Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Tarinani lapsijuoposta aikuiseksi alkoholistiksi

Julkaistu 8.8.2016

Että jos sitä vaikka lopettaisi viimein?

Olen  35-vuotias alkoholisti, jonka viha/rakkaussuhde viinan kanssa alkoi 10-vuotiaana. Vanhempani olivat alkoholisteja. Järjestivät bileitä usein ja olivat paljon ulkona baareissa. Ihailin jo lapsena baarikulttuuria ja boheemia taiteilijaelämää. Osallistuimme paljon kulttuuritapahtumiin ja olin niissä aina mukana. Vanhempani olivat aina humalassa ja muiden humalaisten aikuisten ympäröiminä. Lapsuuteni oli yksinäinen ja jouduin seksuaalisen ahdistelun uhriksi. Olin heitteillä.

Vanhempien avioeron jälkeen, teininä 15v. asuin jo yksin ja join aina vain enemmän ja useammin. Jouduin pahoinpidellyksi ja raiskatuksi parisuhteessa. Alkoholiongelmani tajusin, vaikka en sitä itselleni vielä myöntänyt, vasta n. 25-vuotiaana, koska poikaystävä ihmetteli jatkuvaa bailaustani ja toleranssiani alkoholiin. Opintoihin en jaksanut keskittyä, mutta suorittajana olin jatkuvasti töissä. Välillä kolmessa työpaikassa yhtä aikaa. Muistan kuinka aamulla töihin lähtiessä tunsin ylpeyttä siitä, että minulla oli oikea työpaikka. Työttömäksi jäin taloudellisista syistä vuosi sitten ja viimeiset yt-neuvotteluvuodet töissä, noin kaksi vuotta, olin jatkuvasti krapulassa tai kännissä töissä.

Pystyin oman alkoholismini myöntämään hiljalleen itselleni vasta muutamia vuosia sitten. Olin peräkkäin seurustellut minua huomattavasti vanhempien alkoholistien kanssa ja minulla oli läheisriippuvuutta, jota aloin vähitellen myös ymmärtämään. Vanhempani jäivät eläkkeelle, erillään uusissa suhteissaan, mutta molempien alkoholismi ryöpsähti uusiin mittoihin heidän eläkkeelle jäätyään. Tämäkin herätteli tajuamaan omaa tilannetta päihderiippuvaisena. Luottamuksen puuttuminen heihin, välien teennäisyys ja kulissien ylläpitäminen, heidän rahan tyrkyttäminen syyllisyyden takia jne.

Masennuslääkkeiden aloittaminen oli minulle todella iso askel ja kova paikka, sillä olin aina ollut selviytyjä ja pärjännyt yksin. Vieläkin surettaa kamalasti ja itkettää, kun ajattelen ensimmäistä yhteydenottoa lääkäriin ja avunhakemista ja niitä järjettömiä ja sairaita itsetuhoisia tilanteita, joista olin selvinnyt jo lapsena ja ihmetystä siitä, että ylipäänsä olen vielä elossa. Taidan olla toipumisessa vielä itsesäälivaiheessa. :) Minun on vaikea nähdä kuinka enää koskaan olisin työelämässä tai tervehtyneenä terveessä ja raittiissa parisuhteessa.

Halu normaaliin arkeen on suuri, mutta toteutus "ihan pikkasen" hankalaa juomisen, ahdistuksen, liikkumattomuuden ja masennuksen takia. Unettomuuden olen jotenkin hoitanut lääkkeillä kuriin. Yleislääkäri muuten ei antanut minulle aikaa psykologille, koska hänestä alkoholismini olisi pitänyt hoitaa ensin, ennen mielenterveysongelmia. Tällaisesta olin kuullut, mutta en todellakaan ajatellut, että se olisi osunut omalle kohdalleni. Onni oli kuitenkin että, pääsin puolenvuoden päästä ensiyhteydenotosta lääkäriin psykologille ja sitä kautta lähetteellä kuntoutusterapiaan.

Nyt olen hakeutunut yksityiseen psykoterapiaan ja käyn siellä 2krt/viikko. Terapiassa olen tajunnut, että jo lapsena olin masentunut, eli ei kait ole ihme, että alkoholi on minulle ongelmaksi muodostunut, jo perimän ja ympäristön takia. Terapiahomma tuntuu toimivan jotenkin, ja rämmin eteenpäin työttömänä ja ahdistuneena, aina välillä repsahtaen juomaan ja uutta alkua monta kertaa kuukaudessa itselleni lupaillen. Harkitsen AA-kokoukseen menemistä, mutta kynnys siihen tuntuu suurelta, vaikka vain naisryhmiä Helsingistä löytyykin. Olisiko jotain ryhmää vain naisille, ja jonne olisi läheisriippuvaisen ja lasisen lapsuuden kokeneen alkoholistin helppo mennä? Luulisi että meitä laman alkkislapsia löytyy monia.

Haluan lopettaa alkoholinkäytön kokonaan, koska mikään vähentämisyrityksistäni ei ole koskaan onnistunut. En ole ollut noin viimeiseen kymmeneen vuoteen yhtään kokonaista viikkoa selvinpäin. Minulla on jo nyt kolmekymppisenä joitakin kognitiivisia ongelmia alkoholinkäytöstä johtuen. Olisin onnellinen jos minua olisi jo aikaisemmin tuettu hakemaan apua lääkkeistä ja terapiasta, enkä olisi ollut niin itsepäinen selviytyjä, jonka on niin kovin vaikea pyytää apua.

Yksin avunhakemisen ensimmäinen askel on hankala ottaa, mutta jos pystyisi avautumaan edes yhdelle läheiselle ja tunnustamaan, että tarvitsee apua, voisi moni solmu lähteä ratkeamaan. Joskus tuntuu siltä, että olen lähtenyt hakemaan tukea liian myöhään ja minun olisi pitänyt jo paljon aikaisemmin rohkaistua ja pyytää apua, siten moni asia voisi olla vielä käsiteltävissä mitoissa. Taloudellisista-, mielenterveys-, päihde-, itsetunto ongelmista edes joku osio, olisi voinut olla edes vähän enemmän hallinnassa, mutta tavallista taitaa olla, että apua ei haeta ennenkuin ollaan todella siellä syvimmällä. Ja tyytyväinen olen tietysti siitä, että olen nyt tässä pisteessä ja hoidon parissa.

Ikuinen taistelu tämä on. Olisin halunnut aloittaa sen oman alkoholismini ymmärtämisen jo vähän aikaisemminkin, koska ajattelen, että mahdollisuudet minulla siihen olisi kuitenkin jo ollut parikymppisenäkin.

Nimimerkki: 
misery
+1
+431

Kommentit

Ryhmät

Käyttäjän Sepu kuva

Tikkurilassa vanhassa puutalossa toimii torstaisin klo 19.00 naisten ryhmä,siltä saat tukea ja kokemuksia toivon että kävisit kokeilemassa,se kynnyksen ylitys antaa sinulle uuden mahdollisuuden elämiseen raittiina ja pikkuhiljaa huomaat miten aa itsessään rupeaa tekemään työtä sinussa,ainoa pääsyvaatimus on oma halu lopettaan juominen,mene ihmeessä ja huomaat miten ihania nämä ihmiset siellä ovat.

+1
+431

Kiitti Sepu

Käyttäjän misery kuva

Halusin itsellenikin muistutukseksi laittaa tänne viestiksi, että kävin tänään ensimmäistä kertaa AA-ryhmässä. Kiitos lämpimästä kannusviestistäsi. Ryhmässä oli todella hyvä käydä ja vaikka se tuntui todella vaikealta lähteä, olen iloinen että uskalsin. Ja vaikka naisilla oli eri elämäntilanteet ja iät, silti puheenvuoroissa oli paljon annettavaa omaan tilanteeseen. Hurjalta tuntuu.

+1
+386

Lisää uusi kommentti