Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Alkoholistin mietteitä muutaman kuukauden selvänä olon jälkeen

Julkaistu 17.11.2014

Nimeni on Mari ja olen juonut koko aikuisikäni. Täytän tässä kuussa 42. Alkoholin käyttöni oli hirveää viimeisten viiden- kuuden vuoden aikana. Join joka päivä. Joka Ikinen Päivä. Määrät olivat itselleni valtavia; kolmen litran punaviinipönikkä riitti kahdeksi illaksi, oli arki tai viikonloppu. Siihen lisäksi vielä olutta ja siideriä. Kuitenkin lapset ja työni hoidin aina, jos en moitteettomasti niin kunnolla kuitenkin. Väsytti vaan, mutta illan alkoholiannokset veivät väsymyksen pois ja jaksoin taas.

Päivät kuluivat odottaessa ensimmäistä punaviinilasillista ja ah sitä autuutta kun maistoit lasista ensimmäisen suullisen: tuntui kuin koko elämä olisi hymyillyt. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt juomisestani. Kun näin ystäviä tai sukulaisia, oli aina viikonloppu ja viikonloppuisinhan on hyvä syy ryypätä, ei sitä kukaan ihmetellyt. Oma mieskin joi, mutta ei arkena kännejä kuitenkaan, pari saunakaljaa riitti..

Viimeisen kahden vuoden aikana aloin inhota juomista. En sitä ensimmäistä enkä toistakaan lasillista, ei toki, mutta monien lasillisten jälkeen täydessä kännissä rukoilin jo Jumalaa antamaan minulle voimaa lopettaa juominen. Tiesin, ettei minusta ole lopettamaan, yksikin ilta selvinpäin oli liikaa, kaksi jo täysi mahdottomuus.

Ilta illalta kuukausien saatossa itseinho vain kasvoi ja hirveässä kännissä keskellä yötä mietin surkeaa kohtaloani alkoholistina, joka helvetin yö. Viime keväänä kaverini, juoppo hänkin, alkoi puhumaan, josko syksyllä otettaisi sellainen muutaman kuukauden tipaton jakso. Jouluun asti olisimme juomatta, vähän vajaa puoli vuotta siis. Ei minun tarvinnut sitä miettiä, suostuin heti ja mielelläni suostuinkin. Ajattelin toki, että syksyyn olisi vielä pitkä aika ja saisin ihan rauhassa juoda kesäni, otan syksyn sitten kun sen aika on.

Jollain tapaa sen kesän kuitenkin tein pesäeroa alkoholiin. Selvinpäin mietin, mitä eniten odotan ensimmäiseltä ryypyltä, miksi sitä odotan ja kännissä kuulostelin, miltä se itsestäni tuntuu. Aina jouduin myöntämään, ettei hyvältä tunnu ja "tallensin" sen tunteen myöhempää käyttöä varten. Kesäiltoina juodessani summailin, mitä jään paitsi juodessani; souturetket lasten kanssa, telttaretket, lepakkojahdit... Mihinkään en ehtinyt, kun oli niin kiire juoda.

Huomasin, että kesän edetessä aloin odottamaan h-hetkeä innolla, ajattelin, että juominen on nyt nähty ja syksystä tulee äärimmäisen jännittävä uusine elämäntapoineni. Nyt eletään sitä syksyä. Viimeisen ryyppyni otin 2.8., enkä yhtään ole pettynyt jännittävään syksyyni. Olen saanut elämääni niin paljon muuta, olen alkanut lenkkeilemään ja laihtunut toistakymmentä kiloa (näytän aika hiton näpsäkältä nykyään, vaikka itse sanonkin), lasten kanssa käydään uimassa monta kertaa viikossa, samoin elokuvissa aina välillä ja tapahtumissa kun niitä järjestetään. Käyn teatterissa ja näyttelyissä, teen kaikkea mitä olen aina halunnut. Nyt minulla on niihin aikaa, halua ja jaksamista. Energiaa on kuin pienessä kylässä ja mieli on iloinen ja positiivinen ensimmäistä kertaa vuosiin.

