tukea ym. Riisuu sen lahjapaperin yltään ja alla onkin ihan joku muu, mitä esitti.
En minäkään lopulta halunnut hoivata, jeesata, joustaa ja olla aina käytettävissä, mutta sellaista alkusuhteessa/tutustuessa jotenkin esitin. Ehkäpä minun juopponi tuli suhteeseen ihan itsenään ja minä valepuvussa. Minä meistä typerämpi ehkä siinä kohtaa olin. Tai sitten muutuin ja löysin ominta itseäni vasta siinä 12v matkalla.

[Vieras]

On se tosi vaikeaa olla rehellinen ja torjua toisen yritykset vedota johonkin minussa olevaan tunteeseen. Ympärilläni on nyt useita jotka yrittävät koko ajan jotain kepulikonstia että hyötyisivät minusta. Ärsyttää ja inhottaa kun sanon joka kerta ettei se nyt onnistu. Mutta se minun selittely ja kiertely, kun en kehtaa sanoa aikuiselle ihmiselle että "Hei, minä kyllä tiedän että sepität satuja ja en usko sinua".
Tämä aamu varsinkin on ollut alakuloinen ja masennuksen suolle päin menossa, mutta haraan vastaan. Ehkä olen vain väsynyt kun tuntuu ettei muita ihmisiä olekaan lähelläni kuin hyväksikäyttäjiä, aina jollain tavoin. Väsyy sitä siihenkin.
Aikuisikäni elin avioliitossa alkoholistin kanssa ja ilmeisesti menin paljonkin rikki kun nyt en enää tiedä mikä on tervettä ihmisten kanssa toimimista ja mikä ei ole.
Tapasin erään ihmisen ja olin iloinen kun ystävystyimme. En kuitenkaan sinisilmäisesti ja syöksyen kaikkeen suostunut. Mutta nyt huomaan kuinka yrittää kaunistellen saada minua mukaan sellaiseen jossa joutuisin vain maksumieheksi. Ajatuksin ärsyttää. Tuli kyllä mieleen että olen niin itsekäs ja omani päälle etten enää anna muille mitään mitä en halua, tai jos annan odotan myös vastavuoroisuutta. Onkohan tuo kuinka väärin ajateltu? Onkohan minusta tullut itsekäs ja itsekeskeinen?

[Vieras]

Hei, tuskinpa olet itsekäs. Usein käy niin, että on samassa altavastaajan roolissa kaikissa ihmissuhteissaan, koska oma tapa toimia on se mikä on.. ehkä se tietty vaikeus pitää puolensa näkyy ulospäin ja hait sen kyllä huomaa. Sitä on " kerännyt" oikein ympärilleen kaartin samankaltaisia ihmisiä. Ehkä alitajuisesti ne ihmiset on tutun tuntuisia ja itsekin niihin pysähtyy ja tietty kovemmat haluaa hyväksikäyttää muita.
Olen yrittänyt itse muuttaa tapaani toimia. Yritän edellyttää vastavuoroisuutta alusta alkaen, niin uudet tuttavuudet ei niin luiskahda väärille raiteille. Ei liikaa kuuntelua ja terapoimista, myötäilyä, kaikkeen suostumista tai rahoittamista. Puhutaan molempien asioista jne. Tämä oikeasti auttaa ja oppii uutta. Ei tyrkyttäydykään avuliaaksi aatuksi liikaa.
Vanhat ihmissuhteet mulla on paljolti katkenneet, he eivät sulattaneet uudistuvaa minua, kun niiden suhteiden juju oli juuri se yksisuuntaisuus.
Voimia oman itsesi etsimiseen. Jotenkin se puoliensa pitäminen on aluksi hankalaa ja tulee syyllinen olo.. se väärä rooli on niin syvään juurtunut.

[vieras2]

Tapasin erään ihmisen ja olin iloinen kun ystävystyimme. En kuitenkaan sinisilmäisesti ja syöksyen kaikkeen suostunut. Mutta nyt huomaan kuinka yrittää kaunistellen saada minua mukaan sellaiseen jossa joutuisin vain maksumieheksi. Ajatuksin ärsyttää. Tuli kyllä mieleen että olen niin itsekäs ja omani päälle etten enää anna muille mitään mitä en halua, tai jos annan odotan myös vastavuoroisuutta. Onkohan tuo kuinka väärin ajateltu? Onkohan minusta tullut itsekäs ja itsekeskeinen?

Tuo kuulostaa terveeltä. Kokemuksista oppimiselta. Kasvamiselta.
Ärsytys on merkki siitä, että täytyy laittaa hälytysjärjestelmät päälle. Et enää sinisilmäisesti anna kenenkään hyödyntää.
Suurin osa ihmisistä ajattelee itseään, ja niin kuuluukin. Jos haluaa tehdän jotain epäitsekästä, sen voi suunnata vaikkapa hyväntekeväisyyskohteeseen tai käydä osallistumassa johonkin talkoisiin tai keräykseen. Näissäkin tosin on omat varauksensa. Kaikki mikä kuulostaa hyvältä, ei aina ole sitä.Täyttä vastavuoroisuutta on monesti vaikea ihmissuhteissa saavuttaa. Se minkä päättää antaa toisille, on usein annettu ilman takeita vastavuoroisuudesta. Pitää antaa vain se, minkä verran on varaa olettaen että vastavuoroisuutta ei tule. Esimerkiksi jos menet jonkun ihmisen avuksi, ei kannata mennä kuvitellen, että sinuakin sitten autetaan takaisin. Pitää ajatella täysin oman haluamisen kautta.

[Vieras]

Minusta ihmissuhteisiin, ystävyyteen ja parisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus olennaisena osana. Ei mittatikulla tai kellolla mitaten, vaan, että jonkilainen apu on vastavuoroista ja yhdessä vietetyt hetket kummallekin mukavia. En halua olla likasanko jonkun huolille, jos minua käytetään vain siihen. Välillä toinen tarvitsee kuulijaa tai apua enemmän, sitten joskus toinen.
Molemmilla on hyvä olla halu ottaa toinen huomioon, ei pyrkiä nyhtämään, minkä irti saa. Itsekään ei kannata itseään työntää pelkän antajan rooliin. Alusta saakka voi sanoa suoraan, jos ei ehdi tai jaksa jotain. Kumpikin ehdottaa tapaamisia ja kummankin toiveet niiden sisällösta toteutuu.
Pyyteetön auttaminen on toinen juttu, siis hyväntekeväisyys. Siinä koko idea on toinen ja ystävätoiminnassakin on jotkut ohjeet, rajat ja tapaamistiheys, ellei siitä sitten synny jotain syvempää.
Tahtoo helposti livetä väärille raiteille ja vinoksi liian hellämielisillä ihmissuhteet jo alkujaan ja niitä on vaikeaa oikoa. Itse en nähnyt muuta ulospääsyä ahdistavasta naapurista kuin muuton pois. Joku muu olisi ehkä saanut oltua napakka ajoissa, pidettyä ne rajansa. Kun yritin ottaa etäisyyttä, hän ei sitä ymmärtänyt vaan suuttui.. miten tämä on niin vaikeaa, koko sosiaalisuus.. mulle.