Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Pilviset maisemat

Julkaistu 9.11.2021

Meidän perhe on ollut aina tosi rikkinäinen. Ekat ja ylipäätään suurin osa muistoista lapsuudesta on kauhukuvia siitä, miten vanhempani koettivat tappaa toisiaan fyysisesti ja psyykkisesti. Leikin etten ollut olemassa, piilouduin vessaan, esitin sängyssäni nukkuvaa. Oman osuuteni väkivallasta sain onneksi "vain" psyykkisesti. Molemmilla vanhemmillani on vakavia mielenterveysongelmia, eikä kummankaan taidot riittäneet kasvattamaan tasapainoisia lapsia. Kun veljeni syntyi, koin jatkuvaa huolta vanhempien lisäksi nuoresta veljestäni ja hänen hyvinvoinnistaan. Muutimme jatkuvasti, eikä minulle muodostunut pitkäaikaisia kaverisuhteita, tai ylipäätään luottamusta ihmisiin. Perheen asioita ei saanut puhua kodin ulkopuolelle, vaikka sukulaiset ja naapurit tiesivät kaikesta. Kukaan ei koskaan auttanut, ja kysynyt, miten me voimme oikeasti. Vaikka poliisit kävivät vähänväliä viemässä isää putkaan yöksi, että äiti sai olla rauhassa. Muutaman kerran isä varasti minut ja veljeni mukaansa turvakotiin, ja väitti kaikille, että äitini oli uhannut tappaa perheemme. Kun äitini odotti veljeäni, isä potki raskaana olevan vaimonsa ulos autosta, ja jätti keskelle tuntematonta kaupunkia. Pelkäsin koko lapsuuteni, että kuolemme kaikki.

Alakoulun alkupuolella vanhempani erosivat, ja helpotuksen tunne oli valtava. Elämä rauhottui, vaikka jo alakoulussa olin masentunut, ja olimme äidin kanssa todella vähävaraisia. Yläkouluaikoina muutimme uuteen kaupunkiin, ja uusi alamäki alkoi. Mukaan tuli 13-vuotiaana jokaviikkoinen ryypiskely, tupakointi ja myöhemmin bensan ja liuottimien imppaaminen. Eka poikaystäväni välitti 14-vuotiaana pilveä, ja poliisit kävivät ovemme takana 15-vuotiaana, kun olin koettanut ostaa pilveä. Onneksi kokeilut tulivat mukaan vasta myöhemmin. Koko lukioajan olin masentunut. Koetin tappaa itseni juoksemalla junaraiteille, enkä ikinä ole kertonut asiasta kellekään. Suoritin lukion ysin keskiarvolla, purin pahaa oloani alkoholiin ja ylisuorittamiseen.

Parikymppisenä pääsin yliopistoon, ja erosin pitkästä parisuhteesta. Ryyppäsin 5/7 päivää viikosta monen vuoden ajan. Pakenin ihmissuhdeongelmia ja omaa pahaa oloani ulkomaille useiksi kuukausiksi. Tein etätöitä pilvessä ja humalassa, eikä kukaan koskaan huomannut mitään. Muutin jatkuvasti. Panin kaikkia, jotka sattuivat eteeni. Halusin olla tunteeton. Deittailin narsistia, en kiinnostunut "kunnon" miehistä. Reissuilla olin mukana huumekaupoilla huumeista kuolemalla rankaisevissa maissa. Liftailin kännissä pimeillä kujilla. Annoin miesten käyttää minua seksuaalisesti hyväksi kujilla. Tein riskialttiita päätöksiä ja elin jännittävää elämää.

Koronavuonna tapasin elämäni suuren rakkauden. Muutaman kuukauden jälkeen selvisi, että miehellä oli vakava päihdeongelma. Aloin poltella päivittäin hittiä, käytimme psykedeelejä, popsin rauhoittavia, joimme jatkuvasti. Poikaystäväni oli henkisesti todella väkivaltainen. Olin epäluotettava ämmä, nalkuttava epäkunnollinen nainen, kun en voinut lainata rahaa aineiden ostoon, tai valitin autolla ajamisesta aineissa. Monta kertaa hän oli jättämässä ja heittämässä pihalle aamuyöstä. Asuin toisessa kaupungissa, eikä minulla ollut paikkaa, minne mennä. Nolotti kertoa kavereille ja kysyä turvapaikkaa. Suhteen loppuvaiheessa mies jäi riippuvaiseksi bentsoista ja muuttui vielä aggressiivisemmaksi. Pelkäsin fyysistä väkivaltaa. Autoin oksentamaan yliannostuksissa. Valvoin öitä, ettei hän saanut hengityslamaa. Kun suhde päättyi ikävästi, sain psyykkisen romahduksen ja jouduin osastojaksolle.

Osaston jälkeen minulle puhkesi pahin maaninen vaihe koskaan, ja valvoin päiviä putkeen. Aloin kuvaamaan pornoa, mutten koskaan julkaissut videoita, maalasin pakonomaisesti, olin julkaisemassa kirjoja. Hankin uuden työn tutkimuksen teossa, ja olin sekaisin. Tapasin uuden miehen, ja jatkoimme alkoholin ja pilven vetämistä. Olin aggressiivinen kavereitani kohtaan, rikoin ihmissuhteita. Sain diagnoosin kaksisuuntaisesta, ja tajusin oireilleeni jo vuosia. Kevään ja kesän olin sekaisin pilvessä viinassa ja bentsoissa. Käytin rahani loppuun ja koetin raidata kavereiden lääkekaappeja. Kesän lopulla otin yliannostuksen ja jouduin sairaalaan. Kun pääsin sairaalasta kotiin, otin parin päivän päästä uudestaan yliannostuksen. Jouduin taas osastolle.

Masennus on kestänyt nyt useamman kuukauden, ja olen koettanut vierottautua päihteistä. Tunteiden kohtaaminen on vaikeaa. Olen unohtanut, miltä tuntuu itkeä pahaa oloa ja olla tunteellinen. Olen eristänyt itseni sosiaalisesti, ihmisten kohtaaminen pelottaa. Pilvessä olen harhainen ja pelkään että minua seurataan tai minut murhataan. Olen huomannut että miehelläni on alkoholiongelma, jota en ole huomannut ollessani itse koko suhteen ajan pilvessä ja rauhottavissa. Taas olen saanut kuulla olevani nalkuttava nainen, joka kyseenalaistaa alkoholinkäyttöä. Olen narkkihuora, joka ei masentuneena ole enää ollut intohimoinen urasta tai omista harrastuksista. Olen alkanut kyseenalaistaa omaa rakkauttani.

Retkahtelen jatkuvasti ja selvinpäin oleminen on vaikeaa, ja käyn NA:ssa. Psyykkinen riippuvuus rauhottaviin ja pilveen on tosi syvällä. Minulla on onneksi hyviä ystäviä, jotka tukevat kaikin tavoin. Olen heille ikuisesti kiitollinen, vaikka avun vastaanottaminen on vaikeaa. Huomaan mielialojeni taas kohoavan liian korkealle, ja pelkään maanisen päihdeputken taas alkavan. Ehkä tämä kuitenkin iän myötä alkaa helpottamaan, kun löydän taas motivaation elämään.

Nimimerkki: 
Kukkajutta
+1
+1

Lisää uusi kommentti