On vain yksi mutta. Kun tipatonta syksyä mietittiin, päätimme takarajaksi joulun. Nyt tuohon jouluun on puolitoista kuukautta ja tuntuu pelottavalta kun se lähestyy. Jos olisin päättänyt alunperin pitää tipattoman vuoden, tai kaksi vuotta, uskon että olisin siihen pystynyt. Mutta kun päättymispäiväksi asetin jouluaaton, on äärettömän vaikeaa sitä nyt muuttaa... Mieli haraa vastaan. En siis halua juoda jouluna, mutta toisaalta haluan, ja näen että minulla on siihen myös oikeus. Jotenkin.

Tätä kohtaa tässä tarinassa onkin vaikein selittää; Miksi en päättänyt alunperinkin tipattomaksi vuotta tai kahta tai vaikka koko elämää. Nyt minun pitää tehdä se tipaton päätös vielä toistamiseen ja se on vaikeinta ikinä. Toisaalta mielessä on pyörinyt, että entä jos otankin viinilasillisen tai kaksi? Tai mitä se haittaa, vaikka juon itseni täysin känniin? Olenhan tipattoman lupaukseni jo täyttänyt. Mutta toisaalta taas, olen rakastanut jokaista hetkeä tässä syksyssä. Olen rakastunut uudelleen elämään ja rakastan myös itseäni taas. Miksi pilaisin tämän sillä samalla paskalla mikä teki elämästäni helvetin vuosiksi?

Miten käy uusien harrastusten; juoksulenkkien ja uimisen jos juominen taas valtaa elämäni? Tietäähän tuon... Eli ei se alkoholinpiru ole minusta minnekään lähtenyt. On helppoa olla juomatta, kun sen päätöksen on tehnyt, mutta se päätöksen teko on vaikeaa, varsinkin nyt kun onnistumisen tunne alkoholittomasta elämästä on päälimmäisenä mielessä ja alkoholinhuuruinen väsymys tipotiessään.

Toivottavasti ymmärrätte ehkä sekavankin kirjoitukseni ja saisin jonkun kommentista kiinni sen punaisen langan, joka antaisi minulle voimaa tehdä se päätös vielä toistamiseen. Haluaisin niin olla juomatta koko loppu elämäni, miksi hitossa menin lupaamaan itselleni alkoholia jo jouluna?

Nimimerkki: 
Mari
+1
+648

Kommentit

Tipaton päätös

Käyttäjän Feeniks kuva

Hei Mari. Toivottavasti olet pystynyt viettämään rauhallista joulua. 

+1
+823

Jatkuva päätös

Käyttäjän Nyyrys kuva

Mari! Miten joulusi meni!

Sinä olet pärjännyt todella hienosti!yes Pidit syksyisen juomalakon! Se oli hyvä päätös! Uusi päätös on lopettaa kokonaan eli irtisanoutua, ei pelkästään lakkoilla!

+1
+664

Tsemppiä

Käyttäjän Mie kuva

Hei, vaikka lakkosi olisikin loppunut jouluna, niin on hyvä syy jatkaa juomattomuutta tänä vuonna, niin myönteisiä asioita sinulle tapahtui lakkosi aikana. Lapsetkin ovat siitä varmaan onnellisia.smiley

+1
+766

Toivottavasti päätös on

Käyttäjän Ariel kuva

Toivottavasti päätös on pitänyt. Ihastuttavan hyvin kirjoitat.

+1
+130

Hienosti kirjoitettu. Samalla

Käyttäjän Raitis 2v kuva

Hienosti kirjoitettu. Samalla tiellä olemme. Minä sain avun Minnesotahoidosta.

 

+1
+98

Itse olin 2 vuotta juomatta

Käyttäjän Nuppu kuva

Itse olin 2 vuotta juomatta ja kävi juuri niin kuin Marille tuossa päätarinassa. Olin jo varma, että en enää koskaan juo. Mutta miehen veli kuoli ja juhlimme hieman hänen muistokseen. Sillä tiellä ollaan oltu jo 2 vuotta. Paino on noussut 25 kiloa ja naama näyttää ilmapallolta. Paniikkia puskee ja masennus vainoaa. Eihän se heti lähtenyt lapasesta...Alkuun otin vain kerran kuussa, mutta niin vain hiipi vaikeudet kehiin ja viina alkoi maistua ja kuntosalit jäi. Suunnittelen päihdeklinikalle menoa ensi kertaa elämässä. Ens viikolla se selviää. Voimia kaikille alkoholin kanssa kamppaileville.

+1
+26

Ei sitä kannatakaan luvata

Käyttäjän Tanakki kuva

Ei sitä kannatakaan luvata liikoja. Koko loppuelämäksi lupaaminen ei ole sellainen tavoite, joka on mitenkään käsinkosketeltava, ja sellainen tavoite ei motivoi.

Jakso kerraan eteenpäin. Aina voi luvata lisää, kun ei anna ajan kullata muistoja. Jokainen jaksokin on jo voitto itsessään.

+1
+17

Biu hymiö

Käyttäjän Allurings kuva

Biu hymiö

+1
+13

Hei.

Käyttäjän Allurings kuva

Hei.

Olen n 10v sairastanut alkoholismia,olen 50v nainen.Ulkoisesti ja muutenkaan en juuri eroa "taviksista" kun hoitelen asioitani ja liikun muitten ihmisten joukossa.Yleensäkin otan muut huomioon, olen tullut tulokseen että olen ns yliherkkä ja läheisriippuvainen.Parin kuukauden tipaton kannattaa aina,elimistö ehtii siinä ajassa toipua ja mieli keventyä.Mutta nämä kokeilut=katastrofit tipattoman  jälkeen ovat todella musertavia.Ensin menet mieli odottavana ja innostuneena paikalliseen alkoon,yleensä ostan viiniä ja esim likööriä. Sieltä kaupan vessaan,salaiseen "baariini" drinkille,mahdollisimman pitkät huikat ensi alkuun, tunnet sen hetkellisen helpotuksen,hyvän olon tunteen joka kyllä vuosien saatossa on koko ajan vähentynyt.Monta kertaa jo aloittaessani olen ahdistunut..koska tiedän mihin se taas johtaa.Muistinmenetykseen,muutun juoviani toiseksi ihmiseksi,minusta tulee riidanhaluinen,ilkeä,haluan vain kostaa kaikille kaiken.Saatan mennä esim.paikalliseen grilliin ja haukkua grillin pitäjän ym muiden asiakkaiden kuullen..häpeä on jälkeen päin valtava.Heikoimpana hetkenäni tuntuu ettei ole kuin yksi vaihtoehto,kuolema,sitten pääsen "kaikesta paskasta".Sillä ajatuksella leikittelen se on takaporttini.Ajatus helpottaa,koska sitten ei kukaan enää voi satuttaa ym minua,silloin olen turvassa.Poliisit ja sairaalan ensiapu tulleet tutuiksi,tapaturmia ym ollut.Ammattini olen menettänyt juomisen takia, osaan läheisistäni ei ole enää mitään yhteyttä koska olen kännissä haukkunut.Mies on rinnallani,on toipunut alkoholisti,mutta tiukkaa hänelläkin usein.Alkoholismi on krooninen kuolemaan johtava sairaus jos sitä ei hoideta.Meitä alkoholisteja luulutetaan paikasta toiseen,kukaan ei tunnu ottavan vastuuta ko potilaasta.Olenhuomannut myös ns tavallisissa terveyskskukiessa työssä olevissa lääkäreissä etteivät mielellään kirjoita B-lausuntoa.Tosin koska sairastat alkoholismia ne B lausunnot Kelassa menevät tyyliin "roskakoriin".Olen käynyt Kalliola klinikan 28 päivää hoidon.Heille kaunis kiitos kaikesta avusta,siellä meidät otettiin vastaan ihmisenä ja täydellä sydämellä ..joka päivä.Olen käynyt myös muita hoitoja.Voisi luulla etteivät auta kun edelleen välillä tartun pulloon.Kyllä hoidot auttavat mutta sairaus niin vakava että ponnisteltava kovasti hoitojen jälkeen,siitä se vaikein osuus alkaa kun suljet hoitopaikan oven jälkeesi.Alkoholikeskeinen yhteiskunta toivottaa sinut riemumielin vastaan ja katselee sinua kun yrität selviytyä kuin Bambi liukkaalla jäällä.

Hoitotahojen oltava tiiviimpiä,lähempänä toisiaan, tukemassa ja myös hyvin tavoitettavissa.Alkoholistien moralisointi,pompottelu paikasta toiseen loputtava.Joku jatkumo oltava hoidon päättymisen jälkeen..niitä onkin joitakin mutta tiiviimpi tukeminen olisi oltava.Jotkut tahot hehkuttavat yli 90% toipumisastetta, se ei kyllä pidä paikkaansa, mittareita jos mi käkinlaisia kehitelty.Niissä yleensä takana raha ,yksityiset hoitotahot  hehkuttavat paremmuuttaan jotta saisivat asiakkaita.Olen myös ollut hoitopaikassa jossa ryhmäkoko oli valtava,koko porukka samassa ryhmässä.Eräs ilta etsin hoitajaa,oli lähtenyt lenkille.Meidät sairaat ihmiset oli jätetty keskenämme,jollakin poliisit perässä,monenlaisista taustoista tulimme.Vihdoin tavaranani ko hoitajan,totesi kylmään sävyyn kun olisin halunnut keskustella,ettei meillä ole yksilöterapiaa.Henkilömitoitus aivan liian pieni,sipseiää ja karkeilla yritettiin paikata hoidontasoa.Samat periaatteet kuin vanhustenhoidossa,rahat pois ja hyvät voitot yrittäjälle.Tosi asia on näin,täällä kuten muuallakin,jos ei ole itse varaa hoitoasi,joudut juuri tähän pohjattomaan rumbaan josta ei ole muuta ulospääsyä kuin kuolema tai sitten pystyt toipumaan.

Parin kk tipattomalle jäämistä meille kaikille mutta sen jälkeen oltava VAROVAINEN, viinapiru ei nuku eikä ole vapaapäivillä,lomilla.

Voimia sinulle ja minulle.Niinkauan kun olemme elossa on toivoa.Jospa se viina piru ois pekkaspäivällä.

 

+1
+15

Näitä tekstejä kun lukee,

Käyttäjän alkoholisti kuva

Näitä tekstejä kun lukee, löytää paljon samoja asioita omasta elämästä. Itse olen aloittanut elämän ilman alkoholia ystäväni kannustuksesta ja AA- ryhmien tuella. En ole asettanut mitään aikarajoja, vaan menen eteen päin tunti,päivä jne. kerrallaan. Tosiaan viinapiru ei lepää eikä anna armoa. Se odottaa tilaisuutta milloin iskeä. Raitistuminen on itsekästä touhua, siis on tehtävä asiota itsensä "parantamiseksi" ja löydettävä tahto itsestään. Ulkopuolinen ei voi tehdä päätöksiä "minun" puolesta. Ne on tehtävä itse. Rehellisyys itselle juomisen suhteen on auttanut minua eteen päin, ei enää tekosyitä tms. paska puheita. Raitistu itsesi ja terveytesi vuoksi, siinä sivussa "raitistuu" perhe, läheiset ja ystävät. Tarkoitin siis, että kun itsellä on parempi olo niin myös läheiset voi paremmin. Minä olen erittäin onnellinen jokaisesta selvästä päivästä ja aamuista ilman krapulaa.

Ihan kaikille onnea raitistumisen tiellä.

+1
+12

Lisää uusi kommentti