Olet täällä

sotatilan julistus sairautta vastaan

Haluatko tukea ja keinoja alkoholinkäytön vähentämiseen? Me Vähentäjät on vertaistukeen perustuva keskustelupalsta kaikille, jotka etsivät muutosta alkoholinkäyttöönsä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 13.3.2019 08:02:36

huomenta Ginger ja muut,
pikaisesti uni ylös ennen kuin unohdan.
ex-aviomiehen kanssa bensiksellä töissä, mutta äkkiä pitikin lähteä jääkiekkomatsiin. exän isä olikin muuttunut lähes nuoruuteni ensimmäisen poikaystävän isäksi, joka ei halunnut minua mukaan matsiin. hän voi matkustaa kotiseudulleen, faija sanoi. loukkaannuin. tiesin että tililläni oli vähän rahaa joten mietin saanko junalippua kunnes muistin että onhan tilillä joustovaraa, mutta sitten unohdin pin-koodini. yritin unessani kuumeisesti muistaa koodiani, mikä olikin yhtäkkiä vanhan koiratilini koodi. numerot olivat 2,3,4,1 mutta siis sekaisin eikä suinkaan 1,2,3,4. sekä exä että tämä isä olivat kamalan tylyjä ja itse koin jääväni heitteille. koin myös häpeää rahattomuudestani ja koko tilanteestani. ei pääsyä matsiin, ei rahaa matkustaa kotiin, ei mitään. huusin exälle mutta hän ei piitannut. kuljeksin pitkin pimeää kaupunkia ja mietin miten selviäisin.
enempää en muista.
heräsin kamalan ahdistuneena.
ex-aviomiehen uniin tulo ei ole erikoista; olen nimittäin nähnyt hänestä unta toistuvasti jo muutaman vuoden aina siitä lähtien kun hän kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen, mikä oli suuri järkytys, mutta toi isä, bensis ja jääkiekkomatsi ovat. eivät missään tekemisissä minkään kanssa eikä ainakaan todellisuuden. hylätyksi tulemisen tunne taas on varsin tuttua :cry:
ja edellisyönäkin näin ikävää unta. sitä en jaksa raportoida.
mikä mättää? miksi näitä painajaisia?
painajaisiksi unet muuttuvat tunnelmansa takia, ei niissä mitään murhamiehiä tarvita.
hei muuten, nyt muistin, olen ennenkin nähnyt unta että olemme ex-husbandin kanssa töissä bensiksellä, mitä ei tapahtunut todellisessa elämässä. mikä ihme kuvio tämä bensis on? en tajua.
mulla noi unet vaikuttavat mielen päällä koko päivän. spekuloin niitä ja niiden ikävä tunnelma on riesana. onko taas tapahtumassa jotain ikävää?

eilinen päivä sujui ok. olin kyllä kamalan väsynyt ja uupunut taas ja nukuin neljän tunnin päiväunet, silti nukuin pitkän yönkin.
maksoin sittenkin sen sairaalalaskuni itse, mutta tein siitä kyllä hakemuksenkin Kelaan ensin sähköisesti ja sitten kiikutin liitteet paperiversioina virastoon, mikä oli kiinni :?: ovessa oli kuitenkin lappu että sinne jätetty posti eli postilaatikko tyhjennetään päivittäin.
maksoin sen saman tien itse vaikka toisin kaavailin kosken luota Kelan aikatauluihin, ties koska käsittelevät hakemukseni. sinne meni 244 e :shock: tajusin liittää hakemukseeni muitakin HUS-laskuja joita makselin alkukuusta. saa nähdä miten käy.
kävely Kelaan, isoon markettiin (ja vielä takaisin) otti voimille vaikken tehnyt edes mutkaa reitilläni. näillä kävelyreissuillani isoon markettiin mulla on tapana huilia ostarin penkeillä jossa sitten istuskelen itseäni parikymmentä vuotta vanhempien mummojen ja pappojen kanssa. olen lähes aina ainoa jolla ei ole rollaattoria. joskus on mukava rupatella jonkun kanssa mutta eilen väki oli hiljaisella tuulella. kotiin päästyäni minäkin nukahdin heti.

tänään ei mitään erikoista ohjelmaa. yritän jälleen pientä kävelylenkkiä. kunto on kyllä niin kuralla kuin olla ja voi, mutta kuten ystäväni MM sanoi eilen haloo, mitä muuta se voisi ollakaan. MM tulee muuten taas yökylään la 23. päivä. sama kuvio kuin ennenkin, eli hänellä on täällä Helsingissä kurssi ja yöpyy luonani. saan taas piristystä ja vaihtelua arkeeni.

alkaa olla aika kustantajan yhteydenotolle. tiesin etukäteen että helmikuussa ei vielä kannata odotella mitään mutta kohta ollaan jo maaliskuun puolivälissä. kävin eilen silloin tammikuussa hätäisesti muokkaamaani käsistä läpi ja totesin jälleen, että siinä olisi kyllä mahdottomasti työtä jotta sen saisi julkaisukuntoon.
se löysät pois-homma ensimmäiseksi ja muutoinkin tiivistämistä riittäisi.
toistoa on aivan liikaa, vaikka toisaalta ne ovat jutun juonikin, nämä toistot. kun ihminen oikein jankuttaa ongelmiaan ja tunnelmiaan, se pitää tuoda esille mutta väsyttämättä lukijaa. pitää olla siis ovela kuin kettu jotta käsis pysyisi kasassa ja "lukijaystävällisenä".
ns jännitteen rakentaminen on täysin kesken. vai onko sitä ollenkaan. tekstejäni/päivityksiäni pitäisi vekslata eli joitakin kohtia siirtää ajallisesti joko alkuun tai loppupuolelle. jotta "tarinasta" tulisi todentuntuista tai jopa aidosti todenmukaista pitää siis valehdella. nurinkurista mutta niin se menee.
täällä Plinkissä on pakko olla itseni lisäksi toisiakin kirjailijoita mutta he ovat pitäneet asiasta suunsa kiinni. ainakin harrastelijakirjoittajia on paljonkin. ei sillä, että haluaisin jutella aiheesta (työn viheliäisyydestä) mutta toisinaan tuo tulee mieleeni.
kuinka paljon Plinkissä muuten käy väkeä keskimäärin? olisi kiinnostava tieto.

siitä kamalasta Dexametason-kortisonikuuristani vielä sen verran että nieleminen on ollut peräti tähän asti jotenkin hankalaa. kuten pelkän veden juominen. olen nimittäin huomaavinani että vasta nyt se luistaa normaalilla tavalla.

