Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Rattijuopumus

Julkaistu 27.8.2013

Lauantai-ilta oli mainio. Ystävien kanssa seurasin telkkarista, kuinka suomalainen urheilija vihdoinkin menestyi. Mielestäni laskin, kuinka monta olutta join illan aikana, mutta jotenkin herpaannuin, enkä ottanut huomioon niitä kahta väkevää rommipaukkua, jotka yksi ystäväni meille muille illan aikana tarjosi. Menin puolenyön aikaan nukkumaan.

Sunnuntaina sitten heräsin hyvissä ajoin. Oli tarkoitus mennä toisen ystäväporukan kanssa patikoimaan ja vaikkapa sieniä keräämään, viettämään hauskaa sunnuntaipäivää metsässä. Lähdin yhdeksän aikaan autolla ajamaan. Kymmenen minuutin päästä poliisi pysäytti ja puhallutti, 0,57 ja olin häkeltynyt, olinko vieläkin tuollaisessa hiprakassa. Poliisiasemalla tarkkuusalkometri näytti 0,23 (0,21 olisi ollut sallittu). Seurauksena kortti poliisin haltuun 3 kuukaudeksi ja 1200 euron sakot.

Oli vaikea kestää omaa hölmöyttä, näinkö typerä minä olen, olen alkoholista saadun mielihyvän takia valmis jopa vaarantamaan muiden ihmisten hengen. Masensi. Mutta hyvän ystävän kanssa juttelu auttoi ja hän kehotti, että lue nyt viimeistään sitä Päihdelinkkiä ja tee se testi. Kyllä sitä kautta tajusi, että ei masennus lievene juomalla, vaan lisääntyy ja samalla juominen pikku hiljaa ikään kuin huomaamatta karkaa käsistä ja lisää masennusta.

Olen kuitenkin luonteeltani melko positiivinen ja uskon ihmisistä hyvää, niin itsestänikin. On aika kunnolla miettiä suhdettani alkoholiin. En usko lopettavani alkoholinkäyttöä, mutta yritän hallita sitä paremmin. Ja jos on aamulla lähtö, en todellakaan koskekaan edellisenä iltana alkoholiin, en edes keppanaan. Turvallista määrää ei näköjään ole, aina voi epäonnistua laskuissa humalan kasvaessa.

Nimimerkki: 
Hölmöillyt
+1
+380

Lisää uusi kommentti