Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Opiaattitähdet

Julkaistu 26.1.2016

Kuinka moni rock taivaan kirkkain tähti onkaan ampunut itsensä alas alkoholilla ja heroiinilla? Layne Stanley, Kurt Cobain, Johnny Thunders, DeeDee Ramone, GG Allin, Jimmy Hendrix... 

Siinä vasta muutamia nimiä, nimiä joiden varaan maailmani rakentuu, ihmisiä joiden musiikki tukee  minua enemmän kuin yksikään ihminen koskaan voisi. He eivät ole minulle vain idoleita, artisteja, mystisiä hahmoja menneisyydestä. He ovat ystäviäni, ei ole päivääkään etten kuuntelisi Nirvanaa, AIC:eetä, Ramonesia, The Heartbreakersia tai muita yllämainittuja. Tämä musiikki on elämäni soundtrack, tämä musiikki kertoo heidän, minun ja monen muun samanhenkisen tarinan, me emme ole yksin! 

Olen ollut kiinnostunut päihteistä, hyvästä olosta, aivokemioideni sekoittamisesta niin pitkään kuin muistan. Muistan jo ala asteella Häiriköiden erään biisin kuultuani impanneeni liimaa ja ihmetellyt sitä voimakasta tunnetta joka saa otteen koko kehosta, vavisuttaa mieltäni, saa minut, koulukiusatun  9 vuotiaan pojan tuntemaan että koko maailma polvistuu hänen eteensä ja kumartaa hänelle, paha oli joka kalvoi päivittäin, teki elämän sietämättömäksi, oli poissa! Kipu oli poissa! Viha oli poissa! 

Ei ole varmaan vaikea arvata mihin tämä varhainen ”heräämiseni” johti. Kuvioissa tuohon aikaan oli jo nikotiinituotteet joita siihen aikaan sai vielä varastettua kaupasta yhtä helposti kuin karkkiakin. Mutta alkoholi ja lääkkeet tulivat muutaman vuoden kuluessa vahvasti mukaan elämääni. Muistan olleeni ensimäisen kerran 15 vuotiaana kipeänä koska en saanut kehoni ja mieleni vaatimia nappeja tarpeeksi aikaisin hankittua. Riippuvuus. Pelko. Tuska. Kipu. Pahoinvointi. Epätoivo.

Tähän aikaan olin vielä bandanapäinen lökäpöksy joka vannoi 2Pacin ja Snoop Doggin nimeen. Yritin luoda esikuvieni kaltaista illuusiota ympärilleni. Polta, polta sitä pilveä niin perkeleesti... Nauti siitä, nauti kaikista aineista joita käteesi saat! Omalla kohdallani ”porttiteoria” ei toteutunut kylläkään perusteorian mukaisesti, kannabis ei ajanut minua vahvempiin aineisiin. Sen tekivät psykiatrit jotka opettivat minulle mitä on riippuvuus jo joskus 13 – 14 vuoden iässä. Mitä on voida pahoin lääkkeen takia, mitä on voida vielä pahemmin ilman lääkettäsi. Vitun puoskarit, määrätä nyt teini ikäiselle SSRI lääkettä...

No vuosia kului, muutin, kasvoin, seurustelin, elin, näin, koin mutten koskaan aikuistunut. Yksi syy tähän on luultavasti päihteet jotka ovat olleet aina vahvasti mukana elämässäni, saaneet minut ajattelemaan maailmasta ja ”normaalista elämästä” negatiivisesti. Estäneet minua opiskelemasta, pitämästä ainuttakaan työpaikkaa... Olin 19 vuotias kun innostuin kitaransoitosta ja löysin Punk, Grunge ja Rock musiikin aivan uudella tavalla. HipHop väistyi uusien, vahvempien äänien ja mielikuvien edestä. Tämä vanha mutta minulle uusi musiikki ja henkilöt iskostuivat päähäni kuin salama kirkkaalta taivaalta ja se oli menoa.

