Olet täällä

Pelosta ja pullosta

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Coward » 12.10.2014 11:53:27

Ajattelin Kotikanavaa jo vuosia silloin tällöin lukeneena kirjoittaa mieheni ongelmista tänne. Hyvin samanlaisia kokemuksia minulla on, kuin suurimmalla osalla. Tänä aamuna kuitenkin ymmärsin (taas) sen, että ei minun ongelmani ratkea miehen ongelmasta puhumalla – tai kirjoittamalla. Juominen on miehen ongelma, minun ongelmani on… No, ei voi puhua yksikössä, kyllä minulla on useita ongelmia. Niistä ehkä suurin on se, että annan kohdella itseäni huonosti. Ongelmani on myös se, että en kestä, jos toisella on minun takiani paha mieli. En myöskään osaa oikein olla surullinen, osaan paremmin olla vihainen. Ja niin kuin Ostos-TV:ssä konsanaan – eikä siinä vielä kaikki! En pysty arjessa elämään omaa elämääni, vaan onnellisuuteni on pitkälti kiinni Miehestä ja ennen kaikkea sen juomisesta ja kaikesta, mitä siitä seuraa. Päätin siis kirjoittaa, mutta en Miehen ongelmasta vaan omistani.

Jos tämä olisi järjellä ajateltavissa, olisin juossut jo 17 vuotta sitten karkuun ja kovaa. Silloin, juuri ja juuri täysikäisenä, en ymmärtänyt oman toimintani järjettömyyttä. Enkä itse asiassa vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään. Ajattelin, että jos olen tarpeeksi hyvä avovaimo ja perheenäiti, kyllä Mies lopettaa juomisen. Ja sitä paitsi eihän Mies juo kuin viikonloput. Eikä lyökään, vähän kyllä huutaa ja haukkuu, mutta kai sen olen ansainnut. Oma irrallisuuteni ja hyväksytyksi tulemisen tarpeeni pitivät minua tiukasti kiinni perheessä, joka viimein olisi omani. Mies, vähän myöhemmin kaksi lasta ja koirakin – mitäpä sitä muuta voi ihminen itselleen toivoa.

En rakastunut Mieheen heti. Hän oli minuun ihastunut monta vuotta, olin kuulemma kaunis ja sopivasti villi, vähän viinalle perso ja melkein mihin vaan ylipuhuttavissa. Huomasikohan hän heikkouteni jo silloin? Lopulta hän puhui minut puolelleen lupaamalla pitää minusta huolta. Tämä vetosi minuun, joka 12-vuotiaana oli todennut pärjäävänsä ihan hyvin itse. Olin nukkunut jo tuolloin rappukäytävässä ja uhannut lyödä takaisin äitiäni, jolta sain avokämmentä jäädessäni tupakanpoltosta kiinni. Minulle ei ollut kukaan koskaan sanonut pitävänsä minusta huolta – isäni otti perheensä kanssa minut huolehdittavakseen, kun olin 13, mutta olisin tuolloin kaivannut varmasti vieläkin enemmän kokemusta turvasta ja välittämisestä.
Miehen lupaus pitää huolta piti tavallaan paikkansa. Sain olla hänen luonaan, hänen kanssaan. Hän puhui minulle kauniisti ja kertoi rakastavansa. Alusta asti suhteemme kuitenkin oli sairas ja henkisen vallankäytön ja manipulaation värittämä. Olen löytänyt myöhemmin kirjeitä, joissa pyydän Mieheltä anteeksi tekemisiäni, vaikka tiedän, etten todellakaan tehnyt mitään loukatakseni häntä – päinvastoin yritin jatkuvasti miellyttää häntä kaikin tavoin, että hän ei tarvitsisi viinaa. Jo alusta asti kuvio on siis mennyt niin, että minä olen omalla toiminnallani suorastaan ajanut Miehen juomaan ja kaiken saamani huonon kohtelun olen ansainnut.

Näiden kohta kahdenkymmenen vuoden aikana olen siis yhä tiukemmin kietoutunut tähän kieroutuneeseen ja sairaaseen kuvioon nimeltä ”Elämää läheisriippuvaisena”. Vaikka Mies juo ja kohtelee minua huonosti, suurin ongelma on minun pääni sisällä. Eihän minun (tai kenenkään) tarvitsisi tätä sietää. Ei millään verukkeella tai tekosyyllä. Nyt yritänkin selvittää itselleni, mistä tässä on kyse ja mitä voisin asialle tehdä. Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että Mies pitäisi saada lopettamaan juominen ja sitten kaikki olisi hyvin. Nyt tiedän paremmin. Minä en voi lopettaa Miehen juomista eikä se edes ole minun asiani. Minun tehtäväni on huolehtia itsestäni ja lapsistani. Kuitenkin pelkään, en edes oikein tiedä, että mitä. Pelkään tunteita, omia ja Miehen. Pelkään, että Mies tekee itselleen jotain tai minun elämästäni helvettiä, jos lähden (parempi tuttu, kuin tuntematon helvetti). Yksinoloa en pelkää, mutta paljon muuta kyllä...
Coward
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 9
Liittynyt: 2.7.2014 14:29:53

Kaksi sanaa

ViestiKirjoittaja 4rkkitehti » 12.10.2014 11:55:15

Kaksi sanaa: Oma. Asunto.

Suomeen pitäisi perustaa naistenturvajoukot, jotka suojelisivat naisia niiltä miehiltä joiden todellisuus on häriiintynyt. Suojelujoukkoihin tarvittaisiin mielellään vielä enemmän häiriintyneitä, mutta ehdottoman hyväntahtoisia sankareita, jotka mielellään vaikka tappavat miehen kuin miehen, jotka naisiin väkivaltaisesti kajoavat.
Viimeksi muokannut 4rkkitehti päivämäärä 12.10.2014 11:58:54, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
4rkkitehti
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 43
Liittynyt: 10.10.2014 19:38:45

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Coward » 12.10.2014 11:58:38

Kiitos vinkistä. Ihan tolokun ihmisenä tiedän nämä kaikki käytännön asiat ja myös sen, että oma asunto ja Miehen jättäminen olis ainoa oikea ratkaisu. Nyt ei kuitenkaan ole kyse järjestä, vaan tunteista, jotka estävät käyttämästä sitä.
Coward
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 9
Liittynyt: 2.7.2014 14:29:53

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja 4rkkitehti » 12.10.2014 12:00:52

Coward kirjoitti:Kiitos vinkistä. Ihan tolokun ihmisenä tiedän nämä kaikki käytännön asiat ja myös sen, että oma asunto ja Miehen jättäminen olis ainoa oikea ratkaisu. Nyt ei kuitenkaan ole kyse järjestä, vaan tunteista, jotka estävät käyttämästä sitä.


Oma asunto ei toistaalta ole kenenkään jättämistä. Se on kuitenkin 99% psykologinen rajanveto, että jossain kulkee raja. Ja se raja kulkee etuovessa.
Avatar
4rkkitehti
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 43
Liittynyt: 10.10.2014 19:38:45

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Coward » 12.10.2014 16:02:38

Olen yhden kerran hankkinut oman asunnon ja muuttanutkin sinne puoleksi vuodeksi. Se hyvä puoli siinä oli, että sain olla juovalta Mieheltä rauhassa - paitsi yhden, no korkeintaan kaksi kertaa, kun en hennonut jättää Miestä itkemään oveni taakse, vaan päästin sisälle. Sekään ei siis ratkaissut tilannetta, koska en henkisesti päässyt yhtään kauemmas Miehestä enkä hänen vallankäytöstään. Päinvastoin tuo puoli vuotta on ollut elämässäni ahdistavinta aikaa. Mies oli luonani viikolla ja minä entisessä kodissani vieraana viikonloput silloin, kun Mies ei juonut. Eihän minun tietenkään olisi tarvinnut niin tehdä, mutta halusin, että Miehellä ei ole paha mieli. Viimein hän onnistui puhumaan (tottakai raittiuslupausten saattelemana) minut takaisin kotiin. Ja sama meininki jatkui sillä erotuksella, että aluksi Mies ei ollut juodessaan minulle enää ilkeä. Lohdullista.

Olen jo päässyt yli siitä ajatuksesta, että Mies olisi ilkeä. Luulen tietäväni, että hän on alkholisti ja viinan määrittäessä hänen elämäänsä, hän käyttää valtaansa juomista mahdollistaakseen. Hän haastaa riitaa saadakseen syyn juoda, hän peittelee omaa syyllisyyttään syyllistämällä minua esimerkiksi siitä, että en ole pessyt hänen lempikalsareitaan jne... Myös minä olen syyllistynyt kaikenlaiseen, kuten huutamiseen, kiristämiseen ja ovien paiskomiseen. Olen käyttänyt kaljakaupassa ja hakenut yöllä baarista, koska niin pääsen loppujen lopuksi vähemmällä. Nykyään pystyn suhtautumaan jo rauhallisemmin, enkä provosoidu riitelemään. Olen huomannut, että niin pärjää edes itsensä kanssa.

Ja tämän kirjoituksen pointti oli :roll: ...? Vastasin siis asunntoasiaan ja harhauduin pohtimaan henkistä vallankäyttöä. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että oma asuntokaan ei ole ratkaisu, jos en saa päätäni jonkinlaiseen kuosiin.
Coward
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 9
Liittynyt: 2.7.2014 14:29:53

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja vmla » 12.10.2014 19:26:58

Mietin kanssasi vain yhtä palasta, tuota 'en kestä muiden pahaa oloa'. Tunnistan sen niin kovin hyvin. Olin valmis vääntymään vaikka mille mutkalle, jotta kukaan ei vain olisi pettynyt tai surullinen. Vuosikausien tutkiskelun/terapian jälkeen on helppo nähdä kuka siinä oikein köytti valtaa: se olin minä. Minä en sietänyt omaa pahaa oloani, jota muiden paha olo aiheutti. olisin halunnut hallita muidenkin tunteita ja se on mahdotonta. Se on enemmän kuin mahdotonta, se on väärin, sillä jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa, myös niihin ankeisiin, pelottaviin, surullisiin, pettyneisiin.
vmla
 

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja sirpasusanna » 12.10.2014 20:16:45

sirpasusanna
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 86
Liittynyt: 20.4.2011 13:45:10

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Coward » 12.10.2014 20:56:21

Kiitos vastauksista! Mielenkiintoinen ajatus tuo vallankäyttö suhteessa toisten tunteisiin. Tavallaan ymmärrän, mutta vaatii vielä vähän pureskelua :)

Läheisriippuvuuden tunnistan, siihenkin meni kyllä vuosia. Siksi kuitenkin juuri ymmärrän, että oleellista tässä on selvittää oma tunne-elämä eikä pyöriä alkoholistin uhrina siinä pienessä, loputtomassa pyörässä. Keinot omaan terveemmäks tulemiseen ovat vielä hakusessa, mutta jospa se tästä asioiden kirjoittelusta edes vähän selviäisi :)
Coward
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 9
Liittynyt: 2.7.2014 14:29:53

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 13.10.2014 07:24:35

Hienoa, Coward, kun olet ottanut tuon näkökulman teksteihisi, siis itsesi ja oman "korvien välisi". Olet mielestäni oikealla tiellä, kun olet oivaltanut, että oppimalla tuntemaan itsesi ja omat "terveet" tarpeesi, tulet selviämään turvalliseen ja tasapainoiseen elämään lastesi kanssa. Se vain sinun(kin) kohdallasi vie oman aikansa.

Seuraavan kerran, kun hankit sen oman asunnon ja lähdet lapsinesi pois, tiedät varmaan, että kannattaa lähteä sen verran kauas, ettei mies pääse oven taakse itkemään.

Toivon, että tapasi kirjoittaa mies isolla alkukirjaimella, on jonkinlaista ironiaa eikä tiedostamaton viesti siitä, että pidät häntä jotenkin jalustalla... Minua melkein puistattaa, kun huomaan jonkun parisuhteessaan alistetun kirjoittavan noin, mutta tosiaankin toivon, että se on kohdallasi tietoinen, hieman piikikäs, valinta. Älä siis loukkaannu tästä :)

Luota huomiseen ja siihen, että asioilla on tapana ratketa, ennemmin tai myöhemmin! Elä päivä kerrallaan, niin säästyt huomisen elämiseltä kahteen kertaan. Tuolla tarkoitan sitä, että jos kovasti käytät energiaa miettimällä, miten asiasi ovat huomenna tai ylipäätään tulevaisuudessa, niin elät ne asiat ikäänkuin ennalta ja sitten, kun kyseinen hetki koittaa, elät asiat uudelleen. Kannttaa jättää se energian tarve ihan siihen aitoon, oikeaan päivään.

Voimia ja ilon hetkiä elämääsi, kaikesta huolimatta!
Hemmiina ei kirj.
 

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Sitruunapippuri » 13.10.2014 12:25:42

Mä olen Arkkitehdin kanssa siinä asiassa samaa mieltä, että muutto ja oman asunnon hankkiminen (ja eroaminen!!) ovat sitä toimintaa, mikä on tervettä ja auttaa rakentamaan itselle sitä turvapaikkaa missä voi sitten rauhassa parantua.

Toisaalta, ei se omilleen muuttaminen tai eroaminen paranna itse läheisriippuvuutta, sairaus jää ja on ja pysyy, jos sille ei tee mitään.

Itse koen että olen jo hyvin toipumisen kurssilla. n. 8 vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran al-Anonissa, ja pala palalta aloin tutustua itseeni ja ajatuksiini, tekojeni motiiveihin ja opittuihin reagointitapoihini. Huomasin myös, että en ollut ainoa enkä yksin, joka näin hullusti käyttäytyy ja minun lisäkseni oli paljon sellaisia ihmisiä, jotka elivät masokistisesti tuskaa omaan elämäänsä koko ajan lisää haalien. Toisen ihmisen kautta, ongelmakeskeisesti, jatkuvassa kaaoksessa. Minussa oli paljon samoja puolia kuin heissä, ja vertaisryhmissä opin paljon itsestäni ja sain toisilta samoista asioista kärsiviltä keinoja miten he olivat omat varjonsa löytäneet ja kukistaneet.

Mulle opetettiin Al-anonissa (jota sullekin lämpimästi suosittelen!) sellaisia teesejä, mitkä auttoivat sitten jatkossa todella paljon. Yksi oli: Toimi kuten terve ihminen toimisi.

Eli ei sen väliä, mitä ajatukset ja tunteet väittävät tai käskevät tehdä. Toimintansa voi silti aina valita, ja voi miettiä mitä terve, itsensä kanssa sinut oleva, onnellinen ihminen tekisi. Tässä voi käyttää vaikka jotakin omaa ihailemaansa ihmistä, vaikka jotakin sukulaista tai vaikka julkisuuden ihmistä mallina. Mitä esim. Celine Dion tekisi? Tai Oprah? :mrgreen:

Mua helpotti myös todella paljon sanonnan Hellitä, ja anna Jumalan ohjata - omaksuminen. Kontrolloinnista irrottautuminen, ja itse elämään luottaminen. Alkuun jauhoin tätä lausetta kuin mantraa, vaikka en kristinuskon jumalaan uskokaan. Minun ei tarvinut ohjata, elämä liikkui ja kulki oikeaan suuntaan ilman minun apuanikin!

Päivä Kerrallaan on myös yksi al-Anonin teema, ja näin ajattelemalla pystyy elämään läsnä ja olemaan kiinni tässä hetkessä. Huomisen huolet ovat huomisen huolia.

Tärkeintä toipumiselle on ollut omalla kohdallani se, että lopetin pakenemisen. En ottanut ajatuksiani ja fiiliksiäni niin todesta, vaan hiljensin päänuppini melskettä joogan ja meditoinnin avulla, keskityin elämään tätä hetkeä tulevaisuuden ja menneisyyden sijasta, ja hellitin lopputuloksesta. Ymmärsin että ne mietteet mitä pääni tuotti, eivät olleet minulle hyväksi, joten opin suhtautumaan niihin jopa hieman huvittuneella lempeydellä, ja hyväksymään että tuollaista se ahdistunut LäheisRiippuja-roolini minussa taas yrittää syöttää. Eli taukoa pakkomielteisten ajatusten väliin, tiedostamista, tiedostamista, tiedostamista...

Mielestäni olet jo tiedostamisen tiellä. Kannattaa tarkkailla omia ajatuksia ja tunteita kuin kauempaa ja hakea itselleen apua vaikka Al-anonista. Miettiä mitkä konkreettiset ratkaisut todella parantaisivat elämänlaatua, ja sitten alkaa toimia näiden ratkaisujen mukaan, huolimatta siitä mitä se LäheisRiippujan rooli kuiskuttelee (tai karjuu) pään sisällä. Tietynlainen repäisy oli minulla ainakin pakollista. Se repäisy oli kuin laastarin irrottaminen, kerran sattui kunnolla, mutta sitten kipu muuttui siedettäväksi ja loppui aika pian ihan kokonaan. Elämä alkoi avautua, ja aloin ymmärtää mitä on olla onnellinen vapaana, ilman sitä että kaikki mielialani riippuivat toisen ihmisen toiminnasta ja tunteista.

Se Suuri Rakkaus mitä tunsin joskus juoppomiestäni kohtaan olikin vain hyvin rakennettu peitetarina mielessäni. Olin niin yksin ja vailla rakkautta, enkä osannut itselleni hyväksyntää ja myötätuntoa tarjota, joten rakensin tuollaisen kulissin ja sairaalloisen romanttisen mielikuvan mitä rakkauden piti olla. Jatkuva hylkäämisentarpeeni roihusi, ja rakastuin mieheen joka näitä henkisiä hylkäämisiä pystyi liukuhihnalta tarjoamaan. Tämä suuri rakkaus kuoli kun tein tuon repäisyn, ja vielä hyvin nopeasti. Heti kun opin vähän pitämään itsestäni ja tuntemaan itseäni.

Lapsuuden käsittelyä tämä prosessi on myös vaatinut, pari vuotta terapiassa ja Al-anonin 4. askel molemmat antoivat paljon, ja nyt ymmärrän paremmin miksi tämä LäheisRiippujan rooli minuun on syntynyt ja miksi olen sitä aikanaan tarvinnut niin paljon.

Voimia sinulle sekä hellittämiseen että toimintaan! Itsensä rakastaminen alkaa itsensä hyväksymisestä. Hyväksyminen onnistuu vain tutustumalla omaan itseensä, tarkkailemalla ja katsomalla sisintään syvempään kuin ennen. <3
Sitruunapippuri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1021
Liittynyt: 25.1.2012 10:12:49

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja ikzu » 13.10.2014 14:32:28

SP:n teksti on ihan kuin suoraan omista kokemuksistani. Juuri nuo tässä läsnäolevassa hetkessä elämään oppimiset ja itsensä hyväksyminen yms.

Se pelottaa katsoa itseään ja sitä sisimpäänsä just sellaisena kuin on, but trust me, it's totally worth it! :D
ikzu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2164
Liittynyt: 21.10.2010 17:43:09
Ollut raittiina

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Coward » 24.11.2015 22:41:18

Lähdin neljä päivää sitten. Nyt kaverin luona koiran kanssa. Huoli lapsista (jotka ovat onneksi viikot opiskelemassa) ja kissoista - ehkä vähän itsestänikin.
Lopullinen ratkaisu vaati sen, että Mies lähes nujersi minut alistamisellaan ja sairaalla vallankäytöllään. Avauduin tilanteesta ystävälleni, joka paljasti tilanteeni myös perheelleni. Lopulta heidän tuellaan vain lähdin. Oli varmasti viimeisiä mahdollisuuksia lähteä järjissään.
Tavaraa on mukana pari repullista (jotka hain Miehen töissä ollessa) , puhelinnumero on vaihdettu salaiseksi ja asuntohakemus lähtee huomenna.
No miltä nyt tuntuu? Tunnen ahdistusta, syyllisyyttä, pelkoa ja raivoa. Mutta ihan vähän myös jo iloa ja helpotusta. Ja vaikka olen ahdistunut, en enää ole epätoivoinen. Elämä ei enää tunnu loputtomalta, pimeältä tunnelilta tai vuoristoradalta, jonka kyydistä ei pääse koskaan pois.
Vielä on varmasti paljon vaikeita hetkiä edessä, mutta niin myös hyviä, ehkä jopa onnellisia.
Joka päivä on vähän helpompi hengittää.
Coward
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 9
Liittynyt: 2.7.2014 14:29:53

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Onnenmailla » 24.11.2015 23:50:43

Good for you, Coward!
itse lähdin 1,5 vuotta sitten. Asunnon, rahojen yms setvimisessä meni vuosi. Puhelinnumeron vaihtamisesta salaiseksi on nyt puoli vuotta, ja nyt ei ymmärrä ollenkaan, että miksi yritti niinkin kauan tehdä mahdottomasta mahdollista.
Nyt jo rauhaa.
Toiseen ei voi vaikuttaa juurikaan, se raskas läksy oppia.
Kaikkea hyvää sinulle! :wink:
Onnenmailla
 

Re: Pelosta ja pullosta

ViestiKirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 25.11.2015 10:27:41

Onnittelut rohkeasta päätöksestä, Coward!

Huomasin jo vuosi sitten lokakuussa kommentoineeni tekstiäsi ja näköjään sen verran fiksusti, että mitäpä siihen lisäämään ;)

Mutta tosiaan, tuosta se nousu kohti omilla jaloilla seisomista taas alkaa. Voimia ja iloa päiviisi!
Hemmiina ei kirj.
 

ViestiKirjoittaja Coward » 26.11.2015 07:44:15

Kävin eilen ensimmäistä kertaa kotona. Tai siis entinen kotihan se jo on. Miestä en ollut nähnyt viiteen päivään enkä keskustellut hänen kanssaan. Viestejä olin ystäväni välityksellä saanut siitä, että pitäisi vastata puhelimeen. Numeron vaihto salaiseksi heti lähdön jälkeen oli kyllä hyvä ratkaisu.
Niin siis kävin eilen hakemassa kissat ja lisää vaatteita. Ystäväni lähti mukaani, yksin en olisi ehkä pystynyt menemään.
Pelotti. Pelotti ja ahdisti jo pelkkä ajatus taloon tai edes tontille menemisestä. Pelkäsin, että miten Mies reagoi minun näkemiseeni tämän epäreilun lähtemisen jälkeen (reilusti lähteminen ei olisi onnistunut ikinä). Ehkä enemmän pelkäsin kuitenkin sitä, miltä minusta tuntuisi nähdä Mies. Ja kestäisinkö, jos Mies alkaisi tosissaan pyytelemään takaisin.
Kun saavuimme perille, Mies nukkui. Kissat saatiin kyytiin, ja kun lähdin sullomaan vaatteita jätesäkkiin, Mies heräsi. " Mitä luulet tekeväs? ", se huuteli olohuoneesta
En vastannut, survoin vaan lähes paniikissa vaatteita säkkiin. Mies tuli makuuhuoneeseen ja kun näin sen, lakkasin pelkäämästä. Säälittävä, elämänsä juomalla pilannut Mies. "Jutellaan ", se sanoi. "Kun en minä halua, että sinä lähdet. Haluan olla sun kanssa. Eikö voida jutella? " Ei voida. Minä sanoin Miehelle, että keskustelu on liian myöhäistä, meillä ei ole enää mitään puhuttavaa. Sitten lähdin. Mies jäi rappusille huutamaan jotain haistatteluja, en jäänyt kuuntelemaan.
Jälkeenpäin vähän itkin, en oikein tiedä, että mitä. Ehkä vähän säälistä Miestä kohtaan, ehkä hukattua elämää, ehkä purkautunutta stressiä.
Vielä ei ole kovin hyvä olla, mutta luotan siihen, että se päivä tulee. Miehen kanssa sitä ei olisi tullut.
Coward
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 9
Liittynyt: 2.7.2014 14:29:53

Seuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa