Sun pitää hakea apua

Nimimerkki: Notanymore

Äitini on alkoholisti. Syitä sille riittää: milloin miehet on sikoja, lapset ei arvosta tai kaikki menee muuten vaan päin puuta.

Kaikki alkoi vajaat 9 vuotta sitten, kun vanhempana erosivat. Olin silloin 12-vuotias. Isäni petti äitiä, jonka seurauksena äitini muutti meidän lasten kanssa pois. Kai se oli niin raskasta, ettei sitä selvinpäin kestänyt.

Asiat muuttuivat. Äiti ei enää muistanut mitään illalla sanottua aamulla. Tuntui, että korkin avaamisen jälkeen äiti lähti pois. Sitten tuli vain rasittava, muka-hauska nainen, joka jossakin vaiheessa ”meni nukkumaan” ja sammui sänkyynsä. Tai sohvalle. Äiti teki monesti selväksi, että niin kauan kuin hän tekee kaikki mitä häneltä vaaditaan, eli hoitaa kotityöt ja työnsä, meillä ei ole sananvaltaa hänen juomiseensa.

Jossakin vaiheessa kotiolot alkoivat olla tukalat. Yksityisyyttäni tai omaisuuttani ei arvostettu. Intiimit yksityisasiani huudeltiin ääneen, tavaroitani pengottiin ja varastettiin. Kaikki räjähti, kun otin asian puheeksi äidilleni. Hän sanoi, ettei hänellä ole ollut yksityisyyttä vuosikausiin ja polki maanrakoon kaiken muunkin, minkä vuodin ulos. Siitä miten en ole tuntenut häntä äidikseni enää pitkään aikaan, siitä miten hän ei koskaan ollut paikalla tai tukemassa minua. Jotenkin toivoin, että jos vain kertoisin miten pahasti äitini juominen vaikuttaa muidenkin kuin hänen elämäänsä, hän tajuaisi asian.

Äitini sai jonkinsortin kohtauksen ja alkoi kiljua. Vastaukseksi sain kuulla, että pidin kaiken aina sisälläni ja kaikki hajosi lopulta siksi käsiin. Minä lähdin pois kotoa muutamaksi yöksi.

Sen jälkeen monen viikon ajan äitini käyttäytyi kuin kuusivuotias. Hän telkeytyi huoneeseensa pullon kanssa ja lähetti miehensä kertomaan, jos oli jotakin sanottavaa. Kaikki vika oli minun, minun piti pyytää anteeksi, minun piti yrittää puhua hänelle. Ja joka ilta sain taas kuulla olevani huono tytär ja miten minä saan häipyä kotoa ja tavarani pakataan valmiiksi. Aamulla pyydettiin anteeksi ja illalla sama jatkui.

Kaikki helpottui vasta, kun sain oman asunnon eikä minun tarvitse enää katsella miten äitini elää elämäänsä – voin viimeinkin keskittyä omaani.