En koe montaakaan yllämainituista henkilöistä kovin päihdemyönteisenä ihmisenä. En ole löytänyt keneltäkään heistä ainuttakaan haastattelua tai kappaletta siitä kuinka riippuvuus, rännittäminen ja jatkuva säätäminen olisi hauskaa. Silti nuorena, innostuneena taiteilijasieluna imin heidän tapansa omikseni ja tuhostin elämästäni kaiken tärkeän järkyttävällä alkoholinkulutuksella ja valehtelemisella rakkailleni. En yritä syyttää tässä ketään muuta kuin itseäni, yritän vain selvittää itselleni ja muille miten päädyin tilanteeseen jossa olen.

Aikansa kun alkoholia juo se ei enään säväytä samalla tavalla kuin aikaisemmin, sitä vain juo koska ei ole muutakaan ja ajatuskin selvänä olemisesta ja totuuden kohtaamisesta laukaisee paniikkikohtauksen. Olen 23 vuotias. Olen sekaantunut opiaatteihin, kodeiiniin, kannabikseen, alkoholiin, amfetamiiniin, relaxantteihin sun muihin mömmöihin mitä kadulta saa poistettua.

Olen vetänyt enemmän kemiaa sisälleni kuin mitä keskiverto venäläismuija käyttää hiuksiinsa ja naamaansa elämänsä aikana. Voitte vain kuvitella mitkä olot ovat olleet viimeisen muutaman kuukauden aikana kun olen yrittänyt olla ilman. Mitä muutoksia kehossanu on tapahtunut, kuinka olen oksennellut ja kipuillut. Apua en ole suostunut hakemaan koska en ole halunnu enään korvata riippuvuutta toisella koska sitähän lopettamiseni on tähän aikaan ollut. No mä en juo enään, otan vaan vähän subua sillontällön, ihan vaan lääkkeeks... Ja kierre on valmis, valehtelu itselleen ja ympäristölleen voi alkaa. Kaikkein pahinta tässä tilanteessa on se miten jälkikäteen tajuaa kuinka sitä on sinisilmäisesti uskonut jopa omat valheensa!

Taisin eksyä jo hieman aiheesta, eli tämä uusi mahtava musiikki valtasi minut ja itselle suurimmat nimet olivat lähinnä heroiini addiktiosta kärsiviä alkoholisteja. Onko vaikea miettiä miksi hitaat alkoivat kiinnostamaan jos ne nostavat luovuuden tuolle tasolle? No eivät nostaneen, oloni kyllä koheni ja masennus oli tipotiessään, enään ei sattunut vaikka muutama päivä taakseppäin oli polvilumpio muljahtanut sijoiltaan, kipu oli jälleen poissa!

Luovuutta nämä aineet eivät kyllä tuoneet tipan tippaa mutta tekivät ne sentään elämästäni taas nautittavaa... Sitten tapahtui taas perinteinen. Kopkop, kuka siellä? Oven takana on nainen... Ja yhtäkkiä sain taas itseluottamusta ja hyvää oloa muualtakin kuin kemiasta, tunnen olevani vapaa ja nauttivani elämästä ilmankin päihteitä mutta kuinka todellista ja kestävää tämä tunne on? Onko lähes koko elämänsä päihderiippuvuuksista kärsineellä enään mahdollisuutta jättää aineita kokonaan pois elämästään vai tulevatko ne takaisin entistäkin kovemmin seurauksin.

Pelkään tulevaisuutta mutta yritän olla antamatta pelolle enään valtaa, se on hallinnut minua jo tarpeeksi ja satuttanut läheisiäni riittämiin. Nyt on aika kaivaa esille todellinen minä ja haistattaa vitut sille tärisevälle raukalle joka elää vaan tunteakseen uuden nousun. EI ENÄÄN!

Nimimerkki: 
OldSchoolRockStar
+1
+459

Lisää uusi kommentti