Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Vanhan narkin elämäntarina

Julkaistu 2.3.2015

12-vuotias tyttö on sammunut oman kotinsa pihalle, varuskunnassa keskellä päivää. Äiti tulee ja kantaa tytön kotiin, peittelee sänkyyn ja tuo vuoteen viereen  juomaa. 13-vuotias tulee kotiin kadottuaan 2 vuorokaudeksi kaverin mökille bailaamaan: isä hakkaa tyttärensä koska on ollut huolissaan ja ei muuten osaa huoltaan purkaa. 14-vuotiaana tytär on jo poliisilaitoksella kuulusteltavansa  ja niin eteenpäin. 

Tämä sama tyttö elää elämää ilman kemiaa vasta 39 vuoden päästä. Mitä tapahtui, miksi juuri hänelle kävi näin? Ei siihen osaa sanoa yksittäistä syytä, ei vieläkään, ehkei koskaan eikä tarvitsekaan. Viimeiset 11 vuotta hän on ollut lääkeellisessä hoidossa, koska päihderiippuvuus oli niin vahva ettei hän muutoin päässyt irti huumeista.

Sain vastata Jeesuksen kutsuun "kyllä" tammikuussa 2012. Silloin irtosin päihteistä, sekä halusin eroon lääkkkeellisestä hoidosta.Nyt elän enimmästä kertaa elämässäni vapaana mistään kemiasta, kiitos Jeesus siitä.

Mietin, kuinka paljon olen saanut kokemuksia elämästä, toisenlaisesta elämästä. Ilman niitä en olisi minä, juuri niin minun piti elää. Jumala näki ennalta minunkin elämäni.

Kerran olin kuskina, kun yht'äkkiä etupenkin kaveri vetäisi puukolla kaverilta takapenkillä kurkun auki. Syy: henkilö ei antanut pankkikortin tunnuslukua. Onneksi tämä henkilö ei kuollut. Tekijä on kuollut jo vuosia sitten. Siitä, mitä muuta olen nähnyt, en voi kertoa kuin Jumalalle. Sillä kuitenkin minua sitoo tuo vaikeneminen, eikä minulla ole tarvetta lähteä kertoilemaan entisessä elämässäni näkemiä äärimmäisiä väkivallantekoja kellekään.

Palataan tuohon 14-vuotiaaseen tyttöön. Miksi hänellä on tarve päihdyttää itsensä,? Menee jokunen vuosi kunnes tuo tyttö kasvaa fyysisesti naiseksi ja etsii rakkautta maailmasta. Hän saa kaksi lasta, joista ei kykene huolehtimaan. Jossain syvällä sisimmässään hän uskoo että lapsi parantaisi hänet huumeriippuvuudesta, tapahtuisi ihmeparantuminen. Kuinka hän osaisi rakastaa ja antaa rakkautta, ottaa rakkautta vastaan, kun ei ole löytänyt rakkautta sisältään. Ei tuo ihmisen kuva osaa rakastaa, ei ole oppinut rakastamaan. Jokunen vuosi kuluu kunnes tuo samainen pieni tyttö kuka huutaa apua koko olemuksellaan, on jo Tukholman lähiössä amfetamiiniluukuissa, pitäen sitä aarreaittana. Vuotta myöhemmin hän taas on Kööpenhaminassa, tällä kertaa astuu mukaan kuvioon heroiini----ja silloin lähtee sekin pieni osa elämää hänestä. Hän kokee siihenastisen elämänsä rakkauden: heroiinin, tuon salakavalan paholaisen rakkauden. Se rakkaus tuhoaa vielä lisää: se tuhosi kaiken eteensä tulevan, mikään ei enää tuntunut miltään.

Mitä olenkaan nähnyt. Miksi olen nähnyt niin paljon? Ei Jumala tahdo että meitä sattuu, ei Jumala tahdo ihmiselle pahaa vaan hyvää. Isä rakastaa jokaista lastaan, myös sinua. Kuljin ja elin maailmassa jossa on toinen herra, saatanaksikin häntä kutsutaan, sielunvihollinen, helvetin herra jne. Saatana tahtoo vahingoittaa meitä, ei fyysisesti vaan hän tahtoisi sielumme omakseen.

29.8.2003 astuin sairaalan ovesta sisään aloittaakseni opiaattikorvaushoidon. Nyt astun 24.9 siitä ovesta taas: on aika lopettaa lääkitys kokonaan.
 
Yli 11 vuotta vei minun lääkkeellinen hoitoni. Hoito, joka antoi minulle mahdollisuuden uuteen elämään. Tuo parjattu, julkisesti tuomittu hoitomuoto. On meitäkin, ketkä oikeasti hyötyvät opiaattikorvaushoidosta, mutta me olemme niitä maan hiljaisia. Meillä on työ, perhe, harrastukset ym: emme pyöri enää entisissä kuvioissa. Meitä ei toisin sanoen näy katukuvassa sen kummemmin: et tunnnistaisi minua jos kävelisin sinua vastaan.

