Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Aika hyvästellä "paras kaveri"

Julkaistu 9.11.2021

Olen saanut elää onnellisen ja rikkaan elämän. Löysin nuorena elämänkumppanin, saimme terveitä ihania lapsia. Olen elänyt suvun ja sisarusten ympäröimänä, saanut olla terveenä. Kaiken tämän, kymmenien vuosien elämisen ohella on seuraa pitänyt "ystäväni" alkoholi. Nuoruudessa, 70-luvulla se kuului asiaan. Hauskaa piti olla ja oli aivan hyväksyttävää naureskella kaikelle älyttömälle, jotka muistettiin (ja ei muistettu) edellisen illan tai viikonlopun toilailuille. Nuorena perheenä vietettiin myös kosteita viikonloppuiltoja tuttavaperheiden ja ystävien kanssa. Lapset siinä mukana viettivät aikaansa ja kannettiin sitten nukkuvina kotiin. Asiat hoidettiin, työssä käytiin, harrastukset - omat ja lasten - hoidettiin kunnialla. Muttamutta, humalat silloin tällöin kuuluivat ehdottomasti asiaan. Jos näin olisi tänä päivänä, niin lapset olisi todennäköisesti otettu huostaan.

Sitten kun elämä toi niitä välttämättömiä vastoinkäymisiä, 90-luvun laman, uskottomuutta ja rahahuolia, niin alkohan siinä lievitti surua. 90-luvun loppupuolella oli myös hyvin trendikästä tehdä kotiviinejä. Miten houkuttelevaa - unohdusta pikkurahalla! Meilläkin porisi jatkuvasti pari saavillista valmiina lohduttamaan. Kaikesta huolimatta perhe pysyi kasassa, työt tuli hoidettua, velat maksettua.

Ikää on nyt siunaantunut ihan eläkkeelle asti. Meidän pohjakosketuksemme elettiinkin tänä kesänä koronan luoman erakkoelämän seurauksena. Alkoholin käyttö lisääntyi aivan holtittomaksi. Uni ei enää tullut ilman humalaa ja kun se tuli, niin sitä kesti vain aamukolmeen. Sudenhetket kipuiltiin ja päätettiin, että tänään ei enää oteta. Kunnes tuli ilta... Lopulta syöminen jäi toiseksi, vatsassa oli koko ajan etova olo. Jos joutui ihmisten ilmoille, täytyi ottaa rauhoittava jotta kädet eivät vispaisi. Rahat hupenivat aivan väärään kohteeseen.

Tuli päivä jolloin yhdessä kumppanini kanssa päätimme sanoa hyvästit elämän mittaiselle riesalle. Elokuun ensimmäisenä kärsin viimeisen krapulani. Päätös on vaatinut paljon henkistä työtä. Olen lukenut muutaman kerrann Annie Gracen Selvin päin kirjan. Tästä sivustosta ja tarinoista on ollut suuri apu. Nyt nautimme yhdessä jokaisesta uudesta päivästä, harrastuksista, kotieläimistämme, lastenlapsistamme ja toivomme, että tämä päätös pitää.

Itseni tiedän sen verran heikoksi, että jatkossa nautin vain 0-viiniä, alkoholitonta olutta jne, jos tilanne on sellainen, että jotain muuta kuin vettä pitää lasissa olla. Toivon, että elimistömme ei ole saanut peruuttamattomia vaurioita ja että saamme vielä monta vuotta nauttia täysillä tästä uudesta elämästä!

Onnea ja voimia kaikille "sielunkumppaneille"!

Nimimerkki: 
Koskaan ei ole liian myöhäistä...
+1
+2

Lisää uusi kommentti