Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Elämä voittaa sittenkin

Julkaistu 22.8.2012

En aloita nuoruudesta, vaikka silloinkaan en pulloon sylkäissyt. Kerron sen rankimman ajan ja suurenmoisen toipumisen ja uuden elämän alun. Poikamme syntyi v.-83. Kovasti itkuinen ja minä ylihuolehtiva äiti, jolle oli avopuolisoksi ja lapsen isäksi sattui mies, joka ei suurempaan empatiaan pystynyt. No, huomasin, että parin kaljan jälkeen vaikeudet ja ahdistus helpottavat. Siitähän ne määrät nopesti kasvoivat ja elämä alkoi alamäkeen.

Kurkusta on mennyt alas viisi työpaikkaa, omanarvontunto, itsekunnioitus ja paljon muuta. 20 vuoden rupeama se oli, kunnes ymmärsin itse myöntää ja nöyrtyä asian edessä. Olin koko juomakauden aikana tajunnut etten halua elää tälläistä elämää enkä oikeasti ole se aito minä. Mutta kauhea voima on viinalla, sen rinnalla kaikki muu jää. Miten paljon se vei energiaa, kun kaikki asiat piti ajatella viinan kautta. Jos jonnekin menen saako siellä juotua, onko nyt tarpeeksi juotavaa esim. juhlapyhien ajaksi ettei vaan jano pääse yllättämään.

Muutaman sairaalakeikan jälkeen lopulta ymmärsin vaatia pääsyä hoitoon. Pääsin sairaalasta suoraan kuntoutumiskeskukseen Tuustaipaleeseen, mutta tuntui ettei sekään ole oikea paikka. Kolmantena iltana istuin rantasaunan laiturilla ja jostain ihmeestä tuli yks´kaks sellainen olo, ettei tässä ole vielä mitään menetetty. Oli kuin koko maailma olisi kirkastunut ja näyttäytyi oikessa valossa. Seuraava yö meni valvoessa ja uuden elämän suunnittelussa. Aamulla ilmoitin hoitajille pakkaavani tavarani ja lähteväni kotiin.

No, tottahan epäilijöitä riitti, mutta kotiin pääsin. Samalla sain puhelun työpaikasta, jossa olin jo pari lyhyttä sijaisuutta tehnyt. Kolmen päivän kuluttua töihin! Sekin järjestyi kuin taivaanlahjana, sitä tämä kaikki taisi ollakin. Asuin jo yksin, poika muuttanut omilleen ja olin eronnut avopuolisosta muutamaa kuukautta aikaisemmin, jolla myös paha alko-ongelma. Kotiin saavuttua, omaan pieneen yksiöön, joka tuntui maailman ihanimmalta paikalta, aloin vimmatusti siivota. Jälkeenpäin olen ajatellut oliko se jotenkin kuin vanhan huonon pois siivoamista ja uuden aloittamista puhtaalta pöydältä. Pari kuukautta tuon jälkeen elämääni tupsahti nykyinen aviomieheni, samanlaisen elämän taakseen jättänyt jo reilua vuotta aikaisemmin. Maailman paras terapeutti ja vertaistuki, sen lisäksi että on parhain puoliso mitä kuvitella saattaa.

Olen saanut itsekunnioitukseni ja elämäniloni takaisin. Minua kunnioitetaan ihmisenä ja arvostetaan. Tämän toipumisen alkuunpanijana on suurelta osin poikani, joka on minulle niin tavattoman rakas.

Nimimerkki: 
Pimeydestä valoon
+1
+460

Lisää uusi kommentti