Tultuani uskoon halusin lopettaa lääkityksen koska koin, etten tarvitse lääkkeellistä hoitoa. 24mg 2½vuotta sitten: nyt mennään 2mg. Jumalan voimassa olen  voinut tehdä tämän, en olisi kyennyt omin voimin. Tunne-elämäni on muuttunut; koska ei ole kemiaa estämässä, tunnen aivan erilailla. Tuo herkkyys, mikä minulla on joskus ollut: sen olen menettänyt iäksi. Mutta osan siitä olen saanut takaisin.

Kun käytin huumeita, tunsin tunteita joita en muutoin osannut tuntea Itkin, nauroinkin, ainakin alkuun. Sitten nuokin tunteet kuolivat pois. Usein minulta kysytään, miksi aloin käyttää huumeita: Ystäväni, tahdon kertoa sinulle: olin 12-vuotias aloittaeni päihteiden käytön, 13-vuotiaana imppasin ja söin pillereitä+poltin kannabista, myös alkoholi kuului kuvaan. Muut istuivat koulun penkillä, minä dokasin puistossa. Hieman myöhemmin, 80-luvulla tulivat kovat huumeet mukaan kuvioon. Miksikö: en osaa sanoa vieläkään yksittäistä syytä sille miksi juuri minä. Osaako 12-vuotias valita mitä tekee? Mutta aloittaessani kovien huumeiden käytön olin jo sen verran varttunut, että tein tietoisen valinnan, suonensisäiset huumeet.

Rakkautta mä olen etsinyt koko elämäni ajan, rakkauttta jota en ole saanut kokea kuin vasta löytäessäni Jeesuksen. En muista lapsuudestani kuin noin 10 muistikuvaa, muistini alkaa tuottaa vasta 11-vuotiaana. Lapsen mieli on armelias, se sulkee pois sellaiset muistot, joita ei mieli kestäisi. Murrosiässä isäni on hakannut minua kuin "vierasta sikaa", olen saanut tuta niin pampun, upseerivyön, nyrkin jne. Myös lapsena sain selkääni, sen muistan.  Jotain todella traumaattista olen joutunut kokemaan, mutta muistan jos Jumala katsoo että kestän sen. Väkisin en haavojani ala repimään auki. Ilmeisimmin minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi lapsena, ne harvat muistikuvani viittaavat siihen.

Tänä päivänä olen vapaa päihteistä, riippuvuuden noidankehä on irronnut. En pysty käyttämään mitään, sillä henkisesti voin huumeista niin pahoin että jopa ½ mg bubrea on minulle liikaa.

Teen päihdetyötä, olen tehnyt jo useita vuosia matalan kynnyksen päihdetyötä, jossa saan kohdata ihmisiä, ketkä tulevat suoraan "kentältä". Etukäteen on vaikea sanoa mitään, jos joku on jo koukussa, mutta sen voin sanoa kokemuksella, että aina on mahdollisuus toipua. Mulla itselläni toimi ensin korvaushoito ja sen jälkeen uskoontulo. Korvaushoito ei ole ihmeparantuminen vaan vaatii saman prosessin kuin lääkeetön hoito.

Vapaa kuin taivaanlintu, suosittelen!!!

Nimimerkki: 
Vanha narkki
+1
+278

Kommentit

Hei sinä

Käyttäjän toivo kuva

Hienoa lukea, että olet kaiken kertomasi jälkeen elävien kirjoissa. Kertomuksesi valaa uskoa, että itsekin voi selvitä ja aloittaa uudelta pohjalta. Kaikkea hyvää sinulle.

+1
+371

Kiitos tarinastasi. Uskossa

Käyttäjän Veccio kuva

Kiitos tarinastasi. Uskossa itse myös ja pastorina langennut amfetamiinikoukkuun, kesti 19 vuotta, nyt monien laitohoitojen jälkeen toipilas Jeesuksen kanssa. Hän on uskollinen, mutta huimeet tuhoaa oman kyvyn elää uskossa. Paluu on mahdollinen niin kauan kuin on elämää. Siunausta työllesi! 

+1
+272

Elävä Jumala!

Käyttäjän Anna kuva

Kiitos tarinastasi! Sydämessäni on rukoilla huumeidenkäyttäjien puolesta vaikka ei ole omaa kokemusta. Tämä nyt rohkaisti minua! Siunausta sinulle!

+1
+225

Jumalan siunausta

Käyttäjän MP kuva

En ole koskaan käyttänyt mitään. Tein sen päätöksen jo lapsena. Isäni oli alkoholisti mutta raitistui. Jumalan siunausta ja turvaa elämän tiellesi.

+1
+222

Lisää uusi kommentti