Olet täällä

Vuoristorataa

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Vuoristorataa

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 10:29:55

Pitkään aikaan en ole kirjoittanut, osin siksi, että halusin tuudittautua siihen valheelliseen onnentunteeseeni, enkä tahtonut muistaa realiteetteja.

Tässä sitä taas ollaan, pudottiin korkealta ja kovaa. Rakas addiktini oli kolme viikkoa katkolla. Kaikki vaikutti todella hyvältä, miehellä asennekin muuttunut koko elämää kohtaan ja uskalsin uskoa. Vaikka lyhyt aika nyt olikin käyttämisestä, niin uskaltauduin heittäytymään koko sydämelläni mukaan.

Maanantaina mies muutti luokseni asumaan. Tiistaina lähti hoitamaan viimeiset kenttäasiansa, jonka jälkeen se olisi "lopullisesti ohi". Tuli keskiviikko, miestä ei näkynyt, ilmoitteli kyllä hatarasti itsestään ja lupaili soitella muttei soittanut. Meininki oli tutunlaista, valitettavasti.

Tänä aamuna sitten laittoi viestin jossa tunnusti käyttäneensä. Oli maansa myynyt ja pettynyt itseensä, valmis luovuttamaan taistelun ja antamaan mennä. Lupasi soitella puoliltapäivin kun herää, sitä tässä odottelen. Tulee tuomaan autoni ja avaimet, ei ole ajanut autollani päihtyneenä, kertomansa mukaan.

Juuri tätä minä en kestä. Koska minusta retkahdus on ihan luonnollinen asia, ja siitä ei kannata sen enempää vaahdota. Mitä siihen jäädä rypemään, kysyn vaan? Laitoin miehelle viestiäkin, että jos ja kun hän ei kerran halua käyttää, niin senkun tulee kotiin ja jatketaan elämää, ei pienistä takaiskuista kannata lannistua. Hän vietti liikaa aikaa väärässä seurassa, ja sen tiesimme jo molemmat miten silloin helposti käy. Opitaan virheistä ja sitä rataa. Mutta kun hänen päässään on niin iskostuneena se, että epäonnistumisia ei sallita.

Mua suututtaa, koska rankaisemalla itseään satuttaa myös minua ja montaa muuta läheistään. Olen päättänyt, että tänään kun hän saapuu, sanon suoraan, että joko jää elämään kanssani tai sitten vie kaikki tavaransa saman tien mukanaan. En kestä elää hänen tavaroidensa keskellä, jos hän ei ole täällä. Siinäpä tuo sitten kampeaa kymmenen kassin kanssa junalle, jos meinaa lähteä. Oikeasti tahtoisin laittaa oven takalukkoon ja todeta, että sinähän et mene yhtään mihinkään. Piste. Tästä ei neuvotella. Mutta kai sitä on aikuiselle ihmiselle annettava vapaus valita, vaikka toisaalta päihdeongelmainen ei ole päihteiden suhteen vapaa valitsemaan... kun pakkomielle iskee päälle niin se iskee.

Mitä mä oikein teen, miten saan hänelle tuotua ajatukseni selväksi, miten saisin sen pään kääntymään ja tajuamaan minkä vuoksi kannattaa elää? Mä tiedän että oikeasti en voi kai vaikuttaa, mutta haluaisin edes yrittää. Nyt en voi vaan nostaa käsiäni pystyyn, en yksinkertaisesti suostu siihen tällä kertaa.

Mä rakastan sitä ihmistä niin paljon.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

Re: Vuoristorataa

ViestiKirjoittaja Kultakala » 14.6.2007 11:49:28

[quote="tähtityttö"]Juuri tätä minä en kestä. Koska minusta retkahdus on ihan luonnollinen asia, ja siitä ei kannata sen enempää vaahdota. Mitä siihen jäädä rypemään, kysyn vaan?/quote]

Se on yksi niistä aikuisen ihmisen kehitystehtävistä, että vaikka kertaalleen tulee lunta tupaan, sen tarkoitus on vahvistaa seuraavaa kertaa varten, opettaa työkaluja kun tilanne on seuraavan kerran edessä.

Pitäisi oppia aloittamaan aina uudestaan.

Helppoa sanoa, tiedän. Yritä jaksaa, yritä uskoa.
"Sattuuhan sitä."
Sanovat ne, joille ei ole sattunut.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 12:05:50

Kiitos Kultakala.

Niin, rasittavaa tässä on juuri se, että minä jaksan uskoa ja haluankin, mutta kun mieheltä ei sitä löydy. Enkä minä voi sitä varmaan hänelle opettaa.

Siihen umpiluuhun kun jonkun särön saisi, että näkisi.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja Kultakala » 14.6.2007 13:10:19

Mallulla oli pohdintaa anteeksiannosta jokin aika takaperin?

Sitä pitää harjoitella, valitettavasti sä et voi antaa synninpäästöä miehellesi sen puolesta. Armoa itseä kohtaan...

Kumpa voisin ottaa osan huolestasi. Ehkä et edes antaisi, koska silloin lähtisi myös osa rakastamisesta...
"Sattuuhan sitä."
Sanovat ne, joille ei ole sattunut.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 13:18:58

Kultakala kirjoitti:Kumpa voisin ottaa osan huolestasi. Ehkä et edes antaisi, koska silloin lähtisi myös osa rakastamisesta...


Siinäpä se. En antaisi. Jotenkin tää on "tuttua ja turvallista". Olihan se maanantai ihan liian hyvää ollakseen totta... No, mä annan itselleni anteeksi sen, että rakkauteni tähden saatoin itseni taas tähän tilanteeseen. Ja olen sitä valmis jatkamaankin. Miehelle annan anteeksi, kun sitten vaan antaa itse itselleen. Mutta pakko on jotenkin saada pysyttyä tiukkana, etten taas mene siihen "ihan mitä vaan" linjalle. Pidettävä kiinni päätöksistä.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja kpA » 14.6.2007 14:35:25

Tähtityttö, olenkin monesti miettinyt mitä sinulle kuuluu, kun ei ole kuulunut mitään.. Harmi, että nyt näin. En tiedä mitä sun pitäisi tehdä, tai ylipäätään voitko sinä tehdä mitään miehen pään kääntämiseksi.. luulen ettet voi :( .

Mutta silti ihailen sun kykyä heittäytyä täysillä onnen tunteisiin, vaikka lyhyeksi jäikin. Itse olen niin kyyninen, liian monta kertaa pettynyt, etten enää osaa (edes väkisin) odottaa ja iloita mistään raittiuslupauksista tai -pätkistä. Ennemminkin odotan vaan, koska se kakkasaavi kaatuu niskaan, jotta voin pestä viimeisen kerran ne paskat pois, ja aloittaa elämän ilman miestä. Karsee pessimisti :oops: olen. Mut hei, pessimisti ei pety koskaan :idea: !
kpA
 

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 14:53:55

Hei vaan kpa.

Enpä minäkään mitään lupauksia haluaisi, kun mun mielestä se on ihan sama kun minä, kolesterolivammaisena, lupaisin etten koskaan saa sydänkohtausta. Voin vaan luvata pitää itsestäni mahdollisimman hyvin huolta jotta niin ei kävisi. Ihan samaa toivon mieheltäkin, mutta hänpä haluaa luvata ikuisuuksia ja muita suuria. Ei sitten ihme, kun itsekin uskoo lupauksiinsa, että on valmis heittämään hanskat tiskiin kun ei onnistukaan.

Eipä sitä voi toisesta tehdä realistia, vaikka kuinka haluaisi. Ja toisaalta, siihen haaveilijaanhan mä olen aikanaan rakastunutkin. Enkä mä näitä "soitan kahden tunnin sisään" lupauksia tässä vaiheessa kykene ottamaan tosissani, kun eihän se sellaisia pysty pitämään. Nyt jos soittaisi niin voisin melkein... syödä jotakin.

Onneksi olen huomenna lähdössä viikonlopuksi risteilylle ystävän kanssa. Sen jo kuukausi sitten varasimme, se on sellainen "enköhän mä ole kärsinyt tarpeeksi ansaitakseni vähän hemmotteluakin" -risteily :)

Eiköhän se aurinko joku päivä taas paista tähänkin risukasaan. Tuossa välillä jo pääsi nahka palamaan, niin eikös sitä sadettakin välillä tarvita... tosin vois jättää nää hirmumyrskyt väliin ja ripotella vähän lempeämmin.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 15:23:52

Joudun syömään jotain. Mutta nyt on rauhanajan pulmatilanne, sillä miehellä on mun auto, mutta ei ole ajokunnossa, eikä halua siis ajaa päihtyneenä sillä. Hyvä niin.

Mutta. Mä en periaatteesta halua lähteä reissailemaan pitkin poikin autoani hakemaan ja viemään hänelle jotain tavaroita mitä tarvitsisi. En halua tukea tätä vaihetta mitenkään. Koska mun mielestä hänen on tuotava se auto mulle ja vietävä ne tavaransa pois mennessään. Mut toisaalta, en halua myöskään että joutuu sen takia piripäissään ajamaan mun autoa...

Helvetinmoinen ristiriita. Tosin tarvin sitä autoa vasta maanantaina välttämättä, mutta eipä tuo siihenkään mennessä tuosta ainakaan selviä.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja sigrid » 14.6.2007 15:39:05

Tähtityttö, liika yrittäminen pilaa monen jutun. Kun yrittää hurjasti ja sitten pettyy, isku on valtava. Eli olet ihan oikeassa siinä, että päihdesairauteen kuuluu repsahtaminen lopettamisen alkuvaiheissa ja siksi pitäisikin olla liikkeellä sillä asenteella, että ei kun uudestaan. Huonompi juttu, että sinulla on se asenne, joka miehelläsi tulisi olla.

Minä raitistuin pitkälti sinun asenteellasi, joskin siihen tarvittiin ripaus riippuvaisen paradoksia. Nimittäin se että luovuttamalla saa. Kun minä vihdoin tajusin luovuttaa yrittämisen jollekin epämääräiselle muulle, sanotaan vaikka elämänvoimalle (ei minulla Herra ollut mielessä), kun luovuin ajatuksesta, että minä pystyisin itse itseni raitistamaan, ei muuta tarvittu. Päihteettömyys ikään kuin annettiin lahjana. Saattaa kuulostaa huuhaalta, mutta hyvin moni alkoholisti on kokenut saman. Joillekin se on uskonnollinen kokemus, joillekin (kuten minulle) ei, mutta kuitenkin suuri hengellinen oivallus.

Oivallusta pitää kuitenkin ylläpitää käymällä vertaisryhmässä ja/tai terapeutilla. Mutta eivät he minua raitistaneet vaan oivallus.

Toivon sinulle hyvää risteilyä ja lempeitä laineita.
sigrid
 

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 16:51:35

Kiitos sigrid kauniista sanoistasi.

Tuo sinun kokemuksesi raitistumisesta on tuttu monelta muultakin kuultuna, niin se vaan on, kun sen oivaltaa. Pelottaa vaan että rakkaani ei koskaan ehdi antamaan itselleen sitä mahdollisuutta.

Mä olen ammatiltanikin päihderiippuvaisten uskonvahvistaja, joten olen sisäistänyt sairauden luonteen... valitettavasti en ole sitä saanut miehelleni siirrettyä. On niin lohdutonta katsoa kun rakas ihminen tuhoaa itsensä. Kokee pilanneensa taas kerran kaiken ja haluaa kuolla. Mutta tiedän ja tunnen hänet, tuossa tilassa on niin kääntynyt sisäänpäin, ettei näe kuin sen oman tuskansa. Välillä en ole jaksanut yrittää häntä pönkittää tällaisissa tilanteissa, mutta nyt teen kaikkeni. Kunhan en lähde tukemaan käyttämistä.

Mä en ole ikinä ollut tällaisessa tilassa, ruoka ei maistu, jos puhun jonkun kanssa, alan itkeä, enkä jaksa tehdä yhtään mitään, hyvä kun liikkua jaksan. Huonosti sitäkin. Yleensä olen tunnesyöjä, mutta kai nyt on niin suuri tunne tai tunteiden tukahdutus, ettei edes se onnistu. Huolestuttavaa.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja Kultakala » 14.6.2007 17:44:08

tähtityttö kirjoitti:Mä en ole ikinä ollut tällaisessa tilassa, ruoka ei maistu, jos puhun jonkun kanssa, alan itkeä, enkä jaksa tehdä yhtään mitään, hyvä kun liikkua jaksan. Huonosti sitäkin. Yleensä olen tunnesyöjä, mutta kai nyt on niin suuri tunne tai tunteiden tukahdutus, ettei edes se onnistu. Huolestuttavaa.


Jos oikein muistan, niin sä olet siis harjoitellut repsahdusta keksipaketin kanssa (joka ei ole niin tuomittavaa) joten TIEDÄT että sen jälkeen annetaan repsahdus anteeksi ja yritetään uudelleen.

(Sivuhuomautus: meillä katosi pakastimesta äsken aikas monta jätskiä...)

Kai se mies nyt tajuaa edes hävetä, että vei sun auton ja jätti sut jalkapatikkaan? Fillarointi tässä sateessa on kurjaa ajanvietettä. Vai itsesäälissäkö vaan rypee? Näkisin hyvänä, jos mies katuu oikeasti, aidosti, mutta jos se on vaan surkeudessa vellomista, niin...

Pidä kivaa risteilyllä! Toivottavasti ajatukset on silloin suunnattuna iloisempiin asioihin!
"Sattuuhan sitä."
Sanovat ne, joille ei ole sattunut.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 18:27:17

Kiitos Kultakala :)

Oliskin keksejä..tai jäätelöä, voisin edes yrittää tunnesyödä. Väkisin pakotin itseni syömään edes jotain. Yleensä reagoin aina syömällä kaikkeen tällaseen. Hui! Pitäisköhän lähteä kauppaan?

Joo, siis kyllä mies on erittäin häpeissään ja se on osa tätä koko itsesäälikuviota "musta ei ole muuhun kuin pettämään sun luottamuksesi kerran toisensa jälkeen" jne. Kaikesta vastuuttomasta käyttäytymisestään huolimatta mieheni on todella vastuuntuntoinen ja syyllisyys ja häpeä ovat oikein erikoisalaa...

Mutta se siis pitää tuosta autojutusta vielä sanoa, että annoin tiistaina hänelle autoni käyttöön, koska siinä reissussa piti mennä vaan se päivä. Mutta toisin kävi... Ei siis vienyt sitä. Homma vaan luisui (taas) käsistä.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja Mallu » 14.6.2007 20:23:16

Heips Tähtityttö. Mä en sano mitään, koska kaikki on sanottu. En sano muuta kun että syö vaikka väkisin jotain, mitä tahansa. Ja pidä itsestäsi huolta. Voimia ja virtuaalirutistus sinulle ystävä.
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 14.6.2007 21:06:41

Kiitos Mallu. Rutistus myös sinulle. Ilman sua olisin jo varmaan jossain lataamossa :)

Olo on jo parempi, tosin vedin jätskiöverit, mikä vähän aiheuttaa pahoinvointia. Mutta kun miehestä ei kuulu, niin se helpottaa. Tähän luovuttamisen tilaan näköjään harjaantumisen myötä pääsee aika nopeasti. Vaikka sattuukin hirveästi edelleen. Kun ei mieti tai puhu, niin voi leikkiä ikään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Ei hyvää eikä pahaa. Paluu siihen reilun kuukauden takaiseen tyhjyyteen. Pitäisi vaan hävittää kirjeet ja kaikki muu, ettei tarvitse tuijottaa telkkaria koko ajan vaan voisi myös katsella ympärilleen.

Mutta kyllähän tuo hurmuri saa mun pääni sekunnissa taas sekaisin. Hyvästi mielenrauha. Ja rauhassa nukutut yöt.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja Mallu » 14.6.2007 21:24:28

Jätskiöverit on ihan hyvä juttu. Siinä fyysisen pahan olon keskellä ei niin selvästi ehkä tunne sitä henkistä pahaa oloa.

Ja luovuttaminen on myös hyvä. Keskity taas itseesi. Parempaa huomista päivää sulle toivotan.
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

Seuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa