Olet täällä

Niin raivona että punaista näin...

Vilpola on keskustelualue huumeiden käyttäjien läheisille. Huoli läheisestä on suuri kun epäilys tai tieto huumeiden käytöstä tulee ilmi. Tule vilvoittelemaan tunteitasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Vilpolassa kaikki tunteet ovat sallittuja.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sydän karrella » 8.12.2014 19:31:57

Poika soitteli aamulla kaverin kännykästä, halusi rahaa lainaan jotta saa kipulääkkeet ennenkuin menee katkaisuhoitoon. Poika selitti että katkaisulaitoksen ovea ei avta jos ei ole omat lääkkeet mukana. Päässäni pimeni, tuntui että tukehdun. Ajattelin että eikö tämä koskaan lopu, ainainen rahan kerjääminen milloin minkäki valheen varjolla. Viikko sitten lähti hellu, lapsi sijoitettiin sijaisperheeseen, mikään ei pysäytä poikaani. Olen niin loppuunajettu ja väsynyt tähän kaikkeen. Mistä saisin voimaa lopetta rahan antamisen pojalleni?? "sydän karrella"
sydän karrella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 179
Liittynyt: 7.12.2014 18:46:03

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja Ohjaaja Kerttu » 9.12.2014 08:23:59

Hei Sydän karrella

Olet tehnyt jo yhden ja tärkeän voimanponnistuksen , kirjoittanut hädästäsi tänne Vilpolaan.
Nyt vain jatkoa pikkuhiljaa. Näitä Vilpolan kirjoituksia kannattaa selata ja lukea. Täällä kirjoittaa moni samassa tilanteessa oleva. He ovat joutuneet, tai parhaillaan käyvät rankkaa tietä käyttäjän läheisenä. Kukaan meistä ei halua lapsestaan huumeiden käyttäjää, tuskin edes kokeilijaa. Oman lapsen huumeiden käyttö asettaa vanhemman sellaiseen asemaan johon meitä ei koskaan valmennettu. Se tekee meistä loppupeleissä ns. kädettömiä.
Siksi tilanteeseen ei saa jäädä yksin, on haettava apua ja tietoa/tukea itselle. Jossain vaiheessa olisi toivottavaa, että pystyy päästämään irti aikuisesta lapsesta ja antaa hänelle vastuu omasta elämästä. Hyväksyä se, että voimme muuttaa vain omaa itseämme. Vastuun antaminen ei tarkoita hylkäämistä, eikä sitä ettemmmekö olisi valmiita auttamaan siinä vaiheessa kun toinen haluaa muuttaa elämänsä suuntaa. Läheisestä ei vain ole tukijaksi, rajoja on vaikea asettaa toiselle, jos ei pidä huolta omasta jaksamisestaan.
Jos paikkakunnallasi kokoontuu Irti-Huumeista ry:n vertaistukiryhmä, suosittelen.
Yhteystiedot löytyvät Irti-Huumeista yhdistyksen etusivuilta, sieltä löytyy myös päivystävän puhelimen numero,sekä Läheis-ja Perhetyökeskuksen yhteystiedot. Pienikin keskustelu sellaisen ihmisen kanssa joka ymmärtää tilannettasi ja on itse ehkä käynyt vastaavaa läpi, antaa voimia ja toivoa. Saat varmasti vertaistukea täältä Vilpolastakin.

Terv. Ohjaaja Kerttu
Ohjaaja Kerttu
Vertaisohjaaja
 
Viestit: 164
Liittynyt: 27.8.2010 11:50:28

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sydän karrella » 9.12.2014 10:34:28

Hei! Reilut kymmenen vuotta olen "auttanut" poikaani taloudellisesti, maksanut vuokria, antanut rahaa ruokaan, lääkkeisiin, "työvaatteisiin" jne... lista on aivan loputon :( Ajattelin lapsen syntymän olevan se käänne hänen elämässään, mutta toisin kävi, muutaman viikon jaksoi olla isä ja sitten aineet voittivat :cry: Lapsen syntymän jälkeen olin niin huolissani etten voinut kuin itkeä. Huoli tulevaisuudesta ja varsinki pienokaisesta oli aivan valtava. Kävin työterveysasemalla, aivan ihana lääkäri oli, sain muutaman päivän sairaslomaa ja kehotuksen soittaa kriisityöntekijälle. Kävin kerran juttelemassa, jotenki kuitenki sydämessä hävetti kertoa elämästäni, mitä kaikkea olin kokenut ja mitä kaikkea poikani oli joutunut kokemaan lapsena ja miten nyt eli elämäänsä. Poika helluineen pääsi hoitokotiin lapsen kans ja kolme viikkoa asiat sujuivat ihan mukavasti. :) Pystyimme pojan kans keskustelemaan asioista huutamatta ja syyttelemättä. Sitten aineiden himo voitti, tappelivat hoitokodissa, lapsi sijoitettiin kiireellisesti sijaisperheeseen, vanhemmat ulos. Kotona heillä tilanne jatkui tappelujen merkeissä ja sitten poijan hellu sai tarpeekseen ja jätti poikani. Nyt pojallani on monta syytä vetää aineita, ei lasta, ei hellua. Rahan kerjääminen on ihan päivittäistä, se aiheuttaa minussa ihan valtavaa voimattomuuden tunnetta, raivoa ja kaikkea mahdollista, huudan ja itken ja sitten annan rahaa. Tähän ahdistukseen olen alkanut iltaisin nauttimaan viiniä, muutama lasillinen ja olo helpottaa. Tiedän että olen tuhon tiellä, mutta nyt on sellainen olo että en enää jaksa välittää :cry:
Viimeksi muokannut sydän karrella päivämäärä 25.10.2016 17:57:54, muokattu yhteensä 1 kerran
sydän karrella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 179
Liittynyt: 7.12.2014 18:46:03

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sarkynytsydän » 9.12.2014 11:53:05

Hei Sydän karrella

Tervetuloa kirjoittelemaan! Täällä toinen "sydämetön" äiti, joka haluaisi kertoa sinulle, että täysin kaottisistakin tilanteista voi selvitä hengissä, niin äiti (isä ja muut läheiset),kuin myös narkomaanitkin.

Olen kertonut tilanteestamme tuolla "Lamaantunut narkkarin äiti"-ketjussa. Ymmärrän sinua hyvin, kun kerrot rahoittaneesi poikasi huumeilua. Niin teimme mekin, vaikka tiesimme tasan tarkkaan, ettei saisi, eikä kannattaisi. En vaan ymmärrä, mitä muutakaan sitä voisi tehdä, kun on kysymyksessä oma lapsi! Meillä ei tosin oikeasti olisi ollut varaa siihen, mutta en enää jaksa murehtia sitä. Rikoksiinhan moni käyttäjä sortuu lopulta, mutta ne tuomiotkin voivat olla se pysäyttävä juttu. Ja vankilassa on tosi kattava päihdehoito ja muutakin hyvää tukea. Toki siellä on tietysti myös kriminaalien korkeakoulu, mutta päihdeongelmaiset tekevät siinäkin omat valintansa, niin kuin ovat tehneet narkkaamisessaankin!

Itse raivosin hullun lailla, kun viimeinkin avasin silmät, nähdäkseni koko kauhean ongelman. Meillä on narkomaanimme lisäksi alkoholistipoikia, jo keski-ikää lähestyviä. Olin niin täynnä pyhää vihaa, että leikittelin ajatuksella, että tappaisin heidät, olinhan heidät itse synnyttänytkin! Nyt jälestä päin ymmärrän, että vihan taustalla oli musertava pettymys. "Tekivät perkeleet mulle tämmöistä, vaikka olin parhaani yrittänyt ja elämäni uhrannut, nyyh"!

Oikeastihan viha ja muutkin tunteet ovat vain tunteita, niitä tulee ja menee (ainakin minulla), oikeasti ne eivät ole totuus. Itse raivosin viimeksi eilen illalla, ollessani ryhmässä, kun olin loukkaanntunut verisesti siitä, että miniäni unohti tarjota kahvia meille, ollessamme pojanpoikamme synttäreillä itsenäisyyspäivänä. Nyt asia ja reaktioni vähän naurattaa,MUTTA on terveellistä purkaa pettymystään ja muitakin tunteita!

Suosittelisin sinulle kirjoittamista tänne, itselläni tämä toimii hyvin. Ja on olemassa monia auttavia tahoja mm. Al-Anon ja Irti Huumeista-järjestö ym. Ja näissä auttavissa paikoissa, me kaikki olemme saman ongelman vaurioittamia. Kukaan meistä ei ole aiheuttanut läheistemme päihdeongelmaa, emme hallitse sitä, emmekä voi sitä parantaa!

Virtuaalihalaus sinulle Sydän karrella
sarkynytsydän
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 275
Liittynyt: 16.6.2014 03:39:54

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sydän karrella » 9.12.2014 12:24:10

Kiitos sarkynytsydän sanoistasi. Rystyset verellä olen rukoillut jotain muutosta tähän elämään, välillä itkenyt ja välillä maannut ja tuijottanut kattoon, mikään ei ole helpottanut tätä ahdistusta. Pojan takia oma talous on aivan retuperällä, lainaa olen joutunut ottamaan että selviäisin eteenpäin. Onneksi on työ jossa viihdyn, muuten olisin tuon viinin lipittämisen takia ihan pohjalla. Kävin Irti huumeista ryhmässä kerran, siellä oli minun lisäksi ohjaaja ja yksi äiti. Jotenki koin koko tilanteen hyvin ahdistavana, koin itseni ulkopuoliseksi kun ohjaaja ja tämä äiti tunsivat toisensa vuosien ajalta. Täällä olen lukenut kirjoituksia, mutta jotenki kaipaan tukea siihen että miten pystyn olemaan antamatta rahaa pojalleni :shock: Miten olette pystyneet sanomaan ei, ja myös pysymään sanojenne takana. Mistä ootte saanet voimaa siihen?
sydän karrella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 179
Liittynyt: 7.12.2014 18:46:03

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sarkynytsydän » 9.12.2014 17:15:36

Hei Sydän karrella

Päätimme, jo kolme tai neljä vuotta sitten, että nyt riittää pikavippien maksaminen. Meni n. kolme kuukautta ja poika menetti luottotietonsa, hyvä niin, loppui se diilereille ja muille paskatyypeille puhelimien ynnä muun tavaran hommaaminen. Tuollahan ne odottavat ulosottovirastossa maksamistaan monet, monet laskut. Velkasaneeraus(?) on kohta varmaankin hänellä ajankohtaista.

Kyllähän hän oli moneen muuhunkin asiaan rahaa vailla ja annettiinkin, mutta mitkään perijöillä uhkaileminen tai muukaan kiristäminen ei onnistunut häneltä, En usko sellaiseen enkä pelkää, mielestäni jutut ovat moniltaosin urbaanilegendoja. Olen ollut paljonkin poliiseihin yhteydessä, näinä käyttövuosina, mutta monetkin, aivan ilmiselvät rikokset ovat asianomistajarikoksija ja vaativat "uhrin" rikosilmoitusta ja sitähän nämä narkkipoloiset eivät tee!

Kyllä vieläkin saatan maksaa jonkun laskun, ihmeekseni hän huolehtii maksuistaan kiitettävästi (paremmin kuin vanhempansa!) Pienethän ne on tulot heilläkin, mutta eivät ole suuren suuret meilläkään.

Rahan annon kieltäminen on vain jokaisen itse tehtävä, en ymmärrä siihen olevan muuta keinoa. Ymmärrän erinomaisesti sen, että koet sen tosi vaikeaksi. Pelkäätkö, että poikasi uhkailisi tai kiristäisi sinua? Ota silloin poliisiin yhteyttä. Olen lukemattomat kerrat soittanut poliisit kotiimme ja luotan heihin 100%:sti. Ja heillä on hyvinkin neuvova ja empaattinenkin suhtautuminen läheisiin ja näihin käyttäjiinkin.

Meillä narkomaanimme pysäytti se, että riehumisensa seurauksena hain lähestymiskiellon. Olen tosi onnellinen, että tein sen, lähes ainoa viisas tekoni poikani käytön aikana.

Omien kokemuksieni mukaan, rahapulasta kertominen tai kaikkien elämänarvojen mittaaminen rahassa, on jotenkin helpompaa kuin ongelmista puhuminen niiden oikeilla nimillä. Eihän kaikkiin ongelmiin ole edes välttämättä sanojakaan tai niitä ei oikeen ymmärräkään. Mieheni vanhemmat ja minun vanhempani ovat eläneet sota-ajan ja sen jälkeisen puutteen, ja melkein ainoat arvot oli raha! no, tietenkin myös rehellisyys, täsmällisyys jne. Ja muista, että nämä on minun omia mietteitä.

Onpa tosi harmillinen Irti Huumeista-ryhmän kokemuksesi. tavallisesti uudet läheiset saavat ymmärtävää huomiota niin vetäjiltä kuin muilta läheisiltä. Kannattaa yrittää uudestaan tai voit myös soittaa.

Oletko huomannut itsestäsi, että olemme tosi herkkiä ja kuin vereslihalla suhteessamme narkomaanipoikiemme ongelmiin ja myös omiin vaikeuksiimme?

Paljon voimia sinulle T, Särkynytsydän
sarkynytsydän
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 275
Liittynyt: 16.6.2014 03:39:54

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sydän karrella » 9.12.2014 19:05:38

Jälleen kaunis kiitos sarkynytsydän :) Minun pojalla on luottotiedot menneet jo aikoja sitten. Linnareissun teki puukotuksesta ja siellä sama peli jatkui, tarvitsi rahaa pelivelkoihin ja mie pöhkö maksoin ettei minun esikoista vain pahoinpidelty. Kaikki halusin uskoa mitä hän kertoi, samoin myös hänen mummo ja pappa. Ei ole hänen kohdalla vankila tai oman lapsen syntymä pysäyttäneet päihteiden käyttöä :( Sanoin hänelle että jos hän hylkää oman lapsensa päihteiden takia niin hyvölkään mieki hänet, mutta kovin on vaikeaa pysyä sanoissaan :|
sydän karrella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 179
Liittynyt: 7.12.2014 18:46:03

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sarkynytsydän » 9.12.2014 21:49:29

Hei Sydän karrella

Tilanteesi tuntuu kyllä tosi kauhealta. Hae apua itsellesi, olet ansainnut sitä. Ja muista, että et ole aiheuttanut poikasi huumeongelmaa, hän on aivan itse valinnut sen. Etkä pysty sitä hallitseen, vaikka kuinka haluaisit ja yrittäisit. Ja kukaan muu ei voi sitä parantaa, kuin käyttäjä itse, nöyrtymällä ja pyytämällä apua itselleen.

Al-anonissa puhutaan "rakkaudella irtautumisesta" päihdeongelmaisesta. Minusta se on tosi vaikeaa! Toiset kehottavat elämään omaa eläämäänsä, mutta kyllä minun elämääni kuuluvat nämä jo aikuiset päihdeongelmaiset myös ja vanhimman poikamme perhe. Olen aina ollut hyvin perhekeskeinen, mutta yritän toki kovasti olla elämättä heidän elämäänsä heidän puolestaan. On se tosi vaikeaa!

Suosittelen sinulle tänne kirjoittamista, itselleni se tuo hiukan selkeyttä kaaokseen.

Luinko kirjoituksestasi vähän jotain murretta? Minusta murteet on tosi hauskoja!

Ossaan määki. Ymmärrätkö nää, jos sanon, että mulla palelee jalakoja helevetisti ja vaikka joisin kahavia kolome kuppia, niin käjet on työnnettävä taskuun ja eikä polovet yhtään lämpene...

Monesti tuolla Irti Huumeista-ryhmässä nauretaan paljon, vaikka asiat ja ongelmat ovat tosi lohduttomia.

Paljon voimia ja jaksamista sinne sinulle!
sarkynytsydän
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 275
Liittynyt: 16.6.2014 03:39:54

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sydän karrella » 10.12.2014 00:01:26

Täällä yksikseni istun, muutaman laisllisen viiniä nauttinut, ei ahdista pahemmin. Pikkusisko soitteli ja kertoi että heillä taas mies murjottaa toista viikkoa, ei mitään kontaktia saa :( Poika yritti soitella ja laittoi kymmenkunta viestiä ja pyysi rahaa särkylääkkeisiin, en vastannut mitään, johan eilen annoin. Sanoi että menee katkaisuun kun saa omat lääkkeet mukaan... johan eilen annoin rahaa niihin, tänään en anna, sen olen päättänyt.
sydän karrella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 179
Liittynyt: 7.12.2014 18:46:03

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sarkynytsydän » 10.12.2014 18:16:57

Hei Sydän karrella

Tosi hyvä. ettet vastannut poikasi puheluun ja viesteihin. Siitä se lähtee!

Muistin taas, että olen viimeksi lukenut Ulla Korhosen (ei Anita K) narkomaniaa (päihdeongelmaa) käsittelevän kirjan. Kirjassa kerrotaan, että tämä kieroileva, itsekäs, kusettava, valehteleva jne. persoonallisuus on narkomaanin käyttäjäpersoonallisuus, se aito ihminen on siellä alla piilossa. Kyllähän siitä aidosta tyypistä voi aika-ajoin nähdä vilauksen huumeilunkin aikana. Kirjassa kerrotaan myös siitä, että nämä narkomaanit ovat sairaita ihmisiä. Ja kirjassa puhutaan myös "Velvoitehoidosta", joka on ikäänkuin pakkohoitoa, eiväthän nämä sairaat useinkaan itse ymmärrä olevansa sairaita ja tarvitsevansa hoitoa.

On tosi tärkeää pitää huolta itsestä ja hoitaa itseä ja hakea ehdottomasti apua, että meillä olisi voimia silloin, kun (jos) narkomaani haluaa apua raitistumiseensa.

Jos jaksat ja haluat niin kirjoita tänne, minulla tämä toimii ainakin. Välillä on hyvinkin vastahankainen olo, mutta se helpottaa lopulta, siis kirjoittamiseen. Ja tuntuu ihan hyvältä jälestä päin lukea näitä omia mietteitä.

Paljon terveisiä ja voimia sinulle!
sarkynytsydän
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 275
Liittynyt: 16.6.2014 03:39:54

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sydän karrella » 10.12.2014 18:41:52

Hei! Olen kyllä kokenut saavani lohdutusta lukiessani koskettavia tarinoita täällä :) Soittelin pojalle aamulla, oli siellä kovin vaitonainen, riitaa ollut illalla ex:n kans ja joutunut käsirysyyn jonku "kaverin" kans. Mietti että elämällä ei ole mitään tarkoitusta kun ei ole hellua ja lasta. Kehotin häntä menemään hoitoon, tilanne muuttuu vain pahemmaksi kun asioita yksin vatvii ja voihan olla että asiat ex:n kans järjetyvät kun tämä huomaa pojan todella yrittävän. Itellä on kans surullinen olo, voinko koskaan olla mummo pojan tyttärelle :( Pitkähän meillä on välimatka kun poika asuu etelässä ja mie lapissa, mutta olis niin mukava käydä tervehtimässä pikkuista ja vanhempia, mutta en tii miten onnistuu kun riidoissa ovat ja lapsi sijaisperheessä :cry:
sydän karrella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 179
Liittynyt: 7.12.2014 18:46:03

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sarkynytsydän » 11.12.2014 06:52:27

Huomenta Sydän karrella

Luin illalla taas ketjua "Lapseni on narkomaani", ketjussa on 23 sivua, pääsin vasta sivulle 5.
Ketju on aloitettu 13.7.2009-1.5.2014, tiedän, että se päättyy tosi surullisiin tapahtumiin ja tunnelmiin (olen lukenut sitä jo monta vuotta), mutta siellä on niin paljon hyviä ja viisaita sanoja, etten itse ikinä kykene sellaisia kirjoittamaan. Ketjussa on myös paljon äitejä ja muitakin kirjoittajia, mitähän heille ja heidän narkomaanilapsilleen kuuluu? Mietin sitä monesti. Suosittelen sitä sinullekin.

Nykyään täällä on vähän kirjoittajia, harmi, mutta lukijoita näyttää käyvän kuitenkin.

Hyvää työpäivää sinulle, myös minulle, saapahan vähän muita asioita mieleensä!
sarkynytsydän
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 275
Liittynyt: 16.6.2014 03:39:54

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja top rankin » 11.12.2014 10:55:47

Enpä ole minäkään aikoihin kirjoittanut mutta tuo "murre ja Lappi ja poika etäällä" sai minut tarttumaan kynään, kun kuvaus sopii niin hyvin meihinkin vaimoni kanssa.

En tiedä pojan käytöstä oikeastaan mitään. Hän ei vastaa puhelimeen eikä viesteihin. Yhden kerran kaksi viikkoa sitten ohikulkumatkalla näin hänet mutta hän ei puhunut mitään, otti vastaan vain sen tavaran mitä olin tuomassa ja saman tien kääntyi mennäkseen pois. Aikamoinen isä-poika-hetki. Kesti tuskin minuuttia.

Joulu on tulossa ja epäröimme, että tuleeko poika kutsua kotiin jouluksi. Toisaalta tuntuu että on huono isä ja vanhempi jollei kutsu, mutta toisaalta tuntuu, että pääsee paljon vähemmällä jos poika ei tulisi. On kyllä niinkin että kun ei poika vastaa puhelimeen eikä viesteihin niin miten sellaista voisi kutsuakaan.

Joku kirjoitti täällä että napanuora tulisi katkaista ja antaa lapsen itse ottaa yhteyttä jos on asiaa. Mutta se on rankkaa. Ja on rankkaa valvoa yöllä ja miettiä mitä hänelle kuuluu. Vaimo nukkuu nukahtamislääkkeellä (ja viinillä) ja viiniä lipitän itsekin, mutta herään aamuyöllä valvomaan.
top rankin
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 50
Liittynyt: 26.10.2010 20:10:13

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sydän karrella » 12.12.2014 13:06:42

Hei! Surullinen on olo, ei halua poika muutosta elämäänsä :( Viikon verran on luvannut joka päivä mennä hoitoon mutta toisin on toiminut. Tuntuu niin pahalta että ei aseta omaa lasta aineiden edelle. Ei pääse tapaamaan lasta jos näyte ei ole negatiivinen. Me asumme tosiaan eri puolilla suomea, joten ainoastaan puhelimen välityksellä pidämme yhteyttä. Omaa viininjuomista olen yrittänyt hillitä ihan tosissaan, on pakko olla joku muu keino päästä tästä ainaisesta ahistuksesta. Olen miettinyt lääkärille menoa, jos sais jotain ahdistusta lievittävää lääkitystä. Yöt pystyn nukkumaan suhteellisen hyvin, puhelimen olen jo vuosia pitänyt öisin äänettömällä. Nyt mietin sitä jos alan jättämään puhelimen kotiin työpäivän ajaksi. Vilkuilen sitä töissä vähän väliä ja älytön ahdistus valtaa kun pojalta tulee viestejä ja puheluita liukuhihnalta, koskien aina lähinnä rahaa. Ei sano suoraan että aineisiin rahat käyttää, mutta ex kertoi että käyttää Subua :cry:
sydän karrella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 179
Liittynyt: 7.12.2014 18:46:03

Re: Niin raivona että punaista näin...

ViestiKirjoittaja sarkynytsydän » 12.12.2014 16:26:10

Hei sydän karrella ja top rankin

Tosi rankalta ja surulliselta kuulostaa teidän kummankin käyttäjäpojan tilanne ja tietenkin vanhempien myös. Paljon voimia mölempiin perheisiin.

Voisithan hankkia toisen liittymän, sydän karrella, normaali puheluihin, josta et antaisi numeroa pojalle, vaan muille läheisille ja luotettaville ihmisille. Kyllähän tuo puheluilla ja viesteillä pommittaminen on kamalaa, henkistä väkivaltaa ja manipulointia.

Luin viestiketjua "Lapseni on narkomaani" sivulle 13. Siellä joku kertoi juuri Ulla Korhosen kirjasta, jossa hän kertoo siitä, että himo huumeisiin on niin kovaa, että kaikkia keinoja käytetään, jotta se seuraava annos on saatu. Päihdeaddiktio-sairaus pyörittää näitä narkomaaneja. Kannattaa lukea.

Löysin top rankin viestiketjun, "Taas yksi huumelapsen vanhempi tässä", jossa kerrot tarinaanne. En ehtinyt kuin vilkaista sitä, mutta luen sen viikonlopun aikaan. Olenhan sen toki aikanaan lukenutkin, en vaan nyt muista kovin tarkasti.

Meillä on oikeastaan tosi hyvä tilanne narkomaanipoikamme ja hänen tyttöystävänsä kanssa. He ovat olleet jo pitkään korvaushoidossa, poika 1.5v ja tyttö lähes vuoden. Paljon heillä on myös kaikenlaisia tukitoimia, hoidon lisäksi. Itse olen oppinut kohtuullisesti elämään päivän kerrallaan. Yksinkertaisesti en mieti tulevaisuutta juurikaan, enkä tee suunnitelmia, en ehkä kestäisi sitä pettymystä, jos retkahtaisivat.

Monessa asiassa he ovat kyllä aika lapsellisia, esim. kun joutuvat päivittäin ajaamaan autolla aika pitkiä matkoja, niin lähtiessään asioille ottavat aina kahvit mukaansa. Vilkaisin kerran autoon ja siellä vänkärin jalkatilassa oli varmaan 10 mukia ja muumimukit oli kuulema hanskalokerossa! Hohhoijaa! Poika soittaa lähes päivittäin ja päivittää tilannettaan. Eilenkin, kun myrskyn vuoksi siellä oli sähkökatkoja, niin pelkäsi, että heiltä on katkaistu sähköt, vaikka laskunmaksu oli vain kohtuullisen vähän myöhässä. Kehotin häntä katsomaan ulos, että näkyykö missään päin valoja, no ei näkynyt!

Kyllähän tässä olisi syytä olla elämäänsä tyytyväinen. Meillä tosin on täällä sellainen oma kotijuoppo, joka oli eilenillalla liikenteessä. Kiva herätä puhelimeen, kun juuri on nukahtanut, en jaksanut vastata. Niinpä hetken kuluttua ajoi taksi pihaan ja äiti maksoi. Hitto vieköön! En vielä ole toimittanut alkopoikaa putkaan, maksamattomista taksikyydeistä, kun tunnen joitakin taksikuskeja ja ymmärrän, että he tekevät vaan työtänsä. Poika kyllä maksaa loppujen lopuksi vipit takaisin vielä, mutta miten tulevaisuudessa, en tiedä. Enkä tiedä sitäkään, että onko sairastunut muuhunkin psyykkiseen vaivaan kuin alkoholismiin.

No. nyt rupeaa taas v...maan, joten tunnistatteko murteen:

Kilisee, kilisee kulukunen, helekkyen, väläkkyen. Kilisee, kilisee kulukunen...


Paljon voimia ja jaksamista teille molemmille. Kirjoitelkaa tänne, jospa se helpottaisi oloanne. t, SärkynytSydän
sarkynytsydän
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 275
Liittynyt: 16.6.2014 03:39:54

Seuraava

Paluu Vilpola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa