Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Enkeli olkapäällä

Julkaistu 16.5.2011

Olen taistellut riippuvuuksia vastaan jo tarpeeksi. Olin nuori ja riippuvuuteni oli todella suuri alkoholia, lääkkeitä ja huumeita kohtaan.

Tapasin ystävän joka laittoin ehtoja ystävyydelle. Hän ei tahtonut nähdä minua sekaisin ja olla huolissaan jatkuvasti. Päätin ottaa ensimmäisen askeleen kohti selvää elämää ja kävelin a-klinikalle. Luulin, että kaikki järjestyy, kunhan käyn hoidossa. Ja kävinhän minä tunnollisesti monia vuosia, mutta en koskaa sisäistänyt että raittius ja muu pitää tehdä itensä takia, ei muiden.

Kävin terapiassa,puhuin,lupasin,vannoin, mutta en koskaan noina vuosina ollut tosissani. Käytin kaikki nuo klinikalla juoksemani vuodet lääkkeitä, alkoa, huumeita. Sitten tuli aika lopettaa hoito. Huomasin, että olin vajonnut todella huonoon jamaan. En vain halunnut myöntää sitä, kunnes menetin ympäriltäni
lähes kaikki ystävät. Jotkut kuolivat, toiset kyllästyivät minun pelaamiseeni.

Tänä päivänä olen edelleen riippuvainen päihteistä ja tajuan, että voin parantua vain jos teen sen itseni takia. Ehkä teenkin. Yhtä asiaa en ole vielä menettänyt kokonaan. Jos sen menetän, ei toivoa huomisesta ole.

Nimimerkki: 
Enkeli
+1
+282

Kommentit

Omastani

Käyttäjän Toivoton kuva

Olen itse vasta päälle kolmekymppinen mies jolla huimeet on vieneet aivan kaiken. Perhettä ei enää ole, lastani tapaan säännöllisesti mutta ne hetket mitä lapseni kanssa vietän ovat ainoita milloin tunnen aitoa iloa enää. Lisäksi minulla on terveys jo siinä pisteessä että nyt on lyhyen ajan sisällä tultava täyskäännös jos meinaan hengissä pysyä. Rahallisesti tulen toimeen, minulla on viihtyisä asunto mutta kaikki tuntuu täydeltä tuskalta koska menetin vaimoni ja varmasti hänelle tämä ratkaisu on parempi. Onneksi minulla on tuo tytär joka vielä sitä toivonkipinää saa tähän elossa pysymiseen. Suosittelen teille kaikille jotka ette ole perhettänne vielä menettäneet niin tehkää kaikkenne että saisitte itsenne kuntoon hoidettua. Sitä kun tarpeeksi pitkään lykkää niin ei se ymmärtäväisin puoliso loputtomiin ymmärrä. Ja ei tarvitsekaan, niin paljon me aiheutamme tällä käytöllämme haittaa läheisillemme. Jospa täältä nyt oikeasti kampeisi itsensä takaisin elävien kirjoihin koska en todellakaan halua lastani vielä lisää satuttaa käytölläni. Ja ei kyllä kukaan olisi voinut minusta uskoa reilu 5 vuotta sitten että tässä jamassa olen minä joka ennen oli juuri ihan yleisesti tiedetty päätöksissäni erittäin jämptinä. Olen jo pidemmän aikaa nähnyt itsestäni kaiken entisen luonteeni parhaiden puolien vähenevän koko ajan. En tunne itse edes itseäni enää. En silti voi nyt luovuttaa vaikka elämäni rakkauden menetinkin. Minulla on lapsi joka vielä tarvitsee minua ilman huumeidenkäyttöäni ja siksi tätä taisteluani en luovuta vaikka elämäni rakkauden menetys lisää tämän henkisen tuskani aivan sietämättömäksi!

+1
+318

Lisää uusi kommentti