tiedossa vissiin harmaa päivä mutta linnut ne laulelevan vaan. niin älyttömän mukavalta se kuulostaa.
ai niin Ginger, josko ajattelisimme siten että jos ollaan kuopassa välillä niin kohta taas jo leijutaan.
vai kuulostaako öklöltä? :lol:

sairauden aikana olen saanut kuulla sieltä täältä että oletpa positiivinen ihminen. se tuntuu niin käsittämättömältä, ai minä vai?
perusahdistunut ihminen. mutta joo, olenhan toki muuttunut paljon. entisiin aikoihin verrattuna pää on niin sanotusti kasassa.
tarvitsinko tämän sairauden? onko se ollut mulle hyväksi? tämä kokemus kaikkinensa. ehkä. mene ja tiedä sitten.
vai, onko tämä muutos alkoholinkäytön suhteen johtanut positiivisempaan meininkiin mielenmaisemissani? varmasti.
kuoppiin joudun toki tämän tästä mutta onneksi pääsen niistä myös ylös. depressiota en yksinkertaisesti suostuisi ottamaan vastaan.
olen tosissani kun sanon, että jos kunnon sama vanha jo kertaalleen koettu depis hyökkäisi kimppuuni olen sataprossan varma että tekisin todella rankkoja valintoja. en väsy toistamaan miten kauhea sairaus se on.
silloin erokipuilun aikana pelkäsin sitä tosissani sillä olinhan niinä aikoina aivan helisemässä. se syys- lokakuu oli pahinta aikaa.
sain täältä valtavasti tukea silloinKIN, yksin en varmasti olisi selvinnyt; siltä se ainakin näin jälkikäteen tuntuu.

mitä ihmettä... äänettömällä olevaan luuriini oli tullut minuutti sitten HUS-puhelu. eli tasan minuutti sitten kasilta.
soitan sinne nyt heti takaisin.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1814
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 13.3.2019 09:12:02

Hei Sylvia ja kiitos kommenteistasi, ei leijuminen ja kuoppaan tippuminen kuulosta ällöltä, se on vaan sitä elämää. Toisella tavalla ilmaistuna.

Mielenkiintoinen unikertomus. Alitajunta on jännä, kun se työstää asioita unen aikana. Itse olen toistuvasti nähnyt unta talosta. Joka ilmeisesti viittaa jonknlaiseen muutokseen? No heh, täällä Plinkissähän sen voisi tulkita vähentelijöistä lopettajaksi. En tulkitse enempää.

Toivottavasti jaksat tehdä päivälenkin ulkona. Kevät tuntuu junnaavan paikallaan ja se totisesti koettelee kärsivällisyyttäni. Ja auringon puuttumnen tekee apeaksi. Mutta huomenna voi olla kaikki toisin.

Voimaannuttavaa päivää, olet sitkeä taistelija sairautesi kanssa.
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 109
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 13.3.2019 15:52:36

taas bensiksellä ex-husbandin kanssa :?: :?: otin nimittäin päiväunet.
jälleen äkkiä kirjaan sen ylös itselleni.

ennen tuota bensistä olin isäni isokokoisessa veneessä joka oli liputettu jostain syystä Saksan lipulla. tällä kertaa mulla oli kännykän pin-koodi hukassa, jälleen myös pankin mutta paljon myöhemmin. jouduin uimaan ensin isäni veneestä viereen parkkeerattuun laivaan, jossa sielläkin saksalaisia, sen jälkeen laiturille. uidessani yritin pitää vanhanaikaista simpukkakännyäni veden pinnalla ettei se kastu. pääsin kotikaupunkini keskustaan jossa se bensa-asema. ystäväni S oli siellä exäni kanssa ja he käyttäytyivät oudosti.
S sanoi, että mun psyykkinen sekoilu on kamalaa ja sen on loputtava. yritin selostaa etten tee sitä tahallani, ei auttanut. taas hylkäämisen kokemus.
menin paniikkiin enkä yhtäkkiä pystynyt puhumaan. sitten huomasin että olin mykkyyteni lisäksi sokeakin.
päädyin kaupungin keskustaan ja puntaroin pin-tunnustani 3,5,3,6. (pitäisikö alkaa lottoamaan kun näen näitä numeroita :P )
nuoret tytöt pankkiautomaatilla yritti varastaa rahaa. sanoin yhdelle tytölle että jos autat, saat 2 euroa. ei auttanut mutta annoin hänelle silti kolikon. kauhukseni huomasin että olin ottanut lainaa 17.000 euroa, kunnes näkö silmissäni jälleen katosi. rahaa tulvi syliini koneesta, tungin sitä joka paikkaan. menin sokkona lapsuuteni herkkukauppaan ja pyysin puhe sammaltaen greippijuomaa, ei onnistunut koska kauppias luuli että olin humalassa, korjasin että limsaa, greippilimsaa, jolloin sain juomani.

jälleen siis tunnelmaltaan painajainen.
samoja teemoja kuin unessani yöllä, enkä pääse nyt yhtään kiinni mistä nämä kumpuavat. exä, raha, hylätyksi tuleminen, numerot.
rahahan on toisaalta pinnalla useinkin mulla, tai pikemminkin sen vähyys.
tähän päiväuneen tunki mukaan myös juominen tuon greippilimsan yhteydessä. kappas vaan muuten että unessakin kaavailin limsaa enkä ihme kyllä alkoholia.
Ginger, sanotaan että talo tosiaan tarkoittaa ainakin muutosta, mutta montaa muutakin asiaa, yleensä positiivisista lähtökohdista. just Vilmaston kanssa oli puhetta unessa toistuvista taloista, tai onhan siitä jo aikaa. oliko se viime syksyllä eli oli.

olen aivan poikki. ulos pitäisi lähteä mutta se tuntuu ylivoimaiselta. päivällä nukkuminen on ihanaa muttei välttämättä päiväunilta herääminen. tulee aina tunne että taas tuhlasin päiväni nukkuessa ja muutoinkin semmoinen tunkkainen olo toisin kuin aamuisin herään hyvällä mielellä jos ei pahoja oireita ole.
kai se lenkki on tehtävä, muutoin asia vaivaa illallakin. "lenkillä" tarkoitan alle puolta tuntia kävelyä. jo pelkkä raitis ilma tekee hyvää.
mutta tämä väsymys tänään ja eilenkin vetää aivan raadoksi. jäsenet ovat raskaat ja jos menisin sängylle nukahtaisin taas.
voi sentään.
vähän huolestuttaakin taas.
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1814
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 14.3.2019 04:28:14

puoli kolme heräsin yöllä ja kuinkas muutoin kun ex-aviomiehestä unta, mikä ihme vaivaa?
nyt asuimme pienessä oranssissa teltassa jossa hääräilin yksin yrittäen saada siitä kodinomaista. ja oli siinä muutakin mutta kyllästyttää raportoida. tällä kertaa ei painajainen muttei mikään riemurallikaan.
ilmeisesti alitajunta työstää nyt jotain semmoista mistä en saa selvää. kuten olen tainnut kertoa olen nähnyt exästä, jonka kanssa menin naimisiin loppuvuodesta 89, unta säännöllisen epäsäännöllisesti aina siitä lähtien kun hän kuoli kolmisen vuotta sitten. mitä ihmettä nämä unet yrittävä kertoa, vai onko se vain niin että uni seuraa toista koska päivällä mietin niitä ja siksi ne jatkuvat seuraavanakin yönä. ehkä näin.
kaiken kukkuraksi eräs epämääräinen "ystäväni" samalta aikakaudelta kun menimme naimisiin, oli tekstannut eilen illalla että on tulossa Helsinkiin tänään ja voisimmeko tavata. ei voida. kaveri on aivan seko. tai oli ainakin joskus aikaisemmin. miespuolinen.
toisin sanoen 90-luku hyökkää päälle; avioliitto ja tuo seko ystävä :?: :!: tai mistä minä tiedän josko olisi muuttunut vaikka kuinka kuten olen itsekin, sillä emme ole nähneet vuosiin. ennen vanhaan se olisi tarkoittanut armotonta baareissa heilumista, tuskin enää.
enkä aio kutsua häntä tännekään kosken kuitenkaan luota siihen. saattaisi kalppia tänne valtavat herkku- ja viinakassit tuliaisina ja sitä rataa. sitten alkaisi se taksien perään soittelu että keskustaan pitää päästä iskemään naisia. voi sentään, se olisi kamalaa.
aion sanoa ettei kunto nyt salli. hän kyllä tietää sairaudestani.
hyi kauheaa koko 90-luku.
nyt saa loppua unet siitä, voiko sen päättää? tehdä jotain meditatiivista työskentelyä jotta ne lakkaisivat.
vai onko unieni tarkoitus se että tuo hirveä ajanjakso on muka edelleen käsittelemättä ja sitä pitäisi työstää? hoh hoijaa. siihen en rupea, vaikkapa tässä päiväkirjassani. vatvomaan menneitä. ihan tarpeeksi on kestämistä tämänkin ajanjakson kanssa mitä nyt elän.

tämä viikko on ollut jotenkin alakuloinen. sunnuntaina se alkoi ja nyt on jo torstai.
enkä sitten taaskaan päässyt ulkoilemaan. olen niin vetämätön että pois tieltä. eilen sain juuri ja juuri tiskattua ja laitettua esim kuivuneet kukat maljakosta roskikseen. ankeaa. yleensähän puuhailen täällä vaikka mitän. katsoin huonoa leffaa ja murjotin. ei hyvä.
vaatimattomissa kyykkytreeneissäni en pääse enää edes viittä kertaa ylös ja alas. tavoite oli syksyllä että saisin tehtyä liikkeen kymmenen kertaa ilman tukea. eli huonompaan suuntaan sekin mennyt. huom, en tietenkään ole treenannut päivittäin enkä edes viikoittain joten tulos on varsin hyvin selitettävissä. haurastun ja haurastun. kuihdun kokoon. surkeaa.

jaahas, eikös se olisi taas kiitollisuuslistan paikka? tämän toivottoman kitinän päälle.
en joudu olemaan kerjäläisenä kadulla.
tuo sitruunalla höystetty juomavesi on puhdasta ja hyvää, samoin ranskiskahvini.
en joudu olemaan edes sairaalassa.
enkä varsinkaan vaikkapa pakolaisleirillä.
voin aina soittaa jollekin, en ole yksin.
en ole ainoa joka näkee exästään paskoja unia :lol:
ei ole kipuja.
on lämmintä ja turvallista.
on lähes varmaa, että jonain tulevana päivänä olen taas iloinen, touhukas ja tunnen jopa onnellisuuden tunnetta.

ja viikonlopuksi on luvattu kevättä!
joku sammakkoennustaja on povannut niin että tulevana viikonloppuna se alkaa, kevät.
luotetaan nyt tähän sammakkokaveriin, ties vaikka olisi taas oikeassa :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1814
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja vilmasto » 14.3.2019 08:41:17

Vähän semmoinen long time no see-olo kun en ole tähän sun ketjuun kirjoitellu vaikka oonkin lukenut. Ei ole ollut aikaa tuijotella puitten latvoja kotikoneella 8)
Eihän sun ja mun tilannetta voi verrata, mutta sulla on nyt pitempi mökötyskausi menossa tavallaan. Semmosia kun mulla kun meen peiton alle murjottamaan enkä yritäkkään niille selitystä hakea. Kunpa selitys sullakin olis yhtä simppeli kuin mulla. Mutta tuo sairaus muuttaa sen mökötyksen laatua. Ihailen tuota sun kykyä kuitenkin löytää kiitollisuuden aiheita kaiken keskellä!

Mä olen myös taas nähnyt tosi paljon unia vaan en muista niistä mitään tarkkaan. Pitäs munkin kirjoitella ne muistiin heti herättyäni. Talot ne vaan vilahtelee mun unissa ja niistä on poistunut semmonen pelottavuus mitä yhteen väliin oli paljon. Tai se on ollut semmoista, että olen jossakin talossa ja siellä on on seinien takana joku pelottava huone minne ei oikein uskalla mennä. Mutta sitten mä vaan menin niihin huoneisiin ja ne muuttui sillä paremmiksi. Nykyään mun unet liittyy matkustamiseen tosi paljon. Mutta se on ymmärrettävää kun iltasin tuijottelen tabletilta kaikkia mahollisia matkajuttuja. Joskus mietin, että liekkö olen kovin järkevä päästäni kun niitä jatkuvasti tuijotan ja kidutan itseäni :roll: Putkiksen vaellus on myös nyt iltasin mun ihastelun kohteena :D

Voiko uniaan tosiaan määrätä illalla? siis kun menee nukkumaan niin sanoo alitajunnalle ettei eksää tänä yönä kiitos. Onnistuisko se?
Tai voiko vaan yrittää luovia siitä unesta seuraavana päivänä eroon? kyllähän yöllä nähty huono uni jää vaivaamaan seuraavana päivänä! mutta minä pääsen siitä usein eroon kun meen työpaikan hulinoitten keskelle mukaan.

Kun sun voimat ei riitä kyykkyjumppaan niin entäs tuolijumppa? kun guuglettaa tuolla niin ekanahan siihen lävähtää seniorille tarkoitettua tuolijumppaa vaan toimiihan se nuoremmallakin. Siis että saisit kuitenkin liikkuvuutta niveliin ja siitä sitten tulis semmonen olo, että vau mä tein jotain!

Mä puhaltelen täältä sulle voimia ja energiaa tähän torstaihin <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 14.3.2019 16:23:02

Voimaannuttavia tuulia minäkin sinulle toivon. Tälläisessä säässä kuin tänään on jo perusterveen vaikea olla optimistinen. Silti jaksat nähdä valoa ympärilläsi!

Mä näin vaihteeksi unta häistä. Jonkun mukaan suurta iloa, toisen suurta tuskaa. Mene ja tiedä. Kuitenkin tsemppihalaus sinne virtuaalisesti.
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 109
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 15.3.2019 09:42:52

kiitos Vilmatson ja Ginger, eiköhän tämä tästä taas. hope so.
aina voi Vilmatson verrata, jokaisella meillä on omat hankaluutemmee ja alavireisyytemme. totta se että onhan tämä omani kestänyt tällä kertaa vähän turhan monta päivää. ja saattaisin olla alakuloinen oli sairautta tai ei. eikä mitään saattaisin vaan olisin koska kerta vielä: nämähän kuuluvat elämään, nämä alavireisyyshetket ja jaksot, niin se vain on :cry: ja siksipä, muuten tuo onkin hyvä pointti kun kirjoitat ettet edes yritä hakea selitystä alavireisyydelle.
enkä mä välillä osaa olla yhtään kiitollinen, kunhan rustailen noita listoja herätelläkseni itseäni muttei noi herättelyt aina pitkälle kanna vaan hetken kuluttua olen samassa mollitilassa.
tässä muuten osasyy miksi katson paljon dokumentteja. että silmät avautuisivat.
kaikista rankimpia leffoja vaikkapa sotatila-maista taikka pakolaisleireistä en voi katsoa mutta semmoiset keskivertorankat toimivat näkökulmia oman elämän suhteen laajentavasti. ylipäätään mikä tahansa hyvin tehty dokkari toimii aina.
Yle Areenalta löytyy myös äärimmäisen positiivisesti vaikuttava dokumenttielokuva Dagny, jos jään istumaan kuolen.
kertoo 106-vuotiaasta ruotsalaisesta naisesta. hitsi mikä tyyppi! niin elämänhaluinen!
leffan ansiosta hänestä tuli maailmankuulu elämänasenteineen enkä ihmettele. suosittelen leffaa kaikille. katsottuani elokuvan minustakin tuli kertaheitolla Dagny-fani :P

tuolijumppahan on erinomainen vinkki! semmoinenhan sopii mulle just eikä melkein.
olen toiveikas että josko oikean kevään saapuessa saisin pidennettyä kävelylenkkejäni jo ilmojenkin parantuessa.
kuten Ginger kirjoittaa, nämä säät on helkkarin rasittavia. tällä hetkellä esimerkiksi on toooooosi harmaata ja vettä sataa. lampsi siinä sitten jotain tylsiä katuja. metsä- ja muut mukavammat reitithän ovat vielä umpijäässä ja liukkaita kuin luistinradat eli niille ei ole menemistä.
ei unia viime yönä.
sanoin muuten aivan ääneen eilen nukkumaan mennessäni että exä pysyisi poissa. että ei kiitos enempää unia hänestä - että onko tämä nyt selvä? ties vaikka tuo päättäväinen itsekseen puhelu olisi tosiaan tehonnut.
se sekoboltsi-kaverini ei ryhtynyt maanittelemaan eikä tivaamaan mitään kun tekstasin etten oikein jaksa tällä haavaa vierailuja enkä ainakaan lähtemään keskustaan tapaamaan häntä. ehkäpä ehdotus tapaamisesta oli hänenkin puolelta pelkkä känni-idea. sillä kun on useamman päivän konferenssi täällä Helsingissä ja ne konferenssit kyllä muistetaan. eli ei se mitään yöpaikkaa olisi tarvinnut kun asuu hotellissa joten siinä mielessä kaikki ok.

kävelin eilen taas isoon markettiin ja takaisin. lähtiessäni ostarilta törmäsin naapuriin ja kotimatka sujui kaverin ripeässä kävelytahdissa, mutta hyvin pärjäsin eli vain vähäsen hengästyin siitä ravaamisesta vaikka selkärepussani oli painavia kantamuksia. ostan maidon aina 1,7 litran kokoisena purkkina, sitten vielä marja- ja mehutölkit. ne painavat.
olen pysynyt budjetissani aika ok mutta eilen retkahdin ei ostoslistalla oleviin irtokarkkeihin. ei tosin mennyt kuin euro ja risat päälle.
HUS se muistaa mua laskuilla, eilen tuli taas yksi sellainen, tosin vain 11,40. en edes tiedä mikä hiton lasku tuo on. maksoin myös 46 euron luottokorttilaskun vaikka eräpäivä olisi ollut vasta huhtikuussa. se maanantain TT-kuvaus maksaa muistaakseni 37 e, mutta sitä laskua ei ole vielä tullut.

kummityttöni äiti soitti eilen että Ruotsissa opiskeleva tyttö saa kandin paperit. ystäväni ei pääse sinne itsekään mutta päätimme, että ihan viimeistään kun maistenrintutkinto on tytöllä pulkassa (mihin ei mene enää pitkä aika) lähdemme yhdessä Ruotsiin valmistujaisjuhliin. vastasin ehdotukseen että ilman muuta lähdemme vaikken voi yhtään tietää mikä tilanne silloin on. en jaksa aina toistaa ja toistaa sitä rotlaa että riippuu kunnostani ja pälä pälä pälä.
reissusta tulisi aivan mahtava, kunpa se toteutuisi.
puhelusta tuli jälleen mieleen 90-luku koska tyttö syntyi 1993 ja olimme tietysti niinä aikoina todella paljon tekemisissä.
hei, nyt keksin. ostan tytölle jonkun vaatimattoman kandilahjan lähinnä muistoksi (sillä mihinkään kalliiseen ei ole varaa) mutta kirjoitan hänelle pitkän kirjeen. oikein siis paperiversion pienen lahjani oheen. kirjoitan kaikkia kivoja muistoja hänen syntymästä ja sen jälkeisistä vuosista. olimme valtavan läheisiä sillä hoidin häntä paljon tytön ollessa 0-3 vuotias. hienoa, nyt tajusin että tapahtuihan 90-luvulla ihaniakin asioita :D

täytyy lopettaa sillä labraan pitää päästä kymmeneksi.
iltapäivällä alan puuhastelemaan tuota kirjettä kummitytölle, hänellähän on syntymäpäivätkin huhtikuussa.
mukavien asioiden muistelu tekee itsellenikin just nyt enemmän kuin hyvää :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1814
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Vilma1966 » 15.3.2019 11:31:40

Onko sinulla vanhoja kuvia kummitytöstäsi? Ehkä vaikka sinun kanssa? Ne voisivat olla kirjeen kera oiva lahja. Ehkä mieluisampi kuin mikään tavara, sillä monesti tuossa nuoren aikuisen iässä alkaa tulla nostalgisia mietteitä omasta lapsuudesta ja haluaa kuulla siitä ja nähdä kuvia.

Minä uskon, että unia joskus pystyy vähän ohjailemaan. Itse teen sitä, että joskus nukkumaan mennessä "tilaan" mukavia unia. Tai jos herään keskellä yötä johonkin ahdistavaan uneen niin "teen" seuraavasta unesta paremman. Teen sitä niin, että lähden ikään kuin kertomaan itselleni tarinaa jostain mukavasta asiasta ja pyrin nukahtamaan siihen. Silloin se joskus siirtyy uneen ainakin tunnelmana.

Olen Vilmaston kanssa vähän samalla linjalla siinä, että jokaista alamäki fiilistä en jaksa ruveta puimaan. Kysyn itseltäni onko jokin asia huonosti ja jos ei ole niin laitan alakulon sitten vaan normaalin vaihtelun piiriin. Menköön sitten hormoonien tai vaan yleisen tylsistymisen piikkiin. Jos ei tunnelma lähde sitten korjaantumaan itsestään niin sitten pitää alkaa tutkailemaan tarkemmin mistä on kyse.

Täytyypä katsoa tuo dokumenttii Dagnysta. Tykkään kovasti katsoa vanhuksista kertovia juttuja. Siis silloin kun ei kerrota siitä kuinka huonosti heillä menee jossain hoivakodissa....

Iloista tuolijumppaa Syltty!
Vilma1966
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1347
Liittynyt: 17.10.2016 08:01:52

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 15.3.2019 14:51:39

joo Vilmari, ilman muuta kirjeeni oheen vanhoja paperikuvia kummitytöstä ja minusta, myös hänen vanhemmistaan. kappas kun en taaskaan älynnyt itse tätä ehdotonta ideaa.
etsin nyt viikonlopun aikana ne kuvat, sitten ostan jonkin nätin albumin mihin laitan ne.. loistavaa loistavaa! eikä tuohon lahjaan ja kirjeen oheen välttämättä mitään ylimääräistä tarvitse hankkiakaan. tyttö on tosiaan jo sen ikäinen että osaa arvostaa tuollaista lahjaa.

olen taas paljon paremmalla mielellä. minne se vielä aamulla ollut alakulo katosi?
kävelyreissu labran kautta kirjastoon piristi varmasti, jaksoin yllättävän hyvin reipasta tahtia ja sain hyvät kirjatkin viikonlopuksi.
kävin myös apteekissa ostamassa Pecorionia sillä jostain syystä vatsa ei oikein toimi :( tuo tuote on mulla reseptillä; juomaan sekoitettava jauhe. reseptistä huolimatta 17 e mutta ei voi mitään. lisäksi käväisin kaupassa ja viikonlopun herkuksi repsahdin heittämään ostoskoriini kaurakeksejä. mutta, kuten äsken kirjoitin Vilman ketjuun mun mielestä kaurakeksit (niitä lastuja) ovat perusteltuja koska kaura tehostaa vatsan toimivuutta :lol:

ei ole totta! nyt vasta iloinen olenkin! äsken soi nimittäin ovikello, tuota edellistä lausetta kirjoittaessani.
olin varma että siellä on joku jehova koska heitä pyörii joskus meidän talossa mutta mitä vielä, oven takana seisoi jälleen eräs naapurini joka toi mulle kukkapuketin! sain pienen keltaisen ruukkukukan :P :P :P

miten nää mun rakkaat naapurit hemmottelevat mua näin tavattoman usein. naistenpäivänähän sain ruusun yhdeltä naapurilta, seinänaapuriltani toisen ruusun, eikä siitä ole kovin pitkä aika kun sain tulppaaneja L:ltä, joka on hänkin naapurini.
en vaan tiedä mikä lajike tuo ruukkukukka on joten miten sitä kastellaan? tekstaan asiasta myöhemmin hänelle; on nimittäin oikea kukkaihminen ja tietää kaikesta kaiken.
voi että tulin iloiseksi. kutsuin hänet kahville istuskelemaan mutta oli menossa jonnekin joten sovimme että toinen päivä.
olen saanut viime aikoina kukkia siis peräti neljältä eri naapuriltani. uskomatonta. elän suurenmoisten ihmisten ympäröimänä, mitä muuta tähän voi todeta?

tuo on niiiiin totta että alakuloa ei tosiaankaan kantsi aina puida sen kummemmin. normaalia vaihtelua, kuten Vilmarikin kirjoittaa.
itselläni kun on tapana setviä vähän sitä sun tätä välillä liikaakin, pah sellaiselle! jos siis toteaa pikaisen ja vain vähän voimavaroja vievän kelauksen päätteeksi ettei ole sattunut mitään erityistä niin kannattaa antaa olla. yksinkertaista. ja täyttä asiaa.
jos taas löytää pikakelauksen päätteeksi jonkin syyn alakuloon, niin sitä voikin sitten vähän enemmän puntaroida kunhan nämä puntaroimiset pysyvät nekin oikeissa mittasuhteissa syyhyn nähden.
entä miksi tätä(kin) oivallista elämänohjetta ei aina muista?

se meitin talon vuokrankorotus-härdelli on tietysti edelleen vaiheessa.
meillä on asiasta kokous maanantaina jonne tulee myös isännöitsijä ja säätiön edustajat.
en vielä tiedä pääsenkö sinne sillä maanantaina on myös lekuripäivä jolloin saatan saada vaikka mitä uutisia. meinaan että jos uutiset ovat kovin ikäviä niin tuskin olen kokoustuulella.
mainitsinkin tästä jo L:lle joka saa sitten jälkikäteen raportoida mulle erikseen kokouksen tapahtumat.
me asukkaat yritämme siis kohtuullistaa 20 prosentin kertakorotusta vuokriin. isommissa perhe-asunnoissa se tarkoittaa yli 200 euroa lisää kuukaudessa eli ei hemmetti sentään. se on kamalan iso summa pienituloisille lapsiperheille.
itsellänikin nousisi vuokra siis n. 80 e, vaan koska olen osaksi yhteiskunnan elätti asumistukineni (mikä Kelan laskurin mukaan nousisi sekin) niin mitään katastrofaalista henkilökohtaista hätää ei ole, kuten ole tainnut jo kirjoittaakin tästä.

mutta maanantai on vasta maanantai.
ihmeen vähän se lekuritapaaminen on pyörinyt päässä.
vai olisiko sittenkin jossain alitajunnassa ja siksi se muutaman päivän alakulo. äh, ei se niin mene, epäilen, koska tunnistaisin tuon syyn jos se olisi totta.
se pelko ja jännitys nousee yleensäkin vasta siellä aulassa kun odottaa tapaamisen alkua. kun odottelee ja odottelee koska se oma nimi huudetaan.
yleensähän olen kysynyt heti lääkärin huoneeseen astuttuani että onks pahojakin uutisia. näin olen toiminut useampaankin kertaan.
en ole vielä kertaakaan joutunut kokemaan sitä että lääkäri menisi saman tien vaikean oloiseksi - ihmisiähän nekin ovat - vaan aina on ollut joko hyviä uutisia tai sitten jotain sellaista, kuten viimeksi, että onhan täällä pientä kasvua ja nää veriarvot on vähän niin ja näin etc. muttei siis sen kummempaa.
se kirurgi, joka joutui kertomaan mulle diagnoosista ensimmäisen kerran, hänestä huomasi heti että se oli vaikea paikka hänellekin.
anna tulla vaan, muistan sanoneeni, olen sairastanut rajun depression joten suhtautumiseni kuolemaan on erilaista kuin ehkä muilla, jatkoin. pikkuisen takellellen hän sen sitten kertoi. syöpää se on, valitettavasti.

no mutta, mites mä nyt näihin muistoihin palasin.

jotenkin kivaa kun on perjantai ja viikonloppu edessä.
Vilman lankaan totesinkin jo että samapa tuo jos hakisin kulmakaupasta muutaman siiderin taikka oluen mutten nyt viitsi lähinnä sen takia että budjetti pitää pitää reilassa. nyt ollaankin jo kuun puolivälissä. ensi kuussa on sitten väljempää jos ei mitään yllättävää satu, mutta nyt elän mahdollisimman säästeliäästi. piste.

oikein mukavaa weekendiä kaikille omissa tavoitteissaan, haasteissaan sekä iloissaan :P :P :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1814
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Pecorino » 15.3.2019 16:29:29

Moi,

Musta tuo kirje kuulostaa mahtavalta! Hieno idea tosiaan. Ja kuvat myös. Kuinka vähän loppuviimeksi ihminen tietää ja muistaa omasta lapsuudestaan. Mä itse tykkäisin hirveästi jos saisin tuommoisen.

Ulkoilma piristää aina. Jopa se, vaikka kävelisi huonissa säässä :)

Sun naapurit on ihania. Mä olen elänyt sekä "anonyymissa" naapurustossa että yhteisöllisessä naapurustossa. Elettyäni jälkimmäisestä olen ymmärtänyt, että se on mun juttuni.

Mukavaa viikonloppua kaikille. Tästä se starttaa :)
Pecorino
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 938
Liittynyt: 10.1.2018 12:18:05

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 16.3.2019 10:27:11

jepulis Peco, kuva-albumi on erinomainen lahjaidea, paitsi, kun eilen katselin kuvia niin onkohan ne samat kuvat jo tytöllä sillä ne ovat lähes poikkeuksetta kuvannut tytön isä. siinäpä ongelma. olisi tylsää saada albumi jossa samat vanhat fotot. mikä neuvoksi? kuvia on siis eniten juuri siltä ajalta kun tyttö oli pari- kolmevuotias.
toisaalta, jos kirjoitan jokaisesta kuvasta yksityiskohtaisia muistoja eli milloin ja missä tilanteissa ne otettiin (reissasimme esimerkiksi autolla Saksan kautta Italiaan) niin ehkä se toisi kuvien katseluun uutta "efektiä".
yksi tilannekuva on jotenkin niin tavattoman suloinen. olemme tytön äidin Italian talon makkarissa, tyttö istuu sylissäni ja puen hänelle jarrusukkia jalkaan. kuvassa on niin lämpöisen harmoninen tunnelma.
tai kun olemme yhdessä tavernassa katsomassa Suomi-jääkiekkoa (jonne meidät vei eräs paikallinen koska tiesi että kyseisessä tavernassa oli jopa sellainen urheilukanava mistä näkyi kevään MM-lätkäkisat) (italialaisethan eivät tajua jääkiekosta mitään) ja jossa tyttö on jälleen sylissäni ja meillä on etukäteen yhdessä askartelema Suomen lippukin jota parivuotias tyttö heiluttaa innokkaasti. ja löytyihän niitä kaikenlaisia kuvia aina ristiäisistä saakka.

hyvin nukuttu yö takana. ei aamuyöllä heräämisiä. hyvä mieli jatkuu.
nyt saisin talosta aina haaveilemani kaksion jos taloudellinen tilanteeni sallisi sen. vuokrankorotuksen takia eräs naapuri ilmoitteli kuka kiinnostuisi vaihtamaan kaksion yksiöön. sama siipi ja sama näkymä parvekkeelta ja asunto on kaikin puolin aivan ihana, lattiaremonttikin on siinä asunnossa tehty. muttei se nyt tosiaankaan käy joten se siitä.

P:n piti vihdoin tulla tänään la tai huomenna su lounaalle mutta oli torstaina retkahtanut. ja voi sitä päätöksen voimakkuutta minkä hän teki alkuviikosta eli muka loppukuu maaliskuusta olisi ehdottomasti raitistelua.
olen niiiiin pahoillani hänen puolesta koska tiedän että karmea katumushan tästäKIN repsasta on taas edessä. olin jo hankkinut lounaan tekotarpeet valmiiksi muttei sillä nyt mitään väliä ole.
just eilen taisin kirjoitella että ikä vaikuttaa juomistapoihin positiivisesti vaan ei ystävälleni. kapakkareissut tosin ovat vähentyneet tämän talven aikana mutta se miespuolisen juoppokaverinsa kanssa kotioloissa ryyppääminen toistuu samalla tahdilla sekä kaavalla kuin ennenkin. mies soittaa alvariinsa että saako tulla kylään vaikka ovat juuri sopineet keskenään että pitävät taukoa näissä kahdenkeskisissä illanistujaisissa mitkä venyvät poikkeuksetta muutaman päivän pituisiksi sessioiksi. tuliaiseksi hän tuo joka kerta muutaman lavallisen olutta ja lähikaupastahan saa aina täydennystä.
en haluaisi päivitellä ns "ylhäältä päin" ystäväni valintoja mutta taidan sortua sellaiseen jatkuvasti. siis täällä, tässä päiväkirjassani.
eli en tietenkään arvostele ystävääni hänelle itselleen, yritän vain kannustaa kovasti kun hän tekee niitä päätöksiään olla juomatta.
parivaljakolla ei ole enää suhdetta, kuten about sata eli kymmenen vuotta sitten, vaan ovat kavereita ja ystäviä. toki varsin läheisiä sellaisia.
veivaan tätä ongelmaa täällä säännöllisesti ja usein koska tilanne vaivaa mieltäni.
tekisi mieli sanoa miehelle päin pläsiä että jätä P rauhaan mitä en tietenkään tekisi.
toivon sydämestäni että mies löytäisi itselleen naisystävän (mikä muuten ei olisi P:lle ongelma) ja joskus niin on käynytkin muttei ne koskaan kovin pitkäkestoisia suhteita ole ollut. jossain Tinderissä se joka tapauksessa pyörii joten toivoa on.
alkoholismi ei katoa minnekään mutta on ihan varmaa että ilman tämän äijän vierailuja P:n juomiskerrat sekä putket vähenisivät.

eilen luin tätä omaa ketjuani tarkistaakseni mitä sairauskuvioita milloinkin oli. se viimekertainen syömättömyys ja kaikin puolin huonokuntoisuus kesti peräti kolmisen viikkoa ennen kuin päädyin osastohoitoon.
olen toiminut kyllä aikas holtittomasti kosken kuumeen ylittäessä 38 mennyt sinne päivystykseen kuten on määrätty. en tee sitä enää. jossain kohdissa oikein uhoin etten mene päivystykseen ikinä enää, naurettavaa.
joku vinkkasi syöpissivustolla että jos päivystykseen on lähdettävä vastaavassa tilanteessa hän vaatii itselleen aina muista potilaista erillään olevan paikan koska sääntö kuulemma on sairaaloidenkin taholta ettei syöpäläiset edes saisi olla samassa tilassa kuin vaikkapa flunssaiset ihmiset. en totisesti käsitä miten tämä toimisi esimerkiksi Haartmannissa. joka tapauksessa nyt ryhdistäydyn eli lintsailu saa luvan loppua.
nettikamultani tuli huonoja uutisia kontrolleista. miespuolinen, joka sairastaa samaa kuin minä. sytotauon päätteeksi häneltä löytyi nyt sitten kimppu etäpesäkkeitä, helvetti sentään. sitä ihmettelen että hänelle harkitaan sytojen lisäksi sädetystä. tuo menee listaani eli aion kysyä maanantaina miksei sädetys sopisi minullekin kokeiltavaksi. syy siihen löytyy varmasti mutta kysyn silti.
olenkin tehnyt listaa pitkin viikkoa kysyttävistä asioista kuten ennenkin. lekuritapaamisissa on aina kiireinen tunnelma, tai lähinnä minusta itsestäni tuntuu siltä että lääkärillä on aina kiire vaikkei hän viestittäisi sitä mitenkään. melkein joka kerta joku asia unohtuu vaikka listakin olisi mukana. hutiloin ja olen hermona. mitään välittömästi uusittavia reseptejä ei onneksi ole, niihin kun tuhrautuu aikaa kun lekuri näppäilee niitä koneelle.
tuosta hermona olemisesta. vaikka sitä olenkin niin poikkeuksetta Omakannan raporteissa lukee jälkikäteen että potilas rauhallinen ja asiallinen. joskus siellä on lukenut keskustelutaitoinen tai mitä nyt milloinkin. niillähän on tapana kirjata ylös oma käsitys potilaan mielentilasta tapaamisen yhteydessä.
kuten se mt-hoitaja suunnilleen näin: potilas tasapainoinen ja valmistautuu kuolemaansa :lol:

tämän päivän ohjelma: siivoilua sekä kummitytölle muistelukirjoittamista ja valokuvien valitsemista.
jos/kun lähden kävelylle koukkaan taas ostarilla ja käyn kirjakaupassa katsomassa löytyisikö sieltä albumeja.
jotkut kivat/kauniit/tyylikkäät kuva-albumit saattavat olla aika kalliitakin mutta sen summan sallin mennä luottokortille.
muutoin tarkka nuukailu jatkukoon :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1814
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja venkku » 16.3.2019 12:10:19

Pakko tulla kommentoimaan tuota valokuvaideaa. Aivan mahtava. Muistan kun löydettiin edesmenneen mummoni albumeista kuvia meistä sukulaisista pieninä, olihan se hirveän nostalgista. Aivan paras lahjaidea ikinä ja jos vielä kerrot lyhyesti mitä kuvassa tapahtuu niin hän voi sitten muistella ja katsella niitä kuvia. :)
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 147
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29
Ollut juomatta

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja Ulpukka » 16.3.2019 20:31:59

Valokuvajuttu on ihan must. Ifolor kuvakirjan kautta voi myös tehdä ihan upeita juttuja. Olen itse saanut lahjaksi kalenterin, jossa oli joka kuukaudelle kuvia lapsista, toinen lahja oli kirja, jossa oli kuvia, ja vieressä teksti. Vaatii tietenkin hieman enemmän nypläämistä netissä. Kaiken kaikkiaan lahjat, joissa on nähty hieman vaivaa ja ovat henkilökohtaisia, ne ovat parhaita. Ne annetaan sydämestä ja lämmöllä, lahjan saaja on number uno, itse lahja ei ole pääasia.
Valoa ei olisi, jos ei olisi pimeää, johon sen voi laittaa.
Ulpukka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 175
Liittynyt: 31.10.2018 15:59:26

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 17.3.2019 09:33:54

apua, en osaa tehdä netissä mitään joten tuo Ulpukan loistoidea ei käy. olisi kyllä hienoa rakentaa tuollainen kalenteri taikka kuvakirja muttei se onnistu taidoillani, harmillinen juttu.
eli päädyn kotikutoiseen paperialbumiin ja kirjoitan ne tekstit eli muistot.
eilen en vielä päässytkään projektini alkuun sillä kas kummaa, nukuin taas lähes koko päivän. silti yöuniakin riitti aamukuuteen.
kamala ilma!
täällä päin on tummanharmaata ja sumuista. missä se sammakkokaverin lupaama kevät? aamun väri on kuin marraskuun iltapäivä.

eilisen otin rennosti kaikin puolin. kun illemmalla heräsin päikkäreiltä puputin niitä kaurakeksejä melkein koko paketillisen ja katsoin Vera Stanhopea. panin merkille että oli semmoinen viikonloppufiilis ilman alkoholia. että murustellaan näitä tahmeita kaurakeksejä sänkyyn muttei se haittaa, että olen ja löhöilen, viikonloppu kun on, ja ryhdistäydytään sitten kun ryhdistäydytään.
plinkkailun jälkeen voisikin vaihtaa lakanat, mennä vaikka pyykkitupaan ja muutoinkin siivoilla.
ei unia enää 90-luvusta eikä muitakaan. taisi tehota se ääneen sanominen ja päättäminen että ne unet saa riittää kiitos.
hyvä mieli jatkuu eikä huominen lekuripäivä ahista ainakaan vielä.
tunnen oikeastaan vain mielenkiintoa että mitähän niistä TT-kuvista on löytynyt ja mikä on lekurin mielipide asioista. tänä iltana voi olla jo eri tunnelma. lääkärikäynnin jälkeen puran sitten viivana päätäni tänne kävi miten kävi. ja huomenillalla olisi vielä se säätiön kokouskin. lääkäritapaaminen on 11.00, just sopiva aika. paitsi jos herään jo viideltä tms.

lankokin on ollut taas "kunnolla". ei ole möläytellyt mitään urpoa. paitsi onhan. puhetta kun tuli jälleen saman sukupuolisten kirkollisesta vihkimisestä. en kehtaa edes kirjoittaa hänen mielipiteestään, tai miten hän mielipiteensä esitti kritisoidessaan pappeja jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia kirkollisen kaavan mukaan.
P:n kamu lähti onneksi jo eilen omaan kotiinsa. P sanoikin että huh helpotus kun lähti joten raitistelun alkuun polkaiseminen on taas mahdollista. tässä kohdassa voisin kyllä sanoa itse itselleni, että eiköhän kannattaisi pitää huolta vain omista asioistani eikä vatvoa lähipiirini ongelmia. ihan kaikkea en sentään täällä levittele eli jonkinmoista suodatinta pidän yllä edelleen vaikkei ehkä siltä välillä kuulostakaan :oops:

tein eilen Ylen vaalikoneen ja heko, kone väitti että mielipiteeni ovat yhteensopivia erään KESKUSTAN ehdokkaan kanssa :shock: olin saada sätkyn sillä puolue on ps:n jälkeen itselleni mahdottomuus vaikka yleensä äänestänkin ennen kaikkea henkilöä enkä puoluetta.
todennäköisesti en ollut ymmärtänyt joitain kysymyksiä taikka olin muutoin vain valinnut osan väittämistä vahingossa väärin.

voi sentään, jääkaappini on pitänyt jo pidempään ihan outoa hurinaa eli onko se hajoamassa? äsken kun hain maitoa kahviini se murahti kuin kiukkuinen koira ja sitten hiljeni aivan mykäksi.

porukalla on muuten mahtava tsemppi päällä. toivon että Juhakin pärjää vaikka hänen rakas koiransa menehtyi. pohjattoman surullinen tapahtuma.
miksei muuten Plinkki mainosta? tätä palstaa pitäisi mainostaa näkyvästi jotta saataisiin enemmän sakkia mukaan.
itselleni kuten varmaan monelle muullekin tulee vaikeuksia kun se oikea kevät saapuu, tiedän sen jo ennakkoon. tai sanotaan että arvelen mielitekojen syntyvät kun alkaa partsien ja pihan siivoilu ja nuo lähiterassit aukeavat; täpinäähän se tuottaa. en silti ole kovin huolissani mutta kyllä niihin yllärimielitekoihin kannattaa valmistautua. perjantainakin kylmä olut vilahti mielikuvissani, piiiitkästä aikaa.
ei se mitään kärvistelyä tuottanut mutta käväisipä mielessäni. meitin talossa pihatalkoot tarkoittaa aina viinitarjoilua. asukasyhdistyksellä on omaa rahaa millä maksamme vastaavat tarjoilut, siihen säätiöllä ei ole sentään mitään sanomista.
teemme kyllä oikeasti hommiakin, kuten pesemme autotallin itse. samoin hoidamme itse pihan ja "puutarhan", vain välillä täällä käy joku ammattilainen ohjeistamassa miten jotkut puskat taikka puut hoidetaan, jotenkin näin. ja siivous on toki ulkoistettu. itse olen lintsari enkä muista olleeni kuin kerran tuossa autotallin pesu-urakassa mukana mikä onkin veemäisin homma.

toistan vaihteeksi itseäni mutta koen edelleen että vasta kun sisäistin kunnolla riippuvuuteni asiat loksahtivat paikoilleen.
se on ollut ilman muuta vapauttava tekijä. sitenKIN, että riippuvuuteeni kuuluvat teot eli juomisen toteuttaminen on ollut helpompi estää.
onpas huonoja lauseenrakenteita mutta jokainen tajua mitä tarkoitan.
tietenkin olen tajunnut jo vuosikymmeniä sitten että olen riippuvainen mutta juuri tuo sisäistäminen on jutun pointti.
missä vaiheessa te muut koitte juomisenne ongelmaksi? että ryhdyitte pohtimaan asiaa?
mulla se havahtuminen tuli jo 25-vuotiaana mutten kuitenkaan sisäistänyt sitä. se oli lähinnä semmoista että totesin juovani liikaa, siinä kaikki.
pelkkä toteaminen ei pitkälle kanna. ei ainakaan mun kohdalla.
tai ongelman myöntäminen, ei sekään riittänyt.
kuten Icetea kirjoitti kerran (minne hän tosiaan on kadonnut :( ) että hänen kaveripiirinsä puhuu avoimesti juomisesta ja minunkin kaveripiirissä oli sama meininki. päivittelimme yhteen ääneen asiaa eikä suinkaan pelkästään naureskellen vaan aivan vakavissamme. mutta ehkäpä se jäi tosiaan päivittelyn tasolle, emmekä päässeet millään tavalla eteenpäin. jumitimme, ja joimme.

mitä se sisäistäminen sitten on? olen järkeillyt että se on tämän kirjoittamisen tulosta. eli, jos olisin kirjoittanut julkista päiväkirjaa jo nuorempana olisiko sillä ollut sama vaikutus? vertaistuki. sitä en hakenut koskaan enkä mistään jos ei siis oteta lukuun niitä keskusteluja kaveripiirissäni. tai muutamaa hassua tutustumiskäyntiä AA:ssa suunnilleen 80-luvulla. se taisikin olla meille pelkkä ohjelmanumero tyyliin tehdään jotain sellaista mitä emme olleet koskaan tehneet. se oli myös pelkkää uteliaisuutta. huvia.
muistan kun istuimme palaverissa ja kun mun vuoro tuli sanoa nimeni eli koko se rotla hei, olen se ja se ja alkoholisti, sanoin vahingossa myös sukunimeni :roll: jolloin kaverini tönäisi mua näkyvästi urpo, täällä käytetään vain etunimiä!
toisaalta epäilen etten nuorena olisi malttanut keskittyä plinkkailuun.
eli tähän hommaan tarvitaan paitsi halua niin myös keskittymistä, pysähtymistä.
ja ainakin mun kohdalla juuri kirjoittaminen taitaa olla se kaikista tehokkain keino. en siis usko että pelkkä toisten tekstien lukeminen olisi kohdallani riittänyt kun taas joillekin se voi hyvinkin olla riittävä apu.

okei, mutta nyt päiväkin on jo valjennut kun tässä olen nyhrännyt samaa tekstiä. keitellyt välillä kahvia ja kitannut sitä liikaa.

eipä siis muuta kuin mukavaa sunnuntaita kaikille :P
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1814
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: sotatilan julistus sairautta vastaan

ViestiKirjoittaja venkku » 17.3.2019 15:09:16

Minä tajusin että alkoholi oli muodostunut ongelmaksi ekaa kertaa varmaankin v.2011, 23-vuotiaana. Silloin menin monesti krapulassa töihin ja tuli ensimmäisiä kertoja sellainen olo ettei tää juominen olekkaan pelkästään kivaa. Toki silloin oli myös aikamoista biletystä ja koko 2010-luvun alku oli sellasta aikaa jolloin meni lujaa, perusbiletystä, niin etten kuitenkaan sisäistänyt ongelmaa vielä. Jos Sylvia näet unta 90-luvusta, niin mä nään noista mun bilevuosista. Viime yönäkin oli hurja meno, oltiin jossain baarissa ja siellä oli keikkakin jossa Olli Lindholm veti breakdancea ja sitten olin siellä töissäkin ja join tauoilla viinaa. :lol: Mut jotenkin epämukavia nuo unet on, ehkä alitajunta haluaa muistuttaa alkoholin vaaroista, en tiiä. Tai sitten olin niin sekaisin noina vuosina että alan käsitellä niitä vasta nyt. Siinä olen samaa mieltä että tää kirjoittaminen auttaa tän ongelman sisäistämiseen, en tiiä mikä tässä on, mutta kummasti helpottaa oloa. :)
venkku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 147
Liittynyt: 8.1.2019 12:20:29
Ollut juomatta

EdellinenSeuraava

Paluu Me Vähentäjät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa