Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Äitini – alkoholisti

Julkaistu 9.9.2011

Taisin olla maailman onnellisin lapsi, kunnes isäni kuoli traagisesti ollessani 10-vuotias. Äitini tukehdutti tuskansa viinaan hautajaisten jälkeen ja muistutti meille humalassa, miten me lapset emme ymmärrä että hänen miehensä on kuollut. Hänellä ei ollut enää mitään. Itse ajattelin tuolloin että olemme jollain tavalla syyllisiä kaikkeen, joten yritimme hyvitellä tekemällä ruokaa ja siivoamalla.

Koulussa ei huomattu mitään, vaikka poissaoloja kertyi ja käytökseni huononi. Toivoin että joku olisi auttanut. Olin 10-vuotias kun aloimme huolehtia siskoni kanssa äidistä. Nyt aikuisena olen katkeroitunut tuosta kaikesta, miten äiti kohteli meitä. Miten lapsuus meni viinan kanssa aamusta iltaan, ei kotiintuloaikoja, ei lämmintä ruokaa, ei mitään mikä olisi osoittanut että olisin tuntenut itseni rakastetuksi.

Nyt minulla on oma tytär, joka ei tule koskaan kokemaan samaa, vaan tarjoan hänelle kaiken mitä itseltä puuttui. Ongelmani on, että äitini on tyttärelleni tärkeä ihminen, enkä voi katkaista välejä hänen ja isoäitinsä väliltä. Siskoni on jo jättänyt äidin taakseen. Äitini juo edelleen 19 vuoden jälkeen, noin viitenä päivänä viikossa itsensä sammumispisteeseen. Mikään ei auta. Tyttäreni näkee mummoaan kaksi päivää viikossa, enkä itse voi katsoa koko ihmistä tuntematta jonkin sortin vihaa häntä kohtaan. Selvinpäin hän on maailman ihanin ja kultaisin ihminen, mutta humalassa katkeruus ja marttyyri-asenne nousee kohisten pintaan. Auta armias sitä ihmistä johon hän sen kohdistaa. Olen itse ollut siinä: äitini kokee että vain hän on kärsinyt elämässä, tuntee että koko maailma osoittaa sormellaan häntä. Marttyyri. Kun hänelle sanoo asiasta, hän tuumaa: ''no ole kuin et tuntisikaan''.

Miten saada ihminen välittämään läheisistään, kun ei välitä edes itsestään. Jos tyttäreni ei olisi näin kiinni mummossaan, en olisi hänen kanssaan missään tekemisissä äitini kanssa. Auttakaa niitä lapsia ja nuoria, joiden uskotte elävän alkoholistin kanssa. Kunpa joku olisi nähnyt silloin ja auttanut minua.

Nimimerkki: 
Uhri
+1
0
-1

Kommentit

En ole aikaisemmin

Käyttäjän Toinen uhri kuva

En ole aikaisemmin kirjoittanut tälle palstalle, mutta nyt keräsin voimat.

Minun tilanteeni kuulostaa samalta kuin sinun nimimerkki uhri. Isäni kuoli 5vuotta sitten, tämän jälkeen äitini alkoi juomaan paljon. Hän juo joka päivä itsensä sammumis pisteeseen. Pullot ovat piilossa aina jossain kaapissa, hän ei ikinä juo kenenkään muun nähden. Hän on maailman ihanin ihminen selvinpäin mutta muuttuu kanssa tosi omituiseksi kun juo. Hän saattaa haukkua minua ja esim. miestäni, tai sitten ylistää. Yleensä hän vaan juttelee ongelmista ja miten hänen tulee selvittää kaikki. Oon miljoona kertaa sanonut että koitan auttaa häntä ja vien hänet hoitoon jos hän haluaa mutta ei. Hän haluaa lisää aikaa, mikään ei ole muuttunut moneen vuoteen. Hän on alkanut törttöillä humalassa kaatuilee , tiputteleen astiota ja polttelee reikiä tupakalla kaikkiin vaatteisiinsa. Olen raskaana ensimmäisen lapsen kanssa, toivon että se herättäisi hänessä olon et haluaa parantua! Mutta tilanne ahdistaa, olen sanonut että toivon hänen olevan raitis ja että juominen ahdistaa mutta ei auta. On ihan toivoton olo, en haluaisi katkaista välejä kun tuntuu pahalta jättää hänet ihan yksin. 

+1
+665
-1

Täällä myös alkoholisti äidin

Käyttäjän Mettu kuva

Täällä myös alkoholisti äidin tytär. Vasta nyt lähellä kolmeakymmentä oon alkanut itse tietoisesti käymään läpi suhdetta äitiini ja hänen juomiseensa. Tämä tapahtui oikeastaan sen jälkeen kun lopetin itse kokonaan juomisen. 

Meillä äiti on ja on ollut aina hyvin huolehtivainen ja hoitaa ja huolehtii muiden asioista liiallisuuksiin saakka niin että väsyttää itsensä. Hän on myös osittain pettynyt elämäänsä ja on myöntänyt tämän päälleenkin. Tästä olen ajatellut johtuvan myös sen miksi hän humalassa usein alkoi meille lapsille kertomaan miten pettynyt on meihin joissain asioissa, miten olemme "ihan isänne pentuja" ja emme arvosta äitiä vaikka hän on meidät tähän maailmaan synnyttänyt. Äiti halusi pitää huolta ja oli (ja on edelleen) hieman riippuvainenkin, mutta samalla sai meidät lapset tuntemaan syyllisyyttä milloin mistäkin. Ikinä ei kukaan muu tehnyt kotona mitään paitsi hän. Minulle ja veljelle ei oikein opetettu edes kötitöiden tekoa kuin vasta varhaisteineinä mutta yritettiin siivota joskus mitä osattiin ettei äiti suuttuisi.  Myös yllättävät raivokohtaukset olivat tuttua ja aina sai pelätä millä tuulella äiti on ja kuinka kännissä se on. Vihassa ei tuntunut olevan mitään logiikkaa ja jatkuvasta varpaillaan kävelystä yritän päästä vieläkin eroon. Varmasti äidin takia olen hirveän miellyttämisen haluinen ja vihaan huutamista yli kaiken. Haluan irti vihasta jota tunnen joskus äitiä kohtaan, matka on pitkä ja olen aloittanut koettamalla ymmärtää että äidin valinnat ovat hänen omiaan enkä kaikesta hänen syyllistämisestään huolimatta ole mitään velkaa kenellekään. Kiitos kun sai avautua, huhhuh.

+1
+42
-1

Minun äitini on "piilojuopppo

Käyttäjän J kuva

Minun äitini on "piilojuopppo" tuntemattomille aloitti juomaan, kun olin noin 7-8-vuotias. Tällöin vanhempani olivat vielä avioliitossa. Kyllähän lapsena heti ymmärsi milloin oma äiti oli humalassa. Juominen aiheutti vanhempien välillä riitaa, lapsille turvattomuutta ja jonkinlaista häpeää, koska asiaa piti piilotella esim isovanhemmille. Eron myötä juominen kiihtyi ja kotona kävi vieraita miehiä ja äiti oli agressiivinen. Eron myötä koin vapautta, kun kukaan ei vahtinut menemisiäni yhtä tarkasti ja jälkikäteen minulla oli todella huono itsetunto enkä kokenut, että oikein kukaan olisi minusta välittänyt. Eksyin huonoon seuraan ja käytin nuoruudessani päihteitä, mutta tämä vaihe onneksi kesti pari vuotta. Irtauduin huonosta seurasta ja löysin suunnan elämälleni. Aloitin työt hyvin nuorena, muutin omilleni 17-vuotiaana ja lopulta 18 ikävuoden jälkeen aloitin opiskelut ja noin 7 vuotta myöhemmin valmistuin korkeakoulusta. En siedä keskustella äitini kanssa, koska olen kyllästynyt alkoholistin kanssa käytäviin keskusteluihin. Juominen jatkuu yhä noin 30 vuoden jälkeen ja hän on pilannut ihmissuhteensa. Omia lapsia en voi jättää hänelle tai muutenkaan olla yhteydessä, kun ei aio sallia yhtään yhteistä aikaa, kun hän on humalassa. Kerran kävimme kylässä, kun tyttäreni oli muutaman kk:n ikäinen ja äitini näki lapsenlapsensa sillä kertaa humalassa. Olen ainoa, joka on hänelle puhunut suoraan hän alkoholiongelmasta. Hän flippaa silloin täysin ja väittää, että valehtelen ja kääntää asiat päälaelleen. Harmittaa tietyllä tapaa, että hän on ikään kuin valinnut alkoholin, mutta ketään ei voi pakottaa kohti parannusta. Hänen vanhemmat olivat täysin normaaleita ja ymmärtääkseni rakastavaisia lapsiaan kohtaan. 

+1
-13
-1

Oma äitini ei juonut kun olin

Käyttäjän Tytär02 kuva

Oma äitini ei juonut kun olin lapsi, mutta juominen alkoi lisääntyä pikkuhiljaa siinä vaiheessa kun olin jo muuttanut kotoa. Kun tajusin, että kyseessä on ongelma, yritin puhua ja auttaa, mutta riitaahan siitä vain tuli. Kukaan muu ei sanonut äidille suoraan, että hänellä oli ongelma, vaikka hän joi päivittäin, ja irtisanouduttuaan töistä aloitti juomisen jo aamuisin. Olin jo luovuttanut, kun tapahtui ihme: hän joi itsensä niin huonoon kuntoon, että joutui viikkokausiksi sairaalaan, ja sieltä palattuaan hän ei enää juonut. En tiedä miten se on mahdollista, mutta juominen loppui kuin seinään. Tarinalla oli siis tavallaan onnellinen loppu. Mutta. Ennen olimme äitini kanssa todella läheisiä, puhuimme kaikesta, kävimme yhdessä matkoilla jne. Raitistumisen jälkeen meni ehkä pari vuotta, jolloin olin vain onnellinen siitä, että hän ei enää juonut. Mutta nykyään minusta tuntuu, että en siedä hänen seuraansa. Hän tuntuu minusta vaativalta ja itsekkäältä. En tiedä, mistä hänen kanssaan puhuisin, ja hänen reaktionsa kuulumisiini tuntuvat minusta typeriltä. En tiedä, mistä tämä johtuu. Muuttiko juominen häntä? Vai oliko hän aina tällainen? Olenko minä muuttunut? Vai olenko vain katkera kaikista niistä vuosista, joina jouduin kantamaan huolta hänestä? En tiedä. Tiedän vain, että jotenkin tämä loppu ei kuitenkaan ollut onnellinen.

+1
-6
-1

Lisää uusi